9/11-iskuista 12 vuotta

Olisin unohtanut 9/11-terrori-iskujen vuosipäivän, mikäli en olisi huomannut netissä iskuihin liittyviä kirjoituksia. Tapanani on toistaiseksi ollut sivuta aihetta joka vuosi, joten teen sen nytkin. Kirjoitan vähän lainaten ja vähän omiani lisäillen.

Lainauksia

Norjalainen Fjordman kirjoittaa iskuista Gates of Vienna -sivustolla. Fjordman muistelee kyseistä päivää, jolloin hän itse asui Kairossa keskellä islamilaista maailmaa. Iskut eivät hänen mukaansa olleet ratkaiseva tekijä hänen epäluulolleen islamia kohtaan, vaan se kehittyi vähitellen. Hän myös oppi paljon työskennellessään palestiinalaisalueilla ja Israelissa.

Fjordmanin mukaan aika monet paikalliset arabit iloitsivat avoimesti terrori-iskusta. Tästä asiasta enimmäkseen vaiettiin länsimaisessa mediassa. Fjordman tiesi tuolloin, että länsivastaisuus oli yleistä arabien keskuudessa.

Erityisesti median kyvyttömyys kuvata islamin todellisuutta järkytti häntä. Kyse ei ollut vain yksittäisestä maasta tai yksittäisestä mediasta vaan ilmiö esiintyi samanlaisena kaikkialla lännessä. Hänen mukaansa median puolueellisuus ja länsimaisen eliitin globalismi ja monikulttuuri-ideologia muodostavat yhteiskuntiemme vakavimman ongelman. Tämä näkemys on hänellä vahvistunut vuosien myötä.

Fjordmanin tavoin Norjassa vaikuttanut Bruce Bawer kirjoittaa, kuinka terrori-iskujen jälkeinen moraalinen selkeys on muuttunut 12 vuoden aikana kaaokseksi. Virhe tehtiin jo alussa, kun presidentti George W. Bush kieltäytyi nimeämästä vihollista. Kolme päivää iskujen jälkeen Washingtonin National Cathedral -kirkossa järjestettiin uskontojen välinen rukous- ja muistotilaisuus, jossa osallistujat puhuivat englantia, hepreaa ja arabiaa.

Bawer muistaa tilaisuuteen osallistuneen Pohjois-Amerikan islamilaisen yhteisön ISNA:n johtajan Muzammil H. Siddiqin. ISNA-järjestöllä on yhteyksiä Muslimiveljeskuntaan. Järjestön moskeijassa oli luennoinut sheikki Omar Abdel Rahman, joka oli vastuussa ensimmäisestä WTC-iskusta vuonna 1993. Vuonna 2000 Siddiqi oli sanonut:

”Amerikan on opittava, koska jos se jää epäoikeudenmukaisuuden puolelle, se kohtaa Jumalan vihan.”

Bawerin mielestä Siddiqin läsnäolo tilaisuudessa oli hävytöntä ja oli osoitus joko Bushin hallinnon ymmärtämättömyydestä tai dhimmiydestä eli alistumisesta islamin edessä.

Itse en enää muista terrori-iskujen tapahtumapäivästä paljoakaan. Muistan kuitenkin, kuinka edesmennyt imaami Khodr Chehab esiintyi iskujen jälkeen Senaatintorilla ekumeenisessa muistojumalanpalveluksessa. Tuolloin ihmettelin, miten tuo mies voi esiintyä siellä. En kuitenkaan silloin vielä ymmärtänyt, miksi islamin suvaitseminen oli niin tärkeää ja miksi oli tärkeää näyttää, että iskuilla ei ollut mitään tekemistä islamin kanssa. Valtaosa muslimeistahan ei ollut terroristeja.

Myöhemmin Chehab ehdotti HS:n sunnuntaisivuilla melko suoraan sharia-lain soveltamista Suomessa tietyissä asioissa. Tuolloinkaan en vielä täysin ymmärtänyt Muslimiveljeskunnan pieniin askeliin perustuvaa toimintatapaa, jolla se on kasvattanut islamin vaikutusvaltaa kaikkialla, missä on muslimeja.

Vuosi sitten

Nyt eletään kuitenkin vuotta 2013 ja Yhdysvalloissa presidentti Barack Obaman toista presidenttikautta. Obama on presidenttinä vielä Bushiakin myönteisempi islamia kohtaan. Obaman tunnetuin kädenojennus islamilaiselle maailmalle oli hänen Kairon puheensa, jossa hän ylisti maireasti islamia ja sen suvaitsevaisuuden traditiota.

Obaman aikana koettiin Arabikevääksi kutsuttu kansannousujen aalto. Monet toivoivat vihdoinkin, että demokratia juurtuisi arabimaihin. Epäileviä ääniä asian suhteen esitettiin mm. tässä blogissa ja epäilykset osoittautuivat oikeiksi. Egyptissä Muslimiveljeskunta nousi valtaan ja aloitti heti islamilaisen yhteiskunnan rakentamisen. Syyriassa alkoi sisällissota, joka jatkuu edelleen.

