Konsernivierailu

Kävimme tutustumiskäynnillä Tuurinperä-konsernissa ja keskustelimme pääjohtaja Tuurin kanssa liiketoimintayhteistyöstä. Keskustelut käytiin rakentavassa hengessä. Vaikka varsinaisia päätöksiä ei tehty, liiketoiminnallinen yhteistyö tuskin päättyy tähän.

Tuurinperä-konsernin vahvuusalueisiin kuuluu yhtenä osana ihmisoikeusteollisuus. Tällä osa-alueella edellytykset yhteistyön syventämiselle vaikuttavat parhaimmilta.

Profeetan kunnian suojelijat ja kunniakansalaiset

Korkein oikeus on äskettäin liittynyt siihen joukkoon, jonka mielestä islamin profeetta Muhammadin kunniaa pitää Suomessa suojella. Olen jo aiemmin käsitellyt kysymyksen profeetta Muhammadin lapsivaimo Aishasta ja tavasta, jolla se vielä nykyäänkin oikeuttaa avioitumisen alaikäisen nuoren tytön kanssa, joten ei siitä sen enempää.

Islamin pelko

Islamin arvostelu johtaa yleensä syytöksiin ”islamofobiasta”. Tuon uudissanan yksi tarkoitus on tehdä muslimeista uhreja ja suojata heitä ja heidän edustamaansa ideologiaa arvostelulta. Muslimit eivät keksineet uhriutumista itse vaan jäljittelivät tässä muita sorretuiksi itseään kokeneita kansanryhmiä kuten naisia ja homoja.

Islamofobia on sanana ongelmallinen, koska fobia tarkoittaa irrationaalista pelkoa. Syytösten tarkoittamassa islamofobiassa ei kuitenkaan ole kyse tästä vaan sen tunnustamisesta, että islamin lisääntynyt vaikutusvalta yhteiskunnassa on haitallista ja uhkaa niitä arvoja ja asioita, joita länsimaissa on perinteisesti pidetty tärkeinä. Yksi näistä asioista on sananvapaus.

Korkein oikeus on juuri osoittanut käytännössä, että islamin vaikutusvalta yhteiskunnassa on kasvanut ja että se johtaa sananvapauden kaventumiseen. Vaikka voidaan väittää, että islaminuskoiset ovat keskimäärin herkkiä loukkaantumaan, jos heidän uskonnostaan puhutaan negatiivisessa asiayhteydessä, pelkästään tämä ei selitä tarvetta suojella islamin pyhinä pitämiä asioita suomalaisessa oikeudenkäytössä.

Tarvitaan myös väkivallan uhka, jota ei myönnetä ja josta ei puhuta. Islamin arvostelu herättää vihaisia ja väkivaltaisia reaktioita, jotka eivät ainoastaan kohdistu arvostelijaan itseensä vaan myös arvostelijan kotimaahan ja sen instituutioihin.. Esimerkiksi Tanskassa, josta alkuperäiset Jyllands Postenin Muhammad-pilakuvat ovat peräisin, on esiintynyt useita terrori-iskun yrityksiä, jotka onneksi eivät ole johtaneet ihmisuhreihin. Äskettäin neljä muslimimiestä tuomittiin terrori-iskun suunnittelusta juuri Jyllands Posten -lehteä vastaan.

Kun Suomen valtio rankaisee islamin pyhien asioiden loukkaamisesta, se ei pyri suojelemaan muslimeita vihalta vaan itseään islamin nimissä harjoitetulta väkivallalta. On helpompi ampua ikävistä asioista kertova viestintuoja kuin puuttua islamilaisen väkivallan uhkaan. On helpompi teeskennellä, että väkivalta johtuu ”vihapuheesta”, kuin tunnustaa, että monikulttuurin nimissä suojellun vähemmistön ja sen harjoittaman uskonnon äärimmäinen suvaitsemattomuus on se todellinen uhka.

Hurskastelua

Kansanedustaja Jussi Halla-ahon tuomio on jo kirvoittanut hurskastelevia puheenvuoroja. Rikosoikeuden professori Terttu Utriainen on yhtenä ensimmäisistä kannattamassa sensuuria.

Kun meillä on Utriaisen kaltaisia asiantuntijoita, ei kannata ihmetellä, miksi valtio sääntelee kansalaisvapauksia täysin estottomasti. Utriainen toteaa Aamulehden mukaan:

”Utriainen toteaa, että EU:ssa arvokriteereinä ovat muun muassa kansalaisten yhdenvertaisuus ja monikulttuurisuus. Euroopan ihmisoikeussopimuksella suojellaan näitä arvoja.”

