Eilen noin puolen päivän aikoihin
Suomen aikaa tanskalaisen sananvapausyhdistys
Trykkefrihedsselskabetin
puheenjohtaja Lars Hedegaard joutui
murhayrityksen kohteeksi kotiovellaan Kööpenhaminassa.
Murhaaja esiintyi postinkantajana ja
oli muka tuomassa Hedegaardille postipakettia. Kun Hedegaard avasi
asuntonsa oven, postinkantaja ampui häntä pistoolilla. Laukaus meni
onneksi ohi, ja toisessa laukaisuyrityksessa murhaajan ase meni
jumiin. Syntyneen käsikähmän jälkeen murhaaja pakeni paikalta,
mutta poliisilla
on viimeisten tietojen mukaan videokuvaa epäillystä
punatakkisesta arabin näköisestä miehestä.
Tanskan valtiojohdon reaktiot
Tanskassa on tällä hetkellä
demaripääministeri Helle Thorning-Schmidtin johtama
vasemmistohallitus. Pääministeri totesi
attentaatin jälkeen:
”Hyökkäys Lars Hedegaardia vastaan
on katala teko, jonka tuomitsen jyrkästi. Tapauksesta tekee vakavan
se, että taustalla on yritys estää Lars Hedegaardia käyttämästä
sananvapauttaan.”
Viime kesän aikoihin kirjoitin
vasemmistolaisesta Enhedslisten-puolueesta, jonka jäsenistä eräät
haikailivat
vallankumouksen perään. Puolueen puheenjohtaja Johanne
Schmidt-Nielsen tuomitsi pääministerin tavoin hyökkäyksen:
”Jos murhayritys on poliittisesti
motivoitu, kyseessä on tragedia. Demokraattisen yhteiskunnan
perusarvoihin kuuluu se, että voimme sanoa ja ajatella mitä
tahdomme. Ilman tätä joutuisimme pelkäämään henkemme edestä.”
Tanskassa vasemmistolaiselle
poliitikolle ei tuota vaikeuksia puolustaa islam-kriitikon
sananvapautta. Sen sijaan muissa pohjoismaissa journalisteille
tuottaa vaikeuksia puolustaa Hedegaardin mielipiteenvapautta ilman
varauksia.
Rasismista tuomittu keskustelija
Amerikkalainen AP-uutistoimisto väitti
ensin, että Hedegaard on tuomittu ”vihapuheesta” ja saanut siitä
5000 Tanskan kruunun sakon. Myöhemmin uutistoimisto korjasi
väärän tiedon. Tanskan korkein oikeus vapautti Hedegaardin
yksimielisesti kaikista syytteistä.
Väärä tieto ehti levitä
suomalaiseen ja ruotsalaiseen mediaan. Ruotsin yleisradion
nettisivuilla kerrotaan
edelleen, kuinka ”kerran rasismista tuomittu” Hedegard joutui
murhayrityksen kohteeksi. Ruotsalaismedia muistaa uutisoinnissaan
aina kutsua Hedegaardia sopivilla nimityksillä. Porvarillinen
Expressen kutsuu
häntä ”islaminvastaiseksi keskustelijaksi” ja muistuttaa,
että hän perusti hiljattain yhdessä Ingrid Carlqvistin kanssa
”muslimivastaisen” Dispatch International -sanomalehden.
Helsingin
Sanomien uutisointi jättää myös toivomisen varaa. HS:n mukaan
Hedegaard on ”kiistelty” islam-kriitikko. Lisäksi hän on
tunnettu ”voimakkaista islaminvastaisista mielipiteistään” ja
ollut oikeudessa ”rasisitisten lausuntojensa vuoksi”. HS kertoo,
että ”Hedegaard on muun muassa kirjoittanut nettisivuilla
muslimi-isien raiskaavan tyttäriään”. Hän myös ”puolusti
väkivaltaisuuksia aiheuttanutta Mohammed-pilapiirrosta”.
Helsingin Sanomat yrittää tällä
kertoa, että murhayritys oli ikään kuin luonnollinen tapahtuma ja
Hedegaardin omaa syytä. Hedegaard ei kirjoittanut tyttäriään
raiskaavista muslimi-isistä vaan puhui
niistä tanskalaisella joulupäivällisellä (julefrokost) oluttuopin
ääressä. Häntä filmattiin tuolloin, mutta Hedegaard ei
tiennyt, että filmi julkaistaisiin internetissä. Tästä syystä
korkein oikeus jätti hänet tuomitsematta.
