keskiviikkona, tammikuuta 13, 2021

Pakottamalla hyvä tulee

 


Yksi hämmentävimmistä asioista Yhdysvaltojen presidentinvaalissa oli se, että ihmiset käytännössä pakotettiin uskomaan, että Joe Biden valittiin rehellisesti Yhdysvaltojen presidentiksi. Capitolin valtauksen jälkeen vaalien rehellisyyden epäily muuttui vaaralliseksi. Jopa konservatiivisia radio-ohjelmia tuottava Cumulus kielsi talk show -isäntiään väittämästä, että vaalit eivät vielä ole ohi. Sisällöstä vastaava  johtaja Brian Phillips vielä lisäsi:

”Vaalit ovat ratkenneet eikä ole olemassa mitään hyväksyttäviä vaihtoehtoisia polkuja.”

Phillips myös totesi, että jos työntekijä ei noudata tätä vaatimusta, hän saa välittömästi potkut. Cumulus Media omistaa yli 400 radioasemaa Yhdysvalloissa ja sen palkkalistoilta löytyy johtavista talk show -isännistä Mark Levin, Ben Shapiro ja Dan Bongino.

Suuryritykset kuten Marriot International ja Blue Cross Blue Shield olivat ilmoittaneet lopettavansa lahjoitukset republikaaniehdokkaille, jotka vastustavat vaalituloksia Capitolin mellakan jälkeen.

Toki on selvää, että pakottamalla voidaan tukkia ihmisten suut mutta sen avulla todellinen mielipide tuskin muuttuu.

Twitterissä törmäsin James Lindsayn twiittiketjuun, jossa tämä kuvaa ihmisten pakottamista tiettyyn totuuteen ”diskurssisuunnitteluksi” (discourse engineering). Capitolin jälkene demokraatit ja valtamedia loivat Capitolin mellakoista kuvan ”vallankaappausyrityksenä” ja kapinana laillista esivaltaa vastaan. Kapinakenraalina oli istuvat presidentti Donald Trump, joka väitetysti kiihotti ihmisiä tunkeutumaan kongressin tiloihin. Todellisuudessa mellakoitsijat olivat menneet sisälle, ennen kuin Trump ehti aloittaa puheensa.

Sisään päässeillä mellakoitsijoilla ei sitä paitsi ollut mitään mahdollisuutta estää vaalituloksen sertifiointia, joka olisi hyvinkin voitu hoitaa jälkikäteen ilman ongelmia. Kummelin sketsihahmoja muistuttavat mellakoitsijat eivät näyttäneet sellaisilta, joilla olisi ollut edellytyksiä vaalituloksen kääntämiseen, vaikka he näin olisivatkin ehkä halunneet. Todellisuudessa mielenosoitus lähti järjestäjien ja poliisien käsistä.

Toki mellakointiin osallistuneet pitää tarvittaessa tuomita oikeudessa, mutta niin pitää myös ne, jotka viimeisen noin vuoden aikana ovat muualla Yhdysvalloissa osallistuneet mellakointiin ja ryöstelyyn. Näitä Black Lives Matter- ja Antifa-järjestön edustajia kohdeltiin huomiota herättävän helläkätisesti. Jopa Bidenin varapresidentiksi valittu Kamala Harris oli mukana maksamassa mellakoitsijoiden takuita. Kuitenkin oikeuden pitäisi olla sokea tekijöiden taustalle. Jos se ei sitä ole, kyse ei ole oikeudesta ensinkään. Nyt Trumpin puolesta mellakoineet saavat rangaistuksen ja jopa ylimääräisiä epävirallisia rangaistuksia, kun taas viimeisen vuoden aikana mellakoineet ja ryöstelleet selviävät kuin koira veräjästä.

Nyt ollaan edetty jo niin pitkälle, että konservatiiveja kutsutaan kapinallisiksi ja kotimaisiksi terroristeiksi.

