Ihmisoikeusstalinismia

Ihmisoikeusliitto kuuluu ns. ihmisoikeusteolliseen kompleksiin, joka suoraan hyötyy laajamittaisesta humanitaarisesta maahanmuutosta. Vaikka ihmisoikeusliitto on nimellisesti kansalaisjärjestö, sen projektit nauttivat valtion tukea eikä järjestö pystyisi toimimaan ilman sitä.

Viimeaikainen maahanmuuttokeskustelu on ilmiselvästi käynyt järjestön johtohenkilöiden hermoille, minkä voi hyvin päätellä vuoden 2009 ensimmäisen Ihmisoikeusraportin pääkirjoituksesta. Siinä Kristiina Kouros ihmettelee maahanmuuttokriittisen keskustelun tasoa:

” On jankattu väsymykseen asti sitä, ettei maahanmuutosta ylipäätään voi esittää kriittisiä näkemyksiä tulematta leimatuksi rasistiksi. On vaadittu mahdollisuutta keskustella, mutta kun tilaisuus tarjoutuu, ei olekaan sanottavaa.”

Kuka tässä maassa estää keskustelemasta maahanmuutosta kriittisesti? Kuka leimaa kriittiset näkemykset rasismiksi? Mitä nämä kriittiset näkemykset ovat?”

Kouros ei joko ole tutustunut maahanmuuttoa kritisoiviin kirjoituksiin tai sitten hän teeskentelee tyhmää. Kumpikaan vaihtoehto ei kerro hyvää hänen asenteestaan.

Kouros teeskentelee tyhmää

Lopussa esitettyihin kolmeen kysymykseen voi vastata lyhyesti: media, oikeuslaitos, akateeminen eliitti ja poliitikot. Jos maahanmuuttokeskustelussa on vaarana joutua tuomituksi kiihottamisesta kansanryhmää vastaan epämääräisin perustein, on hyvin todennäköistä, että kriittisiä mielipiteitä ei kuulla.

Toiseksi vasemmiston tapa tyrmätä väärät mielipiteet on monille varsin tuttu. Vasemmiston mielipidehegemonia ei perustu ylivertaisiin argumentteihin vaan leimaamiseen ja sosiaaliseen eristämiseen esimerkiksi rasistikortin avulla. Käytännössä vain harvat ihmiset uskaltavat omalla nimellään olla välittämättä leimakirveistä ja sanoa mielipiteensä suoraan. Muut joko vaikenevat tai kertovat rehellisen mielipiteensä vain yksityisesti tai nimimerkillä.

Etenkin valtapuolueiden poliitikkojen ja virkamiesten kannattaa olla mieluummin hiljaa, koska varovaisetkin yritykset esittää poliittisen korrektiuden pakkopaitaan sopimattomia mielipiteitä johtavat syytöksiin rasismista tai kalastelusta sameissa vesissä. Tämä kävi hyvin ilmi Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajusen tapauksesta.

Kouros myös luettelee joukon alan ihmisten ansioita maahanmuuttokeskustelussa:

” On vaadittu muun muassa parempaa kotoutumispolitiikkaa, oikeudenmukaista, yksilöllistä ja nopeaa turvapaikkahakemusten käsittelyä sekä alaikäisten turvapaikanhakijoiden asettamista samalle viivalle muiden lasten kanssa.”

Kuitenkin tuosta puuttuu jotakin. Siinä ei kerrota turvapaikkajärjestelmän väärinkäytöstä eli siitä, että suuri osa turvapaikanhakijoista ei oikeasti ansaitsisi oleskelulupaa, tai siitä, että alaikäiset turvapaikanhakivat vaikuttavat kuvissa kovasti aikamiehen näköisiltä.

Kouros valehtelee

Kouros ei pysy totuudessa seuraavassa väitteessään:

” En muista, että yksikään ihmisoikeus- tai pakolaisjärjestö olisi vaatinut rajoja auki tai edes kiintiöpakolaismäärän tuntuvaa korotusta.”

Ihmisoikeusjärjestöjä esiintyi asiantuntijoina taannoisessa ulkomaalaislain uudistuksessa. Siinä järjestöt ilmaisivat mielipiteensä liberaalin ulkomaalaispolitiikan puolesta. Oheisen linkin takaa löytyy myös seuraava lausunto:

” Pakolaisneuvonta, Amnestyn Suomen osasto, Ihmisoikeusliitto, Lastensuojelun Keskusliitto ja Suomen Pakolaisapu ovat julkaisseet 10-kohdan vaalikannanoton Suomen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikasta.

Järjestöt vaativat, ettei turvapaikanhakijoille tulee enää myöntää tilapäisiä oleskelulupia, jotka jättävät heidät vaille perustavanlaatuisia oikeuksia. Järjestöt ehdottavat myös kiintiöpakolaisten määrän nostamista ja panostamista maahanmuuttajien työllistymiseen. Sukupuolen perusteella vainotuille tulee myöntää turvapaikka ja yksin tulleiden turvapaikanhakijalasten tilanne on selvitettävä. Siirtolaisia ei tule nähdä pelkkänä työvoimana vaan asukkaina, jotka tarvitsevat yhteiskunnan palveluja.”

