Londonistan

Georgian kriisi ja Kaasu-Paavo eivät varsinaisesti liity tämän blogin aihepiiriin muutoin kuin aasinsilloilla. Siksi on hyvä palata varsinaiseen aiheeseen eli islamisoitumiseen ja siihen vaikuttaviin tekijöihin.

Luin äskettäin Melanie Phillipsin Lontoon 7/7-pommi-iskujen jälkimainingeissa kirjoittamaan kirjaan Londonistan. Huomasin, että kirjan sisältö vaikutti kovasti tutulta. Olen toki seurannut brittimediaa ja Melanie Phillipsin blogia, joka löytyy nykyisin Spectator-lehden sivuilta. Kirjasta kuitenkin saa hyvän kokonaiskäsityksen syistä, miksi nimenomaan Britanniassa muslimien integraatio on mennyt pahasti pieleen.

Kansallisen identiteetin murentaminen

Britanniassa isänmaallisuus ei ole erityisen näkyvää eikä sen korostamista pidetä hyväksyttävänä toisin kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa. Jos maan lippua heiluttelee turhan innokkaasti, leimautuu helposti BNP:n kannattajaksi eli sosiaaliseksi hylkiöksi. Toisaalta walesilainen, irlantilainen ja skottilainen patriotismi ovat täysin hyväksyttäviä ilmiöitä, ja vain englantilainen nationalismi on kiellettyä muulloin kuin jalkapalloturnausten aikana. Silloinkin liian innokas Pyhän Yrjön ristin heiluttelu voi loukata vähemmistöjä (=muslimit) ja haitata yhteisöjen välistä rinnakkaineloa.

Yksi brittiläisyyden kulmakivistä oli aina 1950-luvulle saakka Brittiläinen Imperiumi, joka suurimmillaan kattoi liki puoli maapalloa. Vanha sanonta kuului, että aurinko ei koskaan laske Brittiläisessä Imperiumissa, mikä piti joskus paikkansa. Kansainvälisen aseman menetys kristallisoitui vuoden 1956 Suezin kriisissä, joka lopullisesti todisti, että Britanniasta ei enää yksin ole maailmanlaajuiseksi toimijaksi.

Itseluottamuksen rapautuminen ja siirtomaavallasta aiheutunut syyllisyys tarjosi tilaa toisenlaisille ideologioille. Yliopistojen ja median kautta marxilaisuus valtasi alaa ja luokkataistelu levisi työpaikoille. Kolonialismista tuli läntisen maailman pahuuden symboli ja kehitysmaiden alennustilan pääsyyllinen.

Länsimainen marxilaisuus

Phillips löytää kansallisen identiteetin murentamisen ideologiset juuret italialaisesta kommunistista Antonio Gramscista, jota pidetään yhtenä länsimaisen marxilaisuuden tärkeimmistä ajattelijoista. Sen sijaan, että hän olisi ollut huolissaan tuotantovälineiden omistuksesta, Gramsci korosti kapitalismin kulttuurillista hegemoniaa.

Vallankumouksen epäonnistuminen johtui sen mukaan siitä, että hegemoninen kapitalistinen valtakulttuuri aiheutti väärää tietoisuutta työväenluokassa. Työläiset eivät siis olleet vastaanottavaisia internationalistisen vallankumouksen sanomalle vaan kuuntelivat mieluummin nationalistisia johtajia, pyrkivät vaurastumaan ja nousemaan keskiluokkaan.

Gramsci kannatti kulttuurisotaa, jossa antikapitalististen elementtien piti hankkia hallitseva asema joukkotiedotusvälineissä, joukko-organisaatioissa ja koulutuksessa. Kun valta-asema näissä instituutioissa oli saavutettu, kommunisteilla olisi tarvittava tuki vallankumouksen toteuttamiseen.

Gramscin ajatukset yksinään tuskin selittävät monikulttuurisuuden nousua, vaan siihen tarvitaan myös perinteisen sosialismin ideologinen haaksirikko, jonka merkkipaaluja ovat Berliinin muurin murtuminen ja Neuvostoliiton hajoaminen.