Lindsay pitää uskoa diskurssisuunnitteluun vaarallisena erityisesti silloin, kun kuvitellaan, että sitä voi tehostaa lisäämällä voimaa ja pakottamista. Tässä vaiheessa ollaan vaarallisella tiellä kohti julmuuksia ja totalitarismia. Lindsay on kirjoittanut keinotekoisesti konstruoiduista pseudotodellisuuksista, joiden ylläpitäminen pakkokeinoin muodostaa totalitarismin ytimen. Tästä taas itselleni tulee heti mieleen sitaatti Alexandr Solzhenitsynilta:

”Väkivallan voi kätkeä vain valheella ja valhetta voi pitää yllä vain väkivallalla.”

Se, että Biden voitti vaalit rehellisesti, on pakotettu totuus. Vaalien rehellisyyttä ei ole tutkittu eikä väitteitä väärinkäytöksistä saatu testata oikeudessa. Tämä ei tarkoita, että vaalit olisivat olleet rehelliset. Valtamedialla oli merkittävä rooli tiedon pakottamisessa, kun se kieltäytyi näkemästä merkkejä vilpistä ja väitti, että mitään todisteita vilpistä ei ole.

Myös sosiaalisen median yhtiöt yrittivät pakottaa ihmiset uskomaan tiettyihin asioihin. Ennen vaaleja Twitter sensuroi väitteet Hunter Bidenin laptopin sisällöstä. Koko amerikkalainen valtamedia vaikeni laptopista ja kutsui lopulta paikalle entisiä tiedustelualan ihmisiä kertomaan, että Hunter Bidenin laptop oli ”venäläistä disinformaatiota”.

Vaalien jälkeen Twitter lisäsi kaikkiin vaalitulosta epäileviin viesteihin tekstin ”This information is disputed” ja lisäsi vielä linkin ”faktantarkistukseen”, jossa mm. korostettiin postiäänestyksen luotettavuutta.

Trumpistit uudelleenkoulutukseen

Melkein välittömästi sen jälkeen, kun Bidenin voitto alkoi näyttää todennäköisellä, mediassa alkoi esiintyä vaatimuksia Trumpin kannattajien ”uudelleenohjelmoinnista”. Äskettäin Project Veritas paljasti, että entinen amerikkalaisen julkisen palvelun tv-yhtiö PBS:n lakimies Michael Beller vaati Trumpin kannattajien lasten sijoittamista uudelleenkoulutusleireille.

Pulitzer-palkinnon historiiaa vääristelevästä 1619-projektista voittanut Nikole Hannah-Jones sanoi, että 74 miljoonaa amerikkalaista pitää rangaista Trumpin äänestämisestä vuonna 2020 osana ”uudelleenohjelmointia”.

MSNBC-tv-yhtiön Eugene Robinson kysyi Hannah-Jonesilta, kuinka media ja sosiaalinen eliitti parhaiten voisivat ohjelmoida miljoonat lähes pelkästään valkoihoiset amerikkalaiset, jotka äänestivät Trumpia, koska he ovat selkeästi osa ”kulttia”.

Hannah-Jones vastasi epämääräisellä kehotuksella katsoa ”historiaa” ja julisti, että äänestyskäyttäytymisellä täytyy olla seurauksia. Hän myös kieltäytyi hyväksymästä nopeaa sovintoa vasemmiston ja oikeiston välillä. Ns. journalisti maalasi republikaaneista leveällä pensselillä kuvan, jossa Capitolin mellakoitsijoita ei eroteltu niistä, jotka äänestivtä Trumpia tämän poliittisen ohjelman takia.

Hannah-Jonesin ainoa selitys Trumpin äänestämiselle oli se, että ”valkoinen työvoima” äänesti Trumpin politiikan puolesta, jotta he pysyisivät voimakkaampina kuin muslimit, latinot ja mustat amerikkalaiset. Keksimällä puhtaasti rasistiset motiivit poliittisille vihollisilleen, Hannah-Jones sanoi, että jokainen Trumpia äänestänyt republikaani ansaitsee rangaistuksen, ennen kuin heidät päästetään sivistyneeseen yhteiskuntaan tai annetaan heille mahdollisuus sovintoon.

Monien mielestä Hannah-Jonesin ihmisten ”uudelleenohjelmointia” poliittisten mielipiteiden perusteella koskevat kommentit muistuttavat pelottavalla tavalla brutaalien diktatuurien kuten kommunistisen Kiinan uudelleenkoulutusleireistä.

