Valeuutiset ja oikeat uutiset

Sanotaan, että valtamedia on internetin myötä menettänyt monopolinsa tiedonvälitykseen. Tämä todennäköisesti pitää paikkansa mutta ei tarkoita, että valtamedia luopuisi asemastaan suosiolla. Vastareaktio on itse asiassa koko ajan käynnissä, kuten Suomessa nähty MV-lehteä vastaan käyty kampanja osoittaa.

Valtamedian perinteinen ilmoitusmyyntiin nojaava liiketoimintamalli on käytännössä kuollut. Myös uutisiin nojaavat televisiokanavat ovat vaikeuksissa, jos jätetään verorahoitteiset mediat huomiotta. Kasvava osa ihmisistä ei enää tilaa sanomalehtiä tai varta vasten käy valtamedian sivustoilla vaan saa kaiken informaationsa sosiaalisen median kautta. Siellä puolestaan perinteisellä medialla ei ole itsestään selvää etulyöntiasemaa muihin lähteisiin verrattuna.

Kampanja ”valeuutisia” vastaan

Donald Trumpin vaalivoiton jälkeen amerikkalaisessa liberaalimediassa on vallinnut hysteria ”valeuutisista”. Esimerkki tästä hysteriasta löytyy Washington Post -lehdestä, joka teki jutun kahdesta ”valeuutisten” tuottajasta Paris Wadesta ja Ben Goldmanista.

Nämä kaksi työskentelevät heille vuokratusta asunnosta ja tuottavat uutisia jaettavaksi Facebookissa ja muissa sosiaalisissa medioissa. Washington Postin toimittaja tekee lukijalle selväksi, että he eivät ole oikeita toimittajia jutun perässä vaan huijareita, jotka pyrkivät näyttävillä otsikoilla saamaan mahdollisimman paljon klikkauksia ja samalla ansaitsemaan rahaa.

WaPo siteeraa Buzzfeed-sivuston analyysia, jonka mukaan ”valemedian” uutiset saivat Facebookissa enemmän näkyvyyttä kuin ”oikeat” uutiset. Se, että Buzzfeedin analyysi oli varsin kevyellä kädellä tehty ja ilmiselvästi tarkoitushakuinen, ei häirinnyt toimittaja Petula Dvorakia lainkaan. Lisäksi Buzzfeedin analyysi itsessään osoittautui ”valeuutiseksi”.

Jutun viestistä ei voi erehtyä. Sen tarkoituksena on painostaa sosiaalisen median jättejä siivoamaan ”valeuutiset” pois sivustoiltaan ja antamaan tilaa oikeille uutisille, joita tuottavat oikeat journalistit ja oikeat mediayhtiöt.

Ensimmäinen ongelma tällaisessa valikoinnissa on tietysti se, mistä valeuutisen erottaa oikeasta. Toinen ongelma taas on se, että lapsi menee pesuveden mukana eli ”valeuutissivustoksi” leimataan moni sellainen, joka tekee oikeita uutisia mutta ei edusta valtamedian agendaa eli käytännössä konservatiiviset uutissivustot. Häpeämätön sensuuri siis naamioidaan teennäiseksi huoleksi journalismista ja kansalaisten tiedonsaannista.

Yhdysvalloissa itsekin klikkihuoraukseen syyllistyvät liberaalimedian sivustot kuten Buzzfeed, Huffington Post ja Vox ovat erityisen riippuvaisia sosiaalisesta mediasta. Nämä sivustot ovat kaikkein innokkaimmin taistelleet ”valeuutisia” vastaan ja käyttäneet tässä taistelussa hyväkseen omia puolueellisia valeuutisiaan, kuten edellä mainittu Buzzfeedin analyysi osoittaa.

Sota MV-lehteä vastaan

Suomessa valtamedia ja sen taustalla olevat mediayhtiöt ovat jo pitkään käyneet sotaa MV-lehteä vastaan ja saaneet mukaansa myös Suomen viranomaiset, jotka ovat toistaiseksi turhaan yrittäneet vangita lehden päätoimittaja Ilja Janitskinia ja tuoda häntä Suomeen.

Valtamedia käyttää rutiininomaisesti MV-lehdestä luonnehdintaa ”valemedia”. Tätä toistamalla pyritään vaikuttamaan ihmisiin, mutta vaikuttamisyritykset ovat niin läpinäkyviä, että niille on vaikea olla hymähtelemättä.

