Feminismi ja islam

Joskus ihmettelin, miksi feministit eivät ole ensimmäisenä puolustamassa musliminaisen oikeutta tasa-arvoon. Luettuani tämän kirjoituksen ja tutustuttuani siihen liittyvään tarinaan ymmärsin itse riittävästi, jotta voin kirjoittaa oman käsitykseni.

Rasismi

Linkitetyssä kirjoituksessa selitetään rasismin todellinen olemus sellaisena, kuin tämän blogin lukijat sen tunnistavat. Rasismi on yksisuuntaista eli siihen voi syyllistyä vain hegemonista ihmisryhmää edustava taho, kun hän arvostelee uhriryhmää. Tästä seuraa, että uhriryhmän edustajien omia rasistisia asenteita ja ennakkoluuloja on järjetöntä tuomita.

Lännessä rasismi on valkoihoisen enemmistön yksinoikeus, jota väitetään käytettävän usein tiedostamatta oman valta-aseman pönkittämiseen ja ”toiseuden” edustajien sortamiseen. Globaalilla tasolla varakkaat demokratiat hyödyntävät rasismia ”Globaalin Etelän” alistamiseen. Tämä ilmenee orientalismina, sotilaallisena ja kulttuuri-imperialismina sekä uusliberalismina.

Lisäksi rasismi on olemassa riippumatta yksilöllisistä ennakkoluuloista tai kulttuurinormeista kuten valtajärjestelmät, joihin se liittyy. Se on abstraktia, metafyysistä, väistämätöntä ja muuttumatonta. Se on rakenteellista ja edes valkoihoiset liberaalit, jotka pitävät itseään avarakatseisina ja ennakkoluulottomina, eivät sitä huomaa. Siksi jokaisen valkoihoisen on ensin tarkistettava ”valkoinen etuoikeutensa”, ennen kuin hän voi kommentoida vähemmistökulttuureja koskevia asioita. Näin on tehtävä, jotta ei tulisi vahingossa vahvistaneeksi vähemmistöjä sortavia valtarakenteita. Sen sijaan, että valkoihoinen länsimaalainen tarkastelisi vähemmistökulttuureja universaalin standardin kautta, hänen on sisäistettävä ja hyväksyttävä erilaisuus kyselemättä.

Vähemmistöjen kannalta tämä tarkoittaa, että heidän tekemisiään ei arvostella samalla mittatikulla kuin valkoihoisen valtaväestön. Tätä ilmiötä on joskus nimitetty ”alhaisten odotusten rasismiksi”. Ei-länsimaalaiselta ei edellytetä samanlaista käyttäytymistä kuin länsimaalaiselta. Ayaan Hirsi Ali on kuvannut tätä asennetta kirjassaan ”Nomadi” seuraavasti:

”Tämä länsimainen asenne perustuu ajatukseen, että eri väristen ihmisten ei voi odottaa noudattavan ”normaaleja” käyttäytymissääntöjä. Lännessä on monia hyviä miehiä ja naisia, jotka yrittävät asuttaa pakolaisia ja pyrkivät poistamaan syrjinnän. He lobbaavat hallituksia, jotta vähemmistöiltä ei edellytettäisi länsimaisia käyttäytymisstandardeja. He taistelevat, jotta vähemmistöt voisivat säilyttää kulttuurinsa ja suojelevat heidän uskontoaan kriittiseltä tarkastelulta. Nämä ihmiset tarkoittavat hyvää, mutta heidän aktivisminsa on osa sitä ongelmaa, jota he yrittävät ratkaista.”

Hirsi Alia on julkisuudessa kutsuttu ”valistusfundamentalistiksi” eli sellaiseksi, joka on sisäistänyt uuden kotimaansa arvot liiankin hyvin. Samalla tavalla Yhdysvalloissa liian paljon valkoisten tavoille oppineita mustia nimitetään usein pilkallisesti ”setä Tuomoiksi”. Nimittelyllä on tarkoitus osoittaaa, että kyseiset henkilöt eivät ole autenttisia oman kulttuurinsa edustajia.

Mielipide ja sen seuraus

Miten tämä liittyy feminismiin? Asia selviää parhaiten esimerkin kautta. Olipa kerran feministikirjoittaja ja -aktivisti nimeltään Adele Wilde-Blavatsky. Hän toimi verkkosivusto The Feminist Wiren toimituksen jäsenenä, ja hänen mielestään myös valkoihoinen länsimaalainen voi arvostella musliminaisten sortoa.

