torstaina, toukokuuta 21, 2020

Obamagate - osa 2


Kun istuva presidentti salakuuntelee kilpailevan puolueen vaalikampanjaa, kyse ei voi olla muusta kuin vallan väärinkäytöstä ja aikamme suurimmasta poliittisesta skandaalista. Crossfire Hurricane oli perusteeton tutkinta, jonka osallistujat luultavasti joutuvat vastaamaan teoistaan oikeudessa.
Kyseinen tutkinta kuitenkin jatkui presidentinvaalin yli ja muuttui myöhemmin erikoissyyttäjä Robert Muellerin tutkinnaksi. Obaman hallinto lakkasi olemasta Trumpin virkaanastujaispäivänä, mutta tämä ei tarkoittanut paluuta normaaliin vaan tutkinta jatkui ja operaatio Crossfire Hurricane muuntui vallankaappausyritykseksi, jonka tavoitteena oli nollata vuoden 2016 presidentinvaalin tulos ja syrjäyttää vaaleilla valittu presidentti.

Tässä ns. ”syvän valtion” (Deep State) vallankaappausyrityksessä keskeistä roolia näyttelivät Obaman hallintoon jättämät virkamiehet ja sieltä poistuneet John Brennanin kaltaiset henkilöt, jotka virkauransa jälkeen siirtyivät valtamedian asiantuntijoiksi.

Vaikka yritykset syrjäyttää presidentti Donald Trump lopulta epäonnistuivat, koska mitään perusteita ei ollut, yli kaksi vuotta kestänyt Venäjä-tutkinta heikensi Trumpin hallintoa ja vaikeutti tämän yrityksiä toteuttaa äänestäjille lupaamiaan asioita. Lisäksi on todennäköistä, että Venäjä-tutkinta vaikutti vuoden 2018 kongressin välivaalien tulokseen. Niissä Demokraatit saivat enemmistön Edustajainhuoneessa, mikä mahdollisti myöhemmin viraltapanomenettelyn käynnistämisen.

Vallankaappausyritys ei olisi ollut mahdollinen, mikäli amerikkalainen valtamedia olisi tehnyt työnsä ja kertonut totuuden. Sen sijaan media piti yllä Venäjä-huijausta ja lietsoi epäluuloja presidenttiä kohtaan väittämällä tämän vehkeilevän Venäjän kanssa. Christopher Steelen disinformaatiota sisältävä kansio oli valtamedian mielestä ”enimmäkseen totta” (mostly true). Miljoonat amerikkalaiset seurasivat televisiosta uutisia ja luultavasti uskoivat oikeasti, että presidentti oli Venäjän sätkynukke.

Vallankaappausyrityksessä kokeiltiin kaikkia mahdollisia keinoja päästä eroon presidentistä. Muellerin tutkinnan lisäksi vt. oikeusministeri Rod Rosenstein keskusteli FBI:n vt. pääjohtaja Andrew McCaben kanssa mahdollisuudesta käyttää perustuslain 25. lisäystä Trumpin viraltapanoon. Myöhemmin Trumpin kaudella demokraattienemmistöinen  Edustajainhuone käynnisti viraltapanomenettelyn, kun presidentin väitettiin painostaneen Ukrainan presidenttiä käynnistämään tutkinnan Demokraattien presidenttiehdokas Joe Bidenin pojan liiketoimia kohtaan.
Tiedustelun käyttö poliittisiin tarkoituksiin

Crossfire Hurricane -operaatiossa oli kyse poliittisten vastustajien vakoilusta, jossa verukkeena käytettiin Venäjän sekaantumista Yhdysvaltojen presidentinvaaliin. Obaman kaudella tiedustelutietojen käyttö poliittisten vastustajien vakoiluun ja mustamaalaukseen muuttui normaalikäytännöksi. Lisäksi hänen kaudellaan tiedustelutietoon käsiksi pääsevien henkilöiden määrää lisättiin.

Tiedustelutiedon käyttö on perinteisesti rajattu kansalliseen turvallisuuteen liittyviin asioihin. Obaman presidenttikaudella kuri pääsi lipsumaan, ja tiedustelutietoa käytettiin poliittisten vastustajien ja jopa journalistien seurantaan.

Tämän uutisen mukaan oikeusministeriö vakoili uutistoimisto AP:ta (Associated Press). Uutistoimiston tarkoituksena oli selvittää, kuka hallinnon edustaja vuosi tiedon Jemenissä estetystä terrori-iskusta, josta AP kertoi toukokuussa 2012.

Vuonna 2010 Obaman hallinto vakoili Fox Newsin toimittaja James Rosenia keräämällä hänen puhelutietonsa ja seuraamalla hänen liikkeitään Ulkoministeriöön ja takaisin. Lisäksi FBI otti haltuunsa hänen viestejä hänen henkilökohtaisesta sähköpostistaan.

Obaman hallinto myös vakoili ystävällismielisten ulkomaiden johtajia. Tunnetuin tapaus lienee Saksan liittokansleri Angela Merkelin puhelimen salakuuntelu, joka paljastui syksyllä 2013. Myös Israelin pääministeri Binyamin Netanyahu joutui tiedustelun kohteeksi, kun Obama oli tekemässä ydinsopimusta Iranin kanssa.

Myös kongressiedustajat joutuivat tiedustelun kohteeksi. Demokraattien kongressiedustaja Ohiosta Dennis Kucinich vastusti vuonna 2011 sotatoimia Libyaa vastaan ja yritti välittää neuvotteluja Yhdysvaltojen ja Qaddafin hallinnon kanssa. Tässä tarkoituksessa hän otti yhteyttä Qaddafin poikaan Saif al-Islam Qaddafiin. Neljä vuotta myöhemmin hän huomasi, että hänen puhelunsa oli vuodettu Washington Times -lehteen.

