9/11 -vuosipäivän ajatuksia

Media ympäri maailmaa on vatvonut viisi vuotta sitten tapahtuneita terrori-iskuja ja tulee vatvomaan edelleen, kun vuosipäiviä tulee lisää. Maamme päälehti omisti sunnuntaina pääkirjoituksensa terrorisminvastaiselle sodalle ja sunnuntailiitteessä asiaa käsiteltiin varsin laajasti. Koska paperinkeräys on jo hoitanut sunnuntainumeron enkä suostu maksamaan lehden verkkojulkaisusta, kommentoin juttuja lähinnä muistinvaraisesti.

Hesari totesi pääkirjoituksessaan, että Yhdysvallat on omalla terrorisminvastaisella sodallaan itse asiassa lisännyt terrorismia. Lehti piti Afganistanin Taliban-hallinnon kukistamista perusteltuna mutta totesi Irakin sodan olleen virheliike. Lehden mielestä Al-Qaedan edustama ideologia on tolkuton, sitä edustavat ryhmät ovat hajanaisia eikä radikaalista islamista ole samanlaiseksi ideologiseksi viholliseksi kuin neuvostokommunismista aikanaan. Lehti tuntuu kuitenkin hyväksyvän terrorismin vastustamisen mutta pitää poliisitoimia avointa sotaa tehokkaampana keinona.

Helsingin Sanomat sivuuttaa Al-Qaedan ideologian lakonisesti tolkuttomana, mutta lehti tekisi suuren palveluksen lukijoilleen, jos se vaivautuisi vähän kertomaan kaappareiden taustalla vaikuttavista poliittisista aatteista.

Ideologinen tausta

Terroristien tolkuttomalle ideologialle on vaikea keksiä sopivaa nimitystä. On puhuttu poliittisesta islamista, joka on mielestäni huono termi, koska islam itsessään sisältää poliittisen ja yhteiskunnallisen mallin. Myöskään islamilainen fundamentalismi ei välttämättä ole hyvä termi, koska se viittaa liikaa uskonnolliseen liikkeeseen. Kyse on kuitenkin politiikasta, joka islamilaisessa maailmassa on kiinteässä yhteydessä uskontoon.

Itse pidän eniten termistä islamismi, vaikka liikkeen edustajat itse eivät tästä nimityksestä pidäkään. Islamistien mukaan islam on perusteiltaan poliittinen uskonto, jonka Koraaniin ja haditheihin perustuvat säännöt ja lait edellyttävät islamilaista hallintoa. Islamismi kuitenkin kuvaa hyvin sitä sekalaista poliittisten liikkeiden ryhmää, joka perustaa valtionäkemyksensä islamin pyhiin kirjoituksiin.

Islamilaiset valtiot ovat suurimman osan koko 1400-vuotisen historiansa aikana perustuneet sharia-lakiin. Tämä tilanne muuttui vasta viime vuosisadan alkupuolella, kun länsimaat liittivät islamilaisia alueita omiin siirtomaa-alueisiinsa. Lisäksi Ottomaanien valtakunnan hajoaminen ensimmäisen maailmansodan tuloksena ja kalifaatin lakkauttaminen vuonna 1923 sai aikaan poliittista liikehdintää. Joidenkin muslimien mielestä tämä oli osoitus islamin heikkoudesta, ja tästä oli osoituksena kasvavat länsimaiset vaikutteet islamilaisissa yhteiskunnissa.

Iranin islamilainen vallankumous

Vaikka Al Qaeda on viime vuodet viihtynyt otsikoissa, islamismin merkittävin poliittinen menestys tapahtui Iranissa vuonna 1979, kun Ajatollah Khomeini syrjäytti shaahin ja perusti Iranin islamilaisen tasavallan.

Khomeinia voi hyvällä syyllä pitää islamismin johtavana poliittisena teoreetikkona, jonka ajatukset ovat vaikuttaneet sekä shia- että sunni-islamistien toimintaan ympäri islamilaista maailmaa. Khomeinin yhteiskuntamallissa keskeistä roolia näyttelevät uskonoppineet. Khomeinin hallintomallia kutsutaan nimellä Velayat-e faqih, jossa uskonoppineilla mullaheilla on viimeinen sana kaikisa valtioon liittyvissä asioissa.

