Me ollaan hävitty tää peli

Kun on kuunnellut Venäjän historian tutkija Timo Vihavaista ja lukenut hänen tuoreen kirjansa arvosteluja, tuntuu kuin katsoisi Suomen jalkapallomaajoukkueen ottelua MM-karsinnassa. Suomi on tappiolla ja koko katsomo tietää, että peli on hävitty. Vain lopussa mahdollisesti saatava kulma tuo toivoa paremmasta.

Vihavainen oli Ylen aamutv:n lähetyksessä Leena Pakkasen haastateltavana (Yle Areena, kohdasta 43.15) ja joutui ensimmäiseksi vastaamaan kysymykseen, miksi Venäjän tutkija käsittelee moista aihetta.

Itsekin paljon sekä Suomen sodanjälkeiseen että Neuvostoliiton historiaan tutustuneena ymmärrän hyvin Vihavaisen kiinnostuksen. Suomettumisessa ja ”dhimmiydessä” eli alistumisessa islamin edessä on paljon samaa. Kylmän sodan aikana tosin Suomi oli yksin suomettunut, kun taas nyt lännen koko poliittinen eliitti julistaa yhteen ääneen sanomaa islamin perimmäisestä rauhantahtoisuudesta.

Vihavainen lietsoo pessimismiä

Vaikka Vihavaisen ajatukset muistuttavat paljon edesmenneen Samuel Huntingtonin kirjassa Clash of Civilizations esitettyjä pohdiskeluja, Vihavaisen teesit tuntuvat huomattavasti pessimistisemmiltä ainakin pintapuolisen tutustumisen perusteella.

Kuten Huntington Vihavainenkin puhuu uskonnon merkityksen katoamisesta (kristinuskon eroosio) ja islamin noususta muslimien laajamittaisen maahanmuuton seurauksena. Huntington ei kuitenkaan manannut länsimaiden tuhoa, vaikka hän näkikin lännen suurimpana ongelmana kyvyttömyyden nähdä itsensä ainutkertaisena kulttuurina.

Lännellä on sen sijaan taipumus universalisoida omat arvonsa kuten ihmisoikeudet, demokratian, individualismin ja oikeusvaltion, vaikka kuka tahansa voi päätellä esimerkiksi Kairon islamilaisesta ihmisoikeuksien julistuksesta, että lännen ihmisoikeudet eivät edusta universaaleja arvoja.

Vihavaisen mukaan länsimaat hiljalleen marginalisoituvat ”idän suurten kulttuurien” (ilmeisesti Kiina ja Intia) noustessa ja kehittyessä omaan suuntaansa. Rähmällään olosta islamin edessä Vihavainen totesi, että itsestään varmojen kulttuurien ihailu on sisäänrakennettu länsimaiseen kulttuuriin, koska länsi itse on epävarma omasta identiteetistään.

Huntington taas näki ratkaisun siinä, että länsi lopettaa muun maailman pelastamisen ja keskittyy omien etujensa puolustamiseen. Tämä tietysti tapahtuu perinteisellä keinolla eli pitämällä teknologinen ylivoima.

Tietysti Huntingtonin kirja ilmestyi jo 90-luvulla ja sen jälkeen monet ”rappioilmiöt” ovat edenneet lähestulkoon häiriintymättä. Lisäksi lännen johtavan valtion eli Yhdysvaltojen talous yskii ja maan nykyinen presidentti edustaa kaikkia niitä arvoja, jotka vievät kohti länsimaisen kulttuurin tuhoa.

Vihavainen näki kehityksen alkaneen pari sataa vuotta sitten, mutta kehityksen luonnetta hän ei tarkemmin haastattelussa kuvannut lukuun ottamatta kristinuskon merkityksen häviämistä ihmisten elämästä.

Entä Utopiat?

En ole vielä hankkinut Vihavaisen kirjaa, joten en tiedä, miten siinä käsitellään Valistuksen ajan merkitystä ja sitä, kuinka sen seurauksena teknologinen ja taloudellinen kehitys nousi kokonaan uudelle tasolle.

Vastareaktiona valistukselle voidaan taas nähdä myöhemmät poliittiset suuntaukset kuten marxilaisuus ja kansallissosialismi. Toisen maailmansodan jälkeisenä aikana reaalisosialismin hohto alkoi karista ja 60-luvun sukupolvikapinasta syntyi kokonainen joukko erilaisia maailmanparannusliikkeitä, joiden vaikutukset näkyvät selkeästi nykyisen länsimaisen poliittisen eliitin toiminnassa.

