Arabimaailman hullu vuosi

Vuodesta 2011 näyttäisi tulevan arabimaiden oma hullu vuosi, jonka aikana eri arabimaiden autoritaariset vallanpitäjät kaatuvat yksi toisensa jälkeen. Liikehdinnän lopputulosta on tässä vaiheessa mahdotonta arvioida. Liiallinen pessimismi on pahasta, mutta on toisaalta vaarallista heittäytyä 60-lukulaisen vallankumousromantiikan pauloihin.

Arabimaiden ”kevät”

Yleisradion vasemmistolainen kolumnisti Hannu Reime herkeää melkein runolliseksi, kun hän vertaa Egyptin mielenosoituksia Unkarin kansannousuun vuonna 1956.

”Itselleni on tullut mieleen Unkarin kansannousu pian 55 vuotta sitten, jolloin koko kansa näytti nousseen maata terrorisoinutta stalinistista sortokoneistoa vastaan. Unkarissa tuo koneisto henkilöityi aikaisemmin samana vuonna erotettuun puoluejohtajaan Mátyás Rákosiin, nyt Egyptissä vallasta vielä kiinni pitävään yksinvaltaiseen presidenttiin Husni Mubarakiin.”

Reime ei kirjoituksessaan mainitse sanallakaan Iranin vallankumousta vuonna 1978, jolloin lännen tukema shaahi Reza Pahlavi syrjäytettiin Yhdysvaltojen presidentti Jimmy Carterin hallinnon siunauksella. Lopputuloksena syntyi shaahin hallintoa raaempi ja fanaattisempi Iranin islamilainen tasavalta ajatollah Khomeinin johdolla.

Reime ei olisi Reime, jos hän jättäisi Israelin rauhaan:

”Tunnettu rauhanaktivisti Uri Avnery toteaa, että hänen kotimaansa Israelin johtajat ovat tähän saakka pitäneet oikeudenmukaista rauhaa palestiinalaisten kanssa tarpeettomana ylellisyytenä, johon kyllä olisi varaa, mutta jota on turhanpäiväistä lunastaa lopettamalla miehitettyjen alueiden asuttaminen. Arabimaiden kumous muuttaa koko tilanteen, muistuttaa paljon nähnyt ja kokenut 87-vuotias Avnery. Hänen mielestään Israelin on oman tulevaisuutensa vuoksi pakko tehdä rauha ensin palestiinalaisten ja myöhemmin kansalaisiaan edustavien, tulevien demokraattisten arabimaiden kanssa. ”

Israelin ja Egyptin välistä Camp Davidin rauhansopimusta ei voi realistisesti katsottuna pitää kestävänä, koska sopimuksen toisena osapuolena oli diktaattori Anwar Sadat. Tahririn aukion mielenosoittajat Muslimiveljeskunnasta puhumattakaan todennäköisesti pitävät sopimusta yhtä arvokkaana kuin paperia, johon se on kirjoitettu. Äskettäin Tahririn aukiolle kokoontuneet kaksi miljoonaa mielenosoittajaa huusivat yhteen ääneen:

”Olemme matkalla Jerusalemiin, marttyyreita miljoonittain.”

Israel ei ole ainoa osapuoli, jolla on syytä huoleen. Egyptin kymmenmiljoonainen koptivähemmistö pelkää syystä maan ajautumista islamilaiseksi teokratiaksi. Eräs potentiaalinen khomeini, Katarissa majaansa pitävä egyptiläissyntyinen uskonoppinut Yusuf Al-Qaradawi piti puheen Kairossa. Siinä hän mm. rukoili Jerusalemin valloituksen puolesta.

Parin viime vuoden aikana tämä ”maltillinen” Al-Qaedan vastustaja on ehtinyt

• kehottaa muslimeita hankkimaan ydinaseita, joilla he voivat terrorisoida vihollisiaan.
• Kutsumaan jihadia moraaliseksi velvollisuudeksi ja hyväksymään israelilaisten naisten tappamisen, koska nämä käyvät armeijan.
• Vahvistamaan kannatuksensa itsemurhapommituksille.
• Kutsumaan juutalaisten joukkotuhoa pyhäksi rangaistukseksi juutalaisille näiden mädännäisyydestä.
• Rukoilemaan mahdollisuutta tappaa juutalainen ennen kuolemaansa.

Qaradawi kehotti pitämässään puhetilaisuudessa kaikkia osallistujia, erityisesti kristittyjä, yhtymään islamilaiseen rukoukseen. World Net Dailyn haastattelema koptikristitty piti kehotusta uhkaavana:

”Tarkoitti hän sitä tai ei, hän pyysi kristittyjä polvistumaan merkkinä alistumisesta islamille ja Allahille.”

Koptivähemmistöllä on eniten menetettävää, jos Egypti luisuu kohti islamilaista teokratiaa. Euroopan 60-lukulaisten ”demokratia” tarkoittaa käytännössä vaaleja ja äänten laskemista eikä sitä, mitä vaalien jälkeen tapahtuu. Irakin esimerkin perusteella myös Egyptissä demokratia luultavasti merkitsisi kirkkojen polttamista ja kristittyjen joukkopakoa.