Näiden esimerkkien tarkoituksena on osoittaa, että tiedustelutietojen käyttö poliittisien tarkoitusperien edistämiseen oli Obaman hallinnossa muodostunut rutiiniksi. Näitä samoja keinoja käytettiin, kun Trumpin hallinto astui valtaan. Hallinnossa edelleen työskentelevät Obaman hallinnon virkamiehet vuosivat salaista tietoa tiedotusvälineille. Myös entisillä huippuvirkamiehillä on oikeus katsella tiedustelutietoa. Esimerkiksi CIA:n entisellä johtajalla John Brennanilla oli riittävä turvaluokitus tiedustelutiedon käyttöön. CIA-uransa jälkeen Brennan siirtyi tiedustelun ja kansallisen turvallisuuden asiantuntijaksi NBC-televisioyhtiöön. Elokuussa 2018 presidentti Trump ilmoitti kumoavansa Brennanin turvaluokituksen tämän ”epätavallisen käytöksen” takia.

NSA:n tiedusteluraporteissa Yhdysvaltojen kansalaisten nimet on normaalisti peitetty, koska kansalaisten perusoikeuksia halutaan näin suojella. Peitetiedon avaamisesta jää aina jälki. Äskettäin Yhdysvaloissa tuli julkisuuteen lista Obaman hallinnon henkilöistä, jotka olivat avanneet peitetiedon kenraali Michael Flynniin liittyvistä viesteistä. Presidentinvaallin ja Trumpin virkaanastumisen välillä Obaman hallinnon edustajat tekivät 53 peitetiedon avaamispyyntöä, jotka liittyivät kenraali Michael Flynniin.

Viestin, josta peitetieto on avattu, vuotaminen mediaan on rikos. Michael Flynnin keskustelu Venäjän suurlähettiläs Sergei Kisljakin kanssa vuodettiin Washington Postille.

 Steelen kansio julkistetaan

Christopher Steele oli toiminut FBI:n luottamuksellisena lähteenä, mutta FBI oli katkaissut tämän suhteen, koska Steele keskusteli asioista tiedotusvälineiden kanssa. Tammikuussa 2017 Steele kauppasi kansiotaan tiedotusvälineille. Tarkoituksena oli, että kansion tiedot julkaistaan ja tietojen uskottavuuden kannalta olisi parempi, jos julkaisun takana olisi Republikaanien edustaja.
Lopulta välikädeksi valikoitui nyt jo edesmenneen Arizonan senaattori John McCainin henkilökuntaan kuuluva Martin J. Kramer.

Steelen kansion tilaajana toimi Hillary Clintonin kampanja ja sen sisältö koostui Clintonin poliittista vastustajaa koskevasta salaisesta tiedosta (opposition research). Steele oli kerännyt tiedon omista lähteistään. Steele ja hänen Orbis-firmansa toimivat Fusion GPS -yhtiön alihankkijana.
Mutta halusiko Steele julkaista kansionsa? Tästä on ristiriitaista tietoa. Steele pyysi Krameria keskustelemaan verkkosivusto Buzzfeedin edustajan kanssa. Toisen tiedon mukaan Steele pyysi Krameria käsittelemään kansiota luottamuksellisena dokumenttina, mutta Kramer petti Steelen luottamuksen.

Senaattori McCain toimitti myös viisi Steelen lisäraporttia FBI:n johtaja James Comeylle eli toimit Steelen yhteyshenkilönä FBI:n suuntaan. Tuossa vaiheessa Steelen asema FBI:n luottamuksellisena lähteenä oli jo loppunut.

Buzzfeed lopulta julkaisi Steelen kansion kokonaisuudessaan 10.1.2017. Tämä oli yksi käynnistävä tekijä mediasirkuksessa, jossa istuvan presidentin Venäjä-yhteyksillä spekuloitiin ja niistä esitettiin mitä mielikuvituksellisempia teorioita.

Michael Flynn poistetaan pelistä

Donald Trump nimesi Michael Flynnin turvallisuusneuvonantajakseen melko pian vaalien jälkeen.  Artikkelissa mainitaan, että Flynnin valinta on soittanut hälytyskelloja Washingtonissa, koska hän oli vieraillut Moskovassa Putinin televisiokanava RT:n gaalaillallisella.

RT ei kuitenkaan ollut syy Flynnin poistumiselle Trumpin tiimistä vaan nimellisesti se, että hän oli jättänyt kertomatta varapresidentti Mike Pencelle asioita keskustelustaan Venäjän suurlähettiläs Kisljakin kanssa.

Tammikuun 24. päivä FBI:n pääjohtaja James Comey lähetti Peter Strzokin ja toisen agentin keskustelemaan Flynnin kanssa. Comey sivuutti normaalin Valkoisen talon protokollan eikä järjestänyt asiaa Valkoisen talon kanssa. Flynn keskusteli agenttien kanssa eikä tuossa vaiheessa tiennyt, että häntä epäillään mistään rikoksesta. Comeylla ei ollut tutkinnallista perustetta keskustella Flynnin kanssa. Agentit myös kertoivat Flynnille, että tämä ei tarvitse lakimiestä.

Strzok kertoi myöhemmin, että Flynn oli rento ja hyväntuulinen eikä ollut varuillaan. FBI:n agentit olivat kiinnostuneita Flynnin keskustelusta Kisljakin kanssa. Myöhemmin agentit totesivat, että Flynn ei vaikuttanut valehtelevan heille.

