Ashura-marssista vielä

Uusi Suomi -verkkolehden päätoimittaja Markku Huusko selitteli syitä, miksi valtamedia ei kirjoittanut sanaakaan Helsingissä 25.10.2015 järjestetystä Ashura-marssista. Huuskon selitykset eivät vakuuta ketään ja tarkoituksena oli ilmeisesti lähinnä hyökätä valtamedian demoneja eli vaihtoehtomediaa vastaan:

”...vaikka tämänkaltainen ilmiö ei tarjoaisikaan suurta lööpitettävää, pitäisikö niin sanotun valtamedian eli ammatillisesti pätevien suomalaisten toimitusten tehdä näistä ilmiöistä useammin juttuja? Vaikka puhtaasti sivistäminen mielessään?”

”Ilman muuta, jos vain resursseja on. Varsinkin nyt, kun humpuukisivustot levittelevät propagandistisia kauhukuvia, ja ihmiset niitä aiempaa hanakammin panevat jakoon. Salaliitoille on valitettavasti kysyntää.”

”Tieto toisista kulttuureista vähentää epäluuloja ja pelkoja sekä antaa suojaa disinformaation levittäjien iskuja vastaan.”

Huuskon tähtäimessä oli tietysti MV-lehti, joka raportoi marssista toisin kuin valtamedia. Mitään oleellista uutta tai merkittävää Huuskon kirjoitus ei sisältänyt, mikä ei yllätä ketään.

Huuskon lippaat loppuvat

Iranilaissyntyinen Farzad Moghaddam Pour kirjoittaa Huuskon toimittaman verkkolehden blogipalvelussa. Olen lukenut hänen kirjoituksiaan aiemminkin, mutta niistä on usein vaikea löytää ns. punaista lankaa. Tällä kertaa näin ei kuitenkaan ole, vaan Farzad sanoo asian suoraan:

”...itse olen paennut yhteiskunnasta, jossa juuri nämä hullut ja väkivaltaiset seremoniat kuuluvat arkielämään ja nyt tosiaankin minua pelottaa, että jonain päivänä tästäkin maasta meidän pitää taas lähteä johonkin muualle.”

”Länsimaiden ja varsinkin Suomen kaltaisten maiden heiveröisten kulttuurien laskumatka alkaa ihan varmasti, jos koko ajan mainitut taikauskoiset ja järjettömät asiat sananvapauden taikka uskontovapauden nimessä valloittavat yleiskulttuuria.”

Farzad on tässä hieman harhateillä. Kyseessä ei ole uskonnon- tai sananvapaus vaan monikulttuuri-ideologia, jonka mukaan kaikki kulttuurit ovat yhtä hyviä ja vain länsimainen kulttuuri on muita huonompi. Kukaan toimittaja ei mielellään kirjoita Ashura-marssin kaltaisista tapahtumista mitään, koska kirjoittaminen saattaisi lisätä muukalaisvastaisuutta ja islamofobiaa.

Monikulttuurinen yhteiskunta suvaitsee täysillä islamia ja sen eri variaatioita. Se kuitenkin unohtaa täysin Farzadin kaltaiset, jotka ovat täällä asuessaan tosissaan yrittäneet sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan. He pakenevat juuri sitä kulttuuria mitä Ashura-marssi edustaa eli islamilaista teokratiaa ja uskonnollista fanatismia eli juuri sitä, mitä valkoisen länsimaalaisen pitää tosissaan suvaita ja kehua, kuinka se rikastaa suomalaista kulttuuria.

Farzad myös ihmettelee suomalaisten käyttäytymistä:

”Tässä välillä ihmettelen, miksi jotkut suomalaiset yrittävät keinolla millä tahansa antaa pehmoisen kuvan itsestään ja maastaan hemmottelemalla mm. maahanmuuttajia, vaikka monet maahanmuuttajat eivät sitä kaipaa, vaan haluavat nimenomaan mahdollisimman pian sulautua tähän maahan ja sen kansaan ja olla osa heitä.”

