Islamin pahuus

Viikonloppuna tapahtunut Nairobin terrori-isku näytti maailmalle jälleen kerran, millaiseen pahuuteen islamilainen jihadisti pystyy. Pahuus ei ole islamin yksinoikeus, mutta nähdyn kaltaiseen suunnitelmalliseen ja tarkoitukselliseen ei-muslimien tappamiseen tuskin kykenee muu kuin islamilaiseen ideologiaan sitoutunut jihadisti.

Suomi jihadin maailmankartalle

Vielä on epäselvää, oliko yksi terroristeista Suomessa asuva somali. Voi olla, että Twitterissä esitetty nimilista oli väärä. Joka tapauksessa nykymaailmasta kertoo hyvin se, että helsinkiläisen somalin mukanaolo ei yllätä ketään maailman tapahtumia vähänkään seuraavaa.

Suomen lisäksi nimilistalla esiintyvien kotipaikkojen joukosta löytyi muitakin diasporasomaleiden keskittymiä kuten Ruotsi ja Yhdysvaltojen Minneapolis.

Mediassa spekuloitiin myös pitkään, että joukossa olisi ollut mukana valkoihoinen nainen nimeltä Samantha Lewthwaite, joka on Lontoon 2005 terrori-iskussa kuolleen Germaine Lindsayn leski. Lewthwaiten väitetään kuuluvan somalialaiseen al-Shabaab -järjestöön ja olevan vastuussa aiemmista Keniassa tehdyistä terrori-iskuista. Jotkut lähteet ovat kiistäneet ”valkoisen lesken” osallistumisen terrori-iskuun.

Muslimit seulottiin pois

Nähty terrori-isku oli tavanomainen islamilaiselle terrorismille siinä mielessä, että tarkoituksena oli tappaa mahdollisimman paljon siviilejä. Poikkeuksellisesti iskun tekijät pyrkivät aktiivisesti seulomaan muslimit pois uhrien joukosta.Westgaten kauppakeskuksen asiakkailta tiedusteltiin asioita, jotka vain muslimit voivat tietää, kuten profeetta Muhammadin äidin nimi. Tästä huolimatta uhrien joukossa oli myös muslimeja.

Iskun julkisuuteen annettuna motiivina esitettiin Kenian osallisuus Somalian sisäisessä konfliktissa. Kenialaisia sotilaita osallistuu Afrikan Unionin rauhanturvaoperaatioon, jonka yhtenä tarkoituksena on kukistaa islamistinen Al-Shabaab-järjestö ja tukea Somalia virallista hallitusta. Al-Shabaabin mukaan Kenia on legiitiimi kohde iskulle, ja tarkoituksena oli hyökätä Kenian hallintoa vastaan sen maaperällä. Järjestö myös väittää, että Kenia on vastuussa kuolonuhreista olivat he sitten paikallisia tai ulkomaalaisia.

Tavanomaiset selitykset

Bostonin maratonin pommi-iskuissa media piti peukkua sen puolesta, että terrori-iskun tekijät eivät olisi muslimeja. Kun toive ei toteutunut, mediassa alettiin väkisin etsiä motiiveja, joilla islamilaisen jihadismin osuus saataisiin häivytettyä taustalle.

Kun nigerialaistaustainen Michael Adebolajo katkaisi brittisotilas Lee Rigbyn pään Lontoon Woolwichissa, Britannian pääministeri David Cameron julisti, että teolla ei ole mitään tekemistä islamin kanssa. Nairobin terrori-iskun uhrien joukossa oli useita brittejä, ja niinpä pääministeri Cameronin oli taas pakko tulla puolustamaan islamia:

”Vaikka näiden kammottavien terrori-iskujen tekijät väittävät toimivansa uskonnon nimissä, he eivät todellisuudessa tee niin. He toimivat väkivallan, terrorin, ekstremismin ja vääristyneen maailmankuvansa nimissä. He eivät edusta islamia eivätkä Britannian tai minkään muun maan muslimeja.”

Douglas Murray vastasi Cameronille Spectator-lehden blogissaan:

”Kukaan järkevä ihminen ei varmaankaan väitä, että tekijät edustavat kaikkia muslimeja. Tuntuu kuitenkin oudolta, että ihmisten erottelulla ja murhaamisella pelkästään uskonnon perusteella ei olisi mitään tekemistä uskonnon kanssa.”

Britannian yleisradioyhtiö BBC, joka yleensä käsittelee islamia silkkihansikkain, ei kutsunut Nairobin terrori-iskun tekijöitä terroristeiksi vaan tapansa mukaan ”militanteiksi”. Herää kysymys, millainen terroriteko olisi tarpeeksi paha, jota sen tekijöitä voisi kutsua terroristeiksi. Ehkä sana terroristi on kokonaan kielletty BBC:n toimittajilta. Eläimiin heitä ei tarvitse toki verrata etenkään uutisraportoinnissa, mutta terroristi olisi tässä tapauksessa kyllä käynyt.