Näistä 60-luvun tuotteista länsimaisen kulttuurin kannalta tuhoisimpia ovat olleet etnisen diversiteetin palvontaa edustava poliittisesti korrekti monikulttuuri-ideologia sekä ympäristöliike, joka hyökkää koko valistusprojektia vastaan esittämällä oman apokalyptisen visionsa maapallon tulevaisuudesta ja utopiansa ”kestävän kehityksen yhteiskunnasta”.

Lännen pahimmat viholliset ovat aina löytyneet länsimaisten yhteiskuntien sisältä ja ne ovat viimeisen sadan vuoden aikana olleet uskonnon kaltaisia poliittisia liikkeitä kuten luokkataisteluajatukseen perustuva kommunismi ja rotumytologiaa hellivä kansallissosialismi.

Islam puolestaan edustaa yllätyksellistä elementtiä, joka parhaimmillaan paljastaa diversiteetin palvonnan itsetuhoisen luonteen mutta pahimmillaan rapauttaa länsimaisten yhteiskuntien perustaa korjaamattomalla tavalla. Islam ei menestyisi, mikäli länsi itse ei olisi liian sokea omille heikkouksilleen ja vahvuuksilleen. Kuten tässä Theodore Dalrymplen artikkelissa sanotaan: "Sivilisaatiot eivät kuole barbaarien vahvuuden takia vaan omaan moraaliseen heikkouteensa."

9/11 -ajatuksia 2009

Päätin kaikesta huolimatta kirjoittaa tästä blogin perinteeksi muodostuneesta aiheesta. En kuitenkaan käsittele sen enempää salaliittoteorioita kuin tekijöiden taustalla vaikuttanutta islamilaista ideologiaa vaan pohdiskelen, mitä iskut ja niiden seuraukset kertovat modernista länsimaisesta yhteiskunnasta.

Poliittinen korrektius aiheutti iskut?

Iskujen suunnittelu ja toteutus sisältävät piirteitä, jotka ovat omiaan herättämään epäilyksiä salaliitosta. Miten voi olla mahdollista, että 19 Lähi-idästä kotoisin olevaa miestä voi kouluttautua lentäjiksi ja sen jälkeen kaapata useita kotimaanlentoja tuosta vain? Eikö miesten toiminta herättänyt kenenkään viranomaisen huomiota.

Esimerkiksi Zacarias Moussaoui -niminen mies ilmoittautui Minnesotan lentokouluun, maksoi opetuksensa käteisellä ja ilmoitti haluavansa opiskella lentämistä lukuun ottamatta nousua ja laskeutumista. Paikallinen FBI:n toimisto kiinnitti asiaan huomiota. Moussaoui oli Ranskan tiedustelupalvelun tarkkailulistalla ääri-islamilaisten yhteyksiensä takia.

FBI:n Minneapolisin agentit ottivat yhteyttä päämajaan ja pyysivät lupaa tutkia Moussaouin tietokoneen. Päämajassa asiaan suhtauduttiin vastahakoisesti ja epäiltiin havainnon aitoutta. Moussaoui kuitenkin pidätettiin lopulta, koska hänen viisuminsa oli umpeutunut. Muuten hän ehkä olisi ohjannut United-lentoyhtiön lennon 93 maaliinsa Washingtonin Valkoiseen taloon.

Samanaikaisesti Arizonassa paikallinen FBI-agentti Kenneth Williams kiinnitti huomiota siihen, kuinka Osama bin Ladein ja Al-Muhajirounin kannattajia on ilmoittautunut arizonalaisiin ilmailualan oppilaitoksiin. FBI:n johto ei reagoinut agentin epäilyihin.

Jälkikäteen FBI:n johto on selitellyt tekemättä jättämisiään sillä, että ilmailualan oppilaitoksissa opiskelee 20 000 ihmistä ja mahdollisten terroristien haravointi heidän joukostaan olisi työlästä.

