Suvaitsevaista sumutusta - Osa 1: Keskitien houkutus

Julkiseen metakeskusteluun osallistuu ihmisiä, jotka pyrkivät esiintymään maltillisina keskitien kulkijoina ja hankkimaan näin uskottavuutta. Metakeskustelija määrittelee keskustelun ääripäiden nokitteluksi ja antaa joko suoraan tai epäsuorasti ymmärtää, että metakeskustelija itse on fiksu ja maltillinen eli edustaa toisilleen huutelevien höyrypäisten ääriryhmien välillä kulkevaa keskitietä.

Vihreiden kunnallisvaaliehdokas ja ihmisoikeuslakimies Husein Muhammed toimii juuri näin. Leimautuminen mokuttajaksi ja suvaitsevaiston edustajaksi ei kiinnosta, joten hän suomii sanan säilällä sekä monikulttuurin rikkauden ylistäjiä että rasisteja.

Kotoutuksessa avain onneen

Husein Muhammed puhuu kotoutuksesta ja arvostelee sen toteutusta kunnissa. Vaikka tuntisinkin kiusausta yhtyä hänen mielipiteeseen, en voi näin tehdä. Kotoutukseen voi rakentaa uusia innovatiivisia malleja ja lisätä verorahojen käyttöä. Tämä ei kuitenkaan takaa onnistumista eli sitä, että maahanmuuttaja kykenee kotoutuksen jälkeen seisomaan omilla jaloillaan.

On yksinkertaisesti myönnettävä, että maahanmuuttajien määrää pitää rajoittaa, jotta resurssit riittäisivät. Luonnollisesti tämä tarkoittaa nykyistä tiukempaa turvapaikka- ja oleskelulupakäytäntöä . Ilman asiallista syytä maahan tullut on myös voitava karkottaa nykyistä helpommin.

Lisäksi epäonnistuneen kotoutumisen ei tarvitse johtaa loputtomaan suomalaisen veronmaksajan rahoittamaan syytinkiin. Jos maahanmuuttaja ei tietyn kotouttamispanostuksen jälkeen kykene elämään suomalaisessa yhteiskunnassa ja elättämään itseään, hänen tukemisensa tulee lopettaa ja hänelle tulee tarjota ensisijaisena vaihtoehtona maasta poistumista.

Jos tarjolla on pelkästään porkkanaa eikä lainkaan keppiä, kotouttamiseen käytetyt rahat valuvat kankkulan kaivoon. Korkea sosiaaliturvan taso passivoi myös kantasuomalaisia. Jos sosiaaliturva tarjoaa paremman toimeentulon kuin työnteko, miksi kannattaisi luopua vapaa-ajasta ja tehdä epämiellyttävää ja huonosti palkattua työtä.

Husein Muhammed yrittää käydä maahanmuuttokeskustelua sillä ainoalla sallitulla tavalla eli käsittelemällä kotouttamista teknisenä ongelmana. Tämä on täysin turhaa, jos perusasioita ei ensin hoideta kuntoon. Nämä ovat maahanmuuttajien määrä, maahanmuuttajien laatu ja sosiaaliturvan vastikkeellisuus. Jos sanon lisäksi, että työmarkkinoiden sääntelyä pitäisi keventää ja pienituloisten kannustinloukkuja purkaa, menen jo tavanomaisen politiikan puolelle. Nämä tekijät kuitenkin vaikuttavat omalta osaltaan kotoutumisen onnistumiseen.

En nyt viitsi puuttua kaikkiin niihin tekijöihin, jotka estävät valistuneeseen itsekkyyteen perustuvan maahanmuuttopolitiikan toteutuksen. Kaikki tekijät eivät ole suoraan seurausta suvaitsevaiston maailmanhalaamisesta tai orjalaivojen tervaan perustuvasta syyllisyydestä. Erilaiset kansainväliset sopimukset rajoittavat Suomen toimintamahdollisuuksia, mutta siitä ehkä kirjoitan joskus toiste.

Kriittiset ja suvaitsevaiset

Kun Husein Muhammedin kirjoituksen substanssipuoli on käsitelty, palataan takaisin metakeskusteluun. Aloitetaan Husein Muhammedin taustasta. Hän on Vihreiden jäsen, ihmisoikeuslakimies, Demlan jäsen ja etniseltä taustaltaan kurdi.