Äskettäin julkaistujen asiakirjojen mukaan Flynnin tutkinta ja myöhemmät syytteet olivat järjestetty juttu alusta alkaen. Tavoitteena oli saada Flynnille potkut tai vaihtoehtoisesti myöntämään, että hän oli rikkonut Logan Actia.

Erikoissyyttäjä Robert Mueller syytti loppuvuodesta 2017 Flynniä väärien tietojen antamisesta FBI:lle juuri tuon Valkoisen talon haastattelun perusteella. Mueller myös painosti Flynniä uhkaamalla syyttää tämän poikaa. Flynn menetti oikeuskuluihin käytännössä kaiken omaisuutensa ja lopulta tunnusti syyllisyytensä. Uusien todisteiden pohjalta Flynn on perunut tunnustuksensa, mutta tämän käsittely on edelleen kesken.

Comey saa potkut

Virkaanastujaispäivänään uusi presidentti Donald Trump ei tiennyt, että hänen vaalikampanjansa on FBI:n vastavakoilututkinnan kohteena. Huhuja tutkinnasta liikkui alkuvuodesta 2017 mutta vasta maaliskuussa Comey kertoi asian Edustajainhuoneen tiedustelukomitealle.

”Oikeusministeriö on antanut minulle luvan vahvistaa, että FBI osana vastavakoilututkintaa selvittää Venäjän valtion yrityksiä vaikuttaa vuoden 2016 presidentinvaaleihin."


”Tutkinnassa selvitetään kaikki mahdolliset yhteydet Trumpin kampanjassa mukana olevien henkilöiden ja Venäjän valtion välillä, ja se oliko kampanjan ja Venäjän toimien välillä koordinointia.”

Tuossa vaiheessa ei vielä tiedetty, että vastavakoilututkinta perustui tekaistuihin perusteisiin ja sen merkittävin ”todiste” oli Steelen disinformaatiokansio. Tutkinnassa ei oltu löydetty mitään todisteita siitä, että Trumpin kampanja olisi koordinoinut toimintaansa Venäjän valtion kanssa. Toisaalta itse tutkinnan olemassaolo oli tuolloin iso asia.

9. toukokuuta 2017 Trump lähetti Comeylle erottamiskirjeen, jossa hän kertoi toimivansa oikeusministeri Jeff Sessionsin ja apulaisoikeusministeri Rod Rosensteinin suosituksesta. Mediassa spekuloitiin paljon, olivatko Comeyn potkut oikeuden estämistä vai eivät. Sitä ne eivät olleet, koska Yhdysvalloissa presidentillä on laajat oikeudet lopettaa kenen tahansa toimeenpanovallan edustajan virkasuhde melkein millä tahansa perusteella. FBI:n tutkinta ei lopu, jos organisaation johtaja saa potkut.

Comeyn potkujen jälkeen vaatimukset erikoissyyttäjän nimeämisestä lisääntyivät. Comey itse myötävaikutti niihin vuodattamalla FBI-aikanaan tekemiään muistioita medialle ystävänsä Daniel Richmanin kautta. Tähän Comeylla ei luonnollisesti ollut mitään oikeutta, koska vuodatetut muistiot olivat työmuistioita ja kuuluivat näin valtiolle. Comey ei olisi saanut ottaa niistä kopioita itselleen. Muistioissaan Comey mm. mainitsee, että Trump olisi pyytänyt häntä lopettamaan Trumpin entisen turvallisuusneuvonantaja Michael Flynnin tutkinnan.

Muellerin tutkinta

Presidentiksi valittu Trump ilmoitti  marraskuun 18. päivä 2016, että oikeusministerin salkku annettaisiin senaattori Jeff Sessionsille. Tämä kuitenkin petti Trumpin maaliskuussa 2017 jääväämällä itsensä Venäjä-tutkintaan liittyvistä asioista. Perusteluna Sessions käytti sitä, että hän oli tavannut Venäjän suurlähettiläs Kisljakin vaalikampanjan aikana. Sessions olisi voinut valita toisinkin.

Sessionsin jäävääminen aiheutti sen, että Venäjä-tutkintaan liittyvät asiat jäivät Rod Rosensteinin vastuulle. Rosenstein oli itse ollut osallisena antamassa potkuja James Comeylle. Deep State -kirjan kirjoittaja James B. Stewartin mukaan Rosenstein oli järkyttynyt Comeyn potkuista ja vaikutti hermostuneelta.

Hän keskusteli Comeyn tilalle FBI:n johtajaksi tulleen Andrew McCaben kanssa ja kertoi haluavansa nauhoittaa presidentin kanssa käymänsä keskustelut. Lisäksi hän halusi käyttää perustuslain 25. lisäystä presidentin syrjäyttämiseen. Rosensteinin mukaan ainakin kaksi hallituksen jäsentä tukisi häntä eli hänen esimiehensä Sessions ja entinen Valkoisen talon kansliapäällikkö John Kelly.

Perustuslain 25. lisäys on tarkoitettu presidentin korvaamiseen varapresidentillä tilanteessa, jossa presidentti on kyvytön hoitamaan tehtäviään esimerkiksi sairauden tai salamurhayrityksen takia. On varsin epätodennäköistä, että Rosenstein olisi onnistunut vakuuttamaan riittävän monta hallituksen jäsentä, jotta presidentin viraltapano olisi toteutunut.

Demokraattien kongressiedustajilta tuleva paine ja Comeyn muistiot aiheuttivat sen, että Rod Rosenstein nimesi Robert Muellerin erikoissyyttäjäksi toukokuussa 2017. Koska mitään varsinaista rikosta ei ollut tapahtunut, Rosenstein määritteli erikoissyyttäjän toimenkuvan väljästi.

