Intialainen kommentoija Singha kirjoitti Daniel Pipesin kirjoitukseen ”Vastustaako Eurooppa islamisaatiota?” vastauksen, jonka sisältämiä asioita kannattaa vähän pureskella. Pipesin kirjoituksessa korostettiin, että islamisaatio ei ole suinkaan väistämätöntä vaan Eurooppa voi vielä pelastua pitäytymällä omissa perinteisissä tavoissaan ja normeissaan.
Esimerkkeinä eurooppalaisten vastarinnasta Pipes esitti Italiassa asuvan egyptiläissyntyisen muslimin ja islam-kriitikon Magdi Allamin kääntymisen katoliseen uskoon, jonka paavi vahvisti kastamalla hänet pääsiäisenä, ja Geert Wildersin Fitna-elokuvan. Singha ei kuitenkaan pidä näitä kahta dramaattista tapausta osoituksena islamisaation vastustamisesta, vaan hänen mukaansa Eurooppa ei ole järjestelmällisesti vastannut islamin haasteeseen.
”Osa ongelmasta on sinisilmäinen käsitys islamista ja olematon myytti maltillisesta muslimista. Islaminpelon takia naiivit johtajat yrittävät sovittaa islaminuskoisia liberaaliin viitekehykseen. On typeryyttä sietää sellaista ideologiaa, joka yrittää tuhota sinut ja elämäntapasi.”
Maltillinen islam
Tietysti maltillisia muslimeja on olemassa eli sellaisia, jotka harjoittavat islamia pelkästään yksityisenä uskontona, tai täysin maallistuneita muslimeja, joille islamin opetukset eivät sinänsä merkitse mitään muuta kuin kulttuuriin perustuvaa identiteettiä. Tällöin ei kuitenkaan puhuta islamista vaan muslimeista. Maltillista islamia ei kukaan tosin vielä ole löytänyt. Singhan mukaan:
”Islam on monoliittinen yksikkö, joka perustuu pääasiassa Koraaniin ja Hadithiin (tarinoita Muhammadista, jota muslimit pitävät ihanteellisena ihmisenä). Yksikään islamin varianteista ei ole eri mieltä Koraanin tai Hadithin keskeisestä asemasta. Kaikki islamin lahkot shiat, wahhabilaiset, bohrat, ismailiitit, barelvit, deobandit, ahmadit ja suufit ovat toinen toistaan suvaitsemattomampia.”
Silti apologistit ja itseään suvaitsevaisina pitävät ihmiset toitottavat jatkuvasti, että ”islam ei ole mikään monoliitti” ja ”vain pieni vähemmistö kannattaa väkivaltaa”. Kun tuohon pieneen vähemmistöön lisätään ne, jotka kannattavat islamin ylivaltaa (shari’a) mutta eivät käytä väkivaltaa asiansa edistämiseen, saadaan jo huomattavasti suurempi luku.
Edustavatko ne muslimit, jotka eivät kannata väkivaltaa vääräuskoisia kohtaan, maltillista islamia eli eri islamia kuin väkivaltaiset jihadistit? Todennäköisesti eivät, sillä tavoite voi silti olla sama eli islamin ylivalta (shari’a) muihin uskontoihin nähden. Näitä ylivaltapyrkimyksiä voi edistää monilla tavoin eikä väkivalta välttämättä ole läheskään tehokkain tapa.
Islamismi
Läntisessä keskustelussa on kuitenkin tapana erottaa islam uskontona islamismista (=poliittinen islam), ikään kuin kyseessä olisi kaksi eri asiaa. Singhan mielestä
”Ei ole missään määrin tarkoituksenmukaista erottaa toisistaan islam (uskonto) ja islamismi (politiikka).
Vaikka joidenkin mielestä tällainen semanttinen lähestymistapa antaa ihmisille, myös muslimeille, mahdollisuuden hyökätä islamia vastaan, se myös tietyllä tavalla hämää ja saa islamin, joka on imperialistinen ja totalitaristinen uskomusjärjestelmä, näyttämään mukavalta ja antaa vaikutelman, että islamismi on jotain erilaista ja ongelmien ainoa syy sinänsä. Mikä pahinta tällainen diskurssi tarjoaa islamisteille mahdollisuuden peittää todelliset aikeensa maltillisen käytöksen kaapuun ja edistää islamistisia tavoitteita. Islamissa Duniya (aineellinen maailma) ja Din (uskonto) eivät ole toisistaan erotettavissa.”
Singha ottaa Intian historiasta esimerkiksi Mahatma Gandhin, joka epäonnistui yrityksissään houkutella muslimeja suvaitsemaan muiden uskontojen edustajia. Tämä epäonnistuminen päättyi verisesti, kun Intia ja Pakistan erosivat.
Miten islam pidetään aisoissa?
