Heikkoa analyysia Archerilta

Ulkopolittisen instituutin tutkija Toby Archer kirjoitti terrorismista ja eurooppalaisten suhtautumisesta varsin puolivillaisen analyysin Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla otsikolla ”Eurooppa kääntyy sisäänpäin”. Archer on profiloitunut islamilaisen terrorismin asiantuntijana ja on kirjoittanut siitä kelvollisia artikkeleita kuten esimerkiksi tämän.

Kirjoituksessaan Archer vertailee ensin amerikkalaisten ja eurooppalaisten halua pitää yhteyksiä islamilaiseen maailmaan ja varoittelee myöhemmin korostamasta liikaa terrorismin uhkaa. Kyselytutkimuksen perusteella Eurooppa vaikuttaa Yhdysvaltoihin verrattuna pelokkaalta ja sisäänpäin kääntyneeltä. Esimerkkinä pelokkuudesta Archer mainitsee Ruotsin ja Hollannin.

Ero johtuu Archerin mukaan Euroopan runsaasta muslimisiirtolaisten määrästä. Tähän saakka tekstin kanssa voi olla huoletta samaa mieltä. Sitten mennäänkin pahasti metsään

Euroopassa terrorismi- ja maahanmuuttokeskustelu ovat sekoittuneet toisiinsa. Kansalaiset samaistavat suojautumisen marginaalijoukon väkivallalta globalisaation uhkaaman identiteettinsä suojeluun.

Terrorismi- ja maahanmuuttokeskustelu ovat tietenkin kytköksissä toisiinsa, koska suuri muslimien määrä tarkoittaa vähimmilläänkin suotuisaa toimintaympäristöä islamilaiselle terrorismille. Archerin varsinainen virhe on kuitenkin harhainen käsitys siitä, että terrorismi on se varsinainen ongelma. Kun pienen marginaalijoukon harjoittama terrorismi saadaan kukistettua, mitään ongelmia ei pitäisi olla, mikäli typerät eurooppalaiset eivät yleistäisi terrorismia kaikkiin muslimeihin.

Archer ei ymmärrä jihadin luonnetta. Jihad ei ole pelkkää terrorismia, vaan siinä käytetään myös muita keinoja, joiden tavoitteena on poistaa kaikki esteet islamin leviämiseltä ja nousulta ylivalta-asemaan. Näitä keinoja ovat esimerkiksi demografinen valloitus, da’wa, shari’an hivuttaminen sekä kieltäytyminen sulautumasta valtaväestöön.

Jihadwatchin Hugh Fitzgeraldin usein toistama lause kuuluu suurin piirtein näin: ”Laajamittainen muslimien läsnäolo Länsi-Euroopassa tekee vääräuskoisen kantaväestön elämästä epämiellyttävämpää, kalliimpaa ja fyysisesti vaarallisempaa, kuin se olisi ilman tätä läsnäoloa.” Tämän epämiellyttävän totuuden sijasta Archer puhuu ”globalisaation uhkaamasta identiteetistä”, vaikka ongelmien syy löytyy puhtaasti eurooppalaisten valtioiden karmaisevista virheistä maahanmuuttopolitiikassa.

Hollannissa marokkolaissyntyinen Mohammed Boyeri surmasi Theo van Goghin ja parlamentaarikko Geert Wilders joutuu elämään jatkuvan poliisivartioinnin alaisena. Asiat eivät olleet tällä tolalla ennen laajamittaista muslimien maahanmuuttoa. Jihad ei ole mikään pienen marginaalijoukon tai edes Sayyid Qutbin keksimä juttu, vaan jokaisen muslimin velvollisuus. Se on ollut sitä 1350 vuotta.

Iso paha äärioikeisto

Archerin analyysi ”äärioikeistosta” on vedetty puhtaasti lonkalta:

Samaan aikaan maanosaa valtaa uusi poliittinen ilmiö: äärioikeistolaiset puolueet pyrkivät eroon rasistisesta menneisyydestään ja määrittelevät nyt itsensä "eurooppalaisen juutalais-kristillisyyden" puolustajiksi.

