Vasarahammer

Kymmenen vuotta Fadime Sahindalin murhasta

2012-01-25T00:49:00.000+02:00

Nimimerkki Julia Caesar muisteliSnaphanen-blogissaFadime Sahindalin kunniamurhaa. Tapaus järkytti aikanaanruotsalaisia ja herätti keskustelua kunniakulttuureista saapuvienmaahanmuuttajatyttöjen kokemasta väkivallasta. Aihetta on käsiteltymyös Petri Kaivannon säveltämässä musikaalissa Leyla ja Daniel,josta kirjoitinnelisen vuotta sitten.

Rahmi Sahindal

Julia Caesar kertoo tällä kertaaFadimen isä Rahmi Sahindalin tarinan, joka kertoo, miten vaikeidenhaasteiden kanssa ns. kotouttamisessa joudutaan painimaan. Caesarinkirjoitus perustuu Aftonbladetissa vuonna 2002 julkaistuunartikkeliin,jossa pohditaan, miksi Rahmi Sahindal ampui oman tyttärensä.

Rahmi Sahindal saapui Ruotsiin vuonna1981 turvapaikanhakijana. Perusteluna hän käytti monen muun kurdintavoin Turkin valtion harjoittamaa sortoa, jonka takia kurdin olimahdotonta elää ihmisarvoista elämää. 35-vuotias Rahmi olielänyt Tapkiranin kylässä vaimon, neljän tyttären ja yhden pojankanssa.

Ensimmäisenä Ruotsin vuotenaan Rahmiyritti opiskella kieltä, mutta kieli ei tarttunut yksittäisiäsanoja lukuun ottamatta. 80-luvun Ruotsissa työtä oli tarjollakielitaidottomillekin, ja Rahmi sai lopulta sisarensa avustuksellatyöpaikan pesulasta pyykkien lajittelijana. Salabacketin pesulanjohtaja Curt Ågstrand piti Rahmin sisarta hyvänä työntekijänäeikä epäröinyt palkata tämän veljeä.

Rahmi lajitteli pyykkejä ahkerastieikä valittanut, vaikka vanhainkodista toimitetut lakanathaisivatkin pahalle. Työtoverit pitivät häntä kilttinä muttavähän yksinkertaisena, koska Rahmi ei osannut kunnolla ruotsia eikäollut koskaan oppinut lukemaan ja kirjoittamaan. Rahmin kirjoittamalappu asiakkaalle toimitettavan pyykkilastin kyljessä oli helppotunnistaa kömpelöstä kielestä ja runsaista kirjoitusvirheistä.

Kielitaidon puutteen takia Rahminkontaktit ruotsalaisiin jäivät vähäisiksi. Sen sijaan hänviihtyi mainiosti Uppsalan kurdiyhdistyksen tiloissa, jossa joi teetäja pelasi korttia maanmiestensä kanssa.

Unelmana Turbo-Saab

Työn ohessa Rahmi innostuiosakesijoittamisesta. Hän keskusteli työtovereidensa kanssaosakesijoituksistaan. Työtoverit ihmettelivät, miten luku- jakirjoitustaidoton mies voi harrastaa sijoittamista. Jotkut heistäajattelivat, että Rahmi yrittää huijata heitä.

90-luvun veroilmoitusten perusteellaRahmi Sahindalin pääomatulot kasvoivat tasaisesti ja huipentuivatvuonna 1999, jolloin hän ansaitsi 365 736 kruunua pääomatulona eliyli kaksi kertaa enemmän kuin päätoimestaan pesulassa.

Unelma rikkaudesta sopi hyvin yhteentoisen unelman eli ajokortin hankkimisen kanssa. Rahmi kertoityötoverilleen, että hän aikoi hankkia ajokortin, ostaaTurbo-Saabin ja ajaa sillä Turkissa sijaitsevaan kotikylään.

Työtoverit ripustivat Turbo-Saabinkuvan Rahmin työpisteen vieraan. Kuva pysyi seinällä useitavuosia. Hän puhui pitkään ajokortista ja siitä, kuinka vaikeitaajotunnit olivat ja kuinka kallista ajokortin hankkiminen oli. Sittenhän lakkasi puhumasta asiasta ja hankki itselleen mopedin.

Rahmi ei osannut kunnolla ruotsia,joten hänellä oli mukanaan tulkki. Tässä tehtävässä toimihänen 14-vuotias tyttärensä Fadime, jonka Rahmi ampuisi muutamanvuoden päästä. Fadime istui auton takapenkillä ja käänsiautokoulunopettajan sanat isälleen.

Autokoulun kannalta Rahmi oliunelmaoppilas. Hän käytti paljon ajotunteja, maksoi ne ajallaaneikä tuntunut piittaavan kustannuksista. Kolmen vuoden aikanaautokoulunopettaja Stefan Jovelou ajoi Rahmin kanssa sata ajotuntia,mutta ongelmia ei ollut pelkästään ruotsin kielessä. Rahmi eiyksinkertaisesti oppinut ajamaan autoa. Lopulta hän luovutti jatyytyi mopediin.

Tytär Fadime taas poikkesi isästääntäysin. Hän oli fiksu ja osasi hyvin ruotsia. Ystävien mukan hänoli iloinen ja ulospäin suuntautunut. Toisin kuin isänsä Fadimesai myös aikanaan ajokortin.

Isä Rahmi puolestaan juuttui kiinnientisen kotikylänsä arvomaailmaan. Hänellä oli ruotsalainentyöpaikka ja hän oli hyvin sopeutunut, mutta hänen sosiaalisetkontaktinsa rajoittuivat suvun jäseniin ja toisiin kurdeihin. Hännoudatti kotikylänsä normeja.

Tie kohti kunniamurhaa

Kun Fadime oli töissä myöhään,joku perheestä soitti ja tarkisti, että tyttö varmasti oli siellä.Rahmin sisar, joka järjesti hänelle työpaikan, erosiaviomiehestään. Työtoverit huomasivat, että Rahmi lakkasitervehtimästä sisartaan ja keskustelemasta tämän kanssa.

Tässä valossa isän reaktio oliymmärrettävä, kun hän näki tyttärensä Fadimen ruotsalaisenpoikaystävänsä Patrikin kanssa kolmas syyskuuta 1997. Rahmi palasituolloin töistä mopedillaan ja nähtyän nuoret hän huusi:

”Sinä saatanan huora. Tule kotiinniin hakkaan sinut.”

Samassa yhteydessä Rahmi Sahindaluhkaili poikaystävä Patrikia, jonka olemassaolosta hän ei tätäennen ollut tietoinen. Tästä tapauksesta alkoi Fadimen painajainenja tie kohti kuolemaa.

Sores Bladhede, joka auttoi Rahmia, kuntämä saapui Ruotsiin vuonna 1981, kertoi, että Fadime aiheuttipaljon keskustelua kurdiyhteisössä:

”Rahmi ei pidä huolta perheestään.”

”Rahmi ei osaa puolustaa kunniaansa.”

”Hänen pitäisi käyttäytyä kuinmies ja puolustaa perhettään.”

Isän ja tyttären välit menivätlopulta poikki ja kurditaustainen kansanedustaja Nalin Pekgul yrittisovitella osapuolten välejä. Pekgulin mukaan Rahmi oli kovanpaineen alla. Toisaalta tytär oli hylännyt hänet ja paljastanutperheen salaisuudet koko maailmalle. Toisaalta hänen oma yhteisönsävaati kunnian palauttamista.

Rahmi yritti todistella, että hän eiollut mikään mahdoton isä:

”Sanoin Fadimelle, että mennäänkotikylään. Sieltä saat valita kenet tahansa serkuista ja mennähänen kanssaan naimisiin.”

Peter Kadhammarin tarina, johon tämäkinkirjoitus perustuu, on kirjoitettu 19.2.2002 eli kuukausi FadimeSahindalin kuoleman jälkeen. Julia Caesar kommentoi Rahmi Sahindaliaja tämän arvoja seuraavasti:

”Tyttärensä surmannutkurditalonpoika edustaa kaikua menneisyydestä, joka on hajottamassaruotsalaista yhteiskuntaa kappaleiksi. Hän symbolisoikatastrofaalista törmäystä, joka syntyy, kun Lähi-idästä jaAfrikasta kotoisin olevat maahanmuuttajat noudattavat ruotsalaisenyhteiskunnan kanssa yhteen sovittamattomia tapoja.”

”Kunnia- ja häpeäkulttuuriedustavat ryhmäegoismia, joissa kollektiivi ja klaani ovat kaikkikaikessa ja yksilö ei ole yhtään mitään. Miehen kunnia lepäänaisen jalkojen välissä ja miehet – isät, veljet ja sedät –valvovat sitä. Viattomuudella on hintansa ja kunniakulttuurissa seon kovaa valuuttaa. Kun nuori tyttö menee naimisiin, hänenperheensä saa suuret myötäjäiset, jotka voivat rahassa merkitäviisi- tai kuusinumeroista summaa. Ne voivat myös koostuamaa-alueesta vanhassa kotimaassa, kullasta tai täysin kalustetustaasunnosta. Se perheen pää, joka ei kykene valvomaan ja säilyttämääntyttäriinsä sisältyvää kovaa valuuttaa häihin asti, joutuukohtaamaan klaanin halveksunnan, hylkäämisen ja lopultakuolemantuomion.”

Kunniamurhat ovat Fadime Sahindalinpäivistä muuttaneet muotoaan. Niitä tehdään Ruotsissa edelleenyhdestä kolmeen kappaletta vuodessa. Monet tapaukset jäävätpimentoon, koska niissä tyttö putoaa yllättäen parvekkeelta taijoutuu liikenneonnettomuuteen.

Presidentinvaalien antijytky

2012-01-23T00:34:00.001+02:00

Äskettäin päättynyttä Presidentinvaalin ensimmäistä kierrosta voisi luonnehtia vastajytkyksi, joka osoittaa, että Perussuomalaisten vuoden takaisesta vaalivoitosta on jäljellä pelkkä muisto. Näin ainakin monet Pekka Haaviston kannattajat haluaisivat ajatella yhdessä Eva Biaudetia ja Paavo Lipposta tukeneiden kanssa.

Haavistoko voittaja?

Vihreiden Pekka Haavisto nousi vasemmiston ykkösehdokkaaksi, koska Paavo Lipposesta ei sellaiseksi ollut. Itseään suvaitsevaisina, kansainvälisinä ja avarakatseisina pitävät tarvitsivat ehdokkaan, joka olisi tarpeeksi erilainen kuin Timo Soini ja Haavistossa he sellaisen myös saivat. Toisaalta jos lasketaan yhteen Lipposen, Arhinmäen ja Haaviston ääniosuudet, lopputulos ei ylitä kolmen vasemmistopuolueen yhteenlaskettua ääniosuutta eduskuntavaaleissa.

Vaikka Haavisto esiintyi kampanjassa sovittelevasti myös poliittisten vastustajien suuntaan, hänen arviotaan siitä, että Perussuomalaisten kannattajat olisivat siirtyneet hänen taakseen, ei voi pitää täysin uskottavina.

Haaviston mahdollisuudet Niinistöä vastaan ovat vähäiset ja perustuvat lähinnä siihen, että Niinistön leiri sortuu ylimielisyyteen. Jos Niinistön kampanjassa ääntä pitävät Taru Tujusen tai Jyrki Kataisen kaltaiset, Väyrysen ja Soinin kannattajille saattaa kotisohva osoittautua toisella kierroksella houkuttelevammaksi kuin äänestyskoppi tai ääni menee Haavistolla ihan vaan piruuttaan. Jos taas Niinistö tekee edes jonkinlaisen kädenojennuksen Väyrysen ja Soinin kannattajien suuntaan, voittoa voi pitää lähes varmana.

Väyrynen ja Keskusta hävisivät

Väyrynen keräsi selvästi suuremman kannatuksen kuin Keskusta viime eduskuntavaaleissa, mutta se ei riittänyt kolmatta sijaa parempaan tulokseen. Väyrysen ongelma on sama kuin Keskustan yleensä. Perinteisellä linjalla kerätään kyllä ääniä maakunnista, mutta kaupungeissa saalis jää laihaksi. Cityliberaali linja taas vie ydinalueilla kannattajia Perussuomalaisten taakse.

Väyrysen menestys teki pahiten hallaa Perussuomalaisille ja Timo Soinille, kun entiset Kepun äänestäjät palasivat joukolla takaisin vanhan suosikkinsa taakse. Kohtuullisen suuresta ääniosuudesta huolimatta Väyrystä ja Keskustaa ei voi pitää vaalin voittajana eikä Väyrysen kannatus tarkoita Kepun paluuta huipulle.

Timo Soinin tappio

Pettymys näkyi ehkä pahiten Timo Soinin kasvoilla, kun hänen ääniosuutensa jäi vain puoleen eduskuntavaalien suuresta jytkystä. Tästä Soini ja Perussuomalaiset saavat syyttää itseään.

Perussuomalaiset asettivat ainoana puolueena Vasemmistoliiton lisäksi istuvan puheenjohtajan ehdokkaaksi. Tämä sinänsä viestitti, että Soini ei ollut vakavissaan pyrkimässä presidentiksi vaan lähinnä pitämässä puoluettaan esillä. Soinin päävastustaja Väyrysellä taas riitti enemmän aikaa kampanjointiin. Kilpailu Soinin ja Väyrysen kesken ratkaistiin gallupeissa, jotka lopulta nostivat Väyrysen edelle. Soini kuitenkin söi Väyryseltä sen verran ääniä, että paikka toisella kierroksella jäi haaveeksi.

Perussuomalaisten kannalta vaaleista voi tehdä vääriä ja oikeita johtopäätöksiä. On väärin päätellä, että puolueen kannatus olisi laskenut, vaikka Liisa Jaakonsaaren kaltaiset sellaista kuinka yrittäisivät esittää. On myös väärin pitää 9,5 prosentin ääniosuutta voittona, vaikka se riitti Väyrysen pudottamiseen toiselta kierrokselta. Sen sijaan on oikein tunnustaa, että takkiin tuli ja että puolueen kannatus lepää edelleen vahvasti maakuntien Kepuun tyytymättömien äänestäjien varassa. On myös oikein tunnustaa, että Timo Soinin karisma ei selitä Perussuomalaisten suosiota muualla kuin valtamediassa.

Valtamedia ratkaisi vaalit

Presidentinvaalit poikkeavat eduskuntavaaleista siinä, että ne eivät näy normaalissa katukuvassa. Vain harva äänestäjä eksyy ehdokkaiden vaalitilaisuuksiin ja näin valtamedian rooli nousee suureksi.

Valtamedia tarjosi vaaleissa myönteistä julkisuutta kolmelle eniten ääniä saaneelle eli Niinistölle, Haavistolle ja Väyryselle. Soinia ja Lipposta käsiteltiin selvästi kriittisemmin. Aiemmin myönteiseen julkisuuteen tottuneelle Soinille tämä oli uutta. Soini joutui jatkuvasti vastaamaan kysymyksiin, jotka liittyivät hänen katoliseen uskoonsa sekä Perussuomalaisten väitettyyn rasismiin ja vihapuheeseen.

Vaalit kuitenkin ratkesivat varsinaisesti mielipidetiedusteluihin, joissa Haavisto nousi jo varhain vasemmiston ykkösehdokkaaksi ja Väyrynen kiri karkuun Soinilta. Tämän jälkeen ainoaksi jännityksen aiheeksi jäi, pääseekö Väyrynen vai Haavisto toiselle kierrokselle Niinistön seuraksi.

Presidentinvaaleissa näkyy erityisesti politiikan viihteellistyminen. Jonkinlaisena pohjanoteerauksena voidaan pitää presidenttiehdokkaiden esiintymistä Putous-sketsiohjelman tuomareina. Media sai tässäkin, mitä halusi.

Reime Israelin ystävien kimpussa

2012-01-10T23:53:00.000+02:00

Ylen Ykkösaamun kolumnisti Hannu Reime hyökkää viimeisimmässä kolumnissaan Israelin ystävien kimppuun. Kimmokkeen Reime sai kahden presidenttiehdokkaan, Timo Soinin ja Sari Essayahin, Israel-myönteisistä kommenteista.

Soini ja Israel

Eniten Reimettä tuntui ärsyttävän Timo Soinin perustelu, jossa Soini ilmoitti olevansa aina pienen puolella. Reime asettaa kyseenalaiseksi Soinin perustelun:

”Kokonaan toinen asia on se, kuinka tuo käsitys vastaa todellisuutta Israel/Palestiinassa. Soini näyttää ajattelevan Lähi-idästä samalla tavoin kuin niin sanotut "Israelin ystävät" meillä ja muualla.”
…

”Timo Soini antaa ymmärtää, että Israel on heikompi osapuoli. Vallitsevaan objektiiviseen todellisuuteen verrattuna kyseessä on aika erikoinen käsitys, mikä jälleen osoittaa, kuinka oman suosikkijoukkueen valinta voi politiikassa sumentaa maailman ymmärtämisen.”

Soini on tunnettu Millwallin kannattaja (mistä ei ainakaan allekirjoittaneelta heru sympatiapisteitä). Reime näyttää kuvittelevan, että Israelin ystävät valitsisivat puolensa samaan tyyliin kuin suosikkijoukkueen jalkapallossa. Näinhän asia ei ole vaan Israeliin suhtaudutaan myönteisesti moraalisista ja poliittisista syistä.

Miksi Israel

Moraaliset syyt liittyvät juutalaisten oikeuteen omaan kansallisvaltioon. Epäsuorasti tämän oikeuden ovat tunnustaneet ainakin ne arabimaat, jotka karkottivat oman juutalaisvähemmistönsä ja joille Israel tarjosi asuinsijan. Israel on toimiva demokratia toisin kuin esimerkiksi naapuri Egypti, joka vasta ottaa ensiaskeliaan demokratian polulla ja ne askeleet näyttävät vievän kohti islamismin pimeyttä.

Israel on kehittynyt taloudellisesti, koska maahan muuttaneet juutalaiset ovat rakentaneet maata vuosikymmenten ajan. Vastaavaa kehitystä tuskin olisi tapahtunut, jos juutalaisia ei olisi muuttanut alueelle, vaan maa olisi jäänyt harvaan asutuksi ja pölyiseksi puoliautiomaaksi, jonka kaltaisena 1800-luvun länsimaiset matkaajat sitä kuvailevat.

Poliittisesti Israel on Yhdysvaltojen luotettavin liittolainen Lähi-idässä. Reime kuitenkin antaa ymmärtää, että Yhdysvaltojen tuki Israelille on kyynistä reaalipolitiikkaa:

”Yhdysvaltojen ruhtinaallinen tuki Israelille johdu sympatiasta, vaan geopoliittisista laskelmista.”

Tämä on vain puolitotuus. Todellisuudessa Yhdysvalloista löytyy paljon myös niitä, joiden mielestä Israel on ennemminkin rasite Yhdysvaltojen ulkopolitiikalle. Erityisesti ulkoministeriöstä löytyy paljon ymmärrystä arabimaille, joiden kanssa amerikkalaisten olisi helpompi kaveerata, jos Israelia ei olisi mukana häiritsemässä. Öljyn ansiosta arabimaiden strategista merkitystä ei sovi vähätellä.

Yhdysvaltojen johto joutuu kuitenkin kuuntelemaan omia äänestäjiään, joiden enemmistö kannattaa Israelin tukemista. Israelin heittäminen susille olisi Yhdysvalloille suuri moraalinen ja poliittinen tappio.

Reimen sokeat pisteet

Reime sanoo kolumnissaan, että Yhdysvaltojen mahtiasema ei ole ikuinen ja Israel menee nykyisellä politiikallaan kohti varmaa tuhoa, mikäli se ei pääse sopuun palestiinalaisten kanssa:

”Perimmäinen kysymys kuuluu, tuleeko Israelista keskiajan ristiretkeläisvaltioiden toinen painos vai integroituuko se ympäristöönsä, Lähi-itään.”

Reime siteeraa israelilaista Palestiina-aktivistia Tanya Reinhartia, jonka mukaan Israel pelastetaan pelastamalla palestiinalaiset. Todellisuudessa Israel ei voi pelastaa palestiinalaisia, jos nämä eivät itse sitä halua.

Oma valtio on ollut palestiinalaisille tarjolla, mutta palestiinalaiset eivät ole sitä halunneet. Hannu Reimeen kaltaiset eivät ymmärrä, että kynnys hyväksyä Israelin olemassaolo juutalaisvaltiona on useimmille palestiinalaisille liian korkea. Palestiinalaisjohtaja, joka hyväksyy Israelin olemassaolon, on hyvin pian entinen johtaja ja onnekas, jos saa pitää henkensä.

Siksi ns. kahden valtion ratkaisu, jota ns. kansainvälinen yhteisö ajaa kuin käärmettä pyssyyn, ei ole rauhan tae. Kuka tai mikä takaa, että uusi Palestiinalaisvaltio olisi jotakin muuta kuin aiempaa parempi väline jatkaa taistelua Israelin tuhoamiseksi?

Periksi antaminen terrorismin edessä johtaa terrorismin lisääntymiseen. Jos taipumattomuus neuvotteluissa palkitaan uusilla myönnytyksillä, miksi kannattaa pyrkiä kompromissiin? Yksipuolisten myönnytysten tie on Israelissa nähty. Vetäytyminen Etelä-Libanonista toi Hizbollahin raketit Israelin rajan tuntumaan eikä lähtö Gazasta ole tuonut rauhaa Israelin eteläosiin.

Reime on lisäksi kieltäytynyt näkemästä palestiinalaisten jyrkkää juutalaisvastaista propagandaa, jolla yhä uudet sukupolvet kasvatetaan vihaamaan Israelia ja juutalaisia. Reime ei myöskään ymmärrä, että ”Israelin yksipuoliset toimet” ovat itse asiassa vastatoimia palestiinalaisten harjoittamalle terrorismille. Esimerkiksi Gazan saarron tarkoituksena on estää Hamasia hankkimasta raketteja, joita se voi ampua Israelin siviiliväestön keskuuteen.

Pasifistina Reime ei ymmärrä, että pysyvä rauhansopimus ei ole tällä hetkellä mahdollinen. Pitkällä tähtäimellä Israelin on toki sopeuduttava ympäristöönsä mutta ei hinnalla millä hyvänsä.

Arabijytkystä ja Yle Puheesta

2012-01-09T23:25:00.000+02:00

Yle Puheen uudistuksesta on esitetty paljon mielipiteitä, enimmäkseen kielteisiä kuten esimerkiksi tämä Arvo Kuuselan kirjoitus, jossa kirjoittaja on närkästynyt radion urheiluohjelmien tuonnista Yle Puhe -kanavalle. Vanhana penkkiurheilijana en suhtaudu kielteisesti urheilulähetyksiin, mutta Yle Puhe -kanavalla ne ovat selkeästi väärässä paikassa.

Vaikka Ylen uutis- ja ajankohtaisohjelmat sisältävät luvattoman paljon vasemmistolaishenkistä asenteellisuutta, kuuntelen niitä mieluummin kuin aamu-ohjelmia, joissa musiikin seassa esitetään tyhjänpäiväistä ja tekopirteää lässytystä. Uusittu valtakunnallinen Yle Puhe on myös siirtynyt tyhjänpäiväiseen lässytykseen Olga K:n aamuohjelman myötä. Yllättäen latteudet ja mitäänsanomattomat haastattelut ilman musiikkia kuulostavat vielä huonommalta kuin latteudet musiikin kanssa.

Arabijytkyn pauloissa

Ei ole välttämättä toimittajan tai Ylen vika, jos ohjelma on huono. Politiikkaradion viimeisimmässä lähetyksessä käsiteltiin islamistiseksi syksyksi kääntynyttä arabikevättä kolmen asiantuntijan voimin. Kun islamistit saivat Egyptin vaaleissa 70 prosentin kannatuksen, on aika vaikea pitää yllä virallista narratiivia, jonka mukaan arabikevät edustaisi samanlaista demokratian auringonnousua kuin Itä-Euroopan vapautuminen kommunismista 1980-luvun lopulla.

Siksi keskustelu keskittyy islamin valkopesemiseen ja islamismi-sanan pyörittelyyn. Professori Tuomo Melasuo suorastaan närkästyy, kun luetaan liikaa Koraania eikä keskitytä yhteiskunnallisiin olosuhteisiin. Ohjelman asiantuntijat eivät millään suostu kertomaan kuulijoille, että islamismin nimellä tunnettu uudistusliike edustaa paluuta alkuperäiseen islamiin sellaisena, kuin se esiintyy Koraanissa ja profeetan elämästä kertovassa perimätiedossa.

Asiantuntijoille tuntuu olevan kova tarve esittää islamistit maltillisina ja korostaa sitä, että he joutuvat ”demokratiassa” toimimaan yhdessä muiden puolueiden kanssa. Etenkin Melasuo korostaa, että vallankumous alkoi nuorten maallistuneiden opiskelijoiden voimin. Melasuo on aiemmissa kommenteissaan suhtautunut erittäin optimistisesti arabikevään jälkeiseen aikaan. Kun todellisuus sitten johti poliittisen islamin voittokulkuun, asiantuntija Melasuolle jäi selvästi jotakin hampaankoloon, koska hän vertaa islamistien voittoa Perussuomalaisten jytkyyn ja löytää yhteisiä teemoja:

”Arabikevät on pikku hiljaa muuntumassa arabijytkyksi. Jos te luette näiden jytkypuolueen takana olevaa ideologista diskurssia, se ei ole kovinkaan kaukana näiden tiettyjen niin sanottujen islamististen liikeiden diskurssista ja poliittisesta kielenkäytöstä. Muutamat sanat vaan vaihdetaan niin teemat on ihan samoja.”

Tutkija Minna Saarnivaara tirskui taustalla ja oli täysin samaa mieltä Melasuon ”analyysin” kanssa. Asiantuntijoiden mukaan islam ei ole radikalisoitunut tai muuttunut mitenkään. Sen sijaan egyptiläinen yhteiskunta on. Islamin vaikutus Egyptissä on lisääntynyt ainakin, jos katselee kuvia 50-luvun lopun Aleksandiasta, jonka rannoilla myös juutalaiset uskalsivat liikkua vapaasti. Nykypäivänä kaikki pitävät itsestään selvänä, että Egypti on käytännössä "Judenrein".

Kirjoitin itse arabikevään aikana kaksi kirjoitusta (1 ja 2), joissa ennakoin islamistien lopulta syrjäyttävän Egyptin ”Facebook-vallankumouksen” keulakuvat. Vaalit osoittivat ennusteeni todeksi ja ainoa, joka minua tuloksessa yllätti, oli islamistien vaalivoiton suuruus.

Toimittaja yritti lähetyksen aikana puristaa asiantuntijoilta näkemystä ”islamofobiasta” ja siitä, onko se suurempi uhka kuin islamismi. Valitettavasti asiantuntijoilta ei tähän polttavaan kysymykseen saatu selkeää vastausta. Sen sijaan saatiin kuulla useita keinotekoisia rinnastuksia arabimaailman ja länsimaisen politiikan ilmiöiden välillä. Tavoitteena oli postmoderniin tapaan hämmentää käsitteitä kuten ”länsimaat”, joka on virallisen narratiivin mukaan puhtaasti ideologinen konstruktio paitsi silloin, kun etsitään syyllisiä islamilaisten maiden kehnoon yhteiskunnaliseen ja taloudelliseen tilanteeseen. Silloin länsimainen kolonialismi kelpaa kyllä selitykseksi.

On vaikea kuvitella, mitä Arabijytkyn kolmen asiantuntijan jutustelu antaa sellaiselle, joka on seurannut vähän tai ei lainkaan arabimaiden tapahtumia. Ainakin itselleni ohjelma ei tarjonnut mitään sellaista uutta, jota suomalaiset Lähi-idän asiantuntijat eivät olisi useaan kertaan toistaneet. Melasuo muisti vielä pitää yllä Andalusia-myyttiä, jonka mukaan ”kolme uskontoa” eli rauhanomaisesti keskenään Espanjassa satojen vuosien ajan.

Ohjelman tärkein anti liittyy virallisen narratiivin muutokseen eli siihen, miten asiantuntijat tekevät islamisteista maltillisia kristillisdemokraatteja, jotka eivät ole yhtään sen vaarallisempia kuin Päivi Räsänen tai Timo Soini.

Sekalaisia ajatuksia

2012-01-04T23:52:00.002+02:00

Tällä otsikolla varustettu kirjoitusvoi olla merkki väsymyksestä tai ideoiden loppumisesta. Toisaaltasen avulla voi aloittaa jostakin ja katsoa, minne tuuli kuljettaa.

Kaasuputkimies

Tänään kuulin radiosta, että PaavoLipponen oli suuttunut Aamulehdelle. AamulehdenNäkökulma-puheenvuorossaVenäjä-asiantuntija Arto Luukkanen mm. esitti, että ryhtyminenNord Stream -kaasuputkiyhtiön konsultiksi heikensi kansan silmissäLipposen valtiomiesasemaa.

Sattumalta kirjoitin itse vuonna 2008kirjoituksen Lipposestakaasuputkimiehenä. Tuolloin kaasuputken turvallisuuspoliittiseton ongelmat olivat esillä, koska Venäjä oli samana vuonnahyökännyt Georgiaan. Oli ilmeistä, että konsultti Lipponen eienää piitannut Suomen edusta eikä kaasuputkenturvallisuuspoliittisesta merkityksestä vaan ajatteli lähinnä omaalompakkoaan. Venäläiset eivät palkanneet Lipposta, vaan sen tekivenäläisten rekrytoima Saksan entinen liittokansleri GerhardSchröder.

Paavo Lipposelta ryhtyminenpresidenttiehdokkaaksi osoitti kehnoa arvostelukykyä jaitsekritiikin puutetta. Kaasuputki ei nimittäin ole ainoa asia, jokanäyttää Lipposen huonossa valossa. Päätös Stasi-listanjulkaisematta jättämisestä ja Alpo Rusin oikeudenkäynti kertovat,että sosiaalidemokraatit ovat kyvyttömiä käsittelemään omaaosuuttaan suomettumisessa ja pyrkivät peittelemään sitä.

Rusin kirjassa Tiitisen listavihjailtiin avoimesti, että pitkäaikainen pääministeri KaleviSorsa oli KGB:n luottomies ja ylitti kanssakäymisessäänitänaapurin kanssa sopivaisuuden rajat. Sorsan avulla KGB tavoittelivaikutusvaltaa Sosialistisessa internationaalissa ja pyrki kääntämäänjärjestön kantoja myötämielisemmiksi Neuvostoliittoa kohtaan.

Lipposta rasittaa lisäksi Suomenliittyminen Euroopan rahaliittoon ilman kansanäänestystä, vaikkaEU:n liittymisen yhteydessä kansalle kerrottiin, että EU-jäsenyysei tarkoita jäsenyyttä EMU:ssa. Kun euro on vajoamassa ja viemässäjäsenmaitaan kohti taloudellista katastrofia, Lipposen onpresidenttiehdokkaana pakko selittää aiempia toimiaan. Selitykseteivät todennäköisesti vakuuta ketään.

Lipponen sai tänään tukeayllättävältä taholta. Entinen pääministeri Matti VanhanenkertoiYlen uutisille, että Lipponen ei lobannut hallitusta. Itse envuonna 2008 väittänyt Lipposen tehneen niin, mutta hän jokatapauksessa hyödynsi poliittista osaamistaan tavalla, josta olipotentiaalista haittaa Suomen turvallisuudelle. ”BalticStar” -Vanhanen on suomettumisen ajan kasvatti, joten hänenlobbaamistaan tuskin olisi edes tarvittu.

Lipposen kannatus on gallupeissa olluthämmästyttävän korkea ja lähennellyt kymmentä prosenttia. Tämänon pakko johtua kantansa ilmoittamatta jättäneiden suurestamäärästä.

Rikollinen Malmö

Wikipedian mukaan kriminologiatutkii rikollisuutta empiirisin menetelmin. En tiedä, millaistaempiriaa ruotsalainen kriminologi Sven Granath käytti, kun hänselittiMalmön ongelmien johtuvan Kööpenhaminan läheisyydestä, jokaavaa markkinat salakuljetetulle tavaralle ja kiihdyttää taisteluatavaravirtojen hallinnasta.

Suur-Kööpenhaminan alueella asuu noinkaksi miljoonaa ihmistä. Rikostilastojenmukaan siellä tapetaan vuosittain 14 ihmistä. 300 000 tuhannenasukkaan Malmössa tapettiin 12ihmistä eli suhteessa väkilukuun nelinkertainen määräverrattuna Kööpenhaminaan.

Maalaisjärjellä luulisi, ettäsuurkaupunki Kööpenhamina tarjoaisi paremman toimintaympäristönjärjestäytyneelle rikollisuudelle kuin huomattavasti pienempiMalmö. Myös tavalliselle tallaajalle Malmö on muuttunutaiempaa vaarallisemmaksi. Pelkästään marraskuussa kaupungissatehtiin 80 ryöstöä.

Blogisti Yrjöperskeleskutsuisi kriminologi Granathia ”Selitteläätiön” maisteriksi.Brittiläinen Theodore Dalrymple puolestaan kutsuu kriminologiaa”roskaksi,jonka tarkoituksena on tietoisesti pimittää todellisuutta60-lukulaisen sosiologian hengessä.”

Kansanvalistusta

Pelastakaa Lapset ry on liittynytmonikulttuuri-ideologiaa tuputtavien järjestöjen sankkaan joukkoon.En tiedä, onko liittyminen tapahtunut vasta äskettäin vai jopitemmän aikaa sitten. Joka tapauksessa järjestö on julkaissutR-sanakirjan,jonka tarkoituksena on lisätä tietoa rasismista, sentunnistamisesta ja siihen puuttumisesta.

Kirjan sisältö on sitä itseään elisamaa huttua kuin muutkin vastaavasta aihealueesta julkaistutvalistusläpyskät. Lähdeviitteistä löytyy myös tuttuja nimiäkuten Honkatukia,Rastas,Jokisalo(Stasi), Suurpää(Leena, ei Johanna), Honkasalo(se uhriutunutrasismitutkija) ja Puuronen.

Kirja on ilmeisesti suunnattu sekänuorten parissa ammatikseen työskenteleville että vapaaehtoisille.Se tarjoaa hyvät eväät ~~noituuden~~ rasismintunnistamiselle ja siihen puuttumiselle. Eli kaikki, jossa mikätahansa ei-länsimainen esiintyy negatiivisessa valossa, on rasismia,myös tämä blogi.

Lieksan Facebook-rasismi syyteharkintaan

2011-12-28T00:11:00.000+02:00

Pohjois-Karjalan poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan Lieksan ns. Facebook-jutussa, ja tapaus on siirtynyt Valtakunnansyyttäjänvirastolle syyteharkintaa varten. Jutussa kymmentä henkilöä epäillään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja näistä kahta rikoksen törkeästä muodosta. Nuorin epäillyistä on 15- vuotias tyttö ja loput 20-50 -vuotiaita miehiä.

Törkeä kiihottaminen kansanryhmää vastaan lisättiin rikoslakiin uutena rikosnimikkeenä viimeisimmässä lakimuutoksessa. Lieksan tapaus on ensimmäinen kerta, kun kyseistä rikosnimikettä käytetään poliisitutkinnassa.

Rikoskomisario Antti Arponen Pohjois-Karjalan poliisista kertoo:

”Laki lähtee siitä, että puhutaan törkeästä tekomuodosta, jos teko on aiheuttanut kohteelle jonkinlaista konkreettista vaaraa.”

Arponen ei kuitenkaan kerro, mikä tai kuka on rikoksen kohde ja millaista konkreettista vaaraa Facebook-kirjoittelusta on aiheutunut. Tyypillisesti kiihottaminen kansanryhmää vastaan on ns. uhriton rikos, jossa konkreettista kärsijää on mahdotonta löytää. Voi olla, että tässä tapauksessa Arposen mainitsema konkreettinen vaara on mielikuvituksen tuotetta.