Singha kertoo myös kaksi esimerkkiä islamin kukistamisesta: espanjalainen malli ja kiinalainen malli. Espanjalaisella mallilla hän viittaa Reconquistan aikaan 1400-luvulla, jolloin katolinen Espanja hävitti väkivaltaisin keinoin islamin Iberian niemimaalta. Tuolloin muslimeille annettiin vaihtoehdoiksi joko kääntyä katoliseen uskoon tai häipyä.
Kiinassa 1900-luvulla muslimien määrä on laskenut. Vuonna 1936 muslimeja oli 50 miljoonaa, kun taas nykyään heitä arvioidaan asuvan Kiinassa 15 – 20 miljoonaa. Kiinassa muslimien pukeutumista ja uskonnonharjoittamista on voimakkaasti rajoitettu. Koraanikokoontumiset ja pyhiinvaellus ovat olleet kiellettyjä aina viime vuosiin saakka.
Kumpikaan näistä esimerkeistä ei kuulosta erityisen hyvältä sellaiselle, joka uskoo länsimaisiin liberaaleihin arvoihin. Tämä ei silti tarkoita, että pitäisi seistä tumput suorina tekemättä mitään. Jo vanhassa kirjoituksessani siteerasin Hugh Fitzgeraldin toimenpidelistaa Euroopan islamisaation pysäyttämiseksi. Singha esittää oman alustavan listansa toimenpiteistä (tekstejä tiivistetty):
a) Määritetään islam sellaisenaan suvaitsemattomaksi normijärjestelmäksi. Käytännössä rohkaistaan islamin arvostelijoita ja kiinnitetään huomiota islamin epäkohtiin islamistien tunteista piittaamatta. Islamista luopuneita pitäisi juhlia sankareina.
b) Vastustetaan islamistien pyrkimyksiä estää islamin arvostelu.
c) Pakotetaan islamilaisiin maihin maallinen perustuslaki siellä, missä se on mahdollista. Esimerkiksi Yhdysvallat teki virheen Irakissa ja Afganistanissa, kun se salli shari’a-viittauksen näiden maiden perustuslakeihin.
d) Otetaan valtion valvonta käyttöön moskeijoissa ja käytetään profilointia.
e) Pilkotaan Saudi-Arabia ja riisutaan Pakistan aseista. Mekka ja Medina erotetaan erilliseksi uskonnolliseksi valtioksi muusta Saudi-Arabiasta ja pakotetaan Pakistan luopumaan ydinaseesta.
f) Mikä tahansa valtio, joka kieltää islam-kriittiset mielipiteet tai kieltää muiden uskontojen harjoittamisen, pitäisi julkisesti tuomita, ja sitä vastaan pitäisi mahdollisuuksien mukaan asettaa sanktioita.
Tiivistettynä pitäisi siis luoda ympäristö, jossa muslimit saavat tietoa muista vaihtoehdoista kuten islamista luopumisesta ja muihin uskontoihin kääntymisestä. Tämä olisi Singhan mukaan parempi vaihtoehto kuin elätellä toiveita ”maltillisesta islamista” tai toistaa mantraa islamista rauhan uskontona.
Toki tuo lista ei ole yhtä loppuun asti mietitty kuin Hugh Fitzgeraldin vastaava, ja lisäksi se pyrkii tarkastelemaan islamin ongelmaa globaalilla eikä pelkästään Euroopan tasolla. Myös intialainen näkökulma paistaa erityisesti kohdassa e).
Suomalainen reaktio Fitnaan
Siirryn nyt asiasta hieman toisaalle. Tuo alkupätkä kuvastaa mielipide-eroa (islam vs. islamismi) säveltäjä Petri Kaivannon Fitna-elokuvaan liittyvään kirjoitukseen. Siitä paistaa ärtymys sananvapauden rajoittamista ja lisäksi hän on ymmärtänyt Wildersin elokuvan keskeisen viestin täysin oikein. Samaa ei voi sanoa suomalaisen valtamedian toimittajista tai eurooppalaisista valtiojohtajista. Irrallisena lauseena poimittuna seuraava kuulostaa oikein hyvältä:
”Suvaitsevina itseään pitävät ruokkivat typeryydellään suvaitsemattomuutta.”
Eli ne, jotka väärin perustein ja pelon motivoimina hyökkäävät Geert Wildersin ”vihapuheen” kimppuun tekevät paljon suurempaa vahinkoa, kuin mihin Geert Wilders koskaan pystyisi. Tällaiset ihmiset ruokkivat sekä tyytymättömyyttä kantaväestön keskuudessa että islamisteja, jotka näkevät myöntyväisyyden heikkouden merkkinä.
Petri myös kertoo omista ihanteistaan:
” Maailma on minusta melko hyvä vasta sitten, kun se on John Lennonin Imaginen mukainen eli mm. kansallisvaltioista ja uskonnoista on takapajuisina luovuttu.”
