Ruotsista ja vähän Tanskastakin - osa 2

Äskettäin Wikileaks-asiakirjoista paljastui, että Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt ja integraatioministeri Tobias Billström keskustelivat amerikkalaisten kanssa keinoista rajoittaa irakilaispakolaisten muuttoa Ruotsiin. Yle kertoo asiasta seuraavasti:

” Asiakirjan mukaan ulkoministeri Carl Bildt ja maahanmuuttoministeri Tobias Billström mainitsivat keskustelussa Ruotsissa tapahtuneet kunniamurhat, joiden seurauksena kansalaiset olivat alkaneet vaatimaan tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Asiakirjassa kerrotaan myös muun muassa, että ministerit pitivät vuoden 2003 alkaneen sodan jälkeen tulleita pakolaisia vaikeasti yhteiskuntaan sopeutettavina.

Asiakirjan mukaan ulkoministeri esitti myös, että tarvitaan sopimus Irakin kanssa pakolaisten palauttamisesta ennen kuin Ruotsin suurlähetystö voidaan perustaa Bagdadiin. ”

Sinänsä Maltillista Kokoomusta edustavien ministerien toiminnassa ei ole maallikon kannalta mitään moitittavaa. Ruotsalaisministerit pyrkivät edistämään oman maansa etua ja estämään laajojen pakolaisvirtojen rantautumisen Ruotsiin.

Tekopyhyyttä ja kaksinaamaisuutta

Bildtin ja Billströmin toiminta kertoo kuitenkin ikäviä asioita ruotsalaisen demokratian toimivuudesta tai lähinnä sen puutteesta. Molemmat ovat olleet hallituksessa pitkään ja tietävät varmasti, miten laajamittainen maahanmuutto on vaikuttanut ruotsalaiseen yhteiskuntaan ja miten hyvin tulijoiden integraatio on onnistunut. He luultavasti tietävät asian paremmin kuin poliittisen paarian asemasta nauttivat Ruotsindemokraatit.

Bildt ja Billström eivät kuitenkaan ruotsalaisessa poliittisessa kulttuurissa pysty kertomaan todellista mielipidettään vaan heidän on teeskenneltävä, että kaikki on hyvin ja että monikulttuuri on ihanaa. Ruotsin Ympäristöpuolueen väistyvä puheenjohtaja Maria Wetterstrand sanoi viiimeisessä puheessaan puolueensa puheenjohtajana:

”Mångfald förenar oss.”  (Moninaisuus yhdistää meitä)

Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, jos meillä tarkoitetaan tavallisia ruotsalaisia. Poliittisen eliitin eli Ruotsin vakiintuneiden ”sjupartietin” eli seitsemän perinteisen puolueen kannalta se on kuitenkin täyttä totta. Kaikki valtiopäiväpuolueet Ruotsindemokraatteja lukuun ottamatta kannattavat monikulttuuripolitiikkaa ja pitävät Ruotsindemokraatteja muukalaisvihamielisinä rasisteina.

Luultavasti merkittävä osa Ruotsin Kokoomuksen kannattajista ajattelee täsmälleen samalla tavalla kuin Bildt ja Billström. He eivät kuitenkaan syystä tai toisesta vaihda puoluetta, osin ehkä Ruotsindemokraattien huonon maineen takia. Tätä mainetta pitää voimakkaimmin yllä sosiaalidemokraatteja kannattava iltapäivälehti Aftonbladet. Maltillinen Kokoomus on yhdessä muiden puolueiden kanssa moittinut Ruotsindemokraatteja muukalaisvihamielisyydestä ja tekee yhteistyötä Ympäristöpuolueen kanssa integraatio- ja maahanmuuttoasioissa pyrkien näin estämään Ruotsindemokraattien vaa’ankieliaseman vaikutuksen maahanmuuttopolitiikkaan.

Luonnollisesti kansakunnan moraali-ilmastosta huolestunut Ympäristöpuolue aikoo kannella Bildtin ja Billströmin puheista Ruotsin valtiopäivien perustuslakivaliokunnalle. Moralisointi ei kuitenkaan lopu tähän. Aftonbladetin kulttuuritoimituksen Peter Larsson kutsuu Billströmiä ”Ruotsindemokraattien tasoiseksi rasistiksi”. Billström joutui median ristituleen ja puolustautui suorastaan surkuhupaisalla tavalla toistamalla samaa fraasia kaikkiin toimittajan kysymyksiin.

” Ruotsin hallitus ei millään tavalla kommentoi ns. Wikileaks-asiakirjoja, koska ne perustuvat kolmannen osapuolen tietoihin. En voi kommentoida niitä.”

Billströmin kohtalo kertoo Ruotsin julkisesta keskustelusta kaiken olennaisen. Maahanmuuttopolitiikasta voi julkisesti olla vain yhtä mieltä. Monikulttuuria ei kaikkien tarvitse ylistää, mutta sitä ei ainakaan saa vastustaa. Monikulttuurin julkinen vastustaminen vaikeuttaa myös urakehitystä, mistä kertoo toimittaja Gunnar Sandelinin kohtalo työpaikkahaastattelussa.

Sandelin on kirjoittanut useita kirjoituksia, joissa hän on kertonut rehellisen mielipiteensä maahanmuutosta ja siitä kuinka ruotsalainen media pimittää totuuden maahanmuuton vaikutuksista. Tunnetuin Sandelinin mielipidekirjoitus julkaistin Dagens Nyheter –sanomalehdessä 8.4.2008, ja sitä on käsitelty tässäkin blogissa.