Korjaus 13.1.2021  Artikkelin alkupuolella linkitetty Forbesin uutinen on valeuutinen eikä pidä paikkaansa. Dan Bongino ei ole Cumuluksen palveluksessa vaan Cumulus toimii hänen myyntiyhtiönään. Lisäksi mitään käskyä välttää presidentinvaalin rehellisyyteen liittyvää kommentointia ei ole annettu. Sama uutinen on julkaistu muuallakin valtamediassa, mutta se ei ole totta. Tämän blogikirjoituksen kannalta ei ole suurta merkitystä, onko kyseinen uutinen valetta vai ei.

22 kommenttia:

Yrjöperskeles kirjoitti...

Jos joskus 1980-luvulla jolloin kylmä sota oli vielä käynnissä olisi joku sanonut että tulevaisuudessa suurin vaara niin sananvapaudelle kuin vapaudelle yleensäkin on Yhdysvallat, oltaisiin sille annettu paskainen nauru. No, ei naurata enää yhtään. Veikkaan muuten että meidän nilkit painaa perässä ja jatkossa on luvassa vaatimuksia perussuomalaisten toiminnan kieltämisestä rasistisena ja äärioikeistolaisena.

Bogreol kirjoitti...

Katsoin Newsmaxin Chris Salcedon ohjelmaa, missä oivallisesti todettiin, että "eivät demokraatit Bidenin kansakunnan yhdistämispuheista huolimatta halua yhdistymistä, he haluavat Trumpin kannattajien antautumista". Yhteinäinen perusta luodaan vain Trumpin kannattajien alistumisen kautta. Republikaaneja arvostellaan siitä, etteivät he vastaa myöntävästi Bidenin kansakunnan yhtenäistämiseen ja parantumiseen tähtääviin puheisiin, osoittavat näin kielteisen asenteensa, pitävät mielipiteensä, joita tosin yritetään koko ajan hiljentää tekosyyllä, että demokratiaa on puolustettava, kun sitä vastaan hyökätään.

Anonyymi kirjoitti...

Amerikka on nyt tilanteessa, jossa puolet kansasta on menettänyt kaiken uskonsa hallituksen laillisuuteen.

Koko Trumpin ajan demokraatit väittävät Venäjän hakkeroineen vaalit. Käynnistetään kaksi vuotta kestänyt tutkinta, joka paljastaa, että koko homma oli tekaistu. Kun Trump sanoo vaalien olleen huijatut, mittavan todistusaineiston tukemana, kukaan ei suostu aihetta tutkimaan. Ja kohta kaikki siitä puhuvat leimataan kultisteiksi ja salaliittoteoreetikoiksi.

Kun antifa ja BLM mellakoi, hyökkää valkoiseen taloon ja polttaa kaupunkeja, ei edes nosteta syytteitä. Poliisi polvistuu. Media kertoo, että on tärkeää kuunnella mielenosoittajien murheita. Kun toinen osapuoli tekee saman, kymmeniä ellei satoja vuosiksi vankilaan, koko MAGA-väki leimataan potentiaalisiksi terroristeiksi, ja media alkaa miettimään gulageita.

Tämä kaikki tilanteessa, jossa valkoinen amerikkalainen on jo pitkään kokenut olevansa valtion lypsylehmä, jonka verovarat siirretään vähemmistöillä ja jota media parjaa ja lokaa nykymaailmaan sopeutumattomiksi luusereiksi. Learn to code, sanotaan, kun ei ole töitä tarjolla.

Viha alkaa silä suunnalla olla jo niin suurta, että Demokraattien ainoa keino ylläpitää järjestystä tässä tilanteessa on autoritaarinen poliisivaltio. Se tarkoittaa, että MAGA-väen sananvapautta sekä kokoontumis- ja järjeytymisoikeutta rajoitetaan ja aseenkanto-oikeutta rajoitetaan. Jos vastustaa, aktivistituomarit laittavat vankilaan. Domestic terrorism act on jo kehitteillä.

Mahdollinen tilanteen kehitys on se, että osa punaisen Amerikan kunnista ja lääneistä ilmoittavat hallituksen käskyjen olevan perustuslain vastaisia. Silloin hallitus joko 1) antaa sen tapahtua, jolloin koko muu punainen Amerikka seuraa perässä, tai 2) pysäyttää sen voimaa käyttäen, jolloin aseellinen kapina käynnistyy.