MV-lehti on olemassaolonsa aikana näyttänyt perinteiselle medialle, miten sosiaalisen median avulla saadaan näkyvyyttä ja lukijoita. Tämä ei ole jäänyt huomaamatta, ja niinpä lehteä vastaan on masinoitu boikottikampanjoita, joilla mainostajia on aktiivisesti karkotettu lehden sivuilta. Viranomaiset tulivat mukaan siinä vaiheessa, kun muut keinot olivat epäonnistuneet.

Valtamedian valeuutisia

Suomalainen valtamedia kopioi Yhdysvaltoja käsittelevät uutisensa enimmäkseen amerikkalaisesta liberaalimediasta. Kopiointi tehdään sellaisenaan ilman suurempaa lähdekritiikkiä. Viimeksi tänään Mtv:n sivustolla kerrottiin, että ryhmä merkittäviä amerikkalaisia tietotekniikan asiantuntijoita ja juristeja on löytänyt vakuuttavia todisteita vaalitulosten hakkeroinnista kolmessa vaa’ankieliosavaltiossa (Wisconsin, Michigan ja Pennsylvania).

Juttu perustuu New York Magazine -nimisen julkaisun tietoihin. Mtv kertoo:

”Ryhmän mukaan esimerkiksi Wisconsinissa Clinton sai seitsemän prosenttia vähemmän ääniä paikoissa, joissa käytettiin sähköistä äänestyskonetta verrattuna niihin, joissa oli käytössä paperiset äänestysliput.”

Jutusta ei käy ilmi se, että mitään todisteita tulosten peukaloinnista ei oikeasti ole. On vain pelkkää spekulaatiota, joka sekin perustuu hatarille laskelmille. Esimerkiksi Wisconsinissa sähköinen äänestys oli käytössä enimmäkseen maaseudulla, kun taas kaupungeissa käytettiin paperisia äänestyslippuja.

Yhdysvaltojen vaaleista tiedämme, että Hillary Clintonin äänestäjät keskittyivät suurkaupunkialueille, kun taas Trump sai yleensä enemmistön kaupunkeja ympäröivällä maaseudulla. Kun lisäksi otetaan huomioon väestön rodullinen jakauma, Wisconsinin tuloksessa ei sinänsä pitäisi olla mitään poikkeuksellista.

Lisäksi Michiganin osavaltion äänestyksessä käytetään kauttaaltaan paperisia äänestyslipukkeita. Nämä taas syötetään skannereihin, jotka eivät ole yhteydessä internetiin. Hakkerointiväitteet ovat siis Michiganin osalta täysin perusteettomia.

Mielipidetutkija Nate Silver (jolla ei ole tekemistä Trumpin kampanjan kanssa) kommentoi Twitter-tilillään Clintonin kannatuksen kasvua yli 50 000 asukkaan piirikunnissa, joissa käytettiin paperisia äänestyslipukkeita:

”Kuitenkin vaikutus häviää, jos otetaan huomioon rotu ja koulutustaso eli äänimäärien muutosta parhaiten ennustavat tekijät.”

Silverin mukaan tarkempi analyysi voisi paljastaa jotakin, mutta hänen mukaansa ennuste on huono, jos löydös ei kestä pintapuolista järkevyystarkistusta.

On erittäin todennäköistä, että suomalainen valtamedia ei kerro lukijoilleen mitään, jos (tai kun) uutinen osoittautuu ankaksi. Näin mielikuva vaalitulosten peukaloinnista ja mahdollisesta Venäjän tiedustelun osuudesta siihen jää elämään.

Kun valtamedia tekee tyhjästä kohun, joka osoittautuu perusteettomaksi, se ei yleensä korjaa virhettään vaan pysyy alkuperäisessä narratiivissaan. Tämän voi itse kukin todeta lukemalla James Hirvisaaren kokoaman aikajanan ns. ”hihamerkkikaustista”.

Vihaa vastaan

Peli poikki -mielenosoituksesta käynnistynyt pyhä sota ”vihapuhetta” vastaan on kiihtynyt. Esitutkintoja on käynnistetty ja osassa epäillyistä rikoksista on jo päästy syyteharkintaan. Kesäkuussa apulaisvaltakunnansyyttäjäksi valittu Raija Toiviainen on osoittautunut tuotteliaaksi vihanmetsästäjäksi. Syyte on lätkäisty Teuvo Hakkaraisen lisäksi nyt myös Sebastian Tynkkyselle.