On täysin selvää, että hän edustaa maahanmuuttajia ja maahanmuutosta hyötyviä tahoja. Lisäksi hän kuuluu puolueeseen, joka liputtaa kaikkein voimakkaimmin laajamittaisen maahanmuuton puolesta ja jonka edustajat mielellään esiintyvät suvaitsevaisina ja moraalin mestareina.

Hän kuitenkin pyrkii kirjoituksellaan vetoamaan kuviteltuun hiljaiseen enemmistöön ja esiintymään maltillisena järjen äänenä, jollainen hän rajoitetussa mielessä onkin. Puutun ensin hänen ”kriittisiä” kohtaan esittämiinsä yleisluonteisiin luonnehdintoihin:

”Kriittiset” ovat tietenkin se ensimmäinen leiri. He pelaavat mielipiteillä, jotka taloustilanteen myötä kovenevat. He eivät tunnu tunnustavan tai ymmärtävän sellaista lähtökohtaa, että voimassa oleva laki on pohja, jolta keskustelun tulisi lähteä. Uskomukset ja oletukset risteilevät kilvan fobioiden ja vihan kanssa. Maahanmuuttokritiikki on sekoittunut maahanmuuttajakritiikkiin, siis rasismiin. Useimmin kuultu keskustelun avaus on: ”En ole rasisti, mutta…”

Yllä oleva edustaa perussuvaitsevaista retoriikkaa. Ns. maahanmuuttokriittisyys alkoi ilmiönä huomattavasti ennen syksyn 2008 talousromahdusta. Tämä ylidramatisoitu tapahtuma ei ole sellainen käännekohta, joka siitä valtamediassa on tehty. Sanoja ”fobia” ja ”viha” käytetään vastapuolen leimaamiseen ja suvaitsevaiston sisäiseen kielipeliin. Muuta merkitystä niillä ei ole.

Maahanmuuttokritiikki ei ole sekoittunut maahanmuuttajakritiikkiin vaan maahanmuuttokritiikin esittäjät on pyritty leimaamaan julkisessa keskustelussa maahanmuuttajakriittisiksi eli rasisteiksi. Tavoitteena on tietysti, että maahanmuuttokriitikkojen argumentteihin ei tarvitse vastata lainkaan, koska irrationaalisista fobioista kärsivät maahanmuuttokriitikot ovat lähinnä mielenterveyspalveluiden tarpeessa.

Keskustelunavausta ”En ole rasisti, mutta...” eivät käytä maahanmuuttokriitikot vaan tavalliset ihmiset, jotka eivät halua leimautua rasisteiksi. He tietävät, että vallitsevassa monikulttuurisessa todellisuudessa on jotakin vikaa, mutta he pelkäävät, että mielipiteen ilmaisu johtaa syytöksiin rasismista. Käytäntö on osoittanut, että heidän pelkonsa ei ole turha.

Husein Muhammed jatkaa kriittisten analysointiaan:

”Useiden kriittisten erityispiirre on tämän lisäksi olla kriittinen myös suomalaista erilaisuutta kohtaan; seksuaaliset vähemmistöt, naiset ja eri tavoin ajattelevat suomalaiset kelpaavat vihanpidon ja leimaavan puheen kohteeksi. ”

Kun kirjoittaja kieltäytyy toistuvasti vastaamasta spesifisiin argumentteihin, hänelle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin maalailla lavealla pensselillä kuvaa kriittisistä ja toivoa, että joku uskoo. Jussi Halla-ahoa on syytetty ”monomaanisuudesta”, koska hän poliitikkona ja julkisuuden henkilönä puhuu pelkästään maahanmuutosta. Jos "kriittinen" erehtyy puhumaan muista asioista, hän kärsii niissäkin "fobioista".

Postmodernien vasemmistolaisten maailmassa ihminen on oman viiteryhmänsä tuote. Viiteryhmien väliset valtasuhteet muodostavat eräänlaisen sortohierarkian. Sen ylimpänä jäsenenä on valkoinen heteroseksuaalinen mies, jota ei lähtökohtaisesti voi syrjiä tai sortaa. Eri viiteryhmät kilpailevat yhteiskunnan tarjoamista resursseista pyrkimällä kasvattamaan omaa uhripääomaansa. Tämä tapahtuu liioittelemalla oman viiteryhmän ongelmia ja kärsimyksiä.