Mikäli epäilty kirjoitus on tämä, syytteen törkeästä kiihottamisesta kansanryhmää saa Ajankohtaisen kakkosen lähetyksessäkin esiintynyt lieksalaismies. Tv-lähetyksessä mies kertoo, että muutama loukkaava kirjoitus oli tehty alkoholin vaikutuksen alaisena. Lähetyksestä käy myös ilmi, että maahanmuuttajien saamat todelliset ja kuvitellut sosiaalietuudet herättävät katkeruutta kantaväestön edustajissa. Lieksassa on mm. spekuloitu, onko kunta ostanut maahanmuuttajille autoja.

Illman testaa lain mahdollisuuksia

Ajankohtaisessa kakkosessa esiintynyttä vihakirjoittajaa on vaikea pitää vaarallisena rikollisena, joka muutaman kännipostauksen takia pitäisi tuomita vankilaan. Tarkoituksena on lähinnä testata uuden sananvapautta rajoittavan lain toimivuutta käytännössä. Tämän voi päätellä muutama viikko sitten julkaistusta Turun Sanomien uutisesta.

Uutinen, jossa väitettiin teleoperaattorien joutuvan vastuuseen vihapuheista, kuitenkin osoittautui ankaksi. Valtionsyyttäjä Illman korjasi väärinkäsityksen seuraavasti:

”Kuten lehden sivulla 11 kerrottiin, työryhmä pohtii, voisiko lakia tulkita muiden ylläpitäjien vastuuedellytysten suhteen niin, että he saisivat samanlaisen aseman, kuin mitä operaattorit sähkökauppalain erityissäännöksen nojalla saavat.”

Itse en ymmärrä, mitä Illman tuossa oikeasti halusi sanoa. Kuten linkittämäni kirjoittaja arvelee, Illman tuskin on lieventämässä vastuukysymyksiä. Siksi on mielenkiintoista seurata, mitä Lieksan Facebook-rasismista seuraa. Kuka on vastuussa ja millä perusteilla?

Lieksan tapauksessa kiinnittää huomiota myös se, että Pohjois-Karjalan poliisi on näkyvästi pyrkinyt mustaamaan Lieksan mainetta ja esittänyt peiteltyjä uhkauksia lehdistön välityksellä. Maakunnan valtalehti Karjalaisen toimitus on osallistunut kampanjaan moralisoivilla lehtijutuilla ja kolumneilla.

Poliisin resurssipulasta puhuminen ei ole uskottavaa, jos aikaa ja energiaa riittää Facebook-jutun kaltaisten mitättömien asioiden tutkimiseen ja enimmäkseen harmittomien ihmisten vangitsemiseen vaarallisina viharikollisina.

Dagmar

2011-12-26T19:40:00.001+02:00

En ole yleensä pelännyt metsässä, mutta tämä aamupäivä teki poikkeuksen. Puista putoili kovassa tuulessa oksia ja kuuset natisivat uhkaavasti tuulenpuuskissa. Vanhat kuuset märässä ja savisessa metsämaassa eivät kestäneet Dagmar-myrskyä pystyssä.

Valokuvat on otettu kännykkäkameralla eivätkä valitettavasti pärjää tasoltaan Tapio Tuurin kuville Kyrönjoen maisemista.

Hyvää joulua 2011

2011-12-24T14:58:00.000+02:00

Vuoden 2011 joulublogin aloitan tarkastelemalla, miten ei-kristityt suhtautuvat joulun viettoon. Varmana suuren kristillisen juhlapyhän merkkinä voi pitää sitä, kun ateisti ja skeptikko Lauri Gröhn muistuttaa, mistä juhlassa oikeasti on kyse.

Lauri on useimpien ateistien ja skeptikkojen tavoin leppoisa ja huumorintajuinen ihminen, jonka maailmankuva ei iästä ja runsaasta tietomäärästä huolimatta ole päässyt urautumaan. Laurin mielestä kristinusko on mithralaisuuden jäljitelmä. Kiitos Lauri tästä tiedosta! Ilman sitä voisi olla vaikea tulla toimeen. Joulun kunniaksi toivotan Laurille onnea ja menestystä taistelussa ilmastodenialismia, pseudotieteitä, horoskooppeja, astrologiaa ja muuta hömppää vastaan.

Seuraavaksi siirrytään muslimeihin. Tässä eräs islamin asiantuntija varoittaa muslimeita joulun vaaroista. Hänen mukaansa on väärin toivottaa vääräuskoisille kristityille hyvää joulua. Muslimille oikea tapa on sanoa: ”Toivotan sinulle parasta.” Muslimille paras tarkoittaa tietysti islamia ja toivotukseen sisältyy toivomus, että vääräuskoinen palaisi ainoan oikean uskonnon pariin.

Joulu ei olisi mitään ilman joululauluja. Tässä laulussa kerrotaan muun muassa, miltä joulu näyttää kristinuskon alkuperäisillä syntysijoilla Bethlehemissä. Palestiinalaishallinnon hallitsemattoman raivon ministeri Tawil Fadiha esittää tunnetun joululaulun uusitulla sanoituksella.

Blogin kuvituksena oleva joulumaisema puolestaan saa minut melkein uskomaan ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen. En ole ennen nähnyt pajunkissoja jouluna. Hyvää joulua lukijoille ja muillekin!

Muhammadista ja Aishasta taas

2011-12-21T00:17:00.000+02:00

Itävallassa juuri päättynyt Elisabeth Sabaditsch-Wolffin oikeudenkäynti oli lopputulokseltaan liki identtinen taannoisen Jussi Halla-ahon oikeudenkäynnin kanssa. Oikeus katsoi Sabaditsch-Wolffin syyttömäksi kiihottamiseen kansanryhmää vastaan mutta syylliseksi uskonrauhan rikkomiseen tai itävaltalaisittain laillisesti tunnustetun uskonnon pyhinä pitämien asioiden halventamiseen.

Sabaditsch-Wolff oli tammikuusta 2008 alkaen pitänyt joukon luentoja islamin ideologiasta ja vaikutuksesta Euroopassa. Aluksi osallistujia oli kymmenkunta ja loppuvaiheessa 35. Lokakuussa 2009 kaksi itävaltalaisen news.at -lehden toimittajaa osallistui seminaariin ja kirjoitti aiheesta jutun. Vähän myöhemmin Sabaditsch-Wolff kutsuttiin Liittovaltion perustuslakia suojelevan ja terrorisminvastaisen viranomaisen kuultavaksi.

Helmikuussa 2011 alioikeus tuomitsi Sabaditsch-Wolffin syylliseksi uskonrauhan rikkomiseen ja tänään Itävallan korkein oikeus piti tuomion voimassa. Ennakkotapauksena oli aiempi Susanne Winterin tuomio samasta aiheesta.

Sananvapausrikoksen perustelut

Kuten aiemmassa sananvapauden puutetta käsitelevässä artikkelissani totesin, totuus ei ole nykyaikaisessa sananvapausrikosoikeudenkäynnissä mikään puolustus. On täysin turhaa todistella, että hadithien mukaan islamin profeetta Muhammad meni naimisiin 6-vuotiaan Aishan kanssa ja avioliitto saavutti täyttymyksensä, kun Aisha oli 9-vuotias.

Oikeus ei välitä totuudesta vaan siitä, oliko tarkoituksena halventaa islamia. Sabaditsch-Wolffin tapauksen perustelut kertovat tämän varsin hyvin:

”Naimisiinmeno kuusivuotiaan kanssa ja avioliiton täyttyminen, kun hän on yhdeksän vuotta, voi järkyttää joitakin ihmisiä. Tässä on kuitenkin villakoiran ydin. Syyllisyyden kannalta voimme todeta, että ilmaisu ”Muhammad ilmeisesti piti lapsista...” ei ole hyväksyttävä mielipide. Kyseessä on halventaminen, jota ei voi puolustella.”

Sabaditsch-Wolff oli luennollaan ilmaissut, että Muhammad ilmeisesti pitää lapsista. Lause oli oikeuskäsittelyssä irrotettu asiayhteydestään ja todettu halventavaksi. Tällä perusteella oikeus päätti tuomita Sabaditsch-Wolffin.

Totuus joskus loukkaa etenkin silloin, kun länsimainen vääräuskoinen puhuu islamista. Islamin profeetta Muhammadin elämän ja toiminnan tietyt kohdat ovat luonteeltaan sellaisia, että niistä ei kannata puhua tai kirjoittaa lainkaan, jos ei halua tulla tuomituksi. Miten ja miksi tällaiseen tilanteeseen on länsimaissa tultu, onkin jo sitten toinen tarina.

Tuomioiden seuraukset

Suomessakin on Hämeen-Anttilan suulla todettu tuomioistuimessa asti, että profeetta Muhammad on muslimeille pyhä. Samalla monet pitävät itsestään selvänä, että toisten pyhinä pitämiä asioita ei saa loukata.

1400 vuotta sitten elänyt uskonnollinen johtaja eli täysin toisenlaisessa maailmassa, kuin missä me nykyisin elämme. Muhammadin elinaikana hänen avioliittonsa Aishan kanssa ei ollut mikään suuri skandaali eivätkä islamilaiset lähteet tunnu tätä tekoa mitenkään erityisesti häpeävän. Aisha eli vielä pitkään profeetan kuoleman jälkeen, ja hän on merkittävä esikuva musliminaisille.

Ongelmalliseksi Muhammadin käytöksen tekee profeetan esikuvallinen luonne. Lapsiavioliitot ovat tavanomaisia islamilaisissa maissa ja muslimimaahanmuuttajat ovat tuoneet käytännön mukanaan länteen. Tämä on oikeasti ikävä ja järkyttävä asia eikä se, mitä tapahtui 1400 vuotta sitten.

Profeetan lapsivaimosta päästäänkin sitten sharia-lakiin, jota jopa Suomessa on yritetty tuoda osaksi kotimaista lainsäädäntöä Kimmo Sasin johdolla. Pelkistetysti voidaan sanoa, että sharia-lailla ei ole muita lähteitä kuin Koraani ja profeetta Muhammadin elämästä kertova perimätieto. Kaikki lait ja säädökset johdetaan näistä kahdesta tavalla tai toisella.

Tällainen lainsäädäntö soveltuu erittäin huonosti länsimaiseen yhteiskuntaan, joka lähtee siitä, että lait ovat ihmisten tekemiä ja niitä voi muuttaa. Ne eivät ole peräisin Allahilta kuten sharia.

Yllä mainitut asiat osoittavat selkeästi, että Muhammadin avioliitto kuusivuotiaan Aishan kanssa ei ole yhteiskunnallisesti merkityksetön asia. Sen sijaan, että tuomioistuimet tuomitsevat länsimaisia ”islamofobeja” islamin pyhinä pitämien asioiden pilkkaamisesta, muslimimaahanmuuttajille tulisi tehdä selväksi, että lännessä sharia-lailla ei ole eikä pidä olla minkäänlaista asemaa. Profeetan antama esimerkki ei anna aikuiselle ihmiselle oikeutta mennä naimisiin esipuberteetti-ikäisen tytön kanssa. Maailmasta löytyy tarpeeksi islamilaisia maita, joihin voi muuttaa, jos haluaa elää sharia-lain mukaisesti.

Suvaitsevaisuuden ja monikulttuurisuuden nimiin vannova ei kuitenkaan voi asettaa länsimaista kulttuuria islamilaista ylemmälle tasolle ja sanoa, että sharia-laki ei sovellu länsimaiseen yhteiskuntaan. Siksi totuudenpuhujat pitää mieluummin vaientaa ja pakottaa ihmiset suvaitsemaan islamin kaikkein vastenmielisimpiä piirteitä tai vähintäänkin selittämään niitä parhain päin.

Nähdyn kaltaiset tuomiot herättävät varmasti vastareaktioita. Ihmisten oikeustajua loukkaa se, että islamia kohdellaan silkkihansikkain samalla, kun kristinuskoa saa vapaasti halventaa. Samalla tavalla postmoderniin oikeudenkäyttöön tottumattomalle voi olla vaikea ymmärtää, miksi totuuden puhumisesta rangaistaan ja miksi radikaalit islamistit saavat vapaasti levitellä vihapuheitaan.

Brittiläinen kommentaattori Douglas Murray kertoi Kööpenhaminassa pitämässään puheessa oman käsityksensä English Defence League -järjestön synnystä. Hänen mukaansa järjestöä tuskin olisi olemassa, jos radikaalit islamistit Anjem Choudaryn johdolla eivät olisi häirinneet Lutonissa järjestettyä sotilasparaatia. Viranomaisten pyrkimys suojella islamistien mielenosoitusta ja heidän sananvapauttaan herätti närää ihmisissä, jotka olivat tulleet seuraamaan brittisotilaiden marssia kaupungin läpi.

Murray käytti myös esimerkkinä Geert Wildersin Fitna-elokuvaa, jonka sisältö koostui lähes pelkästään radikaalien islamistien julkisista esiintymisistä. Fitnassa pahana ei pidetty islamistien puheita sinänsä vaan sitä, että Wilders esitti näitä puheita elokuvassaan ja näin ”lietsoi vihaa”.Asiat on siis käännetty päälaelleen. Islamistin vihaa tursuavat puheet eivät ole ongelma vaan se, että valkoihoinen länsimaalainen siteeraa niitä.

Samalla tavalla islamin profeetta Muhammadin ja Aishan välisen avioliiton antama moraalinen esimerkki ja sen vaikutukset tänä päivänä eivät ole ongelma sinänsä vaan se, jos valkoihoinen länsimaalainen sanoo, että 54-vuotiaan miehen ja 9-vuotiaan tytön välinen sukupuolisuhde on itse asiassa pedofiliaa.

Perussuomalaiset valtamedian tähtäimessä

2011-12-18T20:15:00.000+02:00

Vajaa viikko sitten mediassa väitettiin vakavalla naamalla, että Perussuomalaiset saivat jytkyyn vetoapua medialta. Uutisessa viitattiin Turun yliopistossa tehtyyn tutkimukseen, jossa kartoitettiin vaaliajan mediaa. Erityisesti se, että Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini päästettiin tv-väittelyyn kolmen suuren puolueen kanssa, katsottiin merkittäväksi vetoavuksi.

Lisäksi mainitaan seuraavaa:

” Myös lehdissä korostuivat perussuomalaisten nousuun liittyvät jutut. Puolueen kannatuksen kasvu, nousun syiden pohdinta ja puolueen poliittiset linjaukset kuuluivat eniten kirjoitettujen aiheiden joukkoon.”

Jos jokin puolue kasvattaa gallupeissa merkittävästi kannatustaan edellisiin vaaleihin verrattuna, kyseessä on uutinen. Vai onko media unohtanut tärkeimmän tehtävänsä uutisten levittäjänä? Perussuomalaiset nousi mielipidetutkimuksissa raketin lailla ja puolue saavutti Suomen historian suurimman vaalivoiton, jos sitä mitataan kannatusprosentin nousun perusteella.

Lisäksi uutisessa ei lainkaan kuvattu tapaa, jolla tiedotusvälineet kohtelivat Perussuomalaisia. Olisi valehtelua väittää, että tiedotusvälineet olisivat ennen vaaleja suhtautuneet Perussuomalaisten nousuun myönteisesti.

Vaalien alla Taloustutkimus mittasi Perussuomalaisille aiempaa alhaisemman 15,4 prosentin kannatuksen. Tämä johti spekulointeihin Taloustutkimuksen puolueettomuudesta tai lähinnä sen puutteesta. Yhtiön omistaja nimittäin on Kokoomuksen kansanedustaja Eero Lehti.

Perussuomalaisten gallup-kannatusta säädettiin ns. korjauskertoimilla, joiden avulla pyrittiin arvioimaan Perussuomalaisten kannattajien äänestystodennäköisyyttä. Korjauskertoimista ja Taloustutkimuksen epämääräisistä gallupeista huolimatta jytky realisoitui 19 prosentin kannatuksena.

Vaalien jälkeen

Vaalien jälkeen tiedotusvälineet kävivät kiinni Perussuomalaisten kokemattomiin kansanedustajiin ja onnistuivatkin luomaan useita skandaaleja. Jossakin vaiheessa suomalaismedian edustajat tajusivat, että he eivät osaa selittää Perussuomalaisia kunnolla. Apua tähän ongelmaan haettiin naapurimaa Ruotsista ja rasisminvastaisesta Expo-sanomalehdestä.

Turun Sanomissa Tuomas Muraja osoitti ymmärtävänsä ongelman luonteen. Artikkelissaan ”Suomen Sisun fasistisuutta ei tuotu esiin vaalikampanjan aikana” Muraja valittelee:

” Yksi tärkeimmistä tiedotusvälineiden tarjoamista vetoavuista oli kuitenkin se, ettei perussuomalaisten sisällä vaikuttavan Suomen Sisu -järjestön periaateohjelman fasistisuutta ja Nuivan vaalimanifestin rasistisuutta kunnolla ja asiantuntevasti käsitelty mediassa.”

Päällisin puolin tuo vaikuttaa itsekritiikiltä mutta tuskin todellisuudessa on sitä. Ennemminkin media etsii itselleen oikeutusta jatkaa Perussuomalaisten mustamaalausta ja tarvitsee siihen uusia keinoja. Rasisti-, fasisti- ja natsikortit tahtovat kulua käytössä ja menettää sitä myötä uskottavuutensa. Kannattaa myös huomata tapa, jolla Muraja puhuu vetoavusta. Media mielellään näkee itsensä kuninkaantekijänä, vaikka valtamedian roolia Perussuomalaisten nousussa voi pitää vähäisenä.

Vetoapua Ruotsista

Expon Daniel Poohl tosin yrittää pitkittää rasisti- ja fasistikorttien käyttöikää tarjomalla median käyttöön omaa asiantuntemustaan:

”Ruotsalaislehti Expon päätoimittaja Daniel Poohl osoitti muutama päivä sitten, että Suomen Sisun periaateohjelma on toimitettu versio Suomen, Saksan ja Italian 1930–40-luvun fasistipuolueiden ohjelmista ja Nuiva vaalimanifesti kehittelee rasismia.”

Voiko mustamaalaus olla vähemmän omaperäistä kuin yllä olevassa sitaatissa?

Muraja osoittaa tietojensa ja ymmärryksensä vähäisyyden viimeistään seuraavassa kappaleessa:

” Suomalaisesta keskustelusta puuttuu fasismin ja rasismin tuntemus, mikä on mahdollistanut Soinin ja Suomen Sisun liiton olemassaolon.”

”Suomessa moni kuvittelee, ettei 1930-luku voisi tapahtua uudestaan, mutta esimerkiksi näin tapahtui Etelä-Amerikassa koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan aina siihen asti, kunnes demokratia hiljalleen alkoi vakiintua. Demokratia voi sortua hyvin helposti.”

Muraja ei ilmeisesti ole koskaan törmännyt suureen rasismiasiantuntijaan Vesa Puuroseen, jolla ei ole ilmennyt vaikeuksia saada omia näkemyksiään sanomalehtien sivuille. Vaihtoehtoisesti Muraja ei pidä Puurosta tarpeeksi kovan luokan rasismintuntijana.

30-luvun Eurooppa ja Etelä-Amerikan sotilashallitukset kylmän sodan aikana eivät ole keskenään vertailukelpoisia. Yhden syyn demokratian vakiintumiselle Muraja jättää mainitsematta. Kylmän sodan päättymisen ja Neuvostoliiton hajoamisen myötä kommunismin uhka poistui eikä Yhdysvalloilla enää ollut syytä tukea diktatuureja Latinalaisessa Amerikassa.

Joskus sokea kana löytää jyvän. Näin kävi Murajallekin:

” Yksi syy siihen, miksi Suomessa media ei saa todettua Suomen Sisun fasistista luonnetta on historiantuntemuksen puutteen lisäksi se, että Neuvostoliitto ja sen liittolaiset, kuten suomalaiset taistolaiset, käyttivät fasismin käsitettä väärin kuvaamaan yleisesti oikeistoa.”

Muraja olisi kuitenkin voinut kysyä, miksi kommunistit käyttivät sanaa fasismi eikä kansallissosialismi. Tapio Tuuri vastaa kirjoituksessaan tähän:

” Miksi neukut nostivat fasismin propagandasodassa suureksi vihollisekseen? No tietenkin siksi, että natsit olivat melkein yksi yhteen neukkuideologian kanssa. Sitä ei sopinut paljastaa.”

Samalla tavalla Expo-järjestö vaikenee Ruotsin äärivasemmistolaisen AFA-järjestön harjoittamasta väkivallasta ja poliittisesta terrorista.

Persuvastaista propagandaa

Valtamedialta onkin odotettavissa lisää persuvastaista propagandaa höystettynä sopivilla rasisti-, fasisti-, natsi- tai impivaararinnastuksilla. Viimeisin trendi valtamediassa on julkaista sopivasti Perussuomalaisten teemoja mitätöiviä tarkoitushakuisia mielipidekyselyjä. Esimerkiksi Iltalehden äskettäisen gallupin perusteella suomalaisten enemmistö kannattaa euroa.

Varsinaiset pohjat vetää kuitenkin Helsingin Sanomat pääkirjoitussivullaan, jossa lehti ennustaa Perussuomalaisten suosion heikkenemistä. Muinoin laatulehtenä pidetty HS valehtelee lukijoilleen häpeämättä:

” Kysely näyttää kannatuksen hienoista laskua myös Sdp:lle, mutta vielä ei voi puhua trendistä – kuten perussuomalaisilla – vaan notkahduksesta.”

Näin lehti selittää SDP:n vaaleista toiseen jatkunutta kannatuksen laskua.

On epäselvää, miten valtamedian ”vetoapu” todellisuudessa vaikuttaa Perussuomalaisten kannatukseen. Valtamedian uskottavuutta kömpelö ja läpinäkyvä propaganda ei ainakaan paranna.

Hirvisaarelle kuonoon

2011-12-12T23:16:00.000+02:00

Kouvolan hovioikeus kumosi Päijät-Hämeen käräjäoikeuden päätöksen ja tuomitsi kansanedustaja James Hirvisaarelle sakkoja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Uusi Suomi referoi tuomion perusteluja seuraavasti:

”Hirvisaari toteaa kirjoituksessaan hillittömän muslimimaahanmuuton mukana tulevan muun muassa huumeita, ryöstelyä, raiskausrikoksia, pedofiliaa ja lopulta jopa terrorismia. Teksti on yleistävä ja syrjivä, koska se kohdistuu yleisesti kaikkiin muslimeihin rajoittumatta vain ääriaineksiin, ja siinä kuvataan kokonaiseen kansanryhmään kuuluvat ihmiset rikollisina ja muihin nähden ala-arvoisina.”

Hovioikeuden perustelut eivät kaikilta osin kestä lähempää tarkastelua. Hirvisaari ei kirjoituksessaan sano, että tämä koskee kaikkia muslimeja vaan puhuu lähinnä muslimien maahanmuuton seurauksista. Toisaalta hänen kirjoituksestaan puuttuu myös poliittiseen korrektiuteen kuuluva ”Vapaudu vankilasta” -kortti, eli hän ei sano, että valtaosa muslimeista on kunnon väkeä tai että islam on monimuotoinen uskonto.

Kaikki Hirvisaaren luettelemat ilmiöt liittyvät kuitenkin tavalla tai toisella ”hillittömään muslimimaahanmuuttoon” lukuun ottamatta kivityksiä ja ruoskimisrangaistuksia, joita käytetään lähinnä kaikkein vanhoillisimmissa islamilaisissa maissa kuten Iranissa ja Saudi-Arabiassa. Esimerkkejä Hirvisaaren mainitsemista ilmiöistä ei tarvitse etsiä kissojen ja koirien kanssa, vaan niitä löytyy Pohjoismaista ja jopa Suomesta.

Hirvisaaren kohdalla totuus ei kuitenkaan ole mikään puolustus. Hovioikeus tulkitsi Hirvisaaren pyrkivän aiheuttamaan halveksuntaa muslimeja kohtaan ”yleistävällä” lausunnollaan. On täysin yhdentekevää, pitääkö Hirvisaaren lausunto olennaisilta osiltaan paikkansa vai ei.

Poliittisen korrektiuden sääntöjen mukaan on myös kiellettyä sanoa, että tietyn kansanryhmän laajamittainen maahanmuutto on haitallista, koska tällöin on kyseessä syrjivä kielenkäyttö eli vihapuhe. Sillä, että väite todennäköisesti pitää paikkansa, ei ole merkitystä.

Hovioikeuden perusteluissa esiintyy myös sana ”rajoittumatta ääriaineksiin”. Ilmiöillä, jotka Hirvisaari liittää ”hillittömään muslimimaahanmuuttoon”, ei välttämättä ole mitään tekemistä uskonnollisuuden tai sen ääri-ilmiöiden kanssa. Esimerkiksi musliminuorten katujengeissä tuskin keskitytään hartauden harjoittamiseen. Tästä huolimatta katujengien jäsenet usein identifioivat itsensä muslimeiksi ja pitävät vääräuskoista kantaväestöä lähtökohtaisesti itseään alempiarvoisena. Kantaväestöön kuuluvat naiset taas ovat huoria ja heimosoturille vapaata riistaa. Tanskalainen psykologi Nicolai Sennels on haastatellut vankilassa tuomiotaan kärsiviä muslimeja ja kuvannut heidän arvo- ja asennemaailmaansa kirjassaan Among Criminal Muslims.

Hirvisaari oli siis enemmän oikeassa kuin oman erikoisalansa ulkopuolella asiantuntijaa esittänyt Kouvolan hovioikeus, jonka mielestä ainoa lainmukainen tapa kuvata muslimimaahanmuuttajien aiheuttamia ongelmia on liittää ne johonkin radikaaliin ideologiaan.

On kiistämätön tosiasia, että tiettyjä ilmiöitä kuten naisten sukupuolielinten silpomista tai tyttöihin kohdistuvaa kunniaväkivaltaa ei esiintyisi laajassa mittakaavassa ilman islamilaisista maista Suomeen kohdistuvaa maahanmuuttoa. On täysin merkityksetöntä, johtuuko tämä islamista, onko kyseessä heimokulttuuriin liittyvä piirre tai harrastavatko myös joidenkin muiden uskontojen edustajat vastaavaa. Mutta jos olet kantaväestöön kuuluva mies ja erehdyt liittämään sukuelinten silpomisen ja kunniaväkivallan maahanmuuttoon islamilaisista maista, olet vihapuhetta suoltava islamofobi ja voit joutua tuomiolle puheistasi.

Breivikistä uhri

2011-12-07T00:28:00.000+02:00

En kirjoita tämän vuoden itsenäisyyspäivästä tässä kirjoituksessa vaan kehotan lukemaan Kumitontun, Yrjön ja Tapio Tuurin tervehdykset. Sen sijaan puutun yhä ajankohtaiseen Anders Breivikiin ja tämän oikeudenkäyntiin, joka jatkuu siitä huolimatta, että syytetty todettiin mieleltään sairaaksi.

Asianajaja Geir Lippestadin show

Breivik valitsi asianajajakseen Geir Lippestad -nimisen henkilön, joka on mm. aktiivinen Norjan Työväenpuolueen jäsen ja sen Nordstrandin paikallisosaston varapuheenjohtaja. Breivik mahdollisesti valitsi tämän talousrikollisuuteen erikoistuneen asianajajan, koska tämä oli aiemmin puolustanut oikeudessa Benjamin Hermansenin rasistista murhaajaa.

Lippestad päätti jostain syystä kutsua oikeudenkäyntiin todistajaksi norjalaisen document.no -sivuston ylläpitäjän Hans Rustadin ja Breivikin manifestissaan siteeraaman bloggari Fjordmanin eli oikealta nimeltään Peder Nøstvold Jensenin. Lippestad kertoi Dagbladet-sanomalehdelle:

”Meillä on tietysti sananvapaus mutta niiden, jotka levittämällä väärää tietoa luovat vaarallisia tilanteita, pitää ottaa vastuu. Käytämme paljon aikaa tämän vastuun esittämiseen oikeudenkäynnissä.”

Oikeuspsykiatrien johtopäätös oikeuttaa Lippestadin ottamaan Breivikin radikalisoitumisesta vastuussa olevat henkilöt mukaan oikeudenkäyntiin. Hän perustelee asian seuraavasti:

”On helppoa levitellä käsiään ja todeta, että minulla ei ollut aavistustakaan, että joku toimisi kuten Anders Behring Breivik. Olet vastuussa, kun ilmaiset itseäsi äärimmäisillä tavoilla.”

Dagbladetin artikkelin otsikossa Lippestad syyttää suoraan verkkokirjoittelijoita:

”Verkkokirjoittajat ovat vastuussa terrorista.”

Lippestad yrittää oikeudenkäynnissä näyttää, miten Breivikiin on vaikutettu. Nettikirjoittajat saavat selittää, mitä he ovat kirjoittaneet ja miksi. Lyhyesti sanottuna Lippestad yrittää tehdä Breivikistä pahojen islamofobisten kirjoittajien uhrin.

On kuitenkin epäselvää, ymmärtääkö asianajaja oikeasti, mihin hän on ryhtymässä. Itseluottamuksesta hänellä ei ainakaan ole puutetta, koska hän noin vain kuittaa Rustadin ja Jensenin kirjoitukset ”vääränä tietona”. Jos kerran Breivikin terroritekoon inspiroineet kirjoittajat saadaan kutsua oikeuteen, miksi Norjan monikulttuuripolitiikasta vastuussa olevia poliitikkoja ei vastaavasti voitaisi kutsua selittämään politiikkansa perusteita?

Hans Rustad on ilmoittanut, että hän kommentoi asiaa sitten, kun Lippestad ottaa häneen yhteyttä. Peder Jensen ei ole kommentoinut asiaa lainkaan.

Myrkyttynyt ilmapiiri

Anders Breivik onnistui ainakin yhdessä tavoitteessaan eli myrkyttämään Norjan poliittisen ilmapiirin. Norjan Edistyspuolueen kansanedustaja Christian Tybring-Gjedde on saanut tappouhkauksia, jotka poliisi ottaa vakavasti. Hänen perhettään on kehotettu välttämään julkisia kulkuvälineitä, ostoskeskuksia ja ylipäänsä suuria väkijoukkoja.

Tybring-Gjedde kirjoitti elokuussa 2010 Aftenposteniin mielipidekirjoituksen ”Tarina Disneylandista”, jossa hän arvosteli voimakkaasti Norjassa harjoitettua monikulttuuripolitiikkaa ja asetti kyseenalaiseksi hallitsevan Työväenpuolueen oikeuden muuttaa norjalainen yhteiskunta monikulttuuriseksi. Hän myös arveli, että monikulttuurikokeilu rikkoo norjalaisen yhteiskunnan.

Kirjoituksessa esitetyt mielipiteet eivät sinänsä ole mitenkään poikeuksellisia, vaikka ne herättivätkin arvostelua julkaisuajankohtanaan. Samanlaisia kirjoituksia esiintyy kaikissa länsimaissa, joihin kohdistuu voimakasta maahanmuuttoa kolmannesta maailmasta. 22.7.2011 jälkeen moiset mielipiteet muuttuivat kuitenkin anteeksiantamattomiksi rikoksiksi.

Luonnollisesti kilpailevien puolueiden poliitikot ovat luonnehtineet Tybring-Gjedden lausuntoja natsihenkisiksi. Täten hän saa myös syyttää itseään tappouhkauksista, kuten konservatiivipoliitikko Per Kristian Foss antoi epäsuorasti ymmärtää NRK:n haastattelussa.

Kansanmurha ja sen perintö

2011-12-06T00:41:00.001+02:00

Kun luin Serafim Seppälän kirjan Armenian kansanmurhan perintö, mieleeni palautui vanhoja asioita, jotka luulin jo unohtaneeni.

En tiennyt Osmani-imperiumin toteuttamasta kansanmurhasta mitään ennen 1980- ja 1990-lukujen vaihdetta. Silloisessa internetin esiasteessa eli Usenetin uutisryhmissä turkkilainen ”robopostaaja”, joka kutsui itseään nimellä Hasan B. Mutlu (ja myöhemmin Serdar Argic) yritti väittää, että itse asiassa armenialaiset murhasivat turkkilaisia ja kurdeja 1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenten aikana, vaikka todellisuudessa asia oli täsmälleen päin vastoin.

Internetin historian ensimmäinen spämmääjä

Hasan B. Mutlua voidaan hyvällä syyllä pitää internetin historian ensimmäisenä spämmääjänä. Kun Mutlun nimissä toimiva skripti skannasi uutisryhmistä sanoja ”Turkey” ja ”Armenia”, nykymuotoista internetiä ei vielä ollut. Monet uutisryhmien lukijat joutuivat Mutlu/Argicin ansiosta opettelemaan, miten käyttää kill-filea eli tapaa, jolla voi poistaa epätoivotun sisällön uutisryhmistä automaattisesti.

Oikeastaan Seppälän kirjan suurin puute on se, että siinä ei mainita sanallakaan Hasan B. Mutlua tai Serdar Argicia, koska nämä kaksi skriptiä kuvaavat parhaiten virallisen Turkin tapaa suhtautua armenialaisten kansanmurhaan. Mutlu ja Argic edustivat kansanmurhan kieltämisen äärimuotoa, jossa armenialaisia itseään syytettiin turkkilaisten ja kurdien kansanmurhasta.

Toki Seppälän kirjassa viitataan useasti turkkilaisten suurelta osin onnistuneisiin pyrkimyksiin hallita kansanmurhasta käytävää keskustelua kieltämällä tapahtunut tai vääristelemällä sen todellista luonnetta.

Mutlua ja Argicia on kiittäminen siitä, että itse tutustuin armenialaisten kansanmurhaan ja sen historiaan. Tuskin olisin ilman näitä tietokoneohjelmia edes lainannut Seppälän kirjaa. Usenetin etsivät lopulta paljastivat, että Mutlun takana oli aikanaan turkkilainen tietojenkäsittelyn opiskelija Ahmet Cosar.

Kansanmurhan perintö

Seppälän kirjassa käsitellään kansanmurhasta selvinneiden kohtaloa ja tapaa käsitellä tapahtunutta hirmutekoa ympäristössä, jossa kansanmurhaan suhtaudutaan välinpitämättömästi (länsimaat) tai se kielletään kokonaan (Turkki). Diasporassa elävät armenialaiset ovat joutuneet kestämään sekä länsimaiden välinpitämättömyyden, turkkilaisten kieltämisen että oman kulttuurillisen identiteettinsä katoamisen.

Siinä missä juutalaisten holokausti on ollut kansainvälisesti tunnustettu historiallinen tragedia, armenialaiset ovat saaneet kantaa oman kansanmurhansa taakkaa enimmäkseen yksin. Turkki on onnistunut pitämään kansanmurhan poissa kansainvälisestä politiikasta, koska se oli kylmän sodan aikana Yhdysvaltojen tärkeä liittolainen. Turkin diplomaattinen vaikutusvalta esti myös armenialaisten sankaritekojen kuvaukset elokuvissa.

Musa Daghin 40 päivää oli Itävallan juutalaisen Franz Werfelin tositapahtumiin perustuva kirja, jossa kerrottiin armenialaisyhteisön puolustautumisesta ja selviytymisestä turkkilaisten kynsistä vapauteen.

Turkkilaiset onnistuivat kuitenkin 1930-luvulla estämään MGM-studioita tuottamasta elokuvaa Musa Daghin päivistä. Lopulta itsenäisesti tuotettu (heikkotasoinen) elokuva aiheesta julkaistiin vuonna 1982. Myöhemmät tuotannot antavat vielä odottaa itseään, vaikka itse tarinassa olisi ainesta uusintoihin.

Seppälän kirjassa kuvataan erinomaisesti, miten armenialaispakolaisten ensimmäinen, toinen ja kolmas sukupolvi ovat käsitelleet kansanmurhan perintöä taiteessa ja kulttuurissa. Seppälä kertoo erinomaisesti sen, mitä pelkkä kansanmurhan historia ei kerro eli selviytyjien tarinan. Seppälä jättää tietoisesti vähemmälle huomiolle kansanmurhan historiallisen taustan eli sen, miksi nuorturkkilaiset järjestivät armenialaisten etnisen puhdistuksen vuonna 1915.

