Gazan konflikti - vanhaa ja vähän uuttakin

Olen toistaiseksi vältellyt kirjoittelua Gazan konfliktista, koska se toistaa niin monelta osin vanhaa kaavaa. Lisäksi monet olennaiset asiat on jo kerrottu Kumitontun blogissa.

Sodan kaava

Niin kauan, kun Hamas hallitsee Gazan kaistaletta, tulee nähdyn kaltaisia konflikteja. Homma alkaa yleensä rakettitulen kiihtymisellä siinä vaiheessa, kun Hamas on saanut varastonsa täyteen. Tarkoituksena on provosoida Israel hyökkäämään ja sen jälkeen käyttää hyväksi kansainvälistä mediahuomiota, jotta Israel saataisiin esitettyä mahdollisimman huonossa valossa.

Kansainvälinen media on kuuliaisesti toiminut odotetulla tavalla eli korostanut palestiinalaisten kärsimyksiä ja julkaissut Hamasin edustajien väitteet totuutena. Israel on yrittänyt todistaa, että Hamas piiloutuu siviilien sekaan ja laukoo rakettejaan asutuksen keskeltä. Tämä viesti on mennyt huonommin läpi, vaikka kaikki konfliktia seuraavat tietävät tämän.

Jossain vaiheessa, kun Hamas on ampunut suurimman osan raketeistaan ja Israel tuhonnut Hamasin salakuljetustunnelit, sota päättyy tulitaukoon toistuakseen taas muutaman vuoden päästä uudestaan.

Onko mikään muuttunut?

On silti väärin sanoa, että mikään ei olisi muuttunut. Itse asiassa koko Lähi-itä Israelin ympärillä on muuttunut. Egyptissä käytiin läpi arabikevääksi kutsuttu tapahtumasarja, joka johti ensin Muslimiveljeskunnan valtaannousuun ja sen jälkeen järjestön kukistumiseen ja paluuseen vanhaan.

Syyriassa on edelleen käynnissä yli 100 000 kuolonuhria vaatinut sisällissota, joka on levinnyt jo Irakin puolelle. Siellä ISIS-järjestön julmuudet ovat toki herättäneet huomiota mutta ei läheskään yhtä suurta kuin Israelin hyökkäys Gazaan. ISIS-järjestön riveissä on nähty jopa ”suomalaisia” taistelijoita.

Euroopassa Israelia vastaan suunnatut mielenosoitukset ovat myös muuttuneet. Enää niitä eivät dominoi palestiinalaishuiveihin pukeutuneet vasemmistolaiset vaan muslimit, jotka avoimesti huutavat juutalaisvastaisia iskulauseitaan. Niiden kaltaisia on viimeksi kuultu Euroopassa 1930-luvulla.

Uutta on myös Yhdysvaltojen vaikutusvallan romahdus Lähi-idässä. Yhdysvallat sitoutui voimakkaasti arabikevääseen ja sen seurauksena valtaan nousseeseen Muslimiveljeskuntaan. Tämän kukistuttua Egyptin nykyhallinto ei suhtaudu Yhdysvaltoihin erityisen lämpimästi. Syyriassa Yhdysvallat ensin uhkasi puuttua tilanteeseen, kun siellä oli käytetty kaasuasetta siviilejä vastaan, mutta sittemmin perui uhkauksensa.

Myös Israelin johto on nähnyt, että Yhdysvaltojen nykyjohto on pelkkää puhetta vailla tekoja. Israel voi toimia huomattavasti vapaammin kuin George W. Bushin presidenttikaudella Israelin ja Hizbollahin välisessä konfliktissa.

Gazaa hallitseva Hamas on joutunut etsimään uusia tukijoita Iranista, kun sen emojärjestö Muslimiveljeskunta on heikentynyt eikä Egyptin hallinto suhtaudu siihen erityisen myötämielisesti kuten eivät monet muutkaan arabimaat. Jopa palestiinalaisten uskollisimman tukijan Saudi-Arabian kuningas Abdullah yllätti lausunnollaan, jossa ei lainkaan tuomittu Israelia tai syytetty sitä konfliktista.

Israelin kannalta nöyryyttävintä on ollut havaita, että Hamas on vuosien kuluessa kaivanut useita tunneleita, jotka ulottuvat Israelin puolelle. Näitä tunneleita on konfliktin aikana käytetty sotilaallisiin iskuihin ja kidnappauksiin. Hämmästyttävintä tunneleissa oli se, että ne oli rakennettu erittäin laadukkaasti, sähköistetty ja varustettu ruokatarvikkeilla, joiden avulla taistelijat voivat tarvittaessa viettää tunneleissa useita kuukausia. Yksi näistä tunneleista löydettiin viime vuoden lokakuussa ja siihen on käytetty israelilaisarvioiden mukaan 10 miljoonaa dollaria ja 800 tonnia betonia.

