Sopimaton maan johtajaksi

Georgian kriisi on käytännössä tuhonnut Suomen ulkopoliittisen linjan, joka on perustunut toiveajatteluun Venäjän sitomisesta osaksi kansainvälistä yhteistyötä. Linja ajoi karille, kun Venäjä hyökkäsi Georgiaan 8.8.2008 eli Pekingin olympialaisten aattona.

Suomen kokematon ulkoministeri Alexander Stubb joutui kovaan paikkaan neuvottelemaan tulitauosta ETYJ:n puheenjohtamaan edustajana. Perustuslain mukaan muut Suomen ulkopolitiikasta vastaavat henkilöt eli pääministeri Matti Vanhanen ja presidentti Tarja Halonen istuivat kumpikin vuorollaan Pekingin olympialaisissa kannustamassa suomalaisia olympiaurheilijoita. Näitä matkasuunnitelmia ei haluttu pikkuasioilla häiritä.

Halosen ja hallituksen välit eivät näytä erityisen hyviltä. Vähän aiemmin Halonen oli jyrännyt hallituksen yksimielisen kannan ja nimittänyt Ritva Viljasen sisäministeriön kansliapäällikön virkaan. Lisäksi hallituksen sisällä sekä hallituksen ja presidentin kesken on selkeitä linjaerimielisyyksiä, vaikka julkisuuteen korostetaan yhteistyön sujuneen hyvin. Yhteistyötä tuskin helpottaa se, että Halonen edustaa erilaista aatemaailmaa kuin nykyinen hallitus ja eri sukupolvea kuin ulkoministeri Stubb.

Siinä missä Stubb on väläytellyt NATO-jäsenyyttä, Vanhanen on ollut maltillisempi ja Halonen ei oikeastaan ole sanonut asiasta mitään. Yleisesti kuitenkin tiedetään presidentin suhtautuvan NATO-jäsenyyteen kielteisesti. Presidentin omat kommentit Georgian kriisistä olivat ympäripyöreitä ja tulivat pahasti myöhässä, koska olympiakisojen ylivoima vei mielenkiinnon.

Tänään kävi ilmi, että olympialaisista käsin kriisiä seurannut Halonen haluaa päästä mukaan EU:n Georgiaa käsittelevään huippukokoukseen, mikä jättäisi kriisiä tähän asti hoitaneen Stubbin syrjään. Näin tapahtuu siitä huolimatta, että Etyj:n puheenjohtajuus on vuorossa olevan maan ulkoministerille kuuluva tehtävä ja Etyj:n puheenjohtajan pitäisi pystyä osallistumaan kokoukseen.

EU:n huippukokoukselta ei kannata odottaa mitään erityisiä tuloksia, mutta Suomen kannalta tuolileikki aiheuttaa jälleen kerran ylimääräisiä ongelmia, ja osoittaa sekä perustuslain toimimattomuuden kansainvälisessä yhteistyössä että presidentti Halosen järkkymättömän halun pitää kiinni omasta vaikutusvallastaan.

Tavalliselle kansalaiselle on jäänyt epäselväksi, kuka Suomen ulkopolitiikkaa johtaa, miten sitä johdetaan ja mikä on Suomen linja. Milloin ulkopoliittinen johto tunnustaa, että aiemmin harjoitettu linja on ollut virheellinen? Vanhasen ja Stubbin lausunnot kielivät siitä, että kurssia pitää korjata. Halosen lausunnosta voi lukea rivien välistä, että linjaa ei tarvitse muuttaa.

Suomi on tällä hetkellä samanaikaisesti sekä perustuslaillisessa että ulkopoliittisessa kriisissä. Siitä ulospääsy edellyttää, että eri osapuolet löytävät yhteisen sävelen ja toimivat sen mukaisesti. Yksi ratkaisu olisi ulkopoliittisesta linjasta viime kädessä vastaavan tasavallan presidentin väistyminen taka-alalle, koska ulkoministeri on se, jonka panosta kokouksessa tarvitaan. Jos presidentti ei tätä ymmärrä vaan keskittyy pikkumaiseen valta-asemansa esilletuontiin, hän on tässä tilanteessa sopimaton maan johtajaksi.