Nykypäivän fariseukset

Uskonto on nykypäivän länsimaissa menettänyt asteittain merkitystään valistuksen ajasta lähtien. Samalla uskontoon sisältyvät moraalisäännöt ovat löyhentyneet eikä niihin vetoamista pidetä enää itsestään selvänä. Kun kirkko ei enää vahdi ihmisten moraalia, ihmiset ovat vapautuneet kahleistaan, vai ovatko?

On haihattelua väittää, että uskonnon kahleista ”vapautuminen” johtaisi ihmisen vapautumiseen kahlitsevista oppijärjestelmistä. Vanha järjestys vain korvautuu uudella. Koska kirkko ei nykyisellään enää pysty määrittämän moraalisääntöjä tai valvomaan niitä, valtio on ottanut kirkon paikan.

Valtio tasa-arvon ja syrjimättömyyden ylläpitäjänä

Ajatus siitä, että lait heijastavat ihmisten moraalikäsityksiä on nykypäivänä vanhentunut. Kun valtio on yhä enemmän ottanut itselleen perinteisesti perheelle ja suvulle kuuluneita tehtäviä, se on kasvanut kooltaan ja sen toimenkuva on laajentunut. Yhteiskunta on muuttunut valtiokeskeiseksi.

Valtio ei tunnusta mitään uskontoa, mutta sen pitää silti johtaa moraaliset periaatteensa jostakin. Käytännössä valtion virallinen ideologia Euroopassa on ns. moderni liberalismi, joka erotukseksi klassisesta liberalismista tunnustaa myös ns. positiiviset oikeudet Kuitenkin ehkä merkittävin modernin liberalismin piirre on radikaali tasa-arvokäsitys, joka ei pyri klassisen liberalismin tavoin mahdollisuuksien tasa-arvoon vaan enemmänkin lopputuloksen tasa-arvoon.

Moderni liberalismi ei tunnusta, että erot ihmisten menestyksessä johtuvat yksilöiden erilaisista kyvyistä ja valinnoista. Sen mukaan erojen syynä on se, että kaikilla ei ole tasa-arvoisia mahdollisuuksia, koska yhteiskunnassa esiintyy syrjintää sekä avoimessa että rakenteellisessa muodossa.

Modernin liberalismin opit sisäistänyt valtio pyrkii luonnollisesti aktiivisesti poistamaan yhteiskunnassa esiintyvän syrjinnän laajamittaisella sosiaalisella insinöörityöllä eli ns. asennekasvatuksella sekä lainsäädännöllä, joka pyrkii suosimaan syrjittyjä vähemmistöjä valtaväestön kustannuksella. Koska valtio on moraalin vartioijan lisäksi yhteiskunnan ylin vallankäyttäjä, syrjinnän poistamiseen käytetään pakkokeinoja. Koulut, viranomaiset ja erilaiset yhteisöt pakotetaan sitoutumaan suvaitsevaisuuteen ja monikulttuurisuuteen. Syrjintään syyllistyneitä viranomaisia ja elinkeinonharjoittajia rangaistaan.

Yhdenvertaisuuslaki syrjimättömyyden ilmentymänä

Suomessa syrjimättömyyden periaatteet on ehkä parhaiten määritetty Yhdenvertaisuuslaissa, jonka pääpiirteet voi käydä lukemassa täältä. Laki kieltää kaikenlaisen syrjinnän useilla eri elämänalueilla (koulutus, työhönotto, tavaroiden ja palveluiden osto jne.). Koska syrjintä on useissa tapauksissa vaikea todistaa tapahtuneeksi, Yhdenvertaisuuslain 17. pykälässä säädetty käänteinen todistustaakka.

Perinteisesti oikeusvaltiossa pätee ns. syyttömyysolettama eli epäilty on syytön, kunnes hänet oikeudessa todistetaan syylliseksi. Yhdenvertaisuuslaissa on kuitenkin säädetty, että syrjinnästä epäillyn on todistettava syyttömyytensä oikeusvaltion periaatteiden vastaisesti. 17. pykälässä kerrotaan seuraavaa:

Jos joku, joka katsoo joutuneensa 6 §:n vastaisen menettelyn kohteeksi, esittää tässä laissa tarkoitettua asiaa tuomioistuimessa tai toimivaltaisessa viranomaisessa käsiteltäessä selvitystä, jonka perusteella voidaan olettaa, että mainitussa pykälässä säädettyä kieltoa on rikottu, vastaajan on osoitettava, että kieltoa ei ole rikottu. Säännöstä ei sovelleta rikosasian käsittelyssä.

Syrjintärikoksia käsittelee valtioneuvoston nimittämä Syrjintälautakunta, joka on tuomioistuimiin rinnastettava elin ja jonka jäsenet nimittää valtioneuvosto. Jäsenistä suurin osa on saanut oikeusopillisen koulutuksen, mutta joukossa on myös joitakin maallikkoja. Esimerkiksi kulttuurikeskus Caisan johtaja Ahmed Akar on lautakunnan varajäsen.

