Kunnia niille, joille kunnia kuuluu

Silloin, kun omat ajatukset käyvät vähiin, kannattaa kiinnittää huomio muihin. Niin minäkin teen tällä kertaa. Onhan minulla toki pari ajatusta kypsymässä myöhempää käyttöä varten, mutta nyt ajattelin käyttää tämän kirjoitukseni muiden kehumiseen. Toki kehun muita bloggaajia heidän kommenttiosastoillaan, koska maailmassa ei ikinä anneta liikaa ansaittua tunnustusta. Ansaitsematonta nuoleskelua esiintyy sitäkin enemmän.

Kymin lahja Suomelle

Internetissä kaikki keskustelu muuttuu luonteeltaan aggressiiviseksi ja henkilöön käyväksi jossain vaiheessa. Näin on siksi, että pelkkään tekstiin perustuvassa kommunikaatiossa nyanssit jäävät helposti vaille huomiota. Tästä huolimatta Hätäpäiden kalinaa –blogin pitäjä esiintyy aina maltillisesti eikä käyttäydy juuri koskaan aggressiivisesti.

Tunnen Idan Futisforumilta, jossa hän kirjoitteli ja kirjoittelee edelleen samalla tavalla kuin blogissaan. Itse asiassa suvaitsevaisuus ja maltillisuus kuvaavat parhaiten Idaa, vaikka hänen mielipiteensä maailman menosta ovat monesti itseään suvaitsevaisina pitävien mielestä suvaitsemattomia. En ole aina pitänyt Kymenlaaksosta kotoisin olevien persoonallisuudesta tai edesottamuksista yleensä. Nimimerkki Ida on kuitenkin näyttänyt, mitä on Kymi.

Hyvä omalla alallaan

Olen aina pitänyt ihmisistä, jotka ovat oikeasti hyviä omalla alallaan, mutta eivät tee siitä numeroa muuten, kuin kirjoittamalla analyyttista tekstiä. Markku Jokisipilä pystyy tähän aina, kun hän kirjoittaa historiallisista aiheista. Tutustuin Jokisipilän blogiin, koska muistin Futisforumin nimimerkki The Raadon, ja lisäksi Jokisipilä pitää Motorheadista ja Thin Lizzysta. Myös aiempi harrastuneisuus kestävyysurheiluun yhdistää meikäläistä ja Jokisipilää.

Blogin kirjoituksia lukiessa ei ole voinut välttyä vaikutelmalta, että Jokisipilä tietää, mistä puhuu. Hän myös osaa ilmaista itseään selkeästi eikä sorru poliittiseen tarkoitushakuisuuteen. Jos joku on hyvä omalla alallaan, hänelle kuuluu tunnustus tästä. En itse asiassa piittaa Jokisipilän poliittisista mielipiteistä, vaikka hän on ainakin kerran maininnut sanan uusliberalismi, koska hänen teksteistään käy ilmi, että hänen tutkimusetiikkansa kestää päivänvalon. Toivottavasti Markun päivystävän dosentin ura televisiossa jatkuu nousujohteisesti. Alalla on huomattavasti huonompiakin toimijoita.

Markku näyttää pitävän Kemppistä hyvänä bloggaajana, missä hän on tietysti oikeassa. Markun ei kuitenkaan pidä hävetä tekstiensä laatua, vaikka tuotteliaisuudeltaan hän ei yllä samaan kuin Kemppinen. Laatu korvaa määrän, aina.

Besserwisserististä pakinointia

Pikkupojan Keisarin uudet vaatteet –blogi herätti mielenkiintoni, koska olin itse kiinnittänyt huomiota Helsingin Sanomien journalistisen tason laskuun jo pitkään. Myös lehden vasemmistolainen linja tietyissä aiheissa herätti ärtymystä. Pikkupojan blogin ansiosta olen saanut hihitellä rauhassa Totuuden journalistisille rimanalituksille.

Itse kannatan markkinataloutta ja taloudellista liberalismia. En kuitenkaan tunnustaudu libertaariksi, mikä edellyttäisi huomattavasti ideologisesti puhdasoppisempaa linjausta, kuin mihin itse olisin valmis. Toivon kuitenkin, että Pikkupoika jatkaa besserwisserististä pakinointiaan samalla tavalla kuin tähän asti.

Pikkupojan mieliaihe on ilmastonmuutos. Minulla ei ole tieteellistä kompetenssia päätellä, onko ilmastonmuutos totta vai tarua. Pikkupoika kuitenkin antaa aihetta epäillä ilmastomuutoksen puolestapuhujien älyllistä rehellisyyttä. Historiasta olen oppinut, että politisoitu tiede on epäilyttävää, ja ilmastomuutoksesta vaahtoavat enimmäkseen edustavat äärimmilleen politisoitua tiedettä.

Sananvapauden puolustaja

Mikko Ellilä kirjoittaa kärkevästi vailla tarvetta tehdä kompromisseja. Hänen kirjoituksissaan esitetyt mielipiteet kylmentävät meikäläisen selkäpiin, koska ne ovat niin kauheita, että en itse pystyisi niistä kirjoittamaan. Kuitenkin Mikolla on taito esittää asiat selkeästi ja ymmärrettävästi ilman kaunistelua. Minulla ja monella muulla bloggaajalla ei ole vastaavaa kykyä.

Vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen teki tutkintapyynnön Ellilän kirjoituksesta Yhteiskunta koostuu ihmisistä. Mikään muu suomalaisen virkamiehen teko ei ole ärsyttänyt minua koskaan yhtä paljon, mikä varmasti käy ilmi tämän blogin kirjoituksista. Tapahtuneen jälkeen ymmärsin lopullisesti, että suomalainen sananvapaus ei ole vapautta ensinkään, vaan se voidaan tarvittaessa uhrata poliittisen tarkoituksenmukaisuuden nimissä.

Sananvapautta ei määritetä ajan henkeen kuuluvan valtaideologian mukaan, vaan nimenomaan sen perusteella, miten hyvin yhteiskunta sietää valtavirrasta poikkeavia mielipiteitä. Suomi on tässä suhteessa epäonnistunut pahoin, kiitos Mikko Puumalaisen ja Mika Illmanin.

Ne internetiin kirjoittavat ihmiset, jotka eivät nyt saaneet suitsutusta lohduttautukoot sillä, että kehut aiheuttavat suomalaisessa vaatimattomuuteen kannustavassa kulttuurissa lähinnä vaivautuneisuutta. Joku voi loukkaantua siitä, että juuri hänet on jätetty vaille kehuja, vaikka muita vastaavantasoisia bloggaajia on kehuttu. Minulla ei kuitenkaan ole rajattomasti uusia ajatuksia kirjoitettavana, joten joudun myöhemmissäkin kirjoituksissa kehumaan muita, koska omaa sanottavaa ei ole riittävästi.