Gettoutuminen - tauti vai oire?

Ylen Ykkösaamu-lähetyksessä (alkaen kohdasta 5:57) kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara ja kansanedustaja Päivi Lipponen keskustelivat maahanmuutosta.

Aasinsilta maahanmuuttoon saadaan aikaiseksi aloittamalla Sveitsin minareettikieltoa koskevasta kansanäänestyksestä. Päivi Lipponen esittää aluksi oman poliittisesti korrektin käsityksensä ”uskontojen kohtaamisen” vaikeuden syistä. Kristittyjä kuulemma ”kääntyi” paljon islamiin ja paavi halusi estää tämän. Tästä lähti ”tietoinen vastakkainasettelun korostaminen”.

Kristinuskon ja islamin ”kohtaamisen” voi kuvata noinkin, mutta siinä sivuutetaan täysin ”vastakkainasettelun” peruslähtökohta eli arabivalloitukset, joiden ansiosta suurin osa kristillistä maailmaa joutui islamin vallan alaisuuteen.

Jalat irti maasta

Sekä Vaattovaara että Lipponen ovat julkisuudessa esittäneet todellisuudesta irrallaan olevia visioita maahanmuuttajien kotouttamisesta ja tätä tukevista toimenpiteistä. Vaattovaaran huuruiset tulevaisuudenkuvat sisältävät mm. Helsingin väkiluvun kasvun 130 000 hengellä vuoteen 2025 mennessä. Näistä 100 000 olisi Vaattovaaran mukaan maahanmuuttajia, jotka tarvitsevat suurperheilleen nykyistä isompia asuntoja.

Päivi Lipponen puolestaan on kunnostautunut koulutuspolitiikassa, josta hän on yhdessä Mirja Talibin kanssa julkaissut mielipidekirjoituksen Helsingin Sanomissa. Siinä väitetään, että opettajat eivät osaa ”kohdata” monikulttuurisia oppilaita. Kyseisen artikkelin asiasisältöä on käsitelty mielestäni erinomaisen hyvin täällä.

Gettoutuminen

Ykkösaamun keskustelussa sivutaan kolmea käsitettä: White Flight, White Avoidance ja blocking. Näistä ensimmäinen lienee tuttu, eli kantaväestö alkaa muuttaa pois asuinalueelta, kun maahanmuuttajien osuus väestöstä ylittää 20 prosenttia. Toisessa eli ”välttämisessä” kantaväestö ei välttelee muuttamasta alueille, joilla asuu paljon maahanmuuttajia. Kolmannessa taas on kyse siitä, että jotkut yksittäiset toimijat kuten taloyhtiöt ja vuokranantajat pyrkivät estämään maahanmuuttajien muuton asuinalueelle. Samasta asiasta löytyy vanha Helsingin Uutisten juttu viime vuoden maaliskuulta

Vaattovaara aloittaa toistamalla itsestäänselvyyksiä. Tietyn tyyppiset maahanmuuttajat ajautuvat kaupungin vuokra-asuntoihin. Oletan, että näillä maahanmuuttajilla tarkoitetaan sosiaaliturvaperusteisia maahanmuuttajia, joilla ei itsellään ole taloudellisia edellytyksiä hankkia asuntoa. Heillä ei myöskään ole työantajaa, joka järjestäisi asunnon.

Vaattovaara korostaa kantaväestön roolia ”asumisklustereiden” synnyssä eli aiemmin mainitsemiani käsitteitä. Lipposen kanssa he eivät kuitenkaan pysty esittämään syitä tälle vaan puhuvat epämääräisesti ”sosiaalisten etäisyyksien ja erilaisuuden kasvusta”. Myös Suomen menneisyys ”pienenä pohjoisena periferiana” muistetaan mainita. Lisäksi pitäisi hankkia tietoperustaa ja käydä arvokeskustelua. Vain näin homogeenisesta ja yksikulttuurisesta Suomesta tulee ”aidosti monikulttuurinen”.

Tiivistettynä sekä Lipponen että Vaattovaara pitävät ”aidosti monikulttuurista” Suomea tavoiteltavana ja/tai väistämättömänä asiana, ja vastuu sopeutumisesta kuuluu ensisijaisesti kantaväestölle. Kaksikolle gettoutuminen näyttäytyy ensisijaisesti julkisen vallan pakkotoimin ratkaistavana ongelmana.

Kun keskustelussa siirrytään ”blockingiin”, Vaattovaaralta loppuvat selitykset. Hän ei voi mitenkään ymmärtää, miksi kantaväestön ”gatekeeperit” haluaisivat estää maahanmuuttajien muuton tietyille asuinalueille.

Miksi asuinalueet eriytyvät?

