Netistä poimittua

Joskus netistä löytyy kirjoituksia, johon joku toinen itseäni fiksumpi on kirjoittanut samat asiat sen jälkeen, kun itse olen niistä kirjoittanut (ks. edellinen kirjoitus). Tämä antaa ainakin hetkellisen illuusion omasta erinomaisuudesta, mikä riittää meikäläiselle mainiosti. Todellisuudessa itse asia on selvä niille, jotka eivät suostu allekirjoittamaan poliittisen korrektiuden pelisääntöjä.

Poliittisen korrektiuden eräs piirre on kaiken länsimaalaisuuden halventaminen ja läntisen sivilisaation menneiden hirmutekojen paisuttelu äärimmilleen asti. Eikä tämä vielä riitä, sillä syyllisyys menneisyydestä kantaa vielä sukupolvien taakse. Tämä näkyy parhaiten Saksassa, jossa merkkejä kaasukammioiden aiheuttaman syyllisyyden hälvenemisestä ei ole näköpiirissä, vaikka suurimmalla osalla nykysaksalaisista ei koskaan ole ollut mitään tekemistä natsismin kanssa.

Norjalainen Fjordman on lukuisissa kirjoituksissaan käsitellyt länsimaisten yhteiskuntien itseinhoa, ja hänen mukaansa tämä on seurausta marxilaisuuden muuntautumisesta luokkataistelun aatteesta monikulttuurisuudeksi. Kirjoituksessaan 21. vuosisadan kommunismi Fjordman toteaa:

Sanaton oletus tämän takana on se, että erillisten kulttuurien aika on ohi. Kaikki maailman kansat sekoittuvat vähitellen toisiinsa. Etniset, uskonnolliset ja rodulliset jännitteet katoavat, koska on vain yksi tasa-arvoinen ihmiskunta. Kyseessä on kulttuurillinen ja geneettinen kommunismi. Kansallisvaltiot, jotka laativat omia lakejaan ja vartioivat rajojaan, harjoittavat ”syrjintää”. Koska ne muodostavat esteen tälle uudelle utopialle, ne pitää asteittain lakkauttaa alkaen tietysti länsimaista, kunnes kenellä tahansa on vapaus liikkua minne tahansa, jossa kansainvälinen lainsäädäntö ja ihmisoikeussäädökset määrittävät sovellettavan lain. Ihmisten elämää hallinnoi oletettavasti hyväntahtoinen ylikansallisten byrokraattien muodostama eliitti.

Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään yksipuolisesti vasemmistolainen aate, vaan tämä ajatus vetoaa myös osaan oikeistolaisista. Heidän mielestä ihminen on ensisijaisesti taloudellinen olento, homo economicus, jonka pääasiallinen tehtävä on tehdä työtä ja kuluttaa. Nykymuotoista Euroopan Unionia voi pitää bisnesoikeistolaisen ja monikulttuurisen vasemmistolaisen ajattelun symbioosina.

Kulttuuri ei merkitse tällöin mitään muuta kuin sosiaalista konstruktiota, jonka voi tarvittaessa dekonstruoida. Myöskään uskonnoilla ei ole eroa, koska ne ovat kaikki pohjimmiltaan samanlaisia ja pyrkivät samaan lopputulokseen. Kulttuurit ovat kuin paitoja, joita voi vaihtaa muodin mukaan nykyisessä kulttuurittomassa kulttuurissa.

Luonnollisesti tällaiset ajatukset on sisäistetty lähinnä yliopistoissa, mediassa ja kansainvälisissä järjestöissä vaikuttavien ihmisten keskuudessa. Tavallinen kansa elää omassa todellisuudessaan eikä juurikaan piittaa mistään monikulttuurisuudesta. Joskus monikulttuurisuus kuitenkin tunkeutuu tavallisen ihmisen todellisuuteen, kun eliitin myötävaikutuksella toteutetun massiivisen maahanmuuton seuraukset alkavat näkyä omassa arkipäivässä. Kyse ei tällöin ole värikkäistä etnisistä ravintoloista, vaan oman asuinalueen peruuttamattomasta muutoksesta, joka koskettaa erityisesti kantaväestön köyhintä osaa.

Kulttuuriton kulttuuri

Siirtyminen kansallisvaltioihin perustuvasta yhteiskunnasta ei tietystikään käy kitkattomasti. Kantaväestön kulttuurin merkitystä pitää aliarvioida korostamalla vieraita vaikutteita ja sitä, kuinka länsimainen sivistys ei olisi ollut mahdollista, mikäli antiikin kreikkalaiset kirjoitukset eivät olisi säilyneet keskiajalla arabien hallussa. Ruotsissa kaikki tietysti viedään muita pitemmälle, mikä käy ilmi Keskustapuolueen johtaja Maud Olofssonin lausunnosta Östra Sörmlands Postenissa:

Itse asiassa ruotsalaiset eivät rakentaneet Ruotsia. Ulkomaalaiset ihmiset Ruotsin ulkopuolelta tekivät sen.

Tietysti kulttuurivaikutteet kulkevat ja ovat aina kulkeneet hallinnollisten rajojen yli. Suomessakin perinteisten teollisuussukujen nimet, kuten Serlachius, Gutzeit ja Finlayson, eivät kuulosta ihan perinteisiltä. On kuitenkin aikamoinen loukkaus menneitä sukupolvia kohtaan päästää suustaan sammakoita Olofssonin tyyliin.