Tapahtumat Libyan Benghazissa osoittivat viimeistään, että kansannousut toivat näkyviin myös vaarallisia ja väkivaltaisia aineksia. Kun Yhdysvaltojen Libyan suurlähettiläs Christopher Stevens murhattiin, Obaman hallinto selitti aluksi tapahtuman johtuneen internetissä julkaistusta profeetta Muhammadin elämää käsittelevästä elokuvasta Innocence of Muslims ja sen aiheuttamista protesteista.

Myöhemmin kävi ilmi, että Stevensin murha oli terrori-isku, joka toteutettiin 11.9.2012 päivän suuren symbolisen arvon takia. Iskun takana oli ilmeisesti Ansar al-Sharia -niminen järjestö, jolla on yhteyksiä Al-Qaedaan. Tapahtuma ei ollut mikään spontaani protesti, joka kärjistyi väkivallaksi, vaan tarkoin suunniteltu terrori-isku. Tähän päivään mennessä iskun vastuullisia ei ole tavoitettu, ja ainoa tapahtuman takia rangaistu henkilö on Nakoula Basseley Nakoula, Innocence of Muslims -elokuvan tuottaja ja käsikirjoittaja, jonka poliisi haki näyttävästi vankilaan ehdonalaisen ehtojen rikkomisesta.

Egyptissä armeija syöksi kuitenkin Muslimiveljeskunnan ja maan ensimmäisen demokraattisesti valitun presidentti Mohammed Morsin vallasta. Tämä johti väkivaltaisiin protesteihin ja Muslimiveljeskunnan kostoiskuihin koptikristittyjen kirkkoihin, joita poltettiin noin 80.

Lähi-idän kristittyjen vähemmistöjen kohtalo ei juurikaan tunnu kiinnostavan länsimaisia johtajia. Yhdysvalloissa asuvat koptikristityt kysyivät mielenosoituksessaan, miksi Obama ei välitä kristittyihin Egyptissä kohdistetusta väkivallasta.

Toisaalta Obama on selkeästi vastustanut Muslimiveljeskunnan ja Mohammed Morsin syrjäyttämistä. Heinäkuussa hän näpäytti Egyptin sotilashallintoa perumalla F-16 -hävittäjien toimitukset Egyptiin. Ihmiset Egyptissä eivät ole nykyisin erityisen ihastuneita Barack Obamaan tämän Kairon puheesta huolimatta.

Syrjäytetyn presidentti Morsin vastustajat pitävät Yhdysvaltoja ja Obaman hallintoa Muslimiveljeskunnan tukijoina. Muslimiveljeskunta on syyttänyt Egyptin sotilasjohtajaa kenraali Al-Sisiä juutalaisten kätyriksi. Paradoksaalisesti myös Muslimiveljeskuntaa itseään on syytetty ”juutalaisten menetelmien käyttämisestä” ja Siionin viisaiden pöytäkirjojen toteuttamisesta Egyptissä.

Syyria tänään

Nähtäväksi jää, toteuttaako Obaman hallinto uhkauksensa iskeä Syyriaan. Isku sinänsä vaikuttaa sotilaallisesti mielettömältä mutta juuri sellaiselta asevoiman käytöltä ihmisoikeuksien puolustamiseksi, kuin mistä länsimainen media ja vasemmistolaiset yleensä pitävät. Yhdysvalloilla ei ole Syyriassa merkittävää kansallista etua valvottavanaan, jos Iranin liittolaisen heikentämistä ja/tai syrjäyttämistä ei sellaiseksi lasketa.

Venäjä ja Assadin hallinto ovat tarjoutuneet asettamaan Syyrian hallinnon kemialliset aseet kansainväliseen valvontaan. Tämä on juuri sellainen tarjous, jolla Obaman hallinto voi pelastautua harrastelijamaisen ulkopolitiikkansa seurauksilta kasvojaan menettämättä.

Jos Yhdysvallat lähtisi taistelemaan Syyriaan, se taistelisi samassa rintamassa 9.11.2001 terrori-iskun toteuttamisesta vastanneen Al-Qaeda järjestön kanssa. Osama bin Laden on kuollut, ja Al-Qaeda on siirtänyt painopisteensä länsimaista takaisin taisteluun islamilaisen maailman korruptoituneita diktaattoreita vastaan.

Mikään ei takaa, että kapinallisten voitto johtaisi aiempaa turvallisempaan, parempaan ja demokraattisempaan Syyriaan. Sen sijaan voidaan arvioida, että Syyrian uskonnollisten vähemmistöjen kohtalo on karu, jos kapinalliset voittavat. Tämä koskee yhtä hyvin kristittyjä kuin alaviittejä, joita Assad itse edustaa.