Historian oikeinkäyttöä

Viime aikoina Suomen valtamediassa on alkanut yhä useammin esiintyä käsite historian väärinkäyttö. Osin tämä johtuu siitä, että äskettäin ilmeistyi kirja, joka käsittelee aihetta. Kuuntelin kirjan tekijöiden puhetta radiosta ja minulle jäi vähän epäselväksi, mitä tekijät tarkoittavat historian väärinkäytöllä.

Toki minulla on omat epäilykseni, että ihan kaikki historialliset myytit eivät edusta väärinkäyttöä. Epäilen myös vahvasti, että puheella historian väärinkäytöstä pyritään johonkin tavoitteeseen, kuten kansallistunteen heikentämiseen. Aiemmin viittaamassani kirjassa mainittiin erikseen Unkari ja Viktor Orban, mikä ennestään lisää epäluuloja kirjan kirjoittajia ja heidän motiivejaan kohtaan.

Tottahan toki kullakin kansakunnalla on oma mytologiansa, joka perustuu enemmän tai vähemmän historiallisiin tapahtumiin. Joskus aiempina vuosikymmeninä tällaista mytologiaa ei pidetty mitenkään pahana eikä se myöskään estänyt historiantutkimusta, jos totalitaarisesti hallitut maat jätettiin huomiotta. Nykyisin taas on trendikästä nyrpistää nenäänsä kansalliselle mytologialle. Tämä ei silti tarkoita, että mytologinen historia olisi kadonnut mihinkään. Se entinen mytologia vain on vanhentunut ja pitää korvata uudella. Tätä uutta kutsun tässä kirjoituksessa historian oikeinkäytöksi.

Suomalaisillakin on omat kansalliset myyttinsä. Talvisota on yksi sellainen, koska se nähdään Suomessa osoituksena siitä, kuinka pieni maa selviytyy sodassa ylivoimaista vihollista vastaan. Tämä on sen verran vahva ja todellisiin tapahtumiin perustuva näyttö, että edistyksellisilla historioitsijoilla on vuosien saatossa ollut suuria vaikeuksia mitätöidä sitä. Jatkosodan kohdalla on ollut helpompaa, koska Suomi oli sen aikana liittoutunut äärimmäistä pahuutta edustavan Natsi-Saksan kanssa. Se tosiasia, että myös Suomen vastapuoli Neuvostoliitto ja sen ideologia edustivat äärimmäistä pahuutta on jäänyt tämän yksityiskohdan varjoon.

Islamin historia

Lähteisiin ja niiden tulkintaan perustuva historiankirjoitus on oma lukunsa. Kun käsitellään historian oikeinkäyttöä, silloin kuvataan historiallisia myyttejä, jotka tukevat vallitsevaa liberaalia maailmankuvaa. Islamin historia on tässä suhteessa ehtymätön aarreaitta.

Wikipedia-artikkeli islamin kulta-ajasta kertoo, että kyseinen aikakausi sijoittuu jonnekin vuosien 700 ja 1200 välillä. Tänä aikana arabien islamilainen imperiumi eli huippukauttaan, tai ainakin niin väitetään. Wikipedia-artikkeli tietää myös kertoa, että käsite islamin kulta-aika syntyi eurooppalaisten orientalistien keskuudessa 1800-luvulla. Tuolloin orienttia romantisoitiin, mitä Edward Said kovasti arvosteli kirjassaan Orientalismi. Saidia häiritsi tapa, jolla eurooppalaiset orientalistit käsittelivät Lähi-itää ”toiseutena” uhraamatta ajatustakaan näiden ihmisten todellisille pyrkimyksille ja toiveille.

Saidin käsitykset eivät perustuneet läheskään kaikilta osin historialliselle totuudelle, mutta hänen edustamansa historian oikeinkäyttö upposi aikansa edistyksellisiin kuin kuuma veitsi voihin. Tapa, jolla moderni länsimaalainen historiantutkija käsittelee islamin historiaa, on paljon velkaa Saidille. Historian väärinkäyttöä edustava Srdja Trifkovic käsitteli omassa kirjoituksessaan islamin kulta-aikaa. Hänen mukaansa nykyajan länsimaisilla liberaaleilla on tarve esittää suotuisassa valossa kaikki ei-länsimaalainen ja erityisesti sellainen, joka on käsitettävissä länsimaiden uhriksi.

Yleisin tällainen myytti on käsitys ”jalosta villistä”. Myös islamin kulta-aika ja sen saavutusten räikeä liioittelu edustaa samaa asiaa. Myytin ylläpitämisessä kyseisen ajanjakson saavutuksille tieteen, taiteen ja filosofian annetaan todellista suurempi painoarvo. Samalla unohdetaan islamin historiallinen (ja edelleen jatkuva) imperialismi, uskonnollinen fanatismi, kulttuurien tuhoaminen ja orjakauppa.

Yhtälö ei olisi täydellinen, jos samalla ei mitätöitäisi länsimaiden omaa historiaa ja esitettäisi sitä negatiivisessa valossa. Lisäksi annetaan ymmärtää, että länsimaat ovat velkaa islamille, koska kreikkalainen filosofia ”säilyi” islamin kulta-aikana ja maagisesti välittyi länteen arabien kautta. Yleensä vältetään kysymästä, miksi islamilainen maailma taantui vuosisatojen aikana eikä käyttänyt hyväkseen heille jätettyä tieteellistä ja filosofista perintöä. Kysymys jo itsessään edustaa historian väärinkäyttöä.

