Lars Hedegaard ja postinkantaja

Eilen noin puolen päivän aikoihin Suomen aikaa tanskalaisen sananvapausyhdistys Trykkefrihedsselskabetin puheenjohtaja Lars Hedegaard joutui murhayrityksen kohteeksi kotiovellaan Kööpenhaminassa.

Murhaaja esiintyi postinkantajana ja oli muka tuomassa Hedegaardille postipakettia. Kun Hedegaard avasi asuntonsa oven, postinkantaja ampui häntä pistoolilla. Laukaus meni onneksi ohi, ja toisessa laukaisuyrityksessa murhaajan ase meni jumiin. Syntyneen käsikähmän jälkeen murhaaja pakeni paikalta, mutta poliisilla on viimeisten tietojen mukaan videokuvaa epäillystä punatakkisesta arabin näköisestä miehestä.

Tanskan valtiojohdon reaktiot

Tanskassa on tällä hetkellä demaripääministeri Helle Thorning-Schmidtin johtama vasemmistohallitus. Pääministeri totesi attentaatin jälkeen:

”Hyökkäys Lars Hedegaardia vastaan on katala teko, jonka tuomitsen jyrkästi. Tapauksesta tekee vakavan se, että taustalla on yritys estää Lars Hedegaardia käyttämästä sananvapauttaan.”

Viime kesän aikoihin kirjoitin vasemmistolaisesta Enhedslisten-puolueesta, jonka jäsenistä eräät haikailivat vallankumouksen perään. Puolueen puheenjohtaja Johanne Schmidt-Nielsen tuomitsi pääministerin tavoin hyökkäyksen:

”Jos murhayritys on poliittisesti motivoitu, kyseessä on tragedia. Demokraattisen yhteiskunnan perusarvoihin kuuluu se, että voimme sanoa ja ajatella mitä tahdomme. Ilman tätä joutuisimme pelkäämään henkemme edestä.”

Tanskassa vasemmistolaiselle poliitikolle ei tuota vaikeuksia puolustaa islam-kriitikon sananvapautta. Sen sijaan muissa pohjoismaissa journalisteille tuottaa vaikeuksia puolustaa Hedegaardin mielipiteenvapautta ilman varauksia.

Rasismista tuomittu keskustelija

Amerikkalainen AP-uutistoimisto väitti ensin, että Hedegaard on tuomittu ”vihapuheesta” ja saanut siitä 5000 Tanskan kruunun sakon. Myöhemmin uutistoimisto korjasi väärän tiedon. Tanskan korkein oikeus vapautti Hedegaardin yksimielisesti kaikista syytteistä.

Väärä tieto ehti levitä suomalaiseen ja ruotsalaiseen mediaan. Ruotsin yleisradion nettisivuilla kerrotaan edelleen, kuinka ”kerran rasismista tuomittu” Hedegard joutui murhayrityksen kohteeksi. Ruotsalaismedia muistaa uutisoinnissaan aina kutsua Hedegaardia sopivilla nimityksillä. Porvarillinen Expressen kutsuu häntä ”islaminvastaiseksi keskustelijaksi” ja muistuttaa, että hän perusti hiljattain yhdessä Ingrid Carlqvistin kanssa ”muslimivastaisen” Dispatch International -sanomalehden.

Helsingin Sanomien uutisointi jättää myös toivomisen varaa. HS:n mukaan Hedegaard on ”kiistelty” islam-kriitikko. Lisäksi hän on tunnettu ”voimakkaista islaminvastaisista mielipiteistään” ja ollut oikeudessa ”rasisitisten lausuntojensa vuoksi”. HS kertoo, että ”Hedegaard on muun muassa kirjoittanut nettisivuilla muslimi-isien raiskaavan tyttäriään”. Hän myös ”puolusti väkivaltaisuuksia aiheuttanutta Mohammed-pilapiirrosta”.

Helsingin Sanomat yrittää tällä kertoa, että murhayritys oli ikään kuin luonnollinen tapahtuma ja Hedegaardin omaa syytä. Hedegaard ei kirjoittanut tyttäriään raiskaavista muslimi-isistä vaan puhui niistä tanskalaisella joulupäivällisellä (julefrokost) oluttuopin ääressä. Häntä filmattiin tuolloin, mutta Hedegaard ei tiennyt, että filmi julkaistaisiin internetissä. Tästä syystä korkein oikeus jätti hänet tuomitsematta.

Toisin kuin Hesari yrittää uskotella, Muhammad-pilakuvat eivät aiheuttaneet väkivaltaisuuksia vaan väkivaltaiset muslimit. Imaami Abu Laban matkusti Lähi-idässä ja pyrki aktiivisesti lietsomaan muslimien raivoa. Helsingin Sanomat ei muiden suomalaisten valtamedian edustajien tavoin ole koskaan julkaissut Muhammad-pilakuvia.