Rosensteinin ratkaisu nimittää erikoissyyttäjä sai raporttien mukaan presidentti Donald Trumpin raivostumaan. Trump ihmetteli tapahtunutta ja syytti siitä itsensä jäävännyttä oikeusministeri Jeff Sessionsia.

Watergate-journalisti Bob Woodwardin mukaan Trumpin päästrategi Steve Bannon varoitti presidenttiä FBI:n johtaja Comeyn potkuista ja sanoi, että se johtaa erikoissyyttäjän nimeämiseen, mikä halvaannuttaa presidentin toiminnan, vaikka erikoissyyttäjä lopulta ei löytäisikään todisteita presidentin yhteyksistä Venäjään. Jälkikäteen on helppo sanoa, että Muellerin tutkinta oli sen tulosten perusteella turha ja vahingoitti Yhdysvaltoja enemmän, kuin siitä oli hyötyä.

Oikeusministeri Sessions oli jäävännyt itsensä varmuuden vuoksi ja näin pettänyt Trumpin luottamuksen. Todellisia jääviysongelmia oli sen sijaan vt. oikeusministeri Rod Rosensteinilla, koska hän oli sekä todistaja Comeyn potkuihin johtaneissa tapahtumissa että Muellerin esimies Venäjä-tutkinnassa. Rosenstein ei kuitenkaan piitannut tästä ongelmasta vaan jatkoi töitään normaaliin tapaan. Tutkinnan aikana Mueller kuulusteli Rosensteinia todistajana.

Robert Mueller ei ollut myöskään erityisen hyvä valinta erikoissyyttäjäksi. Hänellä oli ollut läheinen yhteistyösuhde potkut saaneen Comeyn kanssa. Mueller oli Comeyn edeltäjä FBI:ssä. Lisäksi Mueller oli ennen erikoissyyttäjän nimeämistä ollut Donald Trumpin haastateltavana Comeyn mahdolliseksi seuraajaksi FBI:ssä. 

Mueller kokosi tiimiinsä poliittisesti enimmäkseen demokraatteja. Tutkinnan uskottavuuden kannalta olisi ollut parempi, jos kokoonpano olisi ollut poliittisesti tasapainoisempi. Yksi tiimin jäsenistä oli Andrew Weissmann, joka oli hankkinut kannuksensa Enron tutkinnassa. Weissmannin toiminta johti aikanaan Enronin tilintarkastusyhtiö Arthur Andersenin tuhoutumiseen. Weissmannilla oli maine aggressiivisena ja ajoittain kyseenalaisiin keinoihin turvautuvana syyttäjänä.

Mueller sai tutkintaansa vapaat kädet palkata henkilökuntaa ja kutsua todistajia. Presidenttiä itseään hän ei kuitenkaan saanut kuulustella. Tutkinnan aikana kuulusteltiin lähes 500 todistajaa. Tutkinta kesti 675 päivää eli vuoden, 10 kuukautta ja kuusi päivää. Tämän uutisen mukaan rahaa kului yhteensä 25,2 miljoonaa dollaria.

Tutkintaa leimasivat lukuisat vuodot, joista 25 on esitetty tässä artikkelissa. Vuotojen vaikutuksesta presidentin tutkinta pysyi julkisuudessa 675 päivää ja tarjosi aineistoa CNN:n ja MSNBC:n kaltaisille tv-kanaville. 

Mitä tulee itse tutkintaraporttiin, se ei löytänyt todisteita koordinoinnista Trumpin kampanjan ja Venäjän hallinnon välillä. Se ei myöskään löytänyt todisteita oikeuden estämisestä mutta sisälsi paljon lainopilista pohdiskelua asian tiimoilta.

Mueller pilasi mainettaan mainitsemalla erikseen, että raportti ei ”vapauttanut Trumpia” rikoksesta. Hän ikään kuin jätti Trumpin mahdollisen syyllisyyden ilmaan leijumaan. Normaalisti länsimaisessa oikeudenkäytössä pätee syyttömyysolettama.

Mueller ei myöskään viitannut Steelen kansioon kuin ohimennen eikä tutkinut sen mahdollisesti sisältämää Venäjän vaalivaikuttamista.

Sanamuodoista riippumatta raportti käytännössä tarkoitti, että Venäjä-tutkinta oli ohi. Republikaanien keskuudessa oli jo aiemmin vahvistunut käsitys, että mitään vehkeilyä Venäjän kanssa ei ollut. Sen sijaan epäilyt alkuperäisen Crossfire Hurricane -tutkinnan mielekkyydestä alkoivat jo vuoden 2017 loppupuolella.

Mueller itse veti osaltaan pohjaa pois raportiltaan esiintymällä väsähtäneen ja poissaolevan oloisesti Edustajainhuoneen lakiasiain komitean kuulustelussa. Muellerin raportti oli kuitenkin tehty pohjaksi tulevalle viraltapanomenettelylle, jonka Edustajainhuoneen Demokraatit käyttivät lopulta hyväkseen, kun he aloittivat viraltapanoon liittyvät kuulustelut ja tutkimukset joulukuussa 2018.

Muellerin tutkinnan tuomiot

Yksikään Muellerin tutkinnan aikana tullut rikostuomio ei tullut vehkeilystä Venäjän valtion kanssa. Lähes kaikki tuomiot tulivat prosessirikoksista eli väärän tiedon antamisesta liittovaltion agentille. Usein nämä väärät tiedot oli saatu selville epäasiallisilla keinoilla. Niiden avulla pyrittiin saamaan epäilty kertomaan Trumpin kampanjan Venäjä-yhteyksistä.

