Uuspuritaanit moraalin vartijoina eli kuinka Gaystapo saapui Suomeen

Kaikki alkoi Lidlin vihjailevasta maitomainoksesta. Kun Lidl lanseerasi kampanjan, jossa Milbona-maito muuttui Pohjolan meijeriksi, sitä mainostettiin lauseella: ”Tunsin olevani oikea maito väärässä tölkissä.”

Sosiaalisessa mediassa päivystävä puolestaloukkaantumiskoneisto otti tästä vihjailevasta mutta sinällään viattomasta lauseesta kiinni ja käynnisti silmittömän vihakampanjan, jota valtamedia tapaa kutsua nimellä ”someraivo”. Todellisuussa näissä ei ole kyse mistään someraivosta vaan muutaman äänekkään puolestaloukkaantujan käynnistämästä teatteriesityksestä.

Lidl joutui taipumaan ja poisti lauseen mainoksistaan. Kauppaketju ei menettänyt mainettaan vaan sai näkyvyyttä varsinkin, kun valtaosa suomalaisista ei pidä Lidlin mainoslausetta mitenkään tavattomana. Ilman puolestaloukkaantujia Lidlin mainos tuskin olisi kiinnostanut ketään.

Voice.fi -sivuston artikkelissa kirjoitettiin ”someraivosta” ja siteerattiin homobloggaaja Eino Nurmistoa, joka selitti kaikille, miten äärimmäisen loukkaava Lidlin mainos oli:

”Nämä mainokset vahvistavat ongelmallisia ja vääriä stereotypioita. Transsukupuolisen sukupuolenkorjausprosessissa ei ole kyse mistään purkista toiseen vaihtamisesta, vaan pitkästä ja raskaasta prosessista.”

Siitäs saitte kaikki te empatiakyvyttömät surkimukset, jotka ette ymmärrä, miten vaikeaa transuna oleminen on. Katsokaa minua, kun minä tunnen empatiaa ja kerron mielipiteeni kaikille, vaikka heitä ei kiinnostaisi kuulla sitä.

Nummisto oli kuullut mainoksesta ”transsukupuolisten blogiseuraajiensa kautta”:

”He olivat pettyneitä, surullisia ja vihaisia siitä, kuinka kerta toisensa jälkeen he joutuvat kohteiksi julmalle pilkalle ja ihmisten ymmärtämättömyydelle.”

Lidlin mainoksessa ei tietysti ollut kyse mistään julmasta pilkasta vaan Nummisto vetää loukkaantumisen pahasti yli, mikä kertoo ulkopuoliselle, että kyse on hänen kohdallaan puhtaasta narsismista. Nummisto tietää, että mikään ei ole herkempää ja arvokkaampaa kuin transsukupuolisen tai muun korkean uhristatuksen vähemmistöryhmän kuviteltu loukkaantuminen eikä mikään nosta omaa moraalista statusta enemmän kuin loukkaajan teilaaminen julkisuudessa.

Luonnollisesti Nummistolla on valmiina neuvo Lidlille:

”Hän myös toivoo, että Lidl noudattaa tulevaisuudessa tarkempaa harkintaa mainonnassaan.”

Eli kavennetaan lisää ilmaisuvapautta, jolloin kaikilla on kiva olla eikä kukaan loukkaannu? Näinhän ei tietysti ole. Kun yhdessä asiassa annetaan periksi puolestaloukkaantujille, pian tulee seuraava ”epäkohta”. Tätä kirjoitettaessa taustalla pyörii Yle Fem -kanavan tv-ohjelmaa, jossa transsukupuoliseksi itsensä tunteva valittelee sukupuoliolettamaa. Uhriutumisen ääni kuului voimakkaana, vaikka kuva ei näykään. Ehkä tulevaisuudessa kuka tahansa saa valita minkä tahansa sukupuolen haluaa.

Tämäkin näytelmä on jo esitetty Yhdysvalloissa, jossa LGBT-aktivistit ovat menestyksellä vaatineet transsukupuoliselle oikeutta itse valita, meneekö hän naisten vai miesten vessaan. Obaman hallinto antoi viime toukokuussa määräyksen, jonka mukaan kaikissa koulupiireissä transsukupuolisella tulisi olla oikeus valita joko miehille tai naisille tarkoitettu WC sukupuoli-identiteettinsä perusteella. Sukupuoli-identiteetti taas on se, jonka kyseinen henkilö tuntee itsellään olevan riippumatta biologisesta sukupuolesta.

Esitys joutui vastatuuleen Pohjois-Carolinan osavaltiossa, jossa säädettiin laki julkisten tilojen turvallisuudesta. Sen oikeus käyttää miesten tai naisten vessaa määräytyy biologisen sukupuolen perusteella. Biologiseksi sukupuoleksi taas katsotaan syntymätodistukseen kirjattu sukupuoli. Kiistan käsittely jatkuu tuomioistumissa todennäköisesti pitkään. Luonnollisesti Pohjois-Carolinan osavaltiosta tuli amerikkalaisessa valtamediassa suvaitsemattomuuden ja LGBT-vastaisuuden symboli.

Kiista oikeudesta käyttää miesten tai naisten vessaa on vielä Suomessa käymättä, mutta se käydään varmasti täälläkin.

Valavuorelle potkut

Vasta perustetun Espoo United -koripalloseuran toimitusjohtajaksi valittu Aleksi Valavuori kertoi Twitterissä oman mielipiteensä puolestaloukkaantujien toiminnasta Lidlin mainoskohun yhteydessä:

”Nyt on taas joku puuterikuorrutettu glitteri-rimppakinttuhintti vetänyt maidot väärään reikään. Enkä tarkoita nenää.”

Puolestaloukkaantujille Valavuoren twiitti tarjosi tyhjän maalin, jonne pallon voi vapaasti potkaista. Valavuoren twiitistä nämä luonnollisesti kysyivät, että edustaako Valavuoren mielipide Espoo Unitedin mielipidettä.

Valavuoren ongelmaksi muodostui se, että hän ryhtyi pyytelemään anteeksi ja selittelemään. Hän ilmeisesti ymmärsi, mikä hänellä on vastassa ja mihin ”someraivo” mahdollisesti johtaa. Tässä vaiheessa oli kuitenkin liian myöhäistä. Valavuoren matelu puolestaloukkaantujien edessä ei auttanut, vaan hänen anteeksipyyntönsä katsottiin ”epäaidoksi”.

Espoo Unitedin omistaja Jussi Salonoja katsoi Valavuoren aiheuttaman negatiivisen julkisuuden liian suureksi ja antoi Valavuorelle tylysti potkut. Puolestaloukkaantujat voittivat taas. Näin tapahtui, vaikka melko suuri osa suomalaisista, luultavasti jopa enemmistö, on asiallisesti samaa mieltä Valavuoren kanssa. Lidlin maitokohu oli tekemällä tehty ja aiemmin mainittu Esko Nummiston loukkaantuminen oli teennäinen ja täysin ylimitoitettu.

Ristiinnaulitsija

Yhtenä Valavuoren ristiinnaulitsijana hääri Vihreiden kansanedustaja Jani Toivola, jolta löytyy kaksi merkittävää uhristatusta nostavaa ominaisuutta eli hän on tummaihoinen ja homo. Toivola kommentoi Valavuoren lausuntoa Twitterissä:

”Sanat joita käytät sekä niiden sisältämä lataus asettuvat pitkään alistamisen ketjuun. Ei toimi vitsinä.”

Puolestaloukkaantujat voivat ymmärtää huumoria, mutta suhtautuvat äärimmäisen tosikkomaisesti huumoriin, jossa pilkataan vähemmistöjen edustajia. Varsinkin huonon vitsin kertominen on suuri synti.

Toivola ei itse ole ujostellut esitellä omia asioitaan julkisuudessa. Äskettäin hänestä on julkaistu kirja, jossa hän kertoo elämänsä avainkohdista. Hän mm. kertoo koko elämänsä halunneensa oman lapsen. Koska Toivola on homo, hän ei luonnollisesti halunnut naimisiin. Sen sijaan hän etsi lapselleen äidin netistä. Sellainen löytyi ja nyt Toivola hoitaa lastaan viikot ja lapsen äiti viikonloppuisin.

Kirjassaan Toivola kertoo myös ensimmäisestä seksikokemuksestaan. Toivola oli mennyt New Yorkissa puistoon, jossa hän oli harrastanut suojaamatonta anaaliseksiä hänelle ennestään tuntemattoman miehen kanssa.

Olen kerran kuullut radiossa Toivolan puhuvan. Se tapahtui muistaakseni jonkin verran sen jälkeen, kun hänet oli valittu kansanedustajaksi ensimmäiselle kaudelleen. En muista puheen sisällöstä yhtään mitään, koska se oli ympäripyöreää suvaitsevaista lässytystä vailla mitään päätä tai häntää.

Mitä tulee Toivolan tekemisiin, niitä ei poliittisesti korrektissa ilmapiirissä sovi arvostella. Hänen tekemisiään ja erityisesti rohkeutta kertoa kokemuksistaan voi vain pitää kunnioitettavana eikä narsistisena ekshibitionismina, jota ne todellisuudessa edustavat.

Toivolan onneksi hänen satunnainen seksikumppaninsa joko ei ollut HIV-positiivinen tai sitten virus ei muuten vaan sattunut tarttumaan. Joka tapauksessa en tiedä ketään, joka olisi julkisuudessa arvostellut Toivolan käytöstä omalla nimellään. Sellainen henkilö saisi puolestaloukkaantujien vihat niskoilleen ja joutuisi julkisesti häpäistäväksi.

Toivolan, Nummiston ja muiden puolestaloukkaantujien avulla olemme saaneet Suomeen oman Gaystapon. Tämän tehtävänä taas on häpäistä julkisuudessa sellainen henkilö, joka erehtyy joko tahallaan tai huolimattomuuttaan sanomaan jotakin vähemmistöä mahdollisesti loukkaavaa. Gaystapon olemassaolo kertoo, että homojen oikeuksien puolesta toimiva aktivismi on muuttunut suvaitsevaiseksi fasismiksi, joka on todellista ja aiheuttaa konkreettista vahinkoa todellisille ihmisille. Suvaitsevaisuus ei ole mitään vapaamielisyyttä vaan eri mieltä olevien säälimätöntä demonisointia, jonka tavoitteena ei ole keskustelu vaan suiden tukkiminen.

