Jälkinäytös

Tiistaina 25.8. klo 9.00 Helsingin käräjäoikeus päättää, saako Jussi Halla-aho tuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta artikkelistaan ”Muutama täky Illmanin Mikalle”.

Olen itse jo puhaltanut jutusta suurimmat ilmat, kun syyteharkinnan tulos julkistettiin. Jukka Hankamäki kirjoitti asiasta kirjoituksen ”Viimeinen voitelu”, jossa syytteen mielettömyys perusteltiin erittäin hyvin. Hankamäellä on oma käsityksensä syytteen motiiveista:

”Halla-ahoa koskeva syytemääräys perustunee valtakunnansyyttäjänvirastossa työskentelevän valtionsyyttäjä Mika Illmanin hermostumiseen häntä itseään koskevasta arvostelusta. Siten syyte on poliittinen ja sisältää henkilökohtaista ajojahtia. Moititut lauseet on irrotettu asiayhteydestään ja hämärretty niiden tarkoitus.”

Kyllä asia on näinkin, mutta syytteen ajoitus Perussuomalaisten eurovaaliehdokkaiden nimeämisajankohtaan kertoo poliittisesta motiivista. Siksi näen varsinaisen oikeudenkäynnin lähinnä pakollisena jälkinäytöksenä.

Entinen tuomari, oikeustieteen professori Jyrki Virolainen käsitteli Halla-ahon syytekirjelmää viime huhtikuussa. Virolainen yrittää punnita syytettä oikeusopilliselta kannalta sekä syyttäjän että Halla-ahon kannalta, mutta mielestäni takertuu epäolennaisuuksiin ja käsittelee asioita suppeasta pykälänikkarin näkökulmasta.

Ei ole olemassa objektiivista kriteeriä, jonka mukaan jokin yksittäinen kirjoitus voitaisiin määrittää kiihotukseksi kansanryhmää vastaan. Mielipideartikkelin kirjoittaja ei voi etukäteen tietää, milloin hän menee lain väärälle puolelle. Siksi laki itsessään on kehotus itsesensuuriin, mikä nakertaa vapaan yhteiskunnan perustaa.

Virolainen myös osoittaa henkisen pienuutensa artikkelin lopussa, kun hän sanoo:

”...juuri hän itse provosoi "Illmanin Mikaa" - kaivoi niin sanotusti oikein verta nenästään - mainitulla täkykirjoituksellaan 3.6.-08. Jos siis todella kävisi niin onnettomasti, että fatwaa alkaisi sataa niskaan, niin siitä Jussi kyllä saa syyttää vain itseään.”

Jos länsimaalaiset alistuvat suosiolla muslimien uhkailun edessä, he saavat syyttää kohtalostaan vain itseään. Suomen hallituksen käyttäytyminen Muhammad-pilakuvakriisin yhteydessä osoitti selkeästi, että valtiovalta ennemmin alistuu uhkailun edessä sekä sensuroi ja kurittaa omia kansalaisiaan kuin puolustaa sanavapauden kaltaista perusarvoa.

Jos nyt sattuisi käymään, että joku satunnainen muslimi toteuttaisi fatwan, Virolainen ja hänen kaltaisensa vain toteaisivat, että Halla-aho itse kerjäsi sitä. Minä kutsun tuota pelkuruudeksi ja selkärangattomuudeksi, joka Suomessa tosin periytyy suomettumisen ajalta. Tuolloin eräät vaativat neuvostovastaisuuden kriminalisointia, ja kommunistit ajoivat erityistä ”Rauhanlakia”, jonka avulla olisi käytännössä kielletty kaikenlainen Neuvostoliiton arvostelu.

Vyshinskin komissio

Mika Illman puolestaan jatkaa stalinistista myyräntyötään oikeusnimisteri Tuija Braxin nimittämässä Rasistiset rikokset -työryhmässä. Odotettavissa on lisää epämääräisiä lakeja, joiden pelotevaikutuksen toivotaan yltävän kolmansiin osapuoliin eli internetin palveluntarjoajiin:

”Ainoa EU:n rasisminvastaisen puitepäätöksen edellyttämä selvä muutostarve rikoslainsäädäntöön on, että oikeushenkilön rangaistusvastuu on ulotettava kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. ”

Oikeushenkilöllä tarkoitetaan tässä nimenomaan kolmatta osapuolta kiihottajan ja Valtakunnansyyttäjän viraston lisäksi. Mahdollisia nimettömiä ilmiantajia tai kiihotuksen oletettuja kohteita en laske osapuoliksi. Huomatkaa myös, miten sensuurin edistämisessä EU palvelee suojakilpenä mahdollista arvostelua vastaan.

Kuten alkuperäisellä lailla myös tulevalla ”tarkennuksella” tavoitellaan pelotevaikutusta ja erityisesti sitä, että internetin palveluntarjoajat tekisivät likaisen työn oikeuslaitoksen puolesta eli siivoaisivat ”rasistisen” aineiston pois näkyvistä ilman ikäviä näytösoikeudenkäyntejä.

Tie auki sharialle

Suomettumisen aikana suomalaiset poliitikot, viranomaiset ja media yhdessä karsivat ”neuvostovastaisuuden” Suomesta itsesensuurilla ja työntämällä liian kriittiset poliitikot syrjään päätöksenteosta. Venäläiset itse tuskin uskoivat, miten pitkälle suomalaiset voisivat mennä halussaan miellyttää suurta naapuriaan.

Nykyinen monikulttuuria edistävä eliitti puolestaan tekee saman radikaalin islamin puolesta ja tasoittaa tietä sharia-lain etenemiselle. Uskonrauhan rikkomisesta rangaistaan vain Muhammadin pilkkaajia ja lehdistössä kirjoitetaan myönteiseen sävyyn sharia-lain soveltamisesta Suomessa. Suomen noin 10 000 -päisestä somalivähemmistöstä tehdään etuoikeutettu rälssi, jonka sopeutumista suomalaiseen yhteiskuntaan ei voi käsitellä kriittisesti syyllistymättä rasistiseen rikokseen.

Erona entiseen on se, että nykyisin arvostelusta voi joutua oikeasti vankilaan. Suomettumisen aikana ei tietääkseni ketään tuomittu Neuvostoliiton arvostelusta.