Terveen järjen pilkahduksia

Vaikka maahanmuuttokeskustelua hallitseekin suvaitsevainen monikulttuurinen hymistely, ei pidä erehtyä luulemaan, että monikultturistien mielipide edustaisi kansan tai edes poliitikkojen enemmistöä. Ns. suvaitsevaiset vain ovat pelotelleet vastustajat hiljaiseksi leimaamalla heidät suvaitsemattomiksi tai jopa rasisteiksi.

Tässä ilmapiirissä on piristävää nähdä maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvia kommentteja eturivin poliitikoilta ja yhteiskunnallisilta ajattelijoilta. Paavo Väyrynen, Jyrki JJ Kasvi, Eero Paloheimo, Petteri Järvinen ja Osmo Soininvaara ovat esittäneet oman panoksensa keskusteluun. Kaikkia näkemyksiä yhdistää se, että ne ovat ristiriidassa vallitsevan monikulttuuripolitiikan kanssa. Edella mainitut henkilöt ovat julkisesti omalla nimellään ilmaisseet suoraan tai epäsuorasti, että maahanmuutto ei välttämättä ole vastaanottajayhteiskunnalle hyödyllistä.

Osmo Soininvaaran kunniaksi on sanottava, että hän sallii omassa blogissaan varsin avoimen keskustelun asiasta ja osallistuu myös itse keskusteluun. Itse kommentoin tässä Soininvaaran blogissaan esittämiä näkemyksiä. Ensimmäinen kirjoitus Maassa maan tavalla oli itse asiassa suhteellisen radikaali, ja seuraavassa jutussaan Osmo vähän vetää jo sanojaan takaisin.

Maassa maan tavalla –jutussaan Osmo kirjoittaa

Suomi on mitä ilmeisemmin - ja toivottavammin - lisääntyvän maahanmuuton kohteena.

Maahanmuutto ei sinänsä ole positiivinen tai negatiivinen asia. Maahanmuutossa on olennaista, miten hyvin maahanmuuttajan ja vastaanottajayhteiskunnan tarpeet kohtaavat. Maahanmuutolle pitää olla aitoa tilausta eli käytännössä kasvavassa taloudessa työvoiman tarve ylittää kotimaisen tarjonnan. Tästä on seurauksena palkkojen nousu ja mahdollisesti myös työvoimapula, jota paikkaamaan maahanmuuttoa tarvitaan.

Suomessa tällainen tilanne on muutamilla teollisuuden aloilla kuten esimerkiksi rakentamisessa. Tätä työvoimapulaa on jo paikattu tuomalla vuokratyövoimaa Suomen lähialueilta. Tällaisen työvoimatarpeen täyttämiseen ei kauheasti tarvita valtiota, vaan pikemminkin valtion asettamia keinotekoisia esteitä pitää pyrkiä purkamaan.

On myös toisenlaista työvoimapulaa, jota esiintyy lähinnä poliitikkojen puheissa. Väestö ikääntyy ja oletettavasti työvoimaa lähtee eläkkeelle julkisen sektorin hoivatyöpaikoista. Tätä pulaa paikkaamaan tarvitaan hallitusohjelman mukaan työperäistä maahanmuuttoa. Kannattaa kuitenkin huomata, että maahanmuutto ei välttämättä ole mikään ratkaisu tähän oletettuun tulevaan työvoimapulaan.

Näin on, koska maahanmuutosta aiheutuu muita kustannuksia. Voi lisäksi olla, että muunlaiset ratkaisut kuten eläkeiän nostaminen, palkkojen nosto ja toiminnan tehostaminen investoinneilla tuottavat paremman lopputuloksen. Joka tapauksessa lienee selvää, että maahanmuutto ei yksinään ratkaise väestön ikääntymisen aiheuttamia ongelmia. Ja mikä estää rekrytoimasta työvoimaa sitten, jos työvoimapula realisoituu samalla tavalla kuin yksityiset yritykset tällä hetkellä tekevät?

Lopuksi on syytä todeta, että kansalaisella on täysi syy epäillä työperäisen maahanmuuton nimellä kulkevaa suurisuuntaista poliittista hanketta. Poliitikkovetoisilla operaatioilla on taipumus epäonnistua ja tuottaa toisenlainen lopputulos, kuin alkujaan ajateltiin. Emme varmasti halua työperäisiä maahanmuuttajia tänne odottamaan oletettua tulevaa työvoimapulaa.

