Sananvapauden todellinen uhka

Rasisminvastaisen viikon aikana kuultiin puheenvuoroja, jossa maahanmuutto- ja monikulttuuriasioita tutkivat henkilöt valittelivat, kuinka heidän tekemisiään kohtaan harjoitettu kritiikki uhkaa sananvapautta. Rakastetun maahanmuutto- ja eurabiaministeri Astrid Thorsin saamia tappouhkauksia kauhisteltiin silloin ja hehkutetaan vieläkin.

Syvällä sisimmässään nämä ihmiset kuitenkin tietävät, että ns. maahanmuuttokriitikot eivät muodosta minkäänlaista todellista uhkaa heidän hengelleen tai terveydelleen. Tämä on helppo arvata, kun tarkastelee suvaitsevaiston puheenvuoroja. Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton puheenjohtaja Heikki Sairanen on tämän uutisen mukaan äärimmäisen huolestunut ”äärioikeiston” viime aikaisesta noususta ja sen vaikutuksesta sananvapauteen:

”Missään määrin maahanmuuttoa puolustavien tahojen on nykyään siedettävä hämmästyttäviä määriä uhkailua ja loukkauksia. Kuinka moni on jo vaiennut pelosta? Silti maahanmuuttokriitikot jatkavat kulunutta virttään siitä, ettei ongelmista saisi puhua.”

Tietysti on selvää, että kaikki palaute ei välttämättä ole ollut asiallista. Silti puhe pelosta on puhdasta propagandistista liioittelua. Kahden ja puolen vuoden vankeustuomion saaneen Seppo Lehdon sottablogi kelpaa edelleen todisteeksi tutkijoiden uhkailusta ja nettirasismista ainakin Suomen Kuvalehdelle.

Ruotsinkielinen media Astridin puolella

Hysteerisimmät puheenvuorot tulevat itse ministerin suusta, ja ruotsinkieliset mediat tarjoavat paljon kärsineelle ja urheutta teeskentelevälle viharikoksen uhrille auliisti palstatilaa. Thors uhoaa Svenska Framtid -lehdessä seuraavaa:

”En anna näiden huomionkipeiden tyyppien pelotella minua. En anna heille sitä iloa. Pahempiakin asioita on olemassa.”

Jutussa myös päivitellään tutkijoiden ja journalistien saamaa kohtelua. Svenska Framtidin mukaan:

”Jopa tutkijoita ja journalisteja uhataan. Näillä aloilla työskentelevät ihmiset ovat tulleet esiin ja kertoneet, että esimerkiksi maahanmuuttoasioita käsitellessä on tavanomaista joutua loukkausten kohteeksi. Osa pitää keskusteluun sekaantumista epämukavana.”

On täysin luonnollista, että suora kansalaispalaute järkyttää toimittajia ja tutkijoita, jotka eivät ole sellaiseen tottuneet. Ideologisesti samanmielisen mediakuplan sisällä ei välttämättä tule ajatelleeksi, että joku voi oikeasti ajatella eri tavalla.

Internetissä surkea tai provokatiivinen kirjoitus luonnollisesti saa osakseen runsaasti pilkallisia kommentteja. Näin on ollut niin kauan, kun internet on ollut olemassa. Jatkosta on vaikea tietää, koska valtiovallan taholta viritellään sensuurihankkeita ”nettirasismin” suitsimiseksi.

Urheuden lisäksi täti Astrid osoittaa kykynsä teräviin analyyseihin:

”On pelottavaa, että niin monet yrittävät pukea rasismin hienompaan kaapuun. Jotkut ihmiset kutsuvat itseään ”maahanmuuttokriittisiksi”. Se on melkein sama kuin rasisti. Vieraita kulttuureja pelätään.”

”Maahanmuuton arvostelua ei esiinny vain Suomessa, vaan vastaava trendi on olemassa myös muissa Pohjoismaissa. Usein pieni joukko ihmisiä pitää kovinta ääntä eli ne, joilla on kaikkein radikaaleimmat mielipiteet. Näin keskustelu vääristyy. Pahimmassa tapauksessa ihmiset tulkitsevat keskustelua väärin ja kuvittelevat, että se edustaa yleistä mielipidettä osin, koska keskustelu saa mediassa niin suuret mittasuhteet. Meidän on pidettävä huolta humaaneista arvoistamme ja varmistettava, että fundamentalistit eivät saa tahtoaan läpi.”

On hyvä, että Astrid ottaa esille muut Pohjoismaat, joissa ongelmat ovat samoja kuin Suomessa ja mittasuhteiltaan paljon suurempia. Erityisesti Ruotsin tilanne vaikuttaa todella huolestuttavalta. Siellä pitkään jatkuneen hallitsemattoman maahanmuuton jäljet näkyvät esimerkiksi heikentyneenä turvallisuutena monikulttuurisilla asuinalueilla.

Myös mediakritiikki osuu oikeaan, tosin ei ihan niin kuin Astrid kuvittelee. Tiedotusvälineet eivät mitenkään erityisesti tuo esille monikulttuurin negatiivisia puolia. Vaikka ns. maahanmuuttokritiikki onkin päässyt viime aikoina esille myös valtamediassa, se kuvataan edelleen negatiivisessa valossa ja rinnastetaan rasismiin ja muukalaisvihaan, kuten Astrid tuossa tekee.

Lopuksi esitän syyn, miksi en pidä hysteriaa maahanmuuttokriitikkojen aiheuttamasta uhasta sananvapaudelle uskottavana. Oheisella videolla taiteilija Lars Vilks esittelee elokuvaa Uppsalan yliopistossa. Joukko muslimeja hyökkää hänen kimppuunsa huutaen ”Allahu akbar”. Poliisit kuitenkin onnistuvat estämään hyökkäyksen ja Lars Vilks pelastuu ainakin toistaiseksi.

Videolla esiintyvät muslimit ja heidän kaltaisensa ovat se todellinen sananvapauden uhka. Koska tämä ei sovi Thorsin kaltaisten suvaitsevaisten ideologiaan ja voisi johtaa ikäviin johtopäätöksiin, tarvitaan korvike ja mieluummin sellainen, joka ei oikeasti uhkaa ketään. Siksi nettirasisteille on käyttöä hyvänä vihollisena, jota vastaan on helppo hyökätä ja säätää lakeja. Vaihtoehto olisi myöntää, että maahanmuuttokriitikot ovat oikeassa varoittaessaan hallitsemattomaan maahanmuuttoon sisältyvistä riskeistä.