Jihadisti kohtaa terapiayhteiskunnan

Kiinnitin edellisessä kirjoituksessani huomiota komisario Jari Taposen esiintymiseen taannoisessa Helsingin katujengeihin liittyvässä kohussa. Taponen esiintyi julkisuudessa viranomaisena ja siinä ominaisuudessa vähätteli tapahtunutta, dekonstruoi suomalaisuuden, kiisti maahanmuuttajanäkökulman, teki rikoksentekijöistä tapahtumien varsinaisia uhreja ja lopulta näki jengejä suuremmaksi uhaksi nettikirjoittelun ja kantaväestön mahdollisen reaktion tapahtumiin.

Samoihin aikoihin katujengikohun kanssa poliisi pidätti neljä ihmistä epäiltynä terrorismirikoksista. Epäillyistä yksi toimi Helsingissä islamin opettajana. Vähän aiemmin olin kommentoinut kirjoitusta, jossa teologian tohtori ja uskontotieteen professori suosittelivat islamin opetusta keinoksi torjua nuorten suomalaismuslimien radikalisoitumista.

Kanada terrorismin kohteena

Kanadan pääkaupungissa Ottawassa islamiin kääntynyt Michael Zehaf-Bibeau ampui sotamuistomerkkiä vartioineen korpraali Nathan Cirillon ja ryntäsi parlamentin alahuoneen rakennukseen tarkoituksenaan ilmeisesti jatkaa tappamista. Onneksi parlamentin turvallisuudesta vastannut 58-vuotias asekersantti Kevin Vickers päätti terroristin taipaleen ampumalla tämän kuoliaaksi. Alahuoneen parlamentaarikot saavat kiittää Vickersin päättäväistä toimintaa siitä, että uhreja ei lopulta ollut kuin yksi.

Vain muutama päivä ennen Ottawan tapahtumia islamiin kääntynyt Martin Couture-Rouleau ajoi autollaan Kanadan armeijan sotilaiden päälle pienessä quebecilaiskaupungissa. Sekä Zehaf-Bibeau että Couture-Rouleau olivat joidenkin kommenttien mukaan Kanadan turvallisuuselinten tähtäimessä mutta viranomaisilla ei ollut riittävästi todisteita miesten pidättämiseen.

Terrori-iskun jälkeen viranomaisten ja valtamedian reaktiot ovat noudattaneet samaa kaavaa kuin niin monesti aiemminkin. Tässä jutussa kerrotaan, että Ottawan ampujan ”motiivit ovat vielä epäselvät”. Siinä on siteerattu Toronton yliopiston kliinisen psykologian professori Jordan Petersonia, joka näki Ottawan terrori-iskussa yhtäläisyyksiä mm. Columbinen koulusurmiin:

”Aivan kuin Columbinen tappajat he haaveilivat teoista ja suunnittelivat niitä kuukausien ajan ennen varsinaisia tekoja.”

Peterson uskoo, että kyseessä oli ennalta suunniteltu teko. Kahdeksan vuoden takaisessa Quebecin Dawson Collegen ampuja toimi Petersonin mukaan samalla tavalla suunnitelmallisesti. Toki jutussa mainitaan, että Zehaf-Bibeau oli 32-vuotias pikkurikollinen, joka oli pari vuotta aiemmin kääntynyt islamiin.

Näistä ”analyyseista” tulee mieleen Bostonin maratonin terrori-isku, jossa myös ihmeteltiin Tsarnajevin tshetsheeniveljesten motiiveja ja kysyttiin, miten niin suloinen poika voi tehdä jotakin sellaista. Yhteydet vanhemman veljeksen uskonnolliseen heräämiseen sivuutettiin lähes täysin.

Lisäksi kerrottiin, että Zehaf-Bibeaun passi oli takavarikoitu aivan kuten Quebecissä autollaan hurjastelleen Rouleau-Couturen vastaava. Takavarikoinnilla viranomaiset ilmeisesti pyrkivät estämään miesten pääsyn Syyriaan taistelemaan Islamilaisen valtion riveissä.