Farzad itse luultavasti kuuluu siihen osaan maahanmuuttajista, joka haluaa sulautua suomalaisiin. Hän on kuitenkin vallitsevan järjestelmän kannalta vääränlainen maahanmuuttaja, eli hänen suvaitsemisestaan ei saa pisteitä eikä hän luultavasti tarvitse juurikaan järjestelmän tarjoamaa kotouttamista. Jos Farzad esiintyisi näkyvästi muslimina sekä valittaisi rasismista ja islamofobiasta, häntä kuunneltaisiin ja hän pääsisi esiintymään televisioon.

Jonkin verran ihmettelen, miksi Farzad suhtautuu niin kielteisesti siihen, että Huusko kirjoittaa asiasta. Huusko kirjoittaa asiasta siksi, että pääsisi hutkimaan vaihtoehtomediaa ja erilaisia muita mörköjä. Huuskon kirjoitukset ovat muutenkin jossain säälittävän ja yhdentekevän roskan välimaastossa eikä niiden sisältö oikeasti kiinnosta ketään.

Muslimien vaatimuksia kannattaa jarruttaa

Iltalehden blogissaan Alan Salehzadeh -niminen entinen maanpuolustuskorkeakoulun tutkija kehottaa jarruttamaan islaminuskoisten liiallisia vaatimuksia. Salehzadeh on nimensä perusteella todennäköisesti kurdi ja kotoisin joko Iranista tai Turkin kurdialueilta.

Salehzadehin kirjoituksessa en pidä siitä, että hän rinnastaa kristityt julistajat ja islamilaisen Ashura-marssin keskenään. Luultavasti Salehzadeh on maallistunut muslimi ja omaksunut lännessä ateistisen sekularismin, jonka kautta hän analysoi Ashura-kulkuetta.

Toisin kuin Farzad Salehzadeh on sitä mieltä, että kulkueesta pitää kirjoittaa. Hän ihmettelee aluksi, miksi islaminuskoiset haluavat saada kulkueella paljon näkyvyyttä itselleen. Vastaavan tilaisuuden olisi voinut järjestää jossain muualla kuin Helsingin keskustassa. Hän toteaa:

”Uskon, että tällaisiin marsseihin osallistuvat henkilöt haluavat aiheuttaa tietynlaista levottomuutta: me olemme täällä, ottakaa meidät huomioon, meillä on voimaa ja meitä on paljon.”

Tästä olen itse täysin samaa mieltä. Ashura-marssi Helsingin keskustassa on ensisijaisesti shia-muslimien voimannäyte. Salehzadehin mielestä uskonnolliset kulkueet voitaisiin aivan hyvin kieltää:

”Maassa jossa on uskonnonvapaus, jokainen voi harjoittaa parhaaksi katsomiaan hengellisiä oppeja yksityisesti. Julkinen tila sen sijaan on kaikille yhteinen. Ranskassa ja monissa muissa maissa uskonnolliset kulkueet, puheet ja marssit ovat julkisilta paikoilta kielletty. Minusta se on hyvä, ja sitä voitaisiin soveltaa Suomessakin. Tällöin sekä islamilaiset että kristityt sananlevittäjät häviäisivät katukuvasta, ja se tekisi keskustasta viihtyisämmän.”

Salehzadehin näkemys uskonnosta on tyypillinen ateisteille, jotka näkevät uskonnon mielellään yksityisasiana ja haluaisivat hävittää uskonnon merkit julkisesta tilasta. Todellisuudessa uskonto on ilmiönä yhteisöllinen eikä yksityinen, vaikka kenellä tahansa on vapaus olla kuulumatta uskonnolliseen yhteisöön.

Suomi on myös perustaltaan kristillinen maa. Vain pari vuosikymmentä sitten yli 90 prosenttia ihmisistä kuului evankelisluterilaiseen kirkkoon. Tämä ei tarkoita, että kaikki kirkon jäsenet olisivat olleet erityisen uskonnollisia. Kirkkoon kuitenkin kuuluttiin ja kuulutaan edelleen, koska niin on tapana.