Sortohierarkiassa ylempänä oleva ei voi arvostella alemmalla tasolla olevan viiteryhmän jäseniä, koska hänen arvostelunsa on automaattisesti vallankäyttöä eli sortoa eli vihapuhetta. Maahanmuuttajat ovat yksi sortohierarkian solmu, ja maahanmuuttajaryhmien välillä sorron aste tietysti vaihtelee. Siksi maahanmuuttokriittisten slangissa puhutaan usein ”varsinaisista maahanmuuttajista”, joihin eivät kuulu länsimaalaiset, venäläiset tai Kaukoidästä tulevat maahanmuuttajat.

Islamofobia on yksi edellä jo mainituista ”fobioista”. Termi on kiistanalainen mutta toimii silti hyvin leimakirveenä. Muhammed kertoo tästä:

”Osa kriittistä potee myös vainoharhaista islamofobiaa, ja korostaa samalla omaa kristillisyyttään, tosin lähimmäisenrakkauden siinä unohtaen. He sekoittavat jatkuvasti uskonnon ja sen poliittisen siiven, islamismin. Suurin osa muslimeista ei ole islamismin kannattajia.”

Ayaan Hirsi Ali on sanonut, että islam ja ”islamismi” kumpuavat samoista juurista. Islamismia ei ole olemassa ilman islamia. Islamismi perustuu Koraanille ja Sunnalle. Profeetta Muhammed ei ainostaan saarnannut vaan oli myös yhteisönsä poliittinen johtaja. Koska profeetan dokumentoidut sanat ja teot muodostava esikuvan muslimeille, politiikka ja islam kytkeytyvät olennaisesti toisiinsa.

Tietysti maailman muslimit noudattavat uskontonsa määräyksiä vaihtelevalla vakavuudella eivätkä kaikki haluaisi, että islamia käytettäisiin politiikassa ja yhteiskuntajärjestyksen pohjana. On kuitenkin älyllisesti epärehellistä väittää, että islam ja islamismi olisivat täysin eri asioita. Islamistit ovat aina kuuluneet islamiin eikä mikään viittaa siihen, että tulevaisuudessa asiat muuttuisivat ratkaisevasti.

Halpahintaisen heiton oman kristillisyyden korostamisesta ja lähimmäisenrakkauden unohtamisesta jätän omaan arvoonsa. Toisaalta Husein Muhammedin arviot antirasistisesta leiristä on helppo allekirjoittaa. Tässä on kuitenkin kyse lähinnä itsekritiikistä eli pyrkimyksistään huolimatta Husein Muhammed kuuluu itse ”vihervasemmistoon” lähinnä hänen käyttämiensä leimakirveiden sekä kirjoituksensa loppukappaleen ansiosta:

”...maahanmuuttajat tarvitsevat kotouttamista ja tasa-arvon ymmärtämistä, mutta valtaväestö tarvitsee myös asiallista ja hyvää maahanmuuttokeskustelua ja syvällisempää yhdenvertaisuuden ymmärtämistä. Ja esim. juuri yhdenvertaisuuden ymmärtäminen koituu myös suomalaisten omaksi eduksi, siksi tavoitteet ovat tärkeitä yhteiskunnan kehittymisen takia.”

Edellä kuvasin postmodernia sortohierarkiaa. Yhdenvertaisuus liittyy olennaisena osana siihen eli yhdenvertaisuuden aste on riippuvainen viiteryhmän asemasta sortohierarkiassa. Yhteiskunnan tehtävänä on parantaa hierarkian alemmalla tasolla olevien asemaa keinotekoisesti esimerkiksi pakottamalla yritykset palkkaamaan maahanmuuttajia, jotta aito yhdenvertaisuus toteutuisi. Vaikka yhdenvertaisuus on terminä tyhjä ja vasemmistolaisen relativismin pilaama, se kannattaa kuitenkin ymmärtää, jotta itse kukin tietää, mitä vastustaa.