Hyväksyn tämän ihanteena mutta en toteuttamiskelpoisena ideologiana. Maailmankyläideologia ei ole vielä realistinen, vaikka suuri osa johtavista poliitikoista tuntuu siihen uskovan, enkä usko mihinkään laajamittaiseen kansojen ja ihmisten veljeyteen lyhyellä tähtäimellä, koska ihmiset ovat sittenkin vain ihmisiä. Kansallisvaltio ja uskonnot ovat realiteetteja ja parhaimmillaan hyvää elämää ja hyvinvointia edistäviä tekijöitä, jotka ovat täällä tässä ja nyt. Näiden hävittäminen pakkokeinoin monikulttuurisen utopian nimissä ei johda hyvään lopputulokseen.
Ihminen on traumaattinen olento, eivätkä siltä uhkakuvat lopu koskaan. Se rakentaa ne itse, mikäli ei löydä niitä heti lähipiiristään.
VastaaPoistaOlennaista olisi kuitenkin tunnustaa, että meidän suvaitsevuutemme sisältää aina ilmiselvää rasismia, jonka kuitenkin kiellämme (jopa torjumme tietoisuudestamme) esimerkiksi liberaalidemokratian nimissä.
Tällainen mystifiointi ilmentää sitä, että toimimme jatkuvasti sietämättömän trauman vallassa, jonka motiivina ei toimi alunperin vain pelkkä pelko vierasta 'valloittajaa' kohtaan vaan jotain sellaista kohtaan, joka on 'vierautena' aina jo läsnä meissä itsessämme: - imaginaarinen Toinen.
Toki nyt löytyy näitä teräväpäisiä ja kriittisiä kulturisteja, jotka kehittelevät taktiikoita, joilla vihollinen pitää eliminoida, ennenkuin se pääsee niskan päälle. He ovat selkeästi valinneet rintamalinjansa eivätkä haihattele olevansa suvaitsevaisia vihollisen suhteen, vaikka kyllä muuten pitävät suvaitsevaisuutta hyvin tärkeänä 'arvona' ihmisten välisessä kanssakäymisessä.
Tämä on sellainen sodankäynnin muoto, jota kyllä kannatan, mutta yhä silti pitää muistaa, että silloin ollaan totaalisti siirrytty universaalista suvaitsevaisuuden periaatteesta lähes avoimeen sorto- ja sotatilaan. Kyse ei ole poikkeuksesta, joka vahvistaa suvaitsevaissuussäännön vaan vallitsevan ja pysyvän antagonismin legitiminoinnista.
Asioita ja mielipiteitä pitäisi nimittäin ihan vain selvyydenkin vuoksi kutsua niiden oikeilla nimillä tai pikemminkin huomata, että nimityksillä ja käsitteillä on aina yhtä aikaa kaksi vastakkaista merkitystä, joista jompaa kumpaa haluamme korostaa - toisen kustannuksella.
Haluamme tietenkin kuvitella olevamme järkeviä ja ristiriidattomia ihmisiä, mutta kyseisen ajatteluumme perustavasti sisältyvän ristiriidan muuttuminen positiiviseksi synteesiksi näyttäisi olevan perinteisessä mielessä utooppinen ajatus/projekti, joka synnyttää pikemminkin fasismia ja totalitarismia eli uusia illuusioita - sanalla sanoen itsepetoksia - huom! - myös liberaalidemokratian nimikkeen alla.
Ihmisen pää on sellainen antagonismien pesäke, että ollakseen täysin rehellinen ihminen voi vain tunnistaa/tunnustaa oman ristiriitaisuutensa eli välinerationaalisen ajattelunsa mahdottoman/irrationaalisen luonteen (koska välineellisyyden oletetaan ikäänkuin kohtalonomaisesti eli fantasian tasolla implikoivan myös päämäärän) ja yrittää sitten elää sen tosiasian kanssa 'säällisesti'.
Mutta mitään lopullista strategiaa tai ratkaisua ei ole. Ei itsereflektion, ei islamin eikä minkään muunkaan suhteen. On vain konflikti, joka lähtee liikkeelle jo minuuden kehittymisen ensi vaiheista.
Sillä jos ihmisen subjektiivisuus itsessään voi syntyä vain splittauksen - oman itsen kahtiajakautumisen (imaginaarinen vaihe) - seurauksena, niin miten ihmeessä me voimme olettaa, että konfliktit kahden ihmisen välillä - miljoonista nyt puhumattakaan - olisivat koskaan sovitettavissa/ratkaistavissa?
Toistan lopuksi, että niin 'vapaamielisten' kuin fundamentalististen liberaalidemokraattien pitäisi edes filosofisen rehellisyyden nimissä pystyä sanomaan ääneen se oman ajattelunsa käytännön tosiasia, että he kyllä suvaitsevat erilaisuutta, mutta vain niin kauan kuin se ei häiritse heitä (jopa pelkällä olemassaolollaan).