Kansanmurha liittyy olennaisesti Osmanien valtakunnan rappioon ja vetäytymiseen Balkanilta. Jo vuosien 1894 ja 1896 välisenä sulttaani Abdul Hamid II:n hallituskaudella turkkilaiset surmasivat 100 000 – 300 000 armenialaista.

Nuorturkkilaisten vallankaappaus vuonna 1908 itse asiassa nosti aiemmin toisen luokan dhimmin asemassa eläneiden armenialaisten toiveita tasa-arvoisesta kohtelusta. Ensimmäinen maailmansota ja siihen liittynyt Turkin asema osana keskusvaltoja kuitenkin johtivat armenialaisten etniseen puhdistukseen, kun Turkin hallitus halusi kohdistaa koston Balkanin aluemenetyksistä Osmanien valtakuntaan jääneisiin kristittyihin kansanryhmiin.

Ruohonjuuritasolla oikeutus löytyi islamilaisesta jihad-opista, jonka mukaan dhimmin kapina islamilaista osmanihallintoa vastaan tarjosi oikeutuksen uskonnolliselle vainolle. Armeliaisuuden osoituksena armenialaisille tarjottiin mahdollisuutta kääntyä islamiin. Tähän mahdollisuuten tarttui kuitenkin vain muutama prosentti armenialaisista.

Seppälän kirjasta käy ilmi äärimmäinen julmuus, jolla kansanmurhaa toteutettiin käytännössä. Seppälä ei kuitenkaan sorru kansanmurhan toteuttajien demonisointiin vaan pyrkii analysoimaan sekä tekijöiden motiiveja että henkensä säilyttäneiden syyllisyyttä selviytymisestään. Kansanmurha onnistui tavoitteessaan eli nykyinen Itä-Turkki puhdistettiin täysin armenialaisista. Armenialaiset puolestaan menettivät Länsi-Armenian. Menetystä pahentaa tapa, jolla turkkilaiset ovat vuosikymmenen aikana kohdelleet armenialaisten kulttuuriperintoä. Ikivanhoja luostareita on käytetty armeijan ampumaharjoitusten maaleina.

Länsi-Armenia lakkasi olemasta ja siitä on enää olemassa Virtual Anin kaltaiset internet-sivustot. Moni diaspora-armenialainen on joutunut pettymään, kun hän on palannut Itä-Turkkiin ja havainnut, että vanha Länsi-Armenia on lakannut olemasta ja tilalla asuu vain turkkilaisia ja kurdeja.

Itsenäisestä Armeniasta (Itä-Armenia) ei ole armenialaisille tullut samanlaista muuttokohdetta kuin Israelista juutalaisille. Diaspora-armenialaisille entisen Neuvosto-Armenian köyhyys, korruptio ja kultuurillinen erilaisuus ei tarjoa samaistumiskohdetta.

Edit: Täällä voitte kuunnella System of a Down -yhtyeen armenialaistaustaista laulusolistia Serj Tankiania, joka on ehkä eniten tehnyt kansanmurhaa tunnetuksi nuoremman sukupolven keskuudessa.

Pahuudesta ja mielisairaudesta

2011-12-01T00:09:00.000+02:00

Norjassa joukkomurhaaja Anders Breivik todettiin äskettäin syyntakeettomaksi. HS:n uutisen mukaan:

”Raportin mukaan Breivikille on pitkän ajan kuluessa kehittynyt paranoidinen skitsofrenia. Hänellä on monentyyppisiä harhakuvitelmia, ja hän elää omassa maailmassaan.”

”Hän muun muassa kuvittelee, että hänet on valittu päättämään siitä, kenellä on oikeus elää ja kuolla. Hän on kuvaillut itseään "täydellisimmäksi ritariksi sitten toisen maailmansodan", ja hän uskoo kehittelemänsä organisaation valtaavan Euroopan.”

Itse uskon, että Breivikillä on epärealistiset käsitykset omasta kaikkivoipaisuudestaan mutta hänen tekonsa systemaattisuus ja kylmäverisyys eivät puolla mielisairautta selityksenä. Todennäköisemmin Norjan viranomaiset haluavat varmistaa, että Breivik viettää loppuelämänsä suljetulla osastolla lääketokkurassa eikä kukaan enää kuule hänestä mitään. Pohjoismaissa elinkautinen ei oikeasti ole sellainen, joten vankeuteen tuomittuna hän voisi vielä joskus vapautua. Toisaalta Norjasta tuskin löytyy psykiatria, joka uskaltaisi joskus päästää Breivikin pois suljetulta osastolta.

Olen myös samaa mieltä Ruukinmatruunan kanssa seuraavasta:

”Hän selittää tekojensa motiivit manifestissaan, eikä se ole mielisairaan, harhaisen eikä psykoottisen ihmisen tekstiä - vaan se edustaa määrätietoista pahuutta.”

Nyky-yhteiskunnassa pahuus selitetään pois. Se johtuu ankeasta lapsuudesta, syrjinnästä tai milloin mistäkin. Pahuuteen syyllistynyt ei ole vastuussa teoistaan, vaan hän on aina jollakin tavalla uhri tai kuten Breivikin tapauksessa mieleltään sairas.

Lisää pahuutta

Eräs lukija otti sähköpostitse yhteyttä ja kertoi Suomessa 90-luvulla tapahtuneesta väkivaltarikoksesta ja sen tekijästä Abdigadir Osman Husseinista. Vuonna 1993 tämä Somaliassa syntynyt mies raiskasi puukolla uhaten 13-vuotiaan tytön Tampereella. Hänet tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankeuteen. Kaksi kuukautta vapautumisensa jälkeen hän murhasi 15-vuotiaan tamperelaistytön silpoen tätä veitsellä.

Tässä vaiheessa hän sai jo elinkautisen tuomion. Vuonna 2005 hänet kuitenkin päästettiin lyhyelle vartioimattomalle lomalle, jonka aikana hän käytti seksuaalisesti hyväkseen 4-vuotiasta tyttöä.

Tästä tapauksesta näkee, miten väkivaltarikoksesta tuomittu syyllistyy vapautumisensa jälkeen uusiin rikoksiin. Tästä huolimatta hänet päästetään vartioimattomalle lomalle, jonka aikana hän taas syyllistyy rikokseen. Lisäksi ulkomaalainen väkivaltarikollinen saa tuomioista huolimatta jäädä maahan eikä häntä karkoteta.

En olisi kirjoittanut Abdigadir Osman Husseinista mitään, mutta hän tuli mieleen, kun luin äskettäin Tanskassa sattuneesta 10-vuotiaan tytön raiskauksesta. Siellä 16-vuotias somalinuorukainen oli kaapannut mukaansa kaksi pientä tyttöä ja raiskannut toisen väkivaltaisesti tavalla, jota en tässä lähde yksityiskohtaisesti kuvailemaan. Toinen tytöistä pääsi pakenemaan.

Raiskauksesta epäilty 16-vuotias oli vieraillut entisessä kotimaassaan muutama kuukausi ennen tapahtunutta. Aiemmin iloinen ja jalkapallosta pitänyt nuori mies oli vakavoitunut matkan aikana ja ilmeisesti omaksunut militantteja aatteita.

Keski-Jyllantilaisen Herningin kaupungin lähellä olevassa Gullestrupin lähiössä tapahtunut väkivallanteko oli siinä määrin raaka, että se herätti paikallisessa asujaimistossa halun rangaista tekijää. Paikallinen poliisi joutui lisäämään partiointia estääkseen mahdollisen vigilantismin.

Poliisitarkastaja Michael Kjeldgaard kertoi Ekstrabladet-sanomalehdelle:

”Totta kai olemme varuillamme epäillyn perheeseen kohdistuvien kostotoimien varalta. Siksi olemme lisänneet partiointia alueella. Samanaikaisesti kehotan ihmisiä kunnioittamaan poliisin ja oikeusjärjestelmän työtä.”

Entä jos oikeusjärjestelmä ei ansaitse kunnioitusta, koska se päästää väkivaltarikolliset liian vähällä? Vaikka ihmiset yleensä luottavat viranomaisiin ja oikeuslaitokseen, jossakin vaiheessa mitta voi täyttyä ja tuomioiden lepsuus johtaa vastareaktioon.

Voi myös kysyä, ovatko Abdigadir Osman Hussein ja Gullestrupin raiskaaja mieleltään sairaita. Edellinen väitti oikeudenkäynnissä olleensa murhan hetkellä täyttä ymmärrystä vailla, mutta oikeus ei uskonut häntä. Jälkimmäisen mielentilatutkimuksen tuloksia ei vielä tiedetä. Entä ovatko he uhreja? Jos ovat, niin kenen tai minkä? Rasisminko?

Kun utopiat kaatuvat

2011-11-24T00:08:00.001+02:00

EU-projektin epäonnistuminen ottaa koville, jos on aiempina vuosina ajanut kritiikittömästi Suomen asemaa ”EU-ytimessä” ja tukenut Suomen Eurooppa-politiikkaa. Näin kävi kesällä Helsingin Sanomien veteraanitoimittaja Olli Kiviselle, joka syytti ongelmista Playstation-sukupolvea.

Virkkusta ahdistaa

Saman lehden entinen päätoimittaja Janne Virkkunen taas vaatii tulevaa presidenttiä puuttumaan Suomen ahdistavaan ilmapiiriin:

”Minua ahdistaa. Yhteiskuntamme ilmapiiri on tällä hetkellä sellainen, että suvaitsemattomuus vain nousee nousemistaan.”

Tällä Virkkunen viittaa suvaitsevaisuutta puolustavista kirjoituksista saamaansa lukijapalautteeseen. Todellinen syy taitaa kuitenkin olla se, että median valta ohjailla ihmisten mielipiteitä haluamaansa suuntaan on vähentynyt. Yhä useammat näkevät valheellisen suvaitsevaisuus- ja monikulttuuriretoriikan lävitse ja huomaavat, että keisarilla ei ole vaatteita.

Työperäisenä markkinoitu maahanmuutto onkin osoittautunut sosiaaliturvaperusteiseksi. Jäljelle jää vain ylhäältä pakotettu suvaitseminen, josta kieltäytyneitä nimitellään lehtien palstoille rasisteiksi.

Virkkunen löytää syyn suvaitsemattomuuden kasvulle. Se on globalisaatio:

”Ihmisiä ahdistaa globalisaatio. Vaikka Suomi hyötyy siitä, varsinkin teollisuudesta lähtee jonkin verran työpaikkoja. Epävarmuus tulevasta sekä krooninen velkakriisi saavat ihmiset hakemaan syntipukkia. Se näkyy sitten johonkin ihmisryhmään kohdistuvana inhona ”

Virkkusen johtopäätösten perusteella ei voi enää ihmetellä, miksi Helsingin Sanomien levikki on ollut viime vuodet vapaassa pudotuksessa. Lehti on ohentunut niin fyysisesti kuin sisällöltään.

Globalisaatio

Globalisaatio on suvaitsevaisuuden tavoin tyhjä iskusana, jota hokemalla osoitetaan oma edistyksellisyys ja kansainvälisyys. Globalisaatio nimittäin tarkoittaa käytännössä demokratian rapautumista, kun valta siirtyy ylikansalliselle tasolle. Siellä päätöksentekijät toimivat ilman vastuuta äänestäjilleen, ja vastuusta luistetaan, kun sanotaan, että päätökset tehtiin yhdessä kollegoiden kesken.

Virkkunen ei kerro, että teollisuuden lähteminen ja velkakriisi eivät ole pelkästään taivaasta tippuneita ilmiöitä vaan seurausta huonoista poliittisista päätöksistä, joita Helsingin Sanomat Virkkusen päätoimittajakaudella ei analysoinut eikä asettanut kyseenalaiseksi. Liittyminen yhteisvaluuttaan oli yksi tällainen päätös.

Toinen poliittinen päätös, joka tietysti tehtiin ”yhdessä”, oli sitoutuminen järjettömiin uusiutuvan energian tavoitteisiin ilmastonmuutoksen nimissä. Ilmastotieteilijöiden uskottavuutta murensi ensimmäinen Climategate-skandaali, jossa ilmastotutkijoiden kirjeenvaihto kertoi vilpillisyydestä, kritiikin vaientamisesta ja pyrkimyksestä osoittaa poliittisesti haluttu lopputulos tutkimusetiikan kustannuksella.

Viimeisin Climategate II paljastaa lisää yksityiskohtia kirjeenvaihdosta mutta tuskin aiheuttaa samanlaista kohua kuin edeltäjänsä, koska ilmastoasiat ovat jo väistyneet julkisuudessa taka-alalle ja enää odotetaan vain, milloin homma lopullisesti lässähtää. Tästä huolimatta tuulienergiaa rakennetaan ja sille maksetaan syöttötariffeja veronmaksajan kukkarosta. Myös energiaverot jäävät rasittamaan kuluttajia ja teollisuutta, vaikka niiden alkuperäinen syy olisi jo menettänyt merkityksensä.

Arvojohtajuus

Virkkunen vaatii tulevalta presidentiltä arvojohtajuutta:

”Nyt on olennaisempaa keskustella yhteiskunnan ilmapiiristä kuin vaikka Nato-jäsenyydestä. Presidentti on arvojohtaja – jos joskus, niin nyt sellaista tarvitaan.”

Nykyinen presidentti Tarja Halonen on muistaakseni markkinoinut itseään arvojohtajana. Ongelmana ovat lähinnä presidentin arvot, jotka eivät yhdistä kansaa vaan jakavat sitä. On kyseenalaista, voiko vallasta riisutulla presidentillä enää olla kummoista arvojohtajuutta ja tarvitaanko sitä ylipäänsä.

Vain yhdellä ehdokkaalla eli gallup-ykkönen Sauli Niinistöllä olisi toisenlaisissa oloissa edellytyksiä jonkinlaiseksi arvojohtajaksi. Ongelmaksi todennäköisesti osoittautuu miehen luonne ja hänen vanha osuutensa Suomen viemisessä Euroopan rahaliittoon.

Kun utopiat kaatuvat, kenelläkään ei ole kivaa ja eniten kärsivät kaikkein heikoimmassa asemassa olevat eli ne, jotka eivät ole osallistuneet utopian pystyttämiseen. Rehellisisistä vastuunkantajista sen sijaan on pulaa, koska poliitikko ei koskaan myönnä olleensa väärässä.

Perussuomalaisten kannattajia voi toki nimitellä lehtien palstoilla rasisteiksi, fasisteiksi tai vaikka impivaaralaisiksi metsäapinoiksi. Tällaiset puheet kuitenkin vain kasvattavat eliitin ja tavallisen kansan välistä kuilua, jonka kasvu oli Perussuomalaisten menestyksen todellinen syy.

Rasismia pysäyttämässä

2011-11-22T00:17:00.000+02:00

Lieksassa vellova rasismi saavutti tähänastisen huipennuksensa, kun joukko lieksalaisnuoria perusti rasistisen Facebook-ryhmän. Ryhmään ilmestyneet tekstit, joista pahimmat on jo poistettu, olivat paikoitellen vastenmielistä luettavaa eivätkä missään nimessä edusta kirjallisen ilmaisun huippua.

Joka tapauksessa Pohjois-Karjalan poliisin päätös pidättää yhdeksän lieksalaista epäiltynä törkeästä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan oli kohtuutonta voimankäyttöä. Samalla tosin tuli osoitetuksi toteen se, mihin uutta ”sananvapausrikoksia” koskevaa lainsäädännön tiukennusta tarvitaan. Sen avulla poliisi voi tarvittaessa turvautua järeisiin keinoihin nettikirjoittelun suitsimiseksi ja nettirasistien pelottelemiseksi. Törkeästä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan voi enimmillään saada neljä vuotta vankeutta.

Aiempien tässäkin blogissa siteerattujen Pohjois-Karjalan poliisin lausuntojen perusteella oli aihetta olettaa, että rasismi kukistetaan Lieksassa tarvittaessa voimakeinoin. On toki mahdollista, että vierailu poliisin hoteissa hillitsee törkyviestien lähettelijöitä, mutta niillä tuskin on vaikutusta tilanteeseen ”kentällä”. Asennepuolella vaikutus voi olla päinvastainen, eli nuorten uhmakkuus lisääntyy.

Karjalainen propagandatorvena

Pohjois-Karjalan maakunnan päälehti Karjalainen on koko Lieksan tapahtumien ajan lietsonut rasismihysteriaa ja pyrkinyt maalaamaan yhdestä levikkialueensa kunnasta kuvaa maineensa menettäneenä rasismin tyyssijana. Lehti jatkoi samalla linjalla 17.11. julkaistussa mielipidekirjoituksessa, jossa kannettiin huolta tekevistä käsistä.

Lieksassa väestö ikääntyy monen muun syrjäseutujen kunnan tavoin. Nuoret muuttavat muualle ja huoltosuhde kääntyy mahdottomaksi pitkällä tähtäimellä. Karjalainen näkee ratkaisut näihin ongelmiin seuraavasti:

”Pohjois-Karjalan kuntien taistelussa liian raskaaksi muuttuvaa huoltosuhdetta vastaan auttaa suoraan kaksi tekijää: maan sisäisen muuttoliikkeen hidastuminen ja maahanmuuton lisääntyminen.”

”Suurten ikäluokkien eläköityessä nuorten ei enää tarvitse lähteä työnhakuun Etelä-Suomeen, kun työpaikkoja avautuu myös kotiseudulla. Maahanmuutto puolestaan muuttaa luonnostaan ikärakennetta kestävämpään suuntaan, koska maahanmuuttajat ovat iältään keskimääräistä nuorempia.”

Karjalaisen käsitykset edustavat puhdasta toiveajattelua. Ne avautuvat työpaikat ovat useimmiten julkisella sektorilla, jonka rahoittamiseen tarvitaan oikeita veronmaksajia. On todennäköisempää, että huoltosuhteen heikkeminen hoidetaan palveluverkkoa karsimalla, kun veronmaksajan rahat loppuvat.

Lieksa on satsannut maahanmuuttoon tarjoamalla asuntoja Irakista ja Somaliasta tuleville turvapaikanhakijoille. Lehtitietojen mukaan tulokkaille on myönnetty jopa kolmen vuoden toimeentulotuki kerralla. Mistään työperäisyydestä eivät edes härskeimmät valehtelijat kehtaa puhua, joten lieksalaisten aiheellinen huoli tulokkaiden aiheuttamasta taloudellisesta rasituksesta käännetään rasismiksi.

Karjalainen teeskentelee olevansa huolissaan ”vellovasta rasismikohusta”, vaikka lehden toimittajat itse ovat tehneet parhaansa lietsoakseen sitä. Pääkaupungin valtalehti Helsingin Sanomat on puolestaan huolehtinut, että tieto lieksalaisten rasismista leviää koko valtakuntaan.

Karjalainen toteaa lopuksi:

”Eniten huolta myös maahanmuuttajille tulossa olevista työmahdollisuuksista on syytä kantaa rasismileiman saaneessa Lieksassa, jossa ikääntyminen on keskimääräistä voimakkaampaa ja tekevien käsien tarve siksi tulevaisuudessa suuri. ”

Lieksan työttömyysprosentti on nykyisellään 14,3, joten tekeviä käsiä löytyy omastakin takaa eikä niitä tarvitse tuoda muualta odottelemaan sitä tulevaisuuden työvoimapulaa varsinkin, kun sen odotus voi venyä kiusallisen pitkäksi.

Rasisteille luu kurkkuun

Uusi Suomi -tavaramerkin nykyinen haltija näyttää esimerkkiä kaikille, miten itse kukin voi vastustaa rasismia. Petri Kaivanto kopioi blogiinsa Facebook-keskustelun, jossa tämä suuri journalisti ei pitänyt Hommaforumin puolustelusta vaan totesi:

”Tietyt tabuina pidetyt aihepiirit ja Jussi Halla- ahon poliittinen agenda on toki Homman synnyn taustalla, mutta internetissä puoli vuottakin on pitkä aika" Ja suksisit rasisti vittuun.”

Alatyyliset ilmaisut eivät sovi sanomalehden sivuille, mutta siellä asiansa osaava penaali pystyy sanomaan saman asian paljon hienommin. Lapin Kansan Petteri Holma panee parastaan, kun hän kutsuu Perussuomalaisia ”Reppanapuolueeksi”. Sana reppana tulee Palloliiton Rasisti on reppana -kampanjasta. Koska Hesarin gallupin ja jopa itse tasavallan presidentin mukaan rasistit äänestävät persuja, Timo Soinia voi huoletta nimitellä reppanapomoksi.

Holma julistaa omaa moraalista paremmuuttaan retorisilla kysymyksillä:

”Miksi Soini väistelee? Miksei hän tunnusta tosiasioita – sitä, että persut vetävät puoleensa muukalaiskammoisia ihmisiä – ja etsi syytä siihen, miksi näin on? Ja miksei Soini näytä ovea puolueeseensa pesiytyneelle ”neekerukot ulos maasta” -siivelle?”

”Miksi mies, joka antaa huutia Natolle, EU:lle ja eurolle, hyysää rasisteja?”

”Ei kai Soini halua profiloitua reppanapomoksi?”

Pääkirjoitustoimittajana Petteri Holma saa työstään palkkaa.

Lisääntyykö vasemmiston poliittinen väkivalta?

2011-11-09T00:58:00.000+02:00

Äskettäin uutisoidut hakkerointitapaukset sekä Keravan polttopulloisku saivat minut miettimään, onko Ruotsin kaltainen vasemmistolainen poliittinen väkivalta rantautumassa Suomeen. Tällä tarkoitan todellista kohdennettua väkivaltaa enkä pelkästään päämäärätöntä riehumista vuosien takaisten kuokkavierasjuhlien tapaan.

Ruotsin antifasistit esikuvana

Ruotsalainen militantti antifasistinen liike AFA, jota voi pitää lähinnä äärivasemmistolaisena autonomisena verkostona, perustettiin vuonna 1993 kansainvälisten esikuvien inspiroimana. Tavoitteena oli luoda otolliset olosuhteet vallankumoukselle ja luokattomalle yhteiskunnalle pyrkimällä horjuttamaan järjestäytyneen yhteiskunnan perusteita.

Ruotsissa AFA on tullut tunnetuksi iskuistaan kansallismielisiä liikkeitä kuten kansallisdemokraatteja, ruotsidemokraatteja ja Ruotsin vastarintaliikettä vastaan. Myös perinteisten valtiopäiväpuolueiden kuten kristillisdemokraattien ja Keskustapuolueen jäsenet ovat joutuneet iskujen kohteiksi.

AFA noudattaa suoran toiminnan periaatetta ja sovittavat toimintatapansa tilanteen vaatimusten mukaan, vaikka se edellyttäisi lain rikkomista. AFA katsoo, että tietynasteinen väkivalta on välttämätöntä taistelussa natsismia ja kapitalismia vastaan.

Järjestö pitää yllä rekisteriä henkilöistä, jotka ovat jäseninä AFA:n vastustamissa organisaatioissa. Tarkoituksena on, että nämä henkilöt menettäisivät työpaikkansa tai jäsenyytensä järjestöissä. Henkilötietojen ja -suhteiden tallentamisella tavoitellaan, että paljastuneet äärioikeistolaiset lopettaisivat toimintansa omissa järjestöissään.

Joskus natsiksi syytetyn talo ja auto on vandalisoitu, vaikka henkilö ei oikeasti ole tekemisissä äärioikeiston kanssa. Aiemmassa kirjoituksessani viittasin tällaiseen tapaukseen.

Ruotsissa AFA:n toimintaa Ruotsidemokraatteja vastaan voi pitää menestyksekkäänä, sillä puolueella on ollut vaikeuksia värvätä riittävästi ehdokkaita paikallistasolla. Lisäksi monet kunnanvaltuutetuiksi valitut ovat luopuneet tehtävistään, koska viranomaiset eivät kykene suojelemaan heitä väkivallalta. Lisäksi virallinen Ruotsi pääministeri Reinfeldtiä myöten puolittain hyväksyy Ruotsidemokraatteja kohtaan harjoitetun ulkoparlamentaarisen painostuksen.

Kapitalismin vastustamisessa AFA ei ole onnistunut yhtä hyvin. Erityisesti vuoden 2001 Göteborgin mellakoiden jälkeen vasemmiston sympatiat sen ulkoparlamentaarista siipeä kohtaan heikkenivät.

Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo julkaisi maaliskuussa 2008 raportin, jonka mukaan ”ruotsidemokraatit joutuvat jatkuvasti AFA:n tai sen symboleja käyttävien taholta tulevien uhkausten ja hyökkäysten kohteeksi”. Säpo kertoi myös, että ”pääasiallisena tavoitteena näyttää olevan saada poliitikot jättämään luottamustehtävänsä”.

Koska Suomessa?

Viitteitä äärivasemmistolaisen väkivallan kasvusta on nähty viime päivinä. Kansallinen vastarinta -sivuston hakkeroinnilla paljastuneiden jäsenhakemusten avulla saatiin tahrittua perussuomalaisia. Hakkeroinnin ja 16 000 suomalaisen henkilötietojen vuodon tekijäksi ilmoittautunut ”Anonymous Finland” vaati myös kahden perussuomalaisten kansanedustajan, Jussi Halla-ahon ja Teuvo Hakkaraisen eroa.

Viitteitä tulevasta tarjoaa myös äärivasemmiston järjestämä keskustelutilaisuus Äärioikeiston anatomia – Fasismin muuttunut luonne ja antirasismin mahdollisuudet. Tilaisuudessa on mukana vierailevana tähtenä ”rasismin ja antirasismin tutkija” Mathias Wåg Ruotsista. Wåg on itse AFA:n veteraaneja ja johtanut väkivaltaisiksi yltyneitä mielenosoituksia mutta häntä ei tietääkseni ole tuomittu rikoksista.

Nähtäväksi jää, saavatko suomalaiset vasemmistonuoret Wågilta oppia ”aktiivitoimiin” vai onko kyseessä vain pienen piirin sisäinen hengennostatustilaisuus. Jos Suomen vasemmistoaktivistit lähtevät Ruotsin tielle, perussuomalaisten paikallistason toimijat saavat ehkä tulevaisuudessa pelätä turvallisuutensa puolesta.

Mitään julkista sympatiaa ei kannata odottaa, sillä Suomen vasemmistoviritteinen media näkee mörköjä vain yhdellä suunnalla, kuten maanantain A-studion lähetyksestä voi päätellä. Ylen penaali Eriikka Käyhkö selvitteli asiaa. Aiemmin kyseinen penaali on mm. etsinyt päähenkilöä tv-sarjaan Biologinen kello. Siinä päähenkilö ei etsi itselleen spermanluovuttajaa ”perinteiseen” tyyliin spermapankista vaan tarkoituksena on löytää ”oikea” isä:

”Verrattuna esimerkiksi spermapankin käyttöön projekti tarjoaa Sinulle mahdollisuuden valita tuleva isä henkilökohtaisesti ja "koetellusti" isommasta joukosta ehdokkaita. Näin lapsesi isä ei saa ainoastaan kasvoja, vaan ennen kaikkea lapsi saa oikeuden isään. Miehet, jotka tähän leikkiin lähtevät, testataan jo ennen ohjelmaa. Itse osallistumisen ohella tv-sarja toimii siis vain yhtenä monista testeistä. ”

Olen elänyt siinä luulossa, että isäehdokkaat testataan ennen naimisin menoa. Punavihreä edistyksellisyys etenee näköjään monella rintamalla, ja perinteisen ydinperheen tuhoaminen on vain yksi monista tavoitteista.

Patriotismin vaikeus

2011-11-01T23:31:00.002+02:00

Äskettäin paljastui, että vasemmistoaktivistit olivat hakkeroineet patriootti.com-sivuston ja saaneet selville joukon jäsenkokelaita. Hakemuksista suurin osa oli tietysti piloillaan tehtyjä. Kiinnijääneiden joukossa oli kuitenkin kaksi perussuomalaista, joista toinen oli kansanedustaja Juho Eerolan eduskunta-avustaja Ulla Pyysalo.

En usko, että Juho Eerola oli palkatessaan Pyysalon tietoinen tämän hakemuksesta Suomen Vastarintaliikkeen jäseneksi. Toisaalta on täysin mahdollista, että lappeenrantalainen Pyysalo haki päähänpistosta isänmaalliseksi katsomansa liikkeen jäsenyyttä. Tämä kertoo huonosta arvostelukyvystä. Jos taas Pyysalo oli tietoinen sivuston taustajärjestön tavoiteista, kyse on jostakin paljon ikävämmästä.

Valkoisen ylivallan kannattajia

Pikainen vilkaisu Suomen vastarintaliikkeen sivustolle nimittäin kertoo, että siellä vallitseva patriotismin muoto on kopioitu amerikkalaiselta valkoista ylivaltaa tavoittelevalta liikkeeltä. Ensimmäisellä sivulla on videoesitys amerikkalaisen entisen Ku Klux Klanin suurvisiiri David Duken haastattelusta, jossa tämä kehottaa amerikkalaisia miehittämään Wall Streetin ja saattamaan rikolliset pankkiirit oikeuden eteen.

Suomessa media on käsitellyt amerikkalaisen vasemmiston järjestämiä Occupy Wall Street -mielenosoituksia enimmäkseen myönteiseen sävyyn. On liikuttavaa, että toistensa peilikuvat äärioikeisto ja -vasemmisto ovat tässä asiassa löytäneet toisensa. Toisaalta Duke todennäköisesti tuntee vastenmielisyyttä pankkiireja kohtaan sen takia, että nämä ovat hänen mielestään juutalaisia tai heidän kätyreitään.

Suomen vastarintaliikkeen edustamassa ideologiassa juutalaiset ja siionistit ovat syypäitä monikulttuuriin ja sen aiheuttamiin ongelmiin. Todellisuudessa juutalaisia on mukana niin monikulttuurin kannattajien kuin vastustajien keskuudessa. Juutalaisia on maailmassa niin vähän, että he eivät yksin pysty pitämään yllä monikulttuuria, poliittista korrektiutta tai juuri mitään muutakaan globaalia aatetta. Vastarintaliikkeen patriootit selittävät tämän sillä, että juutalaiset hallitsevat liike-elämän keskeisiä instituutioita kuten pankkeja ja näiden kautta poliittisia päättäjiä.

Vastarintaliikkeen ja David Duken käsityksistä saa hyvän kuvan Patriootti.com -sivustolta, jossa David Duken esittämänä kerrotaan:

”Tri. David Duken uusin video käsittelee sionisti Strauss-Kahnin tapausta ja sitä, kuinka koko sionistien hallitsema media ja poliittinen ympäristö hallitsevat läntistä maailmaa. Video osoittaa, kuinka korruptoitunut sionistinen pankkiiri voi välttää oikeuden ja nauttii hallitsevassa yläluokassa sellaisia oikeuksia, joita ei ole suotu tavallisille luokkaan kuulumattomille ihmisille.”

En tiedä, millainen sivusto oli silloin, kun eduskunta-avustaja Pyysalo kävi tekemässä jäsenhakemuksensa. Joka tapauksessa nykyasussaan se ei ole mikään suomalaisittain isänmaallinen sivusto.

Harmittomia mutta hyödyllisiä

Sivuston takana olevat ihmiset, joita tuskin on paria kymmentä enempää, eivät muodosta Suomen turvallisuudelle mitään erityistä uhkaa. Anarkistivasemmisto tosin yritti kiinnittää huomiota tähän uhkaan järjestämällä mielenosoituksen, jossa vastustettiin Suomen vastarintaliikkeen järjestämää seminaaria Se, että vasemmistolaisia ilmestyi paikalle enemmän kuin patriootteja, oli tuskin kenellekään suuri yllätys.

Vaikka Suomen vastarintaliike ei ole uhka kenellekään, se palvelee tahtomattaan vasemmistoa ja niitä, jotka haluavat muuttaa Suomen monikulttuuriseksi valtioksi. Järjestön pelkkä olemassaolo on elävä todiste äärioikeiston aiheuttamasta uhasta riippumatta siitä, miten vähäinen porukka toimii aktiivisesti sen piirissä.

Hakkerointitapaus myös osoitti, että järjestöä voidaan käyttää lyömäaseena Perussuomalaisia vastaan. Järjestön jäsenet itse tuskin moisesta välittävät, sillä Perussuomalaisten ns. maahanmuuttokriittiset ovat heille ”siionisteja”. Perussuomalaiset saatiin myös tapauksen yhteydessä näyttämään poliittisilta amatööreiltä.

Suomen vastarintaliike herättää vastenmielisyyttä laajalla rintamalla eivätkä virallisen Suomen natseina pitämät Perussuomalaiset halua koskea heihin pitkällä tikullakaan. Tämä kertoo myös siitä, että valkoihoisten eurooppalaisten etuja ei nykyisessä yhteiskunnassa saa edistää, koska tämä on automaattisesti rasismia. Jos vastarintaliike puolustaisi tummaihoisia tai esimerkiksi palestiinalaisia, media suhtautuisi heihin enimmäkseen myönteisesti. Tämä on mielestäni suurempi ongelma kuin se, että Suomen vastarintaliike on olemassa.

Toisaalta vastarintaliike ei voi menestyä, koska se turvautuu historian roskatynnyriin kuuluvaan ideologiaan (kansallissosialismi) ja juutalaisvastaisiin salaliittoteorioihin. Liikkeen jäsenet on siksi nähtävä suvaitsevaiston hyödyllisinä idiootteina.

Euron hidas joutsenlaulu

2011-11-01T00:05:00.000+02:00

En tiedä, millaista historiaa koululaisille opetetaan Euroopan Unionista. Omana kouluaikanani nykymuotoista Euroopan Unionia ei vielä ollut vaan pelkkä Euroopan talousyhteisö EEC. 70-luvulla monet viime vuosien johtavista poliitikoista vastustivat EEC-vapaakauppasopimusta. Vastustajien joukossa oli mm. nykyinen presidenttimme Tarja Halonen.

Myytin varassa

Brittiläiset euroskeptikot Richard North ja Christopher Booker kirjoittivat vuonna 2005 kirjan ”Great Deception – The Secret History of the European Union”. Siinä kirjoittajat esittivät oman käsityksensä Unionin aatteellisesta perustasta, tavoitteista ja vääjäämättömän epäonnistumisen syistä.

Virallisessa historiankirjoituksessa Euroopan Unionin synty ajoitetaan Toisen maailmansodan päättymiseen ja haluun estää uusi sota Euroopan valtioiden välillä. Tämän North ja Booker osoittavat kirjassaan myytiksi.

Todellisuudessa Jean Monnet ja Arthur Salter keksivät ajatuksen unionista 1920-luvulla Ensimmäisen maailmansodan jälkeen, ja sen tarkoituksena oli estää toisen syttyminen. Tämä projekti ajoi kiville, kun Adolf Hitler nousi valtaan Saksassa. Toisen maailmansodan jälkeen Eurooppa oli raunioina ja jakautunut Neuvostoliiton ja länsivaltojen miehitysvyöhykkeisiin. Jälleenrakennus ja kylmä sota olivat edessä eikä Euroopan yhdentyminen ollut ensimmäisenä kansalaisten mielessä.

Samanaikaisesti Monnet kuitenkin kaivoi vanhan ajatuksensa Euroopan Unionista esiin ja se toteutui ensin Euroopan Hiili- ja teräsyhteisönä, myöhemmin Euroopan talousyhteisönä ja lopulta nykymuotoisena Euroopan Unionina. Unionin kannattajien mielestä EU on taannut rauhan Euroopassa 50 vuotta eli suojellut eurooppalaisia kansoja heiltä itseltään.

Tähän viralliseen propagandaversioon EU:n historiasta tuntuvat uskovan myös Euroopan valtionpäämiehet. Saksan liittokansleri Angela Merkel varoitteli viimeisimmän EU-huippukokouksen yhteydessä, että euron romahdus uhkaisi rauhaa Euroopassa.