Tunteilla manipulointia

Vuosi sitten alkaneen turvapaikanhakijoiden vyöryn käynnisti Turkin rannikolle hukkunut pikkulapsi Alan Kurdi. Hänen kuviaan näytettiin kaikissa medioissa, mikä sai aikaan valtaisan tunnekuohun. Sen alle jäi se tosiasia, että ylivoimainen valtaosa Eurooppaan tunkeutuneista oli aikuisia miehiä.

Missään tämä ei näy paremmin kuin Ranskan Calaisin pahamaineisessa ”Viidakoksi” ristityssä leirissä, jossa tuhannet Eurooppaan päässeet muslimit ja afrikkalaiset odottavat mahdollisuutta siirtyä laittomasti Britanniaan.

Empatiaa

Kun Britannia ja Ranska yhdessä sopivat Calaisin leirin tyhjentämisestä, massojen manipulointiin tarvittiin taas tunnetta. Sitä tarjosi parhaat päivänsä jo nähnyt pop-tähti Lily Allen, joka pyysi Calaisin leirissä asuneelta teinipojalta anteeksi oman maansa puolesta sitä, mitä poika on joutunut kestämään, ja purskahti sen jälkeen itkuun.

Koska Lily Allen kuuluu ns. hyviin ihmisiin, kukaan (paitsi rasistit) ei asettanut kyseenalaiseksi pop-tähden oikeutta pyytää anteeksi koko Britannian puolesta. Häntä ei ole äänestetty poliittiseen luottamustehtävään ja hän on ansioitunut lähinnä vain musiikin puolella. Allen liikuttui 13-vuotiaaksi itseään väittävän afgaanipojan tarinasta kyyneliin asti, vaikka tarinan todenperäisyydestä ei ole mitään varmuutta eli kyseessä voi olla ns. kurpitsavaunutarina.

Lisäksi ei ole Britannian vika, että nuoret muslimiehet viettävät aikaansa Calaisin leirillä. Nämä miehet ovat itse valinneet kohtalonsa tavoitellessaan huoletonta loppuelämää brittiläisen veronmaksajan kustannuksella itselleen ja myöhemmin maahan tuleville sukulaisilleen.

Ranska taas ei ole mikään kehitysmaa vaan moderni eurooppalainen yhteiskunta, joka kyllä pystyisi järjestämään leirin asukeille paremmat oltavat, jos tahtoa löytyisi. Sitä taas ei löydy, koska Ranska haluaa mieluummin siirtää vastuun leirin asukkaista kanaalin takaiselle naapurilleen eikä halua, että ”Viidakon” asukkaat hakisivat turvapaikkaa Ranskasta.

Partalapsia Britanniaan

Hieman ennen Allenin itkeskelyä Britannian sisäministeri Amber Rudd ilmoitti Britannian ottavan vastaan alaikäisiä Calaisin leiriltä ja kehotti Ranskaa nopeuttamaan prosessia. Pariisi puolestaan ilmoitti, että leiri suljetaan piakkoin.

Pian alaikäisiä alkoikin saapua vastaanottokeskukseen. Mikään suuri yllätys ei ollut se, että suuri osa tulijoista näytti aikuisilta miehiltä. Daily Mail kirjoitti:

”Lapsiksi itseään väittävät maahantulijat peittivät kasvonsa vihreään huopaan saapuessaan eilen Britannian anomaan turvapaikkaa, mikä herätti epäilyksiä, että jotkut valehtelivat ikänsä.”

Lehtijutussa on myös kuva sinisessä hupparissa kävelevästä, lähes nelikymppiseltä näyttävästä miehestä, jota avustusjärjestöt aluksi väittivät pakolaislasten tulkiksi. Myöhemmin kävi ilmi, että mies ei ollut tulkki vaan valehteli ikänsä.

Lily Allen kyyneliä tarvittiin peittämään se ikävä tosiasia, että suurin osa Britannian vastaanottamista turvapaikanhakijoista ei ole alaikäisiä vaan aikuisia miehiä. Allenin kyyneleet eivät kuitenkaan riittäneet, vaan turvapaikanhakijoiden saapumispaikalle Lontooseen oli pystytetty verho, jota kutsuttiin ”Croydonin poimutetuksi verhoksi” ja jonka tarkoituksena oli estää lehtimiehiä kuvaamasta tulijoita.

Aiemmin käsite partalapsi (skäggbarn) on tullut tutuksi Ruotsista, joka ei ole tehnyt alaikäisiksi itseään väittäneille tulijoille ikätestejä. Hyvien ihmisten mielestä ikätestit olisivat loukkaavia. Siksi aikuisia turvapaikanhakijoita sijoitetaan kouluihin ruotsalaislasten kanssa. Tämä taas johtaa tahattomaan komiikkaan, kun valtamedia ja viranomaiset joutuvat teeskentelemään, että aikuiset miehet ovat oikeasti lapsia. Ne, joiden mielestä keisarilla ei ole vaatteita ja uskaltavat myös sanoa sen ääneen, joutuvat nimittelyn ja moralisoinnin kohteeksi.

Ritari valkoisella ratsullaan

Luonnollisesti kaikki eivät olleet vaikuttuneita Lily Allenin kyynelistä vaan rohkenivat antaa negatiivista palautetta. Edes Allenin uhriutuminen ei auttanut, joten avuksi tarvittiin ritari valkoisella ratsullaan, joka pelasti Allenin vihapuheelta ja haukkui arvostelijat rasisteiksi.

Ritarin roolin otti itselleen entinen jalkapalloilija ja nykyinen tv-kommentaattori Gary Lineker, joka twiittasi:

”Tapa, jolla jotkut kohtelevat näitä nuoria pakolaisia, on hävyttömän rasistinen ja täysin sydämetön. Mitä maallemme on tapahtumassa?”

Joku voisi kysyä, mikä oikeus entisellä jalkapalloilijalla ja nykyisinkin hyvin tienaavalla ”punditilla” on nostaa itsensä muiden yläpuolelle ja ryhtyä tuomariksi. Näin moni tekikin ja kysyi, millä oikeudella Linekerin kaltaiset miljonäärijulkkikset kertovat briteille, mitä heidän pitäisi tehdä.

Konservatiivien kansanedustaja David Davies puolestaan vaati tulijoille ikätestejä ja totesi:

”Avustusjärjestöjen mukaan nuoret lapset tarvitsevat apuamme toisin kuin ne tänne saapuvat vantterat nuoret aikuiset.”

Valheella on tarkoituksensa

Turvapaikanhakijoiden vastaanotto on kokonaisuudessaan rakennettu valheen päälle. Käytännössä siitä on muodostunut taloudellisen siirtolaisuuden väylä niille, joita kukaan järkevää maahanmuuttopolitiikkaa harjoittava valtio ei ikinä hyväksyisi asukkaikseen.

Valheen pönkittämiseen tarvitaan manipulointia. Tätä taas edustaa niin Lily Allenin kyynelet, Gary Linekerin omahyväinen moralisointi kuin viranomaisten harjoittama peittely. Britannia on kuitenkin huono paikka tällaiselle, koska siellä mediasta löytyy myös niitä, jotka naureskelevat partalapsille eivätkä tee Allenin ja Linekerin kaltaisista narsistisista julkkiksista pyhimyksiä.

Suomessa Allen ja Lineker olisi jo kanonisoitu valtamedian yksiäänisellä ylistyksellä eikä vastaväitteille olisi annettu palstatilaa tai tv-aikaa. Voi olla, että heidän tuekseen olisi jo järjestetty Meillä on unelma- tai Peli poikki -mielenosoitus.

Sentimentaalisuuden alle nimittäin jää kokonaan Calaisin asukkaiden vuosikaudet jatkunut turvattomuus, jota lähellä sijainnut ”Viidakko” on aiheuttanut. Leirin purkaminen, jos se nyt tällä kertaa onnistuu, olisi helpotus paikallisten asukkaiden lisäksi myös rekkakuskeille, jotka kulkevat Calaisista autolautalla Britanniaan. Helpotusta lisää myös tien suojaksi rakennettava muuri, jonka toivotaan pitävän rekkoihin pyrkivät salamatkustajat loitolla.

Brittiläisestä näkökulmasta Calaisin leiri ei kuulu heille vaan se on näyttö Euroopan Unionin suuren unelman eli Schengenin alueen epäonnistumisesta. Kun EU ei pysty valvomaan ulkorajojaan ja rajaviranomaiset pyörittävät Välimerellä lähinnä meritaksipalvelua, uusia tulijoita tulee jatkuvasti lisää. Britannia teki aikanaan oikein, kun se jäi pois Schengenin sopimuksesta. Luultavasti Calaisin leirillä oli oma merkityksensä, kun enemmistö briteistä äänesti EU:sta eroamisen puolesta.

Asiat käännetty ylösalaisin

Lännessä elämme nykyisin yhteiskunnassa, joissa arvot ovat peräisin noin 50 vuotta sitten tapahtuneesta suurten ikäluokkien sukupolvikapinasta, kuten Alkon kassalla -blogin Seppo Oikkonen kirjoituksessaan toteaa. Näitä arvoja voi kutsua postmoderniksi vasemmistolaisuudeksi, johon suuntaan länsimainen marxilaisuus kehittyi, kun neuvostokommunismin epäonnistuminen kävi selväksi.

Nämä arvot ovat nyky-yhteiskunnassa lyöneet itsensä täysin läpi etenkin yhteiskunnan yläkerroksissa, jonne päästäkseen on omaksuttava postmodernit vasemmistolaiset arvot ainakin ulkoisesti. Tässä kirjoituksessa kuvataan, miten postmoderni vasemmistolaisuus suhtautuu islamiin ja ketä se syyttää islamilaisesta radikalismista.

Avoimesti harjoitettu uskonto on hyvää

Aloitetaan Helsingin Sanomista ja Satu Vasantolasta, jonka sepustus löytyy täältä:

”Mitä avoimemmin ja julkisemmin uskontoa harjoitetaan, sen turvallisempaa uskonto on.”

