Todellisuus saavutti Ruotsin

Viimeisen kahden kuukauden aikana 80 000 ihmistä on hakenut turvapaikkaa Ruotsista. Tämä määrä osoittautui lopulta niin suureksi, että Ruotsin maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen myönteisesti suhtautuva hallitus oli pakotettu nostamaan kädet pystyyn.

Hallituksen päätöksen pääkohdat on lueteltu tässä artikkelissa. Ruotsin ulkomaalaislakia muutetaan tilapäisesti siten, että se täyttää EU:n ja kansainvälisten sopimusten minimivaatimukset. Käytännössä tämä tarkoittaa aikaan perustuvia rajoituksia myönnettäville oleskeluluville, eli kaikille suojaa tarvitseville myönnetään tilapäinen oleskelulupa. Muutos ei koske ns. kiintiöpakolaisia ja niitä alaikäisiä ja heidän perheitään, jotka ovat jättäneet turvapaikkahakemuksensa aiemmin.

Tilapäisen oleskeluluvan haltijat saavat tuoda maahan vain ydinperheen jäseniä. Muilla suojelua tarvitsevilla ei ole oikeutta oleskelulupaan.

Hallitus lisäksi tiukentaa perheenyhdistämiseen liittyviä elatusvaatimuksia.

Maan rajoilla otetaan käyttöön henkilöllisyyden tarkistukset. Tämä koskee lauttaliikenteen lisäksi bussi- ja junaliikennettä. Muutokset ovat voimassa kolme vuotta ja astuvat voimaan viimeistään ensi huhtikuun lopussa.

Luciapäätös

Stefan Löfvenin hallitus ei kuitenkaan ollut ensimmäinen Ruotsin hallitus, joka tekee vastaavan päätöksen. Ingvar Karlssonin johtama hallitus päätti Lucian päivänä 13.12.1989 eli melko tarkkaan 26 vuotta sitten käytännössä keskeyttää turvapaikanhakijoiden vastaanoton ja ottaa maahan pelkästään ”YK-pakolaisia” eli niitä, jotka täyttivät YK:n pakolaissopimuksen vaatimukset.

Vuoden 1989 toisella puoliskolla Ruotsiin oli saapunut 20 000 turvapaikanhakijaa, kun vuonna 1988 tulijoita oli ollut 19 000. Todettakoon, että tällä hetkellä Ruotsiin saapuu 20 000 turvapaikanhakijaa kahdessa viikossa, eli mittakaava on täysin toinen.

Luciapäätös pysyi voimassa syksyyn 1991 saakka. Tuolloin porvaripuolueet voittivat vaalit ja pääministeri Carl Bildtin hallitus lakkautti Luciapäätöksen 19.12.1991. Sen jälkeen portit ovat olleet avoinna tähän päivään saakka.

Ei enää humanitaarista suurvaltaa

Luciapäätös jäi aikanaan kahden vuoden mittaiseksi, mutta Löfvenin hallituksen päätös tuskin jää tilapäiseksi. Ruotsin vastaanottokyky on jo romahtanut, ja osa turvapaikanhakijoista joutuu asumaan kaduilla. Minkään humanitaarisen suurvallan arvovalta ei kestä moista.

Todellisuus on murskannut unelman. Näin käy aina, kun valtaeliitti tavoittelee mielipuolista yhteiskunnallista utopiaa. Tuhoisaa politiikkaa voi harjoittaa jonkin aikaa, mutta todellisuus tuhoaa aina utopian ennemmin tai myöhemmin. Jonkinlaisena utopian murskaantumisen symbolina voi pitää Ympäristöpuoluetta edustavan varapääministeri Åsa Romsonin kyyneleitä lehdistötilaisuudessa, jossa hallitus ilmoitti maahanmuuttopolitiikan kiristystoimista.

Humanitaarisen suurvallan aikakausi Ruotsi historiassa on päättynyt siinä vaiheessa, kun kaikkein utopistisinta maahanmuuttopolitiikkaa vaatinut Suomen vihreiden sisarpuolue kiristää hallitusvastuussa maahanmuuttopolitiikkaa EU:n minimivaatimusten tasolle. Käytännössä Ruotsin hallitus noudattaa nyt sitä politiikkaa, jota poliittisen paarian osaan asetettu Ruotsidemokraatit on vaatinut jo vuosikausia.

Politiikan suunnanmuutos on kuitenkin vasta ensimmäinen askel. Lisäksi on syytä kysyä, tuliko suunnanmuutos liian myöhään tilanteessa, jossa viranomaisten kyky hallita kehitystä on jo menetetty.

Kuka kantaa vastuun?

Svenska Dagbladetissa Tove Lifvendal toteaa, että Ruotsi on nyt muuttunut humanitaarisesta suurvallasta valtioksi muiden joukossa. Tilanteeseen olisi hänen mukaansa voitu puuttua jo aiemmin. Seitsemän valtapuoluetta pelkäsi kuitenkin liikaa sitä kahdeksatta, jotta politiikkaa olisi voitu muuttaa.

