Vuonna 1994 Suomen tasavallan presidentti valittiin ensimmäistä kertaa suoralla kansanvaalilla. RKP:n ehdokas Elisabeth Rehn selvisi toiselle kierrokselle saatuaan 22 prosenttia annetuista äänistä ja olisi voinut jopa voittaa, jos Martti ja Eeva Ahtisaari eivät olisi esiintyneet niin hyvin Timo Koivusalon ja Joel Hallikaisen juontamassa Tuttu Juttu show'ssa.
Toisella kierroksella Rehn sai melkein 1,5 miljoonaa ääntä, mikä ei lopulta riittänyt. Rehn oli ennen vaaleja toiminut puolustusministerinä, ja siinä toimessa hänen sydämellinen persoonallisuutensa valloitti suomalaiset. Näin kevyen sarjan poliitikkona pidetystä Rehnistä tuli RKP:n presidenttiehdokas.
Kun palataan vuoteen 2011, ylivoimainen enemmistö suomenkielisistä vastustaa ruotsin kielen pakollisuutta kouluissa. Perussuomalaiset saavutti valtavan vaalivoiton ja 19 prosenttia äänistä eduskuntavaaleissa. Puolueen riveissä on useita näkyvästi pakkoruotsia vastustaneita poliitikkoja. Hufvudstadsbladetin toimittajat valittavat ruotsalaisissa sanomalehdissä, että ruotsia ei enää uskalla julkisesti puhua. Miten tähän on tultu?
Tassarna bort från Sibbo
Ruotsin kieli on pääkaupunkiseudulla ja lähikunnissa joutunut väistymään muuttoliikkeen tieltä. Aiemmat ruotsinkieliset enemmistöt ovat murtuneet Espoossa, Vantaalla, Kirkkonummella ja Siuntiossa. Helsingin itäpuolella sijaitseva Sipoon kunta onnistui sinnittelemään ruotsinkielisenä aina vuoteen 2003, jolloin suomesta tuli kunnan virallinen enemmistökieli.
Sipoon kunta pyrki säilyttämään maaseutumaisen luonteensa (=ruotsinkielinen enemmistö) mutta joutui lopulta taipumaan. Kunnan lounaisosat kiinnostivat rakennusmaata havittelevaa Helsingin kaupunkia, johon liitettiin Valtioneuvoston päätöksellä noin 30 neliökilometrin suuruinen alue Sipoon kunnasta.
Sipoon asukkaat käynnistivät tämän seurauksena näyttävän Tassarna bort från Sibbo –kampanjan, joka pysytteli Hufvudstadsbladetin ykkösuutisena useita kuukausia. Ruotsinkielinen media teki maa-alueiden liitoksesta kielikysymyksen mutta epäonnistui. Vuosikymmentä aikaisemmin moinen tunkeutuminen ruotsinkielisten reviirille olisi tuomittu epäonnistumaan.
Sipoon kunta tosin saa syyttää tapahtuneesta itseään. Yritykset säilyttää ”maaseutumainen olemus” eivät voineet pitkällä tähtäimellä kestää pääkaupunkiseudulle kohdistuvaa muuttopainetta. Jokainen Helsingistä itään matkustanut huomasi, että kaupunki loppui kuin seinään Helsingin itärajalla Mellunmäessä eikä moinen tilanne voinut jatkua loputtomiin.
Karlebybeslutet
RKP:n ja ruotsinkielisen median tapa tehdä tavanomaisista poliittisista päätöksistä kielikysymys näkyy selkeästi ns. Kokkola-päätöksessä. Hallituksen aluehallintouudistuksessa ei kuitenkaan puhuttu Kokkolasta tai sen ruotsinkielisestä vähemmistöstä. Tarkoituksena oli poistaa lääninhallinnot ja jakaa aluehallinnot uudelleen.
Keskipohjanmaan maakunta olisi uudistuksen myötä siirtynyt Oulussa sijaitsevan Pohjois-Suomen aluehallintoviraston alaisuuteen. Uudistuksesta tuli kuitenkin kielipoliittinen kysymys, kun kävi ilmi, että kaksikielisen Kokkolan kaupungin ruotsinkieliset asukkaat joutuisivat jatkossa hoitamaan asiansa Oulussa.
Uudistuksen veturina toimineen tuolloisen hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemen vakuuttelut siitä, että Oulussa sijaitsevan Pohjois-Suomen aluehallintoviraston työntekijöitä koulutettaisiin ruotsin kielessä eivät riittäneet. Kokkolan ruotsinkieliset nousivat kapinaan RKP:n ja paikallisten sanomalehtien Vasabladetin ja Österbottens Tidningin lietsomina.
