Ruotsin lehdistön rappio

Ruotsalaisissa rikoselokuvissa toimittajat kuvataan usein sankareina. Kommunisti Stieg Larssonin kirjoittamassa Millennium-trilogiassa sellainen oli toimittaja Mikael Blomqvist. Äskettäin Suomessakin televisioidussa, sävyltään vahvasti feministissävytteisessä Liza Marklundin kirjoihin perustuvassa Annika Bengtzon -sarjassa päähenkilö oli Kvällspressen-lehden toimittaja, joka selvitti vakavatkin rikokset ennen poliisia ja toimi samalla kahden lapsen yksinhuoltajana.

Expressenin paljastukset

Expressen-sanomalehti otti suuren riskin, kun se lähti taisteluun vihakirjoittajia vastaan väkivaltavasemmistoa lähellä olevan Researchgruppenin mahdollisesti laittomasti hankkiman aineiston perusteella.

Jos lehti kuvitteli löytävänsä aineistosta ”ison kalan”, se joutui pettymään. Suurin osa paljastetuista oli tavallisia ruotsalaisia yhteiskunnan eri alueilta. Ruotsidemokraatteja joukosta toki löytyi mutta ei yhtään sellaista nimeä, jota voisi käyttää propagandassa viikkokaupalla, vaan tavallisia kunnallispoliitikkoja.

Expressenin toimittajat ylittivät rajan siinä vaiheessa, kun he alkoivat ahdistella tavallisia ihmisiä, joilla ei ole mitään tekemistä Ruotsidemokraattien kanssa. Lehden sivuilta löytyy videoita, joissa toimittaja ahdistelee yksityishenkilöä tämän kotiovella. Heidän nimensä kerrotaan ja kasvonsa näytetään, vaikka he eivät ole syyllistyneet mihinkään rikokseen. Ahdistelu iski omille näpeille, mikä näkyy parhaiten tavassa, jolla eläkkeellä oleva dosentti Jim Olsson kohtelee kotiovelleen ilmestyvää ”sankaritoimittajaa”.

Yksi paljastetuista oli Landskrona Energi AB:n työntekijä Patrik Gillsvik, jonka Expressen-lehti nimesi ”nettivihaajaksi” viime keskiviikkona. Yhtiön toimitusjohtaja Johan Holmstedt ilmoitti, että tapaus tutkitaan. Gillsvik oli sanonut Expressenin mukaan:

”Pyydän saada seuloa itsestäni enemmistöyhteiskunnan rakenteellisen ennakkoluuloisuuden ja totean, että mustalaiset ovat kekseliäitä ja nopeaälyisiä yrittäjiä, jotka voivat rikastaa kulttuuriamme. Ja sitten he varastelivat kuin korpit.”

Expressenin paljastusten mukaan hän on myös käyttänyt sanaa ”blatte” (suom. mutakuono). Ei ole mahdotonta, että Gillsvik saa tutkinnan jälkeen potkut, koska yhtiön johtaja kertoi, että hän ei halua yhtiötä yhdistettävän Gillsvikin esittämiin mielipiteisiin.

Tässä vaiheessa on syytä muistaa, että ruotsalaiset tiedotusvälineet rutiininomaisesti jättävät rikoksesta epäillyn nimen kertomatta ja valkopikselöivät murhaajien ja raiskaajien kasvot, jos nämä ovat maahanmuuttajataustaisia. Omaa kaksinaismoraalia ei voisi täydellisemmin paljastaa kuin ahdistelemalla tavallisia kansalaisia, jotka eivät todistettavasti ole syyllistyneet rikokseen. Expressenille ei tuottanut ongelmia tehdä yhteistyötä entisen AFA-järjestön tutkimusosaston kanssa, joka on nimennyt itsensä uudelleen Researchgruppeniksi.

Expressenille ei myöskään tuottanut ongelmia käyttää väkivaltavasemmiston ylläpitämää, mahdollisesti Ruotsin henkilörekisterilain vastaista aineistoa skuuppiinsa. Ruotsalaismediassa nousi taannoin kohu mustalaisrekisterissä, johon poliisin väitettiin tallentaneen rikollisten romanien henkilötietoja. Uutinen, josta vastasi tuolloin Dagens Nyheter, osoittautui ankaksi ja lietsottu moraalipaniikki lässähti.