Ai mikä suvaitsevaisuus? Silkkaa ideologista rasismiahan tuo on. Miksi sitä ei sitten kutsuta rasismiksi?
On siis vähintäinkin tekopyhää haukkua pelkästään islaminuskoa rasistiseksi. Eikä tätä haukkumista voi oikeuttaa yksinomaan sillä, että islam on reaalinen uhka länsimaille.
Ensinnäkin (kuten todettiin): Uhka tulee kaikkialta - ja ensimmäisenä omasta splittaavasta minuudestamme.
Toiseksi: Pikemminkin on niin, että länsimaat - tarkoitan siis maailmalaajuista, jatkuvan kasvun myytistä elävää modernismia ylipäätään - ovat itse suurin uhka itselleen ja lopulta koko maailmalle.
*
Tässä taidetaan tarvita taas vaihteeksi Slavoj Zizekiä - jos ei muuten niin nauramaan ääneen koko länsimaisen 'kulttuuriprotokollan' piilevälle ja kielletylle ideologisuudelle.
Zizek on länsimaiselle kulttuurille ja etenkin USA:lle vähän samaa kuin Sokrates Ateenalle. Vielä häntä ei kuitenkaan ole tapettu...
Kiitos Rauno kommentista. En puutu monimerkityksisen kirjoituksen läheskään kaikkiin kohtiin, mutta pari asiaa. Ensinnäkin suvaitsevaisuuden käsite. Nähdäkseni suvaitsevaisuutta on monenlaista.
VastaaPoista- "rasistinen suvaitsevaisuus". Eli hyväksytään näennäisesti toiseuden edustama kulttuuri mutta todellisuudessa luotetaan siihen, että toiseuden edustaja luopuu omista arvoistaan ja omaksuu pääpiirteissään länsimaiset arvot.
- "välinpitämätön suvaitsevaisuus. Ei piitata toiseuden edustajan arvoista ja asenteista, jos ne eivät aiheuta ongelmia itselle tai lähipiirille.
- "tietämättömyyteen perustuva suvaitsevaisuus" on sukua edelliselle, mutta tässä kuvitellaan vieraan kulttuurin edustajien pohjimmiltaan kannattavan samoja asioita.
- "realistinen suvaitsevaisuus" eli sietäminen. Tunnustetaan, että omat ja toiseuden edustajien arvot eivät ole yhteensovitettavissa, mutta jotenkin on tultava toimeen.
- "pelkoon perustuva suvaitsevaisuus". Sukua edelliselle mutta suvaitsevaisuuden pääasiallinen motiivi on konfliktin välttäminen.
Nuo ovat hatusta vedettyjä määritelmiä ja noita suvaitsevaisuustyyppejä löytyy vaihtelevassa määrin länsimaisesta yhteiskunnasta.
Ja siitä olen samaa mieltä, että mikäli islamisaatio muuttuu todeksi, länsimaat eivät voi syyttää ketään muuta kuin itseään. Muslimit eivät viimeisten vuosikymmenten aikana ole tulleet väkisin Eurooppaan, vaan eurooppalaiset valtiot ovat hyväksyneet maahanmuuton.
En usko, että länsi pystyy tuhoamaan maailman, korkeintaan itsensä, mutta eihän sillä ole väliä ainakaan niille, joiden mielestä mitänä länsimaista kulttuuria ei ole olemassa vaan elämme "kulttuurittomassa kulttuurissa". Kulttuurittoman kulttuurin edustajat usein väittävät kannattavansa universaaleja arvoja, joiden universaaliutta ainakin minä epäilen vahvasti.
Oma näkökulmani on aika puhtaasti klassisen nationalistinen. Kansoilla on itsemääräämisoikeus, myös muilla kansoilla. Tämä oli myös yksi klassisen liberalismin ideoita. Puuttumiskynnyksen muiden kansojen asioihin pitäisi olla erittäin korkea.
VastaaPoistaLiberaali demokratia on vain eri näkemyksiä suvaitseva, kansanvaltainen hallintomuoto, jossa keskeisillä sijoilla ovat sanan- ja kokoontumisen vapaus. Sen toimiminen universaalisti on erittäin epätodennäköistä muuten, kuin kansojen välillä niin, että kansojen oikeudet, ja varsinkin oikeus itsehallintoon, tunnustetaan. Universaalit ihmisoikeudet, joiden toteutumista jotenkin ylikansallisesti valvottaisiin olisivat lähinnä vain jonkinlaisia neuvostoihmisen oikeuksia: Monistaa saa, mutta kiinni ei saa jäädä.
Tässä taidetaan tarvita taas vaihteeksi Slavoj Zizekiä - jos ei muuten niin nauramaan ääneen koko länsimaisen 'kulttuuriprotokollan' piilevälle ja kielletylle ideologisuudelle.
