Kauhujen komedia: Länsimainen edistyksellisyys on vastoin luontoa ja ihmisyyttä

Haluatko nähdä antiutopian? Silloin kannattaa tutkia länsimaisten vallanpitäjien mielentilaa.

Trumpin voiton jälkeen suuri osa valistunutta Amerikkaa vajosi suruun. Opiskelijat itkivät, opettajat peruuttivat luentoja heitä rauhoittaakseen, ”kuumat linjat” alkoivat auttaa epätoivoisia ihmisiä.

Neuvostoliitossa nähtiin joukkohysteriaa vain Stalinin kuoleman jälkeen, kun ihmiset itkivät ja ajattelivat maailmanlopun tulevan.

Mikä sai amerikkalaiset opiskelijat vaipumaan sellaiseen epätoivoon? He tuskin pysyvät selittämään sitä itse, mutta kyseessä on erittäin vaarallinen massahulluuden oireyhtymä. Se kertoo siitä tosiasiasta, että lännen kulttuurillinen totalitarismi on paljon tehokkaampaa kuin neuvostoliittolainen poliittinen totalitarismi sekä paljon tappavampaa ja myrkyllisempää. Se tukahduttaa ihmisten tahdon, tietoisuuden ja tunteet, mihin neuvostoliittolaiset puolueen jäsenet eivät koskaan pystyneet.

Neuvostototalitarismi epäonnistui perusvaistojen tukahduttamisessa, koska se ei edes yrittänyt sitä.

Mies, joka näkee tyttöä ahdisteltavan, yrittää puolustaa häntä, jos se vain on mahdollista. Tapahtumat, jotka nähtiin Kölnissä vuosi sitten, eivät olisi voineet sattua Moskovassa tai Pietarissa.

Oli täysin mahdotonta ajatella, että Neuvostoliiton poliittiset toimijat olisivat puolustaneet raiskaajia ja syyttäneet näiden uhreja säädyttömyydestä. Olisi ollut täysin käsittämätöntä, jos Politbyroon jäsenet olisivat tervehtineet omien lastensa pilkkaamista ja suojelleet raiskaajia, kuten tapahtuu säännnöllisesti Länsi-Euroopassa.

En voi kuvitella, että neuvostotuomioistuin olisi puolustellut lapsen raiskausta, kuten tapahtui Itävallassa, tai ollut huolissaan sellaisten maahanmuuttajien tulevaisuudesta, jotka pilkkasivat lasta ja raiskasivat tämän. Näin tapahtui Ruotsissa, jossa maan viranomaiset päättivät olla karkottamatta nuoren pojan joukkoraiskaukseen syyllistyneitä afgaanimaahanmuuttajia, koska Afganistanissa ei ole turvallista.

Kommunismin rakentajan oppaassa ei suotu sympatiaa raiskaajalle, mutta postmodernismin rakentajan oppaassa suodaan.

Jos Kölnin tapahtumat olisivat toistuneet Pietarissa, Brezhnev ei koskaan olisi sanonut, että ”seksuaalista ahdistelua ei voi automaattisesti yhdistää maahanmuuttoon”, kuten Ruotsin pääministeri Stefan Löfven lausui.

Neuvostohallinto opetti filosofiaa ”luokkataistelun” prisman läpi. Tämä on totta. Mutta se ei missään olosuhteissa olisi mitätöinyt filosofiaa vain siksi, että se perustuu suurelta osin eurooppalaiseen kulttuuriin.

Neuvosto-opiskelijat eivät pyytäneet poistamaan Platonia ja Descartesia opetusohjelmasta vain sen takia, että nämä olivat valkoihoisia. Näin tekivät Lontoon yliopiston opiskelijat, kun he korvasivat heidät afrikkalaisilla ja aasialaisilla filosofeilla. Keitä nämä olivat? Ehkä Louis Farrakhan? Miksi ei?

Kukaan ei uskaltanut hylätä suurta kulttuuria, koska se oli ”kuolleiden valkoisten eurooppalaisten miesten” (KVEM) luoma.

Kukaan neuvostokommunisti ei olisi sanonut sitä, mitä Philadelphiassa sijaitsevan Drexelin yliopiston valtiotieteen apulaisprofessori George Ciccariello-Maher sanoi: ”Joululahjaksi haluan vain valkoisten kansanmurhan.”

Kenellekään ei olisi juolahtanut mieleen korvata kuva Shakespearesta Audre Lordella, joka on afroamerikkalainen kirjailija ja kansalaisoikeusaktivisti ja kutsuu itseään ”mustaksi, lesboksi, äidiksi, soturiksi, runoilijaksi”. Pennsylvanian yliopiston opiskelijat tekivät kuitenkin niin.

Neuvostoliittolaiset puolueaktiivit käyttivät länsimaista kolonialismia propagandassaan. Mutta kenelläkään heistä ei olisi ollut varaa käyttää käsitteitä kuten ”valkoinen raakuus” tai ”valkoinen julmuus”, kuten Rosa Amelia Plumelle-Uribe teki. Kukaan ei julistanut, että valkoisen rodun historia on yhtä loputonta hirveää kauhua, kuten Louis Sala-Molins väitti.