Tässä hän siteeraa Olivier Roy -nimistä ranskalaista professoria. Esimerkkinä suljetusta uskonnollisesta yhteisöstä Vasantola luonnollisesti mainitsee lestadiolaiset:

”Muistanette hyväksikäyttökohun lestadiolaisyhteisöstä? Hyväksikäyttö sai jatkua, koska yhteisöllä oli oma, tiukka rippikäytäntönsä. Kun joku pyysi anteeksi, anteeksi oli annettava eikä synnistä saanut enää puhua.”

Varsinainen ongelma löytyy kuitenkin suhtautumisesta islamiin:

”Ajatus on loogisesti mahdoton, sillä muslimeja on 23 prosenttia maailman väestöstä. Sellainen ihmisjoukko ei mitenkään voi olla kovin yhtenäinen.”

”Islamin kriitikot ovat kuitenkin tietävinään, että islam edustaa väkivaltaa ja terrorismia ja että jihadistien iskut johtuvat uskonnosta.”
…
”Uskonto on aivan liian helppo selitys monimutkaiseen terrorismin ongelmaan. Aiheeseen perehtyneet tutkijatkin selittävät terrorismin syntyä eri tavoin.”
Vasantolan kirjoitus paljastaa postmodernin vasemmistolaisen ajattelutavan ja käsityksen uskonnoista. Kaikki uskonnot voivat olla ”hyviä” tai ”pahoja”. Tärkeintä on se, että uskontoa harjoitetaan julkisesti. Kun imaami saarnaa maailmanlaajuista kalifaattia sharia-lakeineen ja vaatii homoseksuaalien kivittämistä, hänen uskontonsa on turvallista, koska imaami saarnaa julkisesti.
Aivan yhtä mieletön on Vasantolan käsitys islamin kriitikoista. Nämä ovat toki sikäli tyhmiä, että eivät keksi terrorismin tueksi yhteiskunnallisia teorioita vaan toteavat, että islamilainen terroristi perustelee tekonsa islamin pyhillä kirjoituksilla ja islamin profeetan antamalla esimerkillä. Islamin kriitikko on myös itse löytänyt islamin kirjoituksista tukea vääräuskoisia vastaan käytettävälle väkivallalle. Nämä eivät kuitenkaan paina mitään todellisuudelle vieraiden yhteiskunnallisten teorioiden rinnalla.
Postmoderni vasemmistolainen ajattelee, että uskonnon opetuksilla oikeasta ja väärästä ei ole merkitystä. Kaikki pyrkivät hyvään eikä yksikään uskonto ole paha paitsi ehkä kristinusko, joka on syyllistynyt moneen pahaan asiaan ristiretkistä inkvisitioon. Vuosisatoja kestänyttä islamilaista jihadia ei heidän maailmassaan ole koskaan ollut olemassa. Vasantolan kirjoitus myös toteaa saman postmodernin käsityksen islamista kuin Maria Pettersson infantiilissa blogikirjoituksessaan. Muslimeja on 23 prosenttia maailman väestöstä eli sinä et voi sanoa islamista mitään.
Asiantuntija kertoo ”juurisyyt”
Toimittajat eivät suinkaan ole keskineet käsityksiä omasta päästään vaan tukeutuvat samanmielisiin asiantuntijoihin. Yksi näistä on Helsingin yliopiston etnisten suhteiden ja nationalismin laitoksen (CEREN) tutkija Karin Creutz, joka esiintyy usein mediassa päivystävänä dosenttina islamia ja terrorismia koskevissa kysymyksissä.
5.10.2016 Creutz esiintyi Mtv3:n seitsemän uutisissa ja kommentoi pakolaiskriisin hillitsemistä lausunnolla, joka vilisi poliittisesti korrekteja klisheitä:
”Tiukentunut rajapolitiikka ei ratkaise mitään.”
”Täytyy olla laillisia reittejä päästä.”
”Huoltosuhde on heikko Suomessa.”
”Hyvällä kotouttamispolitiikalla saataisiin asia korjattua.”
”Saatais samalla meidän ikäpyramidia oikaistua.”
Tutkija Creutz myös näkee itsensä sillanrakentajana valtaväestön ja maahanmuuttajien välillä. Helsingin Sanomat on kirjoittanut hänestä myötäkarvaan silittelevän artikkelin, jossa Creutz väittää joutuneensa kärsimään maanpetturileimasta, koska hän pureutunut terrorismin syihin. Sillä, että hän selittää terrorismin heikosti perustelluilla yhteiskunnallisilla teorioilla eikä terroristien ideologialla, voi olla oma merkityksensä. HS ei kuitenkaan kerro, mitä vastauksia Creutz on tutkimuksissaan löytänyt. Uhritumiselle sen sijaan annetaan palstatilaa:
”Usein Creutz saa kuulla olevansa maanpetturi. Creutzin koetaan myötäilevän terrorismia, kun hän haastattelee tutkimusprojektiaan varten Isisiin liittyneiden läheisiä ja terrorismirikoksista tutkinnassa olleita henkilöitä.”
Todellisuudessa Creutz kerää negatiivista palautetta aivan aiheellisesti omien julkisuudessa esittämiensä perusteettomien väitteiden takia. Muslimit muka radikalisoituvat epäoikeudenmukaisuuden kokemusten takia. Todisteena hän käyttää viharikoksia, jotka tarkemmin tarkasteltuna eivät ole viharikoksia ollenkaan. Samalla hän luonnollisesti vaatii analyyttista ja tosiasioihin pohjautuvaa keskustelua, joka poistaa stereotypiat ja yksinkertaistetut ajatusmallit.
Islamin valkopesuun Creutz syyllistyy, kun hän esittää reaalimaailmalle vieraita yhteiskunnallisia selityksiä islamilaiselle väkivallalle eli ”radikalisoitumiselle”:
”...väkivaltainen radikalisoituminen on tulos eriarvoisuuden, turhautumisen, polarisaation ja sosiaalisen syrjinnän monimutkaisista prosesseista.”
Creutzille ei ole väliä, vaikka suuri osa länsimaissa kasvaneista islamilaisista terroristeista tulee keskiluokkaisista perheistä ja on hyvin koulutettuja etenkin verrattuna islamilaisissa maissa asuviin uskonveljiinsä. Hän myös syyttää länsimaista yhteiskuntaa muslimien radikalisoitumisesta eikä näe islamissa mitään vikaa.
Creutz harrastaa älyllistä terrorismia
Creutz hyökkää liki kaikkia mahdollisia tahoja vastaan etsiessään ”juurisyitä” islamin nimissä harjoitetulle väkivallalle. Suojelupoliisin menetelmät kuulemma saavat sukulaiset tuntemaan turvattomuutta, Creutz väittää Supon vaikuttavan jopa siihen, että jotkut muslimit matkustavat Syyriaan taistelemaan Islamilaisen valtion riveissä.
Media taas saa huutia, koska iltapäivälehdet pelottelevat maahanmuuton uhkakuvilla. Tutkijat saivat osansa Creutzin kritiikistä, kun he erehtyivät Maahanmuutto ja turvallisuus -raportissaan tekemään vääriä johtopäätöksiä. Helsingin yliopiston tutkijat Karin Creutz, Markus Jäntti ja Lena Näre tyrmäsivät Poliisammattikorkeakoulun tutkimuksen ja väittivät Image-lehden kirjoituksessaan, että raportissa on useita lähdekritiikkiin ja hyvän tieteellisen käytännön kriteereihin liittyviä ongelmia.
Todellisuudessa Poliisiammattikorkeakoulun raportissa käsiteltiin asioita monipuolisesti eri näkökulmista. Tämä ei kuitenkaan riittänyt Creutzille ja kumppaneille, joiden mielestä ideologia määrittelee etukäteen tutkimuksen lopputuloksen ja sen sallitut tulkinnat.
Luonnollisesti Creutz myös tekee yhteistyötä poliittisen islamin edustajien kanssa. Helmikuussa 2016 hän kirjoitti yhdessä Hunderra Assefan kanssa raster.fi -sivustolle artikkelin ”Islamofobiseen toimintaan ja vihapuheeseen on puututtava nyt”. Siinä liioiteltiin Suomessa asuvien muslimien kärsimyksiä ja rinnastettiin muslimeiden kohtaama väitetty vihapuhe Ruandan kansanmurhaan:
”Muslimit kohtaavat nykypäivänä Suomessa väkivaltaan ja tappamiseen kiihottavaa vihapuhetta, joka muistuttaa Ruandan kansanmurhaa ja Holokaustia edeltänyttä retoriikkaa.”
Moinen liioittelu on toki nyky-yhteiskunnassa hyväksyttävää silloin, kun liioittelija edustaa vähemmistöä tai oikeata ideologiaa. Hunderra Assefa edustaa Suomen nuoret muslimit -nimistä järjestöä. Kyseinen järjestö tekee yhteistyötä Ruotsin nuoret muslimit -nimisen järjestön kanssa. Ruotsin järjestö on kutsunut tilaisuuksiinsa esiintymään vihasaarnaajia, jotka mm. vaativat homoseksuaalien kivittämistä ja sharia-lakia Pohjolaan. Suomen muslimit järjestönä edustaa Saudi-Arabiasta peräisin olevaa salafismia.
Disinformaatiota
Creutz ja kumppanit pyrkivät kääntämään asetelman päälaelleen. Heidän puheissaan ne, jotka varoittavat islamilaiseen ideologiaan sisältyvistä uhkakuvista, edustavat kuvitteellista islamofobiaa ja ovat todellisuudessa vastuussa ”radikalisoitumisesta”, joka taas ikään kuin perustuu islamofobien harjoittamaan ”noituuteen”.
Todellisuudessa radikalisoituminen tarkoittaa islamin poliittisen puolen omaksumista ja sen tavoitteiden sisäistämistä. ”Radikalisoitunut” tavoittelee sharia-lakiin perustuvaa islamilaista teokratiaa joko rauhanomaisesti tai väkivaltaisin keinoin. Tätä ei kuitenkaan saa sanoa kuten ei myöskään sitä, että ulkopuolisille maltillisina rauhanomaisina esiintyvissä moskeijoissa voidaan saarnata vihaa vääräuskoisia kohtaan, kivitystuomioita homoseksuaaleille ja avointa juutalaisvihaa.
Valkopestessään islamia Creutz raivaa tietä islamin ja erityisesti sen poliittisen puolen leviämiselle. Hän ei välttämättä ole maanpetturi, kuten hänestä Helsingin Sanomissa julkaistussa uhriutumiskirjoitussa sanotaan vaan enemmänkin hyödyllinen idiootti perinteisessä leninistisessä mielessä. Se, että häntä käytetään säännöllisesti asiantuntijana valtamediassa, on häpeäksi medialle.