Vihanmetsästyksessä erityistä huomiota on saanut ranskalaisen Michel Paulatin pitämä puhe Itäkeskuksen mielenosoituksessa 5.8.2016. Tilaisuudessa kuvaajana toiminut Pertti Nykänen joutui kuulusteluihin ”osallisuudesta yllytykseen kansanryhmää vastaan”. Junes Lokka puolestaan kutsuttiin kuulusteltavaksi saman tilaisuuden takia, vaikka Lokka ei itse osallistunut tilaisuuteen. Syynä oli luultavasti Paulatin puhe, joka julkaistiin Lokan Youtube-tililtä. Epäselvää on, onko Michel Paulat itse kutsuttu kuulusteltavaksi.

Viranomaisten toiminta on ollut suunniteltua eikä heidän ole tarvinnut edes etsiä syyllisiä, koska he ovat jo tiedossa, kiitos ilmiantamisen helppouden. Nimettömän ilmiannon voi tehdä internetissä eikä ilmiantajan tarvitse edes ottaa minkäänlaista henkilökohtaista riskiä.

Viranomaiset suorastaan rohkaisevat ilmiantojen tekemiseen, koska tavoitteena on kaivaa esiin kaikki mahdolliset viharikokset. Ylen uutisen mukaan:

”Poliisihallitus esittää, että uusi ryhmä tekisi esitutkinnan kaikissa niissä tapauksissa, joissa tehdään rikosilmoitus internetissä tapahtuneesta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan tai uskonrauhan rikkomisesta.”

Uudella ryhmällä tarkoitetaan erityistä verkon vihapuheeseen keskittyvää yksikköä, johon palkataan kymmeniä poliiseja. Tämä tarkoittaa, että poliisikuulusteluihin raahataan jatkossa yhä uusia pahaa aavistamattomia suomalaisia eikä pelkästään tunnettuja maahanmuuttokriitikkoja.

Iskuryhmän perustamisen perusteluna käytettiin Poliisiammattikorkeakoulun tekemää tutkimusta, jonka mukaan ”viharikosten” määrä kasvoi räjähdysmäisesti syksyllä 2015. Ylen toimittaja Eero Mäntymaan mielestä ”rasismi räiskähteli”, vaikka tutkimuksesta on mahdotonta päätellä, ovatko ”viharikokset” oikeasti lisääntyneet vai johtuuko lukumääräinen lisäys ilmoitusherkkyyden kasvusta tai poliisin muuttuneista kirjauskäytännöistä. Poliittiset päättäjät, viranomaiset ja valtamedia tarvitsivat keppihevosen ja Poliisiammattikorkeakoulun tutkimus tuli heille kuin tilauksesta.

Todellisilla syillä ei ole merkitystä

Tavallisella kansalaisella oli syytäkin olla vihainen syksyllä 2015. Maan hallitus ja viranomaiset eivät tehneet elettäkään, kun Haaparannasta käveli Tornioon yli 30 000 ei-toivottua maahantulijaa. Nämä tulijat aiheuttivat valtion menoihin miljardin euron suuruisen lisämenon samaan aikaan, kun hallitus maanitteli kansalaisia kilpailukykytalkoisiin.

Hallituksen toimettomuus loukkasi suomalaisia varsinkin, kun tulijavirta oli Ruotsista tietoisesti ohjailtua ja seurausta Ruotsin vastaanottokyvyn romahtamisesta. Vielä enemmän kansalaisia loukkasi se, että maahanmuuttotöppäilyn pääarkkitehti Petteri Orposta leivottiin mediassa ensin suuri sankari ja myöhemmin Kokoomuksen puheenjohtaja.

Ihmisiltä ei myöskään kysytty, haluavatko he ei-toivottuja tulokkaita omaan elinympäristöönsä. Heidät vain tuotiin sinne ja majoitettiin läheiseen vastaanottokeskukseen. Myöhemmin lisäksi paljastui, että Maahanmuuttovirasto antoi vastaanottokeskuksia ylläpitäneille yrityksille ja järjestöille käytännössä avoimen shekin laskuttaa valtiota. Kun tähän lisätään maahantulijoiden huomattavan suuri taipumus seksuaalirikoksiin, ihmisten vihaisuuden voi ymmärtää.

