Arkkipiispan vaali

Tänään katselin aamutelevisiosta arkkipiispan vaalin tulosta. Valituksi tuli Kari Mäkinen, jota ainakin maikkarin asiantuntija piti liberaalien kaupunkilaisten valintana. Mäkinen sai eniten ääniä Helsingin ja Turun alueelta. Maakunnat taas tukivat enimmäkseen vastaehdokas Miikka Ruokasta.

En seurannut vaalia niin tarkasti, että pystyisin suoraan muodostamaan käsityksen ehdokkaiden eroista. Jälkikäteen katsomieni tv-raporttien perusteella Ruokanen olisi ollut parempi ehdokas. Mäkinen tuntuu enemmän tyhjänjauhajalta enkä koe hänen kaltaistaan ”tasa-arvoista keskustelijaa” hyväksi arkkipiispaksi. Ruokasen puheista sentään ymmärsin, mitä hän tarkoittaa ja olin toki samaa mieltä useimmista asioista.

Mitä media haluaa?

Media teki arkkipiispan vaalista tapahtuman, jonka keskeisenä asiana oli homoparien siunaaminen avioliittoon eli ”sukupuolineutraali avioliitto”. Toimittajia tuntui myös hiertävän se, että kirkko suvaitsee sisällään naispappeutta vastustavia pappeja. Media näki myös kirkon sisällä kahtiajaon, jossa toisella puolella ovat tiukemmin kirkon ydinsanomasta kiinnipitävät konservatiivit ja toisella puolella liberaalit ”uudistajat”.

Itse pelkään, mitä tapahtuu, jos kirkko liukuu liian lähelle median ja akateemisen eliitin virallista ideologiaa eli vasemmistoliberalismia. En tosin usko, että tulevakaan arkkipiispa on niin liberaali, kuin punavihreät toimittajat haluaisivat. Hän joutuu edeltäjiensä tavoin tasapainoilemaan varsin heterogeenisessa toimintaympäristössä eikä hänkään halua kirkon jakautuvan kahtia.

Homoliitoista jankuttavien toimittajien vastapainoksi kaipaisin joskus selkeästi artikuloitua konservatiivista näkemystä, jossa selitettäisiin, miksi vasemmistoliberalismin täydellinen syrjimättömyys ja normittomuus on pahasta. Ruokanen onnistui selittämään kohtuullisesti, miksi homoliitto ei ole avioliitto. Ruukinmatruuna taas kirjoitti hienosti, mitä eroa on konstruktiivisella ja destruktiivisella sallivuudella.

Eduskunnassakin ”sukupuolineutraali avioliitto” on kuuma peruna. Kotimaa-lehden kyselyn mukaan hieman yli puolet kansanedustajista vastustaa sitä. Eniten kannattajia löytyi Vasemmistoliiton ja Vihreiden edustajista ja vastustajia taas Kristillisdemokraatteista ja Perussuomalaisista. Sukupuolineutraali avioliittolaki on voimassa mm. Ruotsissa, jossa paikallisten Vihreiden nuorisojärjestön puheenjohtaja vaati vuosi sitten jopa ”lukumääräneutraalia avioliittoa”.

Vielä palaisin arkkipiispan valintaan. Yleisradion uutisen kommenteista paljastuu aika jyrkkä mielipiteiden kahtiajako. Kirkon perinteitä puolustavia nimitellään ahdasmielisiksi. Osa pitää uutta arkkipiispaa hyvänä ja osa huonona valintana. Poimin tähän pätkän nimimerkiltä "Vielä maksan", joka kuvastanee monen itseni kaltaisen kirkon jäsenen tuntoja:

”Mäkisen mielipiteitä ja ajatuksia kuultuani, voin todeta että mitään syvempää kristillisyyttä hän ei edusta eikä edistä, mutta omaa ajatuksenvirtaa riittää sitäkin enemmän sitten täyttämään syntynyttä aukkoa. Lutherin (muistatteko kuka hän oli) mukaan kristillinen kirkko julistaa Kristusta ja toisaalta totetutta hänen antamaa viimeistä käskyä mm. kastamaan ja opettamaan, eli kirkon opetus pitäisi löytyä pyhien apostoleiden ja alkuseurakunnan opetuksista. Nykyinen trendi suosii "ajatuksenvirta" apostoleita, joidenka sanoma on tasan yhtä suuri kuin heidän tämänhetkinen mielipide sattuu olemaan. Ruotsin kirkkoon on jo monet kirkot katkaisseet yhteytensä, toivottavasti meillä säilyy edes rippeet kristinuskosta. ”

Ruotsissa on valittu maailman ensimmäinen avoimesti lesbo piispa, joka elää rekisteröidyssä parisuhteessa toisen papin kanssa. Ruotsin kirkko myös vihkii homopareja. Suomessa on yleensä matkittu Ruotsia, tosin pienellä viiveellä. Näin todennäköisesti käy myös tässä asiassa.