Toisin kuin Hesari yrittää uskotella,
Muhammad-pilakuvat eivät aiheuttaneet väkivaltaisuuksia vaan
väkivaltaiset muslimit. Imaami Abu Laban matkusti Lähi-idässä ja
pyrki aktiivisesti lietsomaan muslimien raivoa. Helsingin Sanomat ei
muiden suomalaisten valtamedian edustajien tavoin ole koskaan julkaissut
Muhammad-pilakuvia.
Todelliset sananvapausongelmat
Suomessa Jyväskylän tapahtumat
nostivat sanan- ja kokoontumisvapauden keskustelun keskiöön. Tällä
kertaa vasemmistolaiset ovat huolissaan sananvapaudesta ja sen
väkivaltaisesta tukahduttamisesta. Äskettäin Jussi Halla-aho
kirjoitti
asiasta ja erityisesti seuraava kappale kiinnitti huomiotani:
”Sen sijaan pidän aika falskina,
että sananvapaudesta ja avoimesta yhteiskunnasta ovat niin kovin
huolissaan ne, jotka suorastaan hekumoivat, kun väärin ajattelevia
murskataan näytösoikeudenkäynneissä "sananvapauden
väärinkäytöstä", ja joiden mielestä jatkuvassa
hengenvaarassa elävät islam-kriitikot oikeastaan saavat sitä, mitä
kerjäävät. Sanalla sanoen, minun on kovin vaikeaa kunnioittaa
sellaisten ihmisten vapauksia, jotka eivät pätkääkään kunnioita
muiden vapauksia.”
Todetaan tässä vielä, että
mielestäni Dan Koivulaakso, Li Andersson ja Mikael Brunila saavat
vapaasti pitää kirjansa sisältöä käsitteleviä tilaisuuksia.
Kuka tahansa, joka väkivaltaisesti yrittää häiritä tilaisuutta,
ansaitsee tuomion oikeudessa.
Toisaalta kirjan kirjoittajat saavat
sekä valtamedialta että poliitikoilta valtavasti tukea ja
sympatiaa. Samanlaista kohtelua ei suoda esimerkiksi Lars Hedegaardin
kaltaisille, joiden nimen eteen muistetaan aina lisätä
ideologisesti latautuneita epiteettejä kuten ”islaminvastainen”,
”muslimivastainen” tai ”rasismista tuomittu”.
Kaikkein vastenmielisintä hurskastelua
edustaa puhe ”ilmapiiristä”, joka antaa tilaa Kansallisen
Vastasrintaliikkeen tapaisille toimijoille. Tästä ilmapiiristä ei
yleensä ole muuta näyttöä kuin keskustelijan oma tuntemus.
Lisäksi ”ilmapiiri” taitaa enemmän johtua siitä, että
keskustelija ei ole tottunut kuulemaan tai kuuntelemaan omista
käsityksistään poikkeavia mielipiteitä.
Tulehtunut keskusteluilmapiiri
Siirrytään hetkeksi Ruotsiin. Siellä
keskusteluilmapiiri on pahasti tulehtunut ja valtamedian naispuoliset
toimittajat saavat vastenmielistä ja uhkaavaa palautetta. Ruotsin
television Uppdrag granskning
-ohjelmassa kerrottiin äskettäin ”miehistä, jotka
nettivihaavat naisia”.
Ohjelmassa tunnetut naispuoliset
toimittajat lukevat ääneen saamaansa törkeää ja usein
seksuaalisesti suorasukaista palautetta. Avpixlat-nettisivustolla
tuomitaan uhkailut ja törkyviestit suoraan mutta muistutetaan
samalla, että toimittajat eivät ole ainoita, jotka kärsivät
uhkailusta ja väkivallasta:
”Monet eivät uskalla toimia
Ruotsidemokraateissa ja altistaa itseään sosiaaliselle
leimaamiselle, jota ruotsalainen mielipide-eliitti on lietsonut.
Lisäksi he riskeeraavat työpaikkansa, saattavat joutua savustetuksi
ulos ammattiliitosta ja asettavat itsensä alttiiksi antirasistisen
vasemmiston vihalle, uhkailulle, väkivallalle ja vandalismille.