Luonnollisesti myös muslimien puoliviralliset edustajat lännessä ja muualla tuomitsevat iskut. Britannian muslimineuvosto MCB:n pääsihteeri Farooq Murad tuomitsi iskut lehdistötiedotteessaan:

”Näillä teoilla ei ole perustaa uskonnossamme eikä viattomien teurastusta oikeuta mikään tavoite. Näiden murhien tekijät eivät kunnioita ihmiselämän pyhyyttä. Meidän on seistävä yhdessä uskossamme ja uskontojen välillä emmekä saa antaa heidän jakaa meitä.”

Luonnollisesti MCB ei löydä islamista mitään sellaista, joka oikeuttaisi väkivallan vääräuskoisia vastaan. Maailmasta löytyy kuitenkin paljon muslimeja, joiden mielestä vääräuskoisten tappaminen on hyvästä ja siitä saa paratiisissa palkinnoksi 72 neitsyttä. MCB:n mekaaninen tapa tuomita iskut ja kyvyttömyys käsitellä rehellisesti niitä islamin opetuksia, joita terroristit käyttävät tekojensa perusteluina, ei tietysti yllätä ketään. Tärkeintä on, että kenellekään ei tule vahingossa mieleen, että islamilla saattaisi olla jotakin tekemistä islamin nimissä harjoitetun väkivallan kanssa.


Epätoivoiset

Onneksi toimittajat auttavat löytämään ”todellisia syitä” terrorismille. Avukseen he toki tarvitsevat virallisia asiantuntijoita eli ns. päivystäviä dosentteja. Tällä kertaa Helsingin Sanomien toimittaja Jukka Huusko on löytänyt sellaisen Norjasta. Huuskon kirjoittaa, että ”epätoivo ruokkii terroristijärjestö al-Shabaabia”.

Huuskon kirjoituksessa al-Shabaab esitetään samanaikaisesti sekä vaarallisena että hiipuvana järjestönä. Erityisen huolissaan Huuskon haastattelema terrorismitutkija Stig Jarle Hansen on lännessä kasvaneista islamistitaistelijoista:

”He ovat teini-ikäisinä länsimaihin muuttaneita, kahden maailman väliin eksyneitä. Sopiva värvättävä on riittävän tietämätön Somalian konfliktin yksityiskohdista, toisaalta riittävän irti isäntämaan kulttuurista, jotta voi omaksua al-Shabaabin ideologian.”

Huusko viittaa tarkemmin määrittämättömään al-Qaida-ideologiaan, jonka mukaan islamilainen maailma on sodassa länttä ja sen lakeijoita vastaan. Kuulemma al-Shabaabin leireillä opetetaan jopa Samuel Huntingtonin kirjaa Sivilisaatioiden yhteentörmäys.

Lukijalle tulee helposti käsitys, että selityksiä terrorille yritetään etsiä kaikkialta muualta paitsi islamin pyhiin kirjoituksiin perustuvasta ideologiasta ja islamin historiaan oleellisesti kuuluvasta imperialismista ja ylivaltapyrkimyksestä. ”Al-Qaida-ideologia” on vain tämän perinteen elvyttämistä äärimmäisen väkivallan keinoin.

Luonnollisesti valtaosa somalidiasporasta kammoksuu al-Shabaabia. Huusko toteaa:

”Mutta epätoivoisille, eksyneille, pakotetuillekin yksilöille järjestön riveissä voi löytyä käyttöä.”

Tässä etsitään terrorille perimarxilaista yhteiskunnallista selitystä. Toki tiedetään, että somalivanhemmat lähettävät joskus liikaa länsimaisille tavoille oppinutta jälkikasvuaan vanhaan kotimaahan ”leirille”. Tällaista tapausta käsittelin kerran aiemmin.

Toisaalta terroristit eivät millään mittapuulla edusta kaikkein syrjäytyneintä osaa väestöstä, vaan länsimaissa asuneet ovat monella tapaa etuoikeutettuja Somaliassa asuviin maanmiehiinsä verrattuna. Köyhyys, syrjäytyneisyys ja epätoivo eivät aja terroriin, vaan kyllä motiiveja täytyy etsiä muualta.

Al-Shabaab voi olla hiipumassa, mutta sen taustalla oleva ideologia ei ole hiipunut mihinkään, vaikka Suomen virallinen islamin selittäjä Jaakko Hämeen-Anttila ennusteli televisiossa syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen, että poliittisen islamin kannatus olisi vähenemässä. Tällainen toiveajattelu on sen jälkeen osoittautunut perusteettomaksi.