Jiddishin kielen termi chutzpah tarkoittaa äärimmilleen vietyä ja täysin mistään moraalisäännöistä piittaamatonta röyhkeyttä (Wikipedia). Äärimmäisenä esimerkkinä chutzpahista on usein esitetty poika, joka valittaa orpouttaan tapettuaan ensin isänsä ja äitinsä.Samanlaista chutzpahia tarjosi Ylen ykkösaamun kuuntelijoille kolumnisti Hannu Reime kirjoituksessaan Gaza ja unohtamisen voima. Reime perää vallankäyttäjiltä muistamista aktiivisen unohtamisen sijaan:
”Julkisuuden hallintaa ja sitä kautta ”massojen” hallitsemista helpottaa se, että jotkin asiat muistetaan ja toiset unohdetaan. Julkinen unohtaminen ei enää olekaan ”pelkkä” tahdoton neurofysiologinen tapahtuma niin kuin se itse kunkin yksilön kohdalla on. Siitä tulee joukkotiedotusta.”
Reimen kirjoituksesta tekee chutzpahia se, että hän itse syyllistyy samaan, mitä muilta perää, eli aktiiviseen unohtamiseen ja valikoivaan muistamiseen. Kirjoitin kesällä 2007 Reimen ja muiden suomalaisten Lähi-idän asiantuntijoiden yksipuolisuudesta.
Köyhän miehen Noam Chomsky
Käytän Reimestä nimitystä köyhän miehen Noam Chomsky, koska Reime tuntee viehtymystä kieliin ja hänen tapansa valikoida omaan narratiiviin sopivat faktat on yhteinen oppi-isän kanssa. Reime mm. kysyy:
”… keitä ovat Gazan kaistan asukkaat, joita vastaan Israel nyt käy häikäilemätöntä sotaansa. Miksi tälle pienelle alueelle on ahtautunut puolitoista miljoonaa ihmistä? Mikseivät he asu väljemmin?”
ja vastaa
” Gazan asukkaat ovat palestiinalaisia, osa Palestiinan arabikansaa, ja he asuvat Gazassa siksi, etteivät voi asua missään muuallakaan. Gaza on oikeastaan maailman suurin pakolaisleiri. Noin neljä viidesosaa sen asukkaista on pakolaisia, ensimmäisessä, toisessa, kolmannessa, jopa neljännessä polvessa. He jättivät kotinsa vuonna 1948, jolloin seitsemän ja puolisataa tuhatta ihmistä — yli puolet silloisen Palestiinan arabiasukkaista — pakeni tai karkotettiin sieltä, missä olivat asuneet lukemattomien sukupolvien ajan.”
Reime ei kuitenkaan kerro, miksi gazalaisia on nykyisin puolitoista miljoonaa, vaikka lähtijöitä oli aikanaan 750 000, joista läheskään kaikki eivät siirtyneet Gazaan. Vastaus on tietysti yksinkertainen eli hillitön väestönkasvu. Vuonna 1950 Gazan kaistaleella asui vain noin 240 000 ihmistä ja ennen Israelin itsenäisyyteen johtanutta sotaa vain 82 500 ihmistä.
Väestönkasvu tuskin olisi ollut mahdollinen, mikäli palestiinalaiset olisivat itse joutuneet huolehtimaan elämisen edellytyksistä, vaan kansainvälisen yhteisön taloudellinen ja humanitaarinen apu ovat suurelta osin vastuussa väestön lisääntymisestä.
Chomskymaista selektiivistä muistamista Reime osoittaa myös seuraavassa:
” mikä Israelille oli itsenäisyyssota, oli palestiinalaisille al-nakba, katastrofi, etninen puhdistus, jonka uhreiksi yli puolet heistä joutui. Palestiinalaisten kärsimyksiä ei lievennä se, että uuden Israelin valtion kansalaisista suuri osa oli holokaustista selvinneitä Euroopan juutalaisia. Palestiinalaisilla ei kansakuntana ollut pienintäkään osaa natsien rikoksiin.”
Ehkä palestiinalaisten kärsimyksiä lieventävät ne noin 800 000 Sefardi- ja Mizrahi-juutalaista, jotka joutuivat lähtemään arabimaista Israelin itsenäistyttyä. Heistä noin 600 000 muutti Israeliin. Käsitys etnisestä puhdistuksesta ei siis perustu historiallisiin tosiasioihin varsinkin, kun suurin osa ”palestiinalaisista” pakolaisista lähti vapaaehtoisesti sodan tieltä, koska ympäröivät arabimaat hyökkäsivät itsenäisyysjulistuksen antaneeseen Israelin valtioon.
Minäkään en pidä palestiinan arabeja kollektiivisesti Hitlerin kanssarikollisina, vaikka Jerusalemin suurmufti Mohammad Amin al-Husseini teki yhteistyötä natsien kanssa Toisen Maailmansodan aikana. Muftin rooli siionismin vastustajana huipentui vuosien 1936-39 arabikapinaan Palestiinan brittiläistä mandaattihallintoa vastaan.
