Lenin ja hyödyttömät idiootit

Olen tässä blogissani keskittynyt islamin ja lännen väliseen konfliktiin, mutta viime päivinä Suomessa menneisyyden haamut ovat alkaneet nostaa päätään. Joukko entisiä stalinisteja, kulttuurielämän vaikuttajia ja akateemisia vaatii Leninin patsaan pystyttämistä Helsinkiin.
Nimilista on löydettävissä täältä, täältä ja täältä asiaankuuluvine kommentteineen.

Kommunistien rikoksia ihmisyyttä vastaan ei tarvitse erikseen mainostaa. Ne on lueteltu varsin seikkaperäisesti Kommunismin mustassa kirjassa, jossa myös vähän valotetaan syitä, miksi kommunistiset järjestelmät kaikkialla johtivat mittaamattomaan kärsimykseen ja tuhoon.

Monet entiset ja nykyiset kommunistit puolustelevat aatetta hyvällä tarkoituksella. Kommunismi pyrkii tasa-arvoiseen ja luokattomaan yhteiskuntaan. Lyhyesti sanottuna aate on hyvä, mutta toverit pilasivat sen. On kuitenkin perusteltua epäillä itse aatteen hyvyyttä, jos kaikki sen hedelmät ovat mätiä.

Kommunismi on Karl Marxin kehittelemä yhteiskunnallinen utopia, joka perustuu luokattomaan ja valtiottomaan yhteiskuntaan sekä tuotantovälineiden yhteisomistukseen. Marx syytti kapitalistista yhteiskuntaa työläisten riistosta, ja hänen mukaansa riisto voi loppua vain proletariaatin vallankumouksen kautta. Marx ei kuvaillut utopiaa kovinkaan tarkasti, mutta hän loi poliittisen teorian, jonka mukaan vallankumous olisi vääjäämätön seuraus kapitalismin sisäisistä ristiriitaisuuksista.

Marx jäi elinaikanaan varsin marginaaliseksi kirjoittajaksi, mutta hänen teoksensa inspiroivat työväenliikettä hänen kuolemansa jälkeen. Varsinaisesti Marxin ajatukset löivät itsensä läpi Vladimir Iljitsh Leninin johdolla toteutetussa Lokakuun vallankumouksessa. Lenin toteutti vallankumouksen ja käynnisti ensimmäisen Marxin ajatuksiin pohjautuvan yhteiskuntakokeilun.

Vallankumouksen käytännön toteuttaja

Luonnollisesti vallankumousta ei voi tehdä ilman, että joku ryhtyisi vastarintaan. Leninin ja hänen tovereidensa kukistivat vastarinnan järjestelmällisen siviiliväestöön kohdistuvan terrorin avulla. Vallankumouksen käsikassarana oli heti alusta alkaen salainen poliisi, KGB:n edeltäjä Tsheka päällikkönsä Felix Dzherzhinskyn johdolla. Stalinin terrori on historiankirjoituksessa saanut enemmän huomiota, mutta terrori oli bolshevikkien toiminnan lähtökohta heti alusta lähtien, minkä Lenin myös selväsanaisesti ilmaisi.

Terrorin lisäksi Lenin loi myös toisen instituution eli vankileirit, vaikka Stalin saa kunnian tämänkin ajatuksen viemisestä loogiseen päätökseensä. Leninin aikana poliittisia vastustajia suljettiin Vienanmerellä sijaitseville Solovetskin luostarisaarille, jonne perustettin vuoteen 1939 asti toiminut Neuvostoliiton ensimmäinen vankileiri.

Miten humaani yhteiskuntakokeilu voi johtaa terroriin ja vankileireihin? Näin kävi siksi, että kommunismi edellytti vallankumousta ja omaisuuden takavarikointia laillisilta omistajilta. Tätä tarkoitusta varten vallankumousta vastustaneet ihmisryhmät luokiteltiin vihollisiksi, ja heiltä riistettiin ihmisarvo. Hyvän tarkoituksen eteen tarvitaan ihmisuhreja, joista ei ole puutetta yhdessäkään kommunistisessa kokeilussa Maon Kiinasta Kuubaan tai Kambodzhaan.