Euro ongelmien varsinainen syy

Kuitenkin Merkel tarjoaa ongelmiin lääkkeeksi niiden varsinaista syytä eli euroa. Euroalue on jakautunut kahtia rikkaaseen pohjoiseen sekä velkaiseen ja kilpailukyvyttömään etelään. Telegraphin kolumnisti Ambrose Evans-Pritchard kirjoittaa artikkelissaan kahdesta euroalueen puolikkaasta, jotka ovat lukkiutuneet epäonnistuneeseen avioliittoon.

EU ja IMF ovat tekemässä Kreikasta käytännössä siirtomaan. ”Valvontakapasiteettia” tuodaan lisää kentälle, eli EU on perustamassa Ateenaan toimipisteen, jonka tehtävänä on valvoa Kreikan säästötoimien toteutusta. Eurooppa sulkee silmänsä siltä tosiasialta, että Kreikan valuutta on maan talouden kilpailukykyyn nähden yliarvostettu, ja maan pitäisi jättää euroalue.

Espanjassa työttömiä oli syyskuussa viisi miljoonaa eli 21,5 prosenttia työvoimasta. Samaan aikaan monet paikalliset poliitikot sanovat, että Espanja ei selviydy kriisistä pelkillä säästötoimilla, jotka ovat jo nyt edenneet julkiselle sektorille. Samaan aikaan Saksassa työttömyys on ennätyksellisen alhaalla kuudessa prosentissa.

Mistään EU-konvergenssista ei siis voi puhua, koska eteläisen Euroopan maat tarvitsisivat välittömästi 30 – 40 prosentin devalvaation, joka on tietysti euroalueessa mahdotonta toteuttaa. Siksi ainoa keino on sisäinen devalvaatio. Se tosin on liki mahdoton toteuttaa olosuhteissa, joissa rahaliiton aiheuttama velkaantumisaste on 350 prosenttia bruttokansantuotteesta kuten Portugalissa.

Ambrose-Pritchard toteaa lopuksi:

”Eurooppa ei ole yhtenäinen ja onnellinen, ennen kuin yhteisvaluutta jaetaan osiin ja virheellinen valuuttakokeilu haudataan lopullisesti.”

EU:n viat

North ja Booker arvelivat vuonna 2005, että projekti tuhoutuu lopulta kahteen perusvikaan. Toinen näistä on yhteisvaluutta, jolta puuttuivat perusedellytykset kuten yhteinen finanssihallinto verotusoikeuksineen, ja toinen se, jota EU:n kannattajat kutsuvat ”demokratiavajeeksi”. Mitä enemmän valtaa uudelle keskushallinnolle annettiin, sitä enemmän se etääntyi niistä, joiden nimissä se pystytettiin. Unionista tuli mystinen ja etäinen hallinto, joka kontrolloi yhä enemmän ihmisten elämää ilman, että kansalaisilla olisi mahdollisuuksia vaikuttaa sen toimintaan.

Suomi on muiden valtioiden tavoin jäänyt vangiksi yhä heikommin toimivaan yhteisvaluutta-alueeseen. Ilmeisesti maan johdossa on vihdoin ymmärretty, että euron vääjäämättömään loppuun pitää jollakin tavalla varautua. Tämän Ylen uutisen mukaan Suomen hallitus on valmis selvittämään, voisiko eurosta erota.

Aiemmassa kirjoituksessa sanoin, että euron kriisi on osoittanut brittiläisten euroskeptikoiden olleen aikanaan oikeassa. Suomessakin on yksi henkilö, joka on johdonmukaisesti koko Suomen eurotaipaleen ajan arvostellut unionia ja yhteisvaluuttaa ja voi samalla tavalla todeta olleensa oikeassa. Esko Seppänen kirjoitti äskettäin artikkelin ”Meitä on petetty”. Siinä hän toteaa:

”Kun Suomi valmisteli luopumista omasta rahasta ja rahapolitiikasta, oli nähtävissä, että EMU ei ollut optimaalinen yhden valuutan alue. Maat olivat liian erilaisia. Ongelmia lisäsi se, että EMU:un otettiin poliittisilla perusteilla maita, jotka eivät olleet EMU-yhteensopivia eivätkä täyttäneet ihan hyvin perustein määrättyjä EMU-kriteereitä.”

Euron puutteet olivat tiedossa jo yhteisvaluutan syntyhetkinä. Poliittinen tavoite ajaa euromaita kohti tiiviimpää liittovaltiota kuitenkin ajoi taloudellisten näkökohtien yli. Sattumalta Suomen tulevissa presidentinvaaleissa on ehdokkaana kaksi miestä, jotka ovat suurelta osin vastuussa siitä, että Suomi takaa nyt eteläisen Euroopan maiden velkoja. Äänestäjällä on mahdollisuus ilmaista asiasta mielipiteensä ensi keväänä.

Ruotsin hakkerointiskandaali

2011-10-26T23:52:00.000+03:00

Ruotsalaismedia menetti tällä viikolla ison annoksen jäljellä olevasta uskottavuudestaan, kun hakkerit saivat haltuunsa Ruotsidemokraateista eronneen kansanedustaja William Petzällin Twitter-tilin. Suomessa Helsingin Sanomat kirjoitti aiheesta tänään.

Blogtoppen-sivusto hakkeroitu

Hakkerit olivat saaneet haltuunsa joukon salasanoja suomalaista Blogilistaa vastaavalle Bloggtoppen-sivustolle tehdyn tietomurron yhteydessä. Ilmoitus tietomurrosta näkyy vielä ainakin tätä kirjoitettaessa kyseisellä sivustolla.

Salasanojen haltuunotto mahdollisti myös Petzällin Twitter-tilin kaappauksen, koska monet ihmiset käyttävät samaa salasanaa useissa eri palveluissa. Näin teki myös Petzäll, jonka Twitter-mikroblogiin alkoi ilmestyä ”paljastuksia” Ruotsidemokraattien johtohenkilöistä.

Siellä mm.väitettiin, että Ruotsidemokraattien johdolla on hallussaan toimittajien salasanoja ja että Avpixlat-sivuston (Politiskt Inkorrekt -sivuston seuraaja) takana on tunnettuja Ruotsidemokraatteja kuten puolueen lehdistövastavat Martin Kinnunen ja Linus Bylund sekä kansainvälisistä asioista vastaava Kent Ekeroth.

Valtamedia nielaisi kuitenkin syötin ja antoi ymmärtää, että Petzällin Twitter-tilillä julkaistut väitteet saattaisivat olla totta. Myöhemmin kävi ilmi, että Petzäll ei voinut olla viestien takana, koska mies makasi päihdeklinikalla toipumassa huume- ja lääkeriippuvuudestaan eikä hänellä ollut sieltä mahdollisuutta päästä tietokoneelle.

Vasemmistolaisen rasisminvastaisen Expo-julkaisun vastaava päätoimittaja Robert Aschberg lausui voitonriemuisena Ruotsin Radio 1:n haastattelussa:

”Tämä on juottokolvi Åkessonin hanuriin.”

Göteborgs Posten -sanomalehti otti jopa todesta väitteen, jonka mukaan Björn Söderillä ja Jimmie Åkessonilla (Ruotsidemokraattien puheenjohtaja) olisi ollut jo vuoden ajan pääsy Expressenin ja Aftonbladetin toimittajien sähköpostiin. GP:n sivuilla olevassa artikkelissa ei toki enää näin väitetä.

Isku valtamedian hanuriin

Aluksi lupaavalta näyttänyt skandaali osui lopulta valtamedian omaan nilkkaan. Kaapatulla Twitter-tilillä julkaistut väitteet otettiin voitonriemuisina vastaan ja julkaistiin. Kun väitteet myöhemmin osoittautuivat perättömiksi, valtamedian edustajat joutuivat selittelemään puutteellista lähdekritiikkiään.

Lähdekritiikin puute voi tosin osoittautua vähemmän vahingolliseksi kuin tieto siitä, että hakkerit ovat mahdollisesti päässeet käsiksi toimittajien sähköposteihin. Tämä asettaa valtamedian toimittajien lähdesuojan kyseenalaiseksi, koska kaapatuilta tileiltä on mahdollisesti luettu toimittajille luottamuksellisesti lähetettyjä uutisvihjeitä. Eli ruotsalaistoimittajien ei lähiaikoina kannata odottaa mehukkaita vihjeitä ”syväkurkuilta”.

Tähän päivään mennessä ei ole tiedossa, ketkä ovat Bloggtoppen-sivustolle tehdyn tietomurron takana. Kuitenkin jopa valtamedian toimittajat ovat myöntäneet, että hakkerit yrittivät todennäköisesti aiheuttaa vahinkoa Ruotsidemokraateille.

Eliitti valehtelee paniikissa

2011-10-23T22:29:00.000+03:00

Perjantaina 21.10. 60 suomalaista eliitin jäsentä julkaisi Helsingin Sanomissa puolen sivun ilmoituksen, jossa he ”vetosivat eurooppalaisen demokratian ja yhteiskuntarauhan puolesta”. Vetoomuksessa peloteltiin ihmisiä, jotta he uskoisivat Euroopan Unionin ja yhteisvaluutta euron siunauksellisuuteen.

Unionin todellinen luonne

Euroopan Unioni ei perustu kansalaisten aidolle poliittiselle tahdolle. Tiivistyvää poliittista integraatiota merkkinoidaan ihmisille valheellisin perustein. Väitetään, että Euroopan Unioni on taannut rauhan Euroopassa toisen maailmansodan jälkeen. Annetaan ymmärtää, että kyse ei ole liittovaltion rakentamisesta, vaikka tämä tavoite on jäljitettävissä Euroopan Unionin syntyaikoihin ja Jean Monnetin lausuntoihin.

Unionia ei rakenneta kansalaisten tuella vaan kansalaisilta salaa pienin askelin kohti ylikansallista supervaltiota, jossa kansallisvaltiot lopulta jäävät historiaan. Jean Monnet lausui huhtikuussa 1952:

”Euroopan kansakunnat tulisi johdattaa kohti supervaltiota ilman, että kansalaistet ymmärtävät, mitä on tapahtumassa. Tämä toteutetaan pienillä, toisiaan seuraavilla askelilla, joiden tarkoitukseksi selitetään taloudelliset syyt mutta jotka lopulta ja peruuttamattomasti johtavat liittovaltioon.”

Tästä syystä Unionin uudet sopimukset ovat aina täydentäneet vanhoja siten, että niitä on mahdollisimman vaikea lukea. Poikkeuksen teki Euroopan Unionin perustuslaki, jossa ensimmäistä kertaa kerrottiin kaikille, miten paljon valtaa kansallisvaltiot olivat luovuttaneet keskushallinnolle. Virhe korjattiin luomalla Lissabonin sopimus, jossa vanhaan tapaan viitattiin aiempiin sopimuksiin, vaikka sisältöä ei perustuslakiin verrattuna muutettu juuri lainkaan.

Monnetin visio liittovaltiosta syntyi ensimmäisen maailmansodan jälkeen mutta nousi varteenotettavaksi vaihtoehdoksi vasta, kun natsit oli kukistettu. Monnetin visiona oli Eurooppa, jossa valtioiden rajat menettävät merkityksensä matkalla kohti yhteistä Eurooppaa. Monnet halusi alkujaan ajaa tavoitettaan avoimesti, mutta liittovaltiota alettiin luoda kansalaisilta piilossa sen jälkeen, kun Ranskan presidentti Charles de Gaulle ilmoitti vastustavansa hanketta.

Britannia euroskeptismin eturintamassa

Britannia liittyi Euroopan talousyhteisöön (EEC) vasta 1970-luvulla konservatiivisen pääministeri Edward Heathin aikana. Britit eivät kuitenkaan koskaan ole olleet Ranskan ja Saksan edunvalvontaan keskittyvän unionin innokkaimpia jäseniä. Konservatiivipuolueen keskuudessa on aina toiminut merkittävä euroskeptinen vähemmistö, jonka jäsenistä osa toimii nykyisin Yhdistyneen Kuningaskunnan Itsenäisyyspuolueesa (UKIP).

Margaret Thatcher onnistui neuvottelemaan Britannialle merkittäviä helpotuksia toimiessaan Britannian pääministerinä 1980-luvulla. Thatcher ei pitänyt unionista mutta ei kuitenkaan ajanut Britannian eroa talousyhteisöstä, vaikka hän käsilaukkunsa avulla onnistuikin neuvottelemaan Britannialle miljardin punnan alennuksen EU:n jäsenmaksuun.

Britannian euroskeptikoita on vuosien varrella haukuttu erinäisillä halventavilla nimityksillä, kuten ”pikkuenglantilainen” tai ”ksenofobi”. Euron kriisi on kuitenkin palauttanut euroskeptikoiden maineen ja osoittanut, että he olivat aikanaan oikeassa kritisoidessaan unionia.

Telegraphin blogisti Ed West jättää voitonriemuisena hyvästit kolmannelle eurooppalaiselle 1900-luvun poliittiselle utopialle. Euroopan Unioni seuraa natsismia ja kommunismia kohti historian roskatynnyriä. Westin toive voi olla ennenaikanen, sillä Euroopan poliittinen eliitti Britannia mukaan luettuna on täysillä sitoutunut Unioniin ja sen tulevaisuuteen.

Suomen poliittisen eliitin tavoitteet

Suomessa johtavat poliitikot eivät koskaan perustelleet EU-jäsenyyttä taloudellisin perustein, vaan tarkoituksena oli sitoa Suomi osaksi Länsi-Eurooppaa ja irrottaa meidät Venäjän vaikutuspiiristä. Perustelu oli alusta lähtien valheellinen, koska NATO-jäsenyys olisi taannut Suomen turvallisuuden. Toisaalta Suomen vastahakoisuus NATO-jäsenyyttä kohtaan on helppo ymmärtää Talvisodan kautta. Suomi ei luota, että muut länsimaat puolustaisivat Suomea, jos Venäjä hyökkää Suomeen. Euroopan Unioni on NATO:a löyhempi puolustuksellinen organisaatio, joten perustelu oli alkujaankin valheellinen.

Ainoa uskottava perustelu EU-jäsenyydelle on taloudellinen. EU on tulliliitto, joten jääminen sen ulkopuolelle heikentäisi suomalaisten yritysten kilpailuasemaa EU:n sisällä. Jos taas palataan yhteisvaluutta euroon, sen perustelut eivät ole yhtä vankkoja. Toki suomalaisten suuryritysten kaupankäynnin kustannukset laskevat, jos Suomi käyttää euroa markan asemesta.

Velkakriisi on kuitenkin muuttanut tilannetta ratkaisevasti. Suomen jäsenyys euroalueessa tarkoittaa, että Suomi ei voi helposti luistaa vaatimuksista tukea eteläisen Euroopan velkaantuneita talouksia. Siksi Suomi on edelleen mukana Kreikan tukemiseksi perustetussa Euroopan vakausmekanismissa ja sitoutunut takaamana Kreikan lainoja aina 26 miljardiin euroon saakka.

Yhä suurempi osa suomalaisista ei kuitenkaan halua, että suomalaisen veronmaksajan rahoilla pelastetaan huonosti asiansa hoitaneita eteläeurooppalaisia talouksia. Suomalaisen poliittisen ja taloudellisen eliitin vetoomus ”eurooppalaisen demokratian” puolesta onkin nähtävä tätä todellisuutta vasten.

Oikeasti eliitti ei tietenkään halua lisätä demokratiaa vaan vähentää sitä. Koko Euroopan Unionin tarkoituksena on vähentää kansallisvaltioiden valtaa suhteessa keskushallintoon. Siksi eliitti ilmoittaa kannattavansa Euroopan budjettivirastoa, jonka ainoa tarkoitus on alistaa jäsenvaltioiden budjetit keskushallinnon valvontaan. Tämä luonnollisesti vähentää kansallisvaltioiden valtaa suhteessa keskushallintoon.

Euron kriisi on kuitenkin niin vakava, että se horjuttaa koko unionin perustaa. Suomalainen poliittinen eliitti on kuitenkin puolensa valinnut. Se puolustaa unionia viimeiseen asti eikä luovu vallastaan niin kauan, kun Perussuomalaisten kannatus on alle 50 prosenttia. Nykyisen sixpack-hallituksen jäsenet ovat täysillä sitoutuneet unioniin ja sen tavoitteisiin. Tämä koskee niin Kataista, Urpilaista kuin muitakin hallituskumppaneita.

Kommenttiosastosta poimittua 2 – Sananvapauden murenemisen syyt

2011-10-22T09:07:00.000+03:00

Kommentaattori vieras kyseli kommenttiosastossa seuraavaa:

”Illmanin ja hänenlaisten syyttäjien mielivaltainen toiminta herättää muutaman kysymyksen. Onko vika laissa, syyttäjälaitoksessa vai molemmissa?”

Tähän on mahdotonta vastata tyydyttävästi parilla sanalla, joten siksi on parempi nostaa kysymys blogin etusivulle.

Suomen laki ei turvaa sananvapautta

Tutustuin ensimmäistä kertaa kunnolla Suomen sananvapaus- ja syrjintälainsäädäntöön, kun Mikko Ellilä joutui syytteeseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Ellilä tuomittiin sakkoihin tekstistään Yhteiskunta koostuu ihmisistä.

Esittelen tässä johtopäätökset ensin ja pyrin sen jälkeen vastaamaan, miksi tähän on tultu. Jo varhain huomasin, että Suomen perustuslain takaama sananvapaus on todellisuudessa pelkkä kuollut kirjain. Sananvapauden rajoituksista säädetään erikseen tavallisella lailla. Merkittävimmät sananvapautta rajoittavat lait ovat laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja laki uskonrauhan rikkomisesta.

Nämä lait ja niiden soveltaminen ovat ristiriidassa erään länsimaisen yhteiskunnan keskeisen periaatteen kanssa, eli niiden ansiosta kansalaiset eivät ole yhdenvertaisia lain edessä. Niitä voi nimittää ”blankopykäliksi”, joiden perusteella kuka tahansa voidaan tuomita, jos vallanpitäjät näin haluavat.

Tämä ei ole täysin totta, koska lakien soveltamisessa on oma logiikkansa, joka liittyy postmoderniin käsitykseen ihmisryhmistä ja niiden välisistä valtasuhteista. Lakien tarkoituksena on suojata vähemmistöryhmiä enemmistön edustajien arvostelulta. Ne eivät suojaa enemmistöryhmää vähemmistöjen arvostelulta. Tätä ei tosin ole uskallettu sanoa ääneen, minkä vuoksi moni uskoo vielä virheellisesti, että ”laki on kaikille sama”.

Mielipiteen kiihottavuus ei ole riippuvainen siitä, perustuuko se totuuteen vai ei. Kiihottavuutta on myös vaikea mitata objektiivisesti. Siksi tuomiot ovat riippuvaisia siitä, miltä tuomioistumesta sillä hetkellä tuntuu. Totuus ei ole oikeudessa mikään puolustus. Oikeus pyrkii lähinnä päättelemään, halusiko kirjoituksen tekijä saada lukijat tuntemaan vastenmielisyyttä tiettyä kansanryhmää kohtaan vai ei. Tässä päättelyssä tuomioistuimen jäsenten omat subjektiiviset käsitykset näyttelevät suurta roolia.

On siis täysin turhaa yrittää todistella haditheihin perustuen, että profeetta Muhammad meni naimisiin 6-vuotiaan Aishan kanssa ja avioliitto saavutti täyttymyksensä, kun Aisha oli 9-vuotias. Oikeus yrittää miettiä, yrititkö tuolla lauseella kiihottaa muslimeita vastaan eikä ole kiinnostunut väitteen totuudenmukaisuudesta. Myös vähemmistöryhmiin kohdistuvat yleistykset on kielletty. Toisaalta enemmistöstä ja sen geneettisistä erityispiirteistä saa esittää karkeita yleistyksiä täysin vapaasti myös kiihottamistarkoituksessa.

Postmoderni vasemmistolaisuus

Ns. maahanmuuttokriittisissä blogeissa puhutaan paljon Demla-järjestöstä ja siitä, kuinka monet sananvapaus- ja ihmisoikeusasioiden kanssa tekemisissä olevat kuuluvat tuohon järjestöön. Demla ei kuitenkaan sinänsä ole syy vaan seuraus siitä, että ihmisoikeusasioiden pariin hakeutuu enimmäkseen vasemmistolaisesti ajattelevia tai ihmisoikeusasioiden pariin hakeutuvat omaksuvat vasemmistolaisen ajattelutavan.

Laki kiihotuksesta kansanryhmää vastaan ei myöskään ole mikään suomalainen ilmiö, vaan kaikissa länsimaissa Yhdysvaltoja lukuun ottamatta sananvapautta on rajoitettu likimain samalla tavalla. Sillä, että Demla oli aikanaan taistolaisten käsissä, ei ole tämän kanssa tekemistä. Vasemmistolaisuus on muuttunut 70-luvun päivistä myös Suomessa, mutta se on edelleen luonteeltaan kollektivistista, mikä näkyy myös sananvapautta koskevassa lainsäädännössä.

Sananvapaus- ja ihmisoikeusasiat eivät ole politiikan valtavirtaa, ja siksi valtavirran poliitikot eivät kiinnitä niihin juurikaan huomiota. Näin asiat etenevät virkamiesvetoisesti ja enimmäkseen julkisuudelta piilossa. Mika Illmanin kaltaiset ihmiset sekä soveltavat lakia käytännössä virkatoimessaan että ovat mukana lakien valmistelussa.

Laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan olisi todennäköisesti jäänyt kuolleeksi kirjaimeksi, mikäli Mikko Puumalaista ei olisi vuonna 2002 valittu Suomen ensimmäiseksi vähemmistövaltuutetuksi ja Mika Illman ei olisi tehnyt väitöskirjaansa Hets mot folkgrupp.

Puumalainen Tatu Vanhasen kimpussa

Puumalaisen ensimmäinen uhri oli pääministeri Matti Vanhasen isä Tatu, joka Helsingin Sanomien kuukausiliitteen haastattelussa väitti, että kansakunnan keskimääräisellä älykkyysosamäärällä on merkittävä yhteys hyvinvointiin. Afrikkalaisten keskimääräinen älykkyysosamäärä on selvästi alhaisempi kuin eurooppalaisten tai aasialaisten. Tämän Puumalainen katsoi panetteluksi. Keskusrikospoliisi tutki asiaa aikansa ja totesi, että tapauksessa ei ole syytä epäillä rikosta.

Seuraavaksi Puumalainen hyökkäsi nettirasistien kimppuun tukenaan Illmanin väitöskirja. Tämä jahti jatkuu edelleen, vaikka henkilöt ovat vaihtuneet. Illman nousee merkittäväksi siinä, että hänen johdollaan on yritetty luoda sananvapausrikoksia koskevaa oikeuskäytäntöä. Illman määritteli ”illmanismiksi” kutsumani opinkappaleen, jossa mielipiteitä saa olla mutta niitä ei saa sanoa ääneen, jos niissä esitetään kielteisiä käsityksiä jostakin vähemmistöryhmästä.

Oikeuteen asti edenneet sananvapausrikokset ovat yleensä päättyneet syytetyn tappioksi, eli illmanismista on tullut oikeuskäytäntöä. Illmanin tuorein saavutus on uudistettu laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, jossa lain soveltamisaluetta laajennettiin uusiin vähemmistöihin ja mm. keskustelupalstojen ylläpitäjien vastuuta kirjoitusten poistamisesta lisättiin.

Pykälät syytä poistaa

Lakia kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ei koskaan olisi pitänyt säätää. Pykälä loukkaa sanavapautta eikä sen soveltaminen ole yhdenvertaista. Rikosta ei voi todeta objektiivisesti tapahtuneeksi eikä lakia rikkonut voi tietää, milloin hän astuu lain väärälle puolelle. Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on uhriton rikos, jossa ei voida osoittaa, että jokin henkilö tai ryhmä olisi kärsinyt todellista vahinkoa ”loukattujen tunteiden” lisäksi.

Laki myös mahdollistaa mielivallan ja sen käytön poliittisena aseena. Vihreät naiset teki tutkintapyynnön Halla-ahon kirjoituksista eli käytti pykälää hiljentääkseen poliittisen vastustajansa. Tällainen ilmiantokulttuuri ei kuulu toimivaan demokratiaan. Vaatimukset poistaa kiellettyjä tekstejä palvelimilta edustavat modernin maailman kirjarovioita, jonka kaltaisia ei toivoisi enää näkevänsä.

Lisäksi laki ei todellisuudessa edistä niitä asioita, joita se tavoittelee. Kansanryhmien väliset suhteet eivät parane sillä, että lainsäätäjä luo tabuja julkiseen keskusteluun. Esimerkiksi maahanmuuttokeskustelussa on voitava sanoa, että tietyn ryhmän edustajat sopeutuvat keskimäärin huonosti yhteiskuntaan ja että se johtuu tämän ryhmän keskuudessa vallitsevista tavoista, arvoista ja asenteista eikä valtaväestön harjoittamasta syrjinnästä.

Loppuun esitän vielä Hitler-kortin. Weimarin Saksassa oli aikanaan edistyksellinen sananvapautta rajoittava lainsäädäntö. Esimerkiksi Adolf Hitleriä kiellettiin puhumasta useilla paikkakunnilla. Tämä ei estänyt miehen nousua valtaan eikä juutalaisten joukkotuhoa.

Kommenttiosastosta poimittua 1 - Stråssa ja turvapaikanhakijat

2011-10-22T07:24:00.001+03:00

Lieksa-jutun yhteydessä kommentaattori Gruvmor (”Kaivosmuori”) kertoi ruotsalaisesta noin 200 asukkaan Stråssan kylästä, jonne Ruotsin maahanmuuttovirasto Migrationsverket on sijoittanut noin sata turvapaikanhakijaa.

Stråssan kylä sijaitsee Lindesbergin kunnassa kaivostoiminnastaan tunnetulla Bergslagenin alueella noin 60 kilometria Örebron kaupungista pohjoiseen. Kaivostoiminnan hiipumisen takia kylässä on paljon tyhjiä asuntoja, joihin on nyt sijoitettu nuoria turvapaikanhakijamiehiä.

Stråssan tilanne on siis vähintään yhtä paha kuin Lampedusan saarella Italiassa. Pieneen maalaiskylään tulee yhtäkkiä paljon nuoria miehiä Afrikasta ja Lähi-idästä. Rauhalliseen elämään tottunut paikallinen väestö huomaa, että ulkona liikkuminen muuttuu epämiellyttäväksi ja turvattomaksi. Uudet tulokkaat eivät kunnioita paikallista väestöä ja käyttäytyvät epäsosiaalisesti.

Ongelmien poliittisesti korrektia käsittelyä

Gruvmorin ensimmäisessä videolinkissä kylätoimikunnan puheenjohtaja Rune Andersson kertoo varovaisen oloisesti muuttuneesta tilanteesta ja muistaa ensimmäiseksi korostaa, että Stråssan kylässä ei esiinny ”muukalaisvastaisuutta”. Andersson tosin mainitsee, että eräät tapahtumat ovat luoneet jonkinlaista ”muukalaispelkoa”. Hänen mielestään turvapaikanhakijat eivät lainkaan ymmärrä, miten ruotsalaisessa yhteiskunnassa pitäisi käyttäytyä.

Anderssonilta kysytään myös esimerkkejä tapauksista, ja hän mainitsee, että turvapaikanhakija saattaa ”tuijottaa” uimarannalla olevia tyttöjä. Tämä ei Anderssonin mukaan ole vaarallista tai laitonta mutta saattaa tuntua epämiellyttävältä niiden mielestä, jotka joutuvat katselun kohteeksi. Mitään varsinaisia sattumuksia ei ole esiintynyt mutta paikalliset asukkaat, etenkin naiset tuntevat olonsa turvattomaksi.

Ohjelman keskusteluosuus on piinallista katsottavaa. Mukaan on kutsuttu maahanmuuttoviraston edustaja Caroline Henjered ja Vasemmistopuolueen maahanmuuttajataustainen kansanedustaja. Henjered ei tarjoa ympäripyöreän viranomaisjargonin lisäksi stråssalaisille minkäänlaista ratkaisua ongelmaan.

Stråssan tilanteeseen palattiin myös toisessa ”mokutuskanava” Kanal Globalin Miniatyr-keskusteluohjelmassa. Siinä Lindesbergin sosiaalidemokraatteja edustava kunnanjohtaja Anders Ceder selittelee tilannetta. Stråssalaiset haluaisivat Maahanmuuttoviraston edustajan paikan päälle ratkaisemaan turvapaikanhakijoiden ja paikallisten asukkaiden välisiä konfliktitilanteita. Tällaista ei ole tullut eikä ole tulossa. Ceder tosin mainitsee lopuksi sen todellisen ongelman:

”Aina, kun arvostelee tällaista toimintaa, saa pelätä leimautumista rasistiksi ja muukalaisvihamieliseksi.”

Ohjelman keskusteluosuus on, jos mahdollista, vieläkin piinallisempaa katsottavaa kuin edellinen videopätkä. Periruotsalaisessa diskuteerauksessa on mukana Maahanmuuttoviraston Henjeredin lisäksi vasemmistojournalisti Anna-Lena Lodenius, joka tulee yleensä mukaan maahanmuuttokeskusteluun, kun ongelmat ovat räjähtäneet silmille eikä niitä voi selittää pois tavanomaisilla menetelmillä. Lodeniuksen kaltaiset journalistit eivät epäröi valehdella ja kääntää asioita päälaelleen, jos poliittinen oikeaoppisuus niin vaatii.

Nytkin Lodenius onnistuu kääntämään keskustelun Ruotsidemokraatteihin ja muukalaisvihamielisyyteen. Hänen mukaansa ”muukalaisvihamielisyys” vähenee Ruotsissa, mutta sitä ajavat tahot esiintyvät sitäkin äänekkäämmin. Ruotsidemokraatteja äänestävät hänen mukaansa matalasti koulutetut, maaseudulla asuvat nuoret miehet. Stråssalaisia Lodeniuksen moraalinen paremmuus ja hänen Ruotsidemokraattien äänestäjiä kohtaan osoittamansa halveksunta tuskin lohduttavat.

Maahanmuuttopolitiikan seuraus

Ruotsidemokraatit eivät ole aiheuttaneet Stråssan tilannetta vaan se on seurausta Ruotsin vuosikymmeniä harjoittamasta mielipuolisesta maahanmuuttopolitiikasta. Luku- ja kirjoitustaidottomista nuorista turvapaikanhakijamiehistä ei kasva perusruotsalaisia yhdessä yössä jos koskaan. Hyvällä tuurilla osa heistä pääsee matalapalkkaisiin töihin mutta suuri osa jää ruotsalaisen veronmaksajan elätettäväksi loppuiäkseen.

Turvapaikanhakijoita sijoitetaan Stråssan kaltaisille paikkakunnille, koska halukkaista vastaanottajista alkaa olla pulaa. Suurissa kaupungeissa ei enää löydy vapaita asuntoja eivätkä varakkaat kunnat halua osallistua kulttuurin rikastamiseen. Siksi Maahanmuuttovirasto turvautuu Lindesbergin kaltaisiin väestön vähenemisestä kärsiviin köyhiin kuntiin, joille vastaanottokeskus tarkoittaa lisää rahaa valtiolta.

Stråssan asukkaat eivät ole sen enempää ”rasisteja” tai ”muukalaisvihamielisiä” kuin muutkaan. He ovat todennäköisesti äänestäneet uskollisesti sosiaalidemokraatteja koko ikänsä ja huomanneet lopulta joutuneensa mahdottomaan tilanteeseen, jossa ”muukalaisvihamielisyys” on pakko ilmaista ääneen vaikka vähän kierrellenkin. Toivottavasti tilanne lopulta kehittyy paikallisten asukkaiden kannalta myönteisesti.

Lieksan maine menossa?

2011-10-19T00:25:00.000+03:00

Kun monikulttuuri kerran rantautuu paikkakunnalle, siitä on mahdotonta päästä eroon. Lieksalaiset ovat saaneet huomata, että valtion lahjukset ja SPR:n seireenilaulut eivät lopulta lämmitä vaan kansainvälistymisen seuraukset on kannettava itse.

Kun jokin aika sitten kirjoitin Lieksan kansainvälistymiskehityksestä, siteerasin Pohjois-Karjalan poliisilaitoksen päällikkö Kai Markkulaa, joka varoitti Lieksan kulkevan pahempaa polkua kuin Joensuu 1990-luvulla. Tuolloin skinheadien väkivaltaa seurasi valtava mediahysteria ja rasisminvastainen kynttiläkulkue. Sanottiin, että Joensuu menetti maineensa.

Uhkaus

En ymmärtänyt Markkulan lausuntoa, mutta viimeistään tämän uutisen jälkeen viesti ei jää epäselväksi. Uutisen mukaan Lieksan Tukipiste ry:n järjestämässä keskustelutilaisuudessa lieksalaismies oli ”käyttänyt panettelevia ja solvaavia ilmaisuja tummaihoisia kohtaan”. Tästä apulaispoliisipäällikkö Pentti Nurminen on käynnistänyt esitutkinnan. Markkulan lausunto oli siis uhkaus ja esitutkinta osoittaa, että poliisipäällikkö oli tosissaan.

Markkulan uhkaus oli osoitettu ensisijaisesti Lieksan kuntapäättäjille, jotka ovat esittäneet kriittisiä mielipiteitä kansainvälistymiskehityksestä. Näihin kuuluvat kunnanvaltuutetut Veijo Ikonen (kesk.) ja Eero Kärkkäinen (sd).

Kunnanvaltuutetut olivat ilmaisseet huolensa siitä, miten Lieksa kestää nopean kansainvälistymisen ja miten estetään maahanmuuttovastaisuuden lisääntyminen. Poliisipäällikkö Markkula kuitenkin vihjasi, että maahanmuuttovastaisuuden kasvu estetään parhaiten, jos herrat Ikonen ja Kärkkäinen pitävät suunsa kiinni.

Media lietsoo hysteriaa

Markkulaa ylistettiin jopa Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulla, jossa vastaava penaali väitti, että Lieksaa vaivaa rasismin tauti. Lääkkeeksi tautiin HS epäsuorasti tarjoaa lisää rahaa valtion kassasta. Päivää ennen pääkirjoitusta HS kirjoitti ison jutun Lieksasta ja päästi paikkakunnan somalit ääneen. Yksi haastatelluista sanoi HS:lle:

”Pelottaa erittäin paljon.”

Edellisenä viikonloppuna Lieksassa nähtiin puukkotappelu, jossa maahanmuuttajien ja paikallisten nuorten yhteenotossa puukotettiin kahta ihmistä. Toinen puukotetuista oli somali ja toinen kantaväestön edustaja. Tappelun aloittajasta ei ole tietoa, mutta media antaa ymmärtää, että kyseessä oli rasistinen rikos.

Lieksasta halutaan selvästi esimerkkitapaus, koska HS:n artikkeli väittää, että puolet Pohjois-Karjalan rasismirikoksista tehdään Lieksassa. Myös Etnisten suhteiden neuvottelukunta on huolissaan. Järjestön pääsihteeri Peter Kariukin mukaan Lieksa nostettiin esiin esimerkkitapauksena siitä, että varsinkin pienemmissä kunnissa negatiivinen ilmapiiri maahanmuuttoa ja maahanmuuttajia kohtaan saattaa kärjistyä:

”Lieksassa on ilmennyt ikäviä välikohtauksia keväällä ja kesällä. Alueella on myös ollut erilaisia poliittisia aloitteita, jotka ovat olleet neuvottelukunnan näkökulmasta huolestuttavia.”

Mitä Lieksan tilanne todellisuudessa osoittaa

Nyt ei eletä 1990-lukua, eli ihmiset eivät keskimäärin ole yhtä sinisilmäisiä monikulttuurin ja kansainvälistymisen seurausten suhteen kuin aiemmin. Nyt tiedetään jo, että pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden suuri määrä rasittaa pitkällä tähtäimellä kuntataloutta ja herättää närää niissä kantaväestön edustajissa, jotka kokevat tulokkaiden saavan liian suuria sosiaalietuuksia.