Miksi Gaza on ”vankileiri”?
Reime ”analysoi” myös viimeisimmän sodan syitä:
” Israel poistui Gazasta. Eikö kaiken pitänyt tämän jälkeen olla hyvin? Eikö vika ole palestiinalaisten, jotka alkoivat ampua rakettejaan Israelin puolelle? Näillä melkein retorisiksi tarkoitetuilla kysymyksillä Israel selittää tähän asti ilmeisesti julminta sotaansa Gazan asukkaita vastaan.”
Minä kysyn Reimeltä: Pitäisikö Israelin vain katsoa vierestä, kun raketteja ammutaan? Rakettien joukosta on kotitekoisten Qassamien lisäksi Iranista peräisin olevia, kantomatkaltaan pitempiä Grad-raketteja. Raketeilla ei ole minkäänlaista sotilaallista merkitystä, ja niiden ainoa funktio on kylvää kauhua siviiliväestön keskuuteen.
” Miehittäjä vetäytyi Gazasta, mutta gazalaisista ei sen jälkeen tullut vapaita. Israel teki alueesta suuren vankileirin kontrolloimalla sen rajoja maalta, mereltä ja ilmasta. Gazalaisten ilmayhteyksistä ei tosin enää tarvinnut välittää, sillä Israel oli jo aikaisemmin pommittanut Jasser Arafatin kansainvälisen lentokentän kiitoradan hajalle.”
Miksi Egypti ei päästä Gazan asukkaita vapaasti liikkumaan Gazan ja Egyptin välisen Rafahin rajanylitysaseman kautta? Miksi egyptiläiset rajavartijat ampuivat rajan luvattomasti ylittäneitä palestiinalaisia?
Reime itse asiassa vastaa kysymykseensä Gazan eristämisestä itse ja siteeraa samalla israelilaista rauhanaktivisti Tanya Reinhartia:
” Gazan saartamisen perimmäinen motiivi on seuraava: Israel ei voi antaa Gazalle vapautta, jos se haluaa pitää Länsirannan siirtokunnat. Kolmasosa miehitettyjen alueiden palestiinalaisista asuu Gazassa. Vapaasta Gazasta tulisi hetkessä palestiinalaisten itsenäisyystaistelun keskus, josta olisi yhteydet avoinna sekä länteen että muualle arabimaailmaan, ja jossa palestiinalaiset voisivat vapaasti organisoida taisteluaan kansallisten oikeuksiensa puolesta kaikilla rintamilla.”
Itse kukin voi pohtia, mitä tarkoittaa ”taistelu kansallisten oikeuksien puolesta kaikilla rintamilla.” Pohtimisen voi aloittaa tarkastelemalla palestiinalaisten harjoittamaa terrorismia Oslon rauhanprosessin aikana ja sitä, mitä tapahtui Irakissa, kun amerikkalaiset valtasivat maan.
Gazan ”vapaus” tarkoittaisi Israelin kannalta terrorismin lisääntymistä. Koska Israelin johtajat eivät ole niin tyhmiä kuin Hannu Reime haluaisi, he pyrkivät estämään tällaisen tilanteen syntymisen. Itse asiassa Israelin oikeisto arvosteli Ariel Sharonin päätöstä vetäytyä Gazasta kesällä 2005, koska Gazasta muodostuisi ennen pitkää terrorismin keskus. Jälkikäteen tämä arvio on osoittautunut täysin oikeaksi.
Reimen viimeinen lause on tahatonta komiikkaa parhaimmillaan:
” Historiasta oppii paljon, eikä aina tarvitse muistella kovinkaan kaukaisia asioita. Eikä unohtaminen aina ole niin viatonta kuin miltä se näyttää.”
Reimen kohdalla unohtaminen ei varmasti ole viatonta.
Jos on kaksi kansaa ja yksi maa, jonka molemmat haluavat, on käsissä ongelma.
VastaaPoistaSiinä ei auta että sanoo toisen olevan hyvä ja toisen olevan paha.
Eikä siinä oikein auta sekään että todetaan molempien olevan hulluja.
Eikä sekään että todetaan Bushin olevan hullu.
Tässä on kyseessä aito ongelma mutta eurooppalaiset haluavat viisastella asialla. Vasemmistolaiset erityisesti haluavat keksiä rationalisoinnin omalle antisemitismilleen.
Ihmisen aivot toimivat niin että ensin syntyy tunne (viha, rakkaus, inho) ja sitten sille keksitään joku perustelu. (Lähde: Wright, Moral Animal)
Vasemmisto ja natsit vihaavat amerikkalaisia ja juutalaisia ja aine siihen joko perustelu löytyy.