Maalaisjärki sanoisi, että keskittymällä tietyn etnisen ja uskonnollisen taustan omaaviin ilmailualan opiskelijoihin epäiltyjen määrää olisi saatu ratkaisevasti rajattua. Valitettavasti tällöin olisi turvauduttu etniseen profilointiin, joka taas on poliittisesti korrektissa yhteiskunnassa kuolemansynti. Koko etninen ryhmä olisi näin ”leimattu” potentiaalisiksi terroristeiksi, mikä olisi voinut saattanut vaarantaa FBI:n johdon työpaikat sekä tietysti ”radikalisoida” kyseisen etnisen ryhmän edustajia.

Mummot sukkasillaan

Äskettäin Britanniassa tuomittiin Hesarin käyttämin sanoin kolme ”brittimiestä” (Tanvir Hussain, Abdulla Ahmed Ali ja Assad Sarwar) pitkiin vankeustuomioihin terrori-iskun suunnittelusta. Tekijät suunnittelivat räjäyttävänsä juomapulloihin kätkettyjen nestemäisten räjähteiden avulla matkustajakoneita Atlantin yläpuolella.

Toteutuessaan isku olisi tappanut tuhansia ihmisiä. Tekijät kuitenkin jäivät kiinni, eli suuniteltujen iskujen ainoa käytännön seuraus oli se, että kukaan lentomatkustaja ei enää saanut viedä nesteitä matkustamoon.

Jo sitä ennen lentomatkustajia oli nöyryytetty turvatarkastuksilla, jotka luonnollisesti kohdistuivat tasapuolisesti kaikkiin matkustajiin. Kanarialle matkustava proverbiaalinen Pihtiputaan mummo oli yhtä lailla potentiaalinen terroristi kuin nuori muslimimies, jollaisia suurin osa terroristeista on. Siksi Pihtiputaan mummonkin piti tyhjentää käsilaukkunsa ja astella sukkasillaan turvatarkastuksen läpi.

Mikäli turvatarkastukset olisi kohdistettu epäilyttävästi käyttäytyviin muslimeihin, viranomaiset olisivat syyllistyneet syrjintään, jonka välttäminen on kuitenkin paljon tärkeämpi asia kuin terrorismista epäiltyjen tehokas seulonta lentomatkustajien joukosta.

Vastaisku muslimeja kohtaan

Median käyttäytyminen terrori-iskujen jälkimainingeissa noudatti poliittisesti korrektia liturgiaa. Erityisesti suuren muslimivähemmistön omaavissa maissa kuten Britanniassa pelättiin syyttömiin muslimeihin kohdistuvaa vastaiskua, jota tietysti ei koskaan tullut. Kaapuihin pukeutuneita islamilaisten järjestöjen puhemiehiä raahattin studioon selittämään, kuinka muslimien leimaaminen ja islamin yhdistäminen terrorismiin on vaarallista ja haittaa yhteisöjen välistä koheesiota.

Kuvat iskujen jälkeen riemuitsevista palestiinalaisista (1 ja 2) sensuroitiin nopeasti uutislähetyksistä. Jälkikäteen seliteltiin, etteivät riemuitsijat tienneet, mitä he juhlivat. Virallisesti kukaan ei Lähi-idässä juhlinut Yhdysvaltoihin kohdistunutta hyökkäystä.

Suomessakin islamilaisen yhdyskunnan imaami Khodr Chehab osallistui ekumeeniseen muistojumalanpalvelukseen yhdessä arkkipiispa Jukka Paarman kanssa. Professori Jaakko Hämeen-Anttila kirjoitti iskujen jälkeen Islamin käsikirjan, jossa hän selitti suomalaisille, että terrorismi johtuu köyhien muslimien epätoivosta.

Itselleni ei oikein koskaan ole tullut selväksi, keitä polittisesti korrektilla käytöksellä oikein pyritään vakuuttamaan. Radikaalit islamistit luonnollisesti nauravat moiselle ja käyttävät poliittista korrektiutta häpeämättä hyväkseen piilottaakseen omat tavoitteensa. Maltilliselle tai maallistuneelle muslimille lepyttely kertoo enemmän länsimaiden kyvyttömyydestä torjua jihadismia enemmän, kuin estää maltillisten muslimien radikalisoitumista tai kasvattaa heidän haluaan tehdä yhteistyötä viranomaisten kanssa terrorismin torjumiseksi.

