Tapio Tuurin muistokirjoitus

Vähäkyrössä asunut entinen toimittaja Tapio Tuuri nukkui pois laskiaistiistaina 17.2.2015. Tätä ennen tieto hänen vakavasta sairaudestaan oli kerrottu hänen bloginsa seuraajille.

Törmäsin ensimmäisen kerran Tapio Tuuriin Jussi Halla-ahon vieraskirjassa joskus vuonna 2006 tai 2007. En enää muista varmasti. Menin hänen kotisivuilleen ja sain tietää, että hän oli kirjoittanut kirjan ”Suomen viimeinen suvaitsematon”, joka perustui tuolloin vielä suhteellisen tuntemattoman Jussi Halla-ahon henkilöhahmoon. Häpeäkseni täytyy tunnustaa, että en ole lukenut kirjaa, joten joudun luottamaan asiassa muiden arvioihin.

Myöhemmin minusta tuli hänen bloginsa vakiokävijä ja vuosien varrella hänen piikikkäät, hauskat ja ajoittain räävittömät kirjoitukset tulivat tutuiksi. Tapio ei pelkästään pitänyt poliittista blogia vaan julkaisi siellä kertomuksia kissojen elämästä ja kauniita valokuvia Kyrönjoen maisemista.

Tyypillinen Tapion blogitarina kertoi jostain julkisuuden henkilöstä. Tapio itse esiintyi kertomuksessa joko itsenään tai roolihahmossaan Tuurinperä-konsernin pääjohtajana, joka hyväntahtoisesti keskusteli milloin Jani Toivolan ja milloin jonkun muun erityisen suvaitsevaisen julkisuuden henkilön kanssa.

Petri Kaivanto mainitsi muistokirjoituksessaan Tapion poliittisesta ajattelusta seuraavaa:

”Minulle Tapio oli yksi niistä harvoista ja äärimmäisen kunnioitettavista suurten ikäluokkien demareista, joka oikeasti seurasi aikaansa, ei dementoitunut tai sementoitunut, vaan pystyi eheytymään demariudesta itsenäiseksi ajattelijaksi.”

Itse en ole tästä aivan samaa mieltä. Minusta Tapion kirjoituksista kävi ilmi, että hän epäili virallista totuutta jo YYA-aikana. Monikulttuurisessa Suomessa usein käytettyä rasismisyytöstä hän vertasi mielestäni osuvasti YYA-ajan syytteisiin ”neuvostovastaisuudesta”. Hän tunnisti ns. virallisen totuuden ja sen hyvät viholliset eri aikakausina ja ymmärsi, miten kritiikittömästi monet seurasivat valtaideologiaa, vaikka todellisuus oli aivan jotakin muuta kuin korulauseet.

En tuntenut Tapiota ihmisenä hyvin mutta blogikirjoituksissa ilmeni joskus hänen synkempi puolensa. Oli ilmeistä, että Tapio on joutunut elämässään kohtaamaan myös pettymyksiä. Ajoittaiset katkeruuden purkaukset tosin jäivät yleensä lyhytkestoisiksi mutta kertoivat elämän kolhimasta miehestä, joka tästä huolimatta jaksoi vanhoilla päivillä osallistua internetissä käytävään keskusteluun ja tuomaan oman panoksensa siihen.

Itse tapasin Tapion vain kerran ja se tapahtui heinäkuussa 2012 ”konsernivierailulla”. Näin vanhan, harmaantuneen miehen, jonka silmien välähdys keskustelun lomassa kertoi, että ajatuksen terävyys ei ollut kadonnut iän myötä minnekään. Sain myös kunnian nähdä Kille-kissan vanhoilla päivillään mutta valitettavasti Pomo pysytteli vierailuni ajan piilossa.

Yksi asia, joka yhdistää minua, Tapiota ja monia muita ”voiman pimeän puolen” kirjoittajia, on epäily vallitsevia totuuksia kohtaan. Tapio osasi hyväntahtoisesti pilkata niitä, jotka kaikkein innokkaimmin julistivat virallista ideologiaa ja samalla omaa moraalista erinomaisuuttaan. Tässä vaiheessa harmittaa vain se, että en Tapion eläessä kertonut näin kaunopuheisesti, kuinka paljon häntä arvostan. Lepää rauhassa, Tapio.