Lapsellista puhetta islam-kritiikistä

Olen jonkin aikaa miettinyt kirjoittavani kirjoitussarjan, jossa käsittelisin syitä islam-kritiikille. Sopivaa tilaisuutta ei ole toistaiseksi tullut.

Äskettäin törmäsin kirjoitukseen, jossa väitetään, että islam-kriitikot ovat ääri-islamistien sätkynukkeja ja elävät näiden kanssa symbiottisessa suhteessa. Väite on todella lapsellinen ja alkujaan lähtöisin Husein Muhammedilta. Tällä kertaa esittäjänä on kuitenkin vihreä diplomi-insinööri Touko Apajalahti.

Käyn sitten aikanaan kirjoitussarjassani läpi asiat, jotka ovat nykyiseen tilanteeseen johtaneet. Lyhyesti voi sanoa, että ns. vastajihadismi on täysin luonnollinen vastareaktio aggressiiviselle islamistiselle politiikalle ja poliittisen islamin nousulle. Jos joku sanoo haluavansa tuhota sinut ja sen mitä pidät arvokkaana, asiaan voi suhtautua monella tavalla. Yksi vaihtoehto on olettaa, että sanoja on tosissaan ja että hänen edustamallaan käsityksellä on riittävästi kannatusta uhatakseen niitä asioita, joita pidät arvokkaina ja puolustamisen arvoisena.

Islam-kritiikin motiivit

Apajalahti näkee islam-kritiikin motiivit varsin kyynisesti:

”myös viestin välittäjä hyötyy luodessaan islam-kammoista ilmapiiriä ja saadessaan tätä kautta blogikommentteja, facebook-tykkääjiä, äänestäjiä ja lopulta valtaa. Suhde ääri-islamistin ja islam-kriitikon välillä on siis myös symbioottinen.”

Kaiken takana on siis halu tuoda itseään esille ja pyrkiä valtaan. Ilkeästi voisi sanoa, että kirjoittaja peilaa omia motiivejaan vastapuolelle. Hän kuvittelee, että ne toiset haluavat samaa kuin hän itse.

Kirjoituksen kommenttiosastolla Oula Lintula esittää yhden perinteiseen länsimaiseen vapauskäsitykseen liittyvän motiivin islam-kritiikille. Tämä on sinänsä ymmärrettävä ja oikeutettu peruste suhtautua islamilaiseen lakiin ja islamilaiseen ideologiaan sisältyvään ylivaltapyrkimykseen.

Yksi tunnetuimmista islam-kriitikoista, hollantilainen poliitikko Geert Wildersin taas vastustaa islamilaista ideologiaa, jota hänen mielestään ei tulisi rinnastaa kristinuskoon tai juutalaisuuteen vaan muihin totalitaristisiin ideologioihin kuten kommunismiin ja fasismiin. Wilders erottaa ideologian ja ihmiset tunnustaen, että on olemassa maltillisia muslimeja mutta ei maltillista islamia.

Jotakin toista taas inhottavat eräät islamilaiseen kulttuuriin liittyvät vastenmieliset tavat kuten kunniamurhat, naisten sukuelinten silpomiset ja brutaalit rangaistukset, joita kaikkein eniten islamin vaikutuksen alla olevissa yhteiskunnissa harjoitetaan.

Islam-kritiikin kritiikki

Islam-kriitikkoja arvostellaan eniten siitä, että he näkevät islamin samalla tavalla kuin Osama bin Laden ja unohtavat maltilliset muslimit kuten Zuhdi Jasserin tai Suomessa Husein Muhammedin.

Useimmat islam-kriitikot ovat kuitenkin tutustuneet Koraaniin ja islamin profeetta Muhammadin elämään. Ei ole islam-kriitikoiden vika, että niistä muotoutuva kuva on lähempänä Osama bin Ladenin tulkintaa kuin Zuhdi Jasserin. Jos lisäksi mietitään kehitystä islamilaisissa maissa, maltillisuus on siellä arabikevään innostuksen jälkeen laskussa ja sharia-laki nousussa.