Valtamedia kannattaa sensuuria

MV-lehden päätoimittaja Ilja Janitskin määrättiin vangittavaksi poissaolevana Helsingin käräjäoikeudessa 6.10. Tätä ennen MV-lehden verkkosivuja yritettiin oikeusteitse sulkea, mutta tuolloin tuomioistuin ei antanut lupaa toimenpiteelle.

Aamulehden Seppo Roth perusteli tuolloin sulkemispyrkimystä ”lain toteuttamisella”. Rothilta oli kuitenkin hänen viittaamastaan Sananvapauslaista jäänyt yksi kohta lukematta:

”Tätä lakia sovellettaessa ei viestintään saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa.”

Itse Sananvapauslaki on myös pahasti vanhentunut. Siinä on lähinnä lakitekstiin kirjattu perinteisen joukkotiedotusvälineen käytännöt. Mitä luultavimmin valtamedia on itse vaikuttanut lain sisältöön. Lain laatijat eivät luultavasti ymmärtäneet, miten paljon internet muuttaa julkaisutoimintaa. Kuka tahansa nettiin juttuja rustaava on tavallaan ”päätoimittaja”, vaikka ei työstään palkkaa saisikaan. Roth toteaa ykskantaan:

”Tässä casessa ei ole kyse sananvapauden rajoittamisesta vaan lain toteuttamisesta.”

Vaikka ylimielinen journalisti katsoo itse edustavansa oikeaa sananvapautta, toimenpide olisi loukannut sananvapautta. Janitskinin toimittaman MV-lehden lukijamäärät ovat jo suuremmat kuin useimmilla maakuntalehdillä. Jos oikeus olisi päättänyt poistaa MV-lehden yleisön saatavilta, teko olisi edustanut tyylipuhdasta sensuuria. Nyt syyttäjäpuolelle jäi ainoaksi vaihtoehdoksi yrittää hankkia Janitskinille mahdollisimman kova tuomio ja näin lopettaa lehden julkaisu.

Seppo Roth työskentelee Alma Median omistamassa sanomalehdessä. Oikeusjutussa Janitskinia vastaan on mukana useita mediataloja. Valtamedian journalistit eivät voi olla puolueettomia tilanteessa, jossa heidän työnantajansa ovat jutussa asianomistajia.

Luonnollisesti journalisti myös näyttää mielellään, mitä virheitä MV-lehdestä löytyy. Esimerkkinä hän tarjoaa blogikirjoituksen, jossa on analysoitu yksi MV-lehden juttu. Siinä otsikossa sanotaan, että Ruotsissa raiskataan 164 naista joka päivä. Juttu perustuu vuodelta 2013 peräisin olevaan ruotsalaiseen blogikirjoitukseen.

Lily.fi -blogin kirjoittaja ihmettelee sitä, miten MV-lehti on saanut luvun 164, joka tekee noin 60 000 raiskausta vuodessa. Todellisuudessa poliisille ilmoitettuja raiskauksia on noin 6000. Raiskausten määrä on Ruotsissa kasvanut tasaisesti ja Ruotsissa ilmoitettuja raiskauksia tapahtuu eniten Euroopassa väkilukuun suhteutettuna. Tilastot eri maiden välillä eivät välttämättä ole keskenään vertailukelpoisia.

Ruotsin rikostutkimuslaitos Brå arvioi, että raiskausten kohdalla ilmoituskynnys on korkea ja vain noin viidesosa rikoksista ilmoitetaan poliisille. Jos tuo luku 6000 kerrotaan viidellä, saadaan luku 30 000, joka tekisi 82 raiskausta päivässä. Italiankielinen lähde ei enää ole verkossa mutta löytyy internetin arkistoista.

Tarve vähätellä maahanmuuttajataustaisten tilastollista yliedustusta seksuaalirikostilastoissa kuuluu olennaisena osana moderniin poliittisesti korrektiin journalismiin. Myös Seppo Roth toimii kunnon journalistin tavoin:

”Me täällä kamalassa valtamediassa tosiaan yleensä toimimme niin, että etsimme juttujen pohjaksi dataa, ennen kuin alamme puhua raiskausaallosta. Korostan kuitenkin, että en ole ruotsalaisten raiskausten erikoistuntija, mutta tällaisen lyhyen asiaan perehtymisen perusteella en löytänyt raiskausaallosta vielä hirmuisesti faktaa.”

Jos Seppo Roth olisi lukenut niitä tilastoja, hän olisi havainnut, että ilmoitettujen raiskausten määrä on kasvanut samassa tahdissa massamaahanmuuton kanssa. Näiden välillä on selkeä korrelaatio. Suomessakin on havaittavissa tiettyjen maahanmuuttajaryhmien suhteellinen yliedustus seksuaalirikoksissa.

Viimeisin törkeä joukkoraiskaus tapahtui Gotlannin saarella, jossa kolme turvapaikanhakijaa raiskasi rullatuoliin sidotun naisen. Syyttäjä kuitenkin vapautti epäillyt pian, mikä aiheutti paikallisen väestön keskuudessa kuohuntaa ja poliiseja jouduttiin tuomaan mantereelta suojelemaan turvapaikanhakijoita.

Roth antaa lopuksi MV-lehdelle ilmaisia neuvoja:

”Ja kun MV-lehdestä rikosilmoituksia on lyhyessä ajassa tehty "kymmeniä" rikosilmoituksia (MV-lehdestä useita kymmeniä rikosilmoituksia) , niin voisiko siitä jopa päätellä jotain? Että toimintatavoissa voisi olla petraamisen varaa? Voisiko joskus miettiä, että ehkä kaikki vika ei ole aina muissa? Että kaikki ei ole ajojahtia?”

Mistä nämä kymmenet rikosilmoitukset oikeasti kertovat? Voisivatko ne kenties johtua siitä, että tiettyjen poliittisten suuntausten edustajat eivät ole tottuneet laajaan sananvapauteen vaan haluavat sensuroida omasta mielestään vastenmieliset jutut pois internetistä? Myös valtamedia itse lietsoo vihapuhehysteriaa mutta ei vahingossakaan kerro, mistä vihapuheen tunnistaa konkreettisesti. Johtuisikohan se siitä, että kyseiselle yläkäsitteelle ei ole olemassa yksiselitteistä määritelmää?

MV-lehden olemassaolon oikeutus perustuu siihen, että siellä on kootusti kerrottu ne asiat, jotka valtamedia jättää kertomatta tai joista valtamedia puhuu muunneltua totuutta. Voisiko olla niin, että valtamedian journalismin ideologinen vinouma on niin suuri, että ihmiset eivät enää luota valtamedian uutisointiin etenkään maahanmuuttoa ja monikulttuuria koskevissa asioissa?

Naapurimaassamme Ruotsissa on ehkä Euroopan laajin vaihtoehtomedian verkosto. Vastaava on Suomessa vasta idullaan ja MV-lehti on sen suosituin ja näkyvin lipunkantaja. Vaikka oikeudenkäynti pysäyttäisikin Janitskinin, uusia vaihtoehtomedioita kasvaa varmasti tilalle.

Lopuksi sanon, että valtamedia pimittää täysin tietoisesti totuuden maahanmuutosta ja sen vaikutuksista yhteiskuntaan. Se tekee näin jättämällä olennaisia asioita kertomatta ja kirjoittamalla kaunisteltuja ja tunteisiin vetoavia tarinoita maahanmuuttajista. Siksi MV-lehti on ansainnut olemassaolon oikeutuksensa.

Suomalainen sananvapaus tänään

Ajattelin jo hetken kirjoittaa islamista ja Maria Petterssonin kehnosta blogikirjoituksesta, mutta Tiina Wiik ehti ensin. Pettersson toteaa Image-lehden blogikirjoituksessaan, että ”sinä et päätä, mitä on aito islam”.

Tiivistettynä Pettersson edustaa tyypillistä suvaitsevaista näkemystä, jonka mukaan islamista ei voi sanoa mitään, koska se on niin monimuotoinen. Olen kuullut samanlaista argumentointia useita kertoja kuten myös muistuttamista kristinuskon nimissä tehdyistä pahoista teoista ja siitä, kuinka Vanhassa Testamentissa on väkivaltaisia kohtia. Yleensä tällaista sanova ei vaivaudu kuuntelemaan, kun hänelle kerrotaan, että Koraani on muslimille sellaisenaan Allahin sanaa, kun taas Vanhan Testamentin kertomukset kuvaavat enimmäkseen juutalaisen kansan historiaa eivätkä ne kymmentä käskyä lukuun ottamatta ole uskovalle moraalisesti sitovia.

Suvaitsevainen näkemys on tässä suhteessa vain pintaa eikä se perustu mihinkään syvempään ymmärrykseen asioiden todellisesta laidasta. Voit tutustua islamin oppiin, sen pyhiin kirjoitukseen ja islamin profeetan elämänvaiheisiin. Sen jälkeen voit tutustua islamin historiaan ja vetää siitä omat johtopäätöksesi. Et tarvitse siihen Maria Petterssonin tai kenenkään muun shariapoliisin lupaa.

Itse olen tutustunut islamiin lähinnä siltä kannalta, mitä se tarkoittaa vääräuskoisen ei-muslimin kannalla. Olen tullut siihen tulokseen, että islamissa ei ole vääräuskoisen kannalta mitään hyvää. Tämä koskee niin islamin historiaa, sen pyhiä kirjoituksia kuin islamin profeetan edesottamuksia.

Islam on maailmanhistorian menestyksekkäin imperialistinen projekti, joka on taas innostunut valloittamaan samalla, kun entiset länsimaiset siirtomaaimperiumit keskittyvät syleilemään maailmaa ja piehtaroimaan syyllisyydessä.