Ehkä räikein esimerkki on Trumpin ystävä Roger Stonen pidätys, joka tehtiin aamuyöstä ja aseistetun SWAT-tiimin avustuksella. Mukana olivat myös tv-yhtiö CNN:n kamerat, jotka ikuistivat vanhan miehen pidätyksen jälkipolville. Stone on 66-vuotias mies eikä hänellä ollut aseita kotonaan. Ylimitoitettua voimankäyttöä oli tuossa tilanteessa vaikea perustella.

Stone tuomittiin monien muiden tavoin prosessirikoksista eikä häneltä satu lisätietoja Trumpin kampanjan Venäjä-yhteyksistä. Stone ei millään tavalla ollut merkittävä henkilö ja hänen yrityksensä ottaa yhteyttä Julian Assangeen olivat lähinnä säälittäviä. Stone teki parhaansa yrittääkseen näyttää tärkeämmältä ja vaikutusvaltaisemmalta henkilöltä kuin hän oikeasti oli.

Samankaltaista harhauttamista käytettiin tutkinnassa useaan kertaan. Epäiltyä vastaan ei ollut mitään todisteita mutta epäilty johdateltiin valehtelemaan ja tämän avulla yritettiin saada epäilty kertomaan Trumpin kampanjan Venäjä-yhteyksistä. Tämä voi olla sinänsä ok, jos epäilty on oikeasti rikollinen. Uhreiksi joutuivat kuitenkin tavalliset amerikkalaiset.

Ainakin jotkut liberaalit journalistit ihmettelevät amerikkalaisten viranomaisten toimintatapoja. Rolling Stone -lehden toimittaja Matt Taibbi kysyi kirjoituksessaan, ovatko Demokraatit hylänneet kansalaisvapaudet. Taibbin mukaan se, että Demokraatit taputtavat käsiään autoritaarisuudelle ei ole vain väärin vaan vakava poliittinen virhe.

Tuomari Emmet G. Sullivan kieltäytyi äskettäin hyväksymästä sitä, että Oikeusministeriö luopuu Michael Flynnin syyteistä. Journalistit ja median asiantuntijat taputtivat tälle käsiään. Taibbi kertoo:
”Täytyy etsiä pitkään, ennen kuin löytää lainopillisen asiantuntijan, joka on valmis sanomaan itsestäänselvyyden. Sullivanin päätös on sellainen, jota kannattaa odottaa valkovenäläiseltä tuomarilta.”

Myös Flynnin pidätys saa Taibbilta tuomion.

"Dick Cheneyn pelikirjasta otetulla manööverilla, jossa salaisuudet pestään valkoisiksi, joku terävä kaveri ensin vuotaa salaiseksi luokitellun keskustelun laittomasti Washington Postin David Ignatiukselle ja sen jälkeen agentit ryntäävät haastattelemaan Flynniä ”uutisen” johdosta.

”Keskustelu suurlähettiläs Kisljakin kanssa on levinnyt laajalti lehdistössä”, kuten FBI:n varajohtaja Andrew McCabe sanoi kaunistellen. ”Me halusimme istua alas Flynnin kanssa ja ikään kuin ymmärtää, mitä hän ajatteli keskustelusta.”

”Luvaton kuuntelu, useat laittomat salaisten tietojen vuodot, syyte väärän tiedon antamisesta, joka on juuri ja juuri Miranda-oikeuksien rajalla ja ennen julkaisemattoman salaisen vastavakoilutiedon käyttö kotimaisessa rikostapauksessa. Tämäkö on se oikeusvaltio, jolle meidän pitää osoittaa suosiota?”

Taibbi muistuttaa myös George Papadopoulosista, jonka väitetty keskustelu australialaisen diplomaatin kanssa Hillary Clintonille kiusallisesta aineistosta käynnisti koko Trump ja Venäjä -tutkinnan. 

”Äskettäin julkaistusta McCaben lausunnosta selvisi, että FBI tiesi jo kesällä 2016, että todistusaineisto ei erityisemmin tue sitä, että Papadopoulos oli kanssakäymisessä venäläisten kanssa..”

Presidenttkaudellaan Barack Obama ei ollut mikään kansalaisoikeustaistelija vaan jatkoi siitä, mihin Bushin hallinto jäi. Obaman aikana Yhdysvaltain kansalaisten vakoilu lisääntyi ja osansa saivat niin toimittajat kuin väärinkäytösten ilmiantajat. Obamalla oli autoritaarinen puolensa, josta media ei paljon kertonut. Konservatiivinen Obama-kriitikko Dinesh D’Souza kuvasi Obamaa pikkumaiseksi ja kostonhimoiseksi mieheksi. Michael Flynnin kohtelu kertoo osaltaan tästä.

Media Trumpin syrjäyttämisprojektin osapuolena

Amerikkalainen valtamedia kieltäytyi Venäjä-huijauksen aikana esittämästä tarvittavia kysymyksiä. Kun Comey julkisti Trumpin Venäjä-tutkinnan olemassaolon, yksikään valtamedian instanssi konservatiivimediaa lukuun ottamatta ei kysynyt, oliko yhteyksistä mitään todisteita. Myöhemmin kävi ilmi, että todisteita ei oikeasti ollut, mutta siihen meni yli kaksi vuotta ja sinä aikana hallinnon toimintaa halvaannutti tarpeetonta tutkintaa tekevä erikoissyyttäjä , joka apulaisineen yritti löytää väen väkisin todisteita Venäjä-yhteyksistä. Näitä ei löytynyt. 