Amerikan balkanisoituminen on edessä. Se voi olla edessä nopeasti, ellei demokraatit ota jalkaa pois kaasulta.

Catilina 🇷🇺 kirjoitti...

Kuka muistaa vielä Tienanmenin ja panssarivaunun edessä seisovan muovikassimiehen? Aivan. Ei kukaan. Asiantuntijat ovat yhtä mieltä. Sensuuri toimii.

Vasarahammer kirjoitti...

Ykä: "Veikkaan muuten että meidän nilkit painaa perässä ja jatkossa on luvassa vaatimuksia perussuomalaisten toiminnan kieltämisestä rasistisena ja äärioikeistolaisena."

Seniilin käppänän (Biden) tukahduttamistoimet toimivat esimerkkinä Suomelle ja länsieurooppalaisille valtioille. Toisaalta olen ollut havaitsevinani ihan aitoa kauhistusta yllättävienkin tahojen kommentoinnissa, kun he ovat seuranneet tekno-oligarkkien touhuja. Amerikkalaiset ovat typeryyksissään luoneet hirviön, kun he sallivat teknologiayrityksille vastuuvapauden ja oikeuden sensuroida.

Bogreol: "Yhteinäinen perusta luodaan vain Trumpin kannattajien alistumisen kautta. Republikaaneja arvostellaan siitä, etteivät he vastaa myöntävästi Bidenin kansakunnan yhtenäistämiseen ja parantumiseen tähtääviin puheisiin, osoittavat näin kielteisen asenteensa, pitävät mielipiteensä, joita tosin yritetään koko ajan hiljentää tekosyyllä, että demokratiaa on puolustettava, kun sitä vastaan hyökätään. "

MAGA on vaikuttava kansanliike ja se, että sadat tuhannet saapuivat Washingtonin päivänä, jolloin Bidenin "voitto" sinetöidään, oli suuri nöyryytys "valitulle presidentille".

Demokraatit ja heidän liittolaisensa valtamediassa ja tekno-oligarkkien keskuudessa näyttävät luottavan pakottamiseen vakuuttamisen asemesta. Tällä voi olla traagiset seuraukset. Capitolin mellakoiden jälkeinen aika on osoittanut, mistä Bidenin taustajoukot tulevat. Ne tulevat tekno-oligarkeista ja Wall Streetiltä. Biden on globalistien presidentti ja heidän sätkynukkensa.



Vasarahammer kirjoitti...

Nimetön: "Amerikan balkanisoituminen on edessä. Se voi olla edessä nopeasti, ellei demokraatit ota jalkaa pois kaasulta."

Jotkut konservatiivikommentaattorit puhuvat jo avoimesti punaisten osavaltioiden eroamisesta Yhdysvalloista.

Trumpin suurin synti oli se, että hän antoi toivoa taantuvien osavaltioiden työväenluokalle ja toi näin uusia äänestäjiä republikaaneille.

Trump ei olisi herättänyt niin paljon vihaa demokraattien piirissä, mikäli hän ei olisi ollut tehokas omien tavoitteidensa ajamisessa. Trump ei antautunut demokraattien edessä toisin kuin monet aiemmat republikaanpresidentit.

Se, että Trumpia yritetään syrjäyttää vielä virkakautensa loppumetreillä kertoo, että demokraatit yhä pelkäävät Trumpia ja hänen nostattamaansa kansanliikettä. Siksi he yrittävät nujertaa Trumpin täysin ja näin demoralisoida MAGA-liikkeen.

Trump yritettiin syrjäyttää jo ennen hänen virkakautensa alkamista ja sama jatkui virkavalan jälkeen. Sen jälkeen tuli perusteeton Muellerin tutkinta ja ensimmäinen virkasyyte, joka sekin oli rakennettu tyhjän päälle.

Myös Covid-ajan järjettömän tiukat lockdownit demokraattijohtoisissa osavaltioissa toteutettiin Trumpin takia kuten myös kuukaisia kestäneet BLM/Antifa-mellakat.

Vasarahammer kirjoitti...