Global.ca -sivuston jutussa päästetään lopuksi ääneen vielä professori Peterson, joka sanoo:

”Emme tiedä, onko kyseessä radikalisoituminen sinänsä vai mielisairaus.”

”Ihmiset haluavat kuulua ryhmään mutta he myös haluavat arvostusta. Arvostuksen hakeminen on tämän tyyppisten joukkoammuskelijoiden pääasiallinen motiivi.”

Siinä se totuus tulee oikean kliinisen psykologian professorin suusta. En tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Komisario Jari Taponen pääsi Helsingin katujengin tekojen selittelyssä lähelle tätä mutta ei kuitenkaan aivan kansainväliselle tasolle.

Kanadan tapauksessa on muitakin yhtäläisyyksiä suomalaisten viranomaisten toimintaan katujengitapauksen yhteydessä. Toronton poliisi lähettipaikallisiin moskeijoihin kirjeen, jossa poliisi kehotti muslimeja ottamaan yhteyttä viranomaisiin, jos he pelkäävät vastareaktiota. Tyypillisesti muslimien tekemien terrori-iskujen jälkeen mitään vastareaktiota ei ole tullut tai se on jäänyt melko vaatimattomaksi, mikä ei kuitenkaan tunnu vähentävän viranomaisten huolta. Toimillaan viranomaiset kääntävät huomion pois terrori-iskussa menehtyneistä ja heidän läheisistään. Sen sijaan he tekevät muslimeista teon varsinaisia uhreja samalla tavalla kuin Jari Taponen kantaessaan huolta pesäpallomailoilla sivullisten kimppuun hyökänneistä jengiläisistä.

Erityisesti ihmetyttää länsimaiden politiikka olla päästämättä jihadisteja taistelemaan Syyriaan ja Irakiin Islamilaisen valtion riveissä. Hollantilainen Vapauspuolueen puheenjohtaja ja kansaedustaja Geert Wilders sanoi, että koska Islamilaisen valtion riveihin pyrkiviä ei voida pidättää, on parempi, että he katkovat päitä Syyriassa kuin Amsterdamin kaduilla. Kanadan terrori-iskut olisivat todennäköisesti jääneet tekemättä, jos Ottawan ammuskelija ja Quebecin autoilija olisivat saaneet toteuttaa kutsumustaan Lähi-idässä Kanadan asemesta.

Wilders on sanonut, että hän itse olisi valmis jopa vilkuttamaan lentoasemalla matkaan lähteville jihadisteille, jos sillä varmistettaisiin, että nämä eivät koskaan enää palaisi takaisin Hollantiin.

Jihadisteille terapiaa

Ylen uutisista kuulin viime viikolla järkyttävän uutisen. Sen mukaan Suomi valmistelee Syyriasta palaaville sopeutusohjelmaa. Ns. ”exit-ohjelman” kohderyhmäkin on jo valmiiksi valittu. Sisäministeriön sisäisen turvallisuuden päällikkö Jaana Mankkinen toteaa:

”Joka maassa on tehty arvio, että osa on Syyriassa varmasti syyllistynyt rikoksiin ja heidät pitää saada edesvastuuseen. Mutta sitten on henkilöitä, jotka eivät ole tehneet rikoksia.”

Miten sisäministeriö aikoo erotella rikoksia tehneet viattomista? Maalaisjärki sanoo, että keinoja ei ole kovin paljon käytettävissä. On siis luotettava Syyriasta palanneen sanaan.

”Heihin pitää kohdistaa tapoja, jotta he palaavat normaalielämään eivätkä lähde radikalisoitumisen polulle.”