Yksi mediassa usein esiintyneistä poliitikoista oli Demokraattien kongressiedustaja Adam Schiff, joka kävi säännöllisesti CNN:n ja MSNBC:n ohjelmissa kertomassa, että Trumpin Venäjä-yhteyksistä oli ihan oikeita todisteita. Schiff vain ei valitettavasti koskaan kertonut, mitä nämä todisteet olivat.
CNN ja MSNBC olivat niitä kanavia, jotka täysillä hyödynsivät Venäjä-huijausta katsojalukujen toivossa. Katsojaluvut romahtivat heti, kun Muellerin raportti julkistettiin.

Tällä videolla Adam Schiff kertoo kohta kohdalta kerrat, kun Venäjä otti yhteyttä Trumpin kampanjaan.
Tällä videolla Schiff kertoo, että vehkeilystä Venäjän kanssa on paljon todisteita.
Tällä videolla Schiff kertoo, että Trumpin vehkeilystä on ”merkittäviä todisteita.
Tällä videolla Schiff kommentoi, onko Venäjän vehkeilystä konkreettisia todisteita.
Tällä videolla Schiff kertoo vehkeilyä koskevista aihetodisteista.
Tällä videolla Shiff kertoo, että Trump valehteli Venäjästä. Kommentoi myös Flynnin tapausta.

Kun yllä linkitettyjen kaltaisia videoita katsoo riittävän paljon, joku voi alkaa tosissaan uskoa, että Trump on Venäjän asiamies.

Kun Muellerin raportti julkaistiin yhdellä yllä linkitetyistä videoista esiintynyt MSNBC:n juontaja Rachel Maddow menetti suuren osan katsojistaan.

Myös Suomessa johtavat tiedotusvälineet kuten Yle, HS ja IS tekivät isoja otsikoita presidentti Donald Trumpin väitetyistä Venäjä-yhteyksistä. Kun Venäjä-yhteyksistä ei löytynyt todisteita, nämä tiedotusvälineet eivät kertoneet, miksi todisteita oli löytynyt. Ne eivät myöskään kertoneet, että he olivat tyrkyttäneet vuosien ajan lukijoilleen perusteetonta salaliittoteoriaa Trumpin kampanjan ja hallinnon Venäjä-yhteyksistä. Yksikään näistä tiedotusvälineistä ei ole kertonut, että mitään vehkeilyä Venäjän kanssa ei esiintynyt vaan kaikki vihjailut niistä olivat valetta.

Suomalaiset tiedotusvälineet eivät myöskään ole kertoneet, että Trumpin Venäjä-tutkinta aloitetiin tekaistuilla perusteilla ja sen jatkamiseen käytettiin disinformaatiota sisältänyttä Steelen kansiota. Huijauksessa mukana olleet Obaman hallinnon jäsenet tiesivät, että mitään todisteita ei ole. Obaman hallinnon Kansallinen tiedustelujohtaja James Clapper myönsi tämän kongressin kuulusteluissa.
Edelleen suomalaiset tiedotusvälineet kirjoittavat Trumpista pelkästään negatiivisia uutisia, joista monet ovat täysin perusteettomia. Venäjä-yhteyksistä ei kuitenkaan vihjailla enää niin usein.

Lopuksi

John Durham on aloittanut tutkimaan alkuperäistä Crossfire Hurricane -vastavakoilututkintaa ja myös Trumpin virkaanastumisen jälkeisiä tapahtumia. Tämän artikkelin perusteella Durham on tutkimassa oikeita asioita ja kyseessä on nimenomaan rikostutkinta. Aika näyttää, mitä tuloksia tutkinta tuo. Ongelmana tutkinnassa on se, että seuraavat presidentinvaalit lähestyvät.

Senaatin lakiasiain komitea aloittaa oman tutkintansa operaatio Crossfire Hurricanesta. Kuulemiset alkavat kesäkuun alussa.

Erityiskiitokset Ken Sikorskylle neuvoista ja vastauksista kysymyksiini.

Tätä kirjoitusta varten luin Gregg Jarrettin kirjan Russia Hoax The Illicit Scheme to Clear Hillary Clinton and Frame Donald Trump, jonka ostin noin vuosi sitten. Kirja on julkaistu vuonna 2018.

Kuuntelin myös Jarrettin viimeisimmän kirjan Witch hunt – The story of the Greatest Mass Delusion in American Political History äänikirjana.

8 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...


Suomessa itseään "valtamediaksi" kutsuva uskomaton roskasakki nielee kaiken sellaisenaan
ja ohessa pilkkaa "somehysteriaa",onhan se ikävää kun ei itse pysy kärryillä.

Kallion baareissa kaljapalkalla senttailevia "kympin-tytteleitä" taitaa ruveta jo olemaan liikaa jopa tämän umpitollon kansan käsityskyvylle.

Havosen tasa-arvopolitiikka sai melkoisen tuhon aikaiseksi.
Ruotsin tiestä saa käsityksen missä mennään.

Näitä "kympin-tytteleitä" meillä onyt sitten hallituksessa pitkä jono.
Löytyyköhän suomesta "Trumpia" joka katkaisee tämän hullutuksen.

Usan roskamedian vaikutuskierre on katkaistu,ysinkertainenkin kansa on jo jyvällä
että heille on valehdeltu ja paljon.
Ja mikä on taustalla:Big Money.

Kallion baarien "punaviini-journalistit" ovat kärsineet kovasti kun Victor Orban siivosi kovalla kädellä stalinistista oikeus- ja yliopistolaitosta ja lehdistöä.

Ikäänkuin se meille edes mitään kuuluisi,tuskinpa Taka-Hikiällä sen takia kaljaa läikkyisi.

Usa:n median kärsimysnäytelmä ja luiskahtaminen "Big-Moneyn" kärryiltä on historiallinen tapahtuma ja se panee todella ajattelemaan.

ps. se sama Gowdy-wink

Vasarahammer kirjoitti...