Catilina: "Kuka muistaa vielä Tienanmenin ja panssarivaunun edessä seisovan muovikassimiehen? Aivan. Ei kukaan. Asiantuntijat ovat yhtä mieltä. Sensuuri toimii."

Sensuuri toki toimii yhtenä poliittisen repression keinona. Kiina tukahdutti Tiananmenin tylysti eikä länsi sen jälkeen pahemmin ole arvostellut Kiinan ihmisoikeustilannetta vaan ulkoistanut lähes kaiken valmistavan teollisuutensa Kiinaan.

Catilina 🇷🇺 kirjoitti...

"Kansaa ei voida vaientaa?"

Kyllä voidaan. Kansa voidaan aivan helposti vaientaa, nujertaa ja lannistaa. Se käy aivan helposti. Valankumoukset ja kapinat syntyvät aina vain silloin, kun kuristusotetta jostain syystä hellitetään. Yleensä se jokin syy on yksinkertaisesti naivius.

Vasarahammer kirjoitti...

Catilina: "Kyllä voidaan. Kansa voidaan aivan helposti vaientaa, nujertaa ja lannistaa."

Valitettavasti tämän kanssa joutuu olemaan samaa mieltä. Bolshevikit aikanaan murskasivat kaiken vastarinnan säälimättömällä terrorilla. Stalin jatkoi tästä eikä kukaan kapinoinut. Tosin tämä ei näkynyt Gulagin vankimäärissä.

Neuvostoliitto hajosi, kun repressio katosi Gorbatshovin aikana. Järjestelmä oli rakennettu niin monen valheen päälle, että se ei kestänyt totuutta. Poikkeustilakomitea yritti kääntää suunnan, mutta niistä miehistä ei ollut vaadittaviin toimenpiteisiin eivätkä sotilaat olisi tuolloin totelleet, jos olisi käsketty ampumaan omia.

Catilina 🇷🇺 kirjoitti...

Toisaalta näyttää myös siltä, että proggressivisto polttaa häntyreineen kiivaasti siltoja takanaan. He tietävät roikkuvansa, jos he hellittävät otettaan.

Vasarahammer kirjoitti...

Demokraateilla on taipumus "ylipelata kätensä" eli he menevät aina liian pitkälle, jolloin heidän omat pyrkimyksensä kääntyvät heitä itseään vastaan. Nykytilanne kuitenkin poikkeaa aiemmista vastaavista ja asiat voivat edetä melko pitkälle huonoon suuntaan.

Anonyymi kirjoitti...

Jotenkin mun nenään haiskahtaa tuo Sipilän turpiinsa saanti. Eitapaus sinällään, vaan sen ajoitus. Jenkkien trumpin syyksi väänetyt antifamellakat ja niiden uutisointi, supon oikeistoradikaalien muka lisääntynyt aktiivisuus. Rinteen suora syytös persuja kohtaan. Ja sitten, heti niidet jälkeen sipilä saa kuonoonsa. Tosin ansaitusti. Eduskunnan turvapomo oli, että siinä vähän tönittiin, sippilä että kunnolla tuli nyrkistä. Jos poliisin toiminta ja syyllisen ahaku yhtä tehokasta kuin Katajan tapauksessa, ei selviä koskaan. False flag!

Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

En väitä tietäväni, harjoitettiinko vaaleissa laajamittaista vilppiä vai eikö.
Mutta lieneekö Yhdysvaltain perustuslaissa tai muussakaan lainsäädännössä säännöstä tämänlaisen tapauksen varalta?
Jos asiaa tosiaan olisi Trumpin vaatimusten mukaisesti ryhdytty perusteellisesti tutkimaan, asian selvittäminen olisi luultavasti kesken vielä silloin, kun uuden virkakauden on määrä alkaa. Mitä siitä olisi seurannut?
Oletettaisiinko Bidenin voittaneen vaalit, kunnes muuta on todistettu? Näin ollen, vannoisiko hän virkavalan ensi viikolla ja toimisi siitä lähtien presidenttinä, mutta voisi milloin hyvänsä menettää virkansa takaisin Trumpille, kun selvitys valmistuu ja jos siinä todettaisiin vilppiä harjoitetun siinä määrin, että se olisi ratkaissut vaalin tuloksen? Julistettaisiinko siinä tapauksessa kaikki Bidenin sitä ennen presidenttinä tekemät päätöksetkin mitättömiksi?
Vai jatkaisiko Trump presidenttinä siihen saakka, kunnes asia on selvitetty? Pidettäisiinkö virkaanastujaiset valoineen, voittipa tarkistuslaskennan jälkeen Trump tai Biden, vasta sitten?
Entä jos asian selvittäminen kestäisi vuosikausia ja olisi kesken vielä neljän vuoden kuluttuakin?
Ainakaan tällaista ei ole maassa koskaan ennen sattunut, mutta onko tällaisen tapauksen varalle olemassa säännöksiä?