Paras lääke tähän olisi avoimuus, eli myös negatiivisista puolista kerrottaisiin rehellisesti. Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden saamista sosiaalietuuksista tulisi kertoa kuten myös heidän todennäköisestä työllistymisestään. Näin ei kuitenkaan tehdä ilmeisesti siksi, että pakolaisille ja turvapaikanhakijoille ei muuten löytyisi sijoituspaikkoja. Mieluummin hehkutetaan, kuinka paljon ”voittoa” kunta saa ottamalla vastaan pakolaisia.

Kun mainospuheet eivät mene läpi, siirrytään uhkailuihin ja poliisitoimiin. Näin kansalaisille viestitetään, että heidän mielipiteillään ei ole merkitystä ja viranomainen tietää paremmin, millainen heidän elinympäristönsä pitää olla. Kansalaisen pitää vain olla hiljaa ja osallistua kustannuksiin.

Lieksan tilanteessa ovat vastuussa ne ihmiset, jotka halusivat pelastaa kaupungin omistaman vuokra-asuntoyhtiön asuttamalla niihin pakolaisia ja turvapaikanhakijoita. Nämä ihmiset eivät kuitenkaan koskaan joudu kantamaan vastuutaan vaan se jää lieksalaisille, jotka maakunnallisessa ja valtakunnallisessa mediassa leimataan rasisteiksi.

Valtiovalta todennäköisesti yrittää ratkaista ongelman tarjoamalla lisää rahaa kotouttamiseen. Lieksalaiset saavat luultavasti myös lisää kumbaya-iltoja, joissa he pääsevät kohtaamaan maahanmuuttajia. Ongelma kuitenkin katoaa siinä vaiheessa, kun maahanmuuttajat kyllästyvät Lieksaan ja muuttavat isojen kaupunkien lähiöihin. Median luoma maine rasistien asuttamasta pohjoiskarjalaisesta kaupungista tosin jää elämään ihmisten mieliin. Maahanmuuttoklusterin ulkopuolinen elinkeinoelämä tuskin vilkastuu, vaikka tämän artikkelin kuvitus näin antaisi ymmärtää.

Illmanismia ja sharia-barbarismia

2011-10-17T23:34:00.000+03:00

Tämän päivän Perussuomalaisia koskeva kohu-uutinen saatiin aikaiseksi, kun kotkalainen kunnanvaltuutettu Freddie Van Wonterghem sai syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Tämä kertoi kahdesta asiasta eli Illmanin inkvisition aktivoitumisesta ja siitä, että tekopyhyys ja siihen liittyvä moralismi ovat ehtymättömiä luonnonvaroja.

Freddien sanomiset

En aikanaan seurannut Wonterghemin kohulausuntoon liittyvää keskustelua paljonkaan. Ehkä olen jo niin turtunut kohulausuntoihin ja etenkin niitä seuraavaan moraaliseen närkästykseen, josta esimerkkinä otettakoon Suomen Kuvalehden toimittaja Leena Sharman kirjoitus. Siinä Sharma päästää moraalisen paheksuntansa valloilleen:

”Noh, ehkä tämä oli odotettavissa. Mitä suuremmassa voimain tunnossa nämä vanwonterghemit ja hakkaraiset pullistelevat, sitä avoimemman rasistiseksi ja vastenmieliseksi heidän puheensa käyvät.”

”Ehkä kehitys avaa edes joidenkin suomalaisten silmät sille, millainen armomaailma ja ihmiskäsitys tällä porukalla oikeasti on.”

”Ja tervetuloa vaan tänne joukolla kommentoimaan kaikki Freddyn kaverit, minä lähden nyt oksentamaan.”

Näin reagoi itseään hyvänä ihmisenä pitävä toimittaja. Freddien kommentti oli tietysti irrotettu asiayhteydestään. Freddie nimittäin vastasi Taha Islamin blogimerkintään, jossa tämä selitteli 14-vuotiaan koulutytön Hena Akhterin kuolemaa ruoskimisrangaistuksen yhteydessä. Palstoilla Taha Islam -nimellä esiintyvän nettikirjoittajan edesottamuksia en itse ole koskaan ottanut vakavasti. Provoilijoita löytyy nettikeskusteluissa riittävästi eikä Taha Islam ole siitä omaperäisimmästä päästä. Tämä tekstinpätkä kuitenkin sai Freddie Van Wonterghemin kirjoittamaan ”vihakirjoituksensa”:

”Kuoleminen ruoskinnan takia on tietysti teloittajan työtapaturma yhdistettynä huonoon hoitoon. Kehittyneemmän sairaanhoitojärjestelmän piirissä tyttö olisi ehkä selvinnyt.”

”Ruoskinnan tarkoitus ei ole vahingoittaa fyysisesti ja nainen ruoskitaan vaatteet päällä. Ruoskinnan tarkoitus on tuottaa kipua ja häpeää, ei pysyvää vammaa. Ruoskittavaa ei edes sidota kiinni.”

Näin Taha Islam selittelee sharia-barbarismin käytännön seurauksia. Hena Akhter eli Bangladeshissa ja häntä syytettiin avioliiton ulkopuolisesta sukupuoliyhteydestä. Näin käy niille musliminaisille, jotka eivät onnistu löytämään raiskaukselleen neljää miespuolista todistajaa. Tapaus on islamilaisessa maailmassa liiankin tavanomainen. Tällä kertaa tosin 101 ruoskaniskua tuomittiin imaamin langettaman fatwan perusteella, eli Hena Akhterin miespuolisten sukulaisten ei tarvinnut surmata tyttöä itse poistaakseen häpeän suvun yltä.

Taha Islam on tosin oppinut nettiväittelyn säännöt hyvin seuraavan lauseen perusteella:

”CNN:n uutisen mukaan mies ei hakannut tyttöä, eikä raiskauksesta ole kuin tytön itsensä kertomus.”

Freddie van Wonterghemin vihapuheesta en ole löytänyt todistetta mediakohun lisäksi. Leena Sharman mukaan:

”Perussuomalaisten kotkalainen kunnallispoliitikko Freddy van Wonterghem on sitä mieltä, että Saudi-Arabiassa kivitettäköön naisia, sillä ”aina kun tapetaan muslimityttö, saadaan yksi potentiaalinen muslimien synnyttäjä pois pelistä”. ”

Freddie sai tuosta syytteen. Sen sijaan iljettävän sharia-barbarismia puolustelevan blogikirjoituksen tekijää ei koskaan tarvitse vastata kirjoituksestaan Illmanin inkvisition edessä.

Sharia-laki Suomessa

Virallisesti Suomessa ei noudateta islamilaista sharia-lakia, vaikka yrityksiä sen käyttöönottoon onkin esiintynyt. Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi kertoi kannattavansa sharia-lain osittaista käyttöönottoa. Sasi kuitenkin väitti myöhemmin joutuneensa ”Hesarin uhriksi” ja pyörsi aiemmat väitteensä. ”Maltillisen” Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaami Anas Hajjarin mielestä sharia-laki sopisi erinomaisesti avioliittoon ja perintöasioihin liittyvien riitojen sovitteluun.

Todellisuudessa shariaa ei tarvitse erikseen ottaa käyttöön, koska sitä sovelletaan jo. Jussi Halla-aho tuomittiin oikeudessa, kun hän kirjoitti täkynsä Illmanin Mikalle. Profeetta Muhammadia ei saa sanoa pedofiiliksi, vaikka hän meni naimisiin 6-vuotiaan Aishan kanssa ja avioliitto saavutti täyttymyksensä, kun Aisha oli 9-vuotias.

Illmanismi taas on sitä, että voit olla ihan mitä mieltä tahansa sharia-barbarismista tai islamin profeetta Muhammadin sukupuolielämästä, kunhan et sano mielipidettäsi ääneen. Jos erehdyt näin tekemään, loukkaat muslimeja kollektiivisesti ja rikot heidän ihmisoikeuksiaan. Se on paljon pahempi ihmisoikeusloukkaus kuin 14-vuotiaalle tytölle tuomitut 101 ruoskaniskua, joita tulee ajatella niiden kulttuurillisessa kontekstissaan.

Freddie van Wonterghemin ongelma on se, että hänen ihonvärinsä on väärä. Jos hän olisi somali, häntä tuskin syytettäisiin. Wonterghem on kuitenkin kotoisin Belgian hollanninkielisestä osasta eli Flanderista. Siellä asuu toistaiseksi enimmäkseen valkoihoisia, eli Wonterghemilla ei ole riittävästi monikulttuurisessa yhteiskunnassa tarvittavaa uhripääomaa.

Suomessa riittävän uhristatuksen saavuttaneeseen vähemmistöön kuuluva voi sanoa mitä tahansa. Esimerkiksi Taha Islam tai miesvihaaja Atlas Saarikoski saavat kirjoittaa vihakirjoituksia ilman pelkoa julkisesta paheksunnasta puhumattakaan syytteestä. Freddie van Wonterghem teki pahimman virheensä, kun hän otti Taha Islamin surkean provoilun todesta ja järkyttyi tämän tavasta puolustaa sharia-barbarismia. Jos hän olisi tuntenut kyseisen kirjoittajan nettihistorian, hän tuskin olisi provosoitunut.

Minua ei kuitenkaan enää järkytä tapa, jolla oikeuslaitos puolustaa valeihmisoikeuksia, tai toimittajien pohjaton tekopyhyys. Freddie nimittäin sai jo epävirallisen rangaistuksen, kun puheenjohtaja Timo Soini ei hyväksynyt Kymen piirihallituksen esitystä valita van Wonterghem Perussuomalaisten puoluevaltuustoon. Soini puukotti tapansa mukaan omiaan selkään, kun hän halusi mielistellä mediaa.

Ovatko islam-kriitikot aikamme natseja?

2011-10-10T23:58:00.001+03:00

Tuolla otsikolla norjalainen nimimerkki Fjordman, oikealta nimeltään Peder Jensen kirjoitti vastineen Aftenposten-lehden artikkeliin. Vastinetta ei koskaan julkaistu lehdessä, joten Fjordman julkaisi sen internetissä. Aftenposten ei siis piitannut Norjan journalistien eettisistä periaatteista.

Aftenpostenin artikkelin paperiversiossa oli kuvituksena Bat Ye'orin ja Norjan natsiajan johtajan Vidkun Quislingin kuvat. Tämä oli erityisen irvokasta, koska Bat Ye'or on juutalainen. Artikkelissa islam-kriitikot esitetään ”äärioikeistolaisuuden kolmantena aaltona”, jota on edeltänyt kaksi muuta eli varsinainen natsismi ja uusnatsismi.

Fjordman puolustautuu muistuttamalla, että natsit olivat kansallissosialisteja, vaikka monet mielellään unohtavat toisen osan heidän ideologiastaan. Fjordman itse väittää, että hän ei ole koskaan kuullut totalitaristisesta liikkeestä, jota ei edes osittain voisi kuvata sosialistiseksi. En ole minäkään.

Polttouunin leima

Aftenpostenin artikkelia lukiessa tulee mieleen, että olen jossain nähnyt tuon saman ennenkin. Helsingin Sanomien Jukka Huuskon artikkelissa yritettiin samalla tavalla heittää lokaa mm. tämän blogin päälle. Ylen ajankohtaisohjelmassa, jossa käytiin läpi Pamela Gellerin alkoholiongelmaa, selailtiin Brussels Journalin ja Gates of Viennan sivuja samalla, kun ”ekspertti” selitti, millaista tavaraa sieltä löytyy. Nämä blogit löytyvät sattumoisin tämän blogin linkkilistalta.

Olen lukenut sen verran vasemmistolaisten eksperttien kommentteja valtamedian puolivillaisista artikkeleista, että tiedän suurin piirtein, mistä ne koostuvat. Olennaisin elementti on yhdistää käsiteltävä asia johonkin kielteiseen epiteettiin kuten äärioikeistolaisuuteen tai peräti natsismiin kuten Aftenpostenin artikkelissa.

Haastatellut ekspertit tulevat pääsääntöisesti ideologisesti vasemmalta laidalta kuten Expon Daniel Poohl Aftenpostenin jutussa. Suomessa asiantuntijaksi pääsyyn riittää yleensä, että vihaa Jussi Halla-ahoa tai omaa taistolaistaustan.

Käsiteltävää aihetta eli islamin kritiikkiä vääristellään ja siitä rakennetaan olkiukkoargumentteja, joita sitten mätkitään olan takaa. Minkäänlaista järkevää analyysia ilmiön syistä ei edes yritetä esittää. Artikkelien kirjoittajat ja käytetyt asiantuntijat tuntuvat olettavan, että pelkkä leimaaminen riittää kohdeyleisölle.

Samalla unohdetaan ne nykypäivän todelliset natsit eli radikaalit islamistit, jotka edelleen saavat inspiraatiota juutalaisvihaansa Adolf Hitlerin teoista ja kirjoituksista. Eräskin maltillisena keskitien kulkijana itseään markkinoiva väittää pokkana, että äärioikeiston muslimivastaisuudessa on samoja piirteitä kuin juutalaisvastaisuudessa ennen toista maailmansotaa.

Fjordmanin kohtalo

Kun kävi ilmi, että nimimerkki Fjordmanin kirjoituksia oli plagioitu joukkomurhaaja Anders Breivikin manifestiin, Fjordman tuli julkisuuteen omalla nimellään ja ilmoittautui poliisille. Tapahtuneen seurauksena Fjordman on menettänyt työpaikkansa ja joutunut muuttamaan pois kotikaupungistaan Ålesundista.

Fjordmanista on myös tehty pilaa Norjan yleisradioyhtiö NRK:n viihdeohjelmassa, jossa kuvattiin Heine Fjordland -nimistä pyörätuolissa istuvaa neliraajahalvaantunutta natsia kirjoittamassa internetiin:

”Norjan kaltaisessa feministihelvetissä vain internetissä voi tuntea olevansa mies.”

Ehkä norjalainen huumori ei naurata tai sitten sketsissä on menty hyvän maun tuolle puolen. Liikuntavammaisten pilkkaamista en hyväksyisi omilta lapsiltani, mutta ehkä se on jo nykyään poliittisesti korrektia toisin kuin etnisten vähemmistöjen kustannuksella pilailu.

Tämä kaikki on tietysti väärin, koska Fjordman on kirjoittanut paljon erittäin korkeatasoisia esseitä. Laadultaan ne ylittävät reilusti sen, mitä esimerkiksi Helsingin Sanomat keskimäärin julkaisee. Siksi ei ole yllätys, että kymmenet ja jopa sadat tuhannet ihmiset eri puolilla maailmaa ovat lukeneet Fjordmanin tekstejä.

On myös niitä, jotka tunnustavat Fjordmanin kirjoitusten ansiot. Norjalainen historioitsija Vidar Enebakk pitää Fjordmanin kirjoituksia ”pelottavan hyvinä”. Hänen mielestään on liian yksinkertaista hylätä Fjordmanin teoriat idioottimaisina tai leimata ne rasismiksi. Fjordman on esimerkiksi kirjoittanut noin 50 tieteen historiaan liittyvää artikkelia aina astronomiasta kvanttifysiikkaan.

Valitettavasti Anders Breivik tarjosi vasemmistolle sellaisen aseen, jota voi hyödyntää nyt ja jatkossa islamin arvostelijoiden lokaamiseen. Vaarana tässä on, että islamin arvostelusta tulee tabu, jota pidetään yllä rinnastamalla islamin arvostelija Anders Breivikiin. Toivottavasti liian monet eivät mene tähän ansaan.

Fjordmanille voi osoittaa tukensa lahjoittamalla rahaa tässä osoitteessa.

Edit 11.10.2011: Kumitonttu oli ehtinyt suomentaa Fjordmanin vastineen kokonaisuudessaan.

Kuinka tavallisista ihmisistä tulee rasisteja

2011-10-06T00:07:00.000+03:00

Kesäloman aikana katsoin BBC World -kanavalta dokumentin ”Invasion of Lampedusa”. Siinä kerrottiin, miten pienen Lampedusan saaren asukkaat reagoivat, kun saarelle alkoi saapua Tunisiasta pakolaisia arabikevään seurauksena. Dokumentin voi vielä katsoa täältä.

Lampedusalaisten kapina

Lampedusa on pieni noin kymmenen kilometriä pitkä kallioinen saari Välimerellä Italian ja Tunisian välissä. Saarella asuu noin 4500 asukasta, jotka elävät enimmäkseen turismista. Saarella on lisäksi NATO:n tukikohta.

BBC:n dokumentissa kerrotaan, kuinka saaren asukkaat reagoivat kasvaneisiin pakolaismääriin. Aluksi suhtautuminen on pääosin myönteistä, mutta tilanne muuttuu, kun pakolaisten määrä kasvaa ja saaren pääelinkeino turismi uhkaa tyrehtyä.

Asukkaat nousevat lopulta kapinaan, saartavat saaren pienen sataman ja mellakoivat kadulla. Paikallinen pormestari yrittää parhaansa mukaan pitää asukkaat rauhallisina mutta tulokset jäävät laihoiksi.

Tapahtumat saarella eivät aluksi kiinnosta Italian hallitusta vaan saarelaiset jäävät ongelmiensa kanssa yksin. Näyttää kuin pääministeri Silvio Berlusconi haluaisi tahallaan kärjistää kriisiä. Lopulta Berlusconin on pakko reagoida ja hän järjestää pakolaisille tilapäiset oleskeluluvat ja kuljetuksen pois saarelta.

Pakolaisvirrat eivät kuitenkaan jääneet tähän, vaan muutaman viikon päästä saarelle alkaa saapua pakolaisia Libyasta. Tämä saa Euroopan hallitukset reagoimaan ja kiristämään rajavalvontaansa tavalla, joka vaarantaa Schengenin sopimuksen.

Lampedusan pakolaiset olivat enimmäkseen nuoria 20 – 30 -vuotiaita muslimimiehiä. Näiden käsissä saaren pieni vastaanottokeskus on kokenut kovia. Ensimmäisen kerran siellä syttyi tulipalo helmikuussa 2009. Viimeksi vastaanottokeskus poltettiin pari viikkoa sitten, kun pakolaiset ottivat yhteen mellakkapoliisien kanssa.

BBC:n dokumentti katsoo tilannetta sekä pakolaisten että paikallisten asukkaiden kannalta. Se ei kaunistele vastaanottokeskuksen asukkaiden tilannetta vaan kertoo sekä huonoista oloista että siitä, miten vaateliaat pakolaiset pitävät muuttoa Eurooppaan itsestään selvänä oikeutenaan. Toisaalta se esittää myös, miten rauhallisen Lampedusan saaren asukkaat muuttuvat ”rasisteiksi”, kun heidän elinympäristönsä ja elinkeinonsa on uhattuna.

Sillä välin Pohjois-Karjalassa

Lampedusan tapahtumia ei voi mitenkään verrata Suomen vastaaviin, koska saaren pakolaismäärät laskettiin tuhansissa ja suomalaisilla vastaanottokeskuspaikkakunnilla korkeintaan sadoissa. Silti tarkastelen tässä Lieksan tilannetta ihan vain mielenkiinnosta.

Itärajalla sijaitsevassa Lieksassa asuu noin 14 000 ihmistä. Kaupunki on kuitenkin erittäin harvaan asuttu (vain 3,71 as./km²) ja sieltä löytyvät Suomen kauneimpiin kuuluvat Kolin maisemat. Ei luulisi, että pari sataa somalia saisi Lieksan sekaisin.

Kaikki alkoi vuoden 2009 syksyllä, kun Lieksan kunnan päättäjät halusivat paikkakunnalle Kontiolahdella sijaitsevan Kontioniemen vastaanottokeskuksen sivupisteen. Tarkoituksena oli ilmeisesti saada työttömyydestä kärsivälle paikkakunnalle lisää työpaikkoja. Valtio kustantaisi turvapaikanhakijoiden ylöspidon ensimmäiset neljä vuotta. Tällä saataisiin työllistettyä muutamia lieksalaisia, ja turvapaikanhakijatkin luultavasti katoaisivat suurempiin kaupunkeihin ajan kanssa.

Alkuvaiheessa hanke herätti myös vastustusta. Lokakuussa 2009 keskustalainen kunnanvaltuutettu Veijo Ikonen varoitteli turvallisuuden heikentymisestä:

”Olen kuullut puheita, että esimerkiksi Pohjanmaalla maahanmuuttajilla ja paikallisilla väestöllä puukot heiluivat jo ensimmäisenä iltana.”

Lopulta vastaanottokeskushanke päätettiin panna jäihin. Lieksasta kuitenkin muodostui oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden asuinpaikka, kun kaupunkiin alkoi muuttaa väkeä läheisestä Kontiolahden vastaanottokeskuksesta. Vaikka ristiriitoja onkin ilmennyt, useimmat vaikuttivat tyytyväiseltä ainakin tämän jutun perusteella.

Valtio maksaa kaupunkiin muuttaneiden pakolaisten kustannukset ensimmäisen kolmen vuoden ajalta. Vaikka pakolaisista aiheutui vuonna 2010 noin 1,5 miljoonan euron kustannukset, Lieksan kaupunki teki tulijoilla jopa 200 000 euroa voittoa sosiaalijohtaja Soile Syrjäläisen mukaan.

Kaikki eivät kuitenkaan olleet tyytyväisiä vaan vaativat selvitystä maahanmuuttajien aiheuttamista kustannuksista. Aiemmin mainittu Veijo Ikonen puolustautui rasistisyytöksiä vastaan ja kertoi vain haluavansa tietää, mihin veronmaksajan rahat käytetään. Viime toukokuussa tarkastuslautakunnalle toimitettiin selvitys rahojen käytöstä.

Rasismi nostaa päätään

Viime toukokuussa kerrottiin, kuinka lieksalaiset saivat oman moskeijan. Tämä ei sujunut ilman ristiriitoja, sillä Vapaa-ajattelijat kantelivat moskeijasta oikeuskanslerille. Kantelijan mukaan viranomainen olisi moskeijatilan vuokraamisessa rikkonut hallintolakia suosimalla yhtä uskontoa.

Vaikka pakolaiset aluksi pelastivat kaupungin vuokra-asuntoyhtiön, tulijoiden suuri määrä yllätti Lieksan. Uusille asujille ei enää riittänyt asuntoja, vaan kaupungin oli pakko ottaa teollisuuskylän päiväkoti asumiskäyttöön.

Viime elokuussa Ylen sivuilla kerrottiin ilmapiirin kiristymisestä Lieksassa. Asiantuntijat opastivat lieksalaispäättäjiä maahanmuuttopolitiikasta mutta puhe kääntyi rahaan. Sosialidemokraattien edustaja Eero Kärkkäinen oli huolissaan pakolaismääristä:

”Miten saadaan rajoitettua tätä pakolaisten määrää siihen, mitä Lieksa pystyy hoitamaan, kunnolla kouluttamaan ja pitämään täällä, jottei kuntalaiset liikaa aktivoidu maahanmuuttovastaiseksi.”

Joensuun skinirikollisuuden kokenut somali Saed Guled puolestaan piti tilannetta suorastaan uhkaavana:

”Nyt kun olen tullut Lieksaan ja kuullut viranomaisia ja lieksalaisia, niin tilanne on todella huolestuttava. Toivon, että kaupunki, poliisi ja kaikki tekisivät yhteistyötä ja ennakoisivat ja pysäyttäisivät huolestuttavan liikehdinnän. Myöhemmin asia voi räjähtää.”

Maakunnan päälehti Karjalainenkin heräsi rasismin lisääntymiseen. Lehden rikos- ja oikeustoimittaja Markku Liikamaa närkästyi Kärkkäisen puheista:

”Kysymyspatteri on osoitus siitä, että vihapuhe (lue: rasismipuhe) ei ole vain paljon parjattujen halla-aholaispersujen synti. Samaa rasismipuhetta näyttävät suoltavan myös perinteisen työväenliikkeen näkyvät hahmot.”

Ymmärrän kyllä Kärkkäisen huolen. Kun valtion tuki loppuu, pakolaisten kulut jäävät lieksalaisten maksettaviksi. Entisessä muuttotappiokunnassa oli ennen paljon vapaita asuntoja, mutta pakolaisten tulo on muuttanut tämän. Kuka maksaa viulut on ihan aiheellinen kysymys. Ilmeisesti myös joitakin sattumuksia on esiintynyt.

Aivan äskettäin Pohjois-Karjalan poliisilaitoksen poliisipäällikkö Kai Markkula varoitteli lieksalaisia maineen menetyksestä. Markkula syyttää kaikesta lieksalaisia väittämällä, että sama asenteellisuus ja sama suvaitsemattomuus, joka hallitsi Joensuussa 1990-luvulla, on nyt Lieksan ongelma. Lieksassa tilanne on kuitenkin pahempi Markkulan mukaan:

”Mutta se, mikä erottaa Lieksan Joensuusta on se, että Lieksassa asenteellinen suhtautuminen maahanmuuttajiin on huomattavasti voimakkaampaa ja se näkyy kaikissa sosiaaliryhmissä.”

”Ehkäpä jo nyt joku miettii, että kannattaako Lieksassa enää asua. Eikä hän mieti sitä suinkaan maahanmuuttajien vaan ilmapiirin vuoksi.”

Karjalaisen toimittaja Veikko Huotari on Markkulaa sovittelevammilla linjoilla:

”Täällä sovinto ja yhteistyö ovat kaukana, ja maahanmuuttokeskustelua ovat hallinneet kentän äärilaidat. Näissä, valitettavasti kaikkein äänekkäimmissä puheenvuoroissa maahanmuuttoon suhtaudutaan aivan liian yksisilmäisesti, joko täysin kritiikittömästi tai sitten Lieksa lieksalaisille -ajatuksin.”

”Nyt tarvittaisiin laajaa ja ennen kaikkea molemmin puolin kiihkotonta keskustelua siitä, miten kotiuttaminen hoidetaan järkevästi. Nyt ei ole aika tapella siitä, kuka on rasisti ja kuka ei.”

Ääripäät siis ovat Huotarin mukaan ongelma. Silti hänkään ei näe todellista syyllistä eli niitä, jotka lyhytnäköisyyttään, typeryyttään tai tietämättömyyttään halusivat vaikeasti työllistyviä maahanmuuttajia tyhjiksi jääneisiin kaupungin asuntoihin. Kun valtion tuki loppuu, Lieksalle jää musta pekka käteen.

Tapahtumat kertovat, että muuttotappiokunnalle kansainvälistyminen ei välttämättä tuo onnea ainakaan silloin, kun se toteutetaan ottamalla vastaan turvapaikanhakijoita. Lieksalaispäättäjien olisi ehkä kannattanut tehdä tutustumismatka Ruotsin Borlängeen, joka on sekin yrittänyt kansainvälistyä somalien avulla ja joutunut taloudellisiin vaikeuksiin.

Lehdistö sensuurin lipunkantajana

2011-10-03T23:49:00.000+03:00

Iltalehti uutisoi pari päivää sitten, kuinka Ruotsidemokraatit luovuttavat kunnallispolitiikassa. Mitään syytä jutussa ei mainittu, ehkä ei haluttukaan. Ruotsin radion nettisivuilla kerrottiin myös samasta asiasta. Siellä sentään mainittiin seuraavaa:

”Valtiotieteilija Malena Rosén Sundström Lundin yliopistosta arvelee yhdeksi syyksi sen, että monikaan ruotsidemokraatti ei ollut laskenut tulevansa valituksi.”

”Hän uskoo myös, että puolueen kunnallispolitiikassa toimivien valtuutettujen kunnallispolitiikkaa kohtaan tuntema vähäinen kiinnostus on vaikuttanut luopumispäätökseen.”

Kaikki tuo voi hyvinkin pitää paikkansa joidenkin edustajien kohdalla. Valtamedia kuitenkin pimittää tietoa tapansa mukaan ja jättää kertomatta olennaisia asioita.

Poliittinen terrori

Ruotsidemokraatit nimittäin joutuvat kärsimään poliittisesta terrorista. Ruotsissa tämä on myönnetty jopa valtamediassa. GT -lehden artikkelissa itseään antifasisteiksi kutsuvien vasemmistohuligaanien toimintaa kuvattiin asianmukaisella nimellä eli terroriksi.

Artikkelin kuvituksessa Christer Johansson -nimisen henkilön kotitalon seinään on maalattu spray-maalilla teksti ”Hoppa av Christer//AFA” (Siirry syrjään Christer // AFA). Maanalaisen antifasistisena itseään pitävän AFA-järjestön edustajat olivat vierailleet Johanssonin talon luona Falköpingissa. Valitettavasti he valitsivat tällä kertaa väärän Christer Johanssonin, silla kuvan talossa asuvalla Christerillä ei ole mitään tekemistä Ruotsidemokraattien kanssa.

Artikkelissa haastateltiin Ruotsidemokraattien piiripuheenjohtaja Hanna Wighiä. Tämä kahden lapsen äiti on omien sanojensa mukaan ryhtynyt toimenpiteisiin perheensä turvallisuuden varmistamiseksi. Hanna sanoo olevansa peloissaan erityisesti sen jälkeen, kun piirijärjestön jäsen Gabriella Svenssonin asunnosta oli rikottu yhdeksän ikkunaa ja sisälle oli heitetty vaahtosammutin.

Suomen valtamediassa Ruotsidemokraatteihin kohdistuvasta häirinnästä ja väkivallasta ei tietysti kerrota. Suomen media kertoo, että Ruotsidemokraattien poliitikot noin vain jättävät luottamustehtävänsä. Ne, jotka jatkavat puolueen riveissä, joutuvat usein maksamaan toiminnastaan kovan hinnan esimerkiksi menettämällä työpaikkansa.

Valtamedia hyökkää nettisivustojen kimppuun

Suomen tavoin myös Ruotsissa lehdistö puolustaa asemaansa ”vastuullisen sananvapauden” vartijana. Tukenaan medialla on vasemmistolainen, rasisminvastainen Expo-järjestö, joka toimii ikään kuin väkivaltaisten antifasistien poliittisena siipenä.

Nettisivusto Politiskt inkorrekt on noussut nopeasti yhdeksi Ruotsin luetuimmista. Sivusto on tullut tunnetuksi kiinnittämällä huomiota valtamedian tapaan valkopikselöidä ulkomaalaisten rikoksentekijöiden kuvat uutisoinnissaan. Siinä missä valtamedia jättää kertomatta olennaisia tietoja rikollisista ja heidän taustastaan, PI-sivustolla kerrotaan tekijöiden nimet ja näytetään kuvat ilman valkopikselöintiä.

Äskettäin Sydsvenskan sanomalehti hyökkäsi kovin sanoin PI-sivustoa vastaan. Artikkelin mukaan:

”Ruotsidemokraatteja lähellä oleva sivusto antaa tilaa uhkauksille ja rasistisille hyökkäyksille, jotka johtaisivat syytteisiin, jos ne julkaistaisiin sanomalehdessä. Mutta Politiskt Inkorrekt -sivuston takana olevat tuntemattomat henkilöt eivät ota riskejä. He vaikuttavat mutta eivät näy.”

Artikkelissa käydään läpi se, mitä sivuston taustahenkilöistä tiedetään. Lopuksi sivustoa syytetään vastuunpakoilusta, kun se vaatii muilta vastuullisuuta mutta ei itse suostu ottamaan vastuuta eikä anna ulkopuolisten tutkia omia taustojaan.

PI-sivusto vastasi syytöksiin lain rikkomisesta omassa artikkelissaan:

”...ei löydy yhtään esimerkkiä toimitukselliseen työhön liittyvästä rikoksesta. Kuten tavallista vähemmän arvostelukykyisten lukijoiden kirjoittamat kommentit ovat ainoa asia, jolla PI voidaan leimata rikoksentekijäksi.”

Artikkelissa myös puolustetaan anonymiteettia ja väitetään, että PI:n tapaisia samizdat-julkaisuja tarvitaan muuallakin kuin täysiverisissä diktatuureissa, jopa Ruotsin kaltaisessa ”demokratiassa”. Jos PI:n ylläpitäjät luopuisivat anonymiteetistaan, he altistuisivat poliittisluonteisille sananvapausoikeudenkäynneille ja joutuisivat äärivasemmistolaisten, islamistien ja rikollisten uhkailujen kohteeksi. He joutuisivat luopumaan normaalista elämästä. Sivuston mukaan:

”Tämä on todellisuutta vuoden 2011 Ruotsissa niille, jotka nostavat esille massamaahanmuuton ja siihen liittyvän islamisoitumisen ja rikollisuuden.”

PI:n moderointi toimii vapaaehtoispohjalta ja moderaattoreille on annettu ohje poistaa selkeästi lainvastainen ja avoimen rasistinen aineisto. Kommenttien runsaan määrän takia vapaa-aikanaan työtään tekeviltä moderaattoreilta jää osa epäsuotavista kommenteista huomaamatta. Sydsvenskania PI neuvoo ilmoittamaan lainvastaisista kommenteista sähköpostilla.

Sydsvenskanin kriittisen artikkelin takaa löytyy freelance-kirjoittaja Anders Paulsson. Sattumoisin rikoksista tuomittu AFA-järjestön aktivisti kirjoitti samalla pseudonyymillä, kun hän työskenteli Expon palveluksessa. Nimen takana PI arvelee olevan henkilön nimeltä Martin Fredriksson, joka toimii Expo-järjestöä lähellä olevan Piscatus-yhtiön hallituksessa.

Piscatus valvoo Ruotsin tuomioistuimia ja myy tietoja tiedotusvälineille. Läheinen suhde Expo-järjestöön tarkoittaa, että Piscatus-yhtiön tiedot ovat myös antirasistien käytössä.

Vastajihadistit vastatuulessa Saksassa

Sotahistorioitsija Jussi Jalonen ei ole ainoa henkilö Euroopassa, joka haluaa paljastaa ”vastajihadistien” alakulttuuriin. Saksassa on vaadittu maan tiedustelupalvelua valvomaan islaminvastaista liikehdintää. Erityistä huomiota on saanut Politically incorrect -sivusto, jota vastaan hyökättiin monella rintamalla.
Esimerkiksi Berliner Zeitung kirjoitti artikkelissaan ”Islaminvihaajien verkoston sisällä” seuraavaa:

”PI on paljon enemmän kuin harmiton nettisivusto. Se on erittäin salaperäinen järjestö, joka työskentelee demonisoidakseen kokonaisen uskonnollisen yhteisön. Se näyttelee tärkeää roolia kansainvälisessä islamin vihaajien verkostossa. Se tarjoaa foorumin rasisteille ja väkivallan ihannoijille, jotka jakavat saman maailmankuvan norjalaisen massamurhaaja Anders Behring Breivikin kanssa.”

Mistä olenkaan lukenut vastaavaa aiemmin? Ai niin, Helsingin Sanomista.

Perussuomalaiset ja mediapeli

2011-09-27T00:08:00.000+03:00

Käsitteestä mediapeli minulle tulee päällimmäisenä mieleen Paavo Väyrysen lausunto vuoden 1994 presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen jälkeen. Mediapelin ansiosta Väyrynen ei selvinnyt toiselle kierrokselle, jonne pääsi kaikkien yllätykseksi RKP:n ehdokas Elisabeth Rehn.

Median toimintatapa

Todellisuudessa kyse ei Väyrysen tapauksessa ollut mediapelistä vaan siitä, että Väyrynen ei itse koskaan ole osannut toimia median kanssa vaan on yleensä potkaissut itseään jalkaan.

Ensiksi kannattaa oikaista muutama harhaluulo median toiminnasta. Sen tehtävänä ei ole välittää tietoa eikä sitä välttämättä ohjaa mikään yksittäinen agenda, vaikka toimittajat ovatkin keskimäärin vasemmistolaisempia kuin tavallinen kansa. Yksittäisissä kysymyksissä media voi toimia sopulilauman tavoin, mutta mitään yhtenäistä, kaiken kattavaa agendaa sillä ei ole.