VastaaPoistaZizek on länsimaiselle kulttuurille ja etenkin USA:lle vähän samaa kuin Sokrates Ateenalle. Vielä häntä ei kuitenkaan ole tapettu...
Tsekkaa kanssa vanhemman ajan änkyrä Carl Schmitt, joka on paljon Zizekiin vaikuttanut. Vaikka tunnet varmaan jo Schmittin, jos kerran tajuat Zizekinkin.
Noin muuten kommentistasi sanoisin: vihdoinkin päästään asiaan. Sanoisin samat asiat jos jaksaisin vaivautua.
En usko, että länsi pystyy tuhoamaan maailman, korkeintaan itsensä, mutta eihän sillä ole väliä ainakaan niille, joiden mielestä mitänä länsimaista kulttuuria ei ole olemassa vaan elämme "kulttuurittomassa kulttuurissa".
VastaaPoistaEivätkö he ole oikeassa? Kulttuuri pystyy määrittelemään toiseuden viholliseksi ja myös tekee niin. Kulttuuriton kulttuuri eli antikulttuuri yrittää käydä terapeuttista dialogia toiseuden, kuten muslimien kanssa. Samalla jatkuu loputon länsimaisen ihmisen itseanalyysi ja todellisten ja kuviteltujen traumojen purkaminen. Poliittisen kanssa tällä ei ole mitään tekemistä, paitsi että nykyinen politiikka on juuri tätä. Vuoropuhelua ja itsetutkiskelua. Vastakkainasettelun välttämistä. "Toivon uskallusta" (Barack Obama). Porvaria työväen presidenttinä. Muslimit ovat oppineet puhumaan tässä samassa terapeuttisessa diskurssissa ja se on kaikkia pommeja tehokkaampi ase, jonka vaatimusten edessä kulttuuriton kulttuuri on voimaton.
Länsimaita ei ole ollut olemassa enää 200 vuoteen. Tai no joo, 100 vuoteen.
Asiasta viidenteen. Vasarahammer, Ida ja muut konservatiivit: hankkikaapas jostain käsiinne Philip Rieffin Triumph of the Therapeutic: Uses of Faith after Freud. Jos ei yliopiston kirjastosta löydy, tilatkaa netistä. Saatte vähän lisää ammuksia. Kannattaa yrittää päästä teoriassa ja diskurssissa vasemmiston tasolle. Kauko Kare (kuka muistaa?) -tasoinen argumentaatio ei enää riitä. Tai Halla-ahon tasoinen... Vasemmistolla on valtava älyllinen hybris, jonka murtaminen on elintärkeää. Vasemmiston järjettömät poliittiset tavoitteet (joita he eivät uskalla määritellä loppuun asti) perustuvat juuri tuohon ylemmyydentunteeseen. Kuitenkin jopa vasemmiston omia sankareita, kuten Foucault'ta ja Derridaa, voidaan käyttää vasemmistoa itseään vastaan.
Niin paljon luettavaa, mutta voisihan tuohon tutustua, jos se tosiaan on jälkeen, tai mieluummin ohi, Freudin. Freud on minusta noin suoraan sanottuna silkkaa paskaa. Ainoa mielenkiintoinen juttu tyypiltä on unien tulkitseminen assosioimalla vapaasti, mutta sen nyt olisi keksinyt itsekin ;)
VastaaPoista"Kuitenkin jopa vasemmiston omia sankareita, kuten Foucault'ta ja Derridaa, voidaan käyttää vasemmistoa itseään vastaan."
Varmaan. Ihan vain uutta nationalismin ja monikultturismin tutkimusta lukiessa huomaa, että vasemmisto tarpoo pahasti jäljessä.
Toisaalta filosofiaan paneutuminen vaatisi hillittömästi aikaa ja ainakin itse edelleen luulen, että kannattaisi aloittaa jostain ihan Platonista ja rakennella siitä hiljakseen. Ainahan voi viitata Sokalin juttuun, jos pahaan paikkaan keskusteluissa joutuu.
"Muslimit ovat oppineet puhumaan tässä samassa terapeuttisessa diskurssissa ja se on kaikkia pommeja tehokkaampi ase, jonka vaatimusten edessä kulttuuriton kulttuuri on voimaton."
VastaaPoistaHyvä huomio. Muslimeille dialogi on väline omien tavoitteiden edistämiseen, kun taas toinen osapuoli analysoi itseään.
"Kauko Kare (kuka muistaa?) -tasoinen argumentaatio ei enää riitä. Tai Halla-ahon tasoinen... Vasemmistolla on valtava älyllinen hybris, jonka murtaminen on elintärkeää."
Olen lukenut Kauko Kareen kirjan Tähän on tultu, aikanaan mummon luona tietysti. Huutavan ääni korvessa se oli ja vanhan perinteisen Suomen viimeisimpiä kuolinkorahduksia.