Syrjintälautakunnalla ei toistaiseksi ole kovin kattavia valtuuksia, sillä se voi lähinnä antaa kieltopäätöksiä ja tuomita syrjintään syyllistynyt uhkasakkoon. Kieltopäätökset tarkoittavat käytännössä, että syrjintää harjoittanutta kielletään jatkamasta syrjintää. Syrjintälautakunta on siis samankaltainen elin kuin aiemmissa kirjoituksissa mainitut kanadalaiset ihmisoikeuskomissiot. Näistä poiketen suomalainen syrjintälautakunta ei käsittele ”sananvapausrikoksia” eli käytännössä kiihottamista kansanryhmää vastaan.

Tästä huolimatta Syrjintälautakuntaa voidaan hyvällä syyllä pitää ”kenguruoikeutena”, jolla on vain vähän tekemistä todellisen oikeudenkäytön kanssa. Tässä esimerkkitapauksessa portsari epäsi sisäänpääsyn Kongon Demokraattisen tasavallan kansalaiselta. Portsari ei päästänyt miestä sisään, koska tällä oli jalassaan valkoiset lenkkitossut. Mies kuitenkin väitti, että ravintolassa oli sisällä väkeä, joilla oli lenkkitossut jalassaan. Vaikka ravintola kielsi syyllistyneensä syrjintään, syrjintälautakunta totesi käänteisen todistustaakan perusteella, että syrjintää oli tapahtunut ja teki kieltopäätöksen. Ravintolaa siis kiellettiin jatkamasta Yhdenvertaisuuslain 6. pykälän mukaista syrjintää.

Työministeriön sivuilta löytyy muitakin esimerkkitapauksia. Näistä voidaan päätellä, että kyse on useimmiten triviaaleista asioista, joiden käsittely Syrjintälautakunnassa on lähinnä veronmaksajien rahojen tuhlausta. Oikeassa tuomioistuimessa näitä asioita ei käsiteltäisi eikä käänteistä todistustaakkaa hyväksyttäisi. Onneksi Syrjintälautakunnan määräämät sanktiot eli kieltopäätökset ovat käytännön merkitykseltään vähäisiä, ainakin toistaiseksi.

Yhdenvertaisuuslaki ja Syrjintälautakunta kuitenkin ilmentävät modernin liberalismin ideologiaa eli abstraktin ”yhdenvertaisuuden” edistämistä tehostamalla syrjityn oikeussuojaa. Yhdenvertaisuuslaki ei estä positiivista erityiskohtelua eli ”syrjittyjen” vähemmistöjen valtaväestöä suurempia etuoikeuksia.

Syrjimättömyyden seuraukset yhteiskunnassa

Syrjimättömyys johtaa pitkällä tähtäimellä negatiivisiin seurauksiin, jotka Suomessa ovat toistaiseksi suhteellisen vähäisiä mutta jotka muualla maailmassa ovat johtaneet absurdeihin tapahtumiin. Suuressa maailmassa syrjinnän kohteena oleminen voi olla taloudellisesti erittäin tuottoisaa.

Brittiläisen Daily Mailin kolumnisti Richard Littlejohn kertoo lesbosotilaasta, joka vaatii miespuoliselta kersantilta työtuomioistuimessa 400 000 punnan korvauksia sukupuolisesta häirinnästä. Työtuomioistuin kuuli, että nainen jakeli toisille sotilaille itsestään otettuja alastonkuvia, joissa hän harrasti seksiä australialaisen naispoliisin kanssa. Lisäksi hänen autonsa rekisterikilvessä oli teksti TART X (”hutsu” X). Syrjinnän kohteena oleminen on naiselle taloudellisesti kannattavaa, kun vertaa korvaussummaa sotavammoista (esim. jalan tai käden menetyksistä) maksettaviin korvauksiin, jotka ovat Britanniassa enimmillään 57 500 puntaa.

Täydellinen syrjimättömyys johtaa lopulta vähemmistöjen tyranniaan, jota on kuvattu tässä artikkelissa. Syrjinnänvastaisen lainsäädännön takia erilaiset vähemmistöt pystyvät vaatimaan lähes mitä tahansa oikeuksia. Näiden mielivaltaisten oikeuksien loukkaaminen on taas osoitus milloin mistäkin fobiasta, kuten homofobiasta, vammaisfobiasta, ksenofobiasta, islamofobiasta jne.

Julkinen keskustelu muuttuu syrjimättömyyden seurauksena banaaliksi ja latteaksi. On vaarallista ottaa voimakkaasti kantaa sellaisen asian puolesta, jonka jokin suojattu vähemmistö kokee omia oikeuksiaan loukkaavaksi. Vain tasa-arvoa ja syrjimättömyyttä estoitta puoltavat lausunnot ovat vaarattomia.

Syrjimättömyyden periaate ei Euroopassa ole mitenkään puoluesidonnainen ilmiö, vaan se kattaa poliittisen kentän oikealta vasemmalle. Ne, jotka eivät suostu allekirjoittamaan täydellistä syrjimättömyyttä ja siihen liittyviä vähemmistöjen erityisoikeuksia, leimataan rasisteiksi, ksenofobeiksi tai homofobeiksi ja suljetaan kylmästi marginaaliin julkisen keskustelun ulkopuolelle. Pahimmassa tapauksessa heidät tuomitaan oikeudessa vankeusrangaistuksiin. Onneksi vankileireihin piikkilanka-aitoineen on vielä matkaa.