Viha purkautuu aina jollakin tavalla. Se purkautuu poliittisten päättäjien voimakassanaisena arvosteluna. Kukaan ei voi kieltää, etteivätkö nämä olisi toiminnastaan ja toimimattomuudestaan ansainneet arvostelua. Mielenosoitukset ovat hyväksytty tapa kertoa päättäjille tyytymättömyydestä. Päättäjien saamaa kritiikkiä lisää myös heidän jatkuvasti osoittamansa ylimielisyys niitä kohtaan, jotka joutuvat kohtaamaan tulokkaiden kulttuuripiirteet omassa arkielämässään. Päättäjillä ei ole tarjota vastaukseksi muuta kuin lässytystä suvaitsevaisuudesta ja rasistikortin heiluttelua. Ei kannata ihmetellä, jos ihmiset ovat vihaisia.

Mielenosoitukset eivät kuitenkaan ole päättyneet, vaikka tulijavirta on suurimmaksi osaksi tyrehtynyt vaan jatkuvat edelleen. Erityisesti Suomi ensin -liike on osoittautunut sitkeäksi ja kohdentanut mielenosoituksensa paikkakunnille, jossa turvapaikanhakijat ovat aiheuttaneet ongelmia. Ehkä siksi viranomaiset ovat kohdistaneet tukahduttamistoimensa kyseisen liikkeen aktiiveihin.

Valhetta puolustetaan

Jokaiselle ajattelukykyiselle on selvää, että suurin osa maahan jääneistä turvapaikanhakijoista kuormittaa järjestelmää vielä pitkään hyväksytyn turvapaikkapäätöksen jälkeen. Suuri osa jää pysyvästi veronmaksajan elätiksi eikä tulijoista kokonaisuutena ole kuin haittaa valtiontaloudelle. Syksyllä nähdyn kaltaista maahanmuuttoa ei voi perustella järkisyillä. Ennen syksyn 2015 tulijavyöryä maahanmuuttoa perusteltiin yleisesti sen tuomalla talouskasvulla. Tätä valhetta toistavat nykyisin vain tyhmät ja syyntakeettomat.

Kun suuri valhe maahanmuuton siunauksellisuudesta uhkaa kaatua ja valheen puolustukseksi ei enää löydy lisää valheita, tarvitaan tukahduttamistoimia. Tosin nekin täytyy perustella ja Poliisiammattikorkeakoulun tutkimus oli yksi perusteluun käytetty työkalu. Valheen perusfilosofia täytyy kuitenkin ensin ymmärtää. Sellaisen voi lukea Sisäministeriön sivuilta. Siellä Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg kertoo turvallisuuden olevan myös tunneasia:

”Turvallisuuden tunteeseen vaikuttavat erilaisten arvioiden mukaan jopa enemmän mielikuvat turvallisuusuhkista kuin todelliset turvallisuusuhat. Sen vuoksi pelkästään viranomaisten toimilla turvallisuuden tunne ei parane, vaan tarvitaan ennakkoluulotonta ja laajaa yhteistyötä viranomaisten, elinkeinoelämän ja järjestöjen kesken.”

Kun seurasi, millaista porukkaa Suomeen tuli syksyn 2015 aikana, kävi selväksi, että viranomaisilla ei ollut mitään käsitystä tulijoista. Sosiaalisen median kautta kansalaisille välittyi Facebookista napattuja kuvia, joissa turvapaikanhakija esiintyy kotimaassaan ase kourassa ja sen jälkeen suomalaisessa kaupungissa.

Alusta lähtien poliitikkojen ja viranomaisten puheista sai käsityksen, että tulijoiden mahdollinen tausta ei ole se varsinainen ongelma vaan suomalaisten suhtautuminen heihin. Samalla tavalla Nergin puheessa maahanmuuton tuoma todellinen turvallisuusuhka liittyy ”turvallisuuden tunteeseen” eli mielikuviin eikä joidenkin maahanmuuttajien konkreettiseen uhkaan tavallisia suomalaisia kohtaan.

Nergin kaltaiset ihmiset eivät usko totuuteen vaan narratiiveihin ja mielikuviin. Totuutta ei voi valehtelemalla muuttaa mutta mielikuvia voi ja niitä taas muutetaan estämällä väärien mielipiteiden ilmaisu.