Tilanne ratkesi lopulta RKP:n kannalta suotuisasti, kun eduskunnan perustuslakivaliokunta ja oikeuskansleri Jaakko Jonkka päättivät, että hallituksen on valittava vaihtoehto, jossa ruotsinkielisten perustuslailliset oikeudet toteutuvat parhaiten, eli käytännössä pidettävä Kokkola Vaasan alaisuudessa.
Päätös oli takaisku Keskustalle, joka oli investoinut poliittista pääomaansa aluehallintouudistukseen. Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen totesi Hbl:n mukaan:
”Olen kannattanut pakkoruotsia, mutta tämän tapauksen seurauksena kantani on muuttunut.”
RKP onnistui kieliaktivismillaan kumoamaan hallituksen ”Kokkola-päätöksen”, joka oli paikallisesti iso asia mutta valtakunnallisesti vain vaivoin ylitti uutiskynnyksen. RKP:n menestys oli kuitenkin Pyrrhoksen voitto, koska se näytti konkreettisesti, miten turha asia pakkoruotsi on käytännössä. Oululaisten valtion virkamiesten ei kannata edes yrittää parantaa ruotsintaitoaan, koska siihen ei kuitenkaan luoteta. Voitto Kokkola-kysymyksessä oli RKP:lle jalkapallotermeillä oma maali.
Astrid Thors
Vaikka suomenruotsalaiset tuskin poikkeavat arvoiltaan ja asenteiltaan merkittävästi suomenkielisistä, RKP on puolueena valinnut tietoisesti arvoliberaalin linjan, jota se myös markkinoi avoimesti viime eduskuntavaaleissa. Tällä linjalla luultavasti tavoitellaan hallituskelpoisuutta kaikissa mahdollisissa tilanteissa vaalituloksesta riippumatta.
Tämä linja ei välttämättä vastaa puolueen äänestäjien enemmistön toiveita, mutta äänestäjillä ei ole muuta vaihtoehtoa niin kauan, kun RKP esiintyy ruotsin kielen aseman puolustajana yksinoikeudella. Vaaleista toiseen RKP kerää 60 – 70 prosenttia suomenruotsalaisten äänistä.
Viime hallituksessa RKP sai maahanmuutto- ja eurooppaministerin salkun, johon istutettiin helsinkiläinen Astrid Thors. Hyvin nopeasti Thorsin avoimien ovien maahanmuuttopolitiikka herätti vastustusta etenkin internetissä. Huonosti suomea puhuvan Thorsin julkiset esiintymiset saivat lisäksi aikaan lähinnä myötähäpeää.
RKP ei koskaan irtisanoutunut Thorsin linjasta suoraan, mutta Jörn Donnerin valinta eduskuntavaaliehdokkaaksi voidaan tulkita sellaiseksi. Kahdesta syövästä toipunut 78-vuotias kulttuuripersoona värvättiin Thorsin vaalipiiriin. Lopulta vain muutama sata ääntä erotti Donnerin eduskuntapaikasta.
Thors on henkilönä täydellinen Elisabeth Rehnin vastakohta. Ylimielisesti esiintyvä ja huonosti suomea puhuva Thors muistuttaa enemmän Julmia Juonista (Cruella DeVil) kuin Muumimammaa. Thorsin ministerikausi huipentui uuteen ulkomaalaislakiin, jossa humanitaarisen suojelun takia myönnettävän oleskeluluvan ehtoja helpotettiin merkittävästi. Astrid Thors on RKP:n toinen oma maali viime hallituskauden aikana.
Kaksikielisyyden ongelma
Valtaosa suomenkielisistä hyväksyy ruotsinkielisten kansalaisten oikeudet saada julkisia palveluita omalla kielellään. Tähän yksimielisyys valitettavasti päättyy. Erimielisyydet alkavat suhtautumisesta Suomen valtion luonteeseen. Ruotsinkieliset korostavat kaksikielisyyttä ja maan kahta virallista kieltä, kun taas suomenkielisille suomenruotsalaiset edustavat kielivähemmistöä, jonka kieltä enemmistölle ei pitäisi pakolla opettaa.
Tämä näkökulmaero ei pääse julkiseen keskusteluun, koska valtapuolueiden poliitikot ovat suhtautuneet kielikysymykseen varsin maltillisesti eivätkä ole aktiivisesti haastaneet RKP:n näkökantoja. Suomenruotsalaisilla on lisäksi ollut todellisia ystäviä suomenkielisellä puolella kuten entinen pääministeri, Freudenthal-mitalisti Paavo Lipponen. Tosin Lipposen jälkeen yhtä aitoja suomenruotsalaisuuden ystäviä ei ole löytynyt. Huonosti ruotsia puhuneen Matti Vanhasen ensimmäisellä hallituskaudella ruotsin kielen pakollisuus ylioppilaskirjoituksissa poistettiin.
