Keskustellaanko maahanmuutosta vai monikulttuurista?

Lakimies ja ihmisoikeusaktivisti Husein Muhammed kirjoitti Vihreille tyypilliseen tapaan, että maahanmuuttokeskustelu on huonoa. Tuo lause antaa aiheen olettaa, että Husein Muhammed tietäisi, millaista maahanmuuttokeskustelun pitäisi olla.

Huonoa keskustelua

Husein Muhammed rakentaa maahanmuuttokeskustelusta omanlaisensa karikatyyrin eli olkiukon:

”Meillä on juututtu siihen, että osa pitää monikulttuurisuutta rikkautena, toiset vitsauksena. Puolin ja toisin heitetään karkeita yleistyksiä maahanmuuton ongelmista tai hyödyistä.”

Jussi Halla-aho muistaakseni sanoi jossain kirjoituksessaan että pitää erottaa toisistaan monikulttuuri asiaintilana ja monikultturismi ideologiana. Jälkimmäiseen sisältyy olettamus siitä, että etninen diversiteetti itsessään olisi positiivinen asia ja diversiteettiä pitää edistää. Mielestäni diversiteettipositivismia ei voi pitää maahanmuuttopolitiikan lähtökohtana eikä edes perusteluna, koska monet tutkimukset osoittavat diversiteetin vähentävän yhteiskunnan jäsenten keskinäistä luottamusta.

Äskettäin Britanniassa paljastui, että Labour-hallitus avasi 2000-luvun alussa rajat, jotta Britanniasta tulisi mahdollisimman monikulttuurinen yhteiskunta. Ainoa ongelma tässä oli se, että hallitus ei kertonut kansalaisille todellista syytä rajojen avaamiselle vaan puhui työvoimapulan paikkaamisesta vähän samaan malliin, kuin Suomessa tällä hetkellä hoetaan.

Huseinin toinen olkiukko on seuraava:

”Maahanmuutosta keskustellaan ikään kuin ainoat vaihtoehdot olisivat joko sulkea rajat jokaiselta tulijalta tai raahata koko Afrikka suomalaisten elätettäväksi.”

Voidaan täysin perustellusti todeta, että turvapaikanhakijoiden vastaanoton kustannukset ylittävät heistä yhteiskunnalle koituvan taloudellisen hyödyn. Siksi maahan ei kannata päästää muita turvapaikanhakijoita kuin heitä, jotka oikeasti tarvitsevat suojelua. Toiseksi turvapaikka on luonteeltaan tilapäinen, ja sen tarve lakkaa, kun lähtömaahan voi taas turvallisesti palata.

Turvapaikkajärjestelmä ei myöskään saa toimia laittoman siirtolaisuuden väylänä ja ihmissalakuljettajien rahasampona. Mitä enemmän turvapaikanhakijoita maahan tulee ja mitä useampi hakijoista saa oleskeluluvan, sitä vähemmän resursseja jää maahantulijoiden sopeuttamiseen. Ne kotimaiset tahot, jotka välittömästi tai välillisesti hyötyvät humanitaarisesta maahanmuutosta, eivät saa yksin esiintyä asiantuntijoina maahanmuuttopolitiikasta päätettäessä.

Muussa kuin humanitaarisessa maahanmuutossa voidaan käyttää pisteytysjärjestelmää, jossa pyritään etsimään isäntäyhteiskuntaa eniten hyödyttävät ja parhaiten työmarkkinoiden tarpeita vastaavat maahanmuuttajat.

Puskista ampujat

Husein arvostelee Vihavaista ja Halla-ahoa syyttäen heitä puskista ampumisesta. Samalla tavalla osansa saavat maahanmuuttopolitiikkaa arvostelevat lehtijuttujen kommentaattorit. Maahanmuuttoon liittyvissä seminaareissa kriitikkoja ei kuulemma näy, mikä on todennäköisesti totta.