Tutkimusten mukaan Ruotsidemokraatit kohtaavat tällaista kolme
kertaa useammin kuin vasemmistopoliitikot. Ruotsidemokraatit eivät
voi järjestää toritilaisuutta ilman, että poliisi kutsutaan
paikalle ja barrikadit pystytetään suojaamaan ihmisiä
aggressiiviselta kiviä heittelevältä vasemmistolta.
Ruotsidemokraattien valtakunnan tason poliitikot tarvitsevat
turvallisuuspoliisi Säpon henkivartijoita jne.”
Ruotsalaisten naistoimittajien pitää
tietysti saada toimia vapaasti ilman väkivaltaisia uhkauksia ja
törkyviestejä. Kuitenkin nämä samat toimittajat eivät ymmärrä,
että heidän kohtelunsa on vain pieni osa suurempaa ongelmaa. Monet
toimittajista tosin muistavat mainita sen ideologisesti oikeaoppisen
osapuolen kokemat vääryydet ja unohtavat aktiivisesti sen
vääräoppisen osapuolen. Osa keskustelijoista jopa käyttää
toimittajien saamia uhkauksia lyömäaseena niitä vastaan, jotka
suhtautuvat kriittisesti maahanmuuttoon, islamiin ja
valtiofeminismiin.
Suomessa valtamedialle riittävät
asiantuntijoiksi Vesa Puurosen kaltaiset rasismitutkijat ja
vastajihadismin ekspertiksi Tampereella asuva historiantutkija Jussi
Jalonen. Tämäniltaisessa
A-studiossa Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola ja
Vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Andersson keskustelivat Jyväskylän
tapahtumista. Yle muisti kuitenkin alustaa ohjelmaa oikeaoppisesti
äärioikeiston esittelyllä, jota Jussi Jalonen kommentoi mielestäni
ontuvasti ja aivan liian pitkään. Breivik muistettiin tietysti
mainita vastajihadismin edustajana.
Lars Hedegaardin murhayrityksestä
seurasi jotain hyvääkin. Hedegaard ilmoitti, että Dispatch
International -sanomalehti on jonkin aikaa luettavissa
maksutta internetissä.
Tuosta Halla-ahon kattavasta kirjoituksesta tuli mieleeni oikeusvaltio. Jos oikeusvaltiossa vaaleilla valittu kansanedustaja kirjoittaisi tuon kirjoituksen, todettaisiin, että meillähän ihmisen poliittinen kanta vaikuttaa syyttäjäviranomaisen toimintaan. Ja todettaisiin myös, että vaikka kyse on pienistä tuomioista, niin meillähän on käsissä oikeusvaltion kriisi. Asia tulee korjata. Ja sitten se oikeusvaltiossa korjattaisiin.
VastaaPoistaEn ole vaan pahemmin yhdenkään tuomarin kuullut avautuvan asian tiimoilta. Mikä sinänsä ihmetyttää, sillä eihän meidän oikeuslaitoksemme kuitenkaan ole kokonaan Demlan miehittämä.
Tanskassa on ihmetelty, miksi muut Pohjoismaat eivät reagoi. Tanskan media asettui vahvasti Hedegaardin taakse. Suomessa eilisessä A-studiossa islaminvastaisuus yhdistettiin äärioikeistolaisuuteen ja tunnuttiin odottavan, milloin väkivalta muslimeja kohtaan alkaa. Mrutyuanjai Mishra sanoi blogissaan, että toimittajille, poliitikoille ja yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuville pitäisi olla viimeistään nyt selvää, että islamkriitikot elävät vaarallista elämäa. Islamistit vetävät arvostelijoitaan oikeuteen, käyttävät toisin sanoen hyväkseen eurooppalaista oikeusjärjestelmää, Mishra kutsuu tätä juridiseksi jihadiksi.
VastaaPoistaPäivän Berlingske Tidenissä toteaa Michael Jalving, että rasismisyytökset ja oikeustoimet islamkriitikoita vastaan asettavat syytetyt valokiilaan ja siten väkivallan kohteeksi. Ihmiset, jotka syyllistyvät väkivaltaan islamkriitikoita vastaan, saavat näin "ohjeensa" oikeusjärjestelmältä ja sen rasismipykäliltä. He hädin tuskin osaavat lukea, eivät pysty järkeilemään ja puhumaan. Väkivalta jää ainoaksi keinoksi. Kun keskustelu pelon vuoksi tyrehtyy, ainoat, jotka voittavat ovat islamisteja.