Islamilaisen valtion tukikohtakaupungissa, Syyrian Raqqassa arki on hieman toisenlaista. Kadulla kävellessä kannattaa varoa maassa olevia päättömiä ruumiita. Aidanseipäissä törröttävät ihmisen päät poikkeavat myös merkittävästi esimerkiksi Helsingin kaupunkimaisemasta. Miten Suomessa aiotaan sitten toimia? Mallia on otettu Tanskasta ja siellä tulokset ovat seuraavanlaisia:

”Aarhusin paikallisviranomaiset ovat olleet toistaiseksi yhteydessä 15 Syyriasta palanneeseen. Kukaan heistä ei ole käynyt exit-ohjelmaa kokonaan läpi, joten vaikutuksia on varhaista arvioida.”

Suomeksi sanottuna tuloksista ei ole mitään näyttöä. Suhtaudun myös varsin epäilevästi mahdollisiin tuleviin tuloksiin.

Ohjelman tarkoituksena on välttää leimaamasta palaajia terroristeiksi. Poliisin tehtävänä on seuloa joukosta ne, jotka ovat vaarallisia. Mankkinen toteaa topakasti:

”Jihadisteja ei tässä hyysätä. Jos he syyllistyvät rikoksiin, heitä kohdellaan niin kuin kaikkia muitakin rikollisia.”

Tässä paljastuu länsimaisten viranomaisten perustavaa laatua oleva ajatusharha. Jihadistit nähdään rikollisina ja syrjäytyneinä yhteiskunnan uhreina, jotka pitää terapian avulla saada takaisin yhteiskuntaan. Heille ei juolahda mieleen, että jihadistit kokevat noudattavansa Allahin tahtoa ja hakevat perustelunsa teoilleen islamin varhaishistoriasta ja pyhistä kirjoituksista. He myös käyvät sotaa länsimaita vastaan ja tätä sotaa käydään mm. tekemällä terrori-iskuja.

Kanadassa tehdyt kaksi terrori-iskua eivät olleet mitään kouluampumisiin verrattavia tekoja. Kanada on yksi maista, joka osallistuu sotatoimiin Islamilaista valtiota vastaan. Terrori-iskuilla pyrittiin vaikuttamaan Kanadan yleiseen mielipiteeseen siten, että Kanada vetäisi sotavoimansa pois Lähi-idästä. Hyvä esimerkki tavoitteiltaan onnistuneesta terrori-iskusta oli vuoden 2004 Madridin junapommitukset, joiden ansiosta sosialistit voittivat vaalit ja vetivät Espanjan joukot pois Irakista.

Länsimaiden viranomaiset teeskentelevät, että kyse ei ole mistään sodasta tai edes sovittamattomasta ristiriidasta länsimaisen ja islamilaisen yhteiskuntamallin välillä. Siksi viranomaiset eivät suostu katsomaan terrorismin tuolle puolen eli jihadistien ideologiaan, jota nimitetään mieluummin vääristellyksi tai väärin ymmärretyksi islamiksi kuin islamin kovaksi ytimeksi, johon islamin leviäminen perustui vuosisatojen ajan. Jos viranomaiset suostuisivat ymmärtämään tämän, se tuhoaisi samalla eliitin vaaliman ihanteen monikulttuurisesta yhteiskunnasta. Monikulttuurinen utopia on kuitenkin viimeinen asia, josta nämä ihmiset suostuvat luopumaan.

Väärä diagnoosi ja väärät oletukset johtavat vääriin ratkaisuihin, jotka vaarantavat tavallisten ihmisten turvallisuuden. Kun jihadistit päästetään terapiaputken jälkeen takaisin yhteiskuntaan, he eivät lakkaa olemasta turvallisuusriskejä.

Laajamittaista muslimien maahanmuuttoa länsimaihin ei sitäkään haluta nähdä turvallisuusriskinä, vaikka nimenomaan se on aiheuttanut ongelman, jota viranomaiset nyt yrittävät ratkoa terapiallaan. Muslimien maahanmuuttoa ei myöskään haluta rajoittaa, koska se sotii eliitin liberaalia ideologiaa vastaan.

Siksi jihadistit halutaan nähdä joko tavallisina rikollisina tai syrjäytyneinä yhteiskunnan uhreina sen sijaan, että heidät nähtäisiin vihollissotilaina, joiden toimilta kansalaisia pitää suojella.