Kaikki totalitaristiset ideologiat peittävät todellisen luonteensa kauniilta kuulostavan sanahelinän taakse. Poliittisesti korrekti monikulttuuri-ideologia ei tässä suhteessa poikkea edeltäjistään. Mielipiteidensä vuoksi rangaistut ovat kaikissa totalitarismeissa rikkoneet ”kansaa vastaan”. Irvokkainta tässä kaikessa on se, että ihmisiä rangaistaan mielipiteiden takia ihmisoikeuksien nimissä. Sen, että mielipiteitä punnitaan tuomioistuimissa, pitäisi jo itsessään herättää huolta. Näin ei tietysti ole, vaan kiihottamislakeja löytyy kaikista Euroopan Unionin maista.

Aamulehti siteeraa edelleen Utriaista:

”Hän huomauttaa, että kyse on myös sivistyneestä käyttäytymisestä ja muiden ihmisten ihmisoikeuksien ottamisesta huomioon. Jos käytös menee täysin yli, asiaa voidaan joutua punnitsemaan rikosoikeuden näkökulmasta. ”

Sivistyneen käyttäytymisen rajat ovat tilanteesta riippuvaisia ja tulkinnanvaraisia. Lukutaitoiselle Halla-ahon kirjoituksen tarkoitus kyllä avautuu, mikäli sitä ei tahallaan halua ymmärtää väärin. Faktoihin perustuvasta mielipiteestä ei pitäisi rangaista missään olosuhteissa paitsi totalitarismissa, jossa ideologia on tärkeämpi kuin totuus. Tyypillisesti yhteisöt määrittävät itse sivistyneen käytöksen rajat eikä siihen tarvita tuomioistuinta avuksi.

Lontoossa mielenosoituksessa on todistettavasti kannettu kylttejä, joissa lukee: ”Behead those who insult islam” eli katkaiskaa päät niiltä, jotka loukkaavat islamia. Olisi mielenkiintoista tietää, miten sivistyneenä Terttu Utriainen pitää kehotusta katkaista pää islamia loukkaavilta, koska kauemmaksi sivistyksestä ja lähemmäksi täydellistä barbariaa on vaikea päästä.

Suvaitsevaisessa ajattelussa se, että joku kantaa moista kylttiä, ei kuitenkaan ole mikään ongelma. Sellainen syntyy vasta, jos joku valkoihoinen islamofobi kertoo, että kylttiä on kannettu ja että kyltin kantaja oli muslimi. Tällöin valkoihoinen islamofobi syyllistyy vihapuheeseen, joka on ongelmana paljon suurempi kuin mielenosoittajan kyltin sisältö.

Kunniakansalaiset

Somaliasta Suomeen muuttaneiden työllisyydestä liikkuu erilaista tietoa. Tilastokeskuksen sivuilta löytyy tietoa vuosien 1991 ja 2001 välisenä aikana Suomeen muuttaneiden somaleiden työllisyydestä. Näiden tilastojen mukaan 54 prosenttia tuona aikana muuttaneista somaleista on työttömänä. Tilasto ei kerro myöhemmin tulleiden somalien työllistymisestä, mutta voidaan olettaa, että työllisyysaste ei heillä ainakaan ole parempi.

Tosiasioihin perustuen voidaan todeta, että somalit elävät Suomessa enimmäkseen veronmaksajan rahoilla. Suomesta löytyy varmasti ihmisiä, joiden mielestä somalit ovat enimmäkseen veronmaksajan rahoilla loisivia sosiaalipummeja. He hyödyntävät suomalaista sosiaaliturvajärjestelmää ja ovat täällä lähinnä anteliaan sosiaaliturvan takia.

Aivan yhtä hyvin perustein voidaan sanoa, että Suomeen muuttavien somalien valmiudet sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan ovat erittäin heikot. Usein jopa lukutaito puuttuu muista valmiuksista puhumattakaan. Suomalaisen sosiaaliturvan tarjoama elintaso ylittää merkittävästi vanhan kotimaan tai pakolaisleirin vastaavan. Siksi sosiaaliturvan varassa elämistä ei kannata ihmetellä eikä siitä pidä syyttää somaleita itseään.

Sananlaskun mukaan ei se ole tyhmä, joka pyytää, vaan se, joka maksaa. Antelias sosiaaliturva sinänsä muodostaa vetovoimatekijän. Lisäksi se passivoi niin maahanmuuttajia kuin kantaväestöäkin. Miksi mennä töihin, jos uuninpankolla makailu tuottaa saman taloudellisen lopputuloksen vähemmällä vaivalla?

Myös maassa pitkään oleskelleet somalit työllistyvät huonosti, joten on paikallaan kysyä, kannattaako Suomeen tuoda somaleita elelemään sosiaaliturvalla ja kuormittamaan ennestäänkin velkarahalla pyörivää julkista taloutta.