KGB loi yhdessä arabimaiden kanssa kuvitteellisen ”Palestiinan kansan” ja manipuloi sitä poliittisten tavoitteiden takia. Toki kyseessä oli likainen, kyyninen ja halveksittava peli. Silti kukaan Neuvostoliitossa ei oikeasti piitannut palestiinalaisista, ja välittömästi Neuvostoliiton romahduksen jälkeen entiset kommunistivirkailijat loivat verrattaen normaalit suhteet juutalaisvaltion kanssa. Edistyksellisille, joihin kuuluvat Obama, Kerry ja Bernie Sanders, ”Palestiinalaisvaltio” on pyhä dogmi, osa heidän näennäisuskonnollista oppiaan ja palestiinalaiset itse ovat ”valittu kansa”, jolla on pelkkiä oikeuksia mutta ei vastuuta eikä velvollisuuksia. He myös yrittävät toteuttaa näkemystään uskonnollisella hartaudella ja fanaattisen pakkomielteisesti. Eikö ole paradoksaalista, että Kreml yritti siirtää Obaman järjestelemää Israel-vastaista päätöslauselmaa?

Neuvostohallinto oli ateistinen ja tukahdutti uskonnon. Niinpä, mutta se tukahdutti kaikki uskonnot ilman poikkeusta. Se ei pilkannut juutalaisuutta ja kristinuskoa samalla, kun se ylisti yhtä tiettyä uskontoa eli islamia. Se ei kieltänyt Voltairen, Holbachin ja David Humen tutkimista, koska nämä halveksivat islamia ja hylkäsivät sen primitiivisenä, patriarkaalisena ja aggressiivisena uskontona. Se ei kutsunut maahan joukkoa vahvoja, agressiivisia ja seksuaalisesti turhautuneita maahanmuuttajia vain siksi, että nämä olivat muslimeja.

Neuvostoliitossa kirkko kärsi vainoista. Tästä huolimatta se pysyi kirkkona eikä muuttunut Sodomaksi ja Gomorraksi. Papit ja rabbit eivät kulkeneet käsi kädessä, eivät vaatineet homoavioliittoja eivätkä valinneet lesboa papiksi tai rabbiksi pelkästään sukupuolisen suuntautumisen perusteella.

On totta, että Neuvostoliitto oli tekopyhä. Se kuitenkin tuki perhettä yhteiskunnan perussoluna eikä edistänyt homoseksuaalista perhettä. Yksikään neuvostotiedemies ei tarjoutunut käyttämään sukupuolineutraalia pronominia ”ze”, maskuliinisen (he) tai feminiinisen (she) asemesta, kuten Oxfordin yliopisto ehdotti. Kukaan ei yrittänyt pakottaa poikia pissaamaan istualtaan kuten tytöt sukupuolten välisen tasa-arvon nimissä eikä kukaan ajatellut korvata termejä ”poika” ja ”tyttö” sanalla ”se” (”hen”), kuten Ruotsissa tapahtui.

Loppujen lopuksi neuvostoliittolaiset puolueen jäsenet olivat kaukana humanismin ihanteista, mutta ainakin he olivat normaaleja. He eivät taistelleet luontoa vastaan.

Neuvostohallinto saneli ankarat säännöt ja harjoitti sensuuria. Kuitenkin ihmiset pysyivät tavallisina ihmisinä. He naureskelivat viranomaisille, keksivät vitsejä Brezhnevistä, tekivät satiirisia elokuvia sensuurista huolimatta ja oppivat lukemaan sanomalehtiä rivien välistä. Tämä koski pääasiassa intellektuelleja.

Kulttuurillinen totalitarismi on saavuttanut paljon enemmän. Se on tehnyt ihmisistä steriilejä zombeja, aivopessyt heidät, vääristänyt ihmisten mielet ja alistanut intellektuellit, joilla on vastuu kansansa tulevaisuudesta.

Olen pahoillani niiden nuorten puolesta, jotka itkivät Trumpin voiton jälkeen. Olen kuitenkin enemmän pahoillani niiden kansakuntien puolesta, joiden edistyksellisistä opiskelijoista tulee yhteiskuntiensa eliittiä. Pelkään, että palaamme keskiajalle ja kvasiuskonnolliseen kulttiin, jota hallitsee ”edistyksellinen” inkvisitio. Leonid Breznev näyttää tämän innokkaista ja fanaattisista papeista koostuvan tulevaisuuden hallinnon rinnalla Marcus Aureliukselta.

 ---

Kirjoitus on käännetty Jihadwatch-sivustolla ilmestyneestä artikkelista. Kirjoittaja Alexander Maistrovoy on syntynyt Neuvostoliitossa ja asuu nykyisin Israelissa. Hän on kirjoittanut kirjan "Agony of Hercules or a farewell to democracy (Notes of a Stranger)".