Maaliskuussa 2012 eteläisessä Kaliforniassa murhattiin 32-vuotias irakilaissyntyinen nainen nimeltä Shaima Alawadi. Hänen kallonsa oli murskattu sorkkaraudalla tai vastaavalla. Naisen 17-vuotiaas tytär Fatima löysi hänet verilammikosta. Fatima oli tapahtuman aikaan talossa mutta ei ollut kuullut mitään. Rouva Alawadi vietiin sairaalaan, jossa hän kuoli jonkin ajan kuluttua oltuaan sitä ennen koomassa. Brittiläisen Guardian-lehden mukaan Shaima Alawadin ruumiin viereen oli jätetty lappu, jossa luki: ”Painu takaisin omaan maahasi. Olet terroristi.” Tämä lappu antoi aiheen epäillä, että kyseessä oli islamofobinen viharikos.

Alawadin murha sattui samoihin aikoihin kuin Yhdysvalloissa ja muuallakin paljon kohua herättänyt Trayvon Martinin tapaus. Martin tapettiin, koska hän piti yllään hupparia. Alawadi taas murhattiin, koska hän käytti musliminaisten päähuivia eli hijabia.

Amerikkalaiset vasemmistoaktivistit heräsivät ja järjestivät ”miljoonan hupparin” marssin. Vastaavasti Alawadin puolesta kampanjoitiin ”miljoonan hijabin” marssilla. Yliopistojen kampuksilla nämä kaksi kampanjaa yhdistettiin ja kampanjajulisteesta löytyi sekä Martinin että Alawadin kuvat.

Tuolloin The Feminist Wire -sivuston toimittaja Wilde-Blavatsky närkästyi. Hänen mielestään ei ollut sopivaa rinnastaa hupparia päähuiviin vaan se oli järjetöntä ja jopa vaarallista. Wilde-Blavatsky kirjoitti tapauksesta artikkelin toimittamalleen verkkosivustolle (kopio löytyy täältä). Kirjoituksessaan hän ei pitänyt vaatekappaleita keskenään vertailukelpoisina:

”Tässä on kyse hupparin ja päähuivin asettamisesta samanarvoiseen asemaan etnisen identiteetin ja ylpeyden lähteinä. Hijab, joka on syrjivä ja jonka juuret ovat miehen halussa kontrolloida naisen ulkonäköä ja seksuaalisuutta, ei ole vapaaehtoinen valinta enemmistölle sitä pitävistä naisista. Huppari taas on vapaaehtoinen valinta jokaiselle, jolla on se yllään. Näiden vaatekappaleiden alkuperä ja se, mitä ne edustavat, eivät voisi poiketa enempää toisistaan. Niiden rinnastaminen on kuin vertaisi kiinalaisten naisten ahdistavia jalkasiteitä Kiinassa valmistettuihin Niken lenkkitossuihin.”

Wilde-Blavatsky lisäksi kirjoitti, että keskustelun naisten oikeuksista ja feminismin tarpeesta ei välttämättä tarvitse olla sokeaa kulttuurieroille mutta se ei ainakaan saa olla niille alisteista.

Hänen artikkelinsa herätti runsaasti keskustelua mutta myös nimittelyä ja solvausta. Myöhemmin Wilde-Blavatsky kirjoitti Huffington Postissa:

”Artikkelini herätti runsaasti keskustelua verkossa mutta myös nimittelyä, joka kohdistui ihonväriini (valkoinen), ominaisuuksiini (ei-muslimi) ja motivaatiooni (imperialismi). Minua kutsuttiin rasistiksi ja valkoiseksi imperialistiksi, ja minua jopa syytettiin siitä, että käytin ”sekarotuista” perhetaustaani hyväksi ”häivyttääkseni valkoisuuteni”.”

Kaksi päivää alkuperäisen artikkelin julkaisun jälkeen 77 feministiaktiivia ja -akateemikkoa julkaisi avoimen kirjeen, jossa hyökättiin Wilde-Blavatskya vastaan. Kirjoituksessa he ilmaisivat olevansa pettyneitä The Feminist Wire -verkkosivuston toimituksen linjaan. Kirjeessä Wilde-Blavatskyä syytettiin välinpitätämättömyydestä niitä rotujen ja etnisten ryhmien välisiä yhteyksiä ja solidaarisuutta kohtaan, jotka syntyivät Trayvon Martinin ja Shaima Alawadin traagisten murhien yhteydessä. Häntä myös arvosteltiin tietämättömyydestä hijabin historian ja tehtävän suhteen.