Nykyaika tarvitsee myös esimerkkejä muslimien ja toisuskoisen rauhanomaisesta yhteiselosta. Historian oikeinkäyttö tarjoaa tähänkin ratkaisun. Korostamalla maurien Espanjan erityistä suvaitsevaisuutta ja mitätöimällä kyseiseen kauteen liittyvät vainot ja toisuskoisten sortaminen islamilaisen lain mukaisesti saadaan kyseinen aikakausi näyttämään monikulttuuriselta paratiisilta. Kun tähän vielä lisätään saman aikakauden länsimaalaisten korostettu raakalaismaisuus ja primitiivisyys muslimeihin verrattuna, vaikutelma on täydellinen. Cordoban kalifaatille löytyy käyttöä.

EU ja historian oikeinkäyttö

Poliittiset johtajamme muistuttavat meitä lakkaamatta, että Euroopan Unioni on taannut rauhan maanosassamme toisen maailmansodan jälkeisenä aikana. Yhteistyön ansiosta Saksa ja Ranska eivät enää voi ajautua keskinäiseen sotaaan eivätkä Euroopan valtiot enää kilpaile keskenään vaan tekevät yhteistyötä. Ajatus on kaunis ja sellaisenaan historian oikeinkäyttöä, mutta pitääkö se oikeasti paikkansa?

Vaihtoehtoista historiaa on mahdotonta kirjoittaa menemättä historiallisen spekuloinnin puolelle. Kuitenkin voidaan tarkastella tilannetta, jossa läntinen Eurooppa oli toisen maailmansodan jälkeen. Saksa oli miehitetty ja raunioiksi pommitettu. Sellaisessa tilanteessa olisi ollut mahdotonta kuvitella maan taas nousevan uhkaamaan naapureitaan.

Ennen kuin EU:n esiaste Hiili- ja teräsunioni perustettiin vuonna 1952 Eurooppa oli jakautunut kahtia rautaesiripulla ja kylmä sota oli täydessä käynnissä. Neuvostoliitto oli jo tuolloin pystyttänyt itsensä kaltaisen järjestelmän itäeurooppalaisiin satelliitteihinsa, joista oli tullut ”kansandemokratioita”. Lännessä Nato oli perustettu puolustamaan läntistä Eurooppaa Neuvostoliiton uhalta.

Tuona ajankohtana eläneille Schumanin julistus ei ehkä vaikuttanut kovin merkittävältä historialliselta tapahtumalta. Kuitenkin se on sitä, koska se palvelee historian oikeinkäyttöä. Vaikka EU:n roolia kommunismin torjunnassa ei kannata korostaa, se kuitenkin esti sen kaikkein tärkeimmän eli Saksan ja Ranskan sodan, jos sellainen olisi sattunut syttymään.

Toisaalta Hiili- ja teräsunioni oli merkittävä tapahtuma, koska siinä alistettiin ensimmäistä kertaa osa kansallisvaltioille kuuluvasta päätöksenteosta ylikansallisen elimen alaisuuteen. Hiili- ja teräsunioni oli alkupiste projektille, joka pyrki pienin askelin kohti ylikansallista Euroopan liittovaltiota. Nykyaikana, kun erilaiset populistiset liikkeet nostavat päätään EU-maissa, historian oikeinkäyttöä tarvitaan enemmän kuin koskaan.

Kun lukee vielä Oxfordin yliopiston kansainvälisen historian professori Margaret MacMillanin haastattelun Helsinkin Sanomista, on helppo ymmärtää, mitä tarkoitusta historian oikeinkäyttö palvelee. Sen tarkoituksena on pelkästään leimata sellaiset poliittiset johtajat, joita länsimainen liberaali pitää vääräoppisina. Donald Trump käyttää historiaa väärin iskulausessaan, jossa hän sanoo tekevänsä Amerikasta taas suuren.

Artikkeli ei olisi täydellinen, jos siinä ei mainittaisi maailmanhistorian suurinta historian väärinkäyttäjää eli Adolf Hitleriä:

”MacMillan muistuttaa, että myös Hitlerille historia toimi vihan synnyttämisen välineenä.”

Lääke historian väärinkäyttöön on MacMillanin mukaan seuraava:

”Jos ihmiset tuntevat historiaa, he näkevät väitteiden läpi.”

Luonnollisesti Euroopan Unionin vastustajat Britanniassa käyttävät myös väärin historiaa:

”Eroa puoltava kampanja vaatii valtaa takaisin ja paluuta EU:ta edeltävään aikaan, vaikka sekä eurooppalainen että kansainvälinen konteksti ovat välissä muuttuneet merkittävästi.”

Ei liene perusteetonta väittää, että historian väärinkäytöstä puhuvat ne, jotka haluavat edistää omia historiallisia myyttejään toisten kustannuksella. Länsimaisten liberaalien pinnalliset ja tarkoitushakuiset historialliset myytit jäävät silloin kokonaan vaille huomiota. Oikeinkäyttäjät ovatkin itse niitä väärinkäyttäjiä.