Miksi tähän on tultu?

Jussi Halla-ahon esitutkinta ja Geert Wildersin syyte eivät ole minkään yksittäisen henkilön pahuuden tuotteita. Edes Mika Illmanin selkeästi osoitettavissa oleva tarve asettaa sananvapauden rajat mahdollisimman tiukalle ei pääse lähellekään ongelman perussyytä. Illman kuitenkin toimii voimassa olevan lain puitteissa ja pyrkii saamaan lainrikkojat tuomiolle.

Eikä suurin ongelma ole edes kansanryhmää vastaan kiihottamisesta kirjoitettu epäselvä ja tulkinnanvarainen lakiteksti. Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on kriminalisoitu lähes kaikkialla länsimaissa, koska vallitsevan ideologian mukaan syrjintä edustaa suurinta vääryyttä ja vihapuhe on yksi syrjinnän muoto.

Syrjinnän logiikka

Syrjintää luonnollisesti voi harjoittaa vain sellainen taho, joka edustaa yhteiskunnassa hallitsevaa ryhmää. Imatralainen pilsnerihumalassa nettiin kirjoittava, todennäköisesti aivan tavallinen suomalainen mies edustaa valtaa, koska hän on valkoihoinen suomalainen mies ja hänen solvaamansa tahot edustivat etnistä vähemmistöä. On aivan sama, millainen luuseri sieltä näppäimistön takaa löytyy. Jos olet valkoinen heteromies, sinua ei voi syrjiä ja vain sinä voit käytännössä syrjiä kirjoittamalla vihapuhetta.

Lait kiihottamisesta kansanryhmää eivät ole kovin vanhoja. Suomen lakiin tämä rikos kirjattiin vuonna 1995. Näille laeille ei ole ehtinyt kehittyä oikeuskäytäntöä, ja juuri siksi Illman ajaa niin voimakkaasti tuomioita. Jos asiat kehittyvät Illmanin haluamalla tavalla, viiden vuoden päästä sanan ”neekeri” käytöstä rapsahtaa tietty määrä päiväsakkoja automaattisesti ehkä jopa ilman oikeudenkäyntiä pelkällä syrjintävaltuutetun hallinnollisella päätöksellä.

Kiihottaminen kansanryhmää vastaan ja sen sukulaislaki uskonrauhan rikkomisesta eivät myöskään kohtele ryhmiä tasapuolisesti. Suomalaisia, etenkin valkoihoisia heteromiehiä saa herjata täysin vapaasti edellä kertomistani syistä. Sana ja ylistys –seurakunnan pastori Veli Saarikallea ja hänen edustamaansa yhteisöä saa solvata täysin vapaasti. Mika Illman ei nostanut syytettä pilkkavideoista.

Illman olisi todennäköisesti nostanut syytteen, mikäli Sana ja ylistys tunnustaisi islamia ja mikäli Saarikallen ihosta löytyisi enemmän pigmenttiä. Tämä on syrjintälogiikan kannalta täysin luonnollista, vaikka kaikki periaatteet tasa-arvosta lain edessä joutavat romukoppaan. Sellaista ei enää ole, koska ”syrjintä” on kerran päätetty kriminalisoida.

Sananvapaus mennyttä

Huonot ja kansalaisten perusoikeuksia polkevat lait siis aiheuttavat Euroopassa käynnissä olevat mielipidevainot. Nämä lait perustuvat kauan sitten kirjoitettuihin kansainvälisiin sopimuksiin, joita pidetään kuin Jumalan ilmoituksina. Sananvapautta perusoikeutena ei enää ole olemassa, koska sananvapaus on päätetty uhrata yhteiskuntarauhan säilymisen hintana. Herkästi loukkaantuvat vähemmistöt eli etupäässä muslimit sanelevat sananvapauden rajat.

Sananvapautta puolustetaan nykyisin enää juhlapuheissa, mutta niissäkin puolustaminen edellyttää orwellilaista kaksoisajattelua. Joko sananvapaus ei tarkoita oikeutta loukata tai käytetään käsitettä ”vastuullinen sananvapaus”. Todellisuudessa nuo lauseet tarkoittavat, että sananvapautta ei oikeasti ole olemassa mutta teeskennellään, ikään kuin asiat olisivat toisin.

Suurpään fatwa meni jotenkin näin: ”Sananvapauteen vetoamalla ei voi perustella rasististen kirjoitusten julkaisemista ja levittämistä.” Kyllä voi, mutta se ei auta, koska lait kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta estävät sananvapauden toteutumisen. Lait myös toimivat poliittisina lyömäaseina, kuten Halla-ahon ja Wildersin tapaukset osoittavat.

Keskustelun tabuaiheet

Yksittäiset tuomiot eivät kuitenkaan ole näiden lakien pahin ongelma. Lait rajaavat tietyt asiat julkisen keskustelun ulkopuolelle. Esimerkiksi islamin negatiivisia piirteitä voi olla vaikea arvostella, jos arvostelija joutuu puhumaan kieli keskellä suuta ja pehmentämään sinänsä totuudenmukaiset väitteet poliittisesti korrektilla jargonilla. Esimerkiksi: ”Valtaosa muslimeista on rauhanomaisia ja aivan tavallisia ihmisiä.” tai ”Islam on monimuotoinen uskonto eikä sitä voi yksiselitteisesti leimata väkivaltaiseksi.”

Toinen tabuaihe liittyy maahanmuuttoon. Kolmannesta maailmasta Eurooppaan kohdistuva maahanmuutto enimmäkseen rasittaa isäntäyhteiskuntia monilla tavoin. Silti puhuminen turvapaikkaturismista saa rasistikortit heilumaan. Selkeästi haitallista ilmiötä ei saa arvostella, vaan ainoa korrekti tapa arvostella maahanmuuttoa on vaatia lisää resursseja kotouttamiseen. Maahanmuutosta voi puhua luonnonilmiön kaltaisena ”kansainvälistymisenä” ja ”monikulttuuristumisena”, joka muuttaa yhteiskuntaa ja johon meidän on ”pakko sopeutua”. Vaatimus rajojen panemisesta kiinni taas on kiellettyä rasismia ja ksenofobiaa.

Syrjinnän vastainen lainsäädäntö pitäisi siis kokonaan poistaa lakikirjasta. Tämä ei kuitenkaan ole realistista nykyisessä ilmapiirissä, joten käytännössä lait pitäisi jotenkin vesittää siten, että niitä ei käytännössä voisi soveltaa. Suomesta löytyy lähimenneisyydestä lakeja, jotka on onnistuneesti neutraloitu. Mieleen tulee lähinnä kiihkomielisten feministien ajama seksin ostamisen kieltävä laki, joka toteutuneessa muodossaan kieltää seksin ostamisen vain ihmiskaupan uhrilta. Myös Syrjintälautakunta on onneksi hampaattoman oloinen pseudotuomioistuin toisin kuin Kanadan ihmisoikeuskomissiot. Joku on Suomessakin ollut hereillä.