Rationaalinen argumentaatio ei tosiaan kelpaa, koska vastapuoli on hylännyt rationaalisuuden (eli välineellisen järjen). Oma energia ja kiinnostus ei riitä kaiken postmodernin roskan läpikäymiseen, vaikka sieltä löytyisi viisasten kivi, joka paljastaa keisarin olemattomat vaatteet. Lotta Roti yrittää kuten myös Pikkupoika omalla tavallaan.
Täytyy katsoa tuo kirja ja hommata se, jos se vaikuttaa hyvältä.
raskolnikov
VastaaPoistaCarl Schmittiä tunnen vain joittenkin referaattien kautta, mutta toki normaali- ja poikkeustilan ongelma sekä suvereenin osuus näiden määrittelyssä on varsin kiinnostava juttu.
*
Ida
En ole koskaan 'uskonut' psykoanalyysiin' kliinisenä terpiana, mutta olen aina ollut vakuuttunut siitä, että Freudin 'metodi', metapsykologia ja kulttuurikritiikki on merkittävää myös filosofisesti.
Mitä muuten merkitsee nationalistinen itsemääräämisoikeus - etenkin monikulttuurisessa USA:ssa?
Vastaus: tietyn rosvojoukon näennäisen vapaaehtoista (demokraattiset vaalit) valitsemista 'demokraattiseksi' suvereeniksi.
vasarahammer
1) Päädytkö jakamaan suvaitsevuuden niin moniksi alakäsitteiksi, ettei mikään niistä enää yksinään voi sisältää tarpeeksi vahvaa merkitystä ollakseen uskottava ja toimiva?
2) Vai yritätkö selittää yhdellä ja samalla ('oikealla') käsitteellä - realistinen suvaitsevaisuus - koko ongelman?
Kuitenkin juuri näin (joko 1) semantiikan inflaatio tai 2) deflaatio) käy aina kun yritämme olla 'tosi suvaitsevaisia'.
Suvaitsevuus ei merkitse silloin enää oikeastaan mitään ja palvelee kätevästi mitä tahasa tarkoitusta.
Kopioin tähän täydennetyn vastaukseni ma-riikalle omassa blogissani.
Ehkä sen 'logiikka' hieman 'tiivistää' sinänsä tärkeää mutta loputonta käsiteanalyyttista 'tautologiaa' - ja ylipäätään 'johdonmukaisesti jotain mieltä olemisen' vaikeutta.
*
ma-rikka kirjoitti lopuksi:
'Jos on rasismia olla suvaitsematta ja hyväksymättä totalitaristisia aatejärjestelmiä, olen mielelläni rasisti.'
*
Aivan oikein. Ollaan mieluummin vaan rehellisesti 'rasisteja' kaikki.
Siitä lähtökohdasta tarkastellen viholliskuvamme on joka tapauksessa selkeämpi ja rehellisempi kuin epämääräisestä ja itsensäkumoavasta suvaitsevaisuudesta käsin.
Sitäpaitsi ihmiset ovat monissa asioissa ihan oikeasti rasisteja, joten mitäpä sitä kieltämään.
Toisaalta - tällaiset, todella aidon rasistiset ja fundamentalistiset ihmiset ärsyttävät minua suuresti.
Pitää kuitenkin tajuta, että olla ei-suvaitsevainen aitoa rasismia kohtaan ei merkitse samaa kuin olla itse rasisti.
Joten ollaankin kaikki mieluummin ei-suvaitsevaisia suvaitsevaisia kaikkia rasisteja kohtaan.
Tämä on osaltaan 'käytännön hegeliläisyyttä' ;)
*
Olla vakaumuksellisesti jotain 'mieltä' näyttäytyisikin Zizekin lacanilais-hegeliläisessä analyysissa samanaikaisesti sekä vahvana asenteena että loogis-filosofisena paradoksina - ikäänkuin vitsinä, jota ei ole (vielä?) tajuttu vitsiksi.
Vakaumus ja usko (Laki) eivät viime kädessä synny kausaalisesti perusteluistaan vaan pikemminkin 'fundamentaaliset' perustelut vakaumukselle seuraavat uskoa (Lakia) siihen tukeutuen.
VastaaPoistaMuussa tapauksessa jokaista ihmistä voisi pitää Lain yläpuolella olevana Suvereenina.
Paradoksaalisesti parlamentaarisen demokratian juridinen legitimaatio ja psykologinen houkuttelevuus perustuu juuri siihen, että vaaleissa jokaiselle kansalaiselle annetaan ikäänkuin Suvereenin oikeudet
"Mitä muuten merkitsee nationalistinen itsemääräämisoikeus - etenkin monikulttuurisessa USA:ssa?
VastaaPoistaVastaus: tietyn rosvojoukon näennäisen vapaaehtoista (demokraattiset vaalit) valitsemista 'demokraattiseksi' suvereeniksi."