Vai onko jatkuvalla islamin perimmäisen rauhantahtoisuuden ja äärimmäisen monimuotoisuuden vakuuttelulla tarkoitus peitellä Euroopan valtioiden karmaisevia maahanmuuttopoliittisia virheitä, joiden seurauksena Eurooppaan on muuttanut miljoonia eurooppalaiseen yhteiskuntaan vihamielisesti suhtautuvia ihmisiä? Nämä ihmiset eivät halua sopeutua eurooppalaiseen elämänmenoon vaan tahtovat ennemmin Euroopan muuttuvan omien entisten kotimaidensa kaltaiseksi.

Odotettu tuomio

Tänään on ollut tuskallista kuunnella radiota ja erityisesti asiayhteydestään irrotettuja sitaatteja Jussi Halla-ahon kirjoituksesta ”Muutama täky Illmanin Mikalle”. Erityisesti oikeusjuttuja kommentoinut päivystävä dosentti Päivi Tillikka sai veren kiehumaan. Luetun ymmärtäminen on ilmeisen vaikeaa jopa oikeusoppineille. Yleisradion toimittajilta älyllistä rehellisyyttä ei edes kannata odottaa.

Veikkasin alkujaan, että toinen syytekohdista hylätään. Tosin arvasin hylätyn syytekohdan väärin, koska tuomio tuli uskonrauhan rikkomisesta eikä kiihottamista kansanryhmää vastaan. Aiemmissa kirjoituksissani esittämäni käsitys, että nykyisin pykälän ainoa tarkoitus on suojella islamia arvostelulta, osoittautui paikkansa pitäväksi.

Tuomarin perustelut

Käräjäoikeuden tuomari Jussi Sippola perusteli langettavaa tuomiotaan seuraavasti:

”Halla-ahon väitteet on muotoiltu siten, että ne yleistävät väitteen sisällön koskemaan paitsi islamin pyhiä kohteita Muhammadia ja Allahia, myös koko uskontokuntaa. Halla-ahon tarkoituksellisesti toistama pedofilia-termi omaa poikkeuksellisen voimakkaan kielteisen arvolatauksen. Jo Halla-ahon valitsema sanamuoto on näin ollen omiaan halventamaan hänen kirjoituksensa kohteen arvoa toisen ihmisen silmissä.”

Sippola ei ilmeisesti tunne tarinaa Muhammedista ja Aishasta. Hän ei ymmärrä, että tieto on peräisin islamin omista lähteistä. Islamin omien lähteiden mukaan Muhammad on täydellinen ihminen ja erinomainen esikuva muslimeille. Profeetan esimerkki eli sunna tarkoittaa profeetan elämän jäljittelyä muslimin omassa elämässä.

Profeetan esimerkin käytännön vaikutukset näkyvät islamilaisessa maailmassa vielä nykyäänkin. Ei ole tavatonta, että alaikäinen tyttö naitetaan häntä huomattavasti vanhemmalle miehelle. Jopa Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaami Khodr Chehab totesi Kainuun Sanomien artikkelissa:

”Khodrin mielestä avioliiton voi aloittaa vaikka 11-vuotiaana, jos maallinen laki sen sallii.”

Artikkelissa ei mainittu, mihin Chehabin mielipide perustuu. Yleensä uskonoppineen mielipide perustuu islamilaiseen lakiin, jonka toissijainen lähde on Muhammadin elämää koskeva perimätieto (hadith).

Seuraava perustelu vaikuttaa mielestäni kummalliselta:

”Yleisesti ottaen on selvää, että erilaisten uskonnollisten käsitteiden totuusarvosta ei voida käydä keskustelua samalla tasolla kuin millä keskustellaan esimerkiksi luonnontieteisiin liittyvistä kysymyksistä. Jälkimmäiset voidaan todistaa oikeiksi, kun sen sijaan objektiivisesti arvioiden jo minkä tahansa uskonnon olemukseen kuuluu, että sen käsitteisiin liittyvä totuus on suhteellista. Logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei tämän vuoksi ole todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävässä keskustelussa.”

Useimpien maailman yhteiskuntien moraaliarvot perustuvat tavalla tai toisella uskontoon. Sillä, millaisia asioita uskonto opettaa, on merkitystä ja siksi uskontojen opetuksista pitää keskustella. Tämä koskee erityisesti islamin kaltaista universaalia ilmoitususkontoa, joka pitää itseään lopullisena totuutena ja johon sisältyy selkeitä poliittisia ylivaltapyrkimyksiä.