Media hakee yleisöä. Vasemmistolainen kielitieteilijä Noam Chomsky sanoi joskus, että median tehtävänä on myydä kohdeyleisöjä mainostajille. Siksi media uutisoi asioista, joilla se saa joko mahdollisimman suuren tai tietylle mainostajasegmentille sopivan kohdeyleisön. Internet-maailmassa tämä tarkoittaa klikkauksia, joita saa esimerkiksi tekemällä uutisen Pippa Middletonin pikkupöksyistä ja varustamalla sen tekstillä ”Katso kuvat”.

Vaikka kotimaan politiikka ei saakaan yhtä suurta yleisöä kuin pikkutuhmat kuvat julkkiksista, politiikkaa koskevilla uutisilla on myös oma kohdeyleisönsä. Tätä yleisöä ei välttämättä saa houkuteltua asiapitoisilla ja analyyttisilla jutuilla, vaan uutisista on tehtävä draamaa. Tässä mielessä Soinin ripitys Pietarin junassa tarjosi medialle parasta mahdollista raaka-ainetta, josta riitti vatvottavaa usean päivän ajaksi.

Kansanedustaja Jussi Halla-aho on onnistunut mediahuomion keräämisessä esimerkillisesti vaikkakin luultavasti tahattomasti. Hän ei ole tehnyt sitä asiapitoisilla puheillaan vaan asiayhteydestä irrotetuilla kohulausunnoillaan. Halla-aho ei luultavasti voi itse tälle mitään, koska hänestä on tehty tiedotusvälineissä niin voimakkaasti polarisoiva hahmo. Siksi Halla-aho kerää klikkauksia. Tämän voi itse kukin käydä tarkistamassa esimerkiksi Uuden Suomen blogipalvelun luetuimpien blogien listalta.

Median laiskuus

Tiedotusvälineet eivät siis pyri välittämään tietoa vaan luomaan draamaa. Ne itse asiassa tekevät kaikkensa välttääkseen tekemästä sitä työtä, joka on nimellisesti heidän tehtävänsä, eli etsimään tietoa tärkeistä asiakysymyksistä ja välittämään sitä.

Tiedotusvälineet kuitenkin pyrkivät uskottelemaan, että ne nimenomaan välittävät tietoa ja että poliitikot ovat median ”suurennuslasin alla”. Näin tehdään, koska totuuden kertominen veisi pohjan draamalta. Jos media suoraan myöntäisi metsästävänsä kohu-uutisia, lukijat eivät kestäisi moista rehellisyyttä vaan vaihtaisivat kanavaa.

Kansanedustaja James Hirvisaari sai paljon arvostelua blogikirjoituksellaan, jossa hän kutsui median edustajia röyhkeäksi, ylimieliseksi ja valehtelevaksi roskajoukoksi. Hirvisaari on kirjoituksessaan tietysti täysin oikeassa, mutta hän ei kuitenkaan yksin voi tuolle roskajoukolle mitään. Tuo roskajoukko nimittäin palvelee ihmisten sensaationälkää. Hirvisaarelle taas lankeaa median luomassa draamassa vähintäänkin kiukuttelevan äkäpussin rooli, mahdollisesti vielä jotakin paljon pahempaa. Hirvisaaren vapaan tiedonvälityksen halveksunnasta riittää juttua vielä pitkään.

Mediapelin peluuta

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä koostuu enimmäkseen untuvikoista. Ehkä juuri tästä syystä Timo Soini palkkasi Matti Putkosen kaltaisen mediapelin ammattilaisen riveihinsä. Perussuomalaiset ei ole pystynyt hyödyntämään draama omiin tarkoitusperiinsä, vaan toiminta on ollut lähinnä reagointia.

Putkonen oikeastaan ensimmäistä kertaa näytti kykynsä, kun hänen Ylen Ykkösaamu -radiolähetyksessä arvosteli Sisäministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljasen toimintaa. Viljanen oli pitänyt ”vihaa” käsittelevän asiantuntijaseminaarin, josta Perussuomalaisille ei pyynnöistä huolimatta kerrottu mitään. Tapahtumassa viitattiin Demos-thinktankin tekemään tutkimukseen, jossa Perussuomalaisten jäseniltä tiedusteltiin mm. näiden suhtautumista väkivaltaan. Putkosen mukaan tutkimuksen tekijöillä ei ollut lupaa käyttää Perussuomalaisten jäsenrekisteriä.

Myöhemmin kävi ilmi, että kysely oli tehty Facebookissa niille käyttäjille, jotka olivat ilmaisseet olevansa Perussuomalaisten kannattajia. Mtv3 yritti maksimoida tutkimuksen kohupotentiaalin ja uutisoi siitä otsikolla ”Väkivalta saa tukea osalta perussuomalaisia”. Sillä, että tutkimus oli pelkkää roskaa, ei ollut merkitystä. Nähtäväksi jää, saako Putkonen käännettyä draaman kulun Perussuomalaisten kannalta edulliseen suuntaan.

Vastoin yleistä käsitystä Timo Soini ei pelaa mediapeliä erityisen taitavasti. Hänelle vain on räätälöity rooli hauskoja sutkauksia viljelevänä kansanmiehenä. Media pitää Soinin mielellään pellen roolissa ja silittelee Soinia tästä syystä myötäsukaisesti. Soinin itsetuntoa hivellään, kun hänen toivotaan pitävän kurissa Perussuomalaisten ”äärioikeistolaisen siiven”. Muut poliitikot yrittävät päästä osingolle tästä draamasta vaatimalla Soinilta irtisanoutumista ”äärioikeistolaisen siiven” mielipiteistä.

Soini menee liian usein tähän samaan halpaan ja toimii median hänelle asettamien rooliodotusten mukaisesti. Siksi Apu-lehden toimittaja Yrjö Rautio kirjoittaa esimerkiksi seuraavaa:

”Timo Soini ei ole rasisti eikä fasisti. Suurin osa puolueen kansanedustajista ei ole rasisteja eikä fasisteja. Mutta myös Soini ja ryhmän enemmistö ovat vastuussa näiden hakkaraisten ja halla-ahojen toilailuista, elleivät sanoudu heistä irti paljon tähänastista selvemmin.”

Media haluaa, että draama Halla-ahon ja Soinin välillä jatkuisi, jotta saataisiin lisää palstamillimetrejä ja klikkauksia.

Valtamedian rappio

Haluaisin ajatella, että median toiminta ei ole pelkkää roskajournalismia ja kohu-uutisten metsästystä. Valitettavasti se alkaa yhä enemmän muistuttaa sitä, koska mediakonsernit eivät ole onnistuneet kehittämään internet-maailmaan sopivaa liiketoimintamallia, joka imuroisi rahat myös niiltä, joille julkkisten nakukuvat eivät riitä.

Helsingin Sanomia julkaiseva Sanoma News ilmoitti äskettäin tarjoavansa eropaketteja työntekijöilleen. Lehden levikki putoaa jatkuvasti ja paljon nopeammin kuin maakuntalehdillä. Tämä johtaa ennemmin tai myöhemmin myös irtisanomisiin. Lehden taso tuskin tuosta enää nousee, vaikka vielä onkin liian aikaista puhua kuolinkellojen kuminasta.

Valtamedian rappeutuminen tarkoittaa, että tiedonvälityksen laatu laskee. Blogimaailmasta en usko löytyvän riittävää potentiaalia korvaamaan valtamedian tyhjäksi jättämää tilaa. Blogien yleisöt ovat tähän liian pieniä ja pirstaloituneita.

Edelleen ajankohtainen kuva

2011-09-22T20:19:00.001+03:00

Tanskan Muhammad-pilakuvakriisistä on kulunut jo yli viisi vuotta. Kurt Westergaardin piirtämästä pommiturbaanimiehestä tuli kaikkein tunnetuin kuva, vaikka Jyllands Posten julkaisi samanaikaisesti 11 muutakin piirrosta.

Uhatut piirtäjät

Westergaard joutui äskettäin keskeyttämään Norjan vierailunsa, kun Norjan tiedustelupalvelu PST ilmoitti mahdollisesti häneen kohdistuvasta uhasta. Westergaardin tarkoituksena oli mainostaa Oslossa lastenkirjaa, johon hän oli tehnyt kuvituksen.

Tammikuussa 29-vuotias somalimies Mohammed Geele hyökkäsi kirveen kanssa Westergaardin taloon. Geele istuu paraikaa vankilassa kymmenen vuoden tuomiota murhayrityksestä.

Westergaard ei omien sanojensa mukaan piirtänyt Muhammadia vaan terroristin. Hän kertoo Ylen mukaan:

”Se ei ole Muhammed. Piirros näyttää, että on terroristeja, jotka ovat inspiroituneita islamin osista. Tämä on se, mitä piirros näyttää, ja niin minä olen aina sanonut.”

”Ylempänä teemana oli Muhammed, mutta siellä oli myös useita muita piirroksia, jotka eivät ole varsinaisia Muhammed-hahmoja. Minä valitsin piirtää terroristin, mutta on ollut otollisempaa sanoa, että se oli Muhammed.”

Jyllands Postenin pilakuvat olivat sen verran kesyjä, että tanskalaisen imaami Abu Labanin piti lisätä alkuperäisten sekaan vähän mehukkaampia kuvia, kun hän kiersi Lähi-idässä lietsomassa uskonveljiään pyhään vihaan Tanskaa ja tanskalaisia kohtaan.

Eikä sitä paitsi ole väliä, esittääkö kuva Muhammadia vai terroristia. Kuvasta voi helposti päätellä, että sen esittämän terroristin tärkein esikuva on profeetta Muhammad kuten muillakin jihadisteilla.

Ruotsalaisen Lars Vilksin piti puolestaan vierailla Göteborgin kirjamessuilla. Ruotsin poliisi pidätti ennen messuja neljä miestä murhan valmistelusta. Turvallisuuspoliisi Säpo ei ole kuitenkaan vahvistanut, että Vilks olisi ollut murhaa suunnitelleiden kohteena.

Kirjamessujen järjestäjät peruuttivat tilaisuuden, jossa taiteilijan piti esiintyä. Messujen tiedotusjohtaja Birgitta Jacobsson Ekblom selittää syyn:

”Messuvieraat voivat tulla levottomiksi, ja kaikkien pitää tuntea olonsa rauhalliseksi.”

Vilksille tarjottiin mahdollisuutta esiintyä videolinkin kautta, mutta Vilks ei halunnut aiheuttaa järjestäjille turhaa vaivaa. Sen sijaan hän vihjasi tulevansa messuille joka tapauksessa:

”Tulen ehkä paikalle tai sitten ei. Ehkä saavun valepuvussa.”

Sekä Westergaard että Vilks ovat jo ajat sitten saaneet jättää haaveet normaalista rauhallisesta elämästä taakseen. Tämän hinnan he joutuvat maksamaan, koska he ovat uskaltautuneet piirtämään kuvan profeetta Muhammadista.

Uusi Suomi sensuroi blogin

Se, että verkkolehti Uusi Suomi poistaa Puheenvuoro-palvelustaan blogin varoittamatta ja jälkiä jättämättä, ei ole mikään uutinen. Mikko Mäkisen blogi sen sijaan poistettiin mitä todennäköisimmin sen takia, että hän julkaisi pommiturbaanimiehen omassa blogikirjoituksessaan, joka löytyy enää Googlen välimuistista.

Suomessa yksikään sanomalehti ei ole julkaissut Tanskan Muhammad-pilakuvia sivuillaan. Siksi ei ole mitenkään yllättävää, että päätoimittaja Markku Huuskon viikate heilahtaa, kun pommiturbaanimies sivuille vilahtaa.

Amerikkalainen Diana West viittasi pommiturbaanimieheen artikkelissaan Missing: The Face of the Age. Siinä West pohtii, että 9/11-terrori-iskujen muistotilaisuudesta puuttui jotakin. Hänen mielestään pommiturbaanimies kuvaa sekä terrori-iskua itseään että lännen vastausta siihen paremmin kuin mikään muu asia.

Westin mukaan:

”Länsimainen media ei ole juuri koskaan uskaltanut uhmata islamilaista lakia (sharia) näyttääkseen, mistä kohussa on kyse. He eivät ole julkaisseet Westergaardin Muhammadia, joka ei ainoastaan kuvaa islamin profeetta Muhammadia (kielletty) vaan myös islamilaista jihad-väkivaltaa eli epäsuoraa islamin arvostelua, joka on myös kiellettyä.”

Sen sijaan vapaa länsimainen lehdistö on hyväksynyt islamilaiset ilmaisuvapauden rajoitukset ja soveltanut niitä sensuroimalla vapaaehtoisesti taitavasti piirretyn, osuvan poliittisen pilakuvan. Suomessa vastaavaa kutsuttiin aikanaan itsesensuuriksi ja rähmällään oloksi.

Pommiturbaanimies on myös inspiroinut väkivaltaista jihadia islamilaisissa maissa. Afganistanilainen poliitikko Burhanuddin Rabbani murhattiin viime tiistaina itsemurhaiskussa. Tappaja kätki pommin turbaaniinsa.

West toteaa kirjoituksensa lopuksi:

”...Länsi ei ole vapaa, ennen kuin otamme takaisin oikeutemme julkaista Westergaardin Muhammadin.”

Kun kuuntelee Suomen vihapuhekeskustelua, mitään merkittävää läpimurtoa sananvapauden suhteen ei ole odotettavissa. Ainakin suomalainen vapaa lehdistö tekee parhaansa, että vapautta olisi mahdollisimman vähän. Tiedotusvälineiden käyttämät asiantuntijatkin kääntävät tosiasiat päälaelleen. Sotahistorioitsija Jussi Jalonen väitti, että Jussi Halla-aho esiintyy eräänlaisena islaminuskoa kohtaan tunnetun pelkuruuden apostolina. Hän on väärässä, koska pelkuruutta islamia kohtaan osoittavat aivan muut tahot kuin kansanedustaja Halla-aho.

Edit: Unohdin mainita, että tanskalainen sananvapausjärjestö Trykkefrihedsselskabet myy pommiturbaanimiehen kuvalla varustettua kahvimukia 50 Tanskan kruunun hintaan (noin seitsemän euroa, hinta ilman postikuluja).

Sananselittäjät

2011-09-20T00:20:00.001+03:00

Ajankohtainen Kakkonen lähettää huomenna suuren vihaillan, johon on taas kutsuttu sekalainen seurakunta huutamaan toistensa päälle. En ole koskaan ollut Ajankohtaisen Kakkosen keskusteluiltojen suuri ystävä. Ne eivät yleensä tarjoa mielenkiintoista keskustelua vaan pelkästään herättävät mediakohua suuren homoillan tavoin.

Asiantuntemusta tarjolla

Yleisradio puffasi keskusteluiltaa uutisella, jossa on haastateltu ”asiantuntijoita”. Muistutan tässä lukijoita, minkä sortin asiantuntijoista on kyse.

Sotahistorioitsija Jussi Jalonen profiloitui suureksi vastajihadismin asiantuntijaksi, kun hän esiintyi mediassa kovasti tietäväisenä kyseisestä liikkeestä ja sen taustaideologiasta. Kirjoitin aiemmin Jalosen asiantuntemuksesta elokuun alussa.

Jalonen on liikkeellä kevyin eväin eikä häntä voi millään tavalla pitää riippumattomana. Hän on jonkin aikaa esiintynyt Hommawatch- ja todellisuus.org -sivuistoilla ja puhunut maahanmuuttokriittisistä ivalliseen sävyyn. Tämä on täysin hyväksyttävää. Poliittisia ajatuksia saa vastustaa ja vastustuksen myös ilmaista ääneen etenkin silloin, kun vastustus edustaa ns. oikeaa mielipidettä.

Jalosen kaltaisia ei kuitenkaan tulisi haastatella mediassa asiantuntijoina vaan poliittisina aktivisteina. Jalosen ”puolueettomuuden” voi itse kukin päätellä seuraavasta sitaatista:

”Halla-aho esiintyy eräänlaisena islaminuskoa kohtaan tunnetun pelkuruuden apostolina. Huolestuttavaa on se, että monitulkintaiset tekstit saattavat lisätä arkipäivän ennakkoluuloja ja kiristää suhtautumista vähemmistöjen edustajiin.”

Jalonen pyrkii retoriikassaan mitätöimään huolen, jota monet ei-muslimit eri puolilla maailmaa tuntevat islamin leviämisen takia. Hän esittää ”vastajihadistisen liikkeen” tyhjästä syntyneenä vihaideologiana eikä kerro, mistä tapahtumista ja kehityksestä liike on lähtöisin. Hän antaa epäsuorasti ymmärtää, että islamissa ei ole mitään pelättävää tai uhkaavaa.

Jalonen ei yllä olevassa sitaatissaan käyttänyt kiistanalaista uudissanaa ”islamofobia” vaan puhuu ”islaminuskoa tunnetusta pelkuruudesta” tarkoituksenaan halventaa Jussi Halla-ahoa. Hän teeskentelee puolustavansa vähemmistön edustajia (joista monet itsekään eivät erityisemmin pidä islamin vaikutusvallan kasvusta).

Sikäli kuin tiedän, Halla-aholla ei ole fatwaa päällään. Äskettäin vankilasta vapautuneella törkybloggari Seppo Lehdolla taas on syytä pelätä pään katoamista hartioiltaan. Lehto julkaisi internetissä videon, jolla hän piirtää sian ja kutsuu tätä Muhammadiksi. Tästä syystä Abu Suleiman al-Nasser -niminen jihadisti vaati Suomen muslimeja ”katkaisemaan Seppo Olavi Lehdon pään”.

Sanat ”fanaatikko”, ”radikaali” ja ”ääri-” toistuvat usein Jalosen kirjoituksissa. Niiden tarkoituksena on leimata, ei analysoida tai pyrkiä asiantuntijalta edellytettävään totuudellisuuteen. En tiedä Jalosen motiiveista, mutta arvaan lonkalta, että ne liittyvät ”vihaan”, siis siihen sallittuun.

Jalonen myös väittää, että vihakirjoittelu lisää viharikoksia. Hän viittaa Britanniassa julkaistuun tutkimukseen ja sanoo:

”Toisin sanoen, mitä enemmän uutisissa ja politiikassa kirjoitetaan muslimien vaarallisuudesta, sitä todennäköisempää on, että myös väkivallattoman muslimiväestön enemmistön edustajat joutuvat viharikosten uhriksi.”

Tutkimuksen johtopäätöstä on vaikea uskoa todeksi, koska siinä syytetään yksinomaan vihakirjoittelua ja jätetään huomiotta islamistien näkyvyys Britanniassa sekä lukuisat onnistuneet ja epäonnistuneet terrori-iskut. Lontoo on jo parin vuosikymmenen ajan ollut islamistien ideologinen keskus Euroopassa ja tunnettu nimellä ”Londonistan”.

Olin itse Britanniassa, kun jihadistit tekivät epäonnistuneen terrori-iskun Lontoon keskustassa ja yrittivät ajaa bensakanistereita täynnä olevalla Range Roverilla Glasgow'n lentokentän terminaaliin. BBC:n ohjelmissa oltiin tuolloin kovasti huolissaan vastareaktiosta muslimeita kohtaan. Mitään merkittävää vastareaktiota ei koskaan ole nähty. Jalonen vain pyrkii pönkittämään muslimien uhristatusta juuri samalla tavalla kuin brittiläisten muslimijärjestöjen puhemiehet aina, kun jihadistit esiintyvät otsikoissa.

Jalonen ei kuitenkaan ole huolissaan terrorismista:

”Suurin ongelma on siinä, että annetaan avoimen vihamielisten näkemysten valtavirtaistua ja muodostua myöhemmin hyväksyttäväksi. Suomessa tuntuu olevan ongelmana, ettei haluta käydä käsiksi niihin aatteisiin ja arvoihin, jotka piilevät sanojen taustalla.”

Jalonen on yrittänyt ”käydä käsiksi näihin aatteisiin ja arvoihin” keinoinaan iva, vähättely, vääristely ja ylimielisyys. Hänhän on ainakin omasta mielestään vakuuttavasti osoittanut, että taustalla on pelkkää ”hysterian lietsomista”. Siinä tapauksessa nuo edellä mainitut keinot varmasti toimivat.

Rasismitutkija ja aivopesijä

Jalonen vastustaa vastajihadismia omalla ajallaan. Sen sijaan Vesa Puuronen ja Inari Sakki tutkivat vihaa veronmaksajan rahoittamina.

Puurosen elämäntehtävästä olen kirjoittanut aiemmin. Hän yrittää etsiä ~~noituutta~~ rasismia ja keksiä sille uusia nimiä. Viimeksi kuulemani termi on ”rodullistaminen”. Puurosen puolueettomuus asiantuntijana käy hyvin ilmi hänen poliittista toimintaansa kuvaavalta sivulta. Siellä Puuronen pontevasti toteaa:

”Tieteenalani sosiologia on poliittinen tiede. Työni ja poliittinen toimintani ovat kokonaisuus. Tarkoitukseni on vaikuttaa yhteiskuntaan niin tutkimuksieni kuin poliittisen toiminnankin avulla.”

Minä puolestani en haluaisi auttaa Vesa Puurosta kummassakaan, mutta kun verojen maksamista on aika vaikea välttää. Toisaalta yllä lainattu kappale kuvaa Puurosen työtä varsin hyvin ja kertoo rehellisyydestä.

Inari Sakki taas haluaa muuttaa suomalaisten käsitystä historiastaan. Hän yrittää selvittää, voiko ihmisten ulkomaalaisvastaisuutta ja ääriliikkeiden kannatusta vähentää herättelemällä muistoja menneisyyden kansallisisita väärinteoista.

Koehenkilöitä pyritään manipuloimaan esittämällä heille muistoja toisen maailmansodan aikaisista Karjalan nälkäleireistä. Sakki siis haluaa testata Ludovico-menetelmän toimivuutta käytännössä. Se ei tepsinyt Kellopeliappelsiini-elokuvan Alex LaFargeen ja tuskin tehoaa myöskään suomalaisiin. Suomen akatemia on kuitenkin katsonut Sakin tutkimuksen rahoittamisen arvoiseksi.

Pahinta vihakeskustelussa eivät suinkaan ole aatteellisesti yksipuoliset asiantuntijat vaan se, että niin paljon aikaa ja energiaa käytetään metakeskusteluun (eli keskusteluun keskustelusta). Mietitään suurella joukolla, mitä saa sanoa ja mitä ei. Timo Vihavainen sanoi asian hyvin blogissaan:

”Tänä vuonna on voitu havaita, että kuka tahansa kadunmies katsoo oikeudekseen asettua tuomaroimaan, millaiset sanat saattaisivat pahoittaa vaikkapa Kreikan kansan mielen, mikä toki lienee kauhea asia sinänsä. Kylmäävää on se, että jonkinlaista jokamiehenoikeutta sensuuriin pidetään itsestäänselvyytenä.”

Ajatellaan, että ihmisiä pitää suojella vaarallisilta ajatuksilta ja suuria kollektiivisia ihmisryhmiä mielipahalta. Tämä on se kaikista vaarallisin ajatus.

Itse aiheutettuja ongelmia

2011-09-18T23:18:00.000+03:00

Moni voi ajatella Timo Soinin osoittaneen vahvaa johtajuutta, kun Perussuomalaisten eduskuntaryhmä Soinin johdolla antoi Jussi Halla-aholle ”kovan rangaistuksen” erottamalla hänet eduskuntaryhmän työskentelystä kahdeksi viikoksi.

Todellisuudessa Soinin teko oli heikkouden osoitus. Soini ei tiedä, miten Halla-ahoon pitäisi suhtautua ja ajautuu hätäisiin ratkaisuihin median painostamana.

Mooses ripittää Soinia

Heikkous suorastaan kutsuu haaskalintuja. Niinpä Paavo Lipponen intoutui arvostelemaan perussuomalaisia ja moitti näitä demokratian perusarvoilla leikkimisestä. Lipponen ymmärtää Halla-ahon kommentin tahallaan väärin ja käyttää sitä aseenaan Soinia vastaan:

”Mitä merkitystä on minimaalisilla rangaistuksilla, jos eduskuntaryhmän puheenjohtaja vielä ”tuomion” langettamisen jälkeen pitää ryhmän jäsenen diktatuuripuheita ”huumorina”?”

Lipponen lisäksi esittää erittäin röyhkeitä vaatimuksia Soinille:

”Jos puolue ei sanoudu irti äärilaitansa linjasta, se sulkee Lipposen mukaan itsensä pysyvästi parlamentaarisen yhteistyön ulkopuolelle.”

”Tarjolla on myös vaihtoehto, osallistuminen rakentavaan yhteistyöhön.”

Tuo rakentava vaihtoehto tarkoittaa, että perussuomalaisten pitäisi pettää suuri joukko äänestäjistään, ainakin ne vähän yli 15 000 helsinkiläistä, jotka äänestivät Halla-ahoa.

Kaasuputkimies

Kirjoitin aikanaan Lipposesta artikkelin, kun hän esiintyi kaasuputkiyhtiö Nordstreamin ”konsulttina”. Kaiken järjen mukaan Lipposen pitäisi olla Soinille helppo maali. Kuitenkin se on Lipponen, joka hyökkää Soinia vastaan, eikä toisin päin. Kaikesta tästä Soini saa syyttää vain itseään ja omia johtamistoimiaan.

Soinin ongelmana on se, että hän ei tiedä, mikä hänen viiteryhmänsä on. Toisaalta hän on median lellikki ja kaikkien poliitikkojen hyvä kaveri, josta kenelläkään ei ole pahaa sanottavaa. Toisaalta hän on Suomen johtavan systeemikriittisen puolueen puheenjohtaja, jonka pitäisi kanavoida tavallisen kansan tyytymättömyys poliittista eliittiä kohtaan siten, että harjoitettu politiikka muuttuu.

Kun Soini yrittää olla molempia, hän ei oikein onnistu kummassakaan.

Lipposta nimittäin voi hyvällä syyllä arvostella Suomen ajamisesta ”EU:n ytimeen”. Suomi liittyi euroon ilman kansanäänestystä Paavo Lipposen johdolla. Yksittäisenä henkilönä Paavo Lipponen on eniten vastuussa siitä, että Suomi ei Euroopan keskuspankin osakkaana voi luistella Kreikan maksukyvyttömyydestä yhtä helposti kuin naapurimaa Ruotsi.

Suomalainen veronmaksaja maksaa nyt ja tulevaisuudessa hintaa Paavo Lipposen politiikasta. Miksi Timo Soini ei näkyvästi hyökkää Lipposta vastaan? Siksi koska Soinilla on suurempi tarve pomputtaa omiaan kuin poliittisia vastustajiaan. Soini joutuu puolustuskannalle ja yrittää selitellä tekemisiään parhain päin:

”Yhtenä puolueemme perustajista, ja puolueen pitkäaikaisena puheenjohtajana (14 vuotta) en hyväksy puolueemme perusteetonta vähättelyä ja leimaamista. En edes Paavo Lipposelta ”

”Lipposella tuntuu olevan halua puuttua puolueiden hallituskelpoisuuteen. Siinä erämaassa Mooses saa kyllä kulkea yksin.”

Lipponen ei kulje erämaassa vaan Timo Soini. Hän itse antaa toiminnallaan aseet vastustajan käsiin ja joutuu puolustuskannalle. Paavo Lipposta voi moittia monista asioista mutta ei siitä, että hän käyttää hyväkseen vastustajan heikkoutta.

Timo Soini ja johtaminen

2011-09-17T07:50:00.000+03:00

Viime torstain Iltasanomissa kirjoitettiin, kuinka Timo Soini purki pettymystään Jussi Halla-ahon kirjoitukseen koko Allegro-junavaunun matkustajien kuullen. Otsikolla ”Pettyneen tilitys” Iltasanomat dokumentoi Soinin ripitystä Halla-aholle.

Soinin suhde Perussuomalaiseen puolueeseen on henkilökohtainen, loihan hän sen SMP:n konkurssipesän raunioilta käytännössä tyhjästä. Siksi seuraavan tilityksen voi hyvin ymmärtää:

”Olen tämän puolueen perustajajäsen ja olen ollut 14 vuotta puheenjohtajana, joten tiedän, mitä tämä puolue edustaa ja mitä se ei edusta. Eikä voi syntyä pienintäkään käsitystä, että tällainen kirjoitus on puolueen kanta.”

Tuossa kiteytyy Perussuomalaisen puolueen johtamisongelma yhdessä kappaleessa. Puolueen kanta, joka on käytännössä sama kuin Timo Soinin kanta, muodostuu Pietarin junassa ja kommunikoidaan puolueväelle Iltasanomien sivujen kautta. Sanotaan, että ”joukkoja johdetaan edestä”. Perussuomalaisissa sana edestä tarkoittaa samaa kuin toimittaja Arja Paanasen kirjoittaman artikkelin kautta.

Timo Soini johtaa puoluetta nöyryyttämällä julkisesti yhtä sen näkyvimmistä kansanedustajista. Itse kukin voi päätellä, mitä tällaisella johtamisella saa aikaiseksi. Puolueen kansanedustajat alkavat toistaa Timo Soinin käsityksiä, koska näin voi parhaiten välttää joutumasta puheenjohtajan ”johtamistoimenpiteiden” kohteeksi. Puolueen entinen varapuheenjohtaja Vesa-Matti Saarakkala sanoutui blogissaan näyttävästi irti ”halla-aholaisuudesta”:

”Selvyyden vuoksi sanoudun täysin irti Jussi Halla-ahon keskiviikkoisista kirjoituksista ja tuomitsen ne ja kuten tähänkin asti, sitoudun toisten poliittisten toimijoiden, mukaan lukien Halla-ahon, kannanottoihin vain tapauskohtaisesti.”

Alun perin Saarakkala ilmoitti myös tukevansa rangaistusta Halla-aholle ja olisi kuulemma tukenut myös Soinin ehdottamaa kuukauden jäähyä. Tämän tekstin Saarakkala on kuitenkin poistanut blogistaan.

Kun puoluetta johdetaan Iltasanomien sivuilta, silloin on varminta iritisanoutua epähenkilöksi julistetun ajatuksista. Saarakkala ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner ovat ymmärtäneet tämän. Soinin johtamistyylillä puolueeseen ei kasva itsenäisesti ajattelevia ja omillaan toimeen tulevia poliitikkoja vaan perässähiihtäjiä.

Ajattelu kielletty

Timo Vihavainen puolusti ainoana julkisuuden henkilönä Halla-ahon oikeutta ajatella ääneen. Vihavainen voi tehdä näin, koska hän ei ole Perussuomalaisten kansanedustaja. Vihavainen asettaa ensiksi Halla-ahon puheet oikeisiin mittasuhteisiin:

”On aivan turhaa edes todistella, miten absurdia on kieltää historiallisten paralleelien ja ajatuskokeiden julkinen esittäminen, saati niiden esittäminen kaveripiirissä, jossa itse kukin on vapaaehtoisesti mukana. Vetoaminen siihen, että henkilö on vastuullisessa asemassa, kun hänet on kansan äänillä valittu sen edustajaksi ja sen vuoksi sananvapautensa puolesta rajoitettu, ei voi vakuuttaa ketään.”

Median roolista Vihavainen sanoo:

”Näinä poliittisen korrektiuden aikoina sananvapaus ei ole enää korkeassa kurssissa ja toimittajat ovat ensimmäisinä sitä kaventamassa, takaahan tämä hovikelpoisuuden niin sanotuissa älymystöpiireissä.”

Voidaan myös kysyä, onko muokkaako media omalla sensaatiohakuisuudellaan poliitikoista ympäripyöreitä latteuksia suoltavia teflon-ihmisiä, joille puheen ulkoinen olemus on tärkeämpää kuin sisältö.

Vaikka ”kuolleen puun media” onkin taantuva toimiala, se yrittää yhä pitää kynsin hampain kiinni yksinoikeudestaan välittää poliitikkojen lausuntoja tavallisille kansalaisille. Internetin aikana tämä tosin on käynyt aiempaa vaikeammaksi, koska median harjoittaman tahallisen väärinymmärtämisen, vääristelyn ja tiedon pimittämisen voi itse käydä tarkistamassa alkuperäisestä lähteestä.

Halla-ahon tulevaisuus

Halla-aho itse sanoi ottavansa opiksi ja pyrkivänsä siistimään sanomisiaan. Moni pitää tätä hyvänä asiana. Itse ajattelen tästä vähän samalla tavalla kuin perusrehdin oloinen perussuomalainen Hemmo Koskiniemi, kun hän pohdiskelee Halla-ahon vaihtoehtoja:

”Jatkaako omaksumalla avointa vapaata vuorovaikutusta sosiaalisessa mediassa vai tyytyäkö median pakkopaitaan ja perinteiseen kansanedustajan rooliin ja mielikuvaan.”

”Suomalainen politiikka on etääntynyt kansasta ja ilmeisesti sellaisena se halutaan pitääkin.”

Ryhtyykö Halla-aho ympäripyöreitä latteuksia laukovaksi teflon-poliitikoksi vai jatkaako hän mustan huumorin viljelemistä jatkossakin.? Ensimmäinen vaihtoehto tarkoittaisi antautumista median ja Timo Soinin edessä ja muuttumista ”rammaksi ankaksi”. Minusta hänen kannattaa edelleenkin olla oma itsensä, vaikka se tarkoittaisi, että Soinin puukko täytyy silloin tällöin kaivaa selästä.

Halla-aho on kuitenkin tehnyt toiminnallaan selväksi, että hän ei ole hajottamassa Perussuomalaista puoluetta. Jos puolue joskus hajoaa, sen tekee joku muu, mahdollisesti Timo Soini itse. Perussuomalaiset kestää puolueena hakkaraiset ja halla-ahot mutta ei välttämättä puheenjohtajaa, joka johtaa puoluetta impulsiivisesti ja varjelee mustasukkaisesti omaa 14 vuoden johtajuuttaan.

Soini jatkaa johtamistaan perjantain Helsingin Sanomissa:

”Minä en pidä nimimerkkikirjoittelusta enkä siitä, että puhutaan kahdella kielellä. Kun puheenjohtaja näyttää korttinsa, on muidenkin näytettävä omansa”.

Soini viittasi tällä vaatimukseensa avoimesta äänestyksestä Halla-ahon rangaistuksesta päätettäessä. Ihmettelen vain, kuka Perussuomalaisten kansanedustajista kirjoittaa nimimerkillä. Ihmettelen myös, miten puolueessaan jakamatonta luottamusta nauttiva johtaja voi olla noin pikkumainen ja epävarma omasta asemastaan, kuin mitä HS:n artikkeli antaa ymmärtää. Nimimerkkikirjoittajana sanon omasta puolestani, että en ole Perussuomalaisten jäsen enkä ole puolueen toiminnassa mukana millään tavalla.

Shampanjapullot jäivät korkkaamatta Sanoma-talossa

2011-09-15T18:24:00.000+03:00

Otsikko viittaa BBC:n toimittaja Jane Garveyn paljastukseen, jossa hän kertoi BBC:n toimitalon olleen täynnä tyhjiä shampanjapulloja, kun Tony Blairin johtama Työväenpuolue voitti vaalit vuonna 1997. Toimittajat eivät siis ole puolueettomia vaan heillä on oma agendansa. Tämä näkyy, miten Jussi Halla-ahoa seurataan mediassa ja miten hänen kannanottojaan kärkytään 24 tuntia vuorokaudessa Facebookissa.

Tällä kertaa shampanjapullot pysyivät jäissä, sillä Perussuomalaisten eduskuntaryhmä teki nahkapäätöksen ja puolitti puheenjohtaja Soinin ehdottaman kuukauden jäähyn ryhmän työskentelystä kahteen viikkoon. Näin Halla-aho ei joutunut mahdottomaan tilanteeseen eikä puheenjohtaja Soini menettänyt kasvojaan mediakohussa, joka oli lähes täysin hänen omaa aikaansaannostaan.