Kirkon asema kuitenkin horjuu Suomessa. Toisaalta kirkon verotuloja kärkkyvät muutkin. Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaami ja Suomen islamilaisen neuvoston SINE:n puheenjohtaja Anas Hajjar haluaisi muslimeille verotusoikeuden:

”Minusta verotus vaatisi jonkin keskeisen tahon, johon nämä varat tulisivat ja se taho jakaisi niitä moskeijoille. Verotus ratkaisisi monta ongelmaa rahan osalta. Ihmiset unohtavat maksaa jäsenmaksuja, mutta silti he odottavat palvelua.”

Vaatimus on röyhkeä ja iskee kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Verotusoikeus takaisi islamilaisille yhdyskunnille vakaat tulot ja toisaalta vaatimus heikentää luterilaisen kirkon verotusoikeuden legitimiteettiä.

Hajjar on myös vaatinut Helsingin seudulle viittä uutta moskeijaa. Sen lisäksi, että niillä helpotettaisiin nykyisten moskeijoiden tilanpuutetta, ne ehkäisisivät radikalismia.

Alan Salehzadeh ei suhtaudu Hajjarin vaatimuksiin erityisen innostuneesti:

”Olen imaamin kanssa eri mieltä siitä, että moskeijoita rakentamalla voidaan vähentää radikalisoitumista. Opetettaisiinko niissä muka fysiikkaa tai ihmisoikeuksia? Tuskin, vaan niissä saarnattaisiin islamin oppeja. Koraania tulkittaessa mm. tasa-arvokysymykset, valtion rooli ja perintökysymykset ovat selkeästi eri lailla kuin suomalaisessa kulttuurissa. Valtaosa imaameista rakastaa omaa uskontoaan ja saarnaa sen 100 prosenttisen noudattamisen puolesta. Tämä on omiaan syventämään kuilua valtaväestön ja islaminuskoisten välillä.”

Näinhän asia tietysti on. Kuitenkin valtion harjoittama monikulttuuripolitiikka tekee Anas Hajjarin kaltaisista hahmoista koko muslimiyhteisön edustajia. Hajjar siis edustaa viranomaisten silmissä myös Farzadin ja Salehzadehin kaltaisia ihmisiä, vaikka nämä eivät ole antaneet hänelle siihen mitään mandaattia.

Suomen Islamilainen Neuvosto itsessään on viranomaisten tekele, jonka tarkoituksena oli tarjota valtiolle keskustelukumppani muslimiväestön asioiden hoitamista varten. Näiden järjestöjen johtajat kannattavat usein sharia-lakia, ja monissa länsimaissa vastaavat järjestöt ovat käytännössä Muslimiveljeskunnan peitejärjestöjä.

Salehzadeh itse edustaa ilmeisesti ”liberaalimuslimeja” eli niitä, jotka eivät noudata islamin uskonnolisia oppeja mutta ovat kuitenkin taustaltaan muslimeja. Salehzadeh kirjoittaa:

”Heidän mukaan pitäisi tiukemmin valvoa, mitä esimerkiksi kouluissa opetettava islaminuskonto pitää sisällään, ja myös saarnat moskeijoissa olisi hyvä kierrättää viranomaisilla. Liberaalimuslimit Suomessa ja kansainvälisesti ovatkin korostaneet, kuinka sananvapaus ei tarkoita sitä että antaa tilaa kaikille epätasa-arvoisille ideologioille, vaan yhteiskuntamme rakenteiden tulisi tukea kohti liberaalia ja tasa-arvoista maailmankuvaa.”

Jos kuka tahansa valkoinen länsimaalainen sanoisi vastaavaa, häntä syytettäisiin rasismista ja islamofobiasta. Koska Salehzadeh on taustaltaan muslimi mutta ”vääränlainen”, hänen näkemyksensä jätetään kokonaan vaille huomiota. Valtio kuuntelee mieluummin Hajjaria ja edistää näin puhdasoppisen islamin vahvistumista Suomessa.