Yksiselitteinen vastaus on tietysti, että ei kannata. Tähän johtopäätökseen voidaan päätyä, kun asioista keskustellaan vapaasti ja somalien sopeutumisongelmat tunnustetaan. Koko lystin kustantavalla veronmaksajalla on oikeus ihmetellä, mitä somalit oikeastaan tekevät täällä, kuten Tanskan Kansanpuoluetta edustava Søren Espersen tekee.

Somalien itsensä passiivisuutta voi perustellusti arvostella, kuten Ayaan Hirsi Ali kirjoissaan tekee. Hirsi Ali itse osaa arvostaa koulutusta, jonka hän on Hollannissa saanut, ja mahdollisuuksia, joita tämä koulutus on hänelle suonut. Suomen julkisessa keskustelussa aktiivisten somalien joukosta löytyy valitettavan paljon niitä, jotka keskittyvät valittamiseen rasismista eivätkä tunnusta, että syytä tukiriippuvuuteen ja heikkoon työllistymiseen voisi joskus etsiä myös peiliin katsomalla.

Suomen oikeuslaitos haluaa kuitenkin kriminalisoida keskustelun ja suosii hyssyttelyä, jossa ainoa sallittu selitys somalien heikolle sopeutumiselle ja tukiriippuvuudelle on kantaväestön rasismi ja että ongelma ratkeaa kasvattamalla ”kotouttamiseen” käytettävää rahamäärää. On tärkeämpää rangaista niitä, jotka kertovat keisarin puuttuvista vaatteista, kuin katsoa totuutta silmiin.

Lapsellista puhetta islam-kritiikistä

Olen jonkin aikaa miettinyt kirjoittavani kirjoitussarjan, jossa käsittelisin syitä islam-kritiikille. Sopivaa tilaisuutta ei ole toistaiseksi tullut.

Äskettäin törmäsin kirjoitukseen, jossa väitetään, että islam-kriitikot ovat ääri-islamistien sätkynukkeja ja elävät näiden kanssa symbiottisessa suhteessa. Väite on todella lapsellinen ja alkujaan lähtöisin Husein Muhammedilta. Tällä kertaa esittäjänä on kuitenkin vihreä diplomi-insinööri Touko Apajalahti.

Käyn sitten aikanaan kirjoitussarjassani läpi asiat, jotka ovat nykyiseen tilanteeseen johtaneet. Lyhyesti voi sanoa, että ns. vastajihadismi on täysin luonnollinen vastareaktio aggressiiviselle islamistiselle politiikalle ja poliittisen islamin nousulle. Jos joku sanoo haluavansa tuhota sinut ja sen mitä pidät arvokkaana, asiaan voi suhtautua monella tavalla. Yksi vaihtoehto on olettaa, että sanoja on tosissaan ja että hänen edustamallaan käsityksellä on riittävästi kannatusta uhatakseen niitä asioita, joita pidät arvokkaina ja puolustamisen arvoisena.

Islam-kritiikin motiivit

Apajalahti näkee islam-kritiikin motiivit varsin kyynisesti:

”myös viestin välittäjä hyötyy luodessaan islam-kammoista ilmapiiriä ja saadessaan tätä kautta blogikommentteja, facebook-tykkääjiä, äänestäjiä ja lopulta valtaa. Suhde ääri-islamistin ja islam-kriitikon välillä on siis myös symbioottinen.”

Kaiken takana on siis halu tuoda itseään esille ja pyrkiä valtaan. Ilkeästi voisi sanoa, että kirjoittaja peilaa omia motiivejaan vastapuolelle. Hän kuvittelee, että ne toiset haluavat samaa kuin hän itse.

Kirjoituksen kommenttiosastolla Oula Lintula esittää yhden perinteiseen länsimaiseen vapauskäsitykseen liittyvän motiivin islam-kritiikille. Tämä on sinänsä ymmärrettävä ja oikeutettu peruste suhtautua islamilaiseen lakiin ja islamilaiseen ideologiaan sisältyvään ylivaltapyrkimykseen.

Yksi tunnetuimmista islam-kriitikoista, hollantilainen poliitikko Geert Wildersin taas vastustaa islamilaista ideologiaa, jota hänen mielestään ei tulisi rinnastaa kristinuskoon tai juutalaisuuteen vaan muihin totalitaristisiin ideologioihin kuten kommunismiin ja fasismiin. Wilders erottaa ideologian ja ihmiset tunnustaen, että on olemassa maltillisia muslimeja mutta ei maltillista islamia.

Jotakin toista taas inhottavat eräät islamilaiseen kulttuuriin liittyvät vastenmieliset tavat kuten kunniamurhat, naisten sukuelinten silpomiset ja brutaalit rangaistukset, joita kaikkein eniten islamin vaikutuksen alla olevissa yhteiskunnissa harjoitetaan.

Islam-kritiikin kritiikki

Islam-kriitikkoja arvostellaan eniten siitä, että he näkevät islamin samalla tavalla kuin Osama bin Laden ja unohtavat maltilliset muslimit kuten Zuhdi Jasserin tai Suomessa Husein Muhammedin.