Soinin lavastama näytelmäkö?

Pelkään pahoin, että mediakohu oli Soinin oma tekele, kuten Richard Järnefelt arvailee omassa kirjoituksessaan. Järnefeltin näkemykset Soinin toiminnasta ovat erittäin kyynisiä:

”Timo on erittäin taitava manipuloimaan ja näyttelemään muuta, kuin on. Kuten muutama muukin blogisti on jo oivallisesti esittänyt, kyse ei ole mistään muusta kuin valtataistelusta. Timo ei voi sietää eriäviä mielipiteitä eikä itseään älykkäämpiä ihmisiä.”

Soinin on myös arveltu valmistautuvan presidentinvaaleihin ja teki tästä syystä näyttävän irtioton median hampaissa olevasta Halla-ahosta. Jos ja kun Soini ryhtyy presidenttiehdokkaaksi, ainakin tästä tuvasta äänet jäävät saamatta. Soinin kaltaista henkilöä ei pidä valita presidentin virkaan, vaikka virka itsessään on nykyisin lähinnä seremoniallinen.

Soinin töräys myös näytti, ketkä puolueen eduskuntaryhmästä ovat johtajalle kaikkein uskollisimpia. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner kiirehti tuomitsemaan Halla-ahon lausunnon poliitikolle sopivaa tekopyhyyttä osoittaen ja nuoleskellen samalla puheenjohtaja Soinin ahteria.

Media ja päivystävät dosentit kiirehtivät myös ennakoimaan Perussuomalaisten hajoamista. Tampereen yliopiston dosentti Rauli Mickelsson kertoi, ketkä lähtisivät Halla-ahon kelkkaan mahdolliseen uuteen eduskuntaryhmään.

Media kuitenkin hätiköi, kun luuli Halla-ahoa niin tyhmäksi, että tämä lähtisi hajottamaan Perussuomalaisten eduskuntaryhmää. Näin shampanjapullot pidetään lehtien toimituksissa edelleen kylmässä odottamassa sitä päivää, kun Perussuomalaiset hajoavat sisäisiin riitoihinsa.

Toisaalta kohu ei tee Halla-ahon työtä kansanedustajana yhtään aiempaa helpommaksi. Sen lisäksi, että hän joutuu väistelemään itselleen vihamielisen median tulitusta, hänen pitää varoa, milloin puheenjohtaja Timo Soini seuraavan kerran iskee tikarin hänen selkäänsä perässähiihtäjien hurratessa puheenjohtajan erinomaisuudelle.

Pahinta kaikessa on se, että Halla-aho joutuu sietämään aikamoista arvostelua jopa omiltaan. Nykyisin lähinnä erilaisia mielipiteitä suvaitsemaan pyrkivällä Hommaforumilla Halla-aho saa osakseen jopa kovempaa kritiikkiä kuin valtamediassa. Siksi en ihmettele, miksi hän nykyisin kommunikoi kannattajiensa kanssa mieluummin Facebookissa.

Halla-ahon moka ja Soinin oma maali

2011-09-14T19:48:00.000+03:00

On aivan selvää, että Jussi Halla-aho töppäsi, kun hän Facebook-päivityksessään sanoi:

” Yksinkertainen tosiasiahan on, että demokratia (=vaalit) estää mitä tahansa poliittista hallitusta ryhtymästä mihinkään sellaisiin toimiin, joilla *oikeasti* olisi mitään vaikutusta Kreikan konkurssitalouteen”

” Juuri nyt Kreikkaan tarvittaisiin sotilasjuntta, jonka ei tarvitsisi välittää suosiostaan ja joka voisi panna lakkoilijat ja mellakoijat kuriin panssarivaunuilla.”

Sinänsä sotilasjuntta Kreikassa ei ole skenaariona mitenkään epärealistinen. Halla-ahon lausunnon voi ymmärtää siten, että hän ikään kuin toivoo sotilasjuntan nousua valtaan Kreikassa. Jos hän olisi todennut Osmo Soininvaaran tavoin spekulatiivisesti:

” Kreikalla on edessään niin raju vyönkiristys, että voidaan jopa kysyä, kestääkö Kreikan demokratia, vai palaako maa sotilashallitukseen.”

hänen tuskin tarvitsisi selitellä sanomisiaan. Halla-ahon lausunto oli harkitsematon, ja hän on myös myöntänyt ”kämmäyksensä”. Kaiken järjen mukaan tämän pitäisi riittää, mutta näin ei kuitenkaan käynyt.

Soini jyrähtää

Pietarin junasta tavoitettu Timo Soini kommentoi Halla-ahon lausuntoa seuraavasti:

” Nyt tuli mitta täyteen, torstaina tulen esittämään Halla-ahon määräaikaista erottamista perussuomalaisten ryhmästä.”

” Esitän, että hänet erotetaan kuukaudeksi.”

” Se on sellaista puhetta, joka ei missään nimessä vastaa meidän puolueemme linjaa.”

Soini ei vaivautunut itse ottamaan yhteyttä Halla-ahoon tai pidättäytymään kommentoinnista, ennen kuin asiasta olisi keskusteltu eduskuntaryhmän piirissä. Soini lähetti viestinsä median kautta ja tällä kertaa media ei siteerannut häntä virheellisesti.

Oma maali

Jalkapallotermein Soini teki oman maalin siinä mielessä, että hänen lausuntonsa hajottaa Perussuomalaista puoluetta sisältä. Halla-aho sai eduskuntavaaleissa yli 15 000 ääntä Helsingin vaalipiiristä, mikä oli vaalipiirin toiseksi suurin henkilökohtainen äänimäärä. Halla-aholla on laajalti kannatusta muuallakin Suomessa, joten Soinin teko voidaan tulkita hyökkäykseksi Perussuomalaisten ns. maahanmuuttokriittistä siipeä vastaan.

Soini myös unohti, että media pelaa myös omaa peliään ja pyrkii hajottamaan Perussuomalaisia. Tässä mielessä Soini meni median ansaan, kun antoi hätiköidyn lausuntonsa. Soinin toiminta voi tulla monelle yllätyksenä mutta ei allekirjoittaneelle. Vuoden 2009 eurovaalien alla kirjoitin melko myrkyllisen kirjoituksen Soinin käyttäytymisestä eurovaalien ehdokasasettelussa.

Tuolloin minulle varmistui, että Soini on ammattipoliitikko ja sellaisena armoton peluri ja opportunisti. Hän ei epäröi puukottaa omiaan selkään, jos hän kokee asemansa uhatuksi tai joku yksittäinen henkilö ei toimi hänen haluamallaan tavalla.

En tiedä, mitä Soinin päässä liikkuu, mutta aina voi spekuloida. Uskon, että Soini näkee Halla-ahon Breivik-kohun jälkeen rasitteena. Tämä viimeisin kämmäys tarjosi hänelle tilaisuuden näpäyttää häntä ja katsoa, miten Halla-aho reagoi. Samalla hiljennetään median jatkuva persuvastainen rasismi- ja vihapuherummutus, joka on yltynyt parin viime viikon aikana suorastaan hillittömäksi. Jopa Mikko S. Lehtosen kaltaiset vanhat stalinistit haistavat veren.

Soini myös luultavasti uskoo, että Perussuomalaiset tulee toimeen ilman maahanmuuttokriittistä siipeään. Kreikka on maksukyvytön ja ajautuu velkajärjestelyyn. Muita maita seuraa perässä, mikä osoittaa, että Soini on EU-politiikassaan ollut oikeassa. Jytky 2.0 on tulossa, kunhan Soini vain malttaa odottaa seuraaviin vaaleihin, jotka nekin voivat tulla ennen vuotta 2015.

Timppa kuitenkin otti sökössään pienen riskin. Soinin yritys kurittaa Halla-ahoa voi osua omaan nilkkaan. Vaikka suomalainen valtamedia kuinka tykkäisi Timpan kurinpalautuksesta, äänestäjät eivät välttämättä reagoi samalla tavalla. Jytky 2.0 voi muuttua markkinoilla Tuhnu 1.0:ksi. Perussuomalaisten edeltäjä SMP hajosi sisäisiin riitoihin, ja toistaiseksi Perussuomalaisten suureksi kasvanut eduskuntaryhmä on pitänyt yhtä, vaikka porukkaa voi hyvällä syyllä pitää varsin heterogeenisena.

9/11-vuosipäivän ajatuksia

2011-09-11T19:55:00.001+03:00

Olen kirjoittanut tämän blogin olemassaolon aikana joka vuosi syyskuun 11. päivän terrori-iskuista, joten on aika vaikea keksiä mitään erityistä uutta sanottavaa. Valtamediassa tapahtunutta on muisteltu useissa artikkeleissa. Olen yrittänyt välttää niiden lukemista, koska en halua turhaan kiusata itseäni. Tässä jutussa kuitenkin käsittelen valtamedian käsitystä tapahtumista, niiden motiiveista ja seurauksista.

Iskun syyt

Terrori-iskun tekijät olivat islaminuskoisia ja noudattivat Koraanin kehotusta käydä sotaa vääräuskoisia vastaan. Koraanissa on 109 jaetta, joissa käsketään taistelemaan heitä vastaan. Toisin kuin Vanhan Testamentin väkivaltaiset kertomukset Koraanin väkivaltaan kehottavat säkeet ovat avoimia ja asiayhteydestä riippumattomia. Ne ovat sellaisenaan Allahin sanaa ja aivan yhtä relevantteja kuin mikä tahansa muu osa Koraania.

Monissa jakeissa käytettävää väkivaltaa kuvataan yksityiskohtaisesti. Niissä kehotetaan katkaisemaan pää ja sormet sekä tappamaan vääräuskoisia, mistä tahansa heitä löytyykään. Taipumus väkivaltaan kuuluu olennaisena osana islamiin ja sen veriseen historiaan. Uskonnon perustaja profeetta Muhammad ei menestynyt erityisen hyvin saarnaajana, mutta ryhtyminen karavaanirosvoksi ja sotapäälliköksi takasi paikan maailmanhistoriassa. Hänen perintönsä elää ja voi hyvin edelleen. Hyvällä syyllä voi sanoa, että islam on maailmanhistorian menestyksekkäin imperialistinen projekti, jolle profeetta Muhammadin esimerkki viitoitti tien.

Yhdysvallat joutui 9.11.2001 sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi. Tätä hyökkäystä voi verrata japanilaisten hyökkäykseen Pearl Harboriin, mutta hyökkäysten välillä on merkittävä ero. Japani oli imperialistinen suurvalta, joka hyökkäyksellä ”herätti nukkuvan jättiläisen” ja provosoi amerikkalaiset sotaan. Syyskuun 11. päivän terrori-iskun tekijät taas eivät toimineet minkään yksittäisen valtion valtuuttamina vaan hyökkäys oli osa islamin ikiaikaista taistelua toisuskoisia vastaan. Tätä taistelua käydään, kunnes maailmassa ei palvota muita jumalia kuin Allahia.

Iskun syyt valtamedian mielestä

Valtamedian muisteluista poimin yhden kaikkein vastenmielisimmistä eli Helsingin Sanomien entisen Yhdysvaltojen kirjeenvaihtaja Pekka Mykkäsen kolumnin. Siinä Mykkänen antaa ymmärtää, että Yhdysvaltojen vastatoimet ovat se todellinen ongelma, ei 9/11-terrori-isku. George W. Bush esikuntineen on se todellinen roisto, ei Mohamed Atta, Marwan al-Shehhi tai Ziad Jarrah.

Mykkänen puhuu ”hukatusta vuosikymmenestä” ja käyttää kolumnistaan suurimman osan Abu Ghraibin vankilassa tapahtuneeseen yksittäistapaukseen. World Trade Centerissä kuolleista hän ei hiisku sanaakaan.

Mykkänen on vain yksi valtamedian journalisti. Mediassa on kuitenkin noudatettu tiettyä vakiintunutta linjaa iskuun liittyvien asioiden raportoinnissa. Seuraavat lauseet kuvaavat, mikä tämä linja on:

9/11-terrori-isku oli ensisijaisesti rikollinen teko.
Radikaali islam on eri asia kuin varsinainen islam.
”Sota terrorismia vastaan” on pahentanut tilannetta.
Amerikkalaisten olisi pitänyt keskittyä syyllisten etsimiseen Afganistanissa eikä alkaa sotimaan Irakissa.

Iskun tekijöiden motiiveista voi sanoa seuraavaa:

Islam on perusluonteeltaan rauhanomainen uskonto.
Fundamentalistinen islam vääristelee islamin opetuksia.

Tästä puolestaan seuraa, että muslimien kääntyminen ”väärän islamin puolelle” estetään parhaiten olemalla kilttejä muslimeille ja torjumalla vastareaktiot, joita kuvitellaan syntyvän, kun islamilainen terrori on iskenyt vääräuskoisia vastaan.

Muslimien uhripositio

Useimmissa länsimaissa vallitsee monikulttuurinen yhteiskuntafilosofia. Sen mukaan länsimainen valtakulttuuri ei ole mitenkään ylivertainen verrattuna ei-länsimaalaisten vastaavaan. Siksi muslimit ovat menestyksekkäästi hyödyntäneet uhripositiotaan ja saavuttaneet merkittäviä myönnytyksiä länsimaisissa yhteiskunnissa. Britanniassa sharia-lakia käytetään jo perhe- ja perintöoikeudellisissa kysymyksissä. Suomessa perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi ehdotti sharia-lain käyttöönottoa Britannian tavoin ”sovittelukysymyksissä”.

Koska muslimit ovat monikulttuurisessa yhteiskunnassa uhripositiossa suhteessaan valkoiseen miehen, islamin arvostelu on länsimaissa kielletty. Profeetta Muhammadin pilkkaamisesta saa oikeudessa tuomion, vaikka pilkkaajan esittämä väite sinänsä olisi totuudenmukainen. Totuus ei nykyisessä länsimaisessa oikeuskäsityksessä ole puolustus, jos totuuden avulla ”lietsotaan vihaa” vähemmistöä kohtaan.

Siksi Suomessa Seppo Lehto ja Jussi Halla-aho on tuomittu profeetta Muhammadin pilkkaamisesta. Tuomioiden perustelujen ei tarvitse olla erityisen vakuuttavia. Halla-ahon tuomion perusteluissa todetaan:

” Yleisesti ottaen on selvää, että erilaisten uskonnollisten käsitteiden totuusarvosta ei voida käydä keskustelua samalla tasolla kuin millä keskustellaan esimerkiksi luonnontieteisiin liittyvistä kysymyksistä. Jälkimmäiset voidaan todistaa oikeiksi, kun sen sijaan objektiivisesti arvioiden jo minkä tahansa uskonnon olemukseen kuuluu, että sen käsitteisiin liittyvä totuus on suhteellista. Logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei tämän vuoksi ole todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävässä keskustelussa.”

Itse olen joskus todennut, että islamin perustelut ovat loogisia islamin omasta viitekehyksestä tarkasteltuna. Esimerkiksi pilakuvan julkaisu on perusteltua, jos halutaan osoittaa, kuinka vääräuskoiset pilkkaavat häpeämättömästi islamia. Jos taas julkaisu tehdään Jyllands Posten –tyyliin eli halutaan osoittaa, kuinka islamin profeetan käsittely on tabu länsimaissa, se onkin kiellettyä Allahin pilkkaa. Se, joka hyödyttää islamia, on sallittua, kun taas islamin vastustaminen on kiellettyä.

Islamilaisten maiden järjestö OIC julkaisi Muhammad-pilakuvan omalla sivustollaan osana uutisjutun kuvitusta. Sika-Muhammadin esittäminen OIC:n omalla sivustolla on sallittua, kun taas valkoihoisen länsimaalaisen ei sovi moista esittää, koska tällöin kyseessä on islamofobia.

Kuva itsessään ei siis ole loukkaava vaan asiayhteys, jossa se esitetään. Tässä mielessä länsimaiset oikeusistuimet ovat menestyksekkäästi soveltaneet sharia-lakia.

Itävaltalainen Elisabeth Sabaditsch-Wolff tuomittiin profeetta Muhammadin pilkkaamisesta Halla-ahon tavoin. Itävaltalainen tuomioistuin tosin käytti toisenlaisia perusteluja. Ensinnäkin profeetalla oli täysi-ikäisiä vaimoja ja sotasaaliina saatuja rakastajattaria, kun hänen suhteensa 9-vuotiaaseen Aishaan saavutti täyttymyksensä. Toiseksi sukupuolisuhde Aishaan ei päättynyt, kun Aisha täytti 18 vuotta. Tämä osoittaa, että profeetta Muhammad ei ensisijaisesti tuntenut viehtymystä Aishaan tämän nuoren iän perusteella. Profeetta Muhammad ei siis ollut pedofiili, ja Elisabeth Sabaditsch-Wolff ansaitsee tuomionsa.

Muslimien vihapuhe

Vihapuhe on ollut suomalaisen valtamedian kuuma puheenaihe aina Anders Behring Breivikin tekemästä terrori-iskusta lähtien. Muslimien harjoittama vihapuhe on muslimien uhriposition takia jäänyt vähemmälle huomiolle.

Samaan aikaan, kun länsimaisia islam-kriitikoita tuomitaan vihapuheesta, islamilaiset vihasaarnaajat saavat toimia vapaasti viranomaisten katsoessa asioita sormien läpi. Brittiläisen Channel Fourin Dispatches-sarjan dokumentti Undercover Mosque kertoi asioista, joita moskeijoissa puhutaan. Nämä asiat eivät kuitenkaan johtaneet tuomioon ”kiihottamisesta kansanryhmää vastaan”. Sen sijaan ohjelman tekijöitä vastaan tehtiin valitus Britannian tiedotusvälineitä valvovalle Ofcomille, koska ohjelmassa esiintyneiden henkilöiden kantoja oli esitetty valheellisesti, mikä loi epärehellisen kuvan joidenkin puhujien käsityksistä ja Länsi-Midlandsin muslimiyhteisön edustajista. Ofcom kuitenkin totesi, että Undercover Mosque oli sekä laillinen että paljasti olennaisia, yleisesti mielenkiintoisia asioita.

Undercover Mosque –ohjelmassa esiintyvä puhuja kertoo:

”Teidän on elettävä kuin valtio valtiossa, kunnes otatte vallan.”

Kyseinen dokumentti kertoo myös, kuinka vääräuskoiset (kuffaar) ovat patologisia valehtelijoita ja itse terroristeja. Kuvista osa oli otettu Birminghamissa sijaitsevassa Green Lanen moskeijassa. Kyseinen moskeija väittää olevansa uskontojen välisen yhteydenpidon keskus ja toivottavansa tervetulleeksi kaikkien uskontojen edustajat. Moskeija myös pyrkii omien sivujensa mukaan vastustamaan islamin uskoa kohtaan tunnettuja negatiivisia stereotyyppeja. Minulle on kuitenkin jäänyt dokumentista mieleen lause:

”No one loves the kuffaar.”

Tämä on se asia, jonka islam tarjoaa vääräuskoisille.

Itkuraivareita

2011-09-09T00:35:00.000+03:00

Viime viikon aikana julkaistiin kaksi kirjoitusta, joissa arvosteltiin ns. maahanmuuttokriitikkoja asenteiden koventumisesta ja toisaalta perättiin tilaa ”vastuulliselle sananvapaudelle”. Ensimmäisessä Kirkko ja Kaupunki -lehden päätoimittaja Seppo Simola väitti, että rasismi haisee. Toisessa Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Risto Uimonen hyökkäsi ”sananvapauden väärinkäyttäjiä” vastaan.

Tekopyhyys haisee

Yllätyin hieman, kun Seppo Simola viittasi kirjoituksessaan Jussi Halla-ahon jo neljä vuotta vanhaan kirjoitukseen. Siinä Halla-aho piikitteli Simolaa tämän suhtautumisesta vieraiden uskontojen leviämiseen Suomeen ja vihjasi tämän unohtaneen kristinuskon pelastussanoman. Halla-aho kysyi:

”Onko luterilaisesta kristinuskosta tullut kirjaimellisesti suvaitsevaisuususkonto, jossa ihminen pelastuu yksin suvaitsevaisuudesta? ”

Tämä kysymys on valitettavasti edelleen ajankohtainen. Kirkkoa repii sisältä ristiriita kirkon oppeja puolustavien konservatiivien ja "suvaitsevaisten" liberaaliteologien välillä. Simola kuuluu selkeästi jälkimmäiseen leiriin, kuten hänen edustamaansa lehteä lukemalla voi päätellä.

Simola esittää heti aluksi kirkonmieheltä melko rankan syytöksen:

”Juttu on yhä luettavissa netistä ja jokainen voi itse arvioida, kuinka paljon sen kaltaisilla teksteillä on epäluuloja vahvistettu. Nyttemmin Halla-aho ja kumppanit pesevät rystyset valkoisina käsiään puhtaaksi vanhoista kirjoituksistaan ja vastuustaan ihmisten koventuneisiin asenteisiin ja ääri-ilmiöihin. ”

Simola liioittelee väittäessään Halla-ahon ja kumppaneiden pesevän käsiään vanhoista kirjoituksistaan. Mitään sellaista ei ole tapahtunut. Halla-aho itse katuu aivan varmasti joitakin vanhoja kirjoituksiaan. Kukapa ihminen ei katuisi.

Toisaalta Simola ei esitä mitään todisteita siitä, että Halla-aho olisi jollakin tavalla vastuussa ”koventuneista asenteista ja ääri-ilmiöistä”. Aivan yhtä hyvin voisin väittää, että Simola on omalta osaltaan vastuussa siitä, että kirkon toiminta on politisoitunut, kun se on ryhtynyt kannattamaan monikulttuurisuuden kaltaisia maallisia ideologioita.

Simola ei kirjoituksessaan pääse monikultturisuuden kannattajien perusklisheitä pitemmälle. Hän puolustaa edellistä yhteisvastuukeräystä, jolla pyrittiin luomaan maahanmuuttajille työpaikkoja:

”Yhteisvastuussa kerätyillä varoilla on onnistuttu löytämään kymmenille Suomeen muuttaneille kunnollinen työpaikka. Heille on näin tarjoutunut tilaisuus osallistua täyspainoisesti maamme rakentamiseen.”

Hän myös puolustaa maahanmuuttoa:

”On tärkeää saada Suomeen uutta työvoimaa, josta tulevina vuosina on yhä suurempi pula. Ajatusten ja kulttuurin monimuotoisuus lisää niin henkistä kuin taloudellista iskukykyämme. ”

Siinä tuli kaksi monikulttuurista latteutta samassa kappaleessa.

Simolan mainitsemat kaksi asiaa ovat keskenään ristiriidassa. Miten sellaiset ihmiset, joiden osaamisella ei ole aitoa kysyntää työmarkkinoilla ja joiden työllistämiseen tarvitaan keräysvaroja, voivat auttaa Suomea helpottamaan väitettyä tulevaa työvoimapulaa? Maahanmuuttaja voi olla halukas työhön, mutta häneltä voi puuttua työelämässä välttämättömiä taitoja kuten esimerkiksi luku- ja kirjoitustaito.

Simola päättää kirjoituksensa mahtipontisesti:

”Erilaisiin ihmisiin ja kulttuureihin tutustuminen edesauttaa kansojen keskinäisen ymmärtämyksen kasvua. Maahan- ja maastamuutto ovat askel maailmanrauhan rakentamisessa.”

Olen aivan samaa mieltä ensimmäisen lauseen kanssa. Samalla kannattaa kuitenkin olla rehellinen sille, mitä näkee. Tämä pätee erityisesti islamiin, jonka ikävistä piirteistä Simola mielellään vaikenee. Tästä syystä Halla-aho nimitteli Simolaa dhimmiksi neljä vuotta sitten. Hän myös ihmetteli kirkon suhtautumista islamiin kääntyneisiin entisiin kirkon jäseniin:

”Kun kristitty kääntyy islamiin, kirkko taputtaa posket hehkuen käsiään ja ihmettelee eksoottista värinää. Välillä panee miettimään, miltä tämä mahtaa näyttää ulkopuolelta katsoen, muslimien silmissä.”

Vähän ennen Halla-ahon kirjoitusta Kirkko ja Kaupunki oli esitellyt sivuillaan Abdullah Tammea ja tämän perustamaa Islamin aika -yhdistystä. Myöhemmin Tammesta tuli tv-julkkis ja häntä haastateltiin Ylen ajankohtais- ja keskusteluohjelmissa.

Vastuullisen sananvapauden puolustaja

Risto Uimonen paljastaa omalla kirjoituksellaan olevansa täysin pihalla internetin todellisuudessa ja lähinnä hätääntynyt oman toimialansa tulevaisuuden puolesta. Puutuin jo aiemmin siihen, miten Uimonen ratsasti Breivikillä. Hän jatkaa Ylen ykkösaamun kolumnissaan mahtipontisesti:

”Viime heinäkuussa oman käden oikeuteen tarttui Norjassa muuan Anders Behring Breivik. Rauhallinen vuonojen maakaan ei ollut onnen tyyssija. Ihmiset tuntevat turvattomuutta jopa maailman rauhallisimmilla kolkilla. Pommin teko-ohjeet ja sairaat ideologiat kulkevat verkossa silmänräpäyksessä yli valtiollisten rajojen.”

Niinpä median on ollut pakko reagoida:

”Norjan ja Ruotsin suuret tiedotusvälineet ovat alkaneet rajoittaa ja kontrolloida yleisön puheenvuoroja nettisivustoillaan.”

Uimonen antaa ymmärtää, että näin ei olisi tehty aikaisemmin, mikä ei pidä paikkaansa. Ruotsissa useat mediatalot ostavat moderointipalveluita Interaktiv Säkerhet -nimiseltä firmalta. Puhe linjan kiristämisestä on pelkkää retorista patsastelua, jolla korostetaan omaa erinomaisuutta.

Uimonen ei myöskään osoita erityistä omaperäisyyttä. Ruotsissa taannoin vasemmistolainen toimittaja Maria Schottenius loi käsitteen ”kusirännit”, jolla hän luonnehti lehtiartikkeleiden kommenttiosioita. Uimonen yrittää panna paremmaksi:

”Nimimerkkikirjoittajat purkavat yleensä pahaa oloaan. Heissä erottuu kaksi ärhäkkää perustyyppiä: besserwisserit ja oksentajat.”

Internetin keskustelupalstojen perustyypit on havaittu jo kauan ennen Uimosen kolumnia. Internet-slangissa näille on keksitty omat vakiintuneet nimitykset (esim. trolli), ennen kuin Uimosen kaltaiset edes tiesivät internetin olemassaolosta.

Uimosen ja Schotteniuksen tapa kuvata lukijoilta saatua palautetta kertoo, että molemmat halveksivat juttuja kommentoivia ihmisiä. Heille ei juolahda mieleen, että heidän omissa tuotoksissaan saattaisi joskus olla jotakin vikaa.

Uimonen myös vääristelee nimimerkkikirjoittamista puoltavia argumentteja eikä vaivaudu kumoamaan niitä. Mielestäni Henry Laasanen on esittänyt ehkä parhaan argumentin nimimerkin käytön puolesta:

”Omalla nimellä kirjoittaminen netissä on järjetöntä riskinottamista, jollet nimenomaisesti tavoittele kirjoituksillasi mainetta ja kunniaa.”

Uimonen sen sijaan paisuttelee nimimerkkikirjoittamisen haitallisuutta ja vetää pahasti överiksi:

”Todellisen uhan sananvapaudelle muodostavat sen sijaan oksentajat ja besserwisserit. He levittävät sairasta keskustelukulttuuria verkossa ja dominoivat netin keskustelupalstoja. He ovat kaapanneet palstoja otteeseensa niin, että jotkut toimittajat ovat joutuneet sulkemaan fyysisten uhkausten takia henkilökohtaisena varotoimenpiteenä juttujensa kommentointimahdollisuuden.”

Jostain syystä minun on vaikea tuntea minkäänlaista sympatiaa toimittajaraukkoja kohtaan varsinkin, kun eräs toimittaja halusi tietää, kuka tämän blogin takana on. He kun saavat palkkaa kirjoittamisesta toisin kuin nimimerkkikirjoittajat, joille oman nimen käyttö internetissä voi tuoda vaikeuksia työ- tai yksityiselämässä. Itse asiassa vain nimimerkki takaa sen, että ihminen uskaltaa sanoa, mitä oikeasti ajattelee.

Uimosen kolumnin päätös paljastaa, millaista sananvapautta hän kannattaa:

”Sananvapauden terve ja vastuullinen käyttö tässä tarvitsee puolustajia.”

Sanojen terve ja vastuullinen liittäminen sananvapauden puolustamiseen kertoo, että kirjoittaja ei todellisuudessa kannata sananvapautta vaan sensuuria. Vastuullinen sananvapaus ilmaisee kiertäen sen, että toimittajat haluavat pitää kiinni portinvartijan roolistaan ja jatkaa uutisten suodattamista tavallisten ihmisten parhaaksi. Onneksi tällaiseen ei enää ole paluuta.

Antifasistien eettiset periaatteet

2011-09-05T23:37:00.000+03:00

”Äärioikeistolainen” English Defence League järjesti viime lauantaina mielenosoituksen Lontoon Tower Hamletsin kaupunginosassa., joka on tullut tunnetuksi suuresta muslimivähemmistöstään. Heinäkuussa islamistit levittivät kaupunginosan alueelle keltaisia tarroja, joissa alue julistettiin ”sharian valvomaksi vyöhykkeeksi”. Aiemmin alueelle oli ilmestynyt tarroja, joissa se julistettiin ”homoista vapaaksi vyöhykkeeksi”.

Helsingin Sanomat uutisoi EDL:n mielenosoituksesta otsikolla ”Äärioikeisto ja poliisi ottivat yhteen Lontoossa”. Jutun otsikointi antaa ymmärtää, että nimenomaan ”äärioikeisto” olisi vastuussa mellakoista:

”Poliisi kertoi sunnuntaina pidättäneensä 60 ihmistä mielenosoitusta seuranneissa kahinoissa.”

Vaikka EDL:n työväenluokkainen, jalkapallohuligaanit mieleen tuova imago antaisikin aiheen olettaa heidän kykenevän väkivaltaan, totuus on luultavasti moniulotteisempi. EDL:n järjestämien mielenosoitukset houkuttelevat paikan päälle vastamielenosoittajia, jotka yleensä edustavat ”antirasistista” United Against Fascism -järjestöä (UAF).

Esimerkillistä antifasismia

Lehtiartikkeleista ei yleensä löydy paljon tietoja vastamielenosoittajista, vaan heitä kuvataan yleisesti ”antirasisteiksi” tai ”aktivisteiksi”. Siksi oli mielenkiintoista ja samalla järkyttävää nähdä video, jolla kaksi itseään antifasistiksi nimittävää nuorta miestä keskustelee mielenosoituksen tapahtumista.

Benin ja Anthonyn päivän toisessa antifasistisessa raportissa esiintyvä nuori mies kertoo, kuinka vastamielenosoittajat heittivät pulloja EDL:n mielenosoittajia kuljettavaa bussia kohti. Bussin hätäuloskäynti avautui ja sieltä tulee ulos ”kauhea, tatuoitu nainen”, joka elehtii, kunnes joku lyö häntä naamaan. Videon haastattelijan naureskelusta voi päätellä, että tapahtunut oli hänen mielestään hauskaa.

Myöhemmin, kun nainen yrittää nousta ylös, joku vastamielenosoittajista potkaisee häntä takamukseen. Tapahtunut on dokumentoitu toiselle videolle, jossa näkyy, kuinka vastamielenosoittajat heittävät tiiliä bussia kohti. Bussin lähdön jälkeen kuvassa näkyy hetken, kuinka mielenosoittaja potkaisee maassa makaavaa naista.

Benin ja Anthonyn mielestä tämä kaikki oli valtavan hauskaa. Syvällä sisimmässään he kuitenkin tietävät, että mies ei saa lyödä naista. Haastateltava nuori mies sanoo, että he (EDL:n naiset) eivät ole naisia. Tähän haastattelija toteaa:

”Naisia ei saa lyödä mutta koiria saa potkia.”

Näiden nuorten miesten käytös kertoo, että he eivät pidä EDL:n edustajia ihmisinä. He myös silmin nähden nauttivat väkivallasta tai ainakin sen katselemisesta. Ehkä Benin ja Anthonyn kaltaiset ovat itse niitä oikeita fasisteja, koska heidän mielestään on oikein käyttää väkivaltaa ali-ihmisiksi luokiteltuja vastaan. Minusta heidän asenteensa kuvastaa Clockwork Orange -elokuvan Alexia ja hänen kolmea ”drugaansa”, jotka matkalla Korovan maitobaarista pahoinpitelivät kadulla makaavan juopon, koska se oli heidän mielestään hauskaa.

Ben ja Anthony eivät ole ajatuksineen yksin. Britannian parlamentin alahuoneessa pääministeri David Cameron sanoi julkisesti, että EDL on sairainta, mitä löytyy (There is none sicker than the EDL). Pääministerin kyselytunti pidettiin Lontoon mellakoiden aikana. Tuolloin EDL:n edustajat järjestivät omia katupartioita valvomaan järjestystä.

Todettakoon, että EDL:stä pidetään Englannissa suurin piirtein yhtä paljon kuin Millwallin jalkapallojoukkueen kannattajista. Pääministerin lisäksi myös media ilmaisee selkeän kielteisen mielipiteensä järjestön toiminnasta. Järjestön edustajat itse kiistävät olevansa rasisteja. Tower Hamletsin mielensoituksen tarkoituksena oli vastustaa sharia-lakia.

Britannian enemmistövaalijärjestelmä tekee Perussuomalaisten kaltaisen puolueen menestyksen liki mahdottomaksi. Siksi EDL ei ole järjestäytynyt puolueeksi vaan järjestää katumielenosoituksia, joissa vastustetaan ääri-islamia ja sharia-lakia.

Riippumatta siitä, mitä itse kukin ajattelee EDL:sta, Britannian yhteiskunta on syvästi jakautunut. Valtion harjoittama monikulttuuripolitiikka ei ole onnistunut luomaan uutta yhteiskuntaa vaan pelkästään hajottamaan vanhan. Työväenpuolueen pitkän valtakauden aikana maahanmuuttoa lisättiin tarkoituksellisesti, jotta maasta tulisi monikulttuurisempi.

Lontoon mellakat ja EDL:n kaltaisen järjestön pelkkä olemassaolo kertovat monikulttuurin epäonnistumisesta, jonka pääministeri Cameron myönsi mutta luultavasti liian myöhään. Siksi ristiriidat todennäköisesti vielä kärjistyvät nykyisestä.

Mara, pyytäisitkö nämä miehet kahville?

2011-09-01T23:45:00.000+03:00

Iltalehti: Rukoushetki aiheutti kovan riidan

Mtv3: Suomalaiset, pyytäkään maahanmuuttajia kahville

Lue ja vertaa

2011-08-30T23:04:00.000+03:00

En tiedä, kuka on Jussi Jaakkola, mutta hän kirjoitti Uuden Suomen blogipalveluun kelvollisen esityksen eurokriisin syistä ja pohdiskeli vielä, mitä Suomen pitäisi tehdä. Tietääkseni Uusi Suomi -tavaramerkkiä hallinnoiva miljonääri ei ole maksanut Jaakkolalle kirjoituksesta mitään.

Tämän tusinakolumnistin me kaikki tunnemme. Hänen kirjoituksensa keikkuvat Uuden Suomen blogipalstalla luetuimpien joukossa ehkä siksi, että verkkolehden julkaisija haluaa hänet esille. Hän on Uusi Suomi -tavaramerkkiä hallinnoivan miljonäärin hyvä kaveri ja hänelle maksetaan kirjoittamisesta.

Kiellettyä vihapuhetta

2011-08-29T23:47:00.000+03:00

Edellisessä kirjoituksessa käsittelin sallittua vihapuhetta eli orwellilaista Emmanuel Goldsteiniin eli hyvään viholliseen kohdistuvan vihan ilmauksia. Kiellettyä vihapuhetta eli sellaista, joka kohdistuu vääriin ihmisiin ja ryhmiin, ollaan kuitenkin suitsimassa kovalla kädellä.