Laajamittaisen islamilaisen maahanmuuton salliminen on suuren luokan typeryyttä, josta tulevat sukupolvet maksavat kovan hinnan. Islamilaisen maahanmuuton puolustelut voivat olla tunteisiin vetoavia ja vaikuttaviakin, mutta ne edustavat silti itsetuhoista mielipuolisuutta.

Sananvapaus vaakalaudalla

Islam vaikuttaa myös sananvapauteen ja tietysti negatiivisesti. Loukkaavaksi tulkittu lausunto tai piirros voi johtaa väkivaltaan. Suomessa syyllinen on tällöin lausunnon antaja tai piirtäjä, kuten eläkkeelle jäänyt apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske sanoi:

”Pykälällä on kriminalisoitu sellaiset rikokset, jotka voivat aiheuttaa vastareaktioita ja väkivallantekoja.”

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Suomen valtio toimii shariapoliisina. Erityisesti niiden ihmisten uskonnollia tunteita suojellaan, jotka ovat valmiita tappamaan piirroksen takia. Tässä Suomen valtio on vääryyden asialla.

Maria Petterssonin todellisuuteen perustumattomat hourailut islamin luonteesta ovat täysin sopusoinnussa islamilaisen sharian kanssa. Suomesta sharia-valtiota haluavat islamistit luultavasti ovat Jorma Kalskeen kanssa eri mieltä ainoastaan Allahia ja hänen sanansaattajaansa pilkkaavien saamien tuomioiden ankaruudesta.

Tänään julkisuuteen tuli kaksi suomalaisen sananvapauden kannalta merkittävää uutista. Poliisi on saanut valmiiksi esitutkintansa kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen väitetystä sananvapausrikoksesta ja juttu siirtyy syyteharkintaan. Nizzan terrori-iskun jälkeen Hakkarainen erehtyi Facebookissa vaatimaan muslimien poistamista Suomesta.

Kukapa ei olisi vihastunut Nizzan terrori-iskusta, jossa Mohamed Lahouaiej-Bouhlel -niminen Allahin soturi ajoi puolustuskyvyttömään väkijoukkoon kuorma-autolla ja tappoi 86 ihmistä huutaen samalla ”Allahu akbar”. Hänen tarkoituksenaan oli tappaa mahdollisimman monta vääräuskoista ennen siirtymistään paratiisiin 72 neitsyen viihdytettäväksi.

Lahouaiej-Bouhlel ei alkujaan ollut erityisen uskonnollinen vaan oli saanut herätyksen ja alkanut kasvattaa partaa vasta hieman ennen terrori-iskua. Ennen herätystään mies oli pikkurikollinen, jolla oli tilillään useita ampuma-ase- ja väkivaltarikoksia.

Nizzan terroristin polku joukkomurhaajaksi oli varsin tavanomainen. Myös Teuvo Hakkaraisen syyte kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ei ole erityisen epätavallinen vaan kertoo ikävää kieltä valtiovallan suhtautumisesta kansalaisen perusoikeuksiin.

Ilja Janitskin tähtäimessä

Tänään kerrottiin myös, että poliisi vaatii MV-lehden päätoimittaja Ilja Janitskinia vangittavaksi. Poliisin mukaan Janitskinia ei ole tavoitettu. Syyttäjä Heikki Wendorfin mukaan vangitsemispäätös tarkoittaisi, että syyttäjä hakee Janitskinista eurooppalaista pidätysmääräystä.

Eurooppalainen pidätysmääräys voidaan toteuttaa, jos rikoksesta määrättävä enimmäisrangaistus on vähintään yksi vuosi vankeutta. Ilja Janitskinin kohdalla epäiltyjen rikosten joukossa on sellaisia, joista voidaan tuomita jopa kahden vuoden vankeusrangaistukseen (kiihottaminen kansanryhmää vastaan).

Tässä vaiheessa on syytä todeta, että Ilja Janitskin on ainoastaan aukonut päätään internetissä ja repostellut valtamedian juttuja MV-lehden sivustolla. Vaikka kaikki eivät pidä MV-lehden tyylistä, jälkikäteen on monesti voitu todeta MV-lehden olleen uutisoinnissaan oikeassa ja valtamedian väärässä. MV-lehti kertoo ne asiat, jotka valtamedian instanssit pimittävät uutisoinnissaan. Tästä Janitskin on saanut valtamedian vihat niskoilleen, ei siitä, että hän on ehkä kopioinut valtamedian juttuja kokonaisuudessaan sivustolleen. Jälkikäteen ajateltuna hän olisi ehkä voinut lainata vähemmän, koska koko uutisen kopiointi ei palvele mitään muuta kuin valtamedian kostonhalua.

Valtamedia, vasemmistoaktivistit ja Suomen viranomaiset eivät erityisemmin ole pyrkineet peittelemään yrityksiään lopettaa MV-lehti ja sen julkaiseminen. Se, että viranomaiset käyttävät eurooppalaista pidätysmääräystä, kertoo heidän olevan tosissaan ja valmiita käyttämään äärimmäisiä keinoja MV-lehden tuhoamiseksi.

Tapahtumissa ei ole kyse oikeuden toteutumisesta vaan pyrkimyksestä hiljentää liian suosituksi noussut vallanpitäjien (joihin lasken myös valtamedian) arvostelija. Jos Janitskin pitäisi muutaman sadan lukijan seuraamaa blogia peräkammarin hämärässä, hänen juttunsa tuskin innostaisivat valtamediaa ja viranomaisia yhtä paljon.

Nimenomaan sivuston suosio saa erilaiset wannabe-asiantuntijat heittämään lokaa MV-lehden päälle. Päätoimittajan venäläinen sukunimi tekee hänestä helpon maalin niille, jotka väittävät häntä Venäjän kätyriksi. Samalla heitetään lokaa Suomi ensin -kansanliikkeen päälle.

Jälkikäteen herää epäilys, että Pelit poikki -mielenosoitus masinoitiin antamaan moraalinen oikeutus Teuvo Hakkaraisen mahdolliselle rikosoikeudenkäynnille ja Ilja Janitskinin vangitsemisoikeudenkäynnille. Miten muuten on selitettävissä se, että hallituksen ministerit patsastelivat samassa mielenosoituksessa väkivaltavasemmiston edustajien kanssa ja kuuntelivat Mikael Brunilan kuvottavaa puhetta?

Näissä olosuhteissa epäilyt Ilja Janitskinille diplomaattipostissa lähetetyistä ruplakuorista muuttuvat merkityksettömiksi. Kuten blogisti Yrjöperskeles, kommenttiosastossaan toteaa:

”Mitä tulee vielä MV-lehteen niin siitä toteaisin että sen kohdalla kysymyksenasettelu hyvä / huono on väärä. MV ei ole hyvä eikä huono vaan se on tällä hetkellä välttämätön.”

MV-lehden pitää jatkaa, muuten olemme tiellä kohti DDR:ää. Ilja Janitskinia ei saa luovuttaa Suomeen, koska täällä hän ei saa reilua oikeudenkäyntiä. Tapauksessa on ainekset uuteen Seppo Lehto -oikeudenkäyntiin, jossa valtiovalta haluaa saada yhdelle ihmiselle kohtuuttoman tuomion ja luoda samalla varoittavan esimerkin nykymenoon tyytymättömille tavallisille kansalaisille.

Unelma 2.0

Kun tarkastellaan viime päivien eniten analysoitua kuolemantapausta eli Jimi Karttusen menehtymistä 16.9.2016, näkyvintä ei ole aito suru turhan aikaisin päättyneen elämän johdosta vaan teeskennelty suru ja tapauksen siekailematon hyväksikäyttö poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

Tapausta on härskisti politisoitu jo siinä vaiheessa, kun kaikki yksityiskohdat eivät ole selvillä. Kahjoimmat kutsuvat Karttusen kuolemaa poliittiseksi murhaksi, kuten päivystävä anarkisti Suvi Auvinen tekee Radio Helsingin haastattelussa.

Tätä ennen Iltalehti oli ehtinyt tehdä Karttusesta viattoman ja pyhimysmäisen hahmon, vaikka eräiden tietojen mukaan miehellä olisi ollut ongelmia päihteiden käytön kanssa. Iltalehti kuitenkin siteeraa miehen nimettömäksi jäävää ystävää:

”Kaverin mukaan Jimi oli positiivinen ihminen, jonka kanssa oli aina ilo vaihtaa kuulumisia törmätessä. Hän tunsi Jimin jo usean vuoden ajalta samasta naapurustosta ja entisestä yhteisestä ammattikoulusta.”

Pahoinpitely ei kuitenkaan ollut Karttusen vika. Hän ei voinut tietää, että toisella puolella oli useaan kertaan väkivaltarikoksista tuomittu henkilö, jolla oli lyhyt sytytyslanka. Jokainen voi kuvitella tapahtuman mielessään. Nuori mies menee sönköttämään jotakin ja sylkäisee. Toisella puolella useista väkivaltarikoksista tuomittu epäilty kilahtaa ja potkaisee Karttusta rintaan.

Miksi tapahtumasta nostetaan kohu?

Matias Turkkilan kirjoituksessa luetellaan väkivallantekoja, jotka eivät herättäneet minkäänlaista reaktiota ns. suvaitsevaistossa. Niiden takia kukaan ei vaatinut poliitikkoja tuomitsemaan tekoja suureen ääneen. Miksi sitten Jimi Karttusen kuolema nostettiin tapetille?

Hurskastelu ei lähde ainoastaan vihervasemmistolaisen tavoitteesta viestittää hyveellisyyttä julkisuuteen. Hurskastelulla voidaan myös ajaa poliittisia tavoitteita. 19.9.2016 Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö esiintyi Yleisradion tv-ohjelmassa ja kertoi todellisen ongelman:

”Rasistisen puheen ja vihapuheen on annettu yleistyä. Ja seuraavalla tasolla ovat sitten liikkeet, joilla on pyrkimystä väkivaltaiseen toimintaan. Vihapuheen lisääntyminen esimerkiksi sosiaalisessa mediassa on madaltanut radikalisoitumisen kynnystä.”