Catilina 🇷🇺 kirjoitti...

Katsoin jotain Aamu-TV:n kaltaista. Joukko toimittajia oli kehumassa toisiaan ja itseään ja paheksumassa vaihtoehtomediaa lukevia deploraabeleja.

Heidän leimaa-antavimmat ominaisuutensa olivat nuoruus ja puhtous. Sellaisten puhtoisten otsien ja kirkkaitten silmien kavalkadia en olekaan nähnyt sitten taistolaisaikojen. Nyt vain rehtorit ja presidentit hymyilevät hyvksyvästi ja jakavat palkintoja puhtoisten toimittajan alkujen ladellessa latteuksiaan.

Tämä puhtoisuus ei ole mikään uusi ilmiö. Kyllä se tunnetaan monista yhteyksistä aiemminkin.
Koska kyseessa on uskonnollinen hurmosliike, muistutan vaan katekismuksen, jossa vaadittiin puhtautta. "...ettemme ajatuksissa , sanoissa ja teoissa..."

Puhtoiset lapset puhtoisine ajatuksineen. Palkkionne on oleva suuri rahassa ja asemassa, ja loppunne on oleva lyhtypylväässä.

AleksisKives kirjoitti...

"Se, että Trumpia yritetään syrjäyttää vielä virkakautensa loppumetreillä kertoo, että demokraatit yhä pelkäävät Trumpia ja hänen nostattamaansa kansanliikettä. Siksi he yrittävät nujertaa Trumpin täysin ja näin demoralisoida MAGA-liikkeen."

Tämä on jo myöhäistä (ja viraltapano vain lisäisi hänen suosiotaan): liikkeessä ei koskaan ollut kyse vain Trumpista, vaan hän oli ikään kuin ruumiillistuma sille katkeruudelle, jota suuri osa amerikkalaisista kokee. Kaikki 3 rallia Washingtonissa oli ihmisten itse organisoimia, ja vain viimeisessä Trump itse kannusti ihmisiä paikalle. Ihmiset tajuavat, että mitä valtakoneisto tekee Trumpille ja hänen lähipiirilleen, jotakin samanlaista on luvassa myös kaikille hänen kannattajilleen.

"Demokraateilla on taipumus "ylipelata kätensä" eli he menevät aina liian pitkälle, jolloin heidän omat pyrkimyksensä kääntyvät heitä itseään vastaan. Nykytilanne kuitenkin poikkeaa aiemmista vastaavista ja asiat voivat edetä melko pitkälle huonoon suuntaan."

GOP-jäsenet halutaan erottaa senaatista ja kongressista. Yliopistot haluavat peruuttaa merkittävien konservatiivien arvonimiä. Trumpin lakimiehistö halutaan disbarrata (en tiedä suomenkielistä termiä). Protestiin osallistujat halutaan no-fly listoille. Ja samaan aikaan valtavihamedia kutsuu kaikkia Trumpia äänestäneitä äärioikeistolaisiksi, klaanilaisiksi ja potentiaalisiksi terroristeiksi. Syytteiden nosto mitä pienimmästäkin tekosyystä on kohta edessä.

Onko vasemmisto koskaan täydellisen vallan saatuaan peruutellut tai edes pysähtynyt?

Vasarahammer kirjoitti...

"Mutta lieneekö Yhdysvaltain perustuslaissa tai muussakaan lainsäädännössä säännöstä tämänlaisen tapauksen varalta?
Jos asiaa tosiaan olisi Trumpin vaatimusten mukaisesti ryhdytty perusteellisesti tutkimaan, asian selvittäminen olisi luultavasti kesken vielä silloin, kun uuden virkakauden on määrä alkaa. Mitä siitä olisi seurannut?"