JSN eturintamassa

Risto Uimosen johtama Julkisen Sanan Neuvosto on muuttamassa tiedotusvälineiden keskustelupalstoja koskevaa ohjeistustaan. Jatkossa ei karsita ainoastaan ihmisarvoa loukkaavia kirjoituksia vaan myös ”väkivaltaan yllyttävät ja vihaa lietsovat sisällöt”.

JSN:n puheenjohtaja Uimosella on myös vankka perustelu muutokselle:

”Olisi ollut Norjan tapahtumien jälkeen erikoista, jos näin ei olisi tehty.”

Uimonen siis olettaa oikeaoppisesti, että Anders Behring Breivikin teko johtui vihapuheesta, joten hän kannattaa sensuuria väkivallan ehkäisykeinona. Todellisuudessa median tiukempi sensuuri tuskin olisi estänyt Breivikin tekoa. Manifestissaan hän kertoi omista kokemuksistaan monikulttuurisessa Oslossa eivätkä ne vastanneet poliitikkojen ja median antamaa kuvaa eri kansanryhmien välisestä rinnakkainelosta ja sen siunauksellisuudesta Norjalle.

Koska JSN:n ohjeistus koskee vain valtamediaa ja sen ylläpitämiä keskustelupalstoja, sen vaikutukset jäävät rajallisiksi. Uudistuksen jälkeen valtamedian toimittajat ehkä luulevat, että heidän kirjoituksistaan pidetään aiempaa enemmän. Itse en ole lukenut vuosiin valtamedian keskusteluja, koska ne ovat usein taitamattomasti moderoituja ja heikkotasoisia enkä usko, että asiaintila muuttuu lähitulevaisuudessa.

Asiantuntija puoltaa

Ennen lukemista mietiskelin, kuka on Helsingin Sanomien vihapuhetta käsittelevän jutun asiantuntija. Minun ei tarvinnut pettyä, sillä kyseessä oli Helsingin yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Tuomas ”Positiivinen erityiskohtelu” Ojanen, joka pönäkästi toteaa:

”On syytä keskustella kriittisesti, mutta erilaisilla toimijoilla on jopa velvollisuus pohtia ohjeistuksia keskustelulle.”

Jokainen keskustelupalstan ylläpitäjä tietää, että moderoimattomana palsta taantuu trollien ja (mainos)spämmäreiden temmellyskentäksi. Jokainen kaupallinen toimija myös siivoaa roskat pois palstoiltaan, jos haluaa, että keskusteluja joku viitsii lukea. Yksityisellä toimijalla ei myöskään ole mitään velvollisuutta tarjota alustaa jonkun tietyn henkilön mielipiteille vastineoikeutta lukuun ottamatta.

Toisaalta jokaisella lukijalla on oikeus tai suorastaan velvollisuus ilmaista mielipiteensä silloin, kun tiedotusväline sensuroi asiallisesti perusteltuja viestejä epämääräisin perustein. Minkään median uskottavuus ei pitkällä tähtäimellä kestä valehtelua ja pimittämistä, vaikka sellaista markkinoitaisiinkin ratkaisuna väitettyihin vihapuheen aiheuttamiin ongelmiin.

Ojanen kuitenkin menee tahattoman komiikan puolelle ihmisoikeuskäsityksellään:

”Etnisen syrjinnän kielto kuuluu niin sanottujen ehdottomien ihmisoikeuksien joukkoon, mutta sananvapaus ei. Se, joka ei saa haluamiaan viestejä julki keskustelusivuilla, voi perustaa vaikka oman blogisivun.”

Etnisen syrjinnän kielto ei Ojasenkaan mielestä ole mikään ehdoton ihmisoikeus, koska hän kannattaa suomalaiseen kantaväestöön kohdistuvaa etnistä syrjintää silloin, kun sitä kutsutaan positiiviseksi erityiskohteluksi. Tasa-arvoinen ihmisen viiteryhmästä riippumaton kohtelu taas edustaa ”muodollista yhdenvertaisuutta” eli syrjintää.

Demari opettaa

Demari ei olisi demari, mikäli hän ei uskoisi valtion asiantuntijoiden kaikkivoipaiseen kykyyn johdattaa ihmisiä oikealle tielle. Siksi Demari oli kutsunut asiantuntijoita kertomaan, mikä on sallittua ja mikä menee överiksi.

Koko juttu on valitettavasti vain paperilehdessä, mutta parhaat palat ja Hommaforumin moderaattorin mielipiteet voi lukea täältä. Demarin kunniaksi on sanottava, että lehti sentään yritti hakea esimerkkejä paljon hehkutetusta vihapuheesta toisin kuin SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman, joka suoralta kädeltä vaati ”nollatoleranssia vihapuheelle”.

Demarin opastuksesta riippumatta vihapuheen käsite jää epämääräiseksi ja tulkinnanvaraiseksi. Termi itsessään on lainattu ulkomailta ja noussut kukoistukseen vasta Norjan tapahtumien jälkeen, kun itseään suvaitsevaisina pitävät ovat käyttäneet sitä leimakirveenä julkisessa keskustelussa.

Koska termi on epämääräinen ja oikeudessa kansanryhmää vastaan kiihottamisesta tuomitaan asiayhteydestä irrotettujen lauseenpätkien perusteella, mikä tahansa valtiovallan nollatoleranssi vihapuhetta kohtaan kaventaa sananvapautta ja voi johtaa mielivaltaan. Poliittisten päättäjien kannattaisi siis olla varovaisia noitavainoissaan, jotta edes sanan- ja mielipiteenvapauden kulissit säilyisivät.

Sitä paitsi keskustelu ”vihapuheesta” on metakeskustelua, jossa varsinainen asia jää taka-alalle. Kun keskustellaan rasismista ja vihapuheesta, maahanmuuton ongelmat jäävät taka-alalle yhtä lailla, kuin jos keskusteltaisiin monikulttuurisen yhteiskunnan ihanuudesta silmät ihastuksesta ympyriäisinä.

Dennis Mitzner toteaa aivan oikein Politika-lehden pääkirjoituksessa, että asioista ei halutakaan keskustella:

”Kyseessä näyttääkin olevan vasemmiston omaksuma tapa, jonka puitteissa aiheelliseen kritiikkiin vastaaminen ei ole tarpeellista, vaan arvostelun voi kuitata syytöksellä, joka kiinnittää yleisön huomion syytettyyn eikä itse käsiteltävään asiaan. Toisin sanoen esimerkiksi Halla-ahon ja muiden perussuomalaisten esittämä arvostelu Suomen maahanmuutto- ja EU-politiikkaa kohtaan pyritään kumoamaan yhdistämällä heidät Norjan murhien kaltaisiin hirmutekoihin.”

Viestintuojan ampuminen on vanha ja hyväksi havaittu keino välttää keskustelu epämukavista asioista.

Sallittua vihapuhetta

2011-08-25T23:42:00.001+03:00

Sanasta vihapuhe on tullut alkavan syksyn muoti-ilmiö. Sitä käyttävä osoittaa muille kuuluvansa suvaitsevaisiin ja edustavansa älyllistä eliittiä. Toisaalta vihapuhe voi olla myös hyväksyttyä ja suorastaan hyveellistä. Tämä on kuitenkin riippuvainen siitä, kuka on vihapuheen kohteena.

Blondi ajattelija

Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstan kirjoituksista löytyy usein sallittua vihapuhetta. Viimeksi Jemima Repo -niminen nuori politiikan tutkija kertoi äärioikeistonajatuksista. Jemiman mukaan naisviha kytkeytyy äärioikeistolaiseen ajatteluun:

”Äärioikeistolaiset ajattelevat, että vain perinteinen patriarkaalinen yhteiskunta voi taata Euroopalle heidän ajamansa rodullisesti ja kulttuurisesti yhtenäisen tulevaisuuden, jossa naiset synnyttävät "puhdasrotuisia" lapsia ja miehet tekevät "miesten työt".”

Jemiman väite on argumenttina puhdas olkiukko ja peitelty natsikortti. Jemima myös vääristelee norjalaisen bloggari Fjordmanin sanomisia. Jemiman mukaan:

”Fjordman katsoo naisten ja feministien toimivan järjenvastaisesti ja olevan herkkätunteisia sekä väittää tämän olevan yksi syy Euroopan "itsetuhoiseen maahanmuuttopolitiikkaan".”

Fjordman on kyllä kirjoittanut miesten ”feminisoinnista” ja siitä, kuinka feministit pyrkivät esittämään miesten perinteiset maskuliiniset hyveet kielteisessä valossa. Löysin pikaisella googletuksella yhden Fjordmanin artikkelin, jossa hän arvosteli länsimaista feminismiä. Fjordman sanoo:

”Länsimaiset feministit ovat kehittäneet uhriutumiskulttuurin, jossa poliittista valtaa hankitaan pönkittämällä statusta uhrihierarkiassa. Monella tapaa tämä on poliittisen korrektiuden ydin. He ovat myös vaatineet ja onnistuneet vaatimuksissaan kirjoittaa historia uudelleen korjatakseen väitetyn puolueellisuuden historiankirjoituksessa. Heidän maailmankuvansa on päässyt koulujen opetusohjelmaan. He ovat käytännössä saavuttaneet hegemonian tiedotusvälineissä ja onnistuneet leimaamaan arvostelijansa ”kiihkoilijoiksi”. He ovat myös onnistuneet muuttamaan käyttämäämme kieltä, jotta se olisi vähemmän loukkaavaa. Radikaalit feministit ovat poliittisen korrektiuden etujoukkoa.”

Fjordmanin mukaan muslimien ovat tulleet lännessä valmiiseen pöytään ja löytäneet oman asemansa uhrihierarkiassa. Muslimimiehet voivat olla patriarkaalisia sikoja mutta he ovat yhtä lailla sortavan valkoihoisen heteromiehen uhreja. Fjordman myös siteeraa amerikkalaista Phyllis Chesleriä, joka kirjassaan ”Death of Feminism” sanoo, että liian monista länsimaisista feministeistä on tullut ”pelkurimaisia laumaeläimiä ja synkkiä totalitaristisia ajattelijoita”.

Jemima Revon artikkeli osoittaa Fjordmanin väitteen todeksi. Hänen kelvoton kirjoituksensa kelpasi maan johtavan päivälehden mielipidesivulle.

Suosittelen myös lukemaan Henry Laasasen vastineen Jemima Revon kirjoitukseen. Siinä Laasanen toteaa:

”Islamvastaisten tahojen keskeinen argumentti on islamin epätasa-arvoisuus naisia kohtaan...”

”Äärioikeisto on voimakkaan feminismivastaista, mutta eivät he turvaudu argumentaatiossaan naisvihaan, vaan naisten puolustamiseen. Feminismivastaisuus on eri asia kuin naisviha.”

Tanskalainen Lars Hedegaard on myös ihmetellyt, miksi naiset usein kannattavat puolueita, jotka haluavat lisätä maahanmuuttoa islamilaisista maista. Hedegaardin mielestä naiset eivät hyväksy muslimien maahanmuuttoa naiiviuttaan tai ideologisista syistä. Hedegaard väittää provokatiivisesti:

”Kun naiset avaavat tietä sharialle, he haluavat sitä. He eivät halua vapautta, koska he pitävät alistumisesta ja alistamisesta.”

Hedegaardin väite ei tietysti pidä paikkaansa useimpien länsimaisten naisten tai edes feministien osalta. Ruotsissa haastateltiin islamiin kääntyneitä länsimaalaisia naisia. Haastattelujen perusteella käännynnäiset ovat mieltyneitä islamilaiseen perhekäsitykseen, jossa miehen tehtävänä on olla järkevä ja looginen, kun taas nainen on tunteellinen ja huolehtiva. Tämä tarkoittaa, että naisen tehtävä on huolehtia lapsista ja kodista, kun taas mies tekee työtä ja tuo leivän pöytään.

Jemiman tarkoituksena ei tietysti ollut analysoida ”äärioikeiston” ajattelua vaan pelkästään heittää kuraa ”hyvien vihollisten” päälle. Tämä paljastuu hänen kirjoituksensa viimeisestä kappaleesta:

”Rasismi, jonka varaan äärioikeistolainen ajatusmaailma nojaa, on kytkeytynyt vahvasti moneen muuhun viha-aatteeseen, eikä sitä vastaan voi kamppailla puuttumatta äärioikeiston naisvihaan ja antifeminismiin. Ne ovat vaarallisia aatteita, joista täytyy sanoutua irti samaan tapaan kuin rasismista.”

Feminismi itsessään on viha-aate, mutta siinä viha on sosiaalisesti hyväksyttyä, koska se kohdistuu ”hegemoniseen heteropatriarkaattiin”. Äärioikeistolaiset ovat hylkiöitä, jotka voidaan huoletta liittää kaikkeen mahdolliseen vihaan, koska se palvelee feminismiä. Totuudesta ei niin tarvitse välittää.

Kansallislaulun vaarat

Heteropatriarkaatti uhkaa myös koululaisia ainakin dosentti Taru Leppäsen mukaan. Hän väittää, että erityisesti isänmaalliset laulut voivat sisältää läheisesti vihapuhetta muistuttavia piirteitä.

Leppänen myös toteaa, että suomalaisuuden esittäminen maskuliinisena ja sen kytkeminen väkivaltaan ei edistä peruskoulun opetussuunnitelman toteutumista. Iltalehden mukaan:

”Peruskoulun opetussuunnitelman arvopohjana ovat muun muassa ihmisoikeudet, tasa-arvo, demokratia ja monikulttuurisuuden hyväksyminen.”

”Leppänen esittää ongelmaan ratkaisuksi, että musiikin oppitunneilla ja oppikirjoissa nostettaisiin nationalismin, sukupuolen ja väkivallan teemoja esille ja käsiteltäisiin niitä kriittisesti oppilaiden kanssa.”

Kaikki totalitaristiset ideologiat pyrkivät vaikuttamaan lapsiin eikä Leppäsen edustama radikaali feminismi poikkea muista vastaavista edukseen. Tosin useimpien tavallisten suomalaisten mielestä Leppäsen mielipiteet kertovat vakavasta vieraantumisesta todellisuudesta. Kuitenkin Leppänen on saanut Suomen Akatemialta apurahaa omiin tutkimuksiinsa.

Leppänen on tutkinut akatemian rahoituksella ”Sukupuolten tuottamista lasten kulttuureissa”. Nimimerkki Tiedemies oli omassa kirjoituksessaan lievästi närkästynyt tästä ja kysyy mielestäni aiheellisesti, mitä yhteiskunnallista tarkoitusta lopultakin palvelee se, että tällaista tutkimusta rahoitetaan.

Kansallisen identiteetin murtaminen

Yritän vastata tähän kysymykseen. Sukupuoliroolit ja perinteinen kansallinen identiteetti koetaan tietyissä poliittisissa ja akateemisissa piireissä uhaksi suvaitsevaisuudelle ja monikulttuurille. Tämä on itse asiassa ilmaistu jo peruskoulun opetussuunnitelmassa, jossa pyritään edistämään ihmisoikeuksia, tasa-arvoa, demokratiaa ja monikulttuurin hyväksymistä.

Siksi häiritsevästä maskuliinisväritteisestä kansallisesta identiteetistä pyritään pääsemään eroon. Erityisesti Perussuomalaisten suuri kannatus koetaan uhaksi.

Tästä syystä Suomen Akatemia valitsi Inari Sakki (o.s. Mattsson) -nimisen tutkijan akatemiatutkijaksi, joka saa akatemialta palkkaa ja tutkimusrahoituksta. Sakin tavoitteena on tutkia ansallisia historiakäsityksiä, kollektiivisia tunteita ja äärioikeiston kannatusta. Helsingin Yliopiston sivuilta käy ilmi, miten Sakki aikoo toteuttaa tutkimuksensa:

”Kokeellisessa tutkimuksessa suomalaisille esitetään esimerkiksi muistoja toisen maailmansodan aikaisista Karjalan nälkäleireistä ja ruotsalaisille Ruotsin natsiyhteyksistä ja pakkosterilisaatioista.”

Tästä tulee ensimmäisenä mieleen Stanley Kubrickin elokuva Kellopeli Appelsiini, jossa päähenkilöä yritettiin vieroittaa väkivallasta pakottamalla hänet katsomaan väkivaltaa valkokankaalta.

Yliopiston sivuillla kerrotaan myös, mistä esikuvat löytyvät:

”Muun muassa Saksassa tehtyjen tutkimusten perusteella voidaan olettaa, että tällainen manipulaatio herättää kollektiivisia häpeän ja syyllisyyden tunteita, joilla on Sakin mukaan yhteys myönteisempiin käsityksiin ulkoryhmiä – esimerkiksi maahanmuuttajia – kohtaan.”

Suomalaisista siis yritetään väkisin tehdä suvaitsevaisia samantapaisilla keinoilla, joilla saksalaisia on yritetty saada ja osin saatukin tuntemaan syyllisyyttä natsismista ja häpeämään omaa historiaansa. Jo klisheeksi muodostunut orjalaivojen terva ei siis enää riitä, vaan tuleville koululaisille pyritään esittämään Suomen historia negatiivisessa valossa, jotta he olisivat suvaitsevaisia ja suhtautuisivat myönteisesti maahanmuuttajiin.

Väärää tietoisuutta siis pyritään tosissaan kitkemään. Vastauksena Tiedemiehen retoriseen kysymykseen sanon, että sekä Sakin että Leppäsen tutkimukset palvelevat valtion virallista politiikkaa eli ovat yhteiskunnallisesti perusteltavissa. Kokonaan toinen asia on, ymmärtääkö tavallinen suomalainen, että hänen maksamiaan verorahoja käytetään mitätöimään asioita, joita hän mahdollisesti pitää arvokkaina ja kunnioitusta ansaitsevina.

Norjan joukkomurhan motiivit

2011-08-10T01:29:00.000+03:00

Lomani takia en ehtinyt osallistua Norjan joukkomurhasta käytyy nettikeskusteluun, joten käsittelen Anders Behring Breivikin motiiveja vasta nyt. Olen lukenut Breivikin manifestista valikoituja kohtia ja päätynyt suurin piirtein samanlaiseen johtopäätökseen kuin oheisella videolla esiintyvä videobloggaaja.

Jotta Breivikin motiiveja pystyisi analysoimaan, täytyy lukea, mitä joukkomurhaaja itse kertoo. Manifestin ongelmana on sen valtava koko (noin 1500 sivua) ja se, että suurin osa etenkin alkupuolen tekstistä on plagioitu muista lähteistä. Breivikin omia sanoja löytyy vasta manifestin loppupuolelta, jossa hän kertoo perustelut ratkaisulleen ja kertoo päiväkirjan omaisesti hirmuteon valmisteluista.

Lapsuus ja nuoruusvuodet

Breivik kasvoi keskiluokkaisessa perheessä, jossa ei ollut hänen omien sanojensa mukaan puutetta mistään. Hänen isänsä jätti perheen, kun hän oli yksivuotias. Manifestissaan Breivik kuvailee suhdetta isäänsä sekä isäpuoleensa. Psykologi voisi etsiä selitystä Breivikin teolle epäonnistuneesta isäsuhteesta. Itse pidin ja pidän edelleen Breivikiä narsistisena psykopaattina, joka nauraen tappoi viattomia 14-18 –vuotiaita nuoria ja kuvitteli näin antavansa ratkaisevan iskun monikulttuuria kannattaville kulttuurimarxisteille.

Psykopaattikin perustelee tekonsa jotenkin ja on täysin selvää, että Breivik halusi pelastaa Norjan ja laajemmin koko Euroopan monikulttuuria kannattavilta kulttuurimarxisteilta ja heidän suosimiltaan muslimimaahanmuuttajilta.

Breivik ei kuitenkaan päätynyt tekoonsa lukemalla Jihadwatch-blogia, Fjordmania tai Gates of Viennaa. Hän oli itse kasvanut ympäristössä, jossa oli paljon islamilaisista maista muuttaneita maahanmuuttajia. Nuoruusvuosina hänellä oli pakistanilaissyntyinen kaveri nimeltä Arsalan, jonka kanssa hän oppi elämään Oslon kaduilla.

Tässä vaiheessa totean, että Breivikin nuoruuskokemukset voivat toki olla keksittyjä tai plagioituja kuten manifestin alkuosa. Itse oletan, että Breivik puhuu kokemuksistaan enimmäkseen totuudenmukaisesti. Tosin hänen nuoruuskokemuksiensa kuvaukset voivat olla jälkikäteen värittyneitä tai liioiteltuja. Breivikin nuoruuskuvaukset alkavat manifestin sivulta 1376.

Oslon maahanmuuttajaväestö elää enimmäkseen kaupungin itäosissa. Breivikin paras ystävä Arsalan eli kuitenkin Länsi-Oslossa norjalaisten keskellä, eli ainakin teoriassa hänen olisi pitänyt sopeutua Norjaan erinomaisesti. Breivik kertoo ystävästään:

”Kuten useimmat Norjassa asuvat pakistanilaiset, hän koki ristivetoa norjalaisen ja pakistanilaisyhteisön välillä. Ymmärsin varhain, että hän halveksi norjalaisia ja norjalaista yhteiskuntaa, ei siksi, että hän oli kateellinen, koska hän olisi sopeutunut jos olisi halunnut. Hän halveksi sitä, koska se edusti vastakohtaa islamilaisille tavoille.”

Breivik kertoo myös tavasta, jolla pakistanilaisnuoret suhtautuivat naisiin:

”Muslimitytöt olivat koskemattomia jopa muslimipojille. Ainoa saatavilla oleva ”hyödyke” tässä elämänvaiheessa olivat etniset norjalaistytöt, joita kutsuttiin ”huoriksi”.”

...

”On ironista, että muslimipojat kasvatetaan suhtautumaan norjalaistyttöihin alempiarvoisina huorina. Heidän ainoa tarkoituksensa on tuottaa nautintoa, kunnes muslimipojat pääsevät 20-25 vuoden ikään, jolloin he löytävät puhtaan, ylivertaisen muslimineitsyen.”

Breivik myös kertoo luokalta ”kadonneesta” muslimitytöstä, joka ei palannut takaisin Pakistanin lomaltaan. Breivikin peruskouluaikana myös kaksi muuta muslimityttöä katosi. Breivikille ei kerrottu, miksi he eivät jatkaneet koulussaan vaan hän arvelee, että heidät joko naitettiin kotimaahansa tai tapettiin, koska he olivat oppineet liikaa norjalaisten tavoille.

Breivik väittää kiinnostuneensa kristinuskosta, islamista ja politiikasta muslimiystävänsä kautta. Breivik ei ymmärtänyt ystävänsä kielteistä asennetta norjalaista kulttuuria kohtaan. Hän piti koulun opetusohjelmaa huonona vitsinä. Islamista kerrottiin vain, että se oli rauhan uskonto, joka usein levisi kauppiaiden mukana. Hän pitää tätä ratkaisevana syynä, miksi hän alkoi arvostaa omaa uskontoaan ja etsiä vaihtoehtoisia lähteitä saadakseen lisää tietoa:

”Muistan, että ensimmäisen Persianlahden sodan aikana hän hurrasi kovaäänisesti aina, kun Scud-ohjus laukaistiin amerikkalaisia kohti. Tuolloin olin täysin epäpoliittinen ja tietämätön, mutta hänen täydellinen kunnioituksen puutteensa omaa kulttuuriani (ja länsimaista kulttuuria) kohtaan itse asiassa laukaisi kiinnostukseni siihen.”

Breivik ei siis muslimiystävänsä harmiksi halunnut kääntyä islamiin, vaan Breivik jopa ehdotti tälle kääntymistä kristinuskoon ja norjalaisten normien ja kulttuurin hyväksymistä.

Kadulla Breivik ja hänen muslimiystävänsä liikkuivat väkivaltaisessa katujengissä, joka takasi heille turvallisen oleskelun Oslon kaduilla ilman, että he joutuisivat ryöstetyiksi, hakatuiksi tai ahdistelluiksi. Breivik kuvailee jengiläisten toimintaa:

”Jo tuohon aikaan muslimijengit dominoivat Oslon itäosia ja kaupungin keskustaa. He myös järjestivät satunnaisesti ”ryöstöretkiä” Oslon länsiosiin, jossa he alistivat kantaväestöön kuuluvia nuoria (kuffar) ja keräsivät heiltä Jizyaa (matkapuhelinten, käteisen rahan, aurinkolasien jne. muodossa). Muistan, että he systemaattisesti ahdistelivat, ryöstivät ja hakkasivat etnisiä norjalaisia nuoria, joilla ei epäonnekseen ollut oikeita suhteita. Musliminuoret kutsuivat norjalaisia ”perunoiksi” (poteter – halventava termi, jota muslimit käyttävät etnisistä norjalaisista). Nämä ihmiset satunnaisesti raiskasivat ns. ”perunahuoria”.

Breivikin mukaan norjalaisnuori saattoi ilman muslimiyhteyksiä liikuskella turvallisesti vain omalla asuinalueellaan ja tietyillä Oslon keskeisillä paikoilla. Hän näki yhteytensä muslimijengeihin käytännön sanelemana pakkona. Yhteyksien avulla Breivik ystävineen pystyi liikkumaan ilman pelkoa tulla ryöstetyksi kaikkialla kaupungissa, ja ne myös takasivat Breivikille turvallisen aseman Länsi-Oslossa oman ikäryhmänsä nuorten keskuudessa.

Toisin kuin musliminuoret norjalaiset eivät muodostaneet omia jengejään. Breivikin mukaan:

”Jos etniset norjalaisnuoret tai muut ei-muslimit yrittävät luoda omia jengejään (suojelutarkoituksessa), heidät leimataan välittömästi rasisteiksi ja natseiksi. Samanaikaisesti lukuisat muslimijengit tekevät tuhansia rasistisia rikoksia etnisiä norjalaisia kohtaan. Näistä rikoksista vaietaan eikä niistä piitata, ja siten niitä suvaitaan.”

Breivik siis havaitsi jo varhain, että musliminuoret eivät sopeudu eivätkä halua sopeutua norjalaiseen yhteiskuntaan. He ja heidän vanhempansa myös enimmäkseen elivät sosiaalituilla. Nuoruuskokemustensa perusteella Breivik halusi sekä tuntea oman kulttuurinsa että etsiä syitä muslimien kielteiselle asenteelle.

Tuohon aikaan 90-luvun lopulla ”vastajihadistisia” blogeja ei vielä ollut. Robert Spencer aloitti Jihadwatch-bloginsa vuonna 2003 ja Fjordman puolestaan omansa vuonna 2005.

Breivik politiikassa ja siirtyminen väkivallan tielle

Breivik liittyi jo 16-17 -vuotiaana Edistyspuolueen nuorisojärjestöön. Puolueen tavoitteista erityisesti maahanmuuttovastaisuus ja markkinatalousmyönteisyys vetosivat häneen. Puolueeseen kuitenkin suhtauduttiin kielteisesti. Breivik kuvailee:

”Jokainen journalisti piti puoluetta rasistisena sen maahanmuuttovastaisen ohjelman takia. Edistyspuolue joutui jatkuvien hyökkäysten kohteeksi kaikkien mediaorganisaatioiden, kansalaisjärjestöjen ja muiden poliittisten puolueiden taholta. Heitä kutsuttiin rasisteiksi ja natseiksi sekä leimattiin ”fasistisioiksi”.”

Breivik itse oli nuoruusaikana tutustunut myös vasemmistolaiseen ja antirasistiseen poliittiseen toimintaan, ja oli tätä kautta oppinut halveksimaan siihen liittyvää tekopyhyyttä. Breivik kuitenkin nopeasti pettyi politiikan todellisuuteen:

”Jo varhain minulle tuli selväksi, että yhteiskunnan tekopyhyys oli vallitsevaa ja ylivoimaista. Aloin nähdä yhteyden islamin, länsimaisen median, äärivasemmiston ja hallituksen välillä.”

Breivik tutustui lähes kaikkiin mahdollisiin poliittisiin ideologioihin. Tuossa vaiheessa (90-luvun loppu) hänelle myös selvisi, että hän ei ollut koulussa oppinut mitään merkittävää islamista.

Suunnilleen vuonna 2000 hän totesi, että demokraattinen kamppailu Euroopan islamisoitumista ja eurooppalaista monikulttuurisuutta vastaan oli hävitty. Breivik sanoo:

”Heti, kun tajusin tämän, päätin etsiä vaihtoehtoisia vastustamiskeinoja. Protestointi tarkoittaa, että olet eri mieltä. Vastarinta tarkoittaa, että aiot lopettaa kehityksen. Päätin liittyä vastarintaliikkeeseen.”

Pettymyksekseen Breivik ei löytänyt yhtäkään kulttuurikonservatiivista, kristittyä ja jihad-vastaista vastarintaliikettä. Breivik kuitenkin löysi lopulta internetistä serbialaisia kulttuurikonservatiiveja. Heidän avullaan hän sai yhteyden useisiin henkilöihin eri puolilla Eurooppaa. Vuonna 2002 Breivik yhdessä nettikontaktiensa kanssa perusti Temppeliritarien järjestön.

23-vuotiaana Breivik oli siis todennut ongelman norjalaisessa yhteiskunnassa, yrittänyt osallistua politiikkaan ja todennut poliittisen vaikuttamisen turhaksi. Mitään ”vastajihadistien” alakulttuuria lukuisine ”vihablogeineen” ei ollut olemassa, kun Breivik aloitti iskunsa valmistelun.

Breivikiltä kysytään hänen manifestistaan löytyvässä ”haastattelussa”, mikä yksittäinen tapahtuma sai hänet siirtymään väkivaltaiseen toimintaan:

”Minulle henkilökohtaisesti ratkaiseva tapahtuma olivat hyökkäykset Serbiaan (NATO:n pommitukset 1999) useita vuosia aikaisemmin.”

Breivik myös luettelee muita uskoaan vahvistaneita tapahtumia kuten Norjan hallituksen suhtautumisen Muhammad-pilakuvakriisiin ja Nobelin palkinnon myöntämisen ”islamilaiselle terroristille” (Jasser Arafat). Breivikin mukaan Norjan media ja hallitus antautuivat islamille jo Salman Rushdien tapauksen jälkeen (vuonna 1989).

Oliko Breivikin toiminta rationaalista?

Terrorismi on sodankäynnin taktiikka, jolla on poliittisia tavoitteita. Breivikin terroriteon rationaalisuus hänen omista lähtökohdistaan on riippuvainen siitä, millaiset seuraukset hänen teollaan on. Islamilaisen terrorismin tarkoituksena on sekä vahvistaa islamilaista yhteisöä että herättää pelkoa vääräuskoisissa. Näistä lähtökohdista sitä voi pitää rationaalisena toimintana, vaikka terrori-iskut johtaisivatkin vastareaktioon. Esimerkiksi Madridin junaiskujen jälkeen espanjalaiset äänestivät sosialistit valtaan. Nämä vetivät Espanjan joukot pois Irakista, eli terrori-isku tavallaan saavutti poliittiset tavoitteensa.

Breivikin tekoa voi pitää islamilaisen terrorismin peilikuvana, mutta voiko sitä pitää rationaalisena, jos teon seurauksena Breivikin tärkeinä pitämien asioiden julkinen edistäminen muuttuu entistä vaikeammaksi. Norjassa Työväenpuolueen kannatus on noussut gallupeissa ja maahanmuuttovastaisen Edistyspuolueen puolestaan pudonnut.

Breivik kuitenkin menetti täysin uskonsa Edistyspuolueen kykyyn estää Norjan islamisoituminen:

”Edistyspuolueen kaltainen maltillinen kulttuurikonservatiivinen puolue ei pysty ratkaisemaan tärkeimpiä ongelmiamme, koska puoluetta pilkataan avoimesti ja muut puolueet eristävät sen yhdessä yhtyneen mediasektorin kanssa.”

”Edistyspuolue on osa ongelmaa, koska he jatkuvasti antavat Norjan kansalle valheellista toivoa ja siten auttavat pitämään kansan rauhallisena.”

”Ennustan, että norjalainen media hyökkää Edistyspuoluetta vastaan ja yrittää heikentää sitä...Tämä ei ole huono asia, koska näin kasvava määrä norjalaisia menettää uskonsa demokraattiseen muutokseen ja turvautuu mieluummin aseelliseen vastarintaan.”

Breivik katsoo siis rauhanomaisen vaikuttamisen turhaksi ja jopa haitalliseksi. Siksi ainoa vaihtoehto on tehdä terrori-isku ja yrittää rohkaista mahdollisimman monia muita norjalaisia aseelliseen vastarintaan. Tätä käsitystä voi pitää mielipuolisena, mutta on ilmeistä, että Breivik itse uskoi näin.

Breivik ei pitänyt vallitsevasta todellisuudesta eikä siitä, mihin nykyinen poliittinen kehitys vääjäämättä johtaa, eli Norjan alkuperäisväestö ei enää tulevaisuudessa ole enemmistönä omassa maassaan. 50-70 vuoden sisällä muslimit muodostaisivat hänen mielestään enemmistön.

Johtopäätös

Iskun jälkeen mediassa on esiintynyt paljon sormella osoittelua milloin ”vastajihadistien” verkostoa ja milloin maahanmuuttokriittisiä kohtaan. Vastuuta Breivikin teosta on yritetty vierittää ”vihapuheita” levittävien äärioikeistolaisten ja islam-vastaisten voimien kontolle. Selvästi tällainen syyttely on tarkoitushakuista ja sen tarkoituksena on loata maahanmuuttopolitiikkaa arvostelevat tahot.

Breivikin manifestista kuitenkin selviää, että miehen kehitys joukkomurhaajaksi tapahtui mistään väitetystä vihapuheesta riippumatta. Breivikin nuoruuden kokemukset, hänen pettymyksensä politiikkaan ja usko omaan kykyynsä ratkaista koko länsimaita vaivaava ongelma yhdellä iskulla tekivät hänestä 77 ihmisen murhaajan.

Breivik oli monikulttuurisen yhteiskunnan tuote. Hän oli nähnyt maahanmuuton seuraukset ruohonjuuritasolta eikä hän niiden perusteella voinut uskoa vakuutteluja islamin rauhanomaisuudesta tai monikulttuurisen yhteiskunnan ihanuudesta. Jos ”vihapuheen” levittäjät ovat syyllisiä, vielä enemmän voi syyttää niitä, jotka jättävät totuuden kertomatta maahanmuuttajaväestön rikollisuudesta ja heidän aiheuttamista kustannuksista veronmaksajalle. Jos islamista annetaan kaunisteltu kuva koulukirjoissa ja tiedotusvälineissä, onko ihme, jos totuutta aletaan etsiä vaihtoehtoisista lähteistä?

Monikulttuurikokeilun kannattajat ja siitä itselleen moraalisia irtopisteitä keräävät ihmiset ovat yleensä täysin sokeita maahanmuuton aiheuttamille ongelmille eivätkä piittaa ihmisistä, jotka joutuvat ne kohtaamaan. Jotkut ovat jopa niin röyhkeitä, että nimittelevät ”arjen monikulttuurissa” eläviä kantaväestön edustajia rasisteiksi, jos nämä erehtyvät valittamaan. Tällöin ”äärioikeiston” nousu vaaleissa ei ole syy vaan seuraus siitä, että valtavirran puolueet kieltäytyvät kuuntelemasta suuren äänestäjäjoukon huolia.

Toisaalta niiden, jotka joutuvat Breivikin teon takia aiheettomasti syyllistetyksi, ei kannata liikaa yrittää puolustautua syytöksiltä. Ennemmin kannattaa keskittyä ajamaan sellaisia asioita, jotka ovat saavutettavissa ja joista on eniten hyötyä yhteiskunnalle. Liioittelu, kaikkiin suuntiin hutkiminen ja yritykset todistaa suvaitsevaisina itseään pitäville oma puhtautensa vievät huomion pois itse asiasta.