Myös poliisiviranomaisen on pystyttävä perustelemaan itselleen tavallisiin kansalaisiin kohdistettu mielipidevaino. Siitä taas antaa näytteen poliisitarkastaja Timo Kilpeläinen, joka hänkin puhuu mielikuvatasolla:

”Vihapuheella ja viharikoksilla on yhteys muun muassa väkivaltaiseen radikalisoitumiseen ja ekstremismiin sekä turvallisuuden tunteeseen. Vihapuhe voi kannustaa erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien henkilöitä liittymään väkivaltaiseen toimintaan. Myös vihapuheen kohteena olevien riski radikalisoitua lisääntyy erityisesti silloin, kun he kokevat, että yhteiskunta ja viranomaiset eivät puutu riittävällä tavalla asiaan. Viharikoksella on aina uhria laajempi vaikutuspiiri ja rikos nähdään uhkauksena uhrin edustamaa tai oletettua ryhmää kohtaan.”

Kilpeläisen kaltaiset itseään suvaitsevaisina ja avarakatseisina pitävät sananvapauden tukahduttajat eivät koskaan tunnusta mielipidevainoa vaan kääntävät asiat päälaelleen. Nimenomaan he puolustavat sananvapautta. Poliisitarkasta Måns Enqvist poliisihallituksesta sanoo:

”Ennalta estävällä poliisitoiminnalla internetissä ei ole tarkoitus rajoittaa kansalaisten sananvapautta vaan poliisi pyrkii turvaamaan yleisen järjestyksen ja turvallisuuden myös sosiaalisessa mediassa.”

Vihapuhe rajoittaa kuulemma sananvapautta, joka kuuluu erityisesti poliittisille päättäjille, virkamiehille, tutkijoille ja toimittajille mutta ei tavallisille kansalaisille. Poliisihallituksen tiedotteessa todetaan:

”Rangaistavan vihapuheen esittäjien yhtenä tarkoituksena on kaventaa muiden sananvapautta. Tämä on johtanut osittain siihen, että esimerkiksi päättäjät, virkamiehet, tutkijat ja toimittajat ovat joutuneet järjestelmällisten vihakampanjoiden kohteiksi pyrkimyksenä rajoittaa asioiden julkista käsittelyä ja keskustelua.”

Tähän voi todeta, että itkemällä vihapuheesta valtamedian julkisuudessa, saa varmuudella myötätuntoa, jos sattuu olemaan poliitikko, virkamies, tutkija tai toimittaja. Ajatuspoliisin uhrille sellaista ei suoda eikä Perussuomalaisten kansanedustajille.

Suomesta puuttuu ymmärrys kansalaisvapauksista ja niiden merkityksestä. Näiden tilalle tarjotaan kontrollia ja lisää virkamiehiä tekemään työtä, josta ei ole muuta kuin haittaa. Pohjimmiltaan kyse on myös kyvyttömyydestä ymmärtää, miten internet on jo muuttanut ja muuttaa jatkossakin julkista keskustelua. Suomalaisten poliitikkojen ratkaisu internet-ongelmaan on lisätä valvontaa ja tukahduttaa vääriä mielipiteitä. Tämä ei tule toimimaan, mikäli ei olla valmiita käyttämään todella kovia keinoja suiden tukkimiseen. Kun katsoo poliitikkojen ja viranomaistein viimeaikaisia lausuntoja, kovia otteita ei välttämättä tarvitse odottaa kovin pitkään.

Hillaryn Amerikkaa ei tullutkaan

Vaali-iltana katsoin Dinesh D’Souzan elokuvan ”Hillary’s America”, joka käsitteli Yhdysvaltojen Demokraattisen puolueen historiaa Andrew Jacksonista Hillary Clintoniin. Siinä Demokraatit kuvattiin puolueena, joka oli ollut aina väärällä puolella kaikissa Yhdysvaltojen historian keskeisissä kysymyksissä orjuudesta rotuerotteluun.

D’Souzan vankilatuomiosta ja aiemmasta dokumentista ”Obama’s America” kirjoitin vuonna 2014. D’Souza joutui vankilaan vaaliraharikoksesta ja Hillary’s America elokuvassa kerrotaan, mitä hän oppi vankilatuomionsa aikana amerikkalaisesta yhteiskunnasta sellaisena, kuin se oikeasti on.

Vankilassa hän haastatteli vankitovereitaan, jotka olivat jääneet kiinni huijauksista. Kaikki tuomitut kuitenkin sanoivat, että suurimmat huijarit astelevat vapaalla jalalla. D’Souza havaitsi yhtäläisyyksiä rikollisten tekemien huijausten ja poliittisen puolueen eli Demokraattien välillä.