Touko Apajalahden kirjoituksessa esitetään resepti oikealle islam-kritiikille:

”Todellista islam-kritiikkiä olisi asettaa fundamentalistien asema muslimien keskuudessa kyseenalaiseksi. Millä oikeudella he julistavat oman tulkintansa oikeaksi? Tässä paras keino on tukea ja nostaa esiin maltillisen ja sekulaarin islamin ääniä - muutos kun syntyy helpommin sisältä päin kuin ulkoa annettuna. Heillä myös on usein youtuben faanaatikkovideoista ja jenkkien kristillisiltä tv-kanavilta hankittua tietoa parempi asiantuntemus kritiikin esittämiseen.”

Tämä lähestymistapa olisi ihan hyvä, jos se ei olisi niin epärealistinen. Länsimaisella islam-kriitikolla ei ole mitään vaikutusvaltaa siihen, miten kehitys muslimien keskuudessa etenee. Itse asiassa tukemalla maltillisen ja sekulaarin islamin ääniä, näistä tehdään ”siionistien kätyreitä” ja lännen sätkynukkeja. Länsimaiden kansalaiset ja hallitukset eivät pysty merkittävästi vaikuttamaan islamilaisen maailman sisäiseen kehitykseen maltillisten eduksi. Arabikevään jälkeinen islamismin nousu osoittaa tämän selkeästi ja kertoo lännen vaikutusvallan vähäisyydestä.

Sen lisäksi monet ”maltillisen islamin äänet”, joita lännessä on tuettu ovat jälkikäteen osoittautuneet puhdasoppisen islamilaisiksi. Hyvänä esimerkkinä voi mainita edesmenneen imaami Khodr Chehabin, joka suomalaismediassa kertoi enemmän tai vähemmän suoraan haluavansa Suomen muslimeille sharia-lakia. Kaikki islamin nimissä puhuvat eivät ole typeriä vaan osaavat muotoilla sanottavansa siten, että se ei herätä avointa vastustusta länsimaisessa kuulijassa.

Vielä opittavaa

Apajalahti myös törkeästi aliarvioi ja mitätöi sen asiantuntemuksen, johon islamin arvostelu pohjautuu, mikä ei ole mitenkään harvinaista. Samalla hän kuitenkin itse osoittaa perehtymättömyytensä asiaan tai ei ainakaan osoita minkäänlaista muuta perustetta arvostelulleen kuin tarpeen mollata islam-kriitikkoja.

Koska maltilliset ovat heikoilla ja länsimaiden vaikutusvalta liki olematonta, kannattaa mieluummin keskittyä omien yhteiskuntien suojeluun islamin negatiiviselta vaikutukselta kuin toivoa maltillisten tai sekulaarien muslimien voittoa, jota ei välttämättä koskaan nähdä.

Touko Apajalahden ura islam-kriitikkojen arvostelijana on vasta alussa. Hänen kirjoituksensa kommenttiosastolla esiintyy kuitenkin Suomen johtava vastajihadismin asiantuntija Jussi Jalonen, joka jälleen kerran kiinnittää huomiota kokonaisuuden kannalta vähämerkityksisiin yksityiskohtiin, ja taitavasti mutta manipulatiivisesti kirjoittava Anis Harran.

Jalosen seuraava sitaatti kertoo mielestäni enemmän kirjoittajasta itsestään kuin arvostelun kohteesta:

”Kyseessä on pseudonyymiä "Mikko Mäkinen" käyttävän tärähtäneen pässinpään blogi. Siinä kohtaa, kun kirjoittaja erikseen korostaa olevansa "realistinen analyytikko", niin pitäisi kellojen soittaa että teksti on täyttä paskaa.”

Jalosen tv:ssä esittämä ”analyysi” vastajihadismista oli kyllä sitä itseään ja nauratti pitkään. Se, että hänen analyysinsa otetaan vakavasti ja niitä siteerataan jopa kirjoissa, ei taas naurata. Nyt hän on näköjään siirtynyt vihjailuista suoriin hyökkäyksiin. Jos Apajalahti ottaa oppia kokeneemmista islam-kriitikkojen kriitikoista kuten Jalosesta, hän pääsee vielä pitkälle, ehkä jopa telkkariin.