Suomalaismediasta ei kenenkään kannata etsiä järkevää analyysia Lähi-idän tilanteesta. Jos hysteerinen voivottelu ja palestiinalaisten uhristatuksen pönkittäminen kiinnostaa, sisältöä löytyy sitäkin enemmän. Siksi kiinnitän huomiota harvinaiseen poikkeukseen, jossa ensimmäistä kertaa Helsingin Sanomien sivuilla mainitaan sana hudna.Tätä ennen hudna on esiintynyt vain Helsingin Sanomien keskusteluissa, joissa valistuneet lukijat ovat tehneet tiettäväksi, miksi Hamasin kanssa ei kannata edes yrittää rauhantekoa. Ulkoasianministeriön kehityspoliittisella osastolla työskentelevä Olli Ruohomäki tuntuu HS:n Vieraskynä-palstalla ymmärtävän Hamasin todellisen luonteen ainakin osittain.
Kestääkö tulitauko?
Ruohomäki arvioi, että kansainvälinen yhteisö painostaa osapuolet lähitulevaisuudessa tulitaukoon, jonka pysyvyyttä kannattaa tosin epäillä. Ruohomäki kertoo myös syyn:
”Hamasin näkökulmasta kyseessä olisi hudna eli taktinen tulitauko. On merkittävää, että Hamasin jäsenten kaltaisille islamisteille hudna ei tarkoita irtisanoutumista väkivallasta. Pikemminkin kyse on tauosta, jonka aikana Hamas voi koota voimiaan ja varustautua uuteen väkivaltaiseen yhteenottoon Israelin kanssa.”
Hudna perustuu profeetta Muhammadin esimerkkiin eli Hudaybiyyan sopimukseen, jonka Muhammad teki Mekkaa hallitsevan Quraysh-heimon kanssa. Sopimus oli eräänlainen hyökkäämättömyyssopimus, jossa osapuolet sitoutuivat olemaan taistelematta keskenään kymmenen vuoden ajan. Samalla muslimeille taattiin oikeus tehdä pyhiinvaelluksia Mekkaan.
Merkittävintä sopimuksessa oli kuitenkin tapa, jolla Muhammad tulkitsi sitä. Muslimiosapuolen kannalta sopimus merkitsi mahdollisuutta vahvistaa omia joukkojaan. Lisäksi Muhammadin esimerkki antaa muslimeille koska tahansa luvan rikkoa sopimus, jos he tuntevat itsensä riittävän voimakkaaksi jatkamaan pyhää sotaa.
Jos Israelin ja Hamasin välinen tulitauko on hudna, se tuskin lepää kestävällä pohjalla.
Rauhan edellytykset
Toki itse näen asiat jonkin verran eri tavalla kuin Ruohomäki. Hänen mielestään rauha edellyttää palestiinalaisten yhtenäisyyttä. Toki näin on, jos lähtökohtana pidetään ns. kahden valtion ratkaisua. Tästä ollaan livetty kauas, kun Hamas otti Gazan kaistaleen hallintaansa ja lakkautti palestiinalaishallinnon toiminnan alueella. Gazaan siis syntyi Hamastan ja Länsirannalle Fatahstan.
Ruohomäki selvästikin suhtautuu liian optimistisesti Hamasin kykyyn lieventää islamin pyhiin kirjoituksiin perustuvia kantojaan:
”Hamas ei alun perin ollut poliittinen puolue, vaan Muslimiveljeskunnan ideologiaan pohjautuva uskonnollinen liike, jolle Israelin-vastainen toiminta on aina ollut symbolisesti tärkeää.”
Tuossa minua häiritsevät ainoastaan sanat ”symbolisesti tärkeää”. Hamasin peruskirjan perusteella voi kohtuudella päätellä, että Hamasin ainoa olemassaolon tarkoitus on Israelin tuhoaminen. Kun harjoitetaan terrorismia, kyse on jostain muusta kuin ”symbolisesta” toiminnasta.
Ruohomäki ei suostu näkemään kahden valtion ratkaisun ulkopuolelle. Hän ei suostu ymmärtämään, että kahden erillisen maa-alueen muodostama Palestiinan valtio ei välttämättä ole elinkelpoinen. Mieleen tulee Intian jako vuonna 1947, jolloin brittien aiemmin hallitsema Intia jakautui Intiaan ja Pakistaniin. Tällöin Pakistan muodostui maantieteellisesti erillisistä Itä- ja Länsi-Pakistanista, jotka myöhemmin jakautuivat kahdeksi erilliseksi valtioksi Pakistaniksi ja Bangladeshiksi.