Tietysti aina voidaan panostaa lisää ”kotouttamiseen”. Ainakin raha hyödyttää ihmisoikeuksien kanssa tekemisissä olevia toimijoita. Toisaalta ihmisoikeusjärjestöjen lausunnoissa ei kanneta lainkaan huolta maahanmuuttajien määrästä ja sen vaikutuksesta resurssitarpeeseen. Maahanmuuttajien määrää pidetään ikään kuin luonnonlakina, johon esimerkiksi Ulkomaalaislailla ja sen tulkinnalla ei ole mitään vaikutusta.

Järjestöt itsessään eivät vaadi rajojen avaamista, mutta järjestöjen ympärillä pyörivät vihervasemmistolaiset aktivistit eivät ole epäröineet puhua rajojen avaamisen puolesta.

Hyysärit ja sensorit

Kouros on myös närkästynyt järjestönsä ja muiden vastaavien leimaamisesta ”hyysääjiksi”. Tässä ei ole mitään kummallista, koska pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden määrän kasvu lisää järjestöjen rahoitusta ja kasvattaa niiden merkitystä. Järjestöt hyötyvät suoraan pakolaisista ja turvapaikanhakijoista. Juuri siksi kirjoitin aikanaan ihmisoikeusteollisesta kompleksista, joka saa rahoituksensa ”valdelta” eli suomalaiselta veronmaksajalta.

Myös maahanmuuttokriittisillä nettisivuilla käyty keskustelu saa Kourokselta tuomion:

” Niin kutsutuille maahanmuuttokriittisille nettisivustoille on tyypillistä maahanmuuttajien etniseen taustaan, kulttuuriin tai uskontoon liittyvä keskustelu. Argumentit eivät ole niinkään maamaahanmuuttokriittisiä. Ne ovat kriittisiä tiettyjä maahanmuuttajaryhmiä kohtaan.”

Valtamedian keskusteluissa tällaista keskustelua ei luonnollisesti käydä, koska se on poliittisen oikeaoppisuuden periaatteiden vastaista. Maahanmuuttajat ei ole mikään homogeeninen ryhmä mystisiä ulkomaalaisia, vaan eri ryhmien edustajat sopeutuvat suomalaiseen yhteiskuntaan keskimäärin eri tavalla. Nämä erot johtuvat osaltaan kulttuuritaustasta.

Vaikka poliittisen oikeaoppisuuden periaatteiden mukaan maahamuuttajien huono sopeutuminen voi johtua vain suomalaisten rasismista tai huonosta kotouttamispolitiikasta, todellisuudessa maahanmuuttaja itse voi ratkaisevasti vaikuttaa kotoutumiseen. Ei myöskään voi kieltää, että tiettyjen maahanmuuttajaryhmien kohdalla kotoutuminen on epäonnistunut pahoin eikä syy välttämättä ole suomalaisten suunnattomassa rasismissa.

Maahanmuuttaja ei muuta Suomeen tyhjänä tauluna vaan hän tuo mukanaan omalle kulttuurilleen tyypilliset tavat, arvot ja asenteet, jotka voivat olla voimakkaasti ristiriidassa sen kanssa, jota suomalainen yhteiskunta pitää hyväksyttävänä. Joidenkin maahanmuuttajaryhmien edustajat sopeutuvat suomalaiseen yhteiskuntaan paremmin ja toiset huonommin.

Siksi pitää pystyä toteamaan rehellisesti, että on parempi olla suosimatta haitallista maahanmuuttoa ja syrjiä jo rajalla, koska tavallinen suomalainen joutuu kuitenkin kestämään epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikan seuraukset joko suoraan lähiympäristössään tai verojen kautta.

90-luvun alusta lähtien suomalaista maahanmuuttokeskustelua on hallinnut vasemmistoliberaali ihmisoikeusfundamentalismi, joka on lähes täysin syrjäyttänyt terveen käytännön järjen. Kristiina Kouros ja hänen järjestönsä edustavat ihmisoikeusfundamentalismia, joka aiheuttaa peruuttamattomia ongelmia tuleville sukupolville eli meidän lapsillemme. Siitä johtuu ajoittain terävä kielenkäyttö ja ”peittelemätön maahanmuuttovastaisuus”, johon Kouros kirjoituksessaan viittaa.

Tämä ei kuitenkaan riitä Kourokselle:

” Rasistisilla argumenteilla ei myöskään tarvitse päästä sisään yhteiskunnalliseen keskusteluun. Siitä poliitikkojen ja toimittajien on pidettävä huolta.”

Tässä Kouros konkreettisesti osoittaa halveksuntansa todellista ihmisoikeutta eli sananvapautta kohtaan. Kouros ja hänen järjestönsä puolustavat valheellista ihmisoikeutta eli täydellisen syrjimättömyyden periaateetta ja sitä, että sananvapaus ei oikeuta loukkaamaan tiettyjä ryhmiä. Totuudella ei ole merkitystä, jos se on ristiriidassa oikean ideologian kanssa.

Rasismista on tulossa samanlainen merkityksetön haukkumasana kuin sovinismista aiemmin, koska rasismin käsite on vesitetty epämääräiseksi, siitä syytetään aina ja vain valkoista heteromiestä ja sitä käytetään eri mieltä olevien leimaamiseen sekä oman moraalisen erinomaisuuden korostamiseen. Kouros luottaa valtamediaan ja poliitikkoihin. Ihmisoikeusaktivisti kuitenkin unohti oikeuslaitoksen, jonka panosta väärinajattelijoiden jahtaamisessa ei pidä aliarvioida.