Vihreille tärkeintä ei ole väkivaltarikollisten saaminen vastuuseen teoistaan. Jos olisi, he kannattaisivat nykyistä pitempiä vankilatuomioita törkeistä väkivaltarikoksista. Mikäli tuomiot olisivat kovempia, epäilty tekijä ei koskaan olisi patsastellut Elielin aukiolla vaan hän olisi ollut lukemassa tiilen päitä vankilassa.

Ville Niinistölle ja vihreille on tärkeintä puuttua epämääräiseksi jäävään vihapuheeseen. Ville Niinistö haluaa lisää sensuuria ja valvontaa. Koska Vihreät on puolueena kommunistien moderni perillinen, se haluaa ennen kaikkea varmistaa, että puolueen omilla ajatuksilla ei ole kilpailua kieltämällä puolueen maahanmuuttomyönteisen ideologian vastustamisen.

Vihreät ovat etujoukko, kaaderi, jota muut peesaavat. Tämän näkee siitä, kuinka nopeasti muiden ns. vanhojen puolueiden nuorisojärjestöt liittyivät Vihreiden orwellilaiseen Rasismi rikoslakiin -aloitteeseen. Yhdenkään ns. vanhan puolueen nuorisojärjestö ei nähnyt aloitteessa mitään sanan- ja yhdistymisvapauteen liittyviä ongelmia.

Tässä vaiheessa on syytä todeta, että allekirjoittanut ei hyväksy rasismia. Ongelmaksi rasismin ja vihapuheen kieltäminen muodostuu sen takia, että käsitteet on määritetty epämääräisesti. Tällöin vastuu käsitteiden tulkinnasta on tulkitsijalla eli sillä, joka käyttää rasismia ja vihapuhetta lyömäaseena poliittisten vastustajiensa tuomitsemiseen ja demonisointiin. Nykypäivänä avoin halveksunta ja pilkanteko on myös laajentunut väärämielisten ajatusten oletettuihin kannattajiin, joita älykköinä itseään pitävät nimittelevät milloin autisteiksi ja milloin valkoiseksi roskaväeksi.

Vihreitä ei voisi myöskään vähempää kiinnostaa Suomen Vastarintaliike, joka on laajalti halveksittu ja poliittisesti vähäpätöinen toimija. Järjestölle löytyy käyttöä silloin, kun sitä voidaan käyttää lyömäaseena todellisia poliittisia vastustajia vastaan tai kun sen avulla voidaan vaatia sananvapauden tai muiden poliittisten toimintavapauksien rajoituksia.

Kohu pakottaa reagoimaan

Suurella älämölöllä luotu kohu poikii myös kommentteja päivystäviltä dosenteilta. Viime aikoina paljon julkisuudessa sammakoita päästellyt rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio näyttää kannattavan sensuurin lisäämistä ja havaitsee aukon nykyisessä lainsäädännössä:

”Tässä sääntelyssä on kuitenkin aukkoja. Rasistinen motiivi edellyttää, että uhri on tietyssä asemassa, esimerkiksi maahanmuuttaja. Teon motiivi kun voi olla rasistinen muissakin tapauksissa.”

Jimi Karttusen tapauksessa rasistinen motiivi on tietysti ilmiselvä, koska epäilty pahoinpitelijä on Vastarintaliikkeen jäsen. Jos joku uskaltaa todeta, että teko ei itse asiassa ollut erityisen poliittinen vaan vastaavanlaista tapahtuu nakkikioskeilla, hänet leimataan välittömästi natsien puolustelijaksi. Näin kävi Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerolalle. Totuus ei ole suosittu silloin, kun rakennetaan valheesta suurta toteemia.

Myös viranomaiset joutuvat kohua lietsovan median paineessa kommentoimaan. Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen toteaa:

”Keskustelen valtakunnasyyttäjänviraston kanssa pikapuoliin, onko nyt se aika, jolloin on vakavasti harkittava tällaisen yhdistyksen lakkauttamista.”

Vaikka vastarintaliikkeessä on lahkomaisia piirteitä, sen lakkauttaminen voi olla vaikeaa. Toki voidaan kieltää järjestön ulkoisten symbolien käyttö eli käytännössä SVL:n tunnuksena toimiva ”harakanvarvaslippu”. Tällaisten rajoitusten merkitys jää kuitenkin lähinnä symboliseksi eikä niillä ole mitään vaikutusta järjestön toimintaan, jos sen jäsenet vain haluavat jatkaa toimintaa.

Ääriliikkeiden kieltämiseen sisältyy sama ongelma kuin ”vihapuheen” ja ”rasismin” kieltämiseen. Kuka saa päättää, mikä on ääriliike? Jos kieltolinjalle mennään, vaarana on, että kieltoja tehdään poliittisten suhdanteiden mukaan. Mikä tahansa kieltolinja pelaa automaattisesti vihervasemmiston pussiin, koska tämän ryhmän politikointi perustuu hurskastelevaan moralisointiin ja jopa poliittisten vastustajien ihmisarvon mitätöintiin. Rasistia voi tässä suhteessa verrata stalinistisen Neuvostoliiton ”kansanvihollisiin”. Vihervasemmisto itse edustaa kaikkea hyvää ja vastustajat ovat pahoja ihmisiä, joiden mielipiteitä ei pidä kuunnella.

Hyvää kohua ei pidä päästää laantumaan. Siksi samat tahot, jotka järjestivät Meillä on Unelma -tapahtuman Olli Immosen Facebook-kirjoituksen takia, ovat puuhaamassa mielenosoitusta Helsingin Kansalaistorille 24.9.

”Tapahtuman järjestää puoluepoliittisesti sitoutumaton yhteenliittymä yhteiskunnallisesta ilmapiiristä tarpeekseen saaneita yksityishenkilöitä, joukossa kokeneita tapahtumatuottajia, järjestöväkeä, toimittajia, yrittäjiä ja aktivisteja.”

Mielenosoitukset ovat vasemmiston leipälaji. Heiltä riittää veronmaksajan kustantamissa järjestöissä työskentelevää joutoväkeä mielenosoituksiin järjestettiin ne sitten arkena tai viikonloppuna. Alkuperäinen unelma saa siis jatkoa, mutta jatko-osat eivät yleensä pärjää alkuperäiselle varsinkin, jos unelma itsessään on joutunut kosketuksiin todellisuuden kanssa ja väljähtynyt.

Valheelle rakennettu ei kestä

Valheiden päälle rakennettu harvoin kestää pitkään kosketusta todellisuuden kanssa. Suomen maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikka perustuu pohjimmiltaan väärille oletuksille ja todellisuuden kieltämiselle. Siksi se on nykymuotoisena vaarallista tavallisille kansalaisille, etenkin kaikkein heikoimmille eli naisille, lapsille ja vanhuksille.

Suomessa harjoitetun maahanmuuttopolitiikan seuraukset voivat pahimmillaan olla tuleville sukupolville katastrofaaliset. Tästä ei kuitenkaan puhuta julkisuudessa, koska unelmassa on mukavampi elää ja samalla todistaa kaikille omaa hyveellisyyttään. Riskeistä puhuvat ovat ikäviä ihmisiä ja mitä todennäköisimmin rasisteja.

Virkistävän poikkeuksen tarjosi eläkkeelle jäänyt poliisiylijohtaja Mikko Paatero, joka varoitti turvapaikanhakijoiden järjestäytymisestä vastaanottokeskuksissa:

”Tietyn tyyppiset turvapaikanhakijat ovat alkaneet järjestäytyä vastaanottokeskuksissa. He ovat luoneet järjestelmiä, joiden johtajat pitävät kokonaisuuden tiukasti käsissään.”

”Silloin kun nämä henkilöt saavat kielteisen päätöksen ja häviävät vastaanottokeskuksista maan alle, tilanne on äärimmäisen arvaamaton.”

Paatero tietää, että tulijoiden joukossa on runsaasti sotilaskoulutuksen saaneita ja niitä, jotka ovat kotimaassaan toimineet erilaisissa aseellisissa ryhmissä. Tällaista ainesta voidaan Paateron mukaan värvätä järjestäytyneen rikollisuuden pariin. Hän on myös sitä mieltä, että viranomaiset vaikenevat uhkakuvista ja antavat todellisuudesta siloitellun ja liian positiivisen kuvan.

Paateron ulostulo ei saanut erityisen positiivista vastaanottoa valtamediassa, mikä tietysti oli täysin odotettavissa. Johtajankyvyistään julkisuudessa suitsutettu Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg kielsi, että järjestäytymisestä olisi jotain merkkejä.

Mitä riskit oikeasti ovat?

Jotta Paateron kuvailemat riskit voisivat toteutua, Suomessa pitäisi olla maahanmuuttajataustaisten pyörittämiä rikollisliigoja, joihin uudet tulokkaat voisivat liittyä. Suomessa asuu jo valmiiksi jonkin verran Irakista ja Afganistanista tulleita mutta ei vielä niin paljon, että he voisivat muodostaa omia rikollisjärjestöjään. Naapurimaassamme Ruotsissa asiat ovat toisin ja siellä on jo useita etnisen alkuperän perusteella muodostuneita rikollisliigoja.

Julkisuudessa on ollut kertomuksia, joissa kerrotaan kielteisten turvapaikkapäätösten lisänneen levottomuutta vastaanottokeskuksissa. Forssan tapahtumien jälkeen poliisi totesi:

”Siellä on levottomuutta, tyytymättömyyttä ja ärtymystä siitä, että he eivät ole saaneet myönteistä päätöstä.”

Äärimmäisen esimerkin epäonnistuneen turvapaikanhakijan turhautumisesta voi löytää Ruotsin Västeråsista. 10. elokuuta vuonna 2015 Abraham Ukbagabir -niminen eritrealainen turvapaikanhakija surmasi kaksi satunnaista vastaantulijaa Västeråsin IKEA-huonekalumyymälässä kostona siitä, että hänen turvapaikkahakemustaan ei hyväksytty.

Murhaaja meni siis mieluummin ruotsalaiseen vankilaan kärsimään elinkautista kuin takaisin Italiaan, jossa hänellä oli oleskelulupa.

