Kolme tarinaa Turkista

Olen kerran aiemmin käsitellyt kirjoituksissani Turkkia enkä uskonut enää Atatürk-kirjoitukseni jälkeen palaavani asiaan. Viime aikoina Turkissa on kuitenkin tapahtunut asioita, jotka ovat maan tulevaisuuden kannalta ehkä ratkaisevia.

Turkin kaupungeissa yhteensä jopa kolme miljoonaa ihmistä on osoittanut mieltään kaduilla sekularismin puolesta Izmirissä, Ankarassa ja Istanbulissa. Nämä sinänsä kunnioitettavat kansan mielipiteen ilmaukset eivät kuitenkaan riitä tekemään Atatürkin perinnöstä ikuista tai kestävää. Turkissa on 70 miljoonaa ihmistä ja he ovat demokraattisesti valinneet itselleen islamistisen hallinnon, jota johtaa pääministeri Recep Tayip Erdogan.

Spencer sekularismin puolella

Jihadwatchin perustaja Robert Spencer kirjoitti Frontpage Magazinessa hieman intomielisen sekularismia puolustelevan artikkelin, jossa hän näki Turkin sekularismin puolesta järjestetyt mielenosoitukset rohkaisevina merkkeinä.

Sitähän ne olivatkin, jos katsoo pelkkää osallistujien lukumäärää. Läntisessä Euroopassa on vaikea kuvitella, että mikään mielenosoitus keräisi miljoonia ihmisiä kaduille. Jutun otsikko ”Turkish Secularism on the Ropes” kuitenkin vihjaa siihen suuntaan, että kemalismin perintöä ei voi Turkissa pitää itsestäänselvyytenä.

Spencer toteaa oikeutetusti, että Turkki on maailman ainoa maa, jossa muslimit ovat itse pyrkineet kesyttämään islamin ja poistamaan sen vaikutuksen yhteiskunnallisesta elämästä. Monissa muissa islamilaisissa maissa perustuslaissa vähintään viitataan sharia-lakiin. Vain Turkissa sharia-laki on eksplisiittisesti hylätty.

Kemalismi ei siis ole mitään maltillista islamia eikä sillä ole mitään tekemistä islamin kanssa. Atatürk ymmärsi islamin poliittisen luonteen ja sen vuoksi loi valtion, joka kielsi kaikki viittaukset islamiin eikä kemalistinen valtio perustanut olemassaolon oikeutustaan islamin pyhiin kirjoituksiin.

Spencerin tarinaa ei ehkä pidäkään ymmärtää minään turkkilaisen sekularismin ylistyksenä vaan lähinnä osoituksena, että islamin poliittisen ulottuvuuden kesyttämiseen eivät riitä edes kaikkein radikaaleimmat toimenpiteet. Politiikka ja vallankäyttö kuuluvat olennaisena osana islamiin eikä edes islamin täydellinen kieltäminen valtiota perustettaessa riitä hälventämään sen vaikutusta.

EU ja Turkki

Kuten tunnettua Turkki on hakenut EU-jäsenyyttä ja Turkin EU-neuvotteluja johtaa suomalainen laajentumiskomissaari Olli Rehn. Euroskeptisen EU Referendum –blogin Richard North on kirjoittanut asiaa sivuavan artikkelin.

North siteeraa laajentumiskomissaari Rehniä, joka on sanonut seuraavaa:

On tärkeää, että asevoimat jättävät demokratian toteuttamisen demokraattisesti valitulle hallitukselle. Tässä on kyse siitä, noudattaako Turkin armeija demokraattista sekularismia ja armeijan ja siviilihallinnon välisiä pelisääntöjä.

Northin mielestä EU pahentaa Turkin tilannetta korostamalla liikaa demokratiaa sekularismin kustannuksella. Rehn on hänen mielestään väärässä, koska todellisuudessa kyse on siitä, ottaako poliittinen islam vallan sekulaarissa ja demokraattisessa muslimivaltiossa.

Turkissa presidentin toimikausi on päättymässä ja tilalle pitää valita uusi presidentti. Kyse on sikäli merkittävästä asiasta, että nykyinen sekularistinen presidentti on pitkälti pystynyt estämään islamistisen hallituksen pyrkimykset laajentaa islamin liikkumatilaa Turkissa. Uudeksi presidentiksi on ollut tyrkyllä sekä Erdogan että ulkoministeri Abdullah Gül.. Kumpaakaan ei ole toistaiseksi valittu.