Sandelin oli hakenut lehdistövastaavan paikka Ruotsin tilastokeskuksessa (Statistiska Centralbyrån).  

Haastatteluissa Sandelin kertoi avoimesti mielipidekirjottajan roolistaan ja lupasi, että tämä ei enää jatkuisi tilastokeskuksen palveluksessa. Kahden haastattelun jälkeen hän oli ainoa jäljellä oleva hakija. Jäljellä oli enää tapaaminen pääjohtaja Stefan Lundgrenin kanssa. Ennen tapaamista Lundgren kuitenkin kirjoitti, että hän ei luota Sandelinin tapaan kirjoittaa. Muuta selitystä ei annettu. Sandelin kanteli asiasta oikeuskanslerille, jolta hän toivoo vastausta kysymykseen, millaiset mielipiteet ovat sallittuja valtion työntekijälle.

Takaisin Tanskaan

Edellisessä kirjoituksessa kerroin, kuinka Muhammad-pilakuvapiirtäjä Kurt Westergaardin kotiin murtautunut somali Muhudiin M. Geele väitti, että hänen tarkoituksenaan oli vain pelotella Westergaardia. Seuraavana päivänä oli Westergaardin todistajalausunnon vuoro. Eläkkeellä oleva pilapiirtäjä kohtasi Geelen ensimmäistä kertaa kirveshyökkäyksen jälkeen

Westergaard kutsui somalikirvesmiestä pelkurimaiseksi valehtelijaksi. Hän kertoi oikeudelle Geelen käyttäytymisestä:

”Nyt sinä kuolet.  Sitä hän huusi kuin mielipuoli.”

Westergaardin mukaan Geele tuli hänen asuntoonsa pyhänä soturina, jonka tarkoituksena oli lyödä vääräuskoinen kuoliaaksi. 29-vuotias somali tunnustaa luvattoman tunkeutumisen asuntoon mutta ei yritystä tappaa kuuluisa Muhammad-pilapiirtäjä.

Tanskassa ei kuitenkaan täysin niellä ruotsalaispoliitikkojen Tanska-kritiikkiä. Jyllands Postenin toimittaja Mikael Jalving haluaa Newsmill-sivustolle kirjoittamassaan mielipideartikkelissa oikoa ruotsalaisten väärinkäsityksiä Tanskan maahanmuuttopolitiikasta otsikolla ”Ruotsin kuningaskunnassa on jotakin mätää”.

Jalving kuvailee ruotsalaispoliitikkojen käsityksiä Tanskasta ennakkoluuloisiksi ja vertaa niitä tapaan, jolla Ronald Reaganiin suhtauduttiin Ruotsissa 1980-luvulla. Tanska on korvannut Yhdysvallat pahan valtakuntana Ruotsin poliittisessa keskustelussa.

Myytit Tanskan maahanmuuttopolitiikasta

Jalving luettelee kolme myyttiä, joita Ruotsissa käytetään Tanskan arvostelussa. Ensimmäisen mukaan ”muukalaisvihamielisyys” on Tanskan maahanmuuttopoliittisen suunnanmuutoksen syynä. Todellisuudessa kansantaloudelliset syyt pakottivat muutokseen. Tanskassa nimittäin havaittiin, että vain pieni osa maahanmuuttajista teki töitä, mikä luonnollisesti rasitti Tanskan taloutta. Nämä ongelmat otettiin esiin tiedotusvälineissä ja niistä keskusteltiin. Nykyisin Tanskassa vallitsee laaja konsensus siitä, että vuoden 2002 jälkeen toteutetut muutokset, joiden mukaan ns. de facto –pakolaisilla ei enää ollut oikeutta turvapaikkaan, lisäsi maahanmuuttajien työllisyyttä.

Toinen myytti liittyy maahanmuuttajien lukumäärään. Tanska ei suinkaan ole mikään ”aidattu asuinalue”, kuten Maria Wetterstrandin puheet antavat ymmärtää. Maahanmuuttajien lukumäärä ei ole vähentynyt vaan lisääntynyt. Vuonna 2000 Tanskaan saapui noin 22 000 maahanmuuttajaa. Vuonna 2008 tulijoita oli 28 000.

Kolmannessa myytissä on kyse Tanskan houkuttelevuudesta potentiaalisten maahanmuuttajien keskuudessa. Kreikkaan laittomasti saapuvilta maahanmuuttajilta oli kysytty, mihin maahan he pyrkivät. Tanska oli suosittu kohde, sillä melkein puolet Tanskaan saapuvista turvapaikanhakijoista saa turvapaikan Tanskasta ja 30 prosenttia toissijaisen suojelun perusteella. Ruotsissa vastaavat luvut ovat  29 ja 13 prosenttia.

Tanskan maahanmuuttopolitiikkaa ei siis voida pitää erityisen ankarana eikä tanskalaista yhteiskuntaa ”suljettuna” tai ”suvaitsemattomana”, kuten ruotsalaiset poliitikot Maria Wetterstrandin ja Maud Olofssonin suulla yrittävät todistaa.

Merkittävin ero Ruotsin ja Tanskan välillä liittyykin siihen, mitä saa julkisesti sanoa ja kuinka avoimesti tavalliset ihmiset uskaltavat kertoa todellisen mielipiteensä.