Perustuslaissa sanotaan, että osavaltion lakia säätävä elin päättää vaalien sertifionnista. Käytännössä lakia säätävä elin voi lähettää valitsijamiehet oman mielensä mukaan, jos se katsoo, että vaaleissa on ollut vilppiä.

Trumpin kampanja yritti vaikuttaa osavaltion kansanedustajiin mutta ei onnistunut tässä.

Jos vaalivilppiä ja sen vaikutuksia tosissaan tutkisi, silloin siihen menee kuukausia eikä aika vaalin ja virkaanastujaisten välillä millään riitä.

Trumpin kampanjatiimi keräsi joukon todistajanlausuntoja ja pystyi osoittamaan, että tietyissä osavaltioissa (esim. Pennsylvaniassa) lakia oli rikottu. Erityisesti näin tapahtui postiäänten kohdalla, jossa ääniä päästettiin läpi ilman kunnollista nimmikirjoituksen vertailua. Tämä johti siihen, että postiääniä hylättiin prosentuaalisesti paljon vähemmän kuin aiemmissa vaaleissa. Jos esim. Georgiassa postiääniä olisi hylätty normaali määrä, Trump olisi voittanut.

Trumpin kampanja yritti viedä juttuja tuomioistuimeen tavoitteena korkein oikeus. Useimmissa tapauksissa oikeus ei ottanut asiaa edes käsittelyyn, koska se katsoi, että toimesta ei ollut välitöntä haittaa jutun kantajalle.

https://en.wikipedia.org/wiki/Standing_%28law%29

Oikeusjutuissa ei päästy edes todisteluvaiheeseen, jossa olisi voitu arvioida näytön riittävyyttä. Korkein oikeus ei halunnut ottaa vaalivilppijuttuja käsittelyyn vaan käännytti Trumpin kampanjan osavaltion lainsäätäjien puoleen. Nämä taas eivät uskaltaneet tehdä mitään, vaikka republikaaneilla oli enemmistö useimmissa vaa'ankieliosavaltioissa.

Vasarahammer kirjoitti...

Catilina: "Katsoin jotain Aamu-TV:n kaltaista. Joukko toimittajia oli kehumassa toisiaan ja itseään ja paheksumassa vaihtoehtomediaa lukevia deploraabeleja."

Itse olen todennut, että tuollaisten ohjelmien katselu heikentää elämänlaatua, joten kieltäydyn katsomasta niitä, vaikka Yle-veron kautta osallistuisin ohjelmien rahoittamiseen. Myös muun suomimedian kohdalla annokset on pidettävä pieninä.

Vasarahammer kirjoitti...

AleksisKives: "
GOP-jäsenet halutaan erottaa senaatista ja kongressista. Yliopistot haluavat peruuttaa merkittävien konservatiivien arvonimiä. Trumpin lakimiehistö halutaan disbarrata (en tiedä suomenkielistä termiä). Protestiin osallistujat halutaan no-fly listoille. Ja samaan aikaan valtavihamedia kutsuu kaikkia Trumpia äänestäneitä äärioikeistolaisiksi, klaanilaisiksi ja potentiaalisiksi terroristeiksi. Syytteiden nosto mitä pienimmästäkin tekosyystä on kohta edessä."

Vaikka juuri nyt näyttää pahalta eli siltä, että demokraattien totalitaristinen vimma jyrää kaiken alleen, demokraatit ylipelaavat kätensä. Pelkästään virkasyyte, jossa Trump pannaan syytteeseen pari viikkoa ennen tämän kauden päättymist, näyttää äänestäjien silmissä todella huonolta.

Demokraatit eivät saa Trumpia tuomiolle tämän virkakauden aikana mutta he voivat yrittää virkakauden jälkeen Senaatin yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Tähän tosin liittyy perustuslaillisia ongelmia.

Trumpille halutaan virkarikostuomio, jotta hän ei enää koskaan voisi asettua ehdolle. Demokraatit haluavat tuhota Trumpin siinä uskossa, että Trumpin edustama linja häviäisi republikaanien keskuudessa. Näin ei tietystikään tule käymään.