Gowdy-wink, näihin kuvaamiisi ilmiöihin on monta selitystä.

Ensinnäkin kommunismin romahtaessa länsimainen marxilaisuus säilyi ja muuntui feminismiksi, vihreydeksi ja postmoderniksi identiteettipolitiikaksi. Länsimainen marxilaisuus ei koskaan joutunut tekemään tiliä menneisyyden kanssa.

Lehtimiehen työn arvostus on pudonnut kauas entisestä. Google ja Facebook ovat tuhonneet lehdistön bisnesmallin eikä alan palkkataso ole entisellään. Ala on myös naisistunut.

Toisaalta valtamedia on jo menettänyt pari sukupolvea, joita se ei koskaan saa takaisin. Eniten valtamediaan luottavat ns. suuret ikäluokat eli 1940- ja 1950-luvuilla syntyneet.

Toimittajat ovat laumasieluja eivätkä vaella kauas ryhmän paineen rajoittamasta mielipidekäytävästä. "Russian Collusion" -joukkopsykoosi ei olisi ollut mahdollinen, jos toimittajat olisivat itsenäisiä ajattelijoita. He pelkäävät, että kollegat sulkevat heidät ulos piireistään, jos he alkavat ajatella liian itsenäisesti.

Tupla-J kirjoitti...

Kannattaa lukaista asiaan liittyen myös Revolution Q nimimerkiltä Neon Revolt. Avaa paljon sellaista, mikä selittää demonokraattien ja deep staten epätoivon - juuri muuksi tuskin tyhjästä nyhjästyä rikostutkintaa voi kutsua - ja toisaalta myös motiiveja.

Olavi Koskela kirjoitti...

Mitä Trumpiin tulee, niin luulen, että sellainen käsitys on aika yleinen, että täytyyhän miehessä jotain hyvää olla, kun täkäläinen sisäsiittoinen punavihermediaa häntä niin systemaattisesti mollaa. Itselleni on ollut koko lailla odottamatonta, kuinka huono häviäjä kiero-Hillary ja demokraattikamunsa ovat olleet. Voi vain toivoa, että Trump saa toisella kaudellaan paremman työrauhan hoitaa presidentin hommiaan.

Pertti Ilmari kirjoitti...

Amerikkalaisessa oikeusjärjestelmässä on jotakin pahasti vialla. Alkaen siitä, että maassa, jossa suurin osa tavallisen kansalaisen kohtaamaa lainsäädäntöä syntyy tuomareiden päätöksissä, tuomareiden asema ja heidän itsekäsityksensä on aivan omituinen. Siitä tämä Emmet G. Sullivan on hyvä esimerkki. Vähän toisenlaisia esimerkkejä löytyy Youtubesta vaikka kuinka paljon.

Toinen omituisuus on, että FBI pystyy käytännössä tekemään kenestä tahansa rikollisen, jos ei ymmärrä - perustuslain nojalla tai muuten vain - kieltäytyä vastaamasta esitettyihin kysymyksiin. Flynn esimerkiksi ei ymmärtänyt, koska hänelle varta vasten vakuuteltiin, että kyse ei ole kuulustelusta tms. Mikä ei kuitenkaan kuitenkaan estänyt tekemästä Flynnille ansaa, jonka Mueller myöhemmin kävi kokemassa.

Liikemies Tapani Koivunen sanoi jossain yhteydessä, että Amerikassa on tärkeämpää saada aikaan tuomioita kuin se, että oikea syyllinen tulisi tuomituksi. Omasta kokemuksestaan hän kertoo joutuneensa tunnustamaan rikoksen, jota ei ollut tehnyt, koska muussa tapauksessa hänet olisi tuomittu vielä kovemmasta rikoksesta. Alain Dershowitz kommentoidessaan Flynnin tapausta kertoo, että tilanne on kaikille asianajajille tuttu. Myös Flynn näyttää joutuneen tällaiseen valintatilanteeseen ja haluaa nyt peruuttaa aikaisemmat tunnustuksensa.

Jotenkin on ironista, että valehtelu sinänsä on ok, kunhan tietää missä valehtelee. Adam Schiff väitti vuosia televisio- ja radiokanavilla ja lehtien sivuilla, että hänellä on pitävät todisteet presidentin laittomista toimista. Vaikka viimeistään Trumpin rikossyytteen käsittelyn yhteydessä osoittautui, että Adam Schiff oli valehdellut tietämisensä, ei hän joutunut syytteeseen valehtelusta. Schiff nimittäin osasi valita tilanteet, joissa valheita sopi ladella. On eri asia satuilla lehtien palstoilla ja televisiohaastatteluissa kuin esimerkiksi puhua edustajahuoneen puhujapöntöstä.

Sitä kuitenkin voi ihmetellä, miksi FBI tai Mueller ei koskaan tullut jututtaneeksi Adam Schiffiä, vaikka tämä vakuuttamalla vakuutti tietävänsä presidentin tekemistä laittomuuksista.

Koivusen tapauksesta löytyy täältä:
https://www.radionova.fi/uutiset/ajankohtaista/a-100856

Dershowitin lausunto löytyy täältä:
https://www.youtube.com/watch?v=QoIbSmgGcaA

Vasarahammer kirjoitti...

Tupla-J: "Revolution Q nimimerkiltä Neon Revolt. Avaa paljon sellaista, mikä selittää demonokraattien ja deep staten epätoivon - juuri muuksi tuskin tyhjästä nyhjästyä rikostutkintaa voi kutsua - ja toisaalta myös motiiveja."

