Ihmisoikeuksien puolustamista Suomessa ja Kanadassa

Suomessa Tuusulan käräjäoikeus puolusti viimeksi ihmisoikeuksia menestyksekkäästi tuomitsemalla nimellä Tomashot kulkevan nettikirjoittajan 825 euron sakkoihin. Tuomio tuli kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Tästä asiasta on kirjoittanut Matias Turkkila. Jos tuomio tuntuu epäoikeudenmukaiselta, voit tukea Tomashotia maksamalla 10 euron summan tässä osoitteessa kerrotulle tilille.

Tomashot on poistanut sivustonsa netistä, mutta sivusto on yhä luettavissa tässä osoitteessa. Sivuston sisällöstä voi olla ihan mitä mieltä tahansa, mutta Tuusulan käräjäoikeus ei tuossa asiassa kunnioittanut sananvapautta, vaan toimi mielipidepoliisina ja harjoitti sensuuria. Tomashotin tapaus lienee yksi niistä noin 40:stä entisen vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalaisen tekemästä tutkintapyynnöstä, jotka nyt ovat edenneet oikeuskäsittelyyn.

Sivustolle on kirjoittajan omien sanojen mukaan kerätty tapauksia mediasta ja internetin keskustelupalstoilta. Kirjoituksissa Suomen somalivähemmistön edesottamuksista piirtyy negatiivinen kuva. Toki niistä voi myös päätellä, että ehkä kirjoittaja ei erityisemmin arvosta somalikulttuuria. En minäkään arvosta, mutta se ei johdu Tomashotin kirjoituksista, vaan enimmäkseen Ayaan Hirsi Alin kirjasta Infidel, joka on minulla paraikaa luettavana. Ehkä Ayaan Hirsi Alikin pitäisi tuomita kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Viranomaiset ovat Mikko Ellilän ja Tomashotin tapausten myötä alkaneet määrittämään, mitkä mielipiteet ovat hyväksyttyjä ja mitkä eivät. Vapaassa yhteiskunnassa tämä ei kuulu viranomaisten toimivaltaan. Diktatuurissa ja poliisivaltiossa viranomaiset luonnollisesti tekevät näin. Suomi ei ole vielä totalitaarinen poliisivaltio mutta muuttuu sellaiseksi, jos nykyisenkaltainen kehitys jatkuu. Suomessa valtion harjoittama mielipiteiden sensurointi on nimittäin vasta alkutekijöissään. Tässä yhteydessä kannattaa muistaa Natsi-Saksassa eläneen Pastori Niemöllerin sanat:

Ensin ne tulivat hakemaan juutalaiset
enkä minä sanonut mitään -
enhän ollut juutalainen.
Sitten ne tulivat hakemaan kommunistit
enkä sanonut sittenkään mitään -
enhän ollut kommunisti.
Sitten ne tulivat hakemaan ammattiyhdistysihmiset
enkä sanonut siihenkään mitään -
enhän ollut ammattiyhdistysihminen.
Sitten ne tulivat hakemaan minut -
eikä ollut jäljellä ketään,
joka olisi puhunut minun puolestani.

Uusi tapaus Kanadasta

Jos viranomaisten sensuuritoimet menevät läpi, ”nettirasismin” siistiminen ei lopu Tomashotiin tai Mikko Ellilään. Uusia tutkintapyyntöjä tehdään ja kiihotuksen etsintää laajennetaan uusiin ”sananvapausrikoksiin”. Esimerkiksi homoseksuaalisuutta vastustavat ja islamia kritisoivat kirjoitukset otetaan syyniin. Britanniassa homofobia on jo samanlainen rikos kuin kiihotus kansanryhmää vastaan, ja Kanadassa Albertan osavaltion ”ihmisoikeuskomissio” käsittelee Western Standardin kustantaja Ezra Levantin tapausta. Levant erehtyi julkaisemaan Tanskan Muhammad-pilakuvat lehdessään.

Kirjoituksessani Ihmisoikeuksien puolustamista Kanadassa kuvasin, kuinka MacLeans-viikkolehti joutui ”ihmisoikeuskomissioiden” tulilinjalle, kun se julkaisi otteita kolumnisti Mark Steynin kirjasta America Alone. Sekä Levant että MacLeansin väki pystyvät puolustamaan itseään tehokkaasti toisin kuin Tomashotin kaltainen yksinäinen nettikirjoittelija. Lisäksi ”ihmisoikeuskomissiot” eivät ole oikeita tuomioistuimia, vaan niitä voi oikeasti kutsua nimellä ”kenguruoikeus” (Kangaroo Court), koska komissioiden jäseninä ei ole tuomareita eikä kaikilla jäsenillä edes ole lainopillista koulutusta.

Ezra Levant nauhoitti kuulustelut videolle ja on julkaissut ne Youtubessa. Levantin avauspuheenvuoro (ohessa tekstimuodossa) kyseenalaistaa ”ihmisoikeuskomission” oikeuden tuomita hänet ja antaa muutoinkin karun kuvan komissioiden toiminnasta. Levant toteaa Muhammad-pilakuvien julkaisusta seuraavaa:

Kun Western Standard julkaisi Muhammad-pilakuvat kaksi vuotta sitten, minä olin kustantajana. Kyseessä oli julkisen elämäni ylpein hetki. Tekisin saman uudelleen tänään. Vaikka Western Standard ei enää valitettavasti ilmesty paperimuodossa, julkaisin pilakuvat tänä aamuna uudelleen sivustollani ezralevant.com.

