Soinin pahin vika

Ajattelin jättää Timo Soinin rauhaan puhumaan palovaroittimista EU-vaalikampanjan ajaksi, mutta satuin näkemään tällaisen kirjoituksen (alkuperäistä lähdettä ei löydy netistä). Siinä entinen SMP:n kansanedustaja Sulo Aittoniemi moittii Timo Soinia lepsuudesta, koska tämä yrittää palvella kahta herraa: maahamuuttokriittisiä ja ”hienostoväkeä”.

Itse olen kirjoittanut samasta asiasta jo aiemmin, kun Soini päätti lähteä itse eurovaaliehdokkaaksi ja jätti Jussi Halla-ahon rannalle. Soini teki, kuten Vihreät Naiset, RKP ja vasemmistomedia halusivat. Kuitenkin hän jätti ”rohkeasti” allekirjoittamatta RKP:n rasisminvastaisen vetoomuksen. Ratkaisu kertoo suoraan Soinin ongelmasta, josta hän ei ole keksinyt ulospääsyä.

Soinin dilemma

Timo Soinin vahvuudet tulevat parhaiten esille televisiossa. Siellä hän on sujuvasanainen ja sukkela kansan mies, jonka puhetta kaikki ymmärtävät. Kunnon poliitikon tavoin Soini ymmärtää pysyä puheissaan tarpeeksi yleisellä tasolla, mutta ei sorru monen muun poliitikon tavoin kapulakieleen. Ihan yhtä hyviä sutkauksia hän ei osaa keksiä kuin SMP:n edesmennyt perustaja ja pitkäaikainen puheenjohtaja Veikko Vennamo, jonka parhaita iskulauseita väitetään tosin Sirkka-vaimon tuotoksiksi.

Kykyä esiintyä mediassa voi pitää pelkästään positiivisena asiana puoluejohtajalle. Soinin ongelmana on kuitenkin se, että sanojen takaa puuttuu substanssi. Soini edustaa tyylipuhdasta populismia, jossa pyritään löytämään kansaa hiertäviä mutta valtapuolueiden hylkimiä aiheita suosion kalastelemiseksi. Tavallisen kansan keskuudessa EU on paljon vähemmän suosittu kuin poliittisen eliitin. Myös maahanmuuton suhteen kansalaiset ovat eliittiä nuivempia.

Taitavana populistina Soini tietysti haistaa tämän mutta ei tunnu oikein osaavan päättää, miten näitä teemoja parhaiten hyödynnettäisiin. Samalla hän pyrkii pitämään hyvät välit valtapuolueisiin ja mediaan eli olemaan ”kaikkien kaveri”. Särmikkyyttä Soinista on turha etsiä.

Tasapainottelua

Valtapuolueet pitävät perussuomalaisista sellaisina kuin he nyt ovat eli imagoltaan vähän junttimaisena ja kaiken sortin tyytymättömien harmittomana kiukunpurkauskanavana. Jos perussuomalaiset eksyy vahingossa sivuraiteille eli liian ”äärioikeistolaiseen” suuntaan, joku valtapoliitikoista reagoi median säestäessä taustalla.

Ongelma yleensä ratkeaa, kun Timo Soini pääsee televisioon irtisanoutumaan milloin rasismista ja milloin ”ihmisvihasta”. Soini toteaa tyynesti, että perussuomalaisissa ei ole tilaa rasismille. Jos toimittaja ihmettelee, miksi sitten Jussi Halla-ahon kaltaisia löytyy puolueesta, Soini vain toteaa Halla-ahon olevan fiksu mies. Hänen kannattajansa vain ovat vähän liian innokkaita.

Viimeksi Soini irtisanoutui ihmisvihasta Mtv3:n EU-vaalitentissä ja sanoi syytösten olevan loukkaavia. Soini totesi:

”Jokainen, joka on seurannut meidän toimintaamme, ei voi käsittää, että meillä olisi mitään tekemistä ihmisvihan kanssa. Puheenjohtajan on tällainen asia kestettävä, vaikkei se mukavaa olekaan. Tämä kuitenkin loukkaa minua ja meidän kannattajiamme.”

Ihmisvihasyytökset ovat tietysti normaalia vasemmistoliberaaliin politiikantekoon kuuluvaa leimaamista. Ei sellainen oikeasti voi loukata ketään varsinkin, koska kukaan ei ole määritellyt ihmisvihaa käsitteenä ja koska syytöksillä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Eihän ihmisiä kukaan vihaa paitsi ne, jotka näkevät ihmisessä pelkän hiilijalanjäljen ja potentiaalisen ilmastorikollisen.

Soini kuitenkin tanssii poliittisesti korrektin median sirkuksessa ja selittelee asiat parhain päin. Sama selittely alkaa taas alusta, kun jossain närkästytään taas perussuomalaisten muukalaisvihamielisyydestä, homofobiasta tai jostain muusta poliittisesti epäkorrektista asiasta.
Kärsiikö uskottavuus?

Viime aikoina erityisesti Keskustan piiristä on tullut kärjekästä kritiikkiä Soinin toimintaa kohtaan. Viimeksi puoluesihteeri Jarmo Korhonen vaati Soinia lopettamaan pelleilyn ja kaksilla korteilla pelaamisen EU-vaaleissa.

Lausunto edustaa tietysti tyypillistä poliittista retoriikkaa. Pitkä hallitusvastuu, taloudellinen lama ja ongelmat Keskustan perinteisillä kannatusalueilla nakertavat Keskustan suosiota yhdessä pääministerin ajoittaisen töpeksimisen kanssa. Keskustan on pakko reagoida säilyttääkseen suurimman osan hupenevasta kannatuksestaan.

Korhonen ei ole niin typerä mies, ettei hän aiemmin olisi havainnut Soinin tasapainottelevan ”sameiden vesien” ja poliittisen korrektiuden välillä. Luulen, että asia tiedetään kaikissa puolueissa mutta se sanotaan kuitenkin ääneen vasta, kun Soinin puolue on varastamassa liikaa ääniä itselleen.

Soinin käänteet ovat myös nopeita. Ensin hän ei ollut lähdössä eurovaaleihin ja sitten hän yhtäkkiä ryhtyi ehdokkaaksi. Epämääräinen EU-vastaisuus muuttui Lissabonin sopimuksen vastustamiseksi, kun Soini liittyi Declan Ganleyn Libertas-ryhmään. Vain harva ymmärtää, millaisen U-käännöksen Soini oikeasti teki. Mtv3:n vaalitentissä Soini jo myönsi, että EU:lla on tehtävää esimerkiksi Itämeren suojelussa. Ennen ongelma oli siellä missä EU.

Jos Soini olisi itselleen ja kannattajilleen rehellinen, hän valitsisi puolensa. Joko miellytetään mediaa ja poliittista eliittiä tai tavallista kansaa. Soini kuitenkin haluaa molemmat ja siksi on vaarana, että uskottavuus katoaa lopullisesti. Kannatuslukujen kasvu gallupeissa on pysähtynyt kahdeksan prosentin tuntumaan. Kaikki eivät niele hassunhauskaa retoriikkaa, jos sen takaa ei löydy uskottavia poliittisia tavoitteita. Jos löytyykin, tavoitteet muuttuvat nopeasti toisiksi Soinin muuttaessa mieltään.