Oman kulttuurin kieltäminen ei Suomessa toimi yhtä hyvin kuin Ruotsissa, mutta täältäkin löytyy ajattelijoita, jotka ovat samoilla linjoilla. Historiantutkija, esseisti Jukka Relander arvosteli Jussi Halla-ahon, Teemu Lahtisen ja Sampsa Rydmanin näkemyksiä seuraavasti:

Näillä on ajattelussa yksi perustava virhe: he lähtevät siitä oletuksesta, että on yksi vahva monikulttuurisuuden ihanne. Mutta liberaali kulttuuri ei ole monikulttuurinen, vaan kulttuuriton kulttuuri.

Ajatusvirhe sisältyy kuitenkin Relanderin lauseeseen. Samuel Huntington kertoi kirjassaan Clash of Civilizations länsimaisen kulttuurin taipumuksesta universalisoida omat arvonsa. Tällä tavoin oma kulttuuritausta ikään kuin katoaa, koska samalla unohdetaan, että muissa kulttuureissa kasvaneet eivät välttämättä ajattele samalla tavalla.

Ei ole mitenkään tavatonta, että länsimaalainen kristitty tai juutalainen tutkii työkseen islamia ja sen pyhiä kirjoituksia. Pelkkä viileä tutkijan uteliaisuus riittää motiiviksi, kuten Bernard Lewisin tai Jaakko Hämeen-Anttilan tapauksessa. Vastaavasti historian aikana islamilaisen kulttuurin piirissä ei ole esiintynyt juuri minkäänlaista kiinnostusta länttä tai kristinuskoa kohtaan. Mitä syytä ainoan oikean uskonnon edustajalla on tutkia uskontoa, joka Allahin mielestä on väärä? Sen sijaan länsimainen aseteknologia on kelvannut ja kelpaa edelleen muslimeille.

Hämeen-Anttila kokee velvollisuudekseen monipuolistaa kuvaa islamista, koska hänen mielestään islamin negatiivisista puolista kerrotaan riittävästi tiedotusvälineissä. Hyvänä esimerkkinä tästä on pari viikkoa sitten kirjamessuilla tehty haastattelu, jossa Hämeen-Anttila rinnastaa madrassassa Koraania resitoivat lapset entisajan lukukinkereillä Katekismusta tankkaaviin suomalaisiin tai ABC-kirjaa pänttääviin Jukolan veljeksiin. Hänelle esitetystä uutispätkästä kävi kuitenkin ilmi, että madrassan oppilaat opettelevat Koraania ulkoa itselleen vieraalla kielellä ymmärtämättä lukemastaan sanaakaan.

Sopeutuja

Vieraiden kulttuurien edustajat voivat kuitenkin sopeutua monikulttuuriseen yhteiskuntaan tai kulttuurittomaan kulttuuriin. Sopeutumisen laatu ei tosin aina vastaa odotuksia. Aiemminkin tässä blogissa mainittu Muslim Council of Britainin johtaja Muhammad Abdul Bari on esittänyt mielipiteitään Guardianin jutussa otsikolla Negatiivisuus islamia kohtaan lisää jännitteitä (tarkempi haastattelu löytyy Telegraphin sivuilta). Bari syyttää Britannian hallitusta jännitteiden lisäämisestä ja varoittaa:

Jokaisen yhteiskunnan täytyy olla varovainen, jotta emme joutuisi tilanteeseen, jossa ihmisten mielet voivat myrkyttyä kuten 1930-luvulla.

Bari rinnastaa tässä Britannian muslimit juutalaisiin 30-luvun Saksassa. Tässä hän toimii loogisesti monikulttuurisen yhteiskunnan sääntöjen mukaan eli asettaa vähemmistön sorretun uhrin asemaan. Bari jatkaa samoilla linjoilla toteamalla, että integraatio on kaksisuuntainen prosessi ja että muslimikulttuurin positiivisia puolia pitäisi korostaa Al-Qaedan uhan asemesta. Bari on älykäs ja tietää, mistä naruista monikulttuurisessa yhteiskunnassa pitää vetää halutun lopputuloksen aikaansaamiseksi.

Bari ei myöskään ujostele esittää islamin hyviä puolia:

Muslimien periaatteet kuten tiukempi asenne alkoholinkäyttöön, seksiin, avioliittoon ja pukeutumiseen voivat kehittää maata kokonaisuutena ja parantaa moraalia.

Luonnollisesti Barin mielestä islamilaista terrorismia ei ole olemassakaan:

Terroristit ovat terroristeja mutta meidän ei pitäisi puhua muslimiterroristeista, koska se leimaa koko yhteisön. Emme koskaan kutsuneet IRA:ta katoliseksi terroristijärjestöksi.

Barin johtaman järjestön Islam is Peace –kampanjasta olen kertonut aiemmin. Britannian hallitus on lopettanut MCB:n rahoituksen sen jälkeen, kun on väitetty järjestöllä olleen yhteyksiä ääri-islamisteihin. Järjestöä on myös syytetty juutalaisten joukkotuhon muistopäivän boikotoinnista, mutta Barin mukaan

Muistotilaisuuden tulisi koskea kaikkia joukkomurhia.

Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että armenialaisten joukkomurhaa muisteltaisiin samassa yhteydessä. Tohtori Bari on kuitenkin mukava mies ja hän on oppinut arvostamaan myös brittiläistä kulttuuria. Bangladeshissa kasvanut fysiikan tohtori pitää Britanniassa eniten fish and chipsistä, juustosta, paidoista ja solmioista.