Britanniassa Työväenpuolue ajautui Margaret Thatcherin valtakauden alettua pitkään oppositiokauteen, joka murtui vasta, kun Tony Blairin ”New Labour” voitti vaalit vuonna 1997. Blairin Työväenpuolue hylkäsi ajatuksen taloudellisesta marxilaisuudesta, mutta omaksui monikulttuurisuuden osaksi omaa käytännön politiikkaansa. Ja monikulttuurisuus on puolestaan tarkoittanut valtaväestön kulttuurin mitätöimistä ja vähemmistökulttuurien nostamista jalustalle, kritiikin tavoittamattomiin.

Ihmisoikeudet

Yksi merkkipaalu Britannian vajoamisessa on ihmisoikeuslaki Human Rights Act vuodelta 1998. Tavoitteena oli sisällyttää Euroopan ihmisoikeussopimus osaksi brittiläistä lainsäädäntöä. Ihmisoikeuslaki säätää laittomaksi kaikki julkisen vallan toimenpiteet, jotka ovat ristiriidassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen kanssa. Käytännössä kyseinen laki kasvatti tuomarien poliittista valtaa suhteessa parlamenttiin ja teki taistelun islamilaista radikalismia vastaan vaikeaksi.

Ihmisoikeuslainsäädännön ansiosta brittihallituksen on ollut erittäin vaikea karkottaa vakavista rikoksista tuomittuja ulkomaiden kansalaisia sekä säätää tarvittavia lakeja terrorismin torjumiseksi. Konservatiivisessa brittilehdistössä ihmisoikeuksista on alettu puhua pilkallisesti nimellä ”Yuman rites”, ja konservatiivipoliitikot kuten entinen Konservatiivien puheenjohtaja Michael Howard ovat lisäksi ilmoittaneet kumoavansa ihmisoikeuslain, jos he pääsevät valtaan.

Radikaali islam

Radikaali islam kukoisti ”Londonistanissa” aluksi, koska brittiviranomaiset kuvittelivat islamistien jättävän Britannian rauhaan. Seuraavaksi ajateltiin, että kiinnittämällä huomiota muslimiväestön huolenaiheisiin radikalisoitumiskehitys saataisiin pysäytettyä. Harjoitettu myöntyväisyyspolitiikka johti kuitenkin vain vaatimusten lisääntymiseen. Muslimijärjestöt, joiden kanssa brittihallitus keskusteli, osoittautuivat yksi toisensa jälkeen radikaalien islamistien miehittämiksi. Sen sijaan, että brittiläiset muslimijärjestöt olisivat pyrkineet eristämään radikaalit ja edistämään muslimiväestön integraatiota, ne vaativat yhteiskuntaa sopeutumaan omiin vaatimuksiinsa kuten Britannian ulkopolitiikan muuttamiseen.

Koska brittiläistä kulttuuri-identiteettiä oli rapautettu ja valtion kädet sidotut lainsäädännöllä, radikaali islam pääsi toimimaan vapaasti ilman vastustusta. Vasta parin viime vuoden aikana brittihallitus on ottanut etäisyyttä muslimijärjestöihin, ja tänä vuonna järjestetyssä islamistien Islam Expo –tapahtumassa ei ollut lainkaan hallituksen edustusta paikalla.

Melanie Phillips käyttää paljon energiaa Israelin ja palestiinalaisten konfliktin vaikutusten analysointiin. Vaikka tämä on hänen näkökulmastaan tarpeellista, radikaalin islamin ymmärtäminen riittää toteamaan, että Israelin ja palestiinalaisten konfliktissa on pohjimmiltaan kysymys jostain muusta kuin palestiinalaisten itsenäisyystaistelusta. Koska radikaalin islamin teologisia juuria ei haluta ymmärtää, monet kuvittelevat, että konfliktin juuret ovat Israelin palestiinalaisille aiheuttamissa kärsimyksissä ja että nämä kärsimykset ovat keskeinen syy radikaalin islamin nousulle ja brittiläisten muslimien radikalisoitumiselle. Tämän käsityksen Melanie Phillips osoittaa vääräksi.