Kun Perussuomalaiset saivat viime vaaleissa suurvoiton, tämä tulkittiin RKP-aktiivien keskuudessa vakavaksi uhaksi ruotsin kielen asemalle. Tämä selittää RKP-aktiivin, professori Jan Sundbergin natsivertaukset, ja Hbl-journalistien avautumiset ruotsalaisessa valtamediassa.
Toisaalta RKP tarvitsee kielitaistelua oman asemansa säilyttämiseen. Jos kielikysymys ei jatkuvasti olisi pinnalla Suomen ruotsinkielisessä mediassa, RKP:n äänestäjät voisivat kenties harkita muitakin vaihtoehtoja. On täysin selvää, että suomenruotsalaiset eivät yksimielisesti jaa Astrid Thorsin maahanmuuttokantoja. Kuitenkin kynnys jättää oma puolue nousee korkeaksi, jos ruotsin kielen asema pysyy suomenruotsalaisten tärkeimpänä poliittisena kysymyksenä.
Siis olisi Mellunmäen ja keskustan välissä vapaata aluetta vaikka kuinka. Sympatiat ilman muuta Sipoon puolella ja metropolisnukkeja vastaan.
VastaaPoistaKokkolan tapaus on kinkkisempi. Toimintojen yhdistäminen pitäisi tehdä jotenkin niin, että alueelliset hallinnot olisivat niistä yhteisessä vastuussa ja voisivat painottaa omia näkemyksiään. Ja jos esimerkiksi Kokkola pystyisi itse ylläpitämään oma palveluaan siinä sivussa, niin vain hyvä.
"Siis olisi Mellunmäen ja keskustan välissä vapaata aluetta vaikka kuinka. Sympatiat ilman muuta Sipoon puolella ja metropolisnukkeja vastaan."
VastaaPoistaKyllä ne Viikin pellot ovat kovasti pienentyneet viime vuosina. Jopa saastuneita maa-alueita joudutaan käyttämään rakentamiseen (esim. Malmin ampumaradan alue).
Vaikka sympatiat kuinka olisivat Sipoon puolella, Sipoon kunta teki sen kuitenkin ihan itse. Kunnan lounaisosien annettiin pysyä peltoina ja läpikäymättömänä korpimaana.
Kepun motiiveista aluehallintouudistuksessa en oikein tiedä. Jonkinlaisesta ymmärtämättömyydestä kertoo se, että puolueessa ei havaittu Kokkolan irrottamiseen liittyvää kielipoliittista ulottuvuutta.
Pakkoruotsin historiallinen kytkös kulkee 30-luvulle, kun pääasiassa ulkoministeri Erkko haki tukea ja turvaa Ruotsista. Kun 60-luvulla nuoriso radikalisoitui, Kekkosen siunauksella ajateltiin linkittää Suomi lähemmäs Ruotsia, kun koko sukupolvi kerrallaan pänttää ruotsia.
VastaaPoistaNyttemmin pakkoruotsista on muodostunut pääasiassa valtion virkarälssin mielivaltainen seula. Toisissa paikoissa maata ruotsia ei tarvi osata ja useimmissa muissakin vain nimellisesti. Samalla tavalla kuin lääkärin lapsesta tulee lääkäri ja työttömän lapsesta työtön, moni virkamiehen tenava päätyy viimeistään työharjoittelussa huomaamaan virkaduunin lempeät kasvot. Ei paina ressi, ei vastuu ja liksa on keskimääräistä tanakampi.
Pakkoruotsilla voidaan rajata melkein mielivaltaisesti aukeavat paikat sopiville. Kiertoa avoimen ja suljetun sektorin välillä on Suomessa aivan liian vähän, ja yhtenä selittävänä tekijänä on juuri pakkoruotsi, joka jähmettää työmarkkinoita. Ikävämpi ihminen voisi jopa ihmetellä, miksi avoimen sektorin työnantajia epäillään rasismista, kun he eivät palkkaa kieltä taitamattomia maahanmuuttajia, mutta samaa ei tietenkään voi soveltaa valtionhallinnossa.
Onhan valtion virkamiesten ruotsinkielen vaatimuspakossa tietty se hyvä puoli, että (lähinnä) venäläisten on todella vaikea edes päästä saati edetä valtion hallinnossa.
