Eurovaalimietteitä

En odottanut näitä eurovaaleja ja nämä olivat itse asiassa ensimmäiset vaalit, joissa tosissani harkitsin nukkuvien puolueeseen liittymistä. Jaksoin kuitenkin vaivautua äänestyspaikalle täyttämään äänestyslipukkeen.

Europarlamenttivaalien ja ylipäänsä koko leluparlamentin merkitystä liioitellaan erityisesti mediassa. EU-maiden kansalaiset tajuavat silti, että kyse ei ole oikeista vaaleista.

Europarlamenttivaalit ovat kulissidemokratiaa, jossa lähinnä taataan Euroopan Unionille jonkinlainen demokraattinen legitimiteetti. Lait kirjoitetaan kuitenkin komissiossa ja EU-maiden ministerit hyväksyvät ne kokouksissaan.

Soini protestikanavana

Äänestäjälle eurovaalit tarjoavat vain mahdollisuuden protestoida valtaeliittiä vastaan. Harva loppujen lopuksi piittaa, kuka pääsee Brysseliin ja Strasbourgiin nauttimaan hyvästä palkasta ja anteliaista kulukorvauksista.

Suomalaiset tarttuivat kiitettävästi mahdollisuuteen ja esittivät vastalauseensa. Vasemmiston äänestäjät protestoivat jäämällä kotiin. Osa ilmaisi vastalauseensa äänestämällä perussuomalaisia ja erityisesti puheenjohtaja Timo Soinia.

Soinin rajoitukset poliitikkona olen käynyt läpi aiemmissa kirjoituksissani kuten myös ne puolet hänessä, jotka vetoavat joihinkin äänestäjiin. Soini ilmaisee asiat yksinkertaisesti ja osaa tiivistää ne yhteen lauseeseen, joka on niin yleisellä tasolla, että siihen on vastustajan vaikea tarttua.

Soinin menestyksestä ”vanhat puolueet” saavat myös syyttää itseään. Erityisesti SDP näyttää untuvikkopuheenjohtajansa johdolla kulkevan katastrofista toiseen. Suurin oppositiopuolue teki itsensä naurettavaksi saamalla vain kaksi paikkaa, joista toinen meni sitoutumattomalle ortodoksipapille.

Keskusta selvisi yllättävän vähillä vauorioilla, vaikka puolueen kenttä on saanut tarpeekseen puheenjohtajansa sekoiluista. Konservatiivista perusäänestäjäkuntaa kiusataan milloin Vanhasen naisjutuilla ja milloin lesbofeministin valitsemisella eurovaaliehdokkaaksi. Silti vaalit olivat ties kuinka monennet hävityt vaalit Vanhasen johdolla. Vain pääministeriasema estää julkisen ryöpytyksen ja puheenjohtajan vaihdoksen.

Kokoomus näennäinen voittaja

Kokoomus pystyy vaalien jälkeen esiintymään ”voittajana”, vaikka sekin menetti suhteellista ääniosuuttaan, tosin vain puoli prosenttiyksikköä. Ehkä enemmän kirpaisi yksi menetetty meppipaikka ja se, että Keskusta sai yhtä monta paikkaa, vaikka ääniosuus oli yli neljä prosenttiyksikköä pienempi kuin Kokoomuksella.

Kokoomus on yleensä menestynyt eurovaaleissa, koska Espoossa äänestetään innokkaammin kuin Keskustan ja SDP:n vahvimmilla kannatusalueilla. Siksi tulos on ainakin pieni pettymys ja osoittaa, että myös Kokoomus menettää äänestäjiään perussuomalaisille.

Kokoomuksen kunniaksi on sanottava, että siellä ymmärrettiin vuoto perussuomalaisten suuntaan ja yritettiin tehdä asialle jotakin. Kokoomuksen riveissä Kai Pöntinen kalasteli samoilla apajilla, ja Ari Vatanen oli mukana hankkimassa ympäristöhörhöilyyn kyllästyneiden äänet. Kumpikaan ei kohtuullisesta suorituksesta (yli 15 000 ääntä) huolimatta päässyt europarlamenttiin, vaan sinne lähetettiin punaporvari Sirpa Pietikäinen, joka mielipiteidensä puolesta sopisi paremmin vihreisiin tai Vasemmistoliittoon.

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Kataisen naminami-positiivisuus ei sovi taloudellisesti ankeisiin aikoihin. Puheiden ja todellisuuden välinen ristiriita kasvaa liian suureksi eikä toivokampanjointi välttämättä sytytä lopputilin saaneita valkokaulustyöläisiä.

Pettyneet

On liian helppo sanoa, että poliittisen kentän vasen laita olisi eniten pettynyt tulokseen. Siellä ollaan totuttu pettymyksiin. En edes muista, milloin SKDL/Vasemmistoliitto olisi kasvattanut vaaleissa ääniosuuttaan. Perinneyhdistys on hävinnyt kaikki vaalit sinä aikana, kun minä muistan. Rähisevän huligaanin valinta puheenjohtajaksi tuskin riittää herättämään ruumista eloon.

SDP:n eläkeläiset taas ovat liian väsyneitä valittamaan. Siksi vihreät on hiljalleen saavuttamassa vasemmiston ykköspuolueen aseman. Tähän puolue pystyy, jos se oppii arvostamaan myös heteromiesten ääniä esimerkiksi valitsemalla heitä puolueen johtotehtäviin.

Kaikkein eniten joutui pettymään suomalainen poliittisesti korrekti vasemmistomedia, jossa koko talouskriisin ajan on hehkutettu kapitalismin kriisiä ja vasemmiston nousua. Media on kuitenkin elänyt rinnakkaistodellisuudessa ja esittänyt toimittajien omia fantasioita poliittisena analyysina. Eurovaalien jälkeen vasemmisto on kanveesissa kaikkialla Euroopassa.

Pettyneisiin lasken myös Hommafoorumin porukan. On teeskentelyä väittää, että Sampo Terhon varasija herättäisi erityisen suurta innostusta, kun ykkösehdokas syrjäytettiin perussuomalaisten ehdokasasettelussa ja vielä kieltäytyi valitsijayhdistyksen ehdokkuudesta. Tuon kieltäytymisen jälkeen tämän blogin lukijamäärät romahtivat. Tosin kieltäytyminen itsessään saattoi ehdokkaan kannalta olla perusteltu vaihtoehto.

Toisaalta kuten Halla-aho itse kirjoittaa, europarlamenttivaalit menivät lähtökohtiin nähden hyvin. Se, että Terho sai enemmän ääniä kuin kakkoseksi etukäteen kaavailtu Veltto Virtanen, lämmittää varmastin jonkin verran tai ainakin yhtä paljon kuin haalea kahvi.

Perussuomalaisillekin liki kymmenen prosentin ääniosuus pääasiassa puheenjohtaja Soinin äänillä saattoi olla Pyrrhoksen voitto. Puheenjohtaja joutuu sukkuloimaan Brysselin ja Helsingin väliä, mikä ei voi olla näkymättä käytännön politiikassa. Perussuomalaiset eivät vieläkään ole onnistuneet nostamaan Soinin rinnalle muita tunnettuja nimiä.

Tästä perussuomalaisten puoluejohto saa syyttää lähinnä itseään. Pelkillä protestiäänillä ei nimittäin rakenneta kestävää menestystä eikä kurikampanjoilla synnytetä omaan asiaan uskovia poliitikkoja vaan pelkkiä jeesmiehiä.