Suomen Sisu –järjestö joutui poliisitutkinnan kohteeksi, kun se julkaisi pilakuvat kotisivullaan. Tuolloin syyttäjä jätti syytteen nostamatta, koska yhdistyksen ”tarkoituksena ei ollut loukata uskonrauhaa”. Suomen Sisun päätös julkaista pilakuvat tulkittiin siis poliittiseksi protestiksi (mitä se varmasti olikin). Kun tarkemmin ajattelee, Suomen Sisun aikomuksilla ei pitäisi oikeusvaltiossa olla mitään merkitystä, koska aikomukset kuuluvat ajatusrikosten piiriin. Ezra Levant kieltäytyy perustelemasta aikomuksiaan:

Miksi aikomukseni kustantajana ovat merkityksellisiä, kun päätellään, onko kuvien julkaisu laillista vai ei? Vastaus on se, että nämä ”ihmisoikeuskomissiot” kiinnostuneita George Orwellin kutsumista ajatusrikoksista. Jos ajatukseni ovat puhtaat, kuvien julkaisu saisi heidän siunauksensa.

Kanadan ihmisoikeuskomissiot edustavat siis valtion mielivaltaa eivätkä oikeutta. Levant toteaa niiden tasapuolisuudesta seuraavaa:

Valituksen tekijän, tässä tapauksessa radikaalin muslimi-imaamin, joka on koulutettu virallisesti antisemiittisessä saudiarabialaisessa yliopistossa ja joka on avoimesti vaatinut sharia-lakia Kanadan ylimmäksi ohjenuoraksi, ei tarvitse maksaa penniäkään. Albertan veronmaksajat maksavat minua vastaan tehdyn valituksen käsittelystä. Valituksen kohteet, kuten Western Standard, maksavat omien lakimiestensä kustannukset itse. Vaikka voitamme, me samalla häviämme – prosessista itsestään on tullut rangaistus.

Aivan samalla tavalla pelkkä tutkintapyyntö sellaisenaan on jo rangaistus yksittäiselle nettikirjoittelijalle puhumattakaan oikeudenkäynnistä ja tuomiosta. Yksittäisellä nettikirjoittajalla ei ole viranomaiskoneistoa takanaan eikä välttämättä taloudellisia resursseja puolustaa itseään kunnolla. Vähemmistövaltuutettu voittaa, vaikka tuomiota ei tulisikaan. Vähemmistövaltuutetun tavoitteena ei olekaan tuomio sinänsä vaan keskustelun vaientaminen. Vähemmistövaltuutettu haluaa kontrolloida julkista keskustelua ja karsia sieltä väärät mielipiteet ja epämiellyttävät tosiasiat.

Kanadan ihmisoikeuskomissioita ei perustettu tukahduttamaan sananvapautta. Yksi perustamisessa 60- ja 70-luvuilla mukanaolleista, kansalaisoikeusaktivisti Alan Borovoy sanoi: ”Tätä roolia tuskin ajattelimme ihmisoikeuskomissioille. Oikeutta julkaista pilakuvat ei pitäisi millään tavalla asettaa kyseenalaiseksi.” Borovoy jatkaa vielä toimenpide-ehdotuksella: ”Olisi parasta muuttaa Ihmisoikeuslakia tulkintaepäselvyyksien välttämäiseksi.”

Avauspuheenvuoronsa lopuksi Levant toteaa komissiosta seuraavaa:

En luota tähän naurettavaan komissioon lainkaan. Sen sijaan luotan albertalaisten ja kanadalaisten oikeudenmukaisuuteen ja järkevyyteen. Mitä paremmin he ymmärtävät tämän tapauksen, sitä järkyttyneempiä he ovat. Olen täällä pakosta vastaamassa komission kysymyksiin. Minä en kuitenkaan ole täällä syytettynä, vaan kanadalaisten vapaus on.

Suomalaisen vähemmistövaltuutetun toimenkuva löytyy täältä. Tuskin lainsäätäjän tarkoituksena oli täälläkään tehdä vähemmistövaltuutetusta mielipidepoliisia ja sensuuriviranomaista. Entinen vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen kuitenkin muutti viran luonnetta ja keskittyi ”nettirasismin” torjuntaan. Puumalaisen yritykselle sensuroida Fazerin lakritsipatukan käärepapereita naurettiin yleisesti. Lehtien pääkirjoituksissa arvosteltiin Puumalaista suhteellisuudentajun puutteesta, mielestäni täysin aiheellisesti.

Niitä, jotka nyt joutuvat oikeudessa vastaamaan Puumalaisen tehtailemiin tutkintapyyntöihin, tuskin naurattaa kovin paljon. Jos Suomessa olisi oikeasti vastuullinen valtamedia, se nostaisi asiasta haloon, mutta tätä tuskin näemme vaan pelkästään vaikenemista ja muutaman pikku-uutisen sisäsivuilla. Samalla tavalla valtamedia vaikeni Suomen Sisun esitutkinnasta. Kun tieto Mikko Ellilän tutkintapyynnöstä tuli julkisuuteen, Helsingin Sanomien Maija Aalto toivotti hyvää sananvapauden päivää ja kertoi tietäväisenä, ettei Suomessa ole suuria ongelmia sananvapauden suhteen.

Sananvapautta ei kuitenkaan ole tehty kaikkien hyväksymiä mielipiteitä varten vaan sellaisia, joista joku voi suuttua ja jopa loukkaantua. Mielipiteiden ilmaisu on katsottu tärkeäksi perusoikeudeksi, mistä syystä oikeusvaltiot eivät rajoita sananvapautta. Erityisesti vapaus esittää poliittisia näkemyksiä on erittäin tärkeä, koska demokraattinen päätöksenteko edellyttää, että kansalaisilla ja päätöksentekijöillä on mahdollisuus hankkia tietoa vapaasti. Tämä ei kuitenkaan voi toteutua yhteiskunnassa, jossa viranomainen etukäteen päättää, mitkä mielipiteet ovat hyväksyttäviä ja mitkä eivät.