Puolueet hyödyntävät täsmälleen sitä islamin pelkoa, josta talousfoorumin vuosiraportti kertoo. Niiden aiempi, ihonväriä painottava linja ei saavuttanut suurta kannatusta vaaleissa, mutta uskonnon korostaminen tuntuu poliittisesti hyväksyttävämmältä.

Archer tuntuu lukeneen Öivind Strömmenin ja Charles Johnsonin tarinoita ainakin tämän blogikirjoituksen perusteella. Vähän tiukempaa analyysia kuitenkin tarvittaisiin.

Ensinnäkin sanat ”äärioikeisto” ja ”fasismi” ovat vanhoja kommunistien käyttämiä leimakirveitä, joiden tarkoituksena oli ja on edelleen demonisoida vastustaja. Joihinkin puolueisiin, kuten brittiläiseen BNP:hen määritelmä sopii paremmin ja toisiin kuten belgialaiseen Vlaams Belangiin huonommin. Archer unohtaa autuaasti eri maiden kansalliset erityispiirteet (esimerkiksi Belgian valtion keinotekoisen luonteen) ja niputtaa kaikki puolueet samaan äärioikeistolaiseen mössöön.

Toiseksi ”äärioikeistolaisten” puolueiden kasvaneen suosion taustalla on aitoja huolia, joihin valtapuolueet ovat olleet haluttomia vastaamaan. Kun huoli kasvaa tarpeeksi suureksi, ihmiset äänestävät ”äärioikeistoa” protestiksi. Tällainen on yleensä täysin vaaratonta, koska taustalla on oletus, että valtapuolueet ottaisivat protestista opikseen.

Kolmanneksi vallitseva ideologia eli poliittisesti korrekti multikulturalismi pyrkii häivyttämään vanhaa kansallista kulttuuria ja korostamaan diversiteetin erinomaisuutta. Valitettavan usein tämä ideologia on ristiriidassa tavallisten ihmisten arkielämän kokemusten kanssa. Kun entinen kotiseutu muuttuu muslimigetoksi, jonne kantaväestön edustaja ei enää ole tervetullut, herää kysymys, mitä se paljon mainostettu kulttuurien kirjo loppujen lopuksi tarkoittaa.

Neljänneksi tullaan mystiseen islamin pelkoon, jolle on ihan rationaaliset perustelut. Näistä yksi on Archerin erikoisala eli terrorismi. Tämän lisäksi kannattaa ottaa esille Tanskan pilakuvakriisi, joka paljasti karulla tavalla, että länsimaisiin perusoikeuksiin kuuluva sananvapaus ei enää ole itsestään selvä asia islamisoituvassa Euroopassa. Monikulttuurinen valtaeliitti on reagoinut muslimien ”loukkaantumiseen” pyytelemällä anteeksi sananvapautta ja kiristämällä entisestään ”vihapuheen” vastaisen lainsäädännön tulkintaa.

Lopussa Archer kirjoittaa niitä näitä erilaisista väestönsuojeluohjelmista ja niiden kytkemisestä terrorismiin. Lisäksi hän nostaa ilmastomuutoksen terrorismia vakavammaksi ongelmaksi. Terrorismia kuulemma käytetään keppihevosena resurssien hankkimiseksi, mikä on julkisella sektorilla ’business as usual’ eikä siinä ole mitään ihmeellistä, toisin kuin Archer antaa ymmärtää. Ja onko Archer vakavissaan sitä mieltä, että ilmastomuutokseen ei kiinnitetä riittävästi huomiota Euroopassa?

Toby Archerin kannattaisi keskittyä leipälajiinsa terrorismiin ja jättää muihin asioihin rönsyily vähemmälle. Näin pitäisi tehdä, vaikka minustakaan terrorismi ei ole Euroopan suurin ongelma eikä edes tärkein syy suhtautua islamiin epäluuloisesti.