Turvapaikanhakijan itsensä kannalta toiminta voi näennäisestä impulsiivisuudestaan huolimatta olla ainakin osittain rationaalista. Suomen tavoin Ruotsissakaan elinkautinen ei ole oikeasti elinkautinen, vaan tuomittu päästetään jossain vaiheessa takaisin vapauteen. Suomessa elinkautinen tarkoittaa käytännössä noin 12 vuoden istumista.

Tuomion aikana rikollinen voi luoda siteitä siihen maahan, jossa hänen turvapaikkahakemuksensa on hylätty ja yrittää oleskeluluvan hakua uudelleen tuomion päätyttyä. Vankilatuomio on siihen nähden hyväksyttävä hinta. Tanskalainen maahanmuuttajarikollisten parissa työskennellyt psykologi Nicolai Sennels kirjoitti jo vuonna 2009 seuraavaa:

”Samalla kun vankilaan joutuminen ei näytä pelottavan maahanmuuttajia syyllistymästä vakaviin rikoksiin, he tuntuvat pelkäävän ainoastaan mahdollista uuden asuinmaan menetystä.”

Sennelsin oman kokemuksen mukaan rikolliset maahanmuuttajat pelkäävät ainoastaan karkotusta. Tosin karkottaminen on käytännössä tehty erittäin vaikeaksi kaikkialla läntisessä Euroopassa. Valitukset ja oikeuskäsittelyt vievät aikaa ja syövät veronmaksajan rahoja. Lisäksi karkotuksen toteuttaminen käytännössä on työlästä ja kallista. Siksi karkotuksia pannaan vain harvoin täytäntöön.

Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneitakaan ei todellisuudessa karkoteta, vaan heidän oletetaan poistuvan oma-aloitteisesti maasta. Osa toki poistuu mutta osa jää elämään maan alla ”paperittomana”.

Miten torjua riskit?

Valheen päälle rakennetussa suomalaisessa maahanmuuttopolitiikassa kaikki turvapaikanhakijat ovat suuria voimavaroja, joiden kotouttaminen täytyy aloittaa jo siinä vaiheessa, kun he eivät vielä ole saaneet turvapaikkaa. Heitä kurssitetaan, heille opetetaan kieltä ja heitä kuskataan kouluihin ja päiväkoteihin tapaamaan suomalaisia lapsia ja nuoria. Todellisessa maailmassa pettynyt turvapaikanhakija on kuitenkin turvallisuusriski, jonka aiheuttamaa uhkaa pitäisi pystyä torjumaan.

Parasta riskien torjuntaa on varmistaa, että turvapaikanhakijoille maksettava sosiaaliturva ei houkuttele tänne ns. elintasopakolaisia. Toinen ja vähän rankempi tapa on turvapaikanhakijoiden internointi, joka nostaa ihmisoikeusaktivistien niskakarvat pystyyn. Toisaalta turvapaikanhakijoiden rikollisuus on jopa läntisessä Euroopassa lisännyt vaatimuksia turvapaikanhakijoiden eristämisestä tavallisista kansalaisista.

Sisäministeri Petteri Orpo ehdotti joulukuussa 2015, että Suomeen perustettaisiin palautuskeskuksia, joihin kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat sijoitettaisiin. Mies kuitenkin vesitti ajatuksen saman tien ilmoittamalla, että keskuksista ei olisi tarkoitus rakentaa mitään vankiloita. Niissä olisi ilmoittautumisvelvollisuus, mutta muuten asukkaat saisivat liikkua vapaasti keskusten ulkopuolella.

Viime kuussa, kun sisäministeri oli vaihtunut Paula Risikoksi, kansliapäällikkö Nerg kertoi, että Sisäministeriö ei ole tehnyt päätöstä palautuskeskusten perustamisesta. Yle arvioi otsikossaan, että palautuskeskukset heitettäisiin roskakoriin.

Nergin mukaan palautuskeskuksista saadut kokemukset muissa Euroopan maissa eivät ole olleet hyviä. Toisaalta oikea palautuskeskus (ei Orpon vesitetty versio) takaisi, että kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat eivät aiheuttaisi uhkaa maan kansalaisille. Rangaistuskaan ei olisi erityisen julma, koska keskuksista pääsisi aina pois takaisin turvapaikanhakijan omaan kotimaahan. Kalliita kotouttamistoimiakaan ei tarvittaisi. Parasta olisi, jos palautuskeskukset olisivat maan rajojen ulkopuolella kuten Australiassa, joka on tehnyt sopimuksia laittomien siirtolaisten säilyttämisestä Naurun ja Papua Uusi-Guinean kanssa.

Nykyisessä yhteiskunnallisessa ilmapiirissä oikeat palautuskeskukset eivät ole toteuttamiskelpoinen vaihtoehto. Edes Kajaanin Otanmäessä tapahtunut kahden irakilaisen turvapaikanhakijan tekemä surma ei ole lisännyt vaatimuksia kielteisen päätöksen saaneiden eristämisestä.

Säännelty sananvapaus

Suomessa sananvapautta ei ole koskaan arvostettu yksilön perusoikeutena. Suomettumisen kaudella neuvostovastaisuus pyrittiin kriminalisoimaan, mutta kommunistit epäonnistuivat tässä hankkeessa. Nykyisin kommunistien perilliset ovat jo voittaneet, koska erilainen sananvapauden virallinen ja epävirallinen sääntely on yleistynyt sekä valtamediassa että sosiaalisessa mediassa. Maahanmuuttajan tai turvapaikanhakijan tekemän törkeä rikoksen yhteydessä poliisi muistuttaa aina vihapuheesta ja siitä, kuinka turhan kiihkeä kommentti voi johtaa rikostuomioon.

Äskettäin silmiini osui Mtv3-sivuston artikkeli elokuun alkupuolelta. Siinä rikosoikeuden professori ja oikeustieteellisen tiedekunnan dekaani Kimmo Nuotio totesi, että sananvapaus ei ole peruste rasismille:

”Pitäisi lopettaa sellainen ajattelu, että sananvapaudella puolustellaan rasistista tai vihapuhetta, tai yhdistymisvapaudella puolustellaan rasistisia tai fasistisia järjestöjä.”

Olen aina suhtautunut epäilevästi lakimiehiin. He tietävät, mikä on laki, mutta eivät ymmärrä oikeudesta mitään. Kimmo Nuotio ei ainakaan ymmärrä, mikä on sananvapauden merkitys vapaalle yhteiskunnalle ja mielipiteenmuodostukselle. Ehkä juuri tästä syystä Nuotio on nykyisin suosittu lausuntoautomaatti valtamediassa.

Ensin pitäisi määritellä, mitä on kielletty rasismi. Nykyisin rasismia käytetään yleisnimityksenä kaikenlaiselle pahalle, jota oikeamielinen suvaitsevainen ei hyväksy. Valta rasismin määrittelystä on annettu niille, joilla on suurin väkivaltapotentiaali ja niille jotka ovat herkimpiä loukkaantumaan. Siksi en itse koskaan tuomitse rasismia, koska käsite on mitätöitynyt sitä mukaa, kun sitä käytetään leimakirveenä niitä vastaan, jotka uskaltavat vastustaa Suomelle haitallista maahanmuuttoa ja harjoitettua monikulttuuripolitiikkaa.

Nuotion purkauksessa asiat on lisäksi käännetty päälaelleen. Todellisuudessa sananvapaus ei ole peruste yhtään millekään. Sananvapautta joko on tai ei ole. Sananvapaudesta maksettava hinta on se, että myös epämiellyttävät ja vastenmieliset mielipiteet voi ilmaista ilman pelkoa rangaistuksesta. Jos kiellämme tällaisten mielipiteiden ilmaisun, sananvapautta ei enää ole olemassa perusoikeutena vaan se on valtion myöntämä etuoikeus niille, joiden mielipiteet ovat virallisen ideologian mukaisia.

Sananvapaus vain kuulostaa liian hyvältä, jolloin myös kaikkein innokkaimmat mielipiteiden sensuroijat kannattavat ainakin puheissaan sananvapautta. Suvaitsevainen kannattaa hyviä asioita ja toistaiseksi sananvapaus on hyvä asia ainakin teoriassa.

Nuotio ja uskonrauha

Googletin lausuntoautomaatti Nuotion mediaesiintymisiä ja esiin putkahti tämä artikkeli. Nuotio on ilmeisesti ateisti ja pitää pykälää uskonrauhan rikkomisesta vanhentuneena:

”...itse kyllä kuulun heihin, jotka näkevät nykymaailmassa aika vähän sijaa säännökselle uskonrauhan rikkomisesta.”

Nuotio on tässäkin väärässä. Todellisuudessa pykälä uskonrauhan rikkomisesta on tarpeellisempi kuin koskaan. Syynä tähän eivät suinkaan ole kristittyjen loukatut uskonnolliset tunteet vaan islamin nimissä harjoitettu väkivalta. Näyttöjä tästä ei tarvitse etsiä kauempaa kuin Charlie Hebdo -lehden toimitukseen tehdystä terrori-iskusta, joka oli jo tapahtunut siinä vaiheessa, kun Nuotion lausunto julkaistiin veronmaksajan rahoittaman Ylen sivuilla.

Nuotio ei ilmiselvästi ymmärrä sitä, että pykälällä uskonrauhan rikkomisesta suojellaan ennalta ehkäisevästi ihmisiä islamilaiselta väkivallalta. Kyseessä on puhdas antautuminen islamilaisen väkivallan uhan edessä. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske jäi äskettäin eläkkeelle. Hänellä on oma käsityksensä pykälän merkityksestä:

”Siinä ei ole kyse mistään jumalanpilkkapykälästä, jolla Hannu Salama aikanaan tuomittiin. Pykälällä on kriminalisoitu sellaiset rikokset, jotka voivat aiheuttaa vastareaktioita ja väkivallantekoja. Silloin pilkataan joidenkin pyhinä pitämiä arvoja.”

Kristittyjen pyhinä pitämiä arvoja saa pilkata. Tästä syystä Veriryhmä-niminen ryhmittymä ei saanut syytettä uskonrauhan rikkomisesta silloin, kun se pilkkasi erittäin törkeällä tavalla kristinuskoa ja lappajärveläisen Sana ja ylistys -seurakunnan saarnaajia.