Toisaalta, kuten Teemu Lahtinen kirjoituksessaan sanoi, seminaarit järjestetään sellaiseen aikaan, että tavalliset ihmiset ovat silloin töissä. Seminaariin osallistumattomuus ei lisäksi poista oikeutta esittää mielipidettään. Monissa seminaareissa kuten tässä maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuva tarvitsisi lisävarusteena oksennuspussin. Kuinka moni viitsii kuunnella seuraavan kaltaisia lausahduksia selvin päin?

Tommy Lindgren: ”Turvapaikanhakijoiden tilanne ja pakolaiskiintiöt puhuttavat monesti? Ovatko tämänhetkiset luvut riittäviä, vai pitäisikö Suomen vastaanottaa enemmän
maahanmuuttajia? ”

Astrid Thors: ”Pitää ottaa enemmän, 750 on liian vähän. Pitää korjata sitä statusta, minkä perusteella ihmiset ovat täällä.”

Seminaarin osallistujista osa elää omassa lumetodellisuudessaan vailla kosketusta arkielämään eikä heitä kiinnosta, mitä äänestäjät mahdollisesti ajattelevat. Tommy Lindgrenin kaltaiset taas edustavat ”kansalaisjärjestöjä”, joiden mielestä rajat pitäisi avata sepposen selälleen. Näiden aktivistien edustamat järjestöt nauttivat runsaista julkisista tuista. Lystin maksajia ei ole kutsuttu paikalle.

Monikulttuuri vai assimilaatio

Husein Muhammedin artikkelin lopussa päästää asiaan ja kysytään myös oikeita kysymyksiä:

”Haluammeko sellaista monikulttuurisuutta, joka hyväksyy minkä tahansa taustan omaavien yksilöiden hyväksymistä yhdenvertaisiksi suomalaisiksi? Vai haluammeko, että eri kulttuureista tulevat saavat omaan kulttuuriin vedoten vaatia itselleen erivapauksia? ”

Pitkän siirtolaisuuden perinteen omaavissa Yhdysvalloissa kysyttiin samanlaisia kysymyksiä 1800-luvulla. Assimilaatio vei lopulta voiton eli Yhdysvalloissa puhutaan englantia virallisena kielenä ja perustuslaki määrittää kansalaisoikeudet. Valtion tehtävänä ei ole pitää yllä minkään vähemmistön kulttuuria vaan vähemmistöt voivat elää kuten haluavat, kunhan noudattavat lakeja.

Suomi ei kuitenkaan ole mikään Yhdysvallat, joka on siirtolaisten perustama ja rakentama. Suomi on perustaltaan etninen kansallisvaltio, mikä tekee siirtolaisen suomalaistumisesta vaikeamman prosessin kuin Yhdysvalloissa. Etnisen kansallisvaltion kantaväestöä ei voi myöskään pakottaa hyväksymään, että siitä itsestään tulee pelkästään kansanryhmä uudessa uljaassa monikulttuurisessa yhteiskunnassa ja että kuviteltavissa olevassa tulevaisuudessa kantaväestöstä tulee vähemmistö omassa maassaan.

Monikultturistit ovat valinneet oman ideologiansa edistämiseen kansallisvaltion rapauttamisstrategian, koska muuten monikulttuurin hyödyllisyyttä voisi olla vaikea perustella. Siksi tarvitaan bongorumpuja, etnisen värinän mystifiointia ja suomalaisten häpäisemistä stereotyyppisillä viinapäähän ja sisäsiittoisuuteen liittyvillä tarinoilla. Pitää myös valehdella, että suomalaiset eivät olisi mitään ilman siirtolaisia ja että sisäänlämpiävä kulttuuri yksinkertaisesti tarvitsee ”kansainvälistymistä”.

Lopuksi oikeastaan ainoa syy, miksi monikulttuuria tarvitaan on islam. Suuri määrä muslimimaahanmuuttajia ei koskaan sulaudu valtaväestöön vaan muodostaa helposti oman sisäisesti omalakisen yhteisönsä, joka ei sopeudu itse vaan vaatii muita sopeutumaan itseensä. Yksittäiset muslimit voivat menestyä suomalaisessa yhteiskunnassa mutta riittävän suuri yhteisö ei sopeudu koskaan.