Demokraatit haluavat republikaaneista näiennäisopposition, jota se on aina ollut, kun demokraatit ovat hallinneet maata pitkään.

Anonyymi kirjoitti...

Ensimmäinen Vasarahammerin lauantaina lähettämistä viesteistä oli selvästikin tarkoitettu jonkinlaiseksi vastaukseksi omaan viestiini, siihen, jossa kysyttiin mitä olisi tapahtunut, jos epäiltyä vaalivilppiä olisi ryhdytty tutkimaan ja asian käsittely olisi yhä kesken.
Valitettavasti hän kuitenkin vastasi enimmäkseen aivan muuhun kuin mitä kysyin. Lähinnä ihan uteliaisuuttani esittämäni varsinainen kysymyshän ei ollut, onko vilppiä harjoitettu, vaan tämä:
Katsottaisiinko Biden kuitenkin toistaiseksi vaalien voittajaksi, kunnes muuta on todistettu? Astuisiko hän kuitenkin virkaansa ensi viikolla, mutta joutuisi myöhemmin mahdollisesti keskeyttämään virkakautensa? Vai lykättäisiinkö virkaanastujaisiakin ja mahdollista vallanvaihtoa siihen saakka, kunnes asia on selvitetty?
Tämä on aivan eri kysymys kuin onko vilppiä harjoitettu vai ei. Tietääkö joku, miten tämän asian laita on, tai siis olisi, jos asiaa olisi ryhdytty perusteellisesti tutkimaan?

Vasarahammer kirjoitti...

Nimetön: "mitä olisi tapahtunut, jos epäiltyä vaalivilppiä olisi ryhdytty tutkimaan ja asian käsittely olisi yhä kesken."

Presidentti valittaisiin joka tapauksessa. Tärkeintä on se, kuinka paljon ehdokkaalla on takanaan valitsijamiehiä. Jokainen osavaltio valitsee valitsijamiehet omien lakiensa mukaisesti. Osavaltio voi päättää olla lähettämättä valitsijamiehiä, jos vaalit ovat olleet vilpilliset. Se voi myös lähettää toiset valitsijamiehet kuin vaalitulos edellyttäisi.

Jos yhdelläkään ehdokkaalla ei ole tarvittavaa määrää valitsijamiehiä, presidentin valinta siirtyy kongressin edustajainhuoneelle, jossa ei äänestetä edustajittain vaan yksi ääni per osavalti -periaatteella. Jos nämä vaalit olisi ratkaistu edustajainhuoneessa, Trumpista olisi todennäköisesti tullut presidentti.

Yhdysvaltojen presidentinvaali on käytännössä hajautettu useaksi eri vaaliksi eli vaaleja on yhtä monta kuin osavaltioita.

Capitolin mielenosoitus, joka äityi mellakaksi, järjestettiin saman päivän, kun kongressi sertifioi vaalituloksen. Tuolloin valitsijamiehet ovat jo äänestäneet, mutta kongressiedustajat voivat vielä esittää vastalauseensa vaalitulokselle.

https://www.foxnews.com/politics/guide-congressional-certification-presidential-election

Anonyymi kirjoitti...

Kuinkahan kauan saa olla näkyvissä https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/hietanenkaija/bidenin-unelmaduuni/

-jpt-

Anonyymi kirjoitti...


Ei sentään ole epäselvää Bidenin tekemiset FSB lle.
Samoin kuin hänen poikansa tekemiset.
Ne tulevat aikanaan esille kun aika on sopiva.
Oikeastaan aika kuvottava tilanne,maailman suurinta supervaltaa johtaa sätkynukke.

Hänelle on huolehdittu varapresidentti,josta kukaan ei ole kuullut koskaan mitään.
Sotahaukat taputtavat käsiään.
Demokraatit ovat siis yhteisymmärryksessä saattaneet asiat kuntoon.

Suomen julkinen lehdistö osoittaa tyytyväisyyttään.
Vihervasemmiston kannattaisi muistaaa että erään P.Haaviston tekemiset Pietarissa on tallennettuna.
Ne otetaan esille kun aika on sopiva.

Rgds Gowdy wink