Kantaväestön käyttäytymisen selittämiseen ei tarvita lisää tutkimusta, kuten Vaattovaara tahtoo, vaan asia on yksinkertaisesti järkeiltävissä. Asunto on tavallisen ihmisen suurin yksittäinen investointi, joka tehdään usean vuoden ja jopa usean vuosikymmenen perspektiivillä. Tällöin on olennaista, että asuinalue säilyy miellyttävänä ja asunto pitää arvonsa. Lapsiperheiden osalta myös kouluolot merkitsevät paljon.

Jos asuinalueelle muuttaa paljon maahanmuuttajia tai kotimaisia, haasteelliseksi tiedetyn vähemmistön edustajia, asunnon arvo laskee tai sen oletetaan laskevan. Siksi hyvämaineisille asuinalueille ei haluta näiden väestöryhmien edustajia. Taloyhtiö voi halutessaan lunastaa asunnon ja näin estää ei-toivotun asukkaan muuton.

Yksityisillä vuokramarkkinoilla taas vuokranantaja haluaa, että asunnon kunto pysyy hyvänä vuokralaisen jäljiltä. Siksi sosiaalitoimisto ei välttämättä ole erityisen suosittu vuokranmaksaja, vaikka maksusuoritukset tulisivatkin ajallaan.

Kouluolot vaikuttavat myös, sillä vastuullinen vanhempi haluaa, että hänen lapsensa saa käydä kunnollista koulua. Tämä ei tarkoita mitään eliittikoulua, jollaista Päivi Lipposen lapset käyvät, vaan ihan tavallista suomalaista koulua. Jos koulussa on paljon huonosti suomea puhuvia maahanmuuttajia, voidaan olettaa, että kouluopetuksen taso kärsii tästä. Siksi asuinpaikan tai vähintäänkin lapsen koulun valintaan vaikuttaa se, miten paljon koulussa on maahanmuuttajia.

Suomessa Syrjintälautakunta on kieltänyt erilliset maahanmuuttajaluokat, eli maahanmuuttajavaltaisella alueella kouluopetuksen heikkoon tasoon liittyvä riski on merkittävä. Opetuksen lisäksi vastuulliset vanhemmat ottavat huomioon myös lapsen fyysiseen turvallisuuteen liittyvät riskit, joita on aivan tarpeeksi pelkästään kantaväestöä sisältävissä kouluissakin.

Ikäihmiset eivät myöskään viihdy hyvin maahamuuttajavaltaisilla asuinalueilla. Heillä ei välttämättä ole taloudellisia tai muita edellytyksiä muuttaa pois, joten he luultavasti joutuvat monikulttuurisen yhteiskuntakokeilun koekaniineiksi. Iäkkäitä ihmisiä kouluasiat ja asunnon arvo eivät niinkään kiinnosta, mutta asumisviihtyvyys ja turvallisuus puolestaan ovat tärkeitä. Nämä molemmat heikkenevät, jos asuinalueelle muuttaa paljon sosiaaliturvaperusteisia maahanmuuttajia.

Gettoutuminen seuraus epäonnistuneesta maahanmuuttopolitiikasta

Gettoutumista voi yrittää torjua julkisen vallan toimenpitein. Tällöin maahanmuuttajia sijoitetaan väkisin eri asuinalueille, jolloin todennäköisesti joudutaan käyttämään pakkokeinoja ja huomattavasti enemmän rahaa, kuin jos asian eteen ei tehtäisi mitään.

Mielestäni tällaiset toimet eivät ole perusteltuja yksinään, koska tällöin puututaan pelkkään oireeseen eikä taudin varsinaiseen syyhyn eli liian löysään maahanmuuttopolitiikkaan. Lisäksi on todennäköistä, että julkisen vallan pakkotoimet vain lisäisivat ”valkopakoa” yhä uusille asuinalueille.

Jos Suomeen tulee liian lyhyessä ajassa liikaa sosiaaliturvaperusteisia maahanmuuttajia, joiden kyky tai halu työllistyä on heikko, gettoutumista tapahtuu varmasti. Ilmiö voidaan estää tai sen vaikutukset pitää siedettävinä vain vähentämällä sosiaaliturvaperusteista maahanmuuttoa. Siksi Vaattovaaran kannattaisi luopua 100 000 maahanmuuttajan haaveestaan ja todeta, että ongelmia ei ehdoin tahdoin kannata hankkia ratkaistavaksi, jos ne voidaan järkevällä toiminnalla välttää. Näin Vaattovaara ei kuitenkaan tee, koska maahanmuutto ja siihen liittyvä ”aidosti monikulttuurinen Suomi” on hänelle ideologinen tavoite.