Täytyy katsoa tuota. Itse olen sitä mieltä, että Trumpin kampanjan salakuuntelun käynnistäminen oli jonkinlainen käännekohta. Jotta hallinto olisi selvinnyt siitä, Hillary Clintonin olisi pitänyt voittaa, jolloin asia olisi haudattu.

Kun Trump voittikin ja urkinta uhkasi paljastua, tutkintaa jatkettiin ensin FBI:n toimesta ja myöhemmin Muellerin tutkintana. Flynn poistettiin pelistä, koska hän olisi ennemmin tai myöhemmin selvittänyt jutun.

Olavi Koskela: "Voi vain toivoa, että Trump saa toisella kaudellaan paremman työrauhan hoitaa presidentin hommiaan."

Koronaepidemia lisää epävarmuutta vaalituloksen suhteen eli Trumpin toinen kausi ei ole kirkossa kuulutettu. Demokraatit ovat myös uhanneet uudella viraltapanomenettelyllä eli mitään työrauhaa ei ole tulossa.

Pertti Ilmari: "FBI pystyy käytännössä tekemään kenestä tahansa rikollisen, jos ei ymmärrä - perustuslain nojalla tai muuten vain - kieltäytyä vastaamasta esitettyihin kysymyksiin."

Itse prosessi on rangaistus. Jos joudut FBI:n tutkimaksi, menetät omaisuutesi oikeudenkäyntikuluihin. Jos sinulla ei ole rahaa, joudut tunnustamaan jotakin. Tutkijat käyttävät kaikki mahdolliset likaiset temput ml. uhkailut sukulaisten syyttämisellä. Perjury trapin käytöllä pyritään saamaan epäilty kertomaan tietonsa pääepäillystä. Muellerin tutkinnassa kaikki tuomiot tulivat Manafortia lukuun ottamatta prosessirikoksista eikä perjury trapilla saatu juuri mitään merkittävää tietoa.

Manafort taas tuomittiin vanhemmista, lähinnä veronkiertoon liittyvistä rikoksista. Tutkinnan aikana Manafort joutui istumaan pitkiä aikoja eristyssellissä ja hän oli sieltä palattuaan murtunut ihminen.

"On eri asia satuilla lehtien palstoilla ja televisiohaastatteluissa kuin esimerkiksi puhua edustajahuoneen puhujapöntöstä."

Nimenomaan. Kongressilla on Yhdysvalloissa laajat tutkintavaltuudet ja kongressille valehtelu on rikos. Siksi yksikään Deep Staten edustaja ei väittänyt kongressin kuulusteluissa Steelen kansion tietoja oikeiksi. Myöskään Adam Schiff ei näin tehnyt. Kunhan puhui vain, että todisteita on mutta ei siitä, mitä todisteita on.

Bogreol kirjoitti...

Olen ihmetellyt, miksi vastustajat eivät voisi antaa Trumpille pisteitä edes paineensietokyvystä, kun ovat jatkuvasti hänen kimpussaan ja mies jaksaa puolustautua ja puolustaa Amerikkaa väsymättä.

Suomessa Obamagatesta mediahiljaisuus, Trump ei saa sympatiaa vaikka on tullut vilpillisesti vainotuksi. Häntä on syytetty diktaattoriksi, media on kutsunut häntä suurimmaksi uhaksi lehdistönvapaudelle. Mark R. Levin on kirjoittanut kirjan "Unfreedom of the press", missä hän kiistää tällaisen syytöksen, Trump ei ole missään mielessä puuttunut lehdistön vapauteen, kuten Obama jonkin verran ja esim. Lincoln sulki 300 sanomalehteä.

Levin viittaa Daniel J. Boorstin kirjaan "The Image: a guide of pseudo-events in America", missä kuvataan, kuinka media rakentaa kokonaisen oman todellisuutensa, pseudonews, pseudotapahtumia. Medialla on agenda, ilmastonmuutosta ei saa kyseenalaistaa, Venäjä-salaliitto oli tarina, jota syötettiin päivästä toiseen, uutiset ovat pelkkää propagandaa. Juttuja voidaan väärennellä. Ei ihme, että puolet amerikkalaisista eivät luota enää mediaan.

Vasarahammer kirjoitti...

Bogreol: "uomessa Obamagatesta mediahiljaisuus, Trump ei saa sympatiaa vaikka on tullut vilpillisesti vainotuksi. Häntä on syytetty diktaattoriksi, media on kutsunut häntä suurimmaksi uhaksi lehdistönvapaudelle."

Media teeskentelee tyhmää ja kysyy, missä rikos. Watergate-skandaalissa Nixonin kampanjan palkkaamat murtovarkaat murtautuivat Demokraattien päämajaan tarkoituksenaan saada tietoja vuodoista.

Obama teki samaa mutta käytti siihen tiedustelupalvelujen resursseja. Obama käytti NSA:n keräämää elektronista tiedustelutietoa poliittisia vastustajiaan vastaan.

Kun media jää kiinni valheiden levittämisestä, se ei koskaan pyydä anteeksi. Pikkuasioissa voi tulla oikaisu mutta isojen valheiden kohdalla ei koskaan.

"Medialla on agenda, ilmastonmuutosta ei saa kyseenalaistaa, Venäjä-salaliitto oli tarina, jota syötettiin päivästä toiseen, uutiset ovat pelkkää propagandaa. Juttuja voidaan väärennellä. Ei ihme, että puolet amerikkalaisista eivät luota enää mediaan."

Media ja sen käyttämä asiantuntija- ja pundit-luokka ovat molemmat menettäneet uskottavuutensa Venäjä-huijauksen takia. Tämä taas vauhdittaa median murrosta.