Tämän periaatteen mukaan islamilaisesta laista eniten tietävillä tulisi olla ohjaava tai johtava poliittinen rooli. Käytännössä tämä tarkoittaa, että Iranissa parlamentin ylempi kamari senaatti korvattiin vallankumouksen jälkeen Asiantuntijoiden neuvostolla, joka koostuu pelkästään uskonoppineista, ja Valvojien neuvostolla, jonka jäsenistä puolet ovat uskonoppineita. Valvojien neuvosto ei ole varsinainen lakia säätävä elin mutta sillä on valtuudet tulkita perustuslakia ja määrittää parlamentin eli Majlisin säätämien lakien perustuslainmukaisuus. Kyseessä on siis eräänlainen perustuslakituomioistuin.

Asiantuntijoiden neuvosto taas edellyttää jäseniltään islamilaisen lain tuntemusta. Kyseinen elin valitsee Iranin ylimmän johtajan ja valvoo, että tämä noudattaa toiminnassaan islamin periaatteita ja perustuslakia. Iranin valtiollinen rakenne muistuttaa etäisesti Neuvostoliiton järjestelmää, jossa kommunistisella puolueella oli oma hallintonsa valtiollisten elinten rinnalla. Mullahit pitävät Iranissa valtaa tiukasti käsissään kuten kommunistit aikanaan Neuvostoliitossa.

Khomeinin luoma järjestelmä vaikuttaa lähinnä shialaisessa maailmassa mutta Iranin vallankumouksen innoittavaa vaikutusta myös sunni-muslimeihin ei pidä aliarvioida.

Muslimiveljeskunta

Intian niemimaan alueella toimiva Deobandi-liike on inspiroinut mm. Afganistanin talibaneja. Sunnimaailmassa ja erityisesti arabien keskuudessa Egyptissä syntynyt Muslimiveljeskunta (Al-Ikhwan al-Muslimun) on kuitenkin tärkein islamistinen poliittinen liike.

Muslimiveljeskunta perustettiin Egyptissä vuonna 1928 mutta se on levittäytynyt ympäri arabimaailmaa ja siirtolaisten mukana myös länteen. Veljeskunta pyrkii islamilaisen valtion perustamiseen ja uskoo, että Jumala on esittänyt Koraanissa täydellisen mallin elämän ja yhteiskunnan organisoinnille. Veljeskunnan ideologia perustuu egyptiläisen kirjailijan ja filosofin Sayyid Qutbin ajatuksille.

Qutb kävi elämänsä aikana Yhdysvalloissa, jossa saadut kokemukset saivat hänen hylkäämään länsimaiset arvot. Qutbin mukaan amerikkalainen elämäntapa on primitiivistä ja järkyttävää, ja hän kuvaili amerikkalaisen naisen seksuaalisuutta seuraavin sanoin: ”Amerikkalainen nainen on tietoinen ruumiinsa viettelykyvystä. Hän tietää sen salaisuuden olevan kasvoissa, ilmeikkäissä silmissä ja janoisissa huulissa. Hän tietää, että viettelyn salaisuus on pyöreissä rinnoissa, täyteläisissä pakaroissa, muodokkaissa reisissä ja siroissa säärissä. Hän näyttää kaiken tämän eikä edes yritä piilottaa sitä.”

Muslimiveljeskunta vastusti alkujaan brittiläisten ja ranskalaisten kolonialismia, mutta liikkeellä on globaali visio islamilaisesta kalifaatista, joka ulottuu Espanjasta Indonesiaan. Liike ei kuitenkaan pääsääntöisesti edistä ideologiaansa väkivaltaisin keinoin, vaikka liikkeen palestiinalainen haara Hamas vastustaakin väkivaltaisesti Israelin miehitystä. Veljeskunnasta on kuitenkin haarautunut mm. Egyptin Islamilainen Jihad –järjestö, joka on vastuussa useista pommi-iskuista ja poliittisista murhista. Islamilainen Jihad –järjestön johtaja Ayman al-Zawahiri on tullut tunnetuksi Al-Qaedan kakkosmiehenä ja syyskuun 11. päivän terrori-iskujen pääsuunnittelijana.