Uskontojen esittämät käsitteet voivat myös olla loogisia uskonnon omassa viitekehyksessä. Esimerkiksi islamin käsitys lapsiavioliitoista on suoraa seurausta profeetta Muhammadin esikuvallisesta asemasta, joka tekee alaikäisen lapsen naimisesta moraalisesti hyväksyttävää (halal).

Tuomion perusteluissa pidettin myös termiä pedofiili halventavana. Kuitenkin pedofilia tarkoittaa terminä aikuisen sukupuolista mielenkiintoa esipuberteetti-ikäisiin lapsiin. 600-luvun Arabiassa tuollaista termiä tuskin tunnettiin. Toisaalta avioitumista alaikäisen kanssa ei välttämättä paheksuttu lainkaan. Vain Muhammadin asema muslimien esikuvana ja käyttäytymisnormina tekee tapauksesta nykypäivänä merkittävän.

Seuraavassa Sippola myös vahvistaa käsityksen, jonka mukaan yhteisön loukkaantumisherkkyys määrittää teon vakavuuden:

”Uskontoon liittyvien pyhäksi määriteltyjen instituutioiden riitauttaminen ja halventaminen johtavat tämän vuoksi helposti enemmän tai vähemmän vakavaan kiistaan osapuolten välillä riippuen siitä, miten voimakas uskonnon asema henkilölle tai uskonnolliselle yhdyskunnalle on.”

Tuomion ohkainen perusta selviää seuraavasta:

”Toisin olisi asia arvioitava esimerkiksi siinä tapauksessa, että Halla-aho olisi asiallisia ja tavanomaisia sanamuotoja käyttäen kritisoinut esimerkiksi sellaisia konkreettisia tapauksia, joissa nuoret muslimitytöt olisivat joutuneet uskontonsa seurauksena huonosti kohdelluiksi.”

Tässä Sippola myötäilee Kalskeen syytekirjelmää ja sitä kohtaa, jonka perusteella oma kirjoitukseni Muhammadin ja Aishan suhteesta ei ole laiton. Minä esitin konkreettisia haittoja, joita profeetta Muhammadin esimerkin noudattaminen aiheuttaa islamilaisen maailman nuorille tytöille. Halla-ahon kirjoituksesta selvisi vain pääasiallinen syy. Tämä on kuitenkin varsin köykäinen ja mielivaltainen perustelu kirjoituksen tuomittavuuden määrittämiselle.

”Syytteessä kerrottujen väitteiden ja niiden perustelujen tarkoituksena ei ole ollut käydä asiallista keskustelua islamin uskon epäkohdista vaan näennäisesti sananvapauden kustannuksella häpäistä kysymyksessä olevan uskonnon pyhiä arvoja. Halla-ahon lausuma on ollut omiaan ruokkimaan uskonnollista suvaitsemattomuutta.”

Oikeudenkäynnin kohteena olevalla kirjoituksella tuskin tavoiteltiin asiallista keskustelua islaminuskon epäkohdista. Sillä otettiin satiirisesti kantaa valtionsyyttäjä Mika Illmanin harjoittamaan mielipidevainoon, jonka seurauksena Seppo Lehto tuomittiin kahden ja puolen vuoden ehdottomaan vankeustuomioon. Lehdon katsottiin tuolloin syyllistyneen uskonrauhan rikkomiseen.

Taustalla pelko

Tanskalaisen Jyllands Postenin melko viattomat Muhammad-pilakuvat herättivät maailmanlaajuisen kohun ja väkivaltaisia tanskanvastaisia mielenosoituksia ympäri maailmaa. Suomen valtio halusi tuolloin välttyä itse vastaavalta, mikä johti pääministeri Matti Vanhasen surullisen kuuluisaan anteeksipyyntöön Torinon olympialaisissa.

On erittäin epätodennäköistä, että Jussi Halla-aholle annettu tuomio aiheuttaisi väkivaltaisuuksia tai edes väkivallan uhkaa. Jos Halla-aho olisi jätetty tuomitsematta, tilanne voisi olla toinen. Siksi oli valtion kannalta tarkoituksenmukaista antaa Halla-aholle lievä tuomio, jotta kohu laimenisi nopeasti. Syyte itsessään riitti estämään Halla-ahon eurovaaliehdokkuuden Perussuomalaisten listalla. Lainvoimainen tuomio todennäköisesti päättää Halla-ahon ja Perussuomalaisten yhteistyön.