Porvaripuolueiden syntilista on Ruotsissa vähintään yhtä pitkä kuin vasemmiston. Löfvenin hallitusta edeltänyt Fredrik Reinfeldtin johtama porvarihallitus sivuutti vaa'ankieliasemassa olevat Ruotsidemokraatit ja teki yhteistyötä lehdistötilaisuudessa itkeskelleen Åsa Romsonin Ympäristöpuolueen kanssa maahanmuuttopolitiikassa, eli käytännössä antoi Ympäristöpuolueelle vallan näissä asioissa. Mm. paperittomien maksuton terveydenhuolto ajettiin läpi Reinfeldtin hallituksen aikana.

Lehdistötilaisuudessa Åsa Romsonilta kysyttiin, mitä Ympäristöpuolueen kannattajat ajattelevat päätöksestä. Romson vastasi:

”Hallituksessa täytyy toteuttaa toimenpiteitä, joita todellisuus tuo eteen. Sitä todellisuutta ei ollut, kun kirjoitimme puolueohjelmaa, eikä silloin, kun vaaliohjelmaa laadittiin.”

Romson puhuu kuitenkin muunneltua totuutta. Useat poliitikot ja mielipidevaikuttajat hyökkäsivät niiden kimppuun, jotka halusivat kypsää keskustelua vastaanottokapasiteetista. Näitä syytettiin lähentymisestä Ruotsidemokraatteihin, muukalaisvihamielisyyden levittämisestä ja me vastaan muut -ajattelun luomisesta.

Aggressiivista ja halvaannuttavaa keskusteluilmapiiriä luoneiden tulisi tuntea syyllisyyttä siitä, että poliitikot nyt joutuvat harjoittamaan politiikkaa, joka saa hymyn Ruotsidemokraattien huulille. Viime kädessä Ruotsi hallitus valitsee tilanteen ollessa tarpeeksi tiukka mieluummin hyvinvointivaltion kuin vapaan liikkuvuuden. Poliitikot pysyvät mieluummin vallassa, kuin lähtevät toteuttamaan riskialttiita järjestelmän liberalisointeja ja rajoittamaan tulijoille maksettavia korvauksia. Siksi ovet lyödään nyt kiinni.

Lifvendahl jättää kuitenkin yhden asian mainitsematta. Neljäs valtiomahti on itse osallistunut toisinajattelijoiden marginalisointiin ja Ruotsidemokraattien demonisointiin samalla innolla, kuin mistä Lifvendahl nyt syyttää poliitikkoja. Tässä vaiheessa suuri osa valtamedian toimittajista on jo kääntänyt takkinsa. En tiedä, kuuluuko Lifvendahl itse takinkääntäjiin.

Ruotsissa tarvittaisiin jonkinlaista sisäistä pyykinpesua, jotta eri osapuolten vastuu epäonnistuneessa yhteiskuntakokeilussa selvitettäisiin. Syntisiä on kuitenkin niin paljon, että moinen tuskin toteutuu. Takinkääntäjiä nähdäänkin tulevaisuudessa entistä enemmän. Lifvendahl ennustaa, että vuoden 2018 vaaleissa ruotsalaisilla on valittavissa vain eri versioita Ruotsidemokraattien politiikasta. Kukin puolue esittää oman käsityksensä tehokkaimmasta tavasta pitää ei-toivotut siirtolaiset kaukana Ruotsin rajoilta.

Suomi Ruotsin tielle?

Ruotsin luovutettua Euroopan humanitaarisen suurvallan paikka olisi nyt vapaana. Kurjasta talouskehityksestä kärsivä Impivaara tuskin tähän pystyy, koska rahat eivät siihen riitä. Täälläkin on tosin otettu askeleita Ruotsin tiellä.

Pääministeri Juha Sipilän entisessä kotikunnassa raiskattiin 14-vuotias tyttö. Epäillyt tekijät olivat läheisessä vastaanottokeskuksessa asuneita nuoria afgaanimiehiä. Pääministeri Sipilä kutsui asian johdosta koolle kriisikokouksen.

Suomalaisen kannattaa muistaa, että vastaavaa on tapahtunut läntisessä naapurimaassa jo vuosikymmenten ajan. Kaikessa hiljaisuudessa Ruotsi on noussut lähelle maailman kärkeä ilmoitettujen raiskausten määrässä.

Poliitikot ja valtamedia eivät luonnollisesti ole mainostaneet tätä asiaintilaa vaan pyrkineet pimittämään maahanmuuttajataustaisten suuren osuuden raiskaustilastoissa ja pahimmillaan tehneet raiskaajista uhreja. Ruotsalainen twiittaaja totesi nähtyään uutisen Kempeleen raiskaustapauksesta:

”Suomelta puuttuu kokemusta tämän kaltaisista rikoksista. Yhteiskunnan sisäisen koheesion säilyminen edellyttää, että rikokseen syyllistyneet kuvataan uhreina.”

Kokemusta pimittämisestä ja uhriuttamisesta löytyy täälläkin mm. Tapanilan raiskausten ja Helsingissä riehuneen maahanmuuttajajengin rikosaallon yhteydessä. Kempeleen tapaus todennäköisesti sattui liian lähelle pääministeriä itseään, joten totuuden pimittämisen ja rikoksentekijöiden uhriuttamisen perinne saattoi katketa ainakin tilapäisesti.