Vaikuttaa aika vasemmistolaiselta näkemykseltä. Vastakysymyksenä voisi esittää mitä näkemys tarjoaa esimerkiksi nyt kansalliseen itsenäisyyteen pyrkiville lakotoille? Freudilaista voodootako? ;)
Vasemmiston näkemys tuntuu olevan, että eivät lakotat oikeasti mitään itsenäisyyttä halua vaan he ovat vain viihteellisiä intiaaneja USA:n vastaisessa, universaalissa rintamassa ja valaistuvat siitä mallikansalaisiksi, kunhan vasemmistolainen valistus voittaa USA:ssa. Nationalistinen näkemys on toinen: Se pyrkii tukemaan pyrkimyksiä kansalliseen itsemääräämisoikeuteen. Eli lakotojen tapauksessa vastaus kysymykseesi on, että se merkitsisi esimerkiksi lakotojen kansallista itsemääräämisoikeutta mikäli he siihen pyrkivät.
Aika tietysti näyttää miten käy. Koko kysymys siitä onko USA:sta muodostumassa yksi kansakunta vai monia kansakuntia on tietenkin laaja, eikä siinä olla jäniksen selässä niin, että väkivaltaisia ratkaisuja olisi etsittävä.
ida
VastaaPoistaSinä näemmä tunnet freudilaisuuden perin pohjin...;/
Sorry vaan, mutta jos ei ymmärrä jotain diskurssia, niin se ei vielä riitä ko. diskurssin kieltämiseen - ellei sitten halua älyllisesti laiskan ja/tai epärehellisen fundamentalistin leimaa otsaansa.
*
En tarkoittanut ihan sitä, mihin sinä vastasit, mutta ajatellaan asiaa seuraavasti:
Voitko selventää, miten vasemmistolaisuus, liberaalisuus tai konservatiivisuus suhteutuvat toisiinsa nyky-USA:ssa.
Vaikuttaisi nimittäin siltä, että nykyään juuri USA:n vasemmisto vetää tietyissä asioissa konservatiivisempaa linjaa kuin perinteiset republikaanit/konservatiivit.
Saatat ehkä sanoa, että näinhän on aina ollut. Hah - touche! ;), Osui - muttei uponnut...
*
Siteeraamasi kommenttini on jälleen sitä tyyppiä, joka viestii syvää nietzscheläistä (vrt. Carl Schmitt) epäluuloani kaikkea 'normidemokraattista' ja 'lattapäistä' päätöksenteoproseduuria kohtaan, vaikka tiukan paikan tullen valitsekin (etukäteen jälkiviisaasti ;) melkoisella varmuudella parlamentaarisen liberaalidemokratian kuin marxilaisen tai schmittiläisen 'vallankeskityksen'/suvereenin.
Joka tapauksessa Euroopassa (mikä heijastuu toki myös USA:han) on hegeliläis-marxilaisen perinteen vaikutuksesta alunperinkin käyty paljon kiinnostavampia ja syvällisempiä keskusteluja politiikan filosofiasta kuin anglosaksisessa perinteessä, joka ottaa yksilön käsitteen ja hänen autonomiansa annettuna (metafyysinen harhakäsitys!) ja itsensä omistavana (onko ihminen muka saari?).
(Nietzsche on tässä asiassa jälleen raivostuttavan arvoituksellinen ja ristiriitainen.)
Demokraattinen (parlamentaarinen) valtio on syntynyt ensijaisesti anglosaksisen perinteen (ja toissijaisesti Ranskan vallankumouksen) lähtökohdista, mutta liberaalidemokratian välttämätön ehto: negatiivinen vapauskäsitys (mahdollisimman vähän rajoituksia), joka implikoi subjektin solipsismia, on romuttaessaan yksinvallan samalla myös romuttanut aiemman kunnian kulttuurin, jossa ihminen oli olemassa vain jonkun häntä suuremman 'Toisen, Toiseuden' kautta.
Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että liberaalidemokraattinen politiikka, ajaessaan kahta periaatteessa vastakkaista asiaa: yhtäläisiä oikeuksia kaikille ja vapaata kilpailua, on 'onnistunut' banalisoimaan kulttuurin täysin.
Paradoksaalisesti kyseisen politiikan hinta tai seuraukset ovat kulttuurisesti hämmentäviä ellei peräti ikäviä. Mutta sama pätee myös itse politiikan teon yleiseen tasoon.
Liberaalidemokraattiselle kentälle on syntynyt samanaikaisesti sekä (vastavetona liberaalille anything goes ja antaa mennä-ajattelulle) a) tekopyhien fundamentalistien (joilla ainakin minun perspektiivistäni on vaaleissa selvät mutta epärelevantit ja jopa vastenmieliset kriteerit ehdokkaille) että b) välinpitämättömän suvaitsevaisten ironisten kyynikkojen suuren joukon (sekä älymystöä että 'taviksia'), jolla ei ole omaa poliittista tahtoa vaan joka toimii demokratiassa lähes sattumanvaraisten mieltymysten pohjalta (esim. onko ehdokkaalla oikean värinen paita, kannattaako hän sitä tai tätä tiehanketta).