Poliittinen huijaus alkaa tavanomaisen huijauksen tavoin myyntipuheella. Siinä luvataan kohteelle paljon hyvää ja kaunista, kunhan vain kohde muistaa äänestää myyjää. Suomalainen versio myyjästä on Ilmari Kiannon Punainen viiva -romaanin agitaattori Puntarpää, joka myy ajatuksen ”solisalirattijärjestelmästä” köyhälle Romppasen pariskunnalle.

Romppasille punainen viiva osoittautui nopeasti tyhjän arvoiseksi. Moderni poliittinen huijari kuitenkin pitää lupauksensa mutta tekee punaisen viivan vetäjästä riippuvaisen itsestään. D’Souza kutsuu köyhien mustien asuinalueita amerikkalaisissa suurkaupungeissa moderneiksi plantaaseiksi, joiden asukkailla ei ole toivoa paremmasta mutta ”punainen viiva” takaa heille asunnon ja riittävästi ruokakuponkeja.

Moderni poliittinen huijari ei välttämättä ole niinkään ideologian motivoima vaan valta itsessään ja sen tuoma vaurastumisen mahdollisuus kiehtoo häntä. Juuri tällaiseksi D’Souza kuvasi Hillary Clintonin.

Clinton ei voittanutkaan

Useimpien asiantuntijoiden ja länsimaisen valtamedian suureksi yllätykseksi Hillary Clintonia ei nyt juhlitakaan Yhdysvaltojen ensimmäisenä naispresidenttinä. Syyt ovat suurelta osin ehdokkaassa itsessään. Hän vaikuttaa tylyltä ja kylmältä, häneltä puuttuu karismaa, jota taas hänen aviomiehellään on riittävästi. Lisäksi Clintonien klaanin toiminta muistuttaa kaikessa korruptoituneisuudessaan mafiaperheen vastaavaa. ”Hyväntekeväisyysjärjestöksi” luokiteltu Clintonin säätiö toimii lähinnä suuryhtiöiltä ja ulkomaalaisilta tyranneilta saatujen lahjusten vastaanottopaikkana ja Clintonien lähipiirin rahastona. Hyväntekeväisyyteen menee alle kymmenen prosenttia varoista.

Kun lisäksi ottaa huomioon Clintonin uralle osuneet lukuisat skandaalit ja hänen niiden yhteydessä harrastaman röyhkeän valehtelun, on vaikea kuvitella huonompaa ehdokasta Valkoiseen taloon. Silti Clinton sai valtakunnallisesti enemmän ääniä kuin Trump, joka puolestaan keräsi selvän enemmistön Yhdysvaltojen valkoisen väestön äänistä.

Yhdysvalloissa valkoisten osuus väestöstä on ollut laskussa vuosikymmenten ajan, ja perinteisesti vähemmistöinä pidettyjen mustien ja latinojen osuus on kasvanut. Näiden väestöryhmien ylivoimainen enemmistö äänestää Demokraatteja. Se tulevaisuus, jossa republikaanipresidentin valinta muuttuu käytännössä mahdottomaksi, on erittäin lähellä. Joissakin osavaltioissa, kuten Kaliforniassa, Republikaanit eivät käytännössä pysty voittamaan enää koskaan. Väkirikkaassa länsirannikon osavaltiossa Trump keräsi vain 33,2 prosenttia annetuista äänistä.

Miksi Trump sitten voitti? Miten poliittisesti niin osaamaton ja luonteeltaan äkkiväärä henkilö voi selviytyä Yhdysvaltojen presidentiksi?

Osaselitys löytyy siitä, mitä istuvan presidentin valtakaudella on tapahtunut. Obaman aikana liittovaltion velka on kasvanut, taloudellinen kasvu on ollut heikkoa ja etenkin alemman keskiluokan työpaikat ovat kadonneet.

Lisäksi valkoiset amerikkalaiset ovat kyllästyneet poliittiseen korrektiuteen, feminismiin ja jatkuviin syytöksiin rasismista. Istuva presidentti Obama on kautensa aikana myötäillyt väkivaltaista Black lives matter -liikettä ja vihjannut, että liikkeen käsityksillä poliisin rasistisuudesta on perää. Tämä taas on johtanut lukuisiin poliisien kuolemiin eri puolilla Yhdysvaltoja.