Sortomytologiaa

Jyrki Virolainen viittasi blogikirjoituksessaan Tuomo Melasuohon, joka luonnehti Suomen suhtautumista Gazan konfliktiin naiiviksi. Hän näyttää ensin vaativan realistisempaa suhtautumista nykyisen naiivin tasapuolisuuden asemesta:

”Kanta näyttää muuttuvan pikkuhiljaa tiukemmaksi suhteessa kriisiin ja sen osapuoliin. Se on mielestäni hyvä asia. Tällä tarkoitan sitä, että täällä on ollut miltei naiivi lähestymistapa, tasapainoinen ja puolueeton. Mielestäni ei voi olla tasapuolista asennetta, jos toinen on miehittäjä ja toinen miehitetty.”

Lihavoitu kohta paljastaa, mistä tuulee, eikä tämä tule yllätyksenä kenellekään Melasuon kommentointia pitkään seuranneelle.

Vasemmistolaiselle, joita löytyy akateemisista instituutioista ja mediasta, pelkästään se, että Israel on vauras, menestynyt ja sotilaallisesti voimakas valtio riittää julistamaan sen syylliseksi. Sillä, että Hamas aloitti konfliktin ampumalla raketteja Israeliin ja rikkoo jokaisella rakettipommituksellaan ihmisoikeuksia, ei ole merkitystä. Vasemmistolaisen mielestä ”sorron uhri” ei koskaan ole vastuussa teoistaan, ei vaikka ”sorron uhri” tietoisesti kaivaisi verta nenästään, kuten Hamas tekee.

Israelin syyllisyys todistetaan uhrien määrällä. Hamasin raketit eivät tapa yhtä paljon ihmisiä kuin Israelin teknisesti edistyneemmät ja tehokkaammat aseet. Tämä johtuu suurelta osin Israelin kyvystä ja halusta suojella omaa siviiliväestöään. Hamas puolestaan käyttää siviilejä sekä omien taistelijoidensa suojana että mediassa keräämään sympatiaa. Historian kuluessa sympatiaa on kerjätty jopa suoranaisilla lavastuksilla, joita Israel-myönteisissä piireissä on totuttu kutsumaan nimellä ”Pallywood”.

Kaikkein kuvottavin kolumni tulee kuitenkin Hannu Reimen kynästä. Reime on vanhan liiton vasemmistolainen, joka käyttää todistajanaan norjalaista aatetoveriaan Mads Gilbertiä. Norjalaislääkäri toteaa Reimen mukaan:

”Pommien raatelemia ihmisiä Gazassa hoitava norjalainen lääkäri Mads Gilbert sanoi puhelinhaastattelussa pari viikkoa sitten, että kiireellisin hoitotoimenpide tällä hetkellä on pakottaa Israel lopettamaan pommittaminen ja Gazan saarto. Seitsemän saartovuoden aikana Israel on tehnyt kaikkensa tappaakseen Gazan asukkaita ja tehdäkseen heidän elämänsä niin kurjaksi kuin mahdollista...”

Gazan saarto on kansainvälisen oikeuden mukainen ja sille löytyy selkeät Israelin turvallisuuteen liittyvät perustelut. Ilman saartoa Hamas kykenisi hankkimaan nykyistä voimakkaampaa aseistusta ja näin muodostaisi suuremman uhan Israelin siviiliväestölle. Gilbert myös valehtelee, kun hän sanoo Israelin ”tekevän kaikkensa tappaakseen Gazan asukkaita”. Jos näin olisi oikeasti, Gazasta tuskin jäisi jäljelle muuta kuin pelkkä kivikasa.

Reime on joko naiivi tai hän valehtelee tietoisesti, kun hän sanoo seuraavaa:

”...palestiinalaiset eivät repressiosta ja sorrosta huolimatta sittenkään ole alistuneet ja luopuneet kansallisesta tavoitteestaan, joka on miehityksen päättyminen ja itsenäinen Palestiinan valtio.”

Israelin kannalta ongelmana on se, että Hamasin tavoitteena on palestiinalaisvaltio ilman Israelia. Järjestö julistaa avoimesti peruskirjassaan tavoittelevansa Israelin tuhoamista. Juutalaiskansan historiallinen kokemus osoittaa, että tällaisia uhkauksia ei kannata sivuuttaa olankohautuksella.

Reime syyttää israelilaisia myös rasismista, kuinkas muuten:

”Vuosikymmenien miehitys ja palestiinalaisen sorto on kiihottanut yleisen mielipiteen Israelissa lähes uskomattomaan arabivastaiseen hysteriaan ja rasismiin. Mielipidetiedustelujen mukaan yli 90 prosenttia maan juutalaisesta enemmistöstä kannattaa Gazan pommittamista.”

Hamasin raketeilla ei ilmeisesti ole mitään yhteyttä sen kanssa, että yleinen mielipide Israelissa tukee sotatoimia.

Onneksi rasismi sentään ei ole hepreaa puhuvien geneettinen erityispiirre. Muutoin Reime istuisi oikeudessa vastaamassa syytteeseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Reimeen juttuja ei pidä ottaa turhan vakavasti. Hänelle konflikti tarjoaa säännöllisin väliajoin tilaisuuden esiintyä moraalin mestarina ja julkaista uudelleen samat vanhat mielipiteet värikkäällä retoriikalla höystettynä ja tietenkin veronmaksajan kustannuksella.