Itse ihmettelin aikanaan, miksi Erdoganin islamistinen hallinto lähti niin innokkaasti mukaan EU-jäsenyyshankkeeseen. Jälkikäteen olen ymmärtänyt, että EU-jäsenyysneuvottelut estävät tehokkaasti armeijan vallankaappauksen ja antavat tilaa ajaa islamistisia tavoitteita hiljalleen hivuttamalla. En kuitenkaan ole Turkin sisäpolitiikan asiantuntija eikä Richard North väitä myöskään olevansa sellainen.

Kurdiongelma

Kemalistista valtiota perustettaessa tehtiin vakava virhe. Turkkilaisuus määritettiin kansakunnan perustaksi eikä siihen voitu laskea kristittyjä kreikkalaisia eikä armenialaisia. Niinpä näistä kansallisuuksista hankkiuduttiin eroon karkotuksilla ja väestönvaihdoilla. Kurdit toisaalta katsottiin sulauttamiskelpoisiksi uuteen turkkilaiseen kansallisvaltioon. Valitettavasti käytäntö on osoittanut tämän luulon vääräksi.

Suomalainen Kristiina Koivunen on toiminut pitkään Kaakkois-Turkissa ja kirjoittanut raportteja sieltä blogiinsa. Lisäksi hän on kirjoittanut ansiokkaan Sankarimatkailijan Kaakkois-Turkin matkaoppaan.

Koivunen analysoi Turkin kehitystä Voima-lehden artikkelissaan, jossa hän vaatii militarismin purkua Turkissa. Koivunen mm. sanoo

Sotilasdiktatuuri on maailmalla väistyvä hallintotapa. Ainakin keski-ikäisten ikäpolvi muistaa sellaiset junttamaat kuin Espanja, Portugali, Kreikka, Chile ja Argentiina. Niissä on nykyään siviilihallinto.

Tässä Koivunen kuvittelee Turkin ongelmana olevan armeijan liian suuren vaikutusvallan. Hän siis ajattelee pitkälti samalla tavalla kuin laajentumiskomissaari Olli Rehn. Valitettavasti Turkin todellinen konflikti on islamismin ja sekularismin välillä eikä tässä armeijan roolia voi nähdä yksiselitteisesti negatiivisena. Turkkia ei millään voi verrata Espanjaan, Portugaliin tai Kreikkaan.

Sen sijaan Koivunen on osittain oikeassa seuraavassa väitteessään:

Euroopan on tuettava militarismin purkua Turkissa. Maassa on niin suuria muutospaineita, että ne purkautuvat tavalla tai toisella. Jos kehitys ei tapahdu rauhanomaisesti, Euroopalla saattaa olla naapurissaan roihu, joka vastaa Balkanin tapahtumia viime vuosikymmenellä.

Islamismin ja sekularismin välinen kamppailu voi Turkissa johtaa väkivaltaan ja balkanisoitumiseen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että militarismi pitäisi purkaa. Ennemminkin Turkin pitäisi pystyä päättämään, haluaako se olla islamilainen valtio vai sekulaari demokratia. Jos Turkki haluaa olla islamilainen valtio, on varsin todennäköistä, että armeija kieltää kansalta tuon mahdollisuuden. Euroopan asia ei ole olla tukemassa militarismin purkua, vaan seuraamassa sivusta, miten turkkilaiset ratkaisevat maansa tulevaisuuden.

Sekulaari ja armeijan hallitsema Turkki on kuitenkin todennäköisemmin lännen liittolainen kuin islamistinen Turkki, josta voi pahimmassa tapauksessa tulla Iranin kaltainen häirikkövaltio. Tästä syystä Euroopan ja lännen yleensä kannattaa jättää haihattelu demokratiasta ja pyrkiä varmistamaan, ettei poliittinen islam saa jalansijaa Turkissa. Kemalismi on maailman mittapuulla ainutlaatuinen ilmiö eikä sitä kannata uhrata demokratiafundamentalismin alttarille, vaikka kemalismi muistuttaisikin ikävällä tavalla eurooppalaista fasismia.

Lisäys 26.5.2007: Ruotsalainen Dick Erixon tuo lisävalaistusta sekularismin ja islamismin eroon ja siihen, miksi uskontoa ymmärtämättömät vasemmistolaiset ateistit eivät ymmärrä tätä eroa.