Kommunismin syvin olemus

Kommunistit lännessä elättelivät pitkään myyttiä hyvästä Leninistä ja oikealta tieltä poikenneesta Stalinista. Aleksandr Solzhenitsyn kuitenkin kumosi tämän harhakuvan kirjallaan Vankileirien saaristo, jossa hän silminnäkijäkuvauksiin perustuen selittää, miten Lenin loi perustan orjataloudelle ja keskitysleirijärjestelmälle. Myöhemmin hän seuraa leirijärjestelmän kehitystä huippuunsa Stalinin kaudella ja päättää kertomuksensa vuoteen 1956, jolloin Nikita Hrustshev tuomitsi Stalinin rikokset ja henkilökultin salaisessa puheessaan.

Stalinin kuoleman jälkeen leirijärjestelmää vähitellen purettiin ja lievennettiin, mutta Gulagista ei voinut Neuvostoliitossa avoimesti keskustella ennen Gorbatshovin kautta. Solzhenitsynin kirjan suurin rikos oli syyllistää Stalinin kanonisoima Lenin, mikä johti lännessä Leninin historiallisen roolin uudelleentulkintaan. Lisäksi kirjailija väitti, että neuvostojärjestelmä ei voinut toimia ilman aitoa vangitsemisen uhkaa ja että maan infrastruktuurihankkeet olivat pitkälle riippuvaisia vankityövoimasta.

Suomi ja kommunismi

Suomessa Neuvostoliiton avoin arvostelu oli harvinaista eikä Vankileirien Saaristoa voitu julkaista täällä, vaan se piti painaa Ruotsissa. Ehkä tästä syystä kommunismin todellinen luonne ei koskaan valjennut kiihkeimmille aatteen kannattajille tai heidän myötäjuoksijoilleen. Eräät heistä eivät vieläkään ymmärrä, minkälaiselle jakobiinille he ovat patsasta hommaamassa. Tai ehkä he tietävät, sillä perusteluna Lenin-patsaalle on esitetty Leninin vaikutusta Suomen itsenäisyydelle.

Leninin rooli on kuvattu suomettumisen ajan elokuvallisessa pohjanoteerauksessa eli vuonna 1975 valmistuneessa elokuvassa Luottamus, jonka toisena ohjaajana toimi Edvin Laine. Elokuvaa pakkosyötettiin 70-luvun koululaisille aidossa YYA-hengessä. Useimmat katsojat todennäköisesti selvisivät siitä ilman pysyviä vaurioita. Leninin tunnustusta Suomen itsenäisyydelle ei parhaimmalla tahdollakaan voi kutsua muuksi kuin pragmaattiseksi toimenpiteeksi, mutta 1970-luvun ilmapiirissä oli poliittisesti sopivaa korostaa hänen hyväntahtoista rooliaan.

Suomessa ja yleisemminkin lännessä kommunismin kannatus ei aiheuta samanlaista stigmaa kuin toisen totalitaristisen kokeilun eli natsismin kannatus. Monet entiset taistolaiset, jotka 70-luvulla vaativat vallankumousta, toimivat edelleen merkittävissä tehtävissä politiikassa, yliopistoissa ja tiedotusvälineissä. Aina silloin tällöin pinnalle pääsee kuplia menneisyydestä kuten tässä Helsingin Sanomien artikkelissa, jossa Stakesin tutkimusprofessori Sakari Hänninen ihmettelee, miksi Suomessa on viimeisen kymmenen vuoden aikana vaiettu yhteiskuntaluokista. Hänninen sanoo mm. seuraavaa: ”Kieli, jolla yhteiskunnallisista ilmiöistä puhutaan, on yhä enemmän pääoman kieli.”

Hänninen on myös huolissaan yhteiskuntatieteiden antautumisesta markkinatalouden edessä. Minä taas sanon, että yhteiskuntatieteet ovat tehneet itsestään merkityksettömän takertumalla vanhoihin jo kaatuneisiin toteemeihin eli Leninin ja Marxin ajatuksiin luokkataistelusta. Yliopiston käytävillä ja luentosaleissa Marxin aatteet voivat vielä käydä kaupaksi, mutta muualla ne ovat menettäneet täysin merkityksensä.

Termiä hyödyllinen idiootti käytettiin länsimaissa asuvista Neuvostoliiton myötäjuoksijoista. Leninin patsasta ajavia ei voi enää kutsua tällä nimityksellä, koska neuvostojärjestelmä kaatui 16 vuotta sitten. Siksi heitä on parempi kutsua hyödyttömiksi idiooteiksi.