Ruohomäki ei myöskään pyri analysoimaan Israelin tavoitteita. Tämä on puolestaan tehty erinomaisesti oheisessa Martin Kramerin kirjoituksessa. Israel pyrkii viestittämään palestiinalaisille, että aseellinen vastarinta ei kannata. Tämä tehdään pönkittämällä taloudellisesti Länsirannan palestiinalaisia ja vastaavasti pitämällä Hamas tiukasti kurissa Gazan kaistaleella.
Muita ratkaisuja palestiinalaiskysymykseen on esittänyt Daniel Pipes myöskin Jerusalem Post –lehden kolumnissa. Gaza siirtyisi Egyptin valvontaan ja Länsiranta Jordanian yhteyteen. Valitettavasti Egypti ja Jordania ovat tähän saakka halunneet pestä kätensä palestiinalaisten asioista, mikä on osin ymmärrettävää. Hamasin edustama Muslimiveljeskunta on Egyptin ehkä merkittävin Hosni Mubarakin hallintoa uhkaava oppositiovoima. Jordanialla taas oli omat ongelmansa PLO:n kanssa ns. Mustan Syyskuun aikana vuonna 1971.
Hyvä kirjoitus.
VastaaPoistaMiten todennäköisenä pidät sitä että Hamas osoittaisi sellaista pragmaattisuutta/revisionismin kykyä että hutnaa tukittaisiin jotenkin uudella tavalla ? En väitä että näin olisi vaan puhun teoreettisesta mahdollisuudesta.
Lainaan "Reframing Sacred Values" by Scott Atran and Robert Axelrod:
"Ami Ayalon, former head of Shin Beit, Israel’s counter-terrorism and internal security agency, expressed to us his view that Hamas’s proposals for a hudna, or provisional armistice, could be moving in this direction (see Atran, Axelrod, and Davis 2007c). Consider that the first hudna was the eighth-century Treaty of Hudaibiyyah, a nonaggression pact between Mohammed and the Quraish tribe.
The founder of Hamas, Sheikh Ahmed Yasin, originally offered a ten-year hudna in return for complete withdrawal from all territories captured in the Six Day War and the establishment of a
Palestinian state in the West Bank and Gaza. At various times, Yasin stated that a hudna was renewable for thirty, forty, or one hundred years, although it would never signal recognition of Israel. Ahmed Yousef, political adviser
to then-Palestinian Prime Minister Ismail Haniya, told us that there is no limit in principle to how many times a hudna might be renewed. He compared Hamas’s practical willingness to live alongside Israel to the Irish
Republican Army’s (IRA) willingness to accept a permanent armistice with Great Britain while still refusing to recognize British sovereignty over Northern Ireland. Of course, the IRA never refused to recognize Britain’s
existence, and many Israelis believe that Hamas’s refusal of recognition and permanent peace indicate that any hudna will just be a smoke screen to allow military preparation for an eventual attack on Israel. For Ahmed Yousef, an indefinite hudna in no way contradicts Hamas’s refusal to recognize Israel. But for Ami Ayalon (who recently lost the vote for leadership
of Israel’s Labor Party to Ehud Barak), a hudna that disallows military preparation for an attack on Israel and does not explicitly rule out some future form of recognition can allow dialogue."
Tämän päivän Totuuden täräys on jo poltettu kiukaan sytykkeenä, mutta siinä oli joku kirjoitus D-osassa, jossa arabi-naistoimittaja kertoi haastattelusta, joka meinasi päätyä hengenlähtöön. Siellä kun ei auota päätä väärille tyypeille kuin yhden kerran. Siinä mielessä hiukan tylympi meno kuin meillä veltoilla dhimmeillä täällä Härmässä.
VastaaPoistaLauantaina Totuus palasi jo tutuille linjoilla tällä Heidi Huuhtasen artikkelilla.
VastaaPoistaHamasille annettava mahdollisuus osallistua rauhanprosessiin
Onhan tietysti mikä tahansa mahdollista maailmassa. Juuri tällä hetkellä ei ole erityisen todennäköistä, että Hamas luopuisi aseellisesta vastarinnasta.
"Onhan tietysti mikä tahansa mahdollista maailmassa. Juuri tällä hetkellä ei ole erityisen todennäköistä, että Hamas luopuisi aseellisesta vastarinnasta."
VastaaPoistaEn tosiaan usko minäkään että noin kävisi. Scott Atran on minusta kuitenkin tarkkanäköinen tutkija ja arvostan hänen työtään yleisesti.
Eikä Atran ja Axelroodkaan tietysti väitä että Hamas taipuisi PYSYVÄÄN rauhaan. Heidän missionaan on löytää edes pieni toivon kipinä sieltä missä sitä ei tunnu olevan.
Israel tuskin syyllistyy yltiöoptimismiin Hamasin suhteen.