Lisäksi Yhdysvaltojen kansainvälinen asema on heikentynyt koko Obaman kauden ajan, kuten Dinesh D’Souza aikanaan ennusti Obama’s America -elokuvassaan. Yhdysvaltojen viholliset kuten Venäjä ja Kiina puolestaan ovat suhteessa voimistuneet. Obaman hallinto on myös pahentanut Lähi-idän tilannetta politiikallaan, joka on johtanut vanhojen hallintojen romahdukseen ja maiden ajautumiseen kaaokseen. Yhdysvallat on jopa ajoittain löytänyt itsensä samalta puolelta Al-Qaedan kanssa ja tukenut radikaaleja islamisteja. Obaman hallinto teki myös sopimuksen Iranin kanssa, jotta tämä ei alkaisi kehitellä ydinasetta. Juuri kukaan ei usko Iranilla olevan aikomustakaan noudattaa sopimusta.

Valtamedia menettää uskottavuutensa

Viimeisenä mutta ei suinkaan vähäisimpänä on syytä mainita amerikkalaisen valtamedian räikeä puolueellisuus. Valtamedia käsitteli Clintonia silkkihansikkain ja tarjosi tämän kampanjaorganisaatiolle jopa vaaliväittelykysymyksiä etukäteen. Trump vastaavasti demonisoitiin ja hänen sanomisiaan kauhisteltiin.

Valtamedia ei myöskään suostunut näkemään Trumpin nousua vaan piti Hillary Clintonia varmana voittajana. Tämä näkyi julkaistuissa gallupeissa usean prosenttiyksikön johtona. Trumpilla ei pitänyt olla mitään mahdollisuuksia. Samalla valtamedia ei noteerannut, että Trumpin vaalitilaisuudet keräsivät huomattavasti suurempia väkijoukkoja kuin Hillaryn vastaavat.

Trumpin kannattajat siis olivat liikkeellä mutta Hillaryn kannattajat eivät. Tämän jo itsessään olisi pitänyt soittaa hälytyskelloja. Kun Trumpin kannattajat kaiken lisäksi toimivat aktiivisesti sosiaalisessa mediassa, monet sitä seuraavat ymmärsivät, että jotakin on tapahtumassa. Mitään varmuutta Trumpin voitosta ei toki voinut olla, koska valtamedia kertoi aivan toista.

Luonnollisesti suomalainen valtamedia kopioi uutiset ja puheenaiheet suoraan amerikkalaisesta mediasta ja toisti sen näkemyksiä totuutena. Suomalaisella valtamedialla on vielä vähemmän mahdollisuuksia selvittää asioiden todellista tilaa kuin amerikkalaisella, vaikka sekin olisi aktiivisella sosiaalisen median seuraamisella ehkä voinut ymmärtää, että Hillaryn presidenttiys ei ole mitenkään itsestään selvä tosiasia.

Niinpä Suomessa Yleisradio jatkoi hamaan loppuun asti Hillarylle myönteistä raportointia ja piti häntä varmana voittajana, kunnes vaalitulosten selvittyä edessä oli suuri pettymys. Vihatusta Trumpista tuli Yhdysvaltain 45. presidentti. Toimittajien ja UPI:n asiantuntijoiden paniikki oli ajoittain koomista mutta suurimmaksi osaksi rasittavaa seurattavaa. Valtamedia ei aikanaan nähnyt Brexitin mahdollisuutta eikä voinut kuvitella, että kiinteistömogulista ja tosi-tv -tähdestä voisi tulla presidentti.

Moni toivoo, että valtamedian uskottavuuden menetys ennakoisi muutoksia myös Suomessa ja yleisemmin Euroopassa. Tämä on toki mahdollista, mutta tällainen muutos ei tule itsestään eikä nopeasti. Ne voimat, jotka ovat vieneet valtaa kansallisvaltioilta ylikansallisille instituutioille, ovat vahvoja ja uhan edessä valmiita röyhkeisiinkin tekoihin.

Trump itse tuskin tekee Amerikasta jälleen suurta. Hän luultavasti vain hieman hidastaa kehitystä, joka on ollut käynnissä jo vuosikymmenten ajan. Yhdysvalloissa valkoisen eurooppalaisperäisen väestön suhteellinen osuus laskee, mikä pitkällä tähtäimellä on eurooppalaisille suurempi uhka kuin Trumpin arvaamattomuus. Lisäksi Trump ei muuta eurooppalaista poliittista järjestystä vaan se on eurooppalaisten valtioiden kansalaisten itse tehtävä.