Ohjattu demokratia 2

Kun oikeusministeri Tuija Braxin ehdotus kunnanvaltuustojen puheenjohtajien koulutuksesta vihapuheiden varalta ei ottanut tuulta alleen, moni odotti asian hiljalleen hautautuvan. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan Brax ulkoisti likaisen työn Demla-toverilleen vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpäälle. Toisin kuin Brax Suurpää ei ole poliittisessa vastuussa toiminnastaan vaan valtion virkamies.

Suurpää vaati tänä aamuna radiossa (alkaa noin 40 min 30 s kohdalla) puolueita kouluttamaan luottamushenkilöitään rasisminvastaiseen toimintaan. Kaikki eurooppalaiset puolueet allekirjoittivat vuonna 1998 rasisminvastaisen peruskirjan. Moni äänestäjä ei kuitenkaan tiedä, mistä tässä rasisminvastaisessa peruskirjassa on kyse. Ainakin itselleni asiakirja oli täysin tuntematon. Englanninkielinen teksti löytyy kuitenkin Vähemmistövaltuutetun kotisivuilta.

Eurooppalainen rasisminvastainen peruskirja

Itse teksti on tyypillistä ihmisoikeusjargonia ja vaikuttaa lähinnä juhlavalta julkilausumalta, jollaisia ilmeisesti tehdään aina silloin tällöin hyvän asian puolesta. Kulttuuriministeri Stefan Wallinin esitys puolueiden yhteisestä julkilausumasta on siis tarpeeton, koska sellainen on jo tehty vuonna 1998. Wallin tuskin itsekään tiesi peruskirjasta lausuntoa antaessaan. Ainakaan hän ei tiennyt mitään Matti Rossin menneisyydestä, kun hän myönsi tälle valtionpalkinnon.

Teksti sinänsä ei ole laillisesti sitova, mutta sieltä löytyy ainakin yksi arveluttava kohta, jonka mukaan puolueet sitoutuvat seuraavaan (kursivointi allekirjoittaneen):

” To refuse to display, to publish or to have published, to distribute or to endorse in any way views and positions which stir up or invite, or may reasonable be expected to stir up or to invite prejudices, hostility or division between people of different ethnic or national origins or religious beliefs, and to deal firmly with any racist sentiments and behaviour within its own ranks.”

Tiukan illmanistisesti tulkittuna kursivoitu osa tarkoittaa erittäin suurta rajoitusta poliittisten toimijoiden mahdollisuuksiin arvostella vähemmistöjen toimintaa. Puolueet sitoutuvat olemaan julkaisematta, jakelematta ja edistämättä näkemyksiä, jotka voivat aiheuttaa ennakkoluuloja, vihamielisyyttä ja jakautuneisuutta eri etnisten tai kansallisten ryhmien välille tai eri uskonnollisten näkemysten välille. Puolueiden ja poliittisen järjestelmämme onneksi poliitikoille riittää edelleen, että he noudattavat lakia.

Mielipidepoliisi Suurpää

Se, että pölyttynyt julkilausuma juuri nyt kaivetaan arkistojen kätköistä, on tärkeämpi asia kuin itse tekstin sisältö. Suurpää on esitetty julkisuudessa eräänlaisena politiikan yläpuolisena toimijana, jolla on valtuudet ja pätevyys päättää, millaisia poliittisia mielipiteitä julkisuudessa saa esittää, millaisia ehdokkaita puolueilla voi olla ja millaisia asioita puolueet saavat edistää.

Mitä epämäärisempänä käsitteenä sanat "rasismi" ja "ulkomaalaisvastaisuus" pysyvät, sitä enemmän valtaa on niillä, jotka katsovat oikeudekseen määritellä käsitteet tarkoitushakuisesti ja käyttää niitä lyömäaseena. En ole koskaan nähnyt kenenkään rasismista puhuvan määrittelevän itse käsitettä selkeästi ja ymmärrettävästi enkä pidättele hengitystä sitä odotellessa.

Todellisuudessa Suurpäällä ei ole mitään asiaa puuttua virkamiehen ominaisuudessa puolueiden toimintaan. Hänen kannanottonsa osoittaa uskomatonta röyhkeyttä, joka tosin ei ole mitenkään yllättävää, kun muistelee hänen aktivismiaan 1990-luvun alussa ensimmäisten somalien maahantulon yhteydessä.

Viranomaiset olivat tuolloin ymmällään eivätkä tienneet, mitä somalien kanssa pitäisi tehdä. Mietittiin, olisiko Neuvostoliitto turvallinen maa vai ei. Palavasilmäinen ihmisoikeustaistelija Suurpää vaati Suomea noudattamaan solmimiaan kansainvälisiä sopimuksia. Jo tuolloin Suurpää piti YK:n sopimuksia Suomen lain ylittävinä säädöksinä. Samoin on toiminut myös valtionsyyttäjä Mika Illman, jonka väitöskirjan mukaan YK:n rasisminvastainen sopimus, jonka Suomi ratifioi vuonna 1971, oikeuttaa hänen pyrkimyksensä rajoittaa sananvapautta ja polkea kansalaisten perusoikeuksia.

Suurpään somaliaktivismista on kulunut aikaa jo lähes 20 vuotta, mutta edelleen Suurpää toimii omien periaatteidensa mukaisesti mutta samaan aikaan suomalaisten etujen vastaisesti. Vaikka Suurpää ei ole kansan valitsema, hän pyrkii aktiivisesti käyttämään poliittista valtaa jopa kansanvallan kannalta oleellisten toimijoiden eli puolueiden kahlitsemiseksi poliittisen korrektiuden pakkopaitaan.

Suurpää toteaa lausunnossaan tekopyhästi:

” Kriittistä keskustelua maahanmuuttopolitiikasta ei tule kammeta - se kuuluu demokratiaan. Tosiasioita ei kuitenkaan saa vääristellä tai kokonaisia ryhmiä räikeästi leimata”

Jos maahanmuuttokeskustelua käydään rasisminvastaisen peruskirjan puitteissa, maahanmuuttopolitiikkaa voi arvostella ainoastaan kotouttamisen näkökulmasta. Jos maahanmuuttajat eivät sopeudu suomalaiseen yhteiskuntaan, se on osoitus epäonnistuneesta kotouttamisesta. Tällöin ainoa ratkaisuvaihtoehto on lisätä kotouttamiseen käytettyjä verovaroja. Suomalaisten rasismi pitää myös muistaa mainita oleellisena syynä kotouttamisen epäonnistumiseen. Rasismin kitkemiseksi taas tarvitaan asennekasvatusta ja tietysti nettirasistien tuomitsemista oikeudessa.

Jos tosiasioiden vääristely olisi kiellettyä, poliitikkoja pitäisi kieltää kokonaan puhumasta. Politiikko vääristelee ja yleistää aina, kun hän avaa suunsa. Maahanmuuttoministeri Astrid Thors on paras esimerkki täysin pihalla olevasta poliitikosta, joka ei tunnu ymmärtävän maailman menosta vaan elää jossain omassa mielikuvitusmaailmassaan.

Miksi Suurpään kaltaiset saavat ilman julkista kritiikkiä ja pelkoa virkansa menetyksestä esiintyä politiikan ylituomareina? Näin tapahtuu, koska hyvän asian puolesta taistelevan vähemmistövaltuutetun vastustaminen tulkitaan rasismin puolustamiseksi. Siksi poliitikon kannattaa mieluummin pitää mölyt mahassaan ja antaa vähemmistövaltuutetun mellastaa rauhassa. Sellaista on demlakratia.