Useimmat islam-kriitikot ovat kuitenkin tutustuneet Koraaniin ja islamin profeetta Muhammadin elämään. Ei ole islam-kriitikoiden vika, että niistä muotoutuva kuva on lähempänä Osama bin Ladenin tulkintaa kuin Zuhdi Jasserin. Jos lisäksi mietitään kehitystä islamilaisissa maissa, maltillisuus on siellä arabikevään innostuksen jälkeen laskussa ja sharia-laki nousussa.

Touko Apajalahden kirjoituksessa esitetään resepti oikealle islam-kritiikille:

”Todellista islam-kritiikkiä olisi asettaa fundamentalistien asema muslimien keskuudessa kyseenalaiseksi. Millä oikeudella he julistavat oman tulkintansa oikeaksi? Tässä paras keino on tukea ja nostaa esiin maltillisen ja sekulaarin islamin ääniä - muutos kun syntyy helpommin sisältä päin kuin ulkoa annettuna. Heillä myös on usein youtuben faanaatikkovideoista ja jenkkien kristillisiltä tv-kanavilta hankittua tietoa parempi asiantuntemus kritiikin esittämiseen.”

Tämä lähestymistapa olisi ihan hyvä, jos se ei olisi niin epärealistinen. Länsimaisella islam-kriitikolla ei ole mitään vaikutusvaltaa siihen, miten kehitys muslimien keskuudessa etenee. Itse asiassa tukemalla maltillisen ja sekulaarin islamin ääniä, näistä tehdään ”siionistien kätyreitä” ja lännen sätkynukkeja. Länsimaiden kansalaiset ja hallitukset eivät pysty merkittävästi vaikuttamaan islamilaisen maailman sisäiseen kehitykseen maltillisten eduksi. Arabikevään jälkeinen islamismin nousu osoittaa tämän selkeästi ja kertoo lännen vaikutusvallan vähäisyydestä.

Sen lisäksi monet ”maltillisen islamin äänet”, joita lännessä on tuettu ovat jälkikäteen osoittautuneet puhdasoppisen islamilaisiksi. Hyvänä esimerkkinä voi mainita edesmenneen imaami Khodr Chehabin, joka suomalaismediassa kertoi enemmän tai vähemmän suoraan haluavansa Suomen muslimeille sharia-lakia. Kaikki islamin nimissä puhuvat eivät ole typeriä vaan osaavat muotoilla sanottavansa siten, että se ei herätä avointa vastustusta länsimaisessa kuulijassa.

Vielä opittavaa

Apajalahti myös törkeästi aliarvioi ja mitätöi sen asiantuntemuksen, johon islamin arvostelu pohjautuu, mikä ei ole mitenkään harvinaista. Samalla hän kuitenkin itse osoittaa perehtymättömyytensä asiaan tai ei ainakaan osoita minkäänlaista muuta perustetta arvostelulleen kuin tarpeen mollata islam-kriitikkoja.

Koska maltilliset ovat heikoilla ja länsimaiden vaikutusvalta liki olematonta, kannattaa mieluummin keskittyä omien yhteiskuntien suojeluun islamin negatiiviselta vaikutukselta kuin toivoa maltillisten tai sekulaarien muslimien voittoa, jota ei välttämättä koskaan nähdä.

Touko Apajalahden ura islam-kriitikkojen arvostelijana on vasta alussa. Hänen kirjoituksensa kommenttiosastolla esiintyy kuitenkin Suomen johtava vastajihadismin asiantuntija Jussi Jalonen, joka jälleen kerran kiinnittää huomiota kokonaisuuden kannalta vähämerkityksisiin yksityiskohtiin, ja taitavasti mutta manipulatiivisesti kirjoittava Anis Harran.

Jalosen seuraava sitaatti kertoo mielestäni enemmän kirjoittajasta itsestään kuin arvostelun kohteesta:

”Kyseessä on pseudonyymiä "Mikko Mäkinen" käyttävän tärähtäneen pässinpään blogi. Siinä kohtaa, kun kirjoittaja erikseen korostaa olevansa "realistinen analyytikko", niin pitäisi kellojen soittaa että teksti on täyttä paskaa.”

Jalosen tv:ssä esittämä ”analyysi” vastajihadismista oli kyllä sitä itseään ja nauratti pitkään. Se, että hänen analyysinsa otetaan vakavasti ja niitä siteerataan jopa kirjoissa, ei taas naurata. Nyt hän on näköjään siirtynyt vihjailuista suoriin hyökkäyksiin. Jos Apajalahti ottaa oppia kokeneemmista islam-kriitikkojen kriitikoista kuten Jalosesta, hän pääsee vielä pitkälle, ehkä jopa telkkariin.