" meillähän ihmisen poliittinen kanta vaikuttaa syyttäjäviranomaisen toimintaan."
VastaaPoistaNiinhän se vaikuttaa. Viimeksi Jorma Kalske yritti vaikuttaa Seppo Tiitisen kautta, kun James Hirvisaari kommentoi Freddy van Wonterghemin tuomiota.
Nämä kiihotustuomiot ovat kaikki puhtaasti poliittisia. Vastustajat taputtavat niille käsiään ja tekevät ilmiantoja. Tuomitut taas eivät koe tehneensä mitään väärää.
Blankopykälät itsessään vähentävät lain kunnioitusta, eivät James Hirvisaaren lausunnot. Tätä Kalske ei näytä tajuavan.
Oikeuslaitoksessa on tietysti paljon vasemmistolaisia, mutta ehkä vielä enemmän vaikuttaa järjestelmässä toimivien kollegiaalisuus. Omia ei arvostella julkisesti, vaikka aihetta saattaisi joskus olla.
Vain järjestelmään klaanin ulkopuolelta tulleet (esim. vakuutusoikeuden asiantuntijajäsenet) saavat osakseen arvostelua.
"Tanskassa on ihmetelty, miksi muut Pohjoismaat eivät reagoi."
Muiden pohjoismaiden lehdistö on reagoinut juuri sillä tavalla kuin odottaa sopii eli virallisella hiljaisuudella. Hedegaard sai mitä tilasi. Esim. tästä Helsingborgs Dagbladin artikkelista heijastuu ruotsalaisen journalistin sielunmaisema kaikessa alastomuudessaan.
Vasarahammerin aiemmin osuvasti käsittelemä hupsu skribentti nimeltä Katarina Mazetti ehätti väittämään Hedegaardin murhayritystä lavastetuksi.
VastaaPoistaEhkä tätä nettivihattua ihmistä lohduttaa kovastikin se, että huhujen mukaan sosialidemokraatit ovat pyytäneet häntä vappupuhujaksi. Saapa nähdä.
P.S. Toivottavasti suomalaiset lukijat osaavat arvostaa Vasarahammerin analyysiä Ruotsin median ym etablissemangin tilasta, sillä se on taas kerran todella nasevaa ja tyhjentävää tekstiä, jota tuskin saa maistella Suomen 'varsinaisissa' lehdyköissä.
Rähmispossu on paljon hauskempi vaihtoehto tälle.
VastaaPoistaMazettin epäilyt lavastuksesta menevät läpi Ruotsissa mutta ne olisivat täysin mahdottomia Tanskassa.
Poliisi on vaitonainen rikostutkinnan yksityiskohdista, mikä on täysin perusteltua. Tanskan poliisilla on suhteellisen hyvä rikosten selvittämisprosentti.
Jos salamurhaajan ampumaa luotia ei olisi löytynyt lainkaan rikospaikkatutkinnassa, tästä olisi varmasti jo kerrottu mediassa. Epäillyn tekijän pakenemisesta on myös silminnäkijähavaintoja.
Voisin vähän spekuloida syitä, miksi Mazetti esittää julkisuudessa epäilyjä salamurhayrityksen aitoudesta.
VastaaPoistaRuotsissahan oli menossa kampanja "män som näthatar kvinnor", jossa naispuoliset journalistit pyrittiin esittämään nettivihaavien miesten uhreina.
Hedegaardin salamurhayritys veti ikävällä tavalla maton kampanjan alta. Toistaiseksi yksikään ruotsalainen PK-journalisti ei ole joutunut oikean murhayrityksen kohteeksi, vaikka he joutuvat vastaanottamaan runsaasti epäasiallista ja uhkaavaa palautetta kirjoituksistaan.
En sano, etteikö tällainen olisi mahdollista. Joka tapauksessa Åsa Linderborg tai Mazetti eivät ole päässeet poliisin suojeluun toisin kuin esimerkiksi Lars Vilks ja nyttemmin Lars Hedegaard.
Onhan se niin väärin, kun äärioikeistolaista rasistia suojellaan mutta oikeaoppiset toimittajanaiset jätetään oman onnensa nojaan.