Kokkolaa lukuunottamatta muut Keski-Pohjanmaan kunnat Halsua, Kannus, Kaustinen, Lestijärvi, Perho, Toholampi, Veteli ovat suomenkielisiä, joten voi olla että he halusivat siitä syystä valtionhallinon palvelut Oulusta. Ainakin tietyille kunnille Oulu on lähempänä kuin Vaasa. Noissa kunnissa Kepu on valtapuolue, joten se voi selittää lisää. Ja näköjään myös Kokkolan kaupungissa Kepu on suurin valtuustoryhmä.
VastaaPoistaSe voisi toimia että suomenkielisten valtionpalvelut on Oulussa, ja ruotsinkielisten sitten Vaasassa.
Oletkos sinä Vasara kotoisin joltakin Pohjanmaalta (Etelä-P, Keski-P tai Pohjois-P) tai onko sukujuuret sieltä?
Kumitonttu, tuon saman tuloksen eli valtion virkamiehistön venäläistymisen ja yleensäkin ulkomaalaistumisen saisi estetyksi yksinkertaisesti siten että säädetään laki, jonka mukaan vain syntyperäinen Suomen kansalainen saa hakea valtion virkaa.
Muistaakseni toisaalta tsaarin aikana ei Suomessa ollut venäläistä virkakuntaa suuressa määrin muutoin kuin sortokausina.
"Oletkos sinä Vasara kotoisin joltakin Pohjanmaalta (Etelä-P, Keski-P tai Pohjois-P) tai onko sukujuuret sieltä?"
VastaaPoistaEP ja KP on sukujuuret.
KT:
"yhtenä selittävänä tekijänä on juuri pakkoruotsi, joka jähmettää työmarkkinoita."
Myös tehtävään nähden ylimitoitetut pätevyysvaatimukset tekevät homman hakemisen vaikeaksi sellaiselle, joka yksityisellä puolella on jo todistanut osaamisensa. Takavuosina poliittisten virkanimitysten kulta-aikana oikean puolueen jäsenkirja saattoi riittää, ja kyllähän se vieläkin auttaa.
Suomenruotsalaiset kokevat epäilemättä olonsa uhatuksi. Pakkoruotsin kaatamis-yritys on heille yksi asia muiden joukossa jonka he kokevat uhaksi. Ymmärrän kyllä sen.
VastaaPoistaJotenkin tästä pakkoruotsistta nyt kuitenkin vaan on päästävä eroon. Säännöt, joilla useimpien ihmisten mielestä ei ole legitimiteettiä, mädättävät kansalaisyhteiskunnan ideaa.
Själv tror jag att svenskan blir slopad i den finska skolan, men det kommer ändå inte att lugna ner stämningen eftersom språket är ett svepskäl.
VastaaPoistaHan delar med sig av upplevelser från barndomen:
– Hela min uppväxt har jag fått utstå hatet. Redan under skolåldern på sextiotalet fick man frågan varför man inte flyttar till Sverige. "I Finland pratar man finska", löd ilskna rop i kollektivtrafiken, främst på natten, säger han och fortsätter:
– I skolan var det slagsmål mellan finska och svenska sidan. Under de senaste åren har det blivit grövre.
Pia Ingström tror inte att det är lätt att hitta personer som öppet
vill ställa upp och berätta om aggressioner de upplevt.
– Det känns skamligt att bli ett offer. Ingen vill berätta om sådana här saker.
Uskon että nuo kokemukset ovat aitoja. Kun itse jouduin eräiden henkilöiden uhkailemaksi koin minäkin ahdistusta.
Polarisaatio taitaa suomalaisessa yhteiskunnassa pahentua. Huonoa tässä on se, että suomenruotsalaiset ovat todennäköiseksi aiheesta sitä mieltä, että tilanne ei heidän kannaltaan millään lailla kevene vaikka he antaisivat periksi pakkoruotsi-kysymyksessä.
Ei synny uutta konsensusta siitä, miten toimitaan.
Jukka, juuri noin se asia on. Suomenruotsalaiset eivät voisi vähempää välittää pakkoruotsista. He kuitenkin uskovat, että antamalla periksi he eivät voita mitään. Kohta vaaditaan taas lisää kuten virallisen kaksikielisyyden poistamista.
VastaaPoistaKyse on viivytystaistelusta eikä suomenruotsalaisilla ole suomenkielisellä puolella enää aitoja vaikutusvaltaisia ystäviä. Keskusta suhtautui vielä Esko Ahon aikana ymmärtäväisesti suomenruotsalaisiin. Vanhaselta ei mitään ymmärrystä liiennyt.