Hullu koira

Reime syyttää tyypillisen 60-lukulaisen vasemmistolaisen tavoin länttä arabimaiden diktaattorien tukemisesta.

”Arabimaita on hallittu diktatorisesti siksi, että diktatuurit ovat pääasiassa palvelleet suurten länsivaltojen, ensin Britannian ja Ranskan, sittemmin Yhdysvaltojen geopoliittisia ja strategisia intressejä.”

Tämä on vain puolitotuus. Arabimaiden joukossa on aina ollut myös niitä, jotka ovat suhtautuneet länteen vihamielisesti. Kylmän sodan aikana nämä maat etsivät tukea Neuvostoliitosta, mutta myöhemmin he ovat joko päässeet yhteisymmärrykseen lännen kanssa (Libya), joutuneet Yhdysvaltojen hyökkäyksen kohteeksi (Irak) tai liittoutuneet Iranin kanssa (Syyria).

Kansannousut uhkaavat myös näiden maiden autoritaarisia hallintoja. Ainoa ero on se, että CNN:n televisiokamerat eivät ole seuraamassa, kuinka Libyan Muammar Gaddafin joukot yhdessä palkkasotureiden kanssa ampuvat mielenosoittajia. Riippumattomuus lännestä mahdollistaa sellaisen raakuuden, johon lännen tukemat autokraatit eivät voi turvautua

Toisaalta Ronald Reaganin ”hulluksi koiraksi” kutsumaa Gaddafia voi pitää jonkinlaisena kummajaisena arabijohtajien joukossa. Hänen omintakeinen filosofiansa on sekoitus islamia ja sosialismia, joista jälkimmäinen on ainakin menneisyydessä auttanut sympatian hankkimisessa lännen vasemmistoälymystöltä.

Facebook-vallankumous

Läntiset mediat ovat pyrkineet esittämään Egyptin kansannousun ”Facebook-vallankumouksena”. Egyptiläinen, entinen Googlen markkinointijohtaja Wael Ghonim sai mainetta amerikkalaisessa liberaalimediassa. Ghonimin tähti lähti kuitenkin laskuun, kun Yusuf Al-Qaradawin turvamiehet estivät hänen pääsynsä Tahrir-aukion esiintymislavalle. Luultavasti hän kuuluu niihin, jotka joutuvat oman vallankumouksensa syötäviksi.

Toimittajiin kohdistuvat väkivallanteot eivät ole muuttaneet median linjaa. Ensin CNN:n toimittaja Anderson Cooperin tiimi joutui Hosni Mubarakin kannattajien hyökkäyksen kohteeksi. Myöhemmin CBS-televisioyhtiön toimittaja Lara Logan joukkoraiskattiin Tahririn aukiolla väkijoukon huutaessa yhteen ääneen: ”Juutalainen, Juutalainen.”

Tässä yhteydessä sana juutalainen ei tarkoittanut Loganin uskontoa (joka ei ollut juutalaisuus) vaan sitä, että juutalainen on vapaata riistaa. Mielenosoittajat riisuivat Loganin ja hakkasivat häntä kepeillä, kunnes joukko paikallisia naisia ja Egyptin armeijan sotilaita pelasti hänet. Loganin työnantaja CBS ei aluksi kertonut raiskauksesta, mutta joutui tiedottamaan asiasta, kun tieto vuosi ulkopuolisille. CBS:n linja ei kuitenkaan muuttunut, vaan yhtiö puhui edelleen ”New Age -vallankumouksesta” ja siitä, kuinka Egypti osoitti muutoksen olevan mahdollinen.

”Nyt on seksikästä ja coolia olla arabivallankumouksellinen. Mikä huumaava sanoma tälle maailmankolkalle, jossa valtaosa on alle kolmekymppisiä!”

Lännen johtajat sivustakatsojia

Mitä tahansa kansannousuista seuraakin, lännen johtajat eivät ole osoittaneet minkäänlaista johtajuutta tai ymmärrystä kriisin syistä ja todennäköisistä seurauksista. Jo tutuksi tullutta tyhjää puhetta demokratiasta ja ihmisoikeuksista on sen sijaan riittänyt.

Tietysti kansannousujen seuraukset eivät ole yksinomaan negatiivisia, vaan ne sisältävät myös mahdollisuuden parempaan tulevaisuuteen. On toki mahdollista, että Egyptissä vanha valta, uudet demokraattiset voimat ja islamistit löytävät tasapainon, jonka kanssa kaikki voivat elää. Libyassakaan valtio ei välttämättä ajaudu sisällissotaan tai bolshevistiseen anarkiaan.

Arabimaiden onneksi poliittista islamia on jo kokeiltu käytännössä. Algeriassa islamistien vaalivoitto johti veriseen ja monta vuotta kestäneeseen sisällissotaan. Iranissa taas vallankumousta seurasi oli teokratia, joka pysyy nykyisin pystyssä vain verisillä sortotoimilla. Toivo paremmasta elää, vaikka nyt nähdyt kansannousut eivät johtaisikaan mihinkään kestävään muutokseen.