Todelliset sananvapausongelmat

Suomessa Jyväskylän tapahtumat nostivat sanan- ja kokoontumisvapauden keskustelun keskiöön. Tällä kertaa vasemmistolaiset ovat huolissaan sananvapaudesta ja sen väkivaltaisesta tukahduttamisesta. Äskettäin Jussi Halla-aho kirjoitti asiasta ja erityisesti seuraava kappale kiinnitti huomiotani:

”Sen sijaan pidän aika falskina, että sananvapaudesta ja avoimesta yhteiskunnasta ovat niin kovin huolissaan ne, jotka suorastaan hekumoivat, kun väärin ajattelevia murskataan näytösoikeudenkäynneissä "sananvapauden väärinkäytöstä", ja joiden mielestä jatkuvassa hengenvaarassa elävät islam-kriitikot oikeastaan saavat sitä, mitä kerjäävät. Sanalla sanoen, minun on kovin vaikeaa kunnioittaa sellaisten ihmisten vapauksia, jotka eivät pätkääkään kunnioita muiden vapauksia.”

Todetaan tässä vielä, että mielestäni Dan Koivulaakso, Li Andersson ja Mikael Brunila saavat vapaasti pitää kirjansa sisältöä käsitteleviä tilaisuuksia. Kuka tahansa, joka väkivaltaisesti yrittää häiritä tilaisuutta, ansaitsee tuomion oikeudessa.

Toisaalta kirjan kirjoittajat saavat sekä valtamedialta että poliitikoilta valtavasti tukea ja sympatiaa. Samanlaista kohtelua ei suoda esimerkiksi Lars Hedegaardin kaltaisille, joiden nimen eteen muistetaan aina lisätä ideologisesti latautuneita epiteettejä kuten ”islaminvastainen”, ”muslimivastainen” tai ”rasismista tuomittu”.

Kaikkein vastenmielisintä hurskastelua edustaa puhe ”ilmapiiristä”, joka antaa tilaa Kansallisen Vastasrintaliikkeen tapaisille toimijoille. Tästä ilmapiiristä ei yleensä ole muuta näyttöä kuin keskustelijan oma tuntemus. Lisäksi ”ilmapiiri” taitaa enemmän johtua siitä, että keskustelija ei ole tottunut kuulemaan tai kuuntelemaan omista käsityksistään poikkeavia mielipiteitä.

Tulehtunut keskusteluilmapiiri

Siirrytään hetkeksi Ruotsiin. Siellä keskusteluilmapiiri on pahasti tulehtunut ja valtamedian naispuoliset toimittajat saavat vastenmielistä ja uhkaavaa palautetta. Ruotsin television Uppdrag granskning -ohjelmassa kerrottiin äskettäin ”miehistä, jotka nettivihaavat naisia”.

Ohjelmassa tunnetut naispuoliset toimittajat lukevat ääneen saamaansa törkeää ja usein seksuaalisesti suorasukaista palautetta. Avpixlat-nettisivustolla tuomitaan uhkailut ja törkyviestit suoraan mutta muistutetaan samalla, että toimittajat eivät ole ainoita, jotka kärsivät uhkailusta ja väkivallasta:

”Monet eivät uskalla toimia Ruotsidemokraateissa ja altistaa itseään sosiaaliselle leimaamiselle, jota ruotsalainen mielipide-eliitti on lietsonut. Lisäksi he riskeeraavat työpaikkansa, saattavat joutua savustetuksi ulos ammattiliitosta ja asettavat itsensä alttiiksi antirasistisen vasemmiston vihalle, uhkailulle, väkivallalle ja vandalismille. Tutkimusten mukaan Ruotsidemokraatit kohtaavat tällaista kolme kertaa useammin kuin vasemmistopoliitikot. Ruotsidemokraatit eivät voi järjestää toritilaisuutta ilman, että poliisi kutsutaan paikalle ja barrikadit pystytetään suojaamaan ihmisiä aggressiiviselta kiviä heittelevältä vasemmistolta. Ruotsidemokraattien valtakunnan tason poliitikot tarvitsevat turvallisuuspoliisi Säpon henkivartijoita jne.”

Ruotsalaisten naistoimittajien pitää tietysti saada toimia vapaasti ilman väkivaltaisia uhkauksia ja törkyviestejä. Kuitenkin nämä samat toimittajat eivät ymmärrä, että heidän kohtelunsa on vain pieni osa suurempaa ongelmaa. Monet toimittajista tosin muistavat mainita sen ideologisesti oikeaoppisen osapuolen kokemat vääryydet ja unohtavat aktiivisesti sen vääräoppisen osapuolen. Osa keskustelijoista jopa käyttää toimittajien saamia uhkauksia lyömäaseena niitä vastaan, jotka suhtautuvat kriittisesti maahanmuuttoon, islamiin ja valtiofeminismiin.

Suomessa valtamedialle riittävät asiantuntijoiksi Vesa Puurosen kaltaiset rasismitutkijat ja vastajihadismin ekspertiksi Tampereella asuva historiantutkija Jussi Jalonen. Tämäniltaisessa A-studiossa Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola ja Vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Andersson keskustelivat Jyväskylän tapahtumista. Yle muisti kuitenkin alustaa ohjelmaa oikeaoppisesti äärioikeiston esittelyllä, jota Jussi Jalonen kommentoi mielestäni ontuvasti ja aivan liian pitkään. Breivik muistettiin tietysti mainita vastajihadismin edustajana.

Lars Hedegaardin murhayrityksestä seurasi jotain hyvääkin. Hedegaard ilmoitti, että Dispatch International -sanomalehti on jonkin aikaa luettavissa maksutta internetissä.