Expressenin päätoimittaja Thomas Mattsson on myös tuomittu ampuma-aserikoksesta. Lehden toimittaja Diamant Salihu oli ostanut laittoman aseen Malmön kaduilta ja tehnyt tästä jutun lehteen tarkoituksenaan näyttää, miten helppoa laittoman aseen hankinta on. Tuomio piti vielä hovioikeudessa. Journalistit asuvat Suomessakin lasitalossa, mutta se ei yleensä ole estänyt heittelemästä kiviä.

Kritiikkiä

Iltapäivälehti Expressen jäi skuuppinsa kanssa melko yksin, sillä muu valtamedia ei lähtenyt kovin innokkaasti mukaan paljastuksiin. Sosialistinen Aftonbladet ei hehkuttanut Avpixlat-sivustolta paljastuneita keskustelijoita vaan keskittyi enemmän Ruotsin puolustusvoimien tiedustelupalvelu FRA:n hakkerointiskandaaliin.

Jopa ”nettivihasta” ja rasismista sivukaupalla kirjoittanut Lisa Bjurwald arvosteli iltapäivälehden toimintaa. Bjurwald ei tuntenut sympatiaa Jim Olssonin kaltaisia kohtaan vaan epäili aivan oikein, että paljastukset osuvat omaan nilkkaan. Bjurwald myös kysyy aiheellisesti:

”Millä perusteella kiihottamiseen kansanryhmää vastaan syyllistyneet on tärkeämpää paljastaa kuin miehet, jotka raiskaavat lapsia?

Hän myös arvioi Expressenin toiminnan vaikutuksia demokratialle:

”..demokratian kannalta se on vaarallinen tie. Se myös johtaa valheelliseen jakoon ”meihin hyviin” ja ”niihin halveksittaviin nettivihaajiin”. Sellainen jako vaikuttaa kielteisesti, sillä nettiradikaalit tuntevat (jossain määrin oikeutetusti) itsensä rekisteröidyksi mielipiteensä takia ja radikalisoituvat lisää eikä se auta nettirasismista huolestuneita ymmärtämään ilmiötä syvemmin.”

Tässä Bjurwald voisi itse myös katsoa peiliin. Hän on itse omilla kirjoituksillaan syyllistynyt samaan, josta hän nyt syyttää Expresseniä eli jakamaan ihmisiä hyviin ja nettivihaajiin. Yritykset ymmärtää ovat hänellä jääneet pinnallisen keittiöpsykologian tasolle ja perustuvat väärille tai ainakin hatarille oletuksille.

Todellinen syy Bjurwaldin närkästykselle lienee se, että skandaali ei todennäköisesti vahingoita Ruotsidemokraatteja lainkaan vaan vahvistaa heitä. Tanskalainen veteraanijournalisti Erik Meier Carlsen sanoi televisiokanava DR2:n ohjelmassa:

”Seiskapuolue ja journalistipuolue voivat aivan hyvin jättää käyttämättä kaikki likaiset temppunsa, jotka he ovat säästäneet seuraavalle kymmenelle kuukaudelle. Ne vahingoittavat demokratiaa, heitä itseään ja yhteiskunnan yleistä ilmapiiriä mutta eivät Ruotsidemokraatteja.”

Seiskapuolueella (tanskaksi syvpartiet, ruotsissa Sjuklövern) tarkoitetaan Timo Soinia mukaillen ”vanhoja puolueita” eli muita kuin Ruotsidemokraatteja. Meier Carlsen myös vertasi Ruotsin tilannetta Tanskan vastaavaan 15 vuotta sitten. Hän myös totesi, että Ruotsidemokraatteja ei voi pitkään eristää poliittisesta vallankäytöstä.

Expressenin tapauksessa journalistit ovat konkreettisesti osoittaneet, että valtamedia ei ole vallan vahtikoira vaan valtaa palveleva rakkikoira, joka ei epäroi käyttää likaisikaan keinoja kansalaismielipiteen tukahduttamiseen. Journalistit eivät ole sankareita muualla kuin ruotsalaisissa rikoselokuvissa, joiden klisheet jätän tällä kertaa käsittelemättä.