Vain fundamentalisteilla voi sanoa olevan aatteita - välinpitämättömät, ironiset kyynikot ja kuluttajat sen sijaan äänestävät miten sattuu ja ovat siten kaiken poliittisen manipulaation tärkein kohde.
(Richard Rortyn 'ironinen solidaarisuus' osoittautuu näin ollen eettisesti ja politiittisesti surkeaksi opiksi.)
Tämänkaltainen liberaalidemokraattinen eetos (poliittinen kitsch) on nykyään vallalla myös Euroopassa.
Poliittinen järjestelmä toimii demokraattisesti mutta poliittisen keskustelun taso on laskenut samalla kuin lehmän häntä!
Miksi minun siis pitäisi mukisematta hyväksyä tällainen tilanne? Helvetti - on kai maailmassa poliittisesti tärkeämpiäkin asioita kuin ministerien ja kansanedustajien henkilökohtaiset tekstiviestit...
Minulla on joskus täysi tekeminen emotionaalisesti ja älyllisesti, etten lankeaisi kannattamaan ilmeisen fasistisia tai totalitaristisia malleja - ja ihan vain siitä syystä, että halveksun järjestelmää, joka banalisoi ja viihteellistää (siis tyhmistää) keskustelun - puhumattakaan siitä, että ihmishalveksuntani kasvaa entisestään, kun näen, miten hanakasti ihmiset luopuvat älyllisestä ja moraalisesta vaivannäöstä pelkkien utilitarististen ja hedonististen motiivien takia.
Minulla ei kuitenkaan ole näköpiirissä sellaista parempaa mallia, joka poliittisen proseduurin tasolla voisi toimia pätevänä vaihtoehtona liberaalidemokratialle. Mutta tämä ei tarkoita, etteikö vaihtoehtoa pitäisi jatkuvasti etsiä, ja tällä viittaan sekä Nietzschen että Zizekin kaltaisten kulttuurikriitikkojen esimerkkiin.
Valitettavasti vain useammat meistä (osaltaan minäkin) haluavat päästä helpommalla ja sopeutuvat järjestelmään enemmän tai vähemmän mukisematta. Mutta se on henkistä velttoutta - 'viimeisten ihmisten' (Nietzsche) regressiota ja resignoitumista pelkästään 'oman navan ymärillä pyörivään', viihteen manipuloimaan 'onneensa', vailla todellista kiinnostusta mihinkään muuhun kuin välittömään eloonjäämiseensä.
Tällaiset ihmiset ovat palanneet takaisin eläimellisyyden 'orjuuteen' - ja silti heillä on kanttia yhä edelleen vaatia jopa lisää oikeuksia. (Huom. En puhu nyt lakota-intiaaneista.)
Tietenkään pelkkien vaistojensa varassa toimivat eläimet eivät ole orjia, mutta ihminen, jonka ainoa motiivi elämälleen on pelkkä primitiivisten tarpeitten tyydytys ja banaali viihdytys on orja - pahinta ja surkeinta laatua.
Kun puhun USA:n vasemmistosta tarkoitan yleisesti ottaen liberaaleja, mikä ei sekään enää välttämättä oikein natsaa.
VastaaPoistaNo hei! Sinä esitit minulle tällaisen kysymyksen ja vastasit siihen myös etukäteen itse:
VastaaPoista""Mitä muuten merkitsee nationalistinen itsemääräämisoikeus - etenkin monikulttuurisessa USA:ssa?
Vastaus: tietyn rosvojoukon näennäisen vapaaehtoista (demokraattiset vaalit) valitsemista 'demokraattiseksi' suvereeniksi.""
Mitä oikein siis odotit?
Itse tunnen freudilaisuutta kohtuullisen hyvin. Sen verran hyvin, että syvempi perehtyminen ei todellakaan edes kiinnosta. En näe siltä pohjalta kumpuavan mitään mahdollisia ratkaisuja mihinkään yhteiskunnallisiin ongelmiin, jos nyt muihinkaan ongelmiin.
Juu. Tuohon muuhun ei paljon huomauttamista olekaan. Olen hyvin pitkälle samaa mieltä.
VastaaPoistaItse näen kuitenkin niin, että liberaalilla demokratialla on hyvätkin mahdollisuudet toimia kansallisissa puitteissa.
Noin nopeasti, ja ehkä banaalisti, sanottuna sellaisissa yhteiskunnissa, jotka rakentuvat hieman syvemmälle kulttuuriselle luottamukselle. Universaalin liberalismin ongelma on juuri yhteiskunnallisen luottamuksen murtuminen.
Ja henkisessä kulttuurissa universaali liberalismi kai taas merkitsee lähinnä pienimmän yhteisen nimittäjän nousemista kaiken keskiöön.