Nuorta ja kokematonta Adele Wilde-Blavatskya siis lyötiin isolla lekalla ainoana tarkoituksena hiljentää hänet ja sulkea hänen esittämänsä mielipiteet sallitun keskustelun ulkopuolelle. Mitään vasta-argumentteja ei esitetty, vaan kirjoittaja tuomittiin hänen poliittisesti vääräoppisten mielipiteidensä takia.

Neljä päivää 77 mielipidevaikuttajan avoimen kirjeen jälkeen The Feminist Wire -lehden toimitus nöyrtyi paineen edessä. Se julkaisi nimettömän anteeksipyynnön, jossa se sanoutui irti Wilde-Blavatskyn mielipiteistä häntä erikseen nimeämättä. Ennen julkaisua Wilde-Blavatskyn artikkeli ja avoin kirje lukijakommentteineen poistettiin sivustolta, joka ei myöskään julkaissut Wilde-Blavatskyn vastinetta 77 feministiaktiivin avoimeen kirjeeseen.

Verkkosivusto The Feminist Wire heitti toimittajansa susille ja hänet potkaistiin ulos toimituksesta. Ennen potkuja hänelle oli luvattu vastineoikeus, joka ei kuitenkaan koskaan toteutunut. Toimituksen muut jäsenet olivat hyväksyneet Wilde-Blavatskyn alkuperäisen kohua herättäneen artikkelin julkaisun ilman vastaväitteitä, mikä kävi myöhemmin ilmi sähköpostikirjeenvaihdosta.

Kuinkas sitten kävikään

Kaikki eivät suinkaan sulattaneet Wilde-Blavatskyn tylyä kohtelua. Pieni ryhmä feministiaktiiveja, jotka vastustivat islamilaista kulttuuritraditionalismia ja islamilaisen fundamentalismin poliittista vaikutusta, julkaisi häntä tukevan lausunnon iranilaisen ex-muslimi Maryam Namazien blogissa:

”Ilmaisemme solidaarisuutemme Adele Wilde-Blavatskya kohtaan erityisesti hänen länsimaiselle ja pohjoisamerikkalaiselle feministille selkeästä ja harvinaisesta analyysistaan, jossa naisten vastarinta muslimioikeistoa kohtaan – mukaan luettuna kaikenlainen fundamentalistinen pukeutuminen – tuodaan esille ilman, että se uhrataan antirasismin ja anti-imperialismin alttarille.”

Tämä liikuttava solidaarisuuden osoitus ei jäänyt viimeiseksi luvuksi tarinassa. Shaima Alawadin murhatutkimukset etenivät tavalla, jota monet tasapainoisemmat kommentaattorit ja aktivistit pelkäsivät.

Marraskuussa 2012 poliisi ilmoitti pidättäneensä Kassim Alhimidin, Shaima Alawadin 48-vuotiaan miehen epäiltynä vaimonsa murhasta. Hänen neljä nuorinta lastaan otettiin huostaan. Oikeudenkäyntipöytäkirjojen mukaan rasistinen lappu osoittautui kopioksi, vaikka vielä ei tiedetä mistä.

Kävi ilmi, että Shaima Alawadi oli harkinnut avioeroa ja muuttamista pois perheen kodista. Lisäksi vanhin tytär Fatima, joka ilmoitti rikoksen poliisille, oli ahdistunut tulevasta pakkoavioliitosta serkkunsa kanssa ja yrittänyt itsemurhaa. Shaima Alawadi oli 11-vuotias, kun hän meni naimisiin miehensä kanssa, ja 13-vuotias, kun tytär Fatima syntyi. Tällaisessa ympäristössä on melko vaikea puhua naisen vapaasta valinnasta ja naisesta itsenäisenä toimijana.

Kun Kassim Alhimidi pidätettiin, ketään ei enää kiinnostanut Adele Wylde-Blavatskyn kohtalo. Hänen mielipiteensä kuitenkin osoittautui oikeaksi. Trayvon Martinin tapausta ei voi millään tavalla verrata Shaima Alawadin murhaan eikä kukaan enää väitä, että jälkimmäisellä olisi jotakin tekemistä rasismin ja islamofobian kanssa.