Soininvaara ja islam

Soininvaara muistuttaa suvaitsevaisuuden rajoista ja kommentoi maahanmuuttajien kulttuuriin liittyviä piirteitä:

Aika imperialistisia ja uskonnonvapauden vastaisia piirteitä sisältyy myös eräisiin islamilaisuuden suuntauksiin.

Tässä Soininvaara jää puolitiehen. Hän ei ole vielä tunnustanut sitä ikävää tosiasiaa, että uskonnoissa on oikeasti eroja. Kaikki uskonnot eivät ole samanlaisia eivätkä pyri samaan päämäärään.

Islam ei ole uskonto sillä tavalla kuin käsite länsimaissa ymmärretään. Se on kaikki elämänalueet kattava kokonaisvaltainen oppirakennelma. Islamilaisen sosiaalisen järjestyksen levittäminen on olennainen osa islamia eikä pelkästään ”sisälly eräisiin islamilaisuuden suuntauksiin”. Lännessä uskonnolla on oma paikkansa ja se on selkeästi erotettu politiikasta. Islamin kohdalla tällaisen eron tekeminen on mahdotonta, koska islam sisältää Allahilta saadun sharia-lain.

Siinä missä kristinusko on sekä perusluonteeltaan että historiallisen kehityksen tuloksena yksityisen ihmisen pelastusoppi ja hengellisen elämän lähde, islamissa laki ja sosiaalinen järjestys korostuvat hengellisen sisällön jäädessä taustalle. Kristinuskon päämääränä on taivasten valtakunta, mutta islamia kiinnostaa enemmän imperiumi tässä maailmassa. Viimeinen tuomio tulee, kun maailmassa ei palvota muuta jumalaa kuin Allahia.

Islam tekee selvän eron uskovien ja ei-uskovien maailmaan. Uskovat ovat lähtökohtaisesti ei-uskovia parempia ihmisiä. Ei-uskovien kohtelua eivät koske samat moraalisäännöt kuin uskovien kohtelua.

Maltillista islamia ei ole olemassa. Johan Turkin pääministerikin tämän totesi, kun sanoi että islam on islam. Jos olisi olemassa jokin maltillinen islam, sitten islameita olisi useampia eikä niin voi olla. Ns. maltilliset muslimit eivät noudata jotain maltillista islamia, vaan noudattavat oman uskontonsa säädöksiä valikoivasti ja vähemmän tiukasti kuin ns. fundamentalistiset uskonveljensä.

Näiden tosiasioiden ja muslimien havaitun käyttäytymisen perusteella laajamittaisen muslimien maahanmuuton salliminen tarkoittaa suurta riskinottoa tulevien sukupolvien kustannuksella. Maahanmuuttopolitiikkaa ei pidä rakentaa toiveajattelun varaan ja kuvitella, että kyllä ne muslimit siitä maallistuvat ja sopeutuvat. Havainnot Länsi-Euroopan muslimivähemmistöistä eivät tue tätä kuvitelmaa, sillä toisen ja kolmannen sukupolven muslimimaahanmuuttajat ovat keskimäärin työn perässä maahan muuttaneita vanhempiaan radikaalimpia.

Myöskään kotouttamisen eli käytännössä sosiaalisen insinöörityön varaan ei pidä laskea silloin, kun kyse on kulttuuriin olennaisesti liittyvistä piirteistä. Yksittäiset muslimit voivat päästä irti uskontonsa rajoituksista ja sulautua länsimaiseen yhteiskuntaan. Kun puhutaan suurista ihmisjoukoista, sulautuminen on pikemminkin poikkeus kuin sääntö.

Osmo Soininvaaralla on siis vielä matkaa tosiasioiden tunnustamiseen, joka on järkevien poliittisten linjausten perusedellytys. Moni ns. maahanmuuttokriitikko tunnistaa Osmon kirjoituksista itsensä ajalta ennen ikävien tosiasioiden lopullista valkenemista. Ehkä Osmo vielä pääsee perille, mutta todennäköisemmin hän joutuu viiteryhmänsä (vihreät) paineen takia ottamaan takapakkia, mistä hänen seuraava maahanmuuttoon liittyvä kirjoituksensa Maahanmuuttajakeskustelussa todistaa.