Pelko väkivallan uhan edessä on tietysti ymmärrettävää. Toisaalta islamilainen osapuoli tulkitsee sen osoitukseksi heikkoudesta, mikä lisää rohkeutta esittää uusia, entistä röyhkeämpiä vaatimuksia. Näkyvä nöyristely lisäksi heikentää kansalaisten luottamusta valtion kykyyn suojella kansalaisia ja sillä voi pitkällä tähtäimellä olla ikäviä seurauksia.

Valtio vastaan Halla-aho

via: Tundra Tabloids

Voitto sananvapaudelle Kanadassa

Olen aiemmin kirjoittanut kanadalaisista ihmisoikeuskomissioista ja siitä, miten ne polkevat yksityisten ihmisten sananvapautta. Asiasta noussut valtakunnallinen kohu on alkanut tuottaa tulosta ja monet poliitikot jo avoimesti vaativat Kanadan ihmisoikeuslain 13. pykälän kumoamista.

Kanadan ihmisoikeustribunaali on päättänyt jättää tuomitsematta Marc Lemire -nimisen henkilön, koska edellä mainittu 13. pykälä on ristiriidassa perustuslain takaaman sanan- ja ilmaisuvapauden kanssa.

Kanadalainen ohjelmistoinsinööri ja tunnettu valkoisen ylivallan kannataja Marc Lemire joutui ihmisoikeuskomission tutkinnan kohteeksi, kun hänen omistamalleen sivustolle rekisteröityneet käyttäjät kirjoittivat ihmisoikeuslain 13. pykälän vastaisiksi väitettyjä viestejä. Lemire ei siis itse ollut kirjoittanut eikä hyväksynyt kirjoitettuja viestejä.

Lemire puolustautui häntä vastaan tehtyä valitusta vastaan väittämällä, että ihmisoikeuslain 13. pykälä oli kohtuuton sanan- ja ilmaisunvapauden rajoitus ja ristiriidassa Kanadan perustuslain (Charter of Rights and Freedoms) kanssa. Nyt viisi vuotta kestäneen oikeuskäsittelyn jälkeen ihmisoikeustribunaali julkaisi vapauttavan päätöksensä.

Koska Suomessa?

Ihmisoikeuslain 13. pykälä on niin väljästi muotoiltu, että siitä voisi ajaa rekalla läpi. Sen mukaan on rangaistavaa väittää sähköisesti viestejä, jotka todennäköisesti altistavat henkilön tai ryhmän henkilöitä halveksunnalle laissa kiellettyjen syrjintäkriteerien perusteella. Kiistanalainen kohta on seuraava:

”13. (1) It is a discriminatory practice for a person or a group of persons acting in concert to communicate telephonically or to cause to be so communicated, repeatedly, in whole or in part by means of the facilities of a telecommunication undertaking within the legislative authority of Parliament, any matter that is likely to expose a person or persons to hatred or contempt by reason of the fact that person or those persons are identifiable on the basis of a prohibited ground of discrimination.”

Lemire joutui siis syytetyksi, koska ihmisoikeuskomission tutkijat totesivat, että hänen omistamillaan nettisivuilla rikottiin tuota pykälää. Juuri tällaista rangaistusperustetta ollaan tuomassa Suomen lainsäädäntöön, jos oikeusministeri Tuija Braxin nimittämä Rasistiset rikokset -työryhmä päätyy ehdottamaan vastuuta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan myös ”oikeushenkilöille” eli käytännössä keskustelupalstojen ylläpitäjille.

Kanadassa Ezra Levantin ja Mark Steynin tapaukset sekä ihmisoikeuskomission työntekijöiden ylilyönnit saivat poliitikot ja suuren yleisön tunnustamaan ihmisoikeuslain 13. pykälän epäoikeudenmukaisuuden. On mahdollista, että Suomessa Jussi Halla-ahon tuomio valtionsyyttäjä Mika Illmanille suunnatusta provokatiivisesta kirjoituksesta saisi aikaan vastaavan kaltaisen reaktion.

Vaikka suomalainen keskustelukulttuuri antaakin aihetta pessimismiin, monet mediapersoonien kannanotot asian suhteen herättävät toivoa paremmasta. Esimerkiksi Anja Snellman on voimakkaasti puolustanut sananvapautta sekä Mtv3:n Mediakokki-ohjelmassa että Liesituuletin-blogissaan.