Seppo Lehto sen sijaan sai kahden ja puolen vuoden ehdottoman vankeustuomion, kun hän julkaisi internetistä löytyneen pilakuvan islamin profeetasta. Jussi Halla-aho puolestaan tuomittiin samasta rikoksesta, kun hän teki omat johtopäätöksensä islamin profeetan ja hänen esipuberteetti-ikäisen vaimonsa välisestä suhteesta. Halla-aho kirjoitti tekstinsä sen takia, että hän koki Seppo Lehdon vankilatuomion kohtuuttomana ja epäoikeudenmukaisena. Seppo Lehto soitti suutaan internetissä. Tiettävästi hän ei syyllistynyt mihinkään konkreettiseen väkivallantekoon.

Pykälä uskonrauhan rikkomisesta on siis tarkoitettu ennalta ehkäisemään muslimien väkivaltaisia terrori-iskuja rankaisemalla niitä, jotka kertovat islamista epämiellyttäviä mutta totuudenmukaisia asioita. Muslimien väkivaltapotentiaali siis määrittää rikoksen vakavuuden.

Professori Kimmo Nuotio ei ymmärrä oman alansa oikeudenkäytön perusteita vaan kommentoi pykälää uskonrauhan rikkomisesta fiilispohjalta.

Nuotio ja Über

Über-taksipalvelu on yksi internetin jakamistalouden mahdollistamista liiketoimintamalleista. Lakimiehenä Kimmo Nuotio ajattelee asioita ainoastaan pykälien kannalta. Iltalehti kirjoittaa:

”Nuotio sanoo, että tuomiot tarkoittavat yksiselitteisesti sitä, että nykylainsäädännön mukaan Uber-kuljettajana toimiminen on lainvastaista.”

Niinhän se on. Suomessa taksialaa sääntelee lupakäytäntö. Kuka tahansa ei voi perustaa taksifirmaa ja lähteä kilpailemaan alalla jo toimivien yrittäjien kanssa. Pykälänikkari Nuotio kertoo Iltalehden lukijoille, että Über on laiton mutta ei kerro, että jakamistalouden avulla kuluttaja voi säästää merkittäviä summia kilpailun lisääntymisen myötä. Sama jakamistalous lisää tavallisen ihmisen vaihtoehtoja hotellimajoituksen osalta, mutta jostain syystä Suomessa kilpailu on sallittu joillakin toimialoilla ja kielletty toisilla.

Tämän kirjoituksen tarkoituksena on auttaa ymmärtämään, että oikeustieteen asiantuntija pystyy kertomaan, miksi jokin asia on laitonta ja näyttämään sitä tukevan lakipykälän. Oikeustieteen asiantuntijalla ei kuitenkaan ole pykälien ulkopuolella mitään sellaista asiantuntemusta, josta kenenkään kannattaisi ottaa oppia. Nuotio ei ymmärrä sananvapautta vapaata yhteiskuntaa ylläpitävänä perusoikeutena eikä pykälää uskonrauhan rikkomisesta valtion tarpeena antautua islamilaisen terrorin edessä. Hän ei myöskään ymmärrä jakamistaloutta uutena toimintatapana, joka hyödyttää kuluttajaa. Nuotio ymmärtää vain pykälät.

Mitä Nurmijärven mielenosoituksesta jäi käteen?

Keskiviikkona 30.8. Nurmijärvellä järjestettiin Suomi ensin -liikkeen mielenosoitus. Tilaisuus järjestettiin viikonlopun tapahtumien inspiroimana, ja tavoitteena oli saada aikaiseksi samanlainen spektaakkeli kuin Forssassa.

Tässä ei aivan onnistuttu, koska väkimäärä jäi Forssaa pienemmäksi. Tilaisuudessa oli kuitenkin selkeät kohokohtansa, jotka kerron tässä.

Mitä lauantaina 27.8. oikeasti tapahtui?

Tiedottaminen ei kuulu viranomaisten vahvoihin puoliin. Nurmijärven joukkotappelusta oli aluksi mahdotonta saada tietoa valtamediasta. MV-lehdessä sen sijaan julkaistiin video, josta näkyi, kuinka paikalliset nuoret ja turvapaikanhakijat tappelivat keskenään.

Erään paikalla olleen nuoren isä kirjoitti Facebookissa tapahtumien kulusta, mutta juttu ei koskaan päätynyt valtamediaan. Vasta tökerön poliisitiedotteen jälkeen valtamedia raportoi asiasta tavalla, jossa poliisitiedotetta oli sopivasti väritetty. Haluttiin antaa kuva teinien surullisesti päättyneestä rakkaustarinasta, joka kärjistyi tappeluksi.

Todellisuudessa yksi turvapaikanhakijoista oli läpsinyt tyttöä ja tyttö juoksi itkien pois, minkä jälkeen tytön isoveli soitettiin paikalle. Kun isoveli meni penäämään selitystä siskoaan läpsineeltä turvapaikanhakijalta, tilanne kärjistyi ja turvapaikanhakijat hyökkäsivät joukolla isoveljen kimppuun. Tapahtumat sujuivat siis suurin piirtein samalla tavalla, kuin paikalla olleen tytön isän kertomuksessa.

Tilaisuudessa olleet nuoret myös kuvasivat, kuinka valtavan aggressiivisia turvapaikanhakijat olivat vielä siinä vaiheessa, kun poliisi tuli paikalle. Siellä myös kerrottiin, että Nurmijärven yhteiskoulun oppilaiden laukut tutkittiin teräaseiden varalta. Oppilaat kertoivat, että kahdelta turvapaikanhakijalta olisi löytynyt puukko. Yhteiskoulu tiedotti teräaseiden etsinnästä vasta paljon myöhemmin. Tiedotteen mukaan teräaseita ei olisi löytynyt.

Valtamedia oli muuttanut toimintatapaansa Forssaan verrattuna. Forssassa turvapaikanhakijat päästettiin heti julkisuuteen uhriutumaan ja kertomaan satujaan. Tämä taktiikka sai nolon lopun, kun Ylen sivuilla uhriutuneet turvapaikanhakijat nähtiin videolla mätkimässä teinityttöjen mopoautoa laudanpätkillä.

Nurmijärven tapahtumista pysyttiin hiljaa polisitiedotteeseen asti. Valitettavasti tämäkin taktiikka epäonnistui, koska poliisitiedote oli niin huonosti laadittu. Tiedotteessa myös kuvattiin turvapaikanhakijan ja tapahtumissa mukana olleen 15-vuotiaan tytön suhdetta epäasiallisesti ”parisuhteeksi”.

On vaikea sanoa, onko surkea tiedottaminen laiskuutta, ammattitaidottomuutta, tarkoituksellista turvapaikanhakijoiden tekojen kaunistelua vai kaikkia näitä yhdessä. Toimittajat tuntuvat kuvittelevan, että työn tekeminen tarkoittaa päivystämistä sosiaalisessa mediassa ja poliisitiedotteiden lukemista. Oli miten oli, lopputulos ei palvele lukijaa eikä auta muodostamaan kuvaa tapahtumista, mikä omalta osaltaan edistää huhujen leviämistä.

Miksi turvapaikanhakijoita tuodaan lasten ja nuorten keskelle?

Maahanmuuttokriittisen liikkeen veteraani Jari Leino piti myös erinomaisen puheen, jossa käytiin läpi törkeimpiä maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden tekemiä rikoksia Suomessa. Äskettäin raiskaajamurhaaja Abdigadir Osman Hussein vapautettiin vankilasta ja otettiin vuodeksi poliisin säilöön, minkä jälkeen hän astelee taas Suomen katuja, mikäli häntä ei onnistuta karkottamaan. Näihin aikoihin myös Porissa lenkkeilijätytön surmanneen afganistanilaistaustaisen Ramin Azimin elinkautistuomio sai lainvoiman Vaasan hovioikeudessa. 17-vuotiaan porilaistytön ja Azimin välinen ”parisuhde” ei kehittynyt miehen toivomalla tavalla, minkä seurauksena Azimi raiskasi ja poltti lenkkeilijätytön.

Leinon puheen kohokohta tuli siinä vaiheessa, kun hän ihmetteli, miksi päättäjät haluavat väkisin tuoda turvapaikanhakijoita lasten ja nuorten kanssa kosketuksiin. Emmehän me tiedä, mikä turvapaikanhakijoiden tausta on. Suomeen tulleiden joukosta on löytynyt islamistitaistelijoita, Irakin armeijan sotilaita ja ISIS-järjestön terroristeja. Näitä ihmisiä on tuotu kouluihin ja päiväkoteihin tapaamaan suomalaisia lapsia ja nuoria.

Tämä liittyy myös Nurmijärveen, jossa kunta päätti tuoda Nukarin vastaanottokeskuksen alaikäisiksi ilmoittautuneita nuoria miehiä paikalliseen yhteiskouluun. Vanhemmille kerrottiin asiasta vasta sitten, kun turvapaikanhakijat olivat jo aloittaneet koulussa. Tätä seuranneen vanhempainillan tapahtumat olivat paikoin irvokkaita ja paikoin surkuhupaisia.

Ihmiset, jotka käyttävät lapsia ja nuoria epäonnistumaan tuomitun yhteiskunnallisen kokeilun koekaniineina, eivät ole ainoastaan typeriä ja hyväuskoisia vaan vastuuttomia aikuisia, isoja lapsia. Heille oman hyveellisyyden esittäminen on tärkeämpää kuin vastuu lasten ja nuorten turvallisuudesta. Vaikka todisteita riskeistä olisikin (Nurmijärven yhteiskoulun vanhempainiltaa edelsi turvapaikanhakijan tekemä 14-vuotiaan tytön raiskaus Kempeleellä), niistä ei piitata vaan marssitaan aina vain eteenpäin suvaitsevaisen hurmoksen elähdyttäminä. Vastaanväittäjät hiljennetään rasistisyytöksillä.

Olisi mukavaa, jos nämä ihmiset nähdessään homman mennen pieleen pyytäisivät rehellisesti anteeksi ja tunnustaisivat töpänneensä ja olleensa väärässä. Tällaista ei kuitenkaan kannata odottaa henkeään pidätellen, koska nämä ihmiset ovat mestareita selittämään asiat omalta kannaltaan parhain päin.