Muslimiveljeskunnan toimintaa vaikeuttaa se, että sen toiminta on useissa arabimaissa kielletty. Egyptissä liikettä on siedetty vaihtelevasti. Välillä sen jäsenistöä on pidätetty joukoittain mutta vuoden 2005 parlamenttivaaleissa riippumattomina ehdokkaina esiintyneet Muslimiveljeskunnan jäsenet saivat 20 prosenttia parlamentin paikoista, mikä teki järjestöstä Egyptin suurimman oppositioryhmän.

Entäs sitten?

Kun kuvailin tuossa edellä islamismia, tarkoituksenani oli esittää, että terrorismista puhuttaessa ei ole mieltä keskittyä pelkästään Al-Qaedaan ja toimenpiteisiin, jotka heikentävät kyseistä järjestöä. Islamistinen poliittinen ideologia pitää sisällään paljon muutakin kuin Osama bin Ladenin, ja itse asiassa nämä muut asiat ovat todennäköisesti merkitykseltään suurempia, vaikka Bin Ladenin merkitystä esikuvana ja sankarina ei ole syytä aliarvioida.

Islamismi on poliittisena ideologiana avoimesti lännenvastainen. Viha länttä kohtaan perustuu Koraaniin eli länsimaalaisia vihataan, koska he ovat vääräuskoisia. Islamistit ajavat sharia-lain täyttä soveltamista, itse kukin voi päätellä, mitä islamismin valtaantulo merkitsisi esimerkiksi uskonnollisille vähemmistöille tai naisten asemalle. Nämä asiat eivät tosin ennestäänkään ole erityisen hyvällä tolalla, mutta sharian tiukka soveltaminen huonontaisi tilannetta edelleen.

Koska islamistit ovat useissa maissa merkittävin autoritaarista mutta länsimielistä hallintoa vastustava voima, ne todennäköisesti menestyisivät demokraattisissa vaaleissa erittäin hyvin. Islamistit ovat voittaneet vaalit mm. Algeriassa, jossa voiton seurauksena syttyi tuhansien ihmisen hengen vaatinut sisällissota, ja palestiinalaisalueilla, jossa Hamas syrjäytti hallitsevan Fatah-liikkeen.

Vaikka islamismi on HS:n mukaan tolkuton ideologia, islamilaisessa maailmassa ei välttämättä olla samaa mieltä. Islamismin suosio ei vähene, jos Yhdysvallat pidättäytyy voimatoimista muslimimaailmassa. Itse asiassa toimettomuus vain rohkaisee terroristeja. Osama bin Ladenille Yhdysvaltojen vetäytyminen Somaliasta 1993 kertoi maailman johtavan supervallan haluttomuudesta käydä sotaa edustamiensa arvojen puolesta.

Järjestöjen hajanaisuus ei nykymaailmassa välttämättä ole mikään heikkous. Se, että monet islamistiset järjestöt toimivat hajanaisina soluina, tekee niiden vastustamisen vaikeaksi. Supervallan armeijan on paljon helpompi hyökätä häiriköivän valtion kimppuun ja tuhota sen kyky käydä sotaa kuin eliminoida kymmeniä erillään toimivia terroristisoluja.

Terrorismin ja islamistisen ideologian vastustaminen edellyttää monenlaisia toimenpiteitä kuten rajavalvontaa, poliisitoimia, rahavirtojen katkaisemista ja tarvittaessa myös sotilaallisia iskuja. En väitä, että Bushin hallinto olisi toimenpiteissään täysin onnistunut. Eurooppalaisille tyypillinen ongelman vähättely ja taipumus hampaattomaan myöntyväisyyspolitiikkaan eivät kuitenkaan auta yhtään enempää vaan päinvastoin ovat osoitus lännen heikkoudesta. Ongelma ei katoa teeskentelemällä, että sitä ei ole, tai HS:n tapaan vähättelemällä.

HS ei pääkirjoituksensa perusteella pidä terroristien edustamaa ideologiaa uskottavana vihollisena. Tällaisessa ajattelussa on taustalla oletus rättipäiden primitiivisyydestä ja muslimimaiden taloudellisesta takapajuisuudesta. Al-Qaedan 19 kaapparia kuitenkin onnistuivat viisi vuotta sitten iskemään New Yorkiin ja Washingtoniin, joita keisarillisen Japanin armeija, Natsi-Saksa tai Neuvostoliitto eivät koskaan pystyneet uhkaamaan.