Suomi, EU ja Malisen puheet

 

Viikon merkittävin tapaus oli kunnallisvaalien siirron ohella GNS Economicsin toimitusjohtaja Tuomas Malisen ”testamentti” Heikelä ja Koskelo -kanavalla Youtubessa.

Malinen on tullut tunnetuksi viimeisimmän EU -tukipaketin kiivaana vastustajana. Hänen mukaansa tukipaketti vie liittovaltion ja tulonsiirtounioniin eikä moinen ole Suomen kansallisen edun mukaista.

EU on hidastettu vallankaappaus

Malisen väitteissä, että tukipaketti tehdään euron pelastamiseksi, ei ole mitään uutta ja ihmeellistä kuten ei myöskään hänen julkisuudessa esittämissä lausunnoissaan yhteisvaluutan taloudellisesta tuhoisuudesta. Jopa Saksassa tunnettu toisinajattelija Thilo Sarrazin on kirjoittanut kirjan, jossa hän sanoo, että Eurooppa ei tarvitse euroa yhtään mihinkään, jos puhutaan taloudesta.

Kun päätös yhteisvaluutasta tehtiin Maastrichtin sopimuksessa, elettiin kommunismin jälkeistä euforian aikaa. Euroopan integraatioon suhtauduttiin erittäin positiivisesti lukuun ottamatta Britannian tuolloista pääministeriä Margaret Thatcheria, jolle EU:n todellinen luonne lopulta selvisi. Tästä syystä Thatcherin kabinettikollegat syrjäyttivät tämän ja istuttivat tilalle John Majorin.

En tiedä, miten hyvin Malinen ymmärtää EU:n perusluonteen. Todennäköisesti aika hyvin, koska hän heti osaa yhdistää tukipaketin liittovaltiohankkeeseen.

Euroopassa brittiläiset euroskeptikot ovat mielestäni parhaiten selvittäneet EU-projektin luonteen, tavoitteet ja toimintatavat. Itse seurasin pitkään EU Referendum -blogia, jota pitää edellene Richard North, joka on aikanaan toiminut Nigel Faragen avustajana europarlamentissa. North kirjoitti yhdessa nyt jo edesmenneen Christopher Bookerin kanssa kirjan Great Deception: The Secret History of the European Union. Kirja on julkaistu vuonna 2005, joten siitä puuttuvat viimeisimpien eurokriisien käänteet.

Kirjassa lähdetään Euroopan Unionin varhaishistoriasta, joka siis ei ollut II maailmansodan päättymisen jälkeinen aika vaan Kansainliiton epäonnistuminen. Tuolloin EU:n perustajaisä Jean Monnet sai idean yhtenäisestä Euroopasta, joka luotaisiin asteittain pienin askelin kuitenkin siten, että jokainen askel vie kohti suurempaa integraatiota. Tätä ns. ”Monnetin menetelmää” käyttäen ylikansallinen supervaltio on syntynyt Hiili- ja teräsunionista Euroopan talousyhteisösi (EEC) ja edelleen Euroopan Unioniksi, joka siis tuli uuden poliittisen unionin nimeksi.

Yhteisvaluutta euron puutteet eli ns. ”valuviat” olivat hyvin tiedossa jo perustamisvaiheessa. Puutteista ei välitetty vaan ne oli tarkoitus korjata kriisin tullessa. Ratkaisu olisi integraation syventäminen, joka oli ja on patenttiratkaisu kaikkiin ongelmiin. Kriisin ratkaisu lisää aina integraatiota. Kerran keskushallinnolle luovutettua valtaa ei koskaan luovuteta takaisin jäsenvaltioille. Näin tapahtui vuoden 2015 pakolaiskriisissä, joka johti turvapaikanhakijoiden keskitettyyn jakoon EU:n jäsenmaiden kesken. Meneillään oleva koronakriisi johtaa sekin luultavasti integraation lisääntymiseen, joskaan ei välttämättä suoraan liittovaltion vaan askeleeksi siihen suuntaan.

Euroopan Unionista voi myös sanoa, kuten Christopher Booker tässä vanhassa kirjoituksessaan, että sitä ei koskan ollut edes tarkoitettu demokratiaksi. Sen sijaan EU on perusluonteeltaan teknokraattinen, koska sen perustajaisä Monnet oli teknokraatti. Järjestelmä oli tarkoitettu virkamiehille ja toisin kuin aikanaan Kansainliitossa, päätöksenteko oli ylikansallista eli kaikkia jäsenvaltioita sitovaa jo heti alusta alkaen. Teknokraatit vihaavat kahta asiaa: kansallisvaltion veto-oikeutta ja tarvetta kysyä asioita kansalaisilta vaaleissa.

On vielä yksi asia, joka käy erityisen hyvin ilmi Malisen puheista Heikelän ja Koskelon ohjelmassa. Suomen poliittiset johtajat ovat olennainen osa EU-järjestelmää ja täysillä mukana sen toiminnassa. EU on vahvistanut kansallisvaltioissa erityisesti toimeenpanovallan merkitystä ja tehnyt kansanedustuslaitoksista suurelta osin kumileimasimia. Demokratian kulissit säilyvät mutta sisältö muuttuu koko ajan ontommaksi.

Malisen puheet siitä, miten pääministeri Sanna Marinia ohjaillaan ulkomailta, kertovat EU-päätöksenteosta ja siitä, miten vähäiseksi Suomen vaikutusvalta omiin asioihin on mennyt.

Pienestä valtiosta tuleville poliitikoille ”pääsy pöytiin”, joissa päätetään asioista on iso asia. On paljon hienompaa olla mukana päättämässä koko Euroopan asioista kuin pelkästään syrjäisen Suomen.

EU myös tarjoaa poliitikoille ja virkamiehille uramahdollisuuksia, jotka eivät olisi kotimaassa mahdollisia. Näistä muodostuu EU-järjestelmään olennaisena osana kuuluva rakenteellinen korruptio, joka sitouttaa kansallisvaltioiden poliitikot EU-järjestelmään ja auttaa heitä unohtamaan kansallisen edun.

Taloudellisesti EU:n kaltaiset järjestelyt hyödyttävät erityisesti suuria monikansallisia korporaatioita, joille on olennaista, että kansallivaltiot eivät kykene estämään tai haittaamaan näiden korporaatioiden toimintaa millään tavalla. Maailman rikkaimmat ihmiset kutsuvat silloin tällöin nuoria ja lupaavia poliitikkoja Bilderberg-ryhmään keskustelemaan asioista. Näin kävi mm. Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäelle, jonka kanta EU:n liittovaltiokehitykseen muuttui Malisen mukaan aiempaa myönteisemmäksi Bilderberg-kokouksen jälkeen.

Jyrki Kataisen kaltainen vähäisellä substanssiosaamisella varustettu poliitikko tuskin olisi selvinnyt EU:n komissioon, ellei hän olisi poliittisen uransa aikana tehnyt palveluksia globalisteille. Katainen muodosti hallituksen aikanaan ilman vaalivoittaja Perussuomalaisia, varmisti Suomen tuen Kreikalle ja kertoi kansalaisille, että ”me tienataan tällä.”

Suomen vei EU-jäsenyyteen suurelta osin Venäjän pelko ja siitä johtuva tarve irrottautua Venäjän vaikutuspiiristä. EU ei kuitenkaan tuo Suomelle juuri minkäänlaista sotilaallista turvaa. Silti Venäjän uhka on edelleen se viimeinen argumentti EU-jäsenyyden puolustukseksi, vaikka Suomi on joutunut jäsenyytensä aikana tekemään lukuisia kansallisen edun vastaisia päätöksiä ja sitoutunut epäonnistuneeseen ja Suomelle haitalliseen yhteisvaluutta euroon.