Hyväksikäyttöä vai ei - kannattaako kysyä?

Helsingin Totuuden heikkotasoinen Njet-liite julkaisi jutun Oulussa tapahtuneista seksuaalirikoksista ja siitä, kuinka näitä rikoksia kutsutaan ”groomingiksi” ja verrataan Rotherhamin tapahtumiin. Totuus yrittää jutussa viedä keskustelun semantiikkaan eli siihen, voiko Oulun tapahtumia kutsua groomingiksi. Jutussa myös annetaan ymmärtää, että grooming-termin käytössä on enimmäkseen kyse tapahtumien poliittisesta hyväksikäytöstä.

Toki on selvää, että ilmiönä kyse on samasta asiasta. Joukko enimmäkseen muslimitaustaisia miehiä saalistaa alaikäisiä tyttöjä ja on heidän kanssaan sukupuoliyhteydessä. Houkuttimena toimii usein alkoholi ja huumeet. Britanniassa ilmiötä kutsutaan virallisesti ”lapsen seksuaaliseksi hyväksikäytöksi” erotukseksi lapsiprostituutiosta, johon liittyy ainakin tietynasteinen suostumus. Merkittävänä tekijänä tapahtuneessa oli myös se, että uhrit edustivat enimmäkseen valkoihoista brittiläistä kantaväestöä ja tekijät puolestaan olivat enimmäkseen pakistanilaistaustaisia muslimeja. Uhrit siis edustavat eri etnistä ryhmää kuin tekijät.

On myös viitteitä, että ensimmäisiä hyväksikäytön uhreja olisivat olleet nuoret sikhivähemmistöön kuuluvat tytöt. Sihkien hyväntekeväisyysjärjestön mukaan järjestelmällistä sikhi-tyttöjen hyväksikäyttöä olisi tapahtunut 1960-luvulta alkaen, eli ilmiö olisi jatkunut ainakin 50 vuoden ajan. 1980-luvulla oli raportteja, joissa sikhit valittivat muslimien ahdistelevan heidän tyttöjään ja väittivät, että tyttöjä pidetään seksiorjina. Vuonna 1989 sikhit perustivat järjestön nimeltä Shere Punjab taistelemaan sikhityttöihin muslimien taholta kohdistuneita hyökkäyksiä vastaan.

Njet-liitteen jutussa oltiin myös närkästyneitä siitä, että Katie Hopkins Suomen vierailullaan viittasi Rotherhamin grooming-skandaalin yhteydessä täysin todenmukaisesti ”pakistanilaisperäisiin muslimimiehiin”.  Njet-liitteessä puhuttiin Rotherhamista ikään kuin kyseinen kaupunki olisi itsessään jonkinlainen fetissi eikä vain se ensimmäinen tapaus, jonka ansiosta viranomaiset alkoivat ottaa ilmiön tosissaan. Myöhemmin vastaavia tapauksia on ilmennyt useissa muissa Britannian kaupungeissa.

Totuuden liite mainitsee Oulun ja Rotherhamin tapausten välisenä erona sen, että Rotherhamin tekijät olivat koko ikänsä Britanniassa asuneita, kun taas Oulun tapauksessa he olivat muutama vuosi aiemmin Suomeen saapuneita miehiä. Tässäkin kyse on lähinnä ilmiön kestosta. On luultavaa, että Oulussa ilmiö ei vielä ehtinyt kehittyä niin ammattimaiseksi groomingin ja parituksen yhdistelmäksi kuin Britannian kaupungeissa. Toisaalta on todennäköistä, että ilmiö alkoi Britanniassa jokseenkin samalla tavalla monta vuosikymmentä aiemmin, jolloin nykyaikaista sosiaalista mediaa ei ollut vielä olemassa.

Oulusta myös puuttuu vielä toistaiseksi samanlainen muslimien rinnakkaisyhteiskunta, jonka kaltainen Britanniassa on ollut olemassa jo pitkään. Tämä tarkoitti, että aikainen kiinnijääminen oli todennäköisempää kuin ilmiön kehittyminen.

Totuus korostaa Suomen ja Britannian yhteiskuntien eroja mutta ei täsmennä, minkälaisista eroista on kyse. Britanniassa saalistuksen kohteeksi joutuneet lapset edustivat työväenluokkaa, jolloin ongelmilta oli helppo sulkea silmät. Myös politiikalla ja poliittisella korrektiudella oli oma roolinsa, mutta niistä Totuuden jutussa kerrotaan ihan kohtuullisesti. Suomessakin Taposen ja Huhtelan kaltaiset poliittisesti korrektit poliisit eivät vielä ole onnistuneet täysin pilaamaan poliisien ammattietiikkaa.

Katie Hopkinsin mukaan Suomi syrjäinen maa ja maassa olonsa aikana hän jonkin verran ihmetteli, miten täällä voi olla samoja ilmiöitä kuin Britannian kaupungeissa. Syrjäinen sijainti ja kokemattomuus monikulttuurista tarkoittavat, että suomalaiset poliitikot ja viranomaiset eivät täysin ymmärrä, millaisia ilmiöitä laajamittaisen haittamaahanmuuton mukana tänne rantautuu. Poliitikkojen